Lue keskustelun säännöt.
Että taas ottaa päähän tuo miehen itsekkyys
01.01.2019 |
Miehellä ei ollut mitään aikomuksia ruoanlaittoon tai edes miettimään mitä syötäisiin tänään, ja ajattelin että nyt en jaksa itsekään vaivautua, jos toinenkaan aio pistää tikkua ristiin ruokailun eteen. No, aloin jossain vaiheessa lämmittää lapsille eilistä ruokaa, jota oli vielä vähän jäljellä. Ajattelin vielä että taidankin lasten kanssa syödä nämä eiliset (itseni laittamat) ruoat loppuun, miehellä ei varmaan ole vielä edes nälkä, kun ei ole puhunut asiasta mitään, saati alkanut mitään itse valmistaa. No ehdin lapsille juuri laittaa ruoan, ja sitten käväisin kodinhoitohuoneessa katsomassa, kun kuivausrumpu ilmoitti että vesisäiliö pitää tyhjentää (mies kuuli saman äänen, mutta eipä vaivautunut nousemaan ylös, vaikka istui vaan koneella). Kun tulin takaisin, oli mies lapannut lautaselleen kaiken lopun ruoan.
Ja oikein tyytyväisenä istui pöytään syömään ruokaansa. Ei missään vaiheessa kysynyt edes sainko minä ruokaa, tai muuta. Miten voi olla mahdollista? Sanoin vielä ääneen, et jaahas mitäköhän sitä itse sitten söisi, mutta tätäkään ei ilmeisesti kuullut, tai se ei hänen mielestään ollut hänen ongelmansa millään tavalla. Mainittakoon vielä, että olen itse viimeisilläni raskaana.
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on tällaisissa aika yksinkertaisia olentoja, sorry vain miehet. Jos pöydällä on ruokaa tarjolla, ei tule pieleen mieleenkään, etteikö se olisi hänelle. Hän EI takuulla tahtonut loukata sinua, oletti vain ilman muuta että saa ottaa ruokaa ja syödä.
Keskustelua lisää, avoimuuttaa toiveisiin ja vähemmän marttyyriyttä. Tsemppiä ap ja hyvää loppuraskautta <3
Minäkin olen tällainen yksinkertainen olento, sorry vaan. Jos joku vie minulle kuuluvan osa ruuasta, ei tule pieneen mieleenkään että se olisi jotain muuta kuin minun ruokani viemistä. Sama juttu, kun mies vie minun tilani bussissa levitelemällä jalkojaan. Minulle kuuluu MINUN osuuteni ruuasta, MINUN osuuteni tilasta, MINUN osuuteni kaikesta tässä yhteiskunnassa. MINUN osuuteni ei ole miehen. Se on MINUN.
Mikä ihme siinä on, että naisen pitää alkaa aina keskustella ja suostutella kun mies varastaa jotain naiselta? Oli se sitten rahaa, ruokaa, fyysistä tilaa tai aikaa. Aikaa miehet varastavat naiselta ehkä kaikkein eniten, kun pakottavat naisen tekemään miehenkin osuuden kotona tehtävästä työstä. Ei varkauteen pidä suhtautua avoimesti eikä keskustellen. Silloin varas luulee että hänen käytöksensä on OK eikä ikinä tajua varastavansa jotain mikä kuuluu toiselle.
Tässä ei ole kyse aloituksesta (jota veikkaan provoksi) vaan yhteiskunnan rakenteisiin syöpyneestä tavasta suhtautua mieheen ja naiseen. Näitä samanlaisia sinänsä pieniä juttuja on niin paljon, samanlaisia keskusteluja. Varsinkin tässä joulun alla. Nainen on aina se joka väistyy, sovittelee, neuvottelee, yrittää saada ymmärtämään. Naiselle tyrkytetään tuota roolia joka tuutista. Mieheltä suorastaan odotetaan itsekästä rymistelyä ja sitä palkitaan ymmärryksellä ja sovittelulla. Miksi?
Ongelma on just se, että asioista ei sanota ääneen vaan kehitellään loukkaantumistarinoita oman pään sisällä. Yhtälailla tässä tilanteessa mies voi ajatella, miten itsekäs hänen vaimonsa on. Vaimo ei ota ruuanlaittoa puheeksi, vaan alkaa itse touhuta. Vaimo lämmittää ruuan, mutta ei kutsu syömään. Kun mies sitten ottaa kattilaan muilta jääneet tähteet muiden jo poistutta syömästä, niin sitä ei olisikaan saanut tehdä.
Muutamalla ääneen puhutulla lauseella asian olisi saanut hoidettua paljon paremmin.
Sinä puhut aloituksesta jota minä sanoin jo pitäväni provona. En siis kommentoinut aloittajan tekstiä suoraan kuten jo mainitsin, vaan aloituksesta syntynyttä keskustelua ja muita samalaisia keskusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No aika pihalla pitää perheenäidin olla, jos ei ole uudenvuodenpäiväksi kaapissa mitään muuta syötävää kuin eilisen rippeet, joista ei riitä koko perheelle. Kun kerran siellä kaupassa ravaat ja oman kertomasi mukaan raahaat painavia ostoskasseja tämän tästä, niin hoida nyt sinne kotiin jonkinlainen varmuusvarasto.
Esim. pussi riisiä kuivakaappiin ja pakastevihannespussi pakastimeen. Ja kas, hetkessä on kevytrisotto tehty. Sämpylätaikinan jokainen pyöräyttää myös nopeasti ja jos ei, niin varaa sinne kaappiisi laatikollinen hapankorppuja. Ei tarvi jatkossa noin turhasta mieltään pahoittaa.
Vierailija kirjoitti:
No aika pihalla pitää perheenäidin olla, jos ei ole uudenvuodenpäiväksi kaapissa mitään muuta syötävää kuin eilisen rippeet, joista ei riitä koko perheelle. Kun kerran siellä kaupassa ravaat ja oman kertomasi mukaan raahaat painavia ostoskasseja tämän tästä, niin hoida nyt sinne kotiin jonkinlainen varmuusvarasto.
