Surettaa. Hyvän ystäväni mies epäilee isyyttään, koska vauva on" tumma". Koetin kertoa omasta lapsestani, jolla oli vauvana

Mun painajainen olisi saada lapsi mustan miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

On samantekevää millainen on vanhempien ihoväri, hiukset jne. sillä vauva saa geeninsä edellisiltä sukupolvilta, jopa 5 ja 6 ylenevässä sukupolvesta.

Tässä kommentissa ei ollut mitään järkeä. Vauva saa kaikki geeninsä joko isältään tai äidiltään, jotka puolestaan ovat saaneet ne omilta vanhemmiltaan ja niin edelleen. Ei ole mitään rajaa missä edellisiltä sukupolvilta periytyminen katkeaisi, mutta yksittäisen esivanhemman geenien määrä vähenee. Geenien ilmentyminen ja siten ulkonäkö riippuu siitä geenikombinaatiosta minkä lapsi on sattunut saamaan, ja eri geenit voivat vaikuttaa toistensa toimintaan. Lisäksi on väliä sillä onko tietty geeni tullut isältä vai äidiltä (epigeneettinen vaikutus), ja raskauden aikaisilla tekijöillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ns " Oliivi-iho (tyyliä Jennifer Lopez ) vaikka ollaan molemmat mieheni kanssa kalkkilaiva kapteeneja, noin viiden kuukauden iässä tämä tummuus alkoi haihtua.

Mutta ei ! Ystäväni mies on sitä mieltä, että lapsi on liian tumma ja kaiken lisäksi kalju vaikka heidän suvussaan syntyy tuuheatukkaisia vauveleita. Tuntuu hirveltä, kun näkee rakkaan ystävän kärsivän ja äitiyden onnen vaihtuneen alakuloon. Ei halua suostua isyystestiin, kokee sen loukkavana "Niinkuin mä olisin joku koko kylän patja, joka ei ei tiedä kuka isä on !"

Jos lapsi on tumma ja sitten ei suostu testeihin, niin minkähän johtopäätöksen tosta voi sitten tehdä. En ole ite ikinä kuullut jos kaksi valkosta tekee lapsen, niin syntyy tumma lapsi.

Etkö? No googlaa sitten Sandra Laing.

Sandan "isän" isyyttä ei ole koskaan selvitetty muulla kuin ABO-veriryhmällä, joka on äärimmäisen epäluotettava isyyden määrittämisessä. Isukki myös häippäsi äidin ja lapsen elämästä, ja varmasti hyvästä syystä. Eiköhän kyseessä ollut syrjähyppy tai raiskaus, jota Sandran äiti ei kyennyt myöntämään.

Mun kakulla oli niin karsea raskauspahoinvointi että söi viimeiset kkt melkein pelkkiä porkkanoita. Tyttö oli ihan tumman oranssi syntyessään. Isä teetti testit.

Vierailija kirjoitti:

Mun kakulla oli niin karsea raskauspahoinvointi että söi viimeiset kkt melkein pelkkiä porkkanoita. Tyttö oli ihan tumman oranssi syntyessään. Isä teetti testit.

Siis kamulla :)))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää on ettei suostu testiin. Se on kuitenkin niin helppo asia hoitaa, ja jos on puhtaat jauhot pussissa niin testihän vaan toisi mielenrauhan kaikille. Nyt vauva joutuu kasvamaan kireässä ilmapiirissä eikä epäluuloinen isä ja apealla mielellä oleva äiti pysty kehittämään vauvaan normaalia tunnesidettä. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on todella tärkeä, ja jos siinä on pahoja säröjä vaurioita on vaikea paikata enää myöhemmin.

Testiin suostuisin, mutta ei varmasti olisi enää samat tunteet miestä kohtaan. Luottamus on ensinnäkin parisuhteessa niin tärkeä asia että tuollaisen biologisesti helposti selitettävän asian perusteella epäileminen olisi törkeää luottamuksen  puutetta. Eikä iloitse perheen vauva-ajasta vaan heti pitää vaan varmistaa että on "oma" ihan kuin lapsi olisi esine joka omistetaan. Muutenkin tuo ajatus "omasta" on kuvottava. Että verikö tekee lapsesta oman? Että lasta ei voisi rakastaa jos se ei jaa 50% geeneistään sinun kanssasi?

