Säikähdin kaunista tyttöä
Junalippu osoitti lomilta palatessa paikan poikkeuksellisen kauniin tytön viereen. Varustuksesta päätellen hänkin oli yliopisto-opiskelija. Lisäksi hän luki erästä lempikirjaani.
Ajattelin ensin, että yritän tehdä jutuntynkää kirjasta, jos se vaikka johtaisi treffeihin, mutta sitten alistuin ja tajusin, että koska olen keskivertomies ja tyttö hyvin kaunis, on asetelma jotenkin "väärä" eikä minulla ole oikeutta yrittää.
Loppujen lopuksi säikähdin tilannetta niin, että heti kun vaunusta vapautui toinen penkki, menin istumaan sille ja jätin tytön yksin.
Me too on tehnyt tehtävänsä myös niin, että ainakaan minulle ei ole enää selvää, miten ja millaisissa tilanteissa naisia saa lähestyä.
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä teille miehet malli miten toivoisi itseäni lähestyttävän pitkänmatkan junassa, jos toivon. Esimerkiksi. Mies tulee paikalle. Hänellä on viereinen paikka. Hän tervehtii naista ja sanoo ympäripyöreästi että moi ja tää on mun paikka. Sitten järjestelee tavaransa ja takkinsa ja asettuu istumaan. Kun istumaan häsläys on suoritettu, vilkaisee kerran naista naisen olemassaolon tunnustaen ja sitten kaivaa puhelimensa esiin. Pläärää hetken iltiksiä osoittaen ettei ole kuset housuissa istuva realiteeteista pudonnut PelkoPertti joka ei pysty muuta ajattelemaan kuin sitä mahdollisuutta että junasta lähdetään panemaan.
Sitten seuraavaksi mies saa herkästi plussaa jos mies kaivaa esiin jotain järkevää tekemistä. Joku kirja tai lehti tai työprojekti tai jos mies on opiskelija tenttikirja, että saa vähän kuvaa ihmisestä. Ja taas siksi että osoittaa että hänellä on elämä ja aivot muuallakin kuin haarojen välissä.
Sitten kun jäbä on hetken aikaa keskittynyt omiin juttuihinsa, hän voi sanoa lyhyesti jotain tilanteeseen sopivaa. Jos vaikka junassa sattuu jotain, tai ihan mitä vaan. Jos nainen vastaa yhdellä sanalla ja rupeaa kiireesti lukemaan uudestaan kirjaansa, unohda ja jätä nainen rauhaan. Jos tulee joku vähän pitempi vastaus ja positiivista asennetta, voi kokeilla lämmittää keskustelua. Jos keskustelu lähtee käyntiin niin siitä sitten vain juttelemaan. Jos ei, voi vielä vähän ajan päästä yrittää uudestaan. Mutta jos edelleenkään ei saa mitään vastakaikua, unohda. Jos keskustelu ei lähde aluksi käyntiin, muttei halua kokonaan luovuttaa, niin lähtiessä voi lykätä numeron kouraan ja sanoa jotain kivaa ja lähteä. Tämä jos vastaanotto ei ole ollut täysin nuiva.
Siis sellainen lähestyminen kuin Speden puistonpenkki-sketseissä Veskulla ja Hannele Laurilla.
No nyt tarvis tietää että minkälainen se on. Mutta tämähän se on ero miehen välillä joka saa ja joka ei saa. Jälkimmäinen alkaa välittömästi sheimaamaan, kun nainen kertoo mikä häneen vetoaa :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on taas ollut peräkammarinpoikien palstapäivä. Toinen toistaan typerämpää juttua puskee kuin kirjoja Kalle Päätalolta.
😂😂🤣🤣😂😂😂
Olisikin peräkammarinpoikia. Ainakin tuo yksi kiinnostavin kertoi olevansa ukkomies :( :( :(
Miks kaikki parhaat on aina varattuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nää narsistiset miehet ikinä lopu täällä...
Kaikenlaista. Persoonallisuushäiriöisiä jotka ei tunne itseään ja eivät rakasta itseään.
Sitten kun paljastuu että rakastaa vähän liikaa niin on narsisti.
Mikään ei kelpaa.
Mies on kuollut ja ei kelpaa millaisenaan. Kyllä teillä naisilla on oikeasti ongelmia kohdata miehet. Mikään ei kelpaa.