Esim. pussi riisiä kuivakaappiin ja pakastevihannespussi pakastimeen. Ja kas, hetkessä on kevytrisotto tehty. Sämpylätaikinan jokainen pyöräyttää myös nopeasti ja jos ei, niin varaa sinne kaappiisi laatikollinen hapankorppuja. Ei tarvi jatkossa noin turhasta mieltään pahoittaa.
Miksi tämä ohje ei ollut suunnattu kuin perheenäidille? Puuttuvatko mieheltä talidomivaurion seurauksena kädet vai osa aivoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehesi koti-isänä, vaikka itsekin olet kotona?
Haluaisitko miehesi huokailevan ääneen että mitähän sitä tänään söisi vai söisikö mitään - jotta voisit hermostua siitä että hän huokailee vai miksi ihmeessä sinä huokailet tuollaisia.
Onko nuo taloudessanne asuvat lapset teidän vai jotain hoitolapsia? Jos ne ovat teidän (yhteisiä tai jomman kumman, ei väliä) niin en todellakaan ymmärrä - minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?
Mun mielestä sinä tässä olet itsekkyyden huippu, eikä miehesi. Mä en menis ikinä laittamaan ruokaa (tai kahvia tai voileipiä) ilman että huomioisin myös muiden haluamiset. - Varmaan muuten siitä johtuu, että jos mieheni innostuu laittamaan vaikka munakkaan tai uunivihanneksia tai tahtoo ostaa messuilla jotain ruokakojusta, hän kysäisee myös multa joka kerta, haluaisinko minäkin.
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!
Huoh. Ei, kyllä meillä on selviö, että ruokaa tehdään aina koko perheelle. Esimerkkiruoat tulivat siitä, että kyseessä ei ollut siis kokonainen, normaaliin ruoka-aikaan syötävä ateria, vaan ns. vapaapäivien ex-tempore mieliteko - kuvaamassa enemmänkin sitä, että tehdäänpä pientä huikopalaa tai varsinaista pääateriaa, myös toinen osapuoli huomioidaan.
Mainitset, että jokainen normi-ihminen varmistaa muulta seurueelta haluavatko nämä syödä jotain, mahdollisesti hänen kustannuksellaan. Selvä, mutta miksi ihmeessä tämä täysin luonnollinen ja selkeä tapa ei jostain syystä kuitenkaan koske ap:ta? Johtuuko tämä hänen sukupuolestaan vai siitä, että hyviä tapoja ja muiden huomioonottamista vaaditaan vain ja ainoastaan miehiltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on tällaisissa aika yksinkertaisia olentoja, sorry vain miehet. Jos pöydällä on ruokaa tarjolla, ei tule pieleen mieleenkään, etteikö se olisi hänelle. Hän EI takuulla tahtonut loukata sinua, oletti vain ilman muuta että saa ottaa ruokaa ja syödä.
Keskustelua lisää, avoimuuttaa toiveisiin ja vähemmän marttyyriyttä. Tsemppiä ap ja hyvää loppuraskautta <3
Minäkin olen tällainen yksinkertainen olento, sorry vaan. Jos joku vie minulle kuuluvan osa ruuasta, ei tule pieneen mieleenkään että se olisi jotain muuta kuin minun ruokani viemistä. Sama juttu, kun mies vie minun tilani bussissa levitelemällä jalkojaan. Minulle kuuluu MINUN osuuteni ruuasta, MINUN osuuteni tilasta, MINUN osuuteni kaikesta tässä yhteiskunnassa. MINUN osuuteni ei ole miehen. Se on MINUN.
Mikä ihme siinä on, että naisen pitää alkaa aina keskustella ja suostutella kun mies varastaa jotain naiselta? Oli se sitten rahaa, ruokaa, fyysistä tilaa tai aikaa. Aikaa miehet varastavat naiselta ehkä kaikkein eniten, kun pakottavat naisen tekemään miehenkin osuuden kotona tehtävästä työstä. Ei varkauteen pidä suhtautua avoimesti eikä keskustellen. Silloin varas luulee että hänen käytöksensä on OK eikä ikinä tajua varastavansa jotain mikä kuuluu toiselle.
Tässä ei ole kyse aloituksesta (jota veikkaan provoksi) vaan yhteiskunnan rakenteisiin syöpyneestä tavasta suhtautua mieheen ja naiseen. Näitä samanlaisia sinänsä pieniä juttuja on niin paljon, samanlaisia keskusteluja. Varsinkin tässä joulun alla. Nainen on aina se joka väistyy, sovittelee, neuvottelee, yrittää saada ymmärtämään. Naiselle tyrkytetään tuota roolia joka tuutista. Mieheltä suorastaan odotetaan itsekästä rymistelyä ja sitä palkitaan ymmärryksellä ja sovittelulla. Miksi?
Ongelma on just se, että asioista ei sanota ääneen vaan kehitellään loukkaantumistarinoita oman pään sisällä. Yhtälailla tässä tilanteessa mies voi ajatella, miten itsekäs hänen vaimonsa on. Vaimo ei ota ruuanlaittoa puheeksi, vaan alkaa itse touhuta. Vaimo lämmittää ruuan, mutta ei kutsu syömään. Kun mies sitten ottaa kattilaan muilta jääneet tähteet muiden jo poistutta syömästä, niin sitä ei olisikaan saanut tehdä.
Muutamalla ääneen puhutulla lauseella asian olisi saanut hoidettua paljon paremmin.
Sinä puhut aloituksesta jota minä sanoin jo pitäväni provona. En siis kommentoinut aloittajan tekstiä suoraan kuten jo mainitsin, vaan aloituksesta syntynyttä keskustelua ja muita samalaisia keskusteluja.
Se, että kertoo mielipiteenså ja kuuntelee toisen vastauksen, on myös keskustelua. Monessa tilanteessa se vie asioita paljon paremmin eteenpäin kuin vaikeneminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No aika pihalla pitää perheenäidin olla, jos ei ole uudenvuodenpäiväksi kaapissa mitään muuta syötävää kuin eilisen rippeet, joista ei riitä koko perheelle. Kun kerran siellä kaupassa ravaat ja oman kertomasi mukaan raahaat painavia ostoskasseja tämän tästä, niin hoida nyt sinne kotiin jonkinlainen varmuusvarasto.
