Miksi olet katkera yksinhuoltajille?

Olen työssäkäyvä yh. Ainoat tuet joita saan kahden vanhemman perheiden tukia enemmän on lapsilisän yh korotus n. 50e ja elatustuki n. 150e.

200e ei ole paljoa kun isä ei nää ollenkaan lasta ja joudun näin ollen maksamaan kaiken yksin. Ruoka, vaatteet, harrastukset ja virkistysmenot, tavarat, loma-aikojen hoidon ja muut hoitomaksut (päiväkoti ja koulun kerhot). Lapsen takia joudun myös asumaan isommassa asunnossa kuin mikä riittäisi yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole yh:ille kateellinen, olen itse ollut sellainen. Sen vaan haluan noista tuista sanoa että paikkaansa pitää. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, korotetut lapsilisät, hyvä asumistuki ja vielä exän ruhtinaalliset elatusmaksut päälle. Melkeinpä kauhistelin asiaa sillä olisin hyvin pärjännyt ilman noita kaikkia tukia, kävinhän töissä ja olisimme eläneet ihan täysin palkallani, kituuttamatta.

Mitenköhän sitä asumistukea sait, jos et ole pienituloinen? Itse en 5000 €:n tuloilla ole oikeutettu asumistukeen. Koska ero on tuore ja ex hankala, en saa myöskään mitään elatustukia.

Elätän lapset kyllä ihan hyvin palkallani. Nää yh-tuet on vaan mysteeri.

Mistäkö päättelit etten olisi ollut pienituloinen? Koska olin ja olen edelleen. Lapset kaikki jo työelämässä, nuorin asuu kyllä edelleen luonani, valmistui koulusta ja sai mieluisan työpaikan. Eli pärjää omillaan.

Olen aina ollut loistava rahankäyttäjä, en ole koskaan kärsinyt rahanpuutteesta, en edes yksinhuoltaja-aikoina. Lapset saivat aina mitä tarvitsivat, viikkoraha tuli päälle ja rahaa muutenkin aina jos sitä kysyivät.

Sain rahaa säästöönkin joka kuukausi. Pienituloisenakin pärjää jos sitä rahaa osaa käyttää. En harrasta nuukailua mutten myöskään tuhlailua.

Mun kaveri on samoissa töissä kuin minä, sillä on rahat loppu jo 2 viikkoo ennen seuraavaa tiliä. Ei oo koskaan osannut käyttää rahaa ja se näkyy. Vaikka se sais sun 5000 e kuussa, se sais kaiken hassattua ja sit kituuttais taas ne loput 2 viikkoo.

Nykyään asun hienossa omistusasunnossa, lainaa sain viheltäen ja säästän joka kuukausi entistä enemmän. Toi mun kaveri olis kans halunnut ostaa asunnon, yksikään pankki ei myöntänyt hänelle lainaa. Kait ne pankissa käy tililiikenteen läpi jos lainaa haet niin ei ihmekkään.

Rahankäyttö on taitolaji, mut on sillä taidolla siunattu ja siitä olen kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole yh:ille kateellinen, olen itse ollut sellainen. Sen vaan haluan noista tuista sanoa että paikkaansa pitää. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, korotetut lapsilisät, hyvä asumistuki ja vielä exän ruhtinaalliset elatusmaksut päälle. Melkeinpä kauhistelin asiaa sillä olisin hyvin pärjännyt ilman noita kaikkia tukia, kävinhän töissä ja olisimme eläneet ihan täysin palkallani, kituuttamatta.

Minä käyn töissä ja minulla on omistusasunto, lainaa yli 200000€. Saan lapsilisän yh-korotuksella, elatusmaksuja minimin silloin kun ulosotto saa perittyä. En mitään muita tukia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole yh:ille kateellinen, olen itse ollut sellainen. Sen vaan haluan noista tuista sanoa että paikkaansa pitää. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, korotetut lapsilisät, hyvä asumistuki ja vielä exän ruhtinaalliset elatusmaksut päälle. Melkeinpä kauhistelin asiaa sillä olisin hyvin pärjännyt ilman noita kaikkia tukia, kävinhän töissä ja olisimme eläneet ihan täysin palkallani, kituuttamatta.

Minä käyn töissä ja minulla on omistusasunto, lainaa yli 200000€. Saan lapsilisän yh-korotuksella, elatusmaksuja minimin silloin kun ulosotto saa perittyä. En mitään muita tukia.

Lisään, että lapsi on isällään max neljä yötä kuukaudessa eikä isä maksa mitään laosen kuluja.

Oon ollut yh jo kymmenen vuotta ja kokemukseni on, että naiset kadehtivat minua. Ja että monien aviomiehet yrittävät päästä pöksyihini, vaikken koskisi heihin tikullakaan.

En tiedä, mikä tää juttu on, mut mua on alkanut jo vitu... aan tää touhu ja näiden ihmisten käytös. Ennen yksinhuoltajuutta olin ns. yksi joukossa, nyt avoimen halveksunnan tai flirtin kohde.

