Lue keskustelun säännöt.
Että taas ottaa päähän tuo miehen itsekkyys
01.01.2019 |
Miehellä ei ollut mitään aikomuksia ruoanlaittoon tai edes miettimään mitä syötäisiin tänään, ja ajattelin että nyt en jaksa itsekään vaivautua, jos toinenkaan aio pistää tikkua ristiin ruokailun eteen. No, aloin jossain vaiheessa lämmittää lapsille eilistä ruokaa, jota oli vielä vähän jäljellä. Ajattelin vielä että taidankin lasten kanssa syödä nämä eiliset (itseni laittamat) ruoat loppuun, miehellä ei varmaan ole vielä edes nälkä, kun ei ole puhunut asiasta mitään, saati alkanut mitään itse valmistaa. No ehdin lapsille juuri laittaa ruoan, ja sitten käväisin kodinhoitohuoneessa katsomassa, kun kuivausrumpu ilmoitti että vesisäiliö pitää tyhjentää (mies kuuli saman äänen, mutta eipä vaivautunut nousemaan ylös, vaikka istui vaan koneella). Kun tulin takaisin, oli mies lapannut lautaselleen kaiken lopun ruoan.
Ja oikein tyytyväisenä istui pöytään syömään ruokaansa. Ei missään vaiheessa kysynyt edes sainko minä ruokaa, tai muuta. Miten voi olla mahdollista? Sanoin vielä ääneen, et jaahas mitäköhän sitä itse sitten söisi, mutta tätäkään ei ilmeisesti kuullut, tai se ei hänen mielestään ollut hänen ongelmansa millään tavalla. Mainittakoon vielä, että olen itse viimeisilläni raskaana.
Kommentit (312)
Isäni on sovistinen vanha ukko. Sama asia on aiheuttanut hankausta hänen kaikissa parisuhteissaan. Myöskään suhde (tyttö)lapsiin ei ole kyse kovin kummoinen, koska hän yrittää aina laittaa lapsiaan tapaamisella kodinhoitajan rooliin häntä passaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuvailemasi käytös on miehille hyvin tyypillistä. Käy meidän perheessä vastaavasti ihan alvariinsa. Tuohon voisi vielä täydentää, että ruoan jälkeen olisi käynyt pytyllä ja jättänyt jarrujäljet pyyhkimättä kunnolla. Sitten meillä mies kävisi jääkaapilla ottamassa oluen, mä toteaisin että et viitsis arkena ja vastaus, ilmeineen ja eleineen olisi hyvin hämmästynyt "no kyllähän sitä nyt yhden voi". Sitten se rojahtaisi sohvalle ja sanoisi "sä voisit kattoa sen sun sarjan tänään makkarin telkkarista, kun sieltä tulee tänään Suomen peli. Se pitää nähdä isolta ruudulta."
Jep!
Pytty pestään ja oluen voi ottaa arkenakin, matsi katsottaisiin varmaan yhdessä ja sarja taltioidaan. Ihan kaikesta ei kannata niuhottaa meneekö nallekarkit varmasti tasan. Mies saa taas olla kuskina kun vuokrataan auto ulkomaan reissuilla ja vaimo voi ottaa viiniä ruuan kanssa. Samoin mies menee yläkerran makkariin lasten kanssa jossain vaiheessa katsomaan leffoja kun vaimon ystävät kokoontuu alakerran ison telsun ääreen katsomaan saippuasarjamaratonia ja juomaan kuohuviiniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että tällaisia miehiä "valitsee"? Monesti kysyn tätä itseltäni(kin). Olen tullut siihen tulokseen, että kaikesta huolimatta sitä miestä rakastaa. Kun vuosia alkaa kulumaan, oma taakka kasvamaan, alkaa näkemään sekä omat, että toisen virheet. Epätoivosta kumpuaa tämä valitus; mitä tehdä, kun puoliso tekee/ei tee. Joskus sitä ei edes halua neuvoja - tietäähän sen itsekin, että ero on aikalailla ainut vaihtoehto - vaan avautuminen tekee hyvää, ja jaksaa taas hetken, kunnes järki pamahtaa. Väsyneenä se epätoivo on suurempaa, ja silloin se selkäranka katkeaa.