Esim. pussi riisiä kuivakaappiin ja pakastevihannespussi pakastimeen. Ja kas, hetkessä on kevytrisotto tehty. Sämpylätaikinan jokainen pyöräyttää myös nopeasti ja jos ei, niin varaa sinne kaappiisi laatikollinen hapankorppuja. Ei tarvi jatkossa noin turhasta mieltään pahoittaa.
Miksi tämä ohje ei ollut suunnattu kuin perheenäidille? Puuttuvatko mieheltä talidomivaurion seurauksena kädet vai osa aivoista?
Ei ohje sinänsä ollut suunnattu perheenäideille vaan yksikössä perheenäidille eli ap:lle. Tämä selviää tarkalle lukija tuosta yksikön toisen persoonan käytöstä. Ja miksi hänelle selviytymisohjeita, no luonnollisesti siksi kun hän oli lähes nälkään kuolla vieläpä noin juhlapäivänä.
Vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvaa loukkaavaa kommenttiasi en käsitä alkuunkaan, ehkä luen sen tyypilliseksi miesvihaajan kommentiksi sitten vain.
"minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?"
Kysytäänpä mieluummin:
-Minkälainen isä antaa lastensa olla nälissään ilman aikomustakaan ryhtyä heitä ruokkimaan. Ruoka, jota lapset ap:n ansiosta saivat eteensä oli hänen tekemäänsä, hänen lämmittämäänsä ja tarjoilemaansa. Jos asia olisi ollut miehen viitseliäisyydestä kiinni, lapset istuisivat varmaan vieläkin nälkää näkemässä.
- Minkälainen aviomies syö loppuun ruoan, jonka valmistamisessa tai lämmittämisessä ei ole häneltä itseltään noussut pikkusormikaan. Ja samassa prosessissa jättää ruoan valmistaneen vaimonsa sekä kolmannen lapsensa ruoatta, kun hotkii näiden annoksen omaan napaansa.
Tehdyt rikokset ovat siis nämä kaksi yllä. Ap teki ainoastaan aivan oikein pyrkiessään varmistamaan, että perheen kolme lasta tulevat ruokituksi, kaksi pöydän ääressä ja kolmas mahassa. Isää ei kiinnostanut kuin oma mahansa, joten jos olisi mun mies, saisi jatkossa valmistaa ruokansa sataprosenttisesti itse ja 50% lastensa ruoista päälle.
Äitini katseli aikansa samanlaista laiskiaismiestä (isäni) joka ei vanhan liiton miehenä voinut tehdä keittiössä mitään, oletti vaan voivansa kävellä valmiiseen pöytään. Noh, hänhän fiksuna naisena ryhtyi laittamaan paprikaa jok'ikiseen tekemäänsä ruokaan: kasvis, jota äiti ja me lapset rakastamme mutta jota isä ei voi sietää. Loppui se isän vapaamatkustajuus siihen kun seinään, järsi sitten jotain jääkaappikylmää Wigrenin lenkkiä ja tuhisi muttei voinut vieläkään opetella tekemään 50% kotitöistä. Siinähän järsi, puhtaasti oma valinta.
Tykkään vieläkin laittaa paprikaa lähes joka ateriaan nyt toki jo omassa kodissa. 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehesi koti-isänä, vaikka itsekin olet kotona?
Haluaisitko miehesi huokailevan ääneen että mitähän sitä tänään söisi vai söisikö mitään - jotta voisit hermostua siitä että hän huokailee vai miksi ihmeessä sinä huokailet tuollaisia.
Onko nuo taloudessanne asuvat lapset teidän vai jotain hoitolapsia? Jos ne ovat teidän (yhteisiä tai jomman kumman, ei väliä) niin en todellakaan ymmärrä - minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?
Mun mielestä sinä tässä olet itsekkyyden huippu, eikä miehesi. Mä en menis ikinä laittamaan ruokaa (tai kahvia tai voileipiä) ilman että huomioisin myös muiden haluamiset. - Varmaan muuten siitä johtuu, että jos mieheni innostuu laittamaan vaikka munakkaan tai uunivihanneksia tai tahtoo ostaa messuilla jotain ruokakojusta, hän kysäisee myös multa joka kerta, haluaisinko minäkin.
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!
Huoh. Ei, kyllä meillä on selviö, että ruokaa tehdään aina koko perheelle. Esimerkkiruoat tulivat siitä, että kyseessä ei ollut siis kokonainen, normaaliin ruoka-aikaan syötävä ateria, vaan ns. vapaapäivien ex-tempore mieliteko - kuvaamassa enemmänkin sitä, että tehdäänpä pientä huikopalaa tai varsinaista pääateriaa, myös toinen osapuoli huomioidaan.
Mainitset, että jokainen normi-ihminen varmistaa muulta seurueelta haluavatko nämä syödä jotain, mahdollisesti hänen kustannuksellaan. Selvä, mutta miksi ihmeessä tämä täysin luonnollinen ja selkeä tapa ei jostain syystä kuitenkaan koske ap:ta? Johtuuko tämä hänen sukupuolestaan vai siitä, että hyviä tapoja ja muiden huomioonottamista vaaditaan vain ja ainoastaan miehiltä?
Minun isäni teki toisinaan arkisin ruokaa. Hänen kokkauksensa tarkoitti sitä, että hän paistoi pannulla joko makkaraa tai kotletteja, jotka syötiin ruisleivän kanssa. Muuta ei ollut, juomana ehkä maitoa. Tämä kattaus siksi, että illalla ei kuulemma enää jaksanut syödä raskaasti. Perheenjäsenten ylipainon kertyminen oli hänelle aina yhtä suuri ihmetyksen aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin klassikkoaihe täällä. Oma mies on ihan samanlainen ja soitan sille säännöllisesti Kalevauvan "Mies syö lapsen vanukkaat" -biisiä koska sen biisin sanat kuvastaa niin täydellisesti hänen käytöstään (ja ilmeisesti aika monen muunkin miehen, koska täältähän ne sanat biisiin on otettu). Hän vaan nauraa biisille. En tiedä tajuaako edes kuittia.