Psst. Narsismi on persoonallisuushäiriö. Josta on myös olemassa herkkänaikainen versio, joka saa "apan itseni" -hepuleita jos saa naiselta pakit...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on taas ollut peräkammarinpoikien palstapäivä. Toinen toistaan typerämpää juttua puskee kuin kirjoja Kalle Päätalolta.
😂😂🤣🤣😂😂😂
Olisikin peräkammarinpoikia. Ainakin tuo yksi kiinnostavin kertoi olevansa ukkomies :( :( :(
Miks kaikki parhaat on aina varattuja?
Kukaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva ei kuvittele että on oikeasti ukkomies.
Miesten juna kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et ihan oikeasti tiedä, onko tapasi lähestyä naista luokiteltavissa ahdisteluksi, niin juuri silloin kannattaisi varmaan jättää se lähestymisyritys väliin.
Mistä sen tietää? Kysymyshän on kokemuksesta. Saako sinua lähestyä kuka tahansa missä tahansa tilanteessa? Jos ei saa, niin mistä mies tietää, missä tilanteessa lähestyminen on sallittua?
Kuvittele, että vieressäsi on vanha nainen, joka lukee lempikirjaasi. Tai mies. Miten avaisit heidän kanssaan keskustelun?
Entä jos se vieressä istuva vanha nainen tai mies kääntyisi puoleesi ja alkaisi innokkaasti jutella kirjasta, miten tulkitsisit tilanteen? Eikö niin, että ymmärtäisit, että hän haluaa keskustella siitä kanssasi? Entä jos hän mulkaisisi sinua eikä sanoisi mitään? Eikö niin, että ymmärtäisit, että hän ei halua keskustella kanssasi?
Miksi nämä tulkinnat muuttuvat vaikeammiksi, jos se vieressä istuva on nainen ja vieläpä viehättävä nainen? Etkö osaa suhtautua häneen kuten muihin ihmisiin?
Koska kun mies näkee kauniin naisen, seksuaaliset ajatukset nousevat monella esiin ja näin ollen itselle tulee turhia paineita keskustelun avaamisesta, kun odotusarvo päästä sänkyyn kauniin naisen kanssa nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Varsinkin jos on ollut puutteessa pitkään.
En tietenkään puhu itsestäni :)
Onko Täällä yhtään miestä, joka ajattelee naista persoonana, eikä pelkkänä palana lihaa?
Ainakin paimentolaisissa uskonnoissa on käsitys siitä että nainen on pala miestä ja yhdessä nainen ja mies on kokonaisuus ja myös itseys. Sen takia eräänlaisesta näkökulmasta on kummallista että joku puolikas pitää itseään itsenä tai kokonaisena.
Kun mieshän tekee naisen "täydeksi".
Siksi miestä kunnioitetaan todella paljon maailmalla.
No eikös tuossa ajatuksessa myös mies ole siis vajaa ilman naista ja täydentyy myös naisesta kokonaiseksi. Nainen tekee miehen "täydeksi". Sillä samalla periaatteella naista tulisi kunnioittaa siellä maailmalla myös samalla tavalla paljon.

Mies käytännössä tyhjenee naisesta, mutta symboli on käytännössä sama. Ne on erotettu värein, mutta puolilla ei ole väliä. Mies täyttyy tyhjyydestä ja nainen toisinpäin. Ja taas toisinpäin.
Asiaa voi tarkastella sisältä ulos tai ulkoa sisälle.
Vähän samalla tavoin kuin ilma ja maa ovat erottamattomat tai mehiläinen ja kukinto, vaikka ilmaa ei näe niin elämme eräänlaisessa hyytelössä kuin kalat vedessä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi en ikinä ilkeile netissä vaan annan vastapuolen ejakuloida patoutumansa ulos. Kyse on eräänlaisesta tanssista.
Tämä on tyhjentymistä ja puhtaan mielen täyttymistä pois kiukusta. Tavallaan purjehdin toisen vihalla ja iloitsen aalloista, ilman että teen töitä asian eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä teille miehet malli miten toivoisi itseäni lähestyttävän pitkänmatkan junassa, jos toivon. Esimerkiksi. Mies tulee paikalle. Hänellä on viereinen paikka. Hän tervehtii naista ja sanoo ympäripyöreästi että moi ja tää on mun paikka. Sitten järjestelee tavaransa ja takkinsa ja asettuu istumaan. Kun istumaan häsläys on suoritettu, vilkaisee kerran naista naisen olemassaolon tunnustaen ja sitten kaivaa puhelimensa esiin. Pläärää hetken iltiksiä osoittaen ettei ole kuset housuissa istuva realiteeteista pudonnut PelkoPertti joka ei pysty muuta ajattelemaan kuin sitä mahdollisuutta että junasta lähdetään panemaan.