Ja kyllähän sen itse tietää, kuinka siihen pisteeseen, että mies ei tee mitään, on ajauduttu. Tekemällä itse liikaa. Suhteen alussa kun sitä haluaa miellyttää sitä toista. Mies on väsynyt työpäivän jälkeen ja häntä haluaa ilahduttaa. Suhteen alussa siihen useimmiten saa jopa vastakaikuakin. Ei sitä silloin ymmärrä, että jatkossa nainen tekee vastuuntunnosta, ja mies ei tee, koska nainen tekee.
Omassakin suhteessani ajattelin, että miehessäni on sen verran hyvää, että suhteessa kannattaa olla, vaikka joudunkin tekemään suurimman osan itse, tai oikeastaan huolehtimaan, että kaikki tulee tehdyksi. Kyllähän se mies tekee, mutta vain pyydettäessä, kuin minun apulaiseni, eikä tasavertainen kumppani. Ajattelin ja ajattelen, että eivät ne kotityöt ole kaikki kaikessa, ja voinhan itsekin jättää tekemättä, jos ei huvita (siihen sentään mieheni antaa mahdollisuuden, eikä nalkuta).
Viiden vuoden, yhteisen talolainan ja kaikkien kokemusten jälkeen luulin tuntevani mieheni. Mies lopulta paljasti oman asenteensa, miksi ei oma-aloitteisesti tee mitään. Oman laiskuutensa. Se avasi silmäni kaikelle katkeruudelle, jota nyt tunnen. Tulin nimittäin kysyneeksi mieheltäni yhtenä viikonloppuna vitsilläni (ihan oikeasti, niin sinisilmäinen olin), että jos hän asuisi yksin, kuinka meinasi pitää asuntonsa siistinä. Miehen vastaus oli "palkkaisin siivoojan". Se ei ollut vitsi. Kun kysyin, miksi meillä ei nyt olisi siivojaa, jotta minullekin jäisi vapaa-aikaa, mies ei vastannut mitään. Ehkä siksi, että paljasti todelliset ajatuksensa. Vaikka olisihan minun pitänyt arvata kauan sitten, että mieheni, tämä pieni lapsi, ei ajattele minua tasavertaisena puolisona. Kun hän kommentoi lasten lelujen korjaamista "mä en ole näitä sotkenut", olisi pitänyt ymmärtää jo siitä, että siivoojan lisäksi olen vielä äiti - hänelle. Nyt vasta onkin tullut tilanteita vastaan, jossa ratkon miehen ja lasten välisiä kinoja. Ne tulivat täysin yllätyksenä itselleni, näin viiden vuoden jälkeen. Nyt ehkä voin sanoa tuntevani miehen läpikotaisin.
Miten tuollaista miestä voi enää rakastaa? Joka pitää vaimoaan siivoojana? En ymmärrä. Kunnioitus puolisoa kohtaan katoaisi täysin ja sen myötä myös rakkaus.
Niinpä. Tulin vain pohdiskelleeksi, miksi näitä miehiä valitaan… Jokainen tekee virheitä ja virheet paljastuvat vasta vuosien päästä. Rehellisesti käsi sydämellä; kuka haluaa odottaa useamman vuoden, ennen kuin alkaa perustamaan perhettä ja toteuttamaan unelmiaan esimerkiksi perheestä ja talosta? Ehkä jotkut, jotka alkavat seurustella jo 15-vuotiaina. Siinä ehtii hyvin olla yhdessä kymmenisen vuotta, ennen kuin perhe tulee edes puheeksi. Kun siitä toisesta paljastuu uusia puolia myös niiden lapsien jälkeenkin… Ketä voi siis syyttää, että kun tällaisia miehiä valitaan… Tai lopulta, voiko itseään syyttää, että mies siihen "oppii", että nainen tekee? Kyllä se opetus on tullut miehen vanhemmilta jo. Ja sitten, kuten miehellänikin, joillakin se on vain sisäänkirjoitettu käytöstapa.
Häh? Jos suhde alkaa parikymppisenä, luulisi olevan ihan selvää, että seurustellaan vuosia ennen lapsia. Yhteen voi tietenkin muuttaa vaikka heti ja siitä myös helposti erilleen.
Kolmenkympin alkupuolelkakin ehtii tutustua vähintään pari vuotta ennen lapsia.
Jos puoliso muuttuu radikaalisti eikä keskustelu tai terapia auta, kannattaa erota.