Biisissä mainittu ruokien piilottaminen vihaneslokeroon myös itsellä säännöllisesti käytössä. pakko, koska kaikki menee muuten hänen napaansa. Ja kaikista ärsyttävintä miehessä on se, että se ei perkele edes liho vaikka vetää kaapeista kaiken lasten joulukalenterisuklaita myöten.
Koska tää on täällä niin yleinen aihe, oon miettiyt, että onko miehet keskimäärin vaan itsekkäämpiä, kuin naiset? Ei toki kaikki miehet, mutta keskimäärin siis. Onko miehillä vaan syntyjään heikompi kyky ottaa muita ihmisiä huomioon? Vai kasvatetaanko miehet eri tavalla tässä suhteessa?
Varmaan sekä että. 50-luvulla syntyneet äidit ainakin vielä usein olleet sellaisia, jotka passanneet poikansa pilalle. Tytöt ehkä ottaneet taas mallia äidistään: tekee marisematta lähes kaikki kotityöt miehen istuessa sohvalla, eikä välttämättä edes huoli apua. Naiselle siis itsestäänselvyys osallistuminen kotitöihin ja mies saanut mallin että on ok istua sohvalla kun puoliso raataa. Syyttäisin kyllä näitä anoppejakin, kun ovat suostuneet tuollaiseen ja kasvattaneet poikansakin kuvittelemaan, että tällainen on ok.
Kyllä ihmiset ovat vielä nykyäänkin sellaisia. Kuten omasta kommentistasi näkee. Syytät äitejä ja anoppeja mutta et mainitse mitään isistä tai apeista. Näin tekevät kaikki muutkin, sysäävät vastuun naisten niskoille.
En ymmärrä millä perusteella Suomea pidetään tasa-arvoisena maana. Ehkä Suomi on ollut edelläkävijä n. 100 vuotta sitten, mutta nyt olemme taantuneet. Emme enää edes pyri tasa-arvoon. Jankutamme vain koko ajan että Suomi on tasa-arvon mallimaa. Ei ole ollut ainakaan tällä vuosituhannella. Eikä näillä näkymin tule olemaankaan.
Ettäkö juntti appiukko osaisi kasvattaa pojastaan huomaavaisen? Kyllä tämäkin asia jää valitettavasti naisen vastuulle, kasvattaa poikalapsista huomaavaisia, jos mies toivoton moukka. Eihän mies halua edes muutosta, on erittäin tyytyväinen varmasti nykytilaan, kun taas monet perheen äidit samalla voivat pahoin. Uskoisin kuitenkin että äiti kykenee kasvattamaan pojastaan huomaavaisen, vaikka isä olisikin moukka, vaikka haastavaa se onkin, ja tämä on ainoa tapa saada tasa-arvoisuutta perhe-elämään. Älkää naiset ainakaan missään nimessä kieltäytykö avusta, jos joku sitä tarjoaa (kuten oma anoppini esim tekee).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kannattaisko vaikka tehdä kaikille sitä ruokaa?
No sitähän se ap juuri uumoili että koska mies ryhtyy tekemään sitä ruokaa, mutta kun ei tehnyt! Söi vain muiden tekemät ruoat pois niin että ruoan tehnyt jäi ilman.
Kyllä ei kaikille ole keskustelun lahjoja suotu. Ei tule itselle mieleenkään olla hiljaa ja odottaa koska joku rupeaa tekemään ruokaa vaan suoraan kysyä onko ideoita tämän päivän ruoasta.
Ja miksi se on aina naisen tehtävä alkaa ideoimaan ruokia ja kirjoittaa kauppalistat miehelle valmiiksi? Tosi helppoa miehelle, ei tarvitse ottaa siitäkään asiasta vastuuta. Kauppalistan miettiminen on oikeasti paljon työläämpää kuin itse kaupassa käyminen. Kauhea vaiva alkaa miettiä terveellistä, monipuolista ja mielellään edullista ruokaa lapsille ja perheelle koko viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehesi koti-isänä, vaikka itsekin olet kotona?
Haluaisitko miehesi huokailevan ääneen että mitähän sitä tänään söisi vai söisikö mitään - jotta voisit hermostua siitä että hän huokailee vai miksi ihmeessä sinä huokailet tuollaisia.
Onko nuo taloudessanne asuvat lapset teidän vai jotain hoitolapsia? Jos ne ovat teidän (yhteisiä tai jomman kumman, ei väliä) niin en todellakaan ymmärrä - minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?
Mun mielestä sinä tässä olet itsekkyyden huippu, eikä miehesi. Mä en menis ikinä laittamaan ruokaa (tai kahvia tai voileipiä) ilman että huomioisin myös muiden haluamiset. - Varmaan muuten siitä johtuu, että jos mieheni innostuu laittamaan vaikka munakkaan tai uunivihanneksia tai tahtoo ostaa messuilla jotain ruokakojusta, hän kysäisee myös multa joka kerta, haluaisinko minäkin.
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!
Huoh. Ei, kyllä meillä on selviö, että ruokaa tehdään aina koko perheelle. Esimerkkiruoat tulivat siitä, että kyseessä ei ollut siis kokonainen, normaaliin ruoka-aikaan syötävä ateria, vaan ns. vapaapäivien ex-tempore mieliteko - kuvaamassa enemmänkin sitä, että tehdäänpä pientä huikopalaa tai varsinaista pääateriaa, myös toinen osapuoli huomioidaan.
Mainitset, että jokainen normi-ihminen varmistaa muulta seurueelta haluavatko nämä syödä jotain, mahdollisesti hänen kustannuksellaan. Selvä, mutta miksi ihmeessä tämä täysin luonnollinen ja selkeä tapa ei jostain syystä kuitenkaan koske ap:ta? Johtuuko tämä hänen sukupuolestaan vai siitä, että hyviä tapoja ja muiden huomioonottamista vaaditaan vain ja ainoastaan miehiltä?
Mikä esti miestä tekemästä ruokaa koko perheelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kannattaisko vaikka tehdä kaikille sitä ruokaa?
No sitähän se ap juuri uumoili että koska mies ryhtyy tekemään sitä ruokaa, mutta kun ei tehnyt! Söi vain muiden tekemät ruoat pois niin että ruoan tehnyt jäi ilman.