Voi rakastaa, vaikka ei ole sukua, mutta ei kykene rakastamaan kuin omaa.

Olipa kummallinen keskenkasvuinen mielipide.

Väitätkö etteivät adoptiovanhemmat pysty rakastamaan lapsiaan kuin omiaan? Miksi silloin ei adoptiota kielletä kokonaan?

Rakastaisitko vähemmän myös ns. koeputkilasta? Kun se ei ole ihan itsetehty oma?

Onko isyys vain sitä biologiaa eikä ollenkaan sitä että hoidat lasta ja olet sille isä?

Naisen on toki vaikea ymmärtää, koska voi olla aina varma äitydestään (paitsi jos on kimeera) On pikkusen eri asia, että ottaa lapsen omakseen, vaikka ei ole tälle sukua kuin että vaimo on selän takana hypännyt sänkyyn jonkun muun kanssa olettaa minun elättävän. En rakastaisi koeputkilasta vähempää, koska hän olisi kuitenkin biologisesti sukua. 

Miksi äitiyteen vaikuttaisi se että on kimeera? Ajatteletko että kimeera koostuu kahdesta eri yksilöstä, joista toinen on joku vieras olento, vai mikä oli järkesi juoksu tässä taustalla? Ihan omia geenejä ne on joka tapauksessa. Äitiys voisi olla epävarmaa lähinnä jos käytettäisiin pakastettuja munasoluja, ja joku onnistuisi sekoittamaan eri luovuttajilta kerätyt solut tai niistä hedelmöitetyt alkiot keskenään.

Ihon värisävy voi johtua ihan maksan häiriöistä. Minullakin on kaunis välimerellinen ihonsävy sellainen oliivi-iho, mutta jo lapsesta asti maksani on aika toimimaton. Viekää se vauva lääkäriin endokriinikolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tosiaan niin että isyystestiin (oletettavasti aviolittossa) tarvitaan lapsen äidin suostumus? Lapsi on siis täysin äidin määräysvallassa, eikä isä saa teettää testiä? Eihän siinä testissä äidiltä tarvita näytettä.

En tiedä miten nykyään toimitaan, mutta vuonna -97 otettiin näytteet äidiltä, isältä ja lapselta. Kai siinä haluttiin tarkistaa, että lapsi on myös äidin, eikä ole vaihtunut synnärillä. Terveysasemalla otettiin näytteet, koska lapsen isä halusi teetättää testin (avoliitossa oltiin ja lastenvalvojan kautta testeihin).

Meillä ei "epäluottamus" vaikuttanut suhteeseen mitenkään, vaan ymmärsin hyvin, että jos epäilyttää, niin testillä epäilys on helppo poistaa. Tokihan tiesin, että lapsi on miehen, niin olihan se riemullinen hetki, kun tulos tuli ja sain hieman kuittailla miehelle. Eipä tuohon palattu koskaan ja elämä jatkui normaalisti.

Se äidiltä otettu näyte on referenssinäyte. Kaikki mikä ei täsmää äidin näytteeseen, on peräisin isältä (tai de novo -mutaatio). Toki jos lapsen näyte ei täsmää kunnolla kumpaankaan, voidaan epäillä lapsen vaihtumista. Sitä ei kuitenkaan ensisijaisesti testata tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa, ettei osa naisista ymmärrä, miten tärkeää on tietää, onko lapsi oma.

Miksi epäilet? Kuvitteletko suhteen jatkuvan kuin ei mitään olisi tapahtunut epäilyn jälkeen? Outoa kuinka miehillä on vaikea ymmärtää. 

Toki voisin itse suostua tekemään isyystestiä mutta luottamusta on jo siinä vaiheessa rikottu eikä se koskaan palaudu ennalleen. Jos mieheni olisi noin epäluuloinen omasta isyydestään, tarkoittaa se myös ettei hänellä ole minuun päin luottamusta. Se suhde olisi siinä.

Parisuhteen pitää perustua rehellisyydelle. Miksi on tärkeämpää miehen uskoa naisen vakuutteluja kuin molemminpuolinen varmuus isyydestä? Kyseessä on niin suuri asia elämässä, että miehellä on suuri intressi edetä faktapohjalta. Ei kai kukaan osta käytettyä autoakaan ilman tositteita ja dokumentteja.