Sitten seuraavaksi mies saa herkästi plussaa jos mies kaivaa esiin jotain järkevää tekemistä. Joku kirja tai lehti tai työprojekti tai jos mies on opiskelija tenttikirja, että saa vähän kuvaa ihmisestä. Ja taas siksi että osoittaa että hänellä on elämä ja aivot muuallakin kuin haarojen välissä.
Sitten kun jäbä on hetken aikaa keskittynyt omiin juttuihinsa, hän voi sanoa lyhyesti jotain tilanteeseen sopivaa. Jos vaikka junassa sattuu jotain, tai ihan mitä vaan. Jos nainen vastaa yhdellä sanalla ja rupeaa kiireesti lukemaan uudestaan kirjaansa, unohda ja jätä nainen rauhaan. Jos tulee joku vähän pitempi vastaus ja positiivista asennetta, voi kokeilla lämmittää keskustelua. Jos keskustelu lähtee käyntiin niin siitä sitten vain juttelemaan. Jos ei, voi vielä vähän ajan päästä yrittää uudestaan. Mutta jos edelleenkään ei saa mitään vastakaikua, unohda. Jos keskustelu ei lähde aluksi käyntiin, muttei halua kokonaan luovuttaa, niin lähtiessä voi lykätä numeron kouraan ja sanoa jotain kivaa ja lähteä. Tämä jos vastaanotto ei ole ollut täysin nuiva.
Minulla on tapana tuijottaa lasittuneesti läpi tai kiusoitella ja ottaa tuijotuskilpailu. Samalla selaan ajatuksiani läpi ja tyhjään mieltäni. Osaan levittää huulet vienoon hymyyn ja vastaanottaja ei ihan varmaksi osaa sanoa että hymyileekö tyhjyyteen tuijottava mies vai ei. Yleensä tällä tavoin menee tunti tai kolmekin. Joskus vastapuoli kiusaantuu ja poistuu.
Minulla on oikeus meditoida. En halua tehdä mitään väkinäistä tai kohottaa egoa lukemalla Herman Hesseä tai Nietzscheä tyyliin hei katsokaa olen älykkö höhööm.
Tosin kerran päätin näpäyttää vastapuolen kirjan lukijaa ottamalla esille vanhan kulahtaneen Thomas Mannin Taikavuoren. Itsetuntokertoimet nousivat junan kattoon. Kun kävin vessassa niin jätin kirjan kannet ylöspäin näkyvästi että tässä istuu älykkö. Vessassa punnertelin pääalaspäin että lihakset pullottaisi paremmin t-paidan läpi. Olin kyllä aika pumpattuna. Sitten taas selailin Mannin teosta. Minulla on tietynlainen maneeri kulmakarvoilleni että lukukokemukseni näyttäisi muiden silmissä intensiiviseltä.
Luen mielelläni miesten kirjoittamia kirjoja.
Mulla tulee tästä kaverista mieleen yksi tyyppi johon melkein otin yhteyttä deittipalstalla vuonna kivi ja kanto. Siitä on niin kauan aikaa että Spede-viittaukset tuolla yllä sopis hänen ikäiselleen. Hänellä oli deittipalstalla ilmoitus joka oli kovasti filosofinen juuri tähän tyyliin kuin tuossa yllä on kirjoitettu ja aattelin että mikäpä ettei, kuulostaa kiinnostavalta mieheltä ja vähän erilaiselta vs. eräjorma etsii itselleen naista kaikkeen kivaan. Kirjoitin huolellisesti mietityn vastauksen ja ennen kuin ehdin lähettää menin katsomaan sinne deittipalstalle. Ja onneksi menin, koska sinne oli ilmestynyt häneltä uusi kirjoitus ja se oli just tuollainen ihan s3kopäinen vuodatus kuin tuossa yllä. Hei tyyppi, et satu olemaan Tampereelta?
Haluaisin olla ja leikkiä vielä hetken kanssasi, mutta tyttärelläni on lomaa vielä jäljellä joten pelaamme shakkia ja kuuntelemme musiikkia. Yritän tehdä tänään jotain rakentavaa perheen hyväksi enkä vain lillua tekstiviidakossa koko päivää.
Valitettavasti en ole se mies jota haikailet.
Minustakin hän kuulostaa ihan sekopäältä.