Kyllä ei kaikille ole keskustelun lahjoja suotu. Ei tule itselle mieleenkään olla hiljaa ja odottaa koska joku rupeaa tekemään ruokaa vaan suoraan kysyä onko ideoita tämän päivän ruoasta.
Ja miksi se on aina naisen tehtävä alkaa ideoimaan ruokia ja kirjoittaa kauppalistat miehelle valmiiksi? Tosi helppoa miehelle, ei tarvitse ottaa siitäkään asiasta vastuuta. Kauppalistan miettiminen on oikeasti paljon työläämpää kuin itse kaupassa käyminen. Kauhea vaiva alkaa miettiä terveellistä, monipuolista ja mielellään edullista ruokaa lapsille ja perheelle koko viikoksi.
Ei se meillä ainakaan ole, vaan yhdessä mietitään tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehesi koti-isänä, vaikka itsekin olet kotona?
Haluaisitko miehesi huokailevan ääneen että mitähän sitä tänään söisi vai söisikö mitään - jotta voisit hermostua siitä että hän huokailee vai miksi ihmeessä sinä huokailet tuollaisia.
Onko nuo taloudessanne asuvat lapset teidän vai jotain hoitolapsia? Jos ne ovat teidän (yhteisiä tai jomman kumman, ei väliä) niin en todellakaan ymmärrä - minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?
Mun mielestä sinä tässä olet itsekkyyden huippu, eikä miehesi. Mä en menis ikinä laittamaan ruokaa (tai kahvia tai voileipiä) ilman että huomioisin myös muiden haluamiset. - Varmaan muuten siitä johtuu, että jos mieheni innostuu laittamaan vaikka munakkaan tai uunivihanneksia tai tahtoo ostaa messuilla jotain ruokakojusta, hän kysäisee myös multa joka kerta, haluaisinko minäkin.
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!
Huoh. Ei, kyllä meillä on selviö, että ruokaa tehdään aina koko perheelle. Esimerkkiruoat tulivat siitä, että kyseessä ei ollut siis kokonainen, normaaliin ruoka-aikaan syötävä ateria, vaan ns. vapaapäivien ex-tempore mieliteko - kuvaamassa enemmänkin sitä, että tehdäänpä pientä huikopalaa tai varsinaista pääateriaa, myös toinen osapuoli huomioidaan.
Mainitset, että jokainen normi-ihminen varmistaa muulta seurueelta haluavatko nämä syödä jotain, mahdollisesti hänen kustannuksellaan. Selvä, mutta miksi ihmeessä tämä täysin luonnollinen ja selkeä tapa ei jostain syystä kuitenkaan koske ap:ta? Johtuuko tämä hänen sukupuolestaan vai siitä, että hyviä tapoja ja muiden huomioonottamista vaaditaan vain ja ainoastaan miehiltä?
Mikä esti miestä tekemästä ruokaa koko perheelle?[/quote
No nyt pistit kyllä pahan!?! Kas, en todellakaan osaa sanoa. Syitä voi olla lukuisia. En ala edes arvailemaan, koska se olisi niin vaikeaa, kun en tunne perhettä enkä miestä millään lailla. Voi toki olla että tunnenkin, mutta en siis yhdistä ketään tuntemaani perhettä tähän kirjoitukseen.
Mutta en siis tunne miestä, enkä voi tietää tekeekö hän yleensäkään ruokaa, kuuluuko se hänen roolitukseensa perheessä vai ei, enkä tiedä hänestä mitään muutakaan. Oliko kysymyksesi siis kompa vai oletitko saavasi siihen oikean tai arvatun vastauksen tällä palstalla?
Vai tiedätkö itse vastauksen ja paljastat sen täällä ennemmin tai mahdollisesti vasta myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annostele ne ruuat jokaisen lautaselle. Ei synny väärinkäsityksiä siitä, kuka saa syödä ja kuka ei.
Niin raskaana kuin oletkin, kummastutti se, että teet vaiteliaana ruokaa sinulle ja lapsille, etkä kutsu miestä syömään.
Ap:han ajatteli tehdä kuten täällä usein neuvotaan (mielestäni järkevästi), että jos mies ei tee kotona mitään niin nainen lakkaa passaamasta häntä, esim. ei tee ruokaa hänelle. Lapsille on pakko tehdä.
Ja saa kyllä olla aika sankari, jos syö viimeisillään raskaana olevan vaimonsa nenän edestä ruoan :/ mun mies varmistaa aina, kuka aikoo vielä syödä ennen kuin ottaa loput ja olisi todella nolona jos olisi syönyt mun annoksen etenkin kun olin raskaana.
Samaa mieltä, alkeellisiin käytöstapoihin kuuluu kysyä haluaako joku muu vielä, ennenkuin viimeisiä ruokia alkaa kaapia itselleen. Oma mieskään nyt ei mikään kotitöiden tekijä ole, mutta kysyy _aina_ , haluanko minä tai lapset vielä, jos kattilasta viimeisiä viedään. Että sinänsä aika moukka tuo ap:n mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehesi koti-isänä, vaikka itsekin olet kotona?
Haluaisitko miehesi huokailevan ääneen että mitähän sitä tänään söisi vai söisikö mitään - jotta voisit hermostua siitä että hän huokailee vai miksi ihmeessä sinä huokailet tuollaisia.
Onko nuo taloudessanne asuvat lapset teidän vai jotain hoitolapsia? Jos ne ovat teidän (yhteisiä tai jomman kumman, ei väliä) niin en todellakaan ymmärrä - minkälainen ihminen alkaa laittaa ruokaa osalle perheestä (kysymättä yhdeltä perheenjäseneltä edes mitään) päättäen tietoisesti jättää yhden perheenjäsenen ilman ruokaa?
Mun mielestä sinä tässä olet itsekkyyden huippu, eikä miehesi. Mä en menis ikinä laittamaan ruokaa (tai kahvia tai voileipiä) ilman että huomioisin myös muiden haluamiset. - Varmaan muuten siitä johtuu, että jos mieheni innostuu laittamaan vaikka munakkaan tai uunivihanneksia tai tahtoo ostaa messuilla jotain ruokakojusta, hän kysäisee myös multa joka kerta, haluaisinko minäkin.
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!