Varmuus syntyy luottamuksesta. Siihen ei testejä tarvita.

Luottamus syntyy näytöstä, ja näyttö todisteista.

Totta. Mutta ne todisteet on syytä hankkia yhteistä arkea elämällä ja toista havainnoimalla jo ennen, kun ryhdytään lapsen kaltaisiin sitoumuksiin... Yllätysvauvat on sitten asia erikseen, lyhyen suhteen ja yllätysraskauden kohdalla olisi aika paljon enemmän ymmärrystä asialle.

Ne miehet, jotka eivät näe mitään ongelmaa isässä, joka vaatii isyystestiä vaikka syy epäilylle on noinkin epämääräinen: suostutteko myös itse vaikka satunnaisiin yksipuolisiin puhelimentarkistuksiin ja sukupuolitautitesteihin vain siksi, että naista sattuu ilman kummempaa syytä epäilyttämään uskollisuutenne? 

Tosin - aika yksinkertainen on tuon parisuhteen mieskin. Jos asia painaa noin paljon, niin miksi ihmeessä ei ole teettänyt testiä itse sen enempää huutelematta ja sitten käsitellyn luottamusongelman oman päänsä sisällä. Asian kaataminen naisen niskaan on aivan turhaa ja aika julmaakin. 

Edelleen puhutaan aivan eri luokan asioista. Peruspettämiset eivät ole mitään sen rinnalla, että lapsi ja ”isä” elävät tai pelkäävät elävänsä valheessa koko elämänsä.

Niinpä. Naisen näkökulmasta isyyttään epäilevä mies epäilee hänen uskollisuuttaan ja rehellisyyttään ja vielä olettaa naisen juonittelevan erittäin raskaalla tavalla. Syytös on siis vielä raskaampi kuin pelkkä syytös pettämisestä. Ja jos näin kova syytös on täysin aiheeton, niin aika vaikea siitä on päästä yli. Miehen siis kannattaa olla aika tosissaan ja valmis eroon lopputuloksesta riippumatta.

Itse naisena suostuisin kyllä ehdottomasti testiin (noh, epäilyjen jälkeen jopa vaatisin sitä), mutta ero siitä todennäköisesti tulisi. En voisi jatkaa ihmisen kanssa, joka pitää minua niin halpamaisena sekä miestä että lasta kohtaan, että pettämisen lisäksi huijaisin isyyden suhteen.

Olet siis oikeassa että kyse on eri mittaluokan asioista, mutta unohdat, että myös sille epäillylle mittaluokka on eri. 

Mikä kumman peli tämä sinulle on? Tehdään testi, tsekataan tulokset ja eletään niiden mukaan sen jälkeen ilman epävarmuuksia tai jossitteluja. Loppupeleissä sinä olet tässä pelkkä sivullinen, koska tämä on lapsen ja oletetun isänsä välinen asia.

No mutta, mehän ollaan samaa mieltä :) Sanoinhan jo että jos niin kovin epäilyttää, niin toki testit on syytä tehdä. Itselleni vaan molemminpuolinen luottamus on sen verran tärkeä asia, että ilman sitä suhde ei toimi. Kyse ei ole pelistä, vaan siitä, että tuollaisesta suhteesta puuttuisi minulle täysin olennainen piirre. Silloin olisi parempi jatkaa omillaan ja tosiaan jättää asia vain miehen ja lapsen väliseksi.

Miksi se isyystesti on niin vastenmielinen? Jos mies oikeasti on niin epävarma helpoin tapa todistaa kuka on isä. Sen jälkeen keskustelisin vakavasti luottamuksesta.

Tunteisiin

Miksi minun miehenä pitäisi luottaa siihen, että vaimo ei petä, kun kuitenkin yleistä tietoa on, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät koskaan voisi petää ja kuitenkin ovat pettäneet.

Minä en ole koskaan pettänyt, mutta en voi mennä vannomaan, etten koskaan petä. Vaimoni tuskin on koskaan pettänyt, mutta mikään ei takaa, ettei hän petä jatkossa.

Pettäminen on tutkimustenkin mukaan valtavan yleistä. Miksi ihmeessä puolisoon tulisi luottaa?