Ei vuosikausien seurustelusta ole isoa hyötyä, sillä tilanteet ja parisuhde elää ja kehittyy. Puolisoiden tulee kehittyä ja muuttua siinä samalla tilanteen mukaan. Se toiminta, mikä on ok parikymppisenä, ei välttämättä ole toimivaa tai hyväksyttävää kolmekymppisenä.
Tärkeintä parisuhteessa on toisen arvostus ja kunnioitus. Kun se on kohdallaan, niin on halukas toimimaan perheen yhteiseksi hyväksi. Keskusteluyhteys on kaikessa tärkeässä osassa. Mutta kaipa siihen on syynsä, miksi ei haluta keskustella - joku ongelma parisuhteessa, ongelma jota ei osata tai ei haluta ratkaista.
Kunnioitus, arvostus, yhteiset moraalisäännöt ja arvot näkyvät jo parikymppisinä lapsettomina, vaikka elämä muuttaa muotoaan.
Esimerkiksi masennuksen puhkeaminen voi muuttaa käytöstä paljon.
Sanomattakin selvää, että vakava sairaus on aina iso muutos ja voi muuttaa persoonaa pysyvästi. AP:n ongelma ei taida olla sellainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kannattaisko vaikka tehdä kaikille sitä ruokaa?
No sitähän se ap juuri uumoili että koska mies ryhtyy tekemään sitä ruokaa, mutta kun ei tehnyt! Söi vain muiden tekemät ruoat pois niin että ruoan tehnyt jäi ilman.
Kyllä ei kaikille ole keskustelun lahjoja suotu. Ei tule itselle mieleenkään olla hiljaa ja odottaa koska joku rupeaa tekemään ruokaa vaan suoraan kysyä onko ideoita tämän päivän ruoasta.
Ja miksi se on aina naisen tehtävä alkaa ideoimaan ruokia ja kirjoittaa kauppalistat miehelle valmiiksi? Tosi helppoa miehelle, ei tarvitse ottaa siitäkään asiasta vastuuta. Kauppalistan miettiminen on oikeasti paljon työläämpää kuin itse kaupassa käyminen. Kauhea vaiva alkaa miettiä terveellistä, monipuolista ja mielellään edullista ruokaa lapsille ja perheelle koko viikoksi.
Ihmettelen samaa. Miksi mies ei osallistu? Ap taisi kertoa, että hänen miehensä laittoi alkuun innokkaasti ruokaa ja oli parempi ruuanlaittaja kuin ap. Joidenkin mielestä alun osallistuminen on vain naisen hurmaamista, joka jää pois, kun nainen on koukussa. Itse uskon, että kyse on jostain muusta. Mistä?
Oma mieheni käy kaupassa paljon useammin kuin minä. Ruokaakin hän laittaa nykyisin useammin kuin minä. Jos mies ei jostain syystä jaksa tai viitsi laittaa ruokaa, niin hän kertoo sen minulle, jolloin minä voin laittaa ruuan tai voimme sopia yhdessä jotain muuta.
Miehen ja isän omakohtainen kommentti tähän asiaan. Olen meillä se joka pitää ruoanlaitosta ja on siinä myös parempi. Kiinnostus parin vuosikymmenen ajan on kerryttänyt tietoa ja tekniikkaa sekä sellaista selkärankareseptiikkaa. Puolisoni taas inhoaa kokkausta eikä siksi ole koskaan viitsinyt perehtyä perusasioihinkaan joten jokainen ateria on aina esterata ja lopputulos sattuman kauppaa.
Edellisen perusteella kuvittelisi että mulla olisi luonnostaan ruokahuollossa oleellinen rooli. Vaan ei ole. Vaimo on kehittänyt itselleen täydellinenäiti-roolin joka kattaa monimutkaisen kokoelman ennakkoluuloja ja veto-oikeuksia. Minä suosisin systematiikkaa ja suunnittelua, jolloin itse kokkaus sekä ajankäytön että muunkin suhteen olisi vaivatonta. Vaimo puolestaan toimii ad hoc eli suunnittelee enintään päivän ennakkoon ja usein vasta tunti ennen ateria ottaa stressiä ruoasta. Tämä kaikki johtaa turhiin kaupankäyntiin tai eineksiin tai hutiloiden kiireessä tehtyihin oikaisuihin jne.