Huoh. Ei, kyllä meillä on selviö, että ruokaa tehdään aina koko perheelle. Esimerkkiruoat tulivat siitä, että kyseessä ei ollut siis kokonainen, normaaliin ruoka-aikaan syötävä ateria, vaan ns. vapaapäivien ex-tempore mieliteko - kuvaamassa enemmänkin sitä, että tehdäänpä pientä huikopalaa tai varsinaista pääateriaa, myös toinen osapuoli huomioidaan.
Mainitset, että jokainen normi-ihminen varmistaa muulta seurueelta haluavatko nämä syödä jotain, mahdollisesti hänen kustannuksellaan. Selvä, mutta miksi ihmeessä tämä täysin luonnollinen ja selkeä tapa ei jostain syystä kuitenkaan koske ap:ta? Johtuuko tämä hänen sukupuolestaan vai siitä, että hyviä tapoja ja muiden huomioonottamista vaaditaan vain ja ainoastaan miehiltä?
Mikä esti miestä tekemästä ruokaa koko perheelle?[/quote
No nyt pistit kyllä pahan!?! Kas, en todellakaan osaa sanoa. Syitä voi olla lukuisia. En ala edes arvailemaan, koska se olisi niin vaikeaa, kun en tunne perhettä enkä miestä millään lailla. Voi toki olla että tunnenkin, mutta en siis yhdistä ketään tuntemaani perhettä tähän kirjoitukseen.
Mutta en siis tunne miestä, enkä voi tietää tekeekö hän yleensäkään ruokaa, kuuluuko se hänen roolitukseensa perheessä vai ei, enkä tiedä hänestä mitään muutakaan. Oliko kysymyksesi siis kompa vai oletitko saavasi siihen oikean tai arvatun vastauksen tällä palstalla?
Vai tiedätkö itse vastauksen ja paljastat sen täällä ennemmin tai mahdollisesti vasta myöhemmin?
Kuuluuko se hänen roolitukseensa perheessä???? Mitvit!?!?!? Kyseessä on perheenisä. Mitä luulet, kuuluukohan kolmen oman lapsensa ruokkiminen hänen roolitukseensa perheessä vai olisko niin, että hänen roolitukseensa perheessä kuuluu jättää lapset ruokkimatta ja hotkaista vielä sille eniten ruoan tarpeessa olevan kolmannen lapsen (kehittyvän sikiön) ruoka omaan naamariinsa?
Mitä luulet, pystytkö ite päättelemään kumpi olisi vanhemmalle tolleen niinku luontevampi roolitus perheessä - ravinnon tarjoaminen lapselle vai lasten ravitsemuksen laiminlyönti sekä ravinnon riistäminen lapselta omaan mahaan? Tough call.
Tuo kuvailemasi käytös on miehille hyvin tyypillistä. Käy meidän perheessä vastaavasti ihan alvariinsa. Tuohon voisi vielä täydentää, että ruoan jälkeen olisi käynyt pytyllä ja jättänyt jarrujäljet pyyhkimättä kunnolla. Sitten meillä mies kävisi jääkaapilla ottamassa oluen, mä toteaisin että et viitsis arkena ja vastaus, ilmeineen ja eleineen olisi hyvin hämmästynyt "no kyllähän sitä nyt yhden voi". Sitten se rojahtaisi sohvalle ja sanoisi "sä voisit kattoa sen sun sarjan tänään makkarin telkkarista, kun sieltä tulee tänään Suomen peli. Se pitää nähdä isolta ruudulta."
Jep!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kannattaisko vaikka tehdä kaikille sitä ruokaa?
No sitähän se ap juuri uumoili että koska mies ryhtyy tekemään sitä ruokaa, mutta kun ei tehnyt! Söi vain muiden tekemät ruoat pois niin että ruoan tehnyt jäi ilman.
Kyllä ei kaikille ole keskustelun lahjoja suotu. Ei tule itselle mieleenkään olla hiljaa ja odottaa koska joku rupeaa tekemään ruokaa vaan suoraan kysyä onko ideoita tämän päivän ruoasta.
Ja miksi se on aina naisen tehtävä alkaa ideoimaan ruokia ja kirjoittaa kauppalistat miehelle valmiiksi? Tosi helppoa miehelle, ei tarvitse ottaa siitäkään asiasta vastuuta. Kauppalistan miettiminen on oikeasti paljon työläämpää kuin itse kaupassa käyminen. Kauhea vaiva alkaa miettiä terveellistä, monipuolista ja mielellään edullista ruokaa lapsille ja perheelle koko viikoksi.
Ihmettelen samaa. Miksi mies ei osallistu? Ap taisi kertoa, että hänen miehensä laittoi alkuun innokkaasti ruokaa ja oli parempi ruuanlaittaja kuin ap. Joidenkin mielestä alun osallistuminen on vain naisen hurmaamista, joka jää pois, kun nainen on koukussa. Itse uskon, että kyse on jostain muusta. Mistä?
Oma mieheni käy kaupassa paljon useammin kuin minä. Ruokaakin hän laittaa nykyisin useammin kuin minä. Jos mies ei jostain syystä jaksa tai viitsi laittaa ruokaa, niin hän kertoo sen minulle, jolloin minä voin laittaa ruuan tai voimme sopia yhdessä jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kannattaisko vaikka tehdä kaikille sitä ruokaa?
No sitähän se ap juuri uumoili että koska mies ryhtyy tekemään sitä ruokaa, mutta kun ei tehnyt! Söi vain muiden tekemät ruoat pois niin että ruoan tehnyt jäi ilman.
Kyllä ei kaikille ole keskustelun lahjoja suotu. Ei tule itselle mieleenkään olla hiljaa ja odottaa koska joku rupeaa tekemään ruokaa vaan suoraan kysyä onko ideoita tämän päivän ruoasta.
Ja miksi se on aina naisen tehtävä alkaa ideoimaan ruokia ja kirjoittaa kauppalistat miehelle valmiiksi? Tosi helppoa miehelle, ei tarvitse ottaa siitäkään asiasta vastuuta. Kauppalistan miettiminen on oikeasti paljon työläämpää kuin itse kaupassa käyminen. Kauhea vaiva alkaa miettiä terveellistä, monipuolista ja mielellään edullista ruokaa lapsille ja perheelle koko viikoksi.