Minä ainakin lähden siitä, että tässä liitossamme mahdollisesti tullaan pettämään, sitten asia selvitetään ja jatketaan eteenpäin.

Miksi yrittäisin elää liittoa vaaleanpunaisen ideaalihattaran varjossa, kun tiedän, että olen samanlainen epätäydellinen ihminen kuin kaikki muutkin?

Aivan kuin naiset ottaisivat henkilökohtaisesti sen, että isä tahtoo varmistua, onko hän oikeasti isä.

Vierailija kirjoitti:

Mun painajainen olisi saada lapsi mustan miehen kanssa.

Oletko mies?

Itse menisin testiin ja pakkaisin romppeeni. Jos ei ukko sen vertaa luota iin helvettiäkö mokomalla tekee. Siinähän saa varmistuksen että on isä ja menettää perheensä kun ei luota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun miehenä pitäisi luottaa siihen, että vaimo ei petä, kun kuitenkin yleistä tietoa on, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät koskaan voisi petää ja kuitenkin ovat pettäneet.

Minä en ole koskaan pettänyt, mutta en voi mennä vannomaan, etten koskaan petä. Vaimoni tuskin on koskaan pettänyt, mutta mikään ei takaa, ettei hän petä jatkossa.

Pettäminen on tutkimustenkin mukaan valtavan yleistä. Miksi ihmeessä puolisoon tulisi luottaa?

Minä ainakin lähden siitä, että tässä liitossamme mahdollisesti tullaan pettämään, sitten asia selvitetään ja jatketaan eteenpäin.

Miksi yrittäisin elää liittoa vaaleanpunaisen ideaalihattaran varjossa, kun tiedän, että olen samanlainen epätäydellinen ihminen kuin kaikki muutkin?

Aivan kuin naiset ottaisivat henkilökohtaisesti sen, että isä tahtoo varmistua, onko hän oikeasti isä.

Millä tavalla muutoin sen voisi ottaa kun henkilökohtaisesti? Minä en halua olla ihmisen kanssa joka edes epäilee että voisin pettää häntä. Minä haluan liiton jossa ei tällaista epäilystä ole kumminkaan puolin. En ajattele niinkuin sinä. En osaa kuvitella paljon pahempaa loukkausta kun se että puolisoni kuvittelisi että lapsi jonka hänelle synnytän voisi olla jonkun toisen.

Eikö se ole selvä, että jos äiti tunneperäisesti vastustaa testiä, niin hän on pettänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun miehenä pitäisi luottaa siihen, että vaimo ei petä, kun kuitenkin yleistä tietoa on, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät koskaan voisi petää ja kuitenkin ovat pettäneet.

Minä en ole koskaan pettänyt, mutta en voi mennä vannomaan, etten koskaan petä. Vaimoni tuskin on koskaan pettänyt, mutta mikään ei takaa, ettei hän petä jatkossa.

Pettäminen on tutkimustenkin mukaan valtavan yleistä. Miksi ihmeessä puolisoon tulisi luottaa?

Minä ainakin lähden siitä, että tässä liitossamme mahdollisesti tullaan pettämään, sitten asia selvitetään ja jatketaan eteenpäin.

Miksi yrittäisin elää liittoa vaaleanpunaisen ideaalihattaran varjossa, kun tiedän, että olen samanlainen epätäydellinen ihminen kuin kaikki muutkin?

Aivan kuin naiset ottaisivat henkilökohtaisesti sen, että isä tahtoo varmistua, onko hän oikeasti isä.

Millä tavalla muutoin sen voisi ottaa kun henkilökohtaisesti? Minä en halua olla ihmisen kanssa joka edes epäilee että voisin pettää häntä. Minä haluan liiton jossa ei tällaista epäilystä ole kumminkaan puolin. En ajattele niinkuin sinä. En osaa kuvitella paljon pahempaa loukkausta kun se että puolisoni kuvittelisi että lapsi jonka hänelle synnytän voisi olla jonkun toisen.

Kuka tahansa voi pettää. Kuka tahansa voi erota. Siksi mm. laaditaan avioehtoja.

Vaikka sinusta nyt tuntuisi, ettet koskaan pettäisi, niin silti jossain elämäsi vaiheessa saatat huomata pettäneesi. Ei ihminen hallitse aina käytöstään, vaikka kuinka uskoisi niin etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työssäni tutkin lapsien geneettisiä sairauksia ja noin 20% lapsista ei ole "isänsä" biologisia.