Olen hiljalleen lakannut osallistumasta ruokahuoltoon, ellei erikseen apua pyydetä. Syynä on se, että vaimo vaan on ominut alueen itselleen eikä edes kelpuuta apua. Yhtäältä häntä kuormittaa koko juttu ja valittelee, kuinka rasittavaa on aina suunnnitella ruoat. Toisaalta olen koettanut esittää järjestelmällisempää tapaa ja joskus niitä on kokeiltu, mutta hän ei ole omaksunut niitä. Edes valmiiden viikkoruokalistojen kanssa ei jaksa paria viikkoa kauempaa. Osasyynä tietty ”nirsoilu”. Yleensä vaimo kieltäytyy hyväksymästä monia ruokia joko niiden mutkikkaiden reseptien tai eksoottisuuden vuoksi tai koska ennakoi lasten nirsoilua. Lopputuloksena käypien ruokien listalla on suppea joukko perusarkiruokaa tyyliin makaronilaatikko ja jauhelihakeitto. Samaan aikaan hän valittaa kuinka kaikki, itsensä mukaan lukien, ovat kyllästyneet samoihin toistuviin ruokiin ja tarvittaisiin vaihtelua.
Klassinen kaava on että vaimo pohtii mitä huomenna syötäisiin. Valittaa ääneen pitkään kun ei keksi mitään ja miksi hänen pitää suunnitella kaikki ja sitten se on turhaa kun tulee huono ruoka eikä kelleen edes kelpaa. Ja päättää ratkaisuna mennä kauppaan ilman mitään ideoita. Ruoka on sitten joko einesmössö tai joku oranssimönjätty reisikoipirasia josta syödään teollismaustettu kuiva koipi sellaisenaan kuivan riisin ja kuivan lohkovihannessalaatin kera. Noin 79 päivänä vuodessa. Kaikkia kyrsii. Mutta vaihtoehdot ja apu eivät kelpaa. Hän torppaa suurimman osan ideoimistani tai kirjoista yms löytyvistä uusista ruoista koska lapset nirsoilevat. Näin vahvistaen nirsoilua huolestuttavasti. Lapsilta jos pyytää toiveita, saa aina samat heidän lempiruokansa. Ei muuta. Ja itse hän pyörittää alle kymmenen ruoan vakiolistaa joidennkuvittelee olevan Ok kaikille paitsi että kukaan ei niistä järin innoissaan ole. Sitten hän kokkaa lähes raivopäissään kaiken hutiloiden, koska ei kiinnosta.
Minun kokemus on, että mun näkemyksiä vaimo ei arvosta lainkaan eikä osaa tai suostu delegoimaan itse itselleen omimaanss vastuuta, vaikka se tuotakin hänelle kuormaa j stressiä. Syynä liuta kankeita ennakkoluuloja niin ruoista, lapsista, kyvyistään kuin perheen sisäisestä roolituksestakin. Olisi kiva jos löytyisi luottoa enemmmän näissä asioissa. Vaimo myös tietää että olen hyvä kokki, mutta pitää minua jotenkin sopimattomana lasten ruokien valmistamiseen koska teen aikuisille maistuvia ruokia. Hänelle ruoka on vain velvoite ja tehtävälistan yksi kohta joka pitää suorittaa. Minimivaivalla. Mittarina se, että grammoja maksimimäärä uppoaa lapsiin. Ja sitten lopputulos on täysin ristiriitainen mikä stressaa. Katastrofi kaikkiaan.
Tuosta pitkästä jutusta jäi se mieleen että yrität opettaa vaimoa ja itse teet ruokia joita lapset ei syö. Olisko kuitenkin niin, että jos ottaisit enemmän huomioon sen mitä lapset syö ja pikkuhiljaa opettaisit niitä niihin sun erikoisempiin hienoihin ruokiin, etkä vaan yhtäkkiä lätkäise niiden eteen jotain valkosipulietainoita, niin voisi vaimokin hyvillä mielin antaa sun hoitaa ruokapuolta? Vaimolle kun on ykkönen se että lapset syö, siitä tulee ympäriltä viestiä että huono äiti olet jos lapsesi eivät syö tai syövät väärin. Isillehän ei kukaan koskaan vihjaakaan mitään lasten ruokavalioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kannattaisko vaikka tehdä kaikille sitä ruokaa?