Ihmettelen samaa. Miksi mies ei osallistu? Ap taisi kertoa, että hänen miehensä laittoi alkuun innokkaasti ruokaa ja oli parempi ruuanlaittaja kuin ap. Joidenkin mielestä alun osallistuminen on vain naisen hurmaamista, joka jää pois, kun nainen on koukussa. Itse uskon, että kyse on jostain muusta. Mistä?
Oma mieheni käy kaupassa paljon useammin kuin minä. Ruokaakin hän laittaa nykyisin useammin kuin minä. Jos mies ei jostain syystä jaksa tai viitsi laittaa ruokaa, niin hän kertoo sen minulle, jolloin minä voin laittaa ruuan tai voimme sopia yhdessä jotain muuta.
Miehen ja isän omakohtainen kommentti tähän asiaan. Olen meillä se joka pitää ruoanlaitosta ja on siinä myös parempi. Kiinnostus parin vuosikymmenen ajan on kerryttänyt tietoa ja tekniikkaa sekä sellaista selkärankareseptiikkaa. Puolisoni taas inhoaa kokkausta eikä siksi ole koskaan viitsinyt perehtyä perusasioihinkaan joten jokainen ateria on aina esterata ja lopputulos sattuman kauppaa.
Edellisen perusteella kuvittelisi että mulla olisi luonnostaan ruokahuollossa oleellinen rooli. Vaan ei ole. Vaimo on kehittänyt itselleen täydellinenäiti-roolin joka kattaa monimutkaisen kokoelman ennakkoluuloja ja veto-oikeuksia. Minä suosisin systematiikkaa ja suunnittelua, jolloin itse kokkaus sekä ajankäytön että muunkin suhteen olisi vaivatonta. Vaimo puolestaan toimii ad hoc eli suunnittelee enintään päivän ennakkoon ja usein vasta tunti ennen ateria ottaa stressiä ruoasta. Tämä kaikki johtaa turhiin kaupankäyntiin tai eineksiin tai hutiloiden kiireessä tehtyihin oikaisuihin jne.
Olen hiljalleen lakannut osallistumasta ruokahuoltoon, ellei erikseen apua pyydetä. Syynä on se, että vaimo vaan on ominut alueen itselleen eikä edes kelpuuta apua. Yhtäältä häntä kuormittaa koko juttu ja valittelee, kuinka rasittavaa on aina suunnnitella ruoat. Toisaalta olen koettanut esittää järjestelmällisempää tapaa ja joskus niitä on kokeiltu, mutta hän ei ole omaksunut niitä. Edes valmiiden viikkoruokalistojen kanssa ei jaksa paria viikkoa kauempaa. Osasyynä tietty ”nirsoilu”. Yleensä vaimo kieltäytyy hyväksymästä monia ruokia joko niiden mutkikkaiden reseptien tai eksoottisuuden vuoksi tai koska ennakoi lasten nirsoilua. Lopputuloksena käypien ruokien listalla on suppea joukko perusarkiruokaa tyyliin makaronilaatikko ja jauhelihakeitto. Samaan aikaan hän valittaa kuinka kaikki, itsensä mukaan lukien, ovat kyllästyneet samoihin toistuviin ruokiin ja tarvittaisiin vaihtelua.
Klassinen kaava on että vaimo pohtii mitä huomenna syötäisiin. Valittaa ääneen pitkään kun ei keksi mitään ja miksi hänen pitää suunnitella kaikki ja sitten se on turhaa kun tulee huono ruoka eikä kelleen edes kelpaa. Ja päättää ratkaisuna mennä kauppaan ilman mitään ideoita. Ruoka on sitten joko einesmössö tai joku oranssimönjätty reisikoipirasia josta syödään teollismaustettu kuiva koipi sellaisenaan kuivan riisin ja kuivan lohkovihannessalaatin kera. Noin 79 päivänä vuodessa. Kaikkia kyrsii. Mutta vaihtoehdot ja apu eivät kelpaa. Hän torppaa suurimman osan ideoimistani tai kirjoista yms löytyvistä uusista ruoista koska lapset nirsoilevat. Näin vahvistaen nirsoilua huolestuttavasti. Lapsilta jos pyytää toiveita, saa aina samat heidän lempiruokansa. Ei muuta. Ja itse hän pyörittää alle kymmenen ruoan vakiolistaa joidennkuvittelee olevan Ok kaikille paitsi että kukaan ei niistä järin innoissaan ole. Sitten hän kokkaa lähes raivopäissään kaiken hutiloiden, koska ei kiinnosta.
Minun kokemus on, että mun näkemyksiä vaimo ei arvosta lainkaan eikä osaa tai suostu delegoimaan itse itselleen omimaanss vastuuta, vaikka se tuotakin hänelle kuormaa j stressiä. Syynä liuta kankeita ennakkoluuloja niin ruoista, lapsista, kyvyistään kuin perheen sisäisestä roolituksestakin. Olisi kiva jos löytyisi luottoa enemmmän näissä asioissa. Vaimo myös tietää että olen hyvä kokki, mutta pitää minua jotenkin sopimattomana lasten ruokien valmistamiseen koska teen aikuisille maistuvia ruokia. Hänelle ruoka on vain velvoite ja tehtävälistan yksi kohta joka pitää suorittaa. Minimivaivalla. Mittarina se, että grammoja maksimimäärä uppoaa lapsiin. Ja sitten lopputulos on täysin ristiriitainen mikä stressaa. Katastrofi kaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan perusmieheltä. Näitä aloituksiahan täällä on jatkuvasti. Olen pahoillani. Nainen on onnellisempi ilman parisuhdetta ja perhettä, ja elää pidempään. Toista se on miehillä.
Olen kuullut myös tämän, että sinkkunaiset elävät pidempään ja ovat terveempiä kuin perheelliset naiset, ja että sinkkumiehet taas syrjäytyvät ja kuolevat nuorempina, kuin perheelliset miehet. Mutta eikö tämä kerro siitä, että perhe-elämässä on jotain pahasti pielessä? Tosi monet, tilastojen mukaan suurin osa perheellisistä naisista ja äideistä voi huonosti? Se on aika surullista, ja sille asialle pitäisi pystyä ihan yhteiskunnallisesti tehdä jotain. Asennemuutosta kaivataan myös. Vaikka Suomi on olevinaan niin tasa-arvoinen maa, niin onko se loppujen lopuksi kuitenkaan?