Höpö höpö. Mistä muka olisit saanut tuollaisen koko kansaa koskevan aineiston?

En väittänyt tutkivani väestötasolla. Jos lapsella on harvinaisia oireita joihin ei lääkkeet auta niin joskus syytä etsitään perimästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun miehenä pitäisi luottaa siihen, että vaimo ei petä, kun kuitenkin yleistä tietoa on, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät koskaan voisi petää ja kuitenkin ovat pettäneet.

Minä en ole koskaan pettänyt, mutta en voi mennä vannomaan, etten koskaan petä. Vaimoni tuskin on koskaan pettänyt, mutta mikään ei takaa, ettei hän petä jatkossa.

Pettäminen on tutkimustenkin mukaan valtavan yleistä. Miksi ihmeessä puolisoon tulisi luottaa?

Minä ainakin lähden siitä, että tässä liitossamme mahdollisesti tullaan pettämään, sitten asia selvitetään ja jatketaan eteenpäin.

Miksi yrittäisin elää liittoa vaaleanpunaisen ideaalihattaran varjossa, kun tiedän, että olen samanlainen epätäydellinen ihminen kuin kaikki muutkin?

Aivan kuin naiset ottaisivat henkilökohtaisesti sen, että isä tahtoo varmistua, onko hän oikeasti isä.

Millä tavalla muutoin sen voisi ottaa kun henkilökohtaisesti? Minä en halua olla ihmisen kanssa joka edes epäilee että voisin pettää häntä. Minä haluan liiton jossa ei tällaista epäilystä ole kumminkaan puolin. En ajattele niinkuin sinä. En osaa kuvitella paljon pahempaa loukkausta kun se että puolisoni kuvittelisi että lapsi jonka hänelle synnytän voisi olla jonkun toisen.

Kuka tahansa voi pettää. Kuka tahansa voi erota. Siksi mm. laaditaan avioehtoja.

Vaikka sinusta nyt tuntuisi, ettet koskaan pettäisi, niin silti jossain elämäsi vaiheessa saatat huomata pettäneesi. Ei ihminen hallitse aina käytöstään, vaikka kuinka uskoisi niin etukäteen.

Minun ajatukseni eivät ole noin kyynisiä, enkä myöskään ikinä lähtisi parisuhteeseen jossa toisen osapuolen ajatukset olisivat noin kyynisiä. Ja jos ne matkan varrella sellaisiksi muuttuisivat, ei olisi enää järkeä jatkaa yhdessä.

Mitäpä luulet, kumpi pettää todennäköisemmin, se joka ajattelee että en voi hallita käytöstäni vai se joka ajattelee että en ikinä pettäisi kumppaniani? Minä en ainakaan ole mikään apina, vaan teen tietoiset päätökset valinnoistani, ja haluan samanlaisen kumppanin, joka myös luottaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole selvä, että jos äiti tunneperäisesti vastustaa testiä, niin hän on pettänyt?

No ei todellakaan. Itse olen ollut vain ja ainoastaan aviomieheni kanssa sängyssä. Yhteisiä vuosia takana oli 13v kun ensimmäinen lapsi syntyi. Jos mies olisi ilman mitään syytä ja perustetta halunnut isyystestin, olisin kyllä loukkaantunut. Olisin saanut pahimman mahdollisen epäluottamuslauseen. 

Yleensä jos tälläisen epäluottamuslauseen saa, se tarkoittaa sitä, että mahdollisuutta jatkaa tässä diilissä ei ole.  Tämä pätee kaikkiin elämänaloihin, ei vain ihmissuhteissa.

 Olisin kyllä suostunut testiin, mutta koskaan en enää olisi voinut miestäni kunnioittaa. Enkä tiedä olisinko pystynyt hänen kanssaan jatkamaan. Toista lasta ei ainakaan koskaan olisi tullut, koska tässä olisi nähty, miten paljon mies minuun luottaa. Ei puupennin vertaa. Miksi olisin tuollaisessa liitossa jatkanut? luotto olisi mennyt, kunnoitus olisi mennyt? Molemmin puolin.