No sitähän se ap juuri uumoili että koska mies ryhtyy tekemään sitä ruokaa, mutta kun ei tehnyt! Söi vain muiden tekemät ruoat pois niin että ruoan tehnyt jäi ilman.
Kyllä ei kaikille ole keskustelun lahjoja suotu. Ei tule itselle mieleenkään olla hiljaa ja odottaa koska joku rupeaa tekemään ruokaa vaan suoraan kysyä onko ideoita tämän päivän ruoasta.
Ja miksi se on aina naisen tehtävä alkaa ideoimaan ruokia ja kirjoittaa kauppalistat miehelle valmiiksi? Tosi helppoa miehelle, ei tarvitse ottaa siitäkään asiasta vastuuta. Kauppalistan miettiminen on oikeasti paljon työläämpää kuin itse kaupassa käyminen. Kauhea vaiva alkaa miettiä terveellistä, monipuolista ja mielellään edullista ruokaa lapsille ja perheelle koko viikoksi.
Ihmettelen samaa. Miksi mies ei osallistu? Ap taisi kertoa, että hänen miehensä laittoi alkuun innokkaasti ruokaa ja oli parempi ruuanlaittaja kuin ap. Joidenkin mielestä alun osallistuminen on vain naisen hurmaamista, joka jää pois, kun nainen on koukussa. Itse uskon, että kyse on jostain muusta. Mistä?
Oma mieheni käy kaupassa paljon useammin kuin minä. Ruokaakin hän laittaa nykyisin useammin kuin minä. Jos mies ei jostain syystä jaksa tai viitsi laittaa ruokaa, niin hän kertoo sen minulle, jolloin minä voin laittaa ruuan tai voimme sopia yhdessä jotain muuta.
Miehen ja isän omakohtainen kommentti tähän asiaan. Olen meillä se joka pitää ruoanlaitosta ja on siinä myös parempi. Kiinnostus parin vuosikymmenen ajan on kerryttänyt tietoa ja tekniikkaa sekä sellaista selkärankareseptiikkaa. Puolisoni taas inhoaa kokkausta eikä siksi ole koskaan viitsinyt perehtyä perusasioihinkaan joten jokainen ateria on aina esterata ja lopputulos sattuman kauppaa.
Edellisen perusteella kuvittelisi että mulla olisi luonnostaan ruokahuollossa oleellinen rooli. Vaan ei ole. Vaimo on kehittänyt itselleen täydellinenäiti-roolin joka kattaa monimutkaisen kokoelman ennakkoluuloja ja veto-oikeuksia. Minä suosisin systematiikkaa ja suunnittelua, jolloin itse kokkaus sekä ajankäytön että muunkin suhteen olisi vaivatonta. Vaimo puolestaan toimii ad hoc eli suunnittelee enintään päivän ennakkoon ja usein vasta tunti ennen ateria ottaa stressiä ruoasta. Tämä kaikki johtaa turhiin kaupankäyntiin tai eineksiin tai hutiloiden kiireessä tehtyihin oikaisuihin jne.
Olen hiljalleen lakannut osallistumasta ruokahuoltoon, ellei erikseen apua pyydetä. Syynä on se, että vaimo vaan on ominut alueen itselleen eikä edes kelpuuta apua. Yhtäältä häntä kuormittaa koko juttu ja valittelee, kuinka rasittavaa on aina suunnnitella ruoat. Toisaalta olen koettanut esittää järjestelmällisempää tapaa ja joskus niitä on kokeiltu, mutta hän ei ole omaksunut niitä. Edes valmiiden viikkoruokalistojen kanssa ei jaksa paria viikkoa kauempaa. Osasyynä tietty ”nirsoilu”. Yleensä vaimo kieltäytyy hyväksymästä monia ruokia joko niiden mutkikkaiden reseptien tai eksoottisuuden vuoksi tai koska ennakoi lasten nirsoilua. Lopputuloksena käypien ruokien listalla on suppea joukko perusarkiruokaa tyyliin makaronilaatikko ja jauhelihakeitto. Samaan aikaan hän valittaa kuinka kaikki, itsensä mukaan lukien, ovat kyllästyneet samoihin toistuviin ruokiin ja tarvittaisiin vaihtelua.