Tässä vaan pohdiskelen sitä joulu-ketjua ja siitä syntynyttä keskustelua ja muita mitä tässä on ollut esillä viimeaikoina. Olisiko se kuitenkin tasa-arvoisempaa, ja naiselle helpompaa että hän hoitaisi vaan sen kodin ja perheen, ja mies ”toisi leivän pöytään”. Kun tällä hetkellä naisten vastuulla monessa perheessä on aika lailla kaikki, ja mies (kuten ap:nkin mies) pitää vaimoa aivan itsestäänselvyytenä, ja sitä että ruoka tulee valmiina pöytään ilman että itse joutuu tekemään asian eteen mitään. Vaimonkin ruoat voi syödä, jos on oikein kova nälkä.
Se olisi naiselle helpompaa. Siinä on vain se ongelma, että jos nainen ei tuo rahaa taloon, ei hänellä usein ole sitten mitään päätäntävaltaakaan mihinkään. Puhumattakaan mitä tapahtuu jos avioero tulee ajankohtaiseksi, ja naisella ei ole kokemusta muusta kuin kotiäitiydestä. Mielenkiintoista kyllä, joku tutkija joskus totesi naisten ja miesten epätasa-arvosta, että ongelma ei ole se etteikö naiset olisi kykeneviä tekemään miesten hommia, vaan se että miehet eivät pääsääntöisesti kykene tekemään naisten hommia. Vaikka miehet aina moittii naistentöitä aivottomiksi "kuka tahansa voi tehdä niitä" -töiksi, niin käytännössä ne tekee joko nainen tai ei kukaan.
Näinpä.
"JOS OLISIN amerikkalainen nainen, ensinnäkin kiinnittäisin enemmän huomiota ulkonäkööni kuin Suomessa. Minäkin miettisin enemmän juurikasvuani.
Tämä johtuu siitä, että Yhdysvalloissa ulkonäkö liittyy rahaan ja valtaan. Vaimot ja miehet eivät ole toisilleen ihan niin tuttuja kuin Suomessa. Heillä on eriytyneemmät roolit: naiset vastaavat yhä pääasiassa perheestä, miehet pääasiassa työstä ja rahasta. Keskiluokkainen Amerikka on tässä suhteessa tuntunut aikamatkalta sukupolvi taaksepäin.
Syyt ovat selvät. Yhdysvalloissa päivähoito on järjettömän kallista, Washingtonissa yli 1 500 euroa kuussa, ja työpäivät pitkiä, usein kymmentuntisia. Lomia on keskimäärin kaksi viikkoa vuodessa. Eikä siinä kaikki: lapsia ei voi jättää iltapäiviksi yksin, vaan yhden aikuisen täytyy olla aina kotona.
Pari vuotta sitten lähiseudullamme kuusi- ja kymmenvuotiaat sisarukset kävelivät iltapäivällä kaksin kotiin leikkipuistosta. Paikalle kutsuttiin poliisi, ja vanhempia epäiltiin heitteillejätöstä. Näin kävi, vaikka vanhemmat yrittivät selittää olevansa free-range parents eli ”vapaan kanan vanhempia”.
KOSKA ajan ja rahan yhtälö on armoton, monet keskiluokkaiset naiset jäävät kotiin. Kotikadullani on vain yksi amerikkalaisäiti, joka käy kokopäivätöissä. Hän tai hänen miehensä vie lapset aamulla seitsemäksi koulun aamukerhoon ja hakee heidät puoli kuudelta iltapäiväkerhosta. Kesälomalla lapset ovat yhdeksän viikkoa kesäleirillä ja viikon vanhempiensa kanssa lomalla. Se on hinta siitä, että molemmat vanhemmat käyvät töissä.
Kotiäidit eivät siis ole yhtään vähemmän ahkeria tai kunnianhimoisia kuin uraäidit. Olen tajunnut, että jos olisin amerikkalainen nainen, olisin ehkä itsekin kotona. Muuten näkisin lapsiani liian vähän.
Tämä johtaa siihen, että myös koulutetut naiset ovat riippuvaisempia miehistään kuin Suomessa. Se tulee esiin pienistä asioista. Amerikkalaiset naiset ovat huolestuneempia kuin minä siitä, kestääkö avioliitto. Siksi he peittelevät harmaita hiuksiaan tai Botox-pistoksiaan miehiltään. Ulkonäkö on osa naisen vaikutusvaltaa perheessä.
Joulun alla amerikkalainen televisio on täynnä timanttimainoksia. Timanttilahjalla aviomies palkitsee vaimonsa koko vuoden kotitöistä. Se on eräänlainen perheenäidin joulubonus – tai vakuutus eron varalta, jos niin huonosti käy.
NAISTEN ulkonäköön liittyy myös paino. Eurooppalaiset kuvittelevat, että amerikkalaiset ovat lihavia, mutta Bethesdassa monet keski-ikäiset naiset ovat jänteikkäitä kuin teinitytöt. Kuntosali on perheenäidin liukuhihna. ”Mom jobiksi” kutsutaan kauneusleikkausta, jolla vatsasta otetaan raskauden jälkeen rasva pois ja nostetaan sitä rintoihin."
Varmaan sellainen ihminen, joka on kyllästynyt siihen että toinen kävelee aina valmiiseen pöytään. Sinulla ei ole asiasta kokemusta. Siksi et varmaan ymmärrä.
Tarkoittaako tuo, että mainitset erikseen ruuat mitä miehesi tekee, että hänen kokkaamisensa on jotain spektaakkelimaisen upeaa eikä jokapäiväistä arkea? Ja on täysin normaalia, joka ikiseltä ihmiseltä vaadittavaa käytöstä että kysyy seurueelta haluavatko nämä jotain ruokakojusta. Miksi kummassa mainitset erikseen että miehesi kysyy sinulta "joka kerta". Totta kai kysyy! Totta kai jokaisen pitää kysyä!