Klassinen kaava on että vaimo pohtii mitä huomenna syötäisiin. Valittaa ääneen pitkään kun ei keksi mitään ja miksi hänen pitää suunnitella kaikki ja sitten se on turhaa kun tulee huono ruoka eikä kelleen edes kelpaa. Ja päättää ratkaisuna mennä kauppaan ilman mitään ideoita. Ruoka on sitten joko einesmössö tai joku oranssimönjätty reisikoipirasia josta syödään teollismaustettu kuiva koipi sellaisenaan kuivan riisin ja kuivan lohkovihannessalaatin kera. Noin 79 päivänä vuodessa. Kaikkia kyrsii. Mutta vaihtoehdot ja apu eivät kelpaa. Hän torppaa suurimman osan ideoimistani tai kirjoista yms löytyvistä uusista ruoista koska lapset nirsoilevat. Näin vahvistaen nirsoilua huolestuttavasti. Lapsilta jos pyytää toiveita, saa aina samat heidän lempiruokansa. Ei muuta. Ja itse hän pyörittää alle kymmenen ruoan vakiolistaa joidennkuvittelee olevan Ok kaikille paitsi että kukaan ei niistä järin innoissaan ole. Sitten hän kokkaa lähes raivopäissään kaiken hutiloiden, koska ei kiinnosta.
Minun kokemus on, että mun näkemyksiä vaimo ei arvosta lainkaan eikä osaa tai suostu delegoimaan itse itselleen omimaanss vastuuta, vaikka se tuotakin hänelle kuormaa j stressiä. Syynä liuta kankeita ennakkoluuloja niin ruoista, lapsista, kyvyistään kuin perheen sisäisestä roolituksestakin. Olisi kiva jos löytyisi luottoa enemmmän näissä asioissa. Vaimo myös tietää että olen hyvä kokki, mutta pitää minua jotenkin sopimattomana lasten ruokien valmistamiseen koska teen aikuisille maistuvia ruokia. Hänelle ruoka on vain velvoite ja tehtävälistan yksi kohta joka pitää suorittaa. Minimivaivalla. Mittarina se, että grammoja maksimimäärä uppoaa lapsiin. Ja sitten lopputulos on täysin ristiriitainen mikä stressaa. Katastrofi kaikkiaan.
Tuosta pitkästä jutusta jäi se mieleen että yrität opettaa vaimoa ja itse teet ruokia joita lapset ei syö. Olisko kuitenkin niin, että jos ottaisit enemmän huomioon sen mitä lapset syö ja pikkuhiljaa opettaisit niitä niihin sun erikoisempiin hienoihin ruokiin, etkä vaan yhtäkkiä lätkäise niiden eteen jotain valkosipulietainoita, niin voisi vaimokin hyvillä mielin antaa sun hoitaa ruokapuolta? Vaimolle kun on ykkönen se että lapset syö, siitä tulee ympäriltä viestiä että huono äiti olet jos lapsesi eivät syö tai syövät väärin. Isillehän ei kukaan koskaan vihjaakaan mitään lasten ruokavalioista.
Minulle tuli kommentoijan vaimosta mieleen kontrollifriikki, jolla itsellä on jokseenkin rajoittunut maku ja mielikuvitus. En lähtisi oletuksesta, että kommentoija lätkäisee ensimmäisenä etanat koko perheelle pöytään. Lähinnä liian mausteinen ruoka on lapsille usein huonompi juttu. Mutta oransseja marinoituja kanankoipia tai sitten einesmössöjä pöytään on jo kidutusta kommentoijan vaimon taholta. Ja jos toinen vanhemmista torjuu kaikki ehdotukset kokeilematta ja tuputtaa omia ennakkoluulojaan lapsille niin hän on huonolla tavalla rajoittunut vanhempi ja puoliso. Prosessoitu ruoka on johtanut nuorten vakaviin suolisto-ongelmiin allergioiden lisäksi, joten vakava keskustelu mitä perheessä syödään jatkossa on paikallaan, lasten terveyden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti olet valinnut miehesi :) Et sitten huomannut tästä mitään merkkejä ennen kuin aloitte tekemään lapsia?
Et sitten kuluneempaa kommenttia keksinyt? 🙂
Kyllä moni nainen saa ihan itseään syyttää (katsoa peiliin), että ovat ajatuneet/ hakeutuneet tuollaiseen tilanteeseen. Pitääkö se väkisin tehdä noita mukuloita lapsellisten narsistien kanssa ja antaa heidän olla yksi lapsista - äidin pikku apuri, kun lapsia tulee. Sitten alkaa kaduttamaan.
Lapsi ei kaduta, mutta siittäjä olis voinut olla toinen. Minäpä kerron meidän isännän itsekkyydestä, tänään hain lapsen hoidosta 39 asteen kuumeessa, kun hän oli ottanut 5 olutta, tietäen minun olevan kipeenä. Ei auttanut 15 asteen pakkasessa auton skrapausten kanssa. Ei todellakaan. Lapsi on ihana, huomenna menen katsomaan asuntoa työpaikkakunnalta ja tämä kruunasi sen, että otan asunnon, jos yhtään näyttää sille. Se, joka kritisoi, että "et voi ottaa lasta mukaan ilman isin lupaa eteenkään 100km:n päähän", minähän muuten otan. Alkoholiläträily saa riittää. Viina ja remontti menee mun ja lapsen edelle terveydenkin kustannuksella. Ja tämä ei ollut tiedossa, kun vasten luuloa raskauduinkin ehkäisystä huolimatta. Abortti ei tule kuuloonkaan minulle. Lapsi on lahja, mies on vain mullukku. Niin ja enää en miestä elämääni halua, tulen nauttimaan yksin olosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas näitä naisten mielisairaita trolleja, joiden aihe on aina sama "Miehet syövät kaiken ruoan eivätkä jätä naisille tai lapsille mitään oli sitä ruokaa sitten miten paljon tahansa niin miehet ne kaikki syövät, koska miehen vatsa on pohjaton eli sinne mahtuu ihan miten paljon ruokaa tahansa".
Tosimies1981 kirjoitti:
Tässä teille 2 faktaa, jotka ovat teiltä selvästi unohtuneet:
1. Naiset tekevät kotityöt, miehen ei kuulu tehdä niitä koskaan.
2. Kun ruvetaan syömään, niin ensin syövät aikuiset miehet, sitten alaikäiset eli alle 18-vuotiaat pojat, sitten aikuiset naiset ja lopuksi alaikäiset eli alle 18-vuotiaat tytöt yhdessä eläinten kanssa, jos ruokaa on vielä jotain jäljellä.
Tässä sinulle 2 faktaa jotka ovat sinulla selvästi unohtuneet:
1. Sinulla mitään naista ole, jota alistaa.
2. Kun ruvetaan ”parisuhteeseen” sinunlaisesi kanssa, niin pussy makes world go around and around, ei sinua tarvita enää mihinkään joten sinuun ei panosteta mitään. Saat syödä lattialta mitä koirilta ja kissoilta jäljelle jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On on vaikeaa kyllä. Vaihdatko autoon talvi/kesärenkaat ? Mitä askareita miehesi tekee, sellaisia, mitä et itse viitsi tai osaa tehdä ?
Koetko, että miehesi on vapaamatkustajana liitossanne. Koetko, että olet sairas, kun olet raskaana ? Kuka Teillä kotona teki ruuat sun muut askareet, kun asuit vielä kotona ?
Jos voisit vastata näihin minun laatimiin kysymyksiini, niin pystyisin paremmin hahmottamaan tilanteenne. Kiitos !
Se on hauskaa, kun miehet aina jaksaa kerta toisena jälkeen ottaa esille tämän renkaiden vaihdon. Sori, se ei mene enää läpi. Renkaiden vaihto kahdesti vuodessa ei vastaa samaa kuin päivittäinen pyykinpesu, ruoanlaitto, lasten asioista huolehtiminen jnejne. Miten edes kehtaatte verrata sitä kaikkeen siihen mitä äidit tekevät?
Mikä voisi olla vastaava työ, jota nainen tekee pari kertaa vuodessa? Renkaiden vaihtoon verrattavissa oleva? Joulu-/kevätverhojen vaihto (pesu, silitys ja huolto)? Lasten opettajien muistaminen jouluna ja keväällä? Jos tuntuu, että ei ole tarpeeksi työtä siinä, niin lisäksi miehen sukulaisten muistaminen jouluna? Kylppärin ja vessan kaakeleiden pesu? Huonekasvien multien vaihtaminen? Vaate- ja/tai astiakaappien järjestely ja siivous? Lasten kauden mukaisten vaatteiden, urheiluvälineiden ym hankinta?
Nainenhan todennäköisesti tekee kaikki edellä mainitut joka tapauksessa, mutta mikä voisi vastata sitä vaativaa renkaiden vaihtoa, jonka miehet ottaneet asiakseen ja aina muistavat siitä mainita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehesi koti-isänä, vaikka itsekin olet kotona?
Haluaisitko miehesi huokailevan ääneen että mitähän sitä tänään söisi vai söisikö mitään - jotta voisit hermostua siitä että hän huokailee vai miksi ihmeessä sinä huokailet tuollaisia.
Onko nuo taloudessanne asuvat lapset teidän vai jotain hoitolapsia? Jos ne ovat teidän (yhteisiä tai jomman kumman, ei väliä) niin en todellakaan ymmärrä - minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?
Mun mielestä sinä tässä olet itsekkyyden huippu, eikä miehesi. Mä en menis ikinä laittamaan ruokaa (tai kahvia tai voileipiä) ilman että huomioisin myös muiden haluamiset. - Varmaan muuten siitä johtuu, että jos mieheni innostuu laittamaan vaikka munakkaan tai uunivihanneksia tai tahtoo ostaa messuilla jotain ruokakojusta, hän kysäisee myös multa joka kerta, haluaisinko minäkin.
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!
Huoh. Ei, kyllä meillä on selviö, että ruokaa tehdään aina koko perheelle. Esimerkkiruoat tulivat siitä, että kyseessä ei ollut siis kokonainen, normaaliin ruoka-aikaan syötävä ateria, vaan ns. vapaapäivien ex-tempore mieliteko - kuvaamassa enemmänkin sitä, että tehdäänpä pientä huikopalaa tai varsinaista pääateriaa, myös toinen osapuoli huomioidaan.
Mainitset, että jokainen normi-ihminen varmistaa muulta seurueelta haluavatko nämä syödä jotain, mahdollisesti hänen kustannuksellaan. Selvä, mutta miksi ihmeessä tämä täysin luonnollinen ja selkeä tapa ei jostain syystä kuitenkaan koske ap:ta? Johtuuko tämä hänen sukupuolestaan vai siitä, että hyviä tapoja ja muiden huomioonottamista vaaditaan vain ja ainoastaan miehiltä?
Mikä esti miestä tekemästä ruokaa koko perheelle?[/quote
No nyt pistit kyllä pahan!?! Kas, en todellakaan osaa sanoa. Syitä voi olla lukuisia. En ala edes arvailemaan, koska se olisi niin vaikeaa, kun en tunne perhettä enkä miestä millään lailla. Voi toki olla että tunnenkin, mutta en siis yhdistä ketään tuntemaani perhettä tähän kirjoitukseen.
Mutta en siis tunne miestä, enkä voi tietää tekeekö hän yleensäkään ruokaa, kuuluuko se hänen roolitukseensa perheessä vai ei, enkä tiedä hänestä mitään muutakaan. Oliko kysymyksesi siis kompa vai oletitko saavasi siihen oikean tai arvatun vastauksen tällä palstalla?
Vai tiedätkö itse vastauksen ja paljastat sen täällä ennemmin tai mahdollisesti vasta myöhemmin?
Kuuluuko se hänen roolitukseensa perheessä???? Mitvit!?!?!? Kyseessä on perheenisä. Mitä luulet, kuuluukohan kolmen oman lapsensa ruokkiminen hänen roolitukseensa perheessä vai olisko niin, että hänen roolitukseensa perheessä kuuluu jättää lapset ruokkimatta ja hotkaista vielä sille eniten ruoan tarpeessa olevan kolmannen lapsen (kehittyvän sikiön) ruoka omaan naamariinsa?
Mitä luulet, pystytkö ite päättelemään kumpi olisi vanhemmalle tolleen niinku luontevampi roolitus perheessä - ravinnon tarjoaminen lapselle vai lasten ravitsemuksen laiminlyönti sekä ravinnon riistäminen lapselta omaan mahaan? Tough call.
Voisin kuvitella, että tässä tapauksessa naisen (viimeisillään raskaana) roolitukseen kuuluisi ruoan laitto (luonnollisesti koko perheelle) ja miespuolisen henkilön roolitukseen kuulunee tässä esimerkkiperheessä töissä käynti varmistamaan se ruoanhankinta nyt ja jatkossakin.
Mikä on wolt? Joku autonlämmityssysteemi?