Julmaa on. Lopettakaa ja pyytäkää aviomiestenne lopettavan myös. En ole avointa riistaa tai kiinnostunut miehistänne.

Rahaa (mitä rahaa?) ja vapaa-aikaa (mitä vapaa-aikaa?) kadehditaan avoimesti. Tai ilkeillään, juoruillaan...

Olen huomannut, että pahiten minua kohtelee nainen, joka ei ole onnellinen parisuhteessaan tai äitinä. Ehkä pelätään samaa kamalaa:D kohtaloa tai halutaan tuntea ylemmyyttä kun on muuten paha olo.

Yritän olla välittämättä, mutta halveksunta sattuu.

Kateus on tosi yleistä. Tää kateus sitten verhotaan ikävällä tavalla. Mun raha-asiat yh-vanhempana on yleinen puheenaihe, mitä lapsellani on enemmän/vähemmän kuin muilla... jne.

En ymmärrä, miten ihmiset kehtaa puuttua elämääni. Ihan kuin se olisi täysin hyväksyttävää ja ikävät kommentit olisivat oikeutettuja. Ennen kuin olin yh-äiti, minua ei koskaan kiusattu yhtä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Rahaa (mitä rahaa?) ja vapaa-aikaa (mitä vapaa-aikaa?) kadehditaan avoimesti. Tai ilkeillään, juoruillaan...

Olen huomannut, että pahiten minua kohtelee nainen, joka ei ole onnellinen parisuhteessaan tai äitinä. Ehkä pelätään samaa kamalaa:D kohtaloa tai halutaan tuntea ylemmyyttä kun on muuten paha olo.

Yritän olla välittämättä, mutta halveksunta sattuu.

Ehkä taustalla on tosiaan pelko.

Tai huono olo, väsymys tms. joka kohdistetaan yhteen ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Oon ollut yh jo kymmenen vuotta ja kokemukseni on, että naiset kadehtivat minua. Ja että monien aviomiehet yrittävät päästä pöksyihini, vaikken koskisi heihin tikullakaan.

En tiedä, mikä tää juttu on, mut mua on alkanut jo vitu... aan tää touhu ja näiden ihmisten käytös. Ennen yksinhuoltajuutta olin ns. yksi joukossa, nyt avoimen halveksunnan tai flirtin kohde.

Julmaa on. Lopettakaa ja pyytäkää aviomiestenne lopettavan myös. En ole avointa riistaa tai kiinnostunut miehistänne.

Samanlaisia kokemuksia. Miehet kohtelee ihan oudosti - siis naimisissaolevat isät. Tosi ikävää.

Valtava rahamäärä:lapsilisä 95e,yh korotus 53e ja elatustuki 156e.Tarhamaksu 289...Kadehtikaa vapaasti:)

Ennen kuin erosin, kadehdin vähän joitakin tuntemiani yksinhuoltajia, koska heidän elämänsä vaikutti ihanan vapaalta. En ole koskaan pitänyt lapsia kauheana riippana, joten he eivät niinkään rajoita minusta naisen elämää, toisin kuin mies saattaa, ellei sitten ole oikein hyvä suhde. Uskoin kuitenkin varoitteluja ja vanhanaikaisia moralisteja, ja sitkittelin onnettomassa avioliitossa, etteivät lapset joutuisi kärsimään erosta ja ajattelin että kai sitten niillä yh-äideillä on vaikeaa kun joka paikassa niin väitetään. Kun ero sitten tuli, totesin, että nämä aavisteluni vapaasta ja onnellisesta yh-elämästä olivat aivan täyttä totta. Välillä tuntuu, että maailma oikein yrittää tolkuttaa minulle, että olen onneton ja säälittävä, vaikka mitään sellaista onnettomuutta ei tässä nykyisessä elämässäni ole. Lapsetkin voivat paremmin nyt kun eletään rauhallista ja onnellista elämää eikä sitkitellä siinä perhehelvetissä. Koti on sellainen jollaiseksi itse sen sisustin, tunnen ylpeyttä kun saan omalla työllä kaiken maksettua ja meillä on kaikki mitä tarvitsemme, vaikka ei rikkaita ollakaan, voin kutsua kavereita ja lasten kavereita kotiin, kun mies ei ole täällä mököttämässä, ja olen jopa saanut onnellisen rakkaussuhteen erääseen yh-isään.  Tottakai arki on arkea ja välillä väsyttää mutta aina kun väsyttää, ajattelen miten mukavaa on, ettei sen päälle ole sitä vihaista exää siinä vieressä raivoamassa, mököttämässä tai arvostelemassa minua tai lapsia. Varmasti vielä leppoisampaa olisi, jos olisi joku ihana mies joka tukisi ja auttaisi joka päivä ja joka toisi myös tänne palkkapussinsa, mutta eipä minulla sellaista ollut eikä varmaan kauhean monilla muillakaan ikävä kyllä ole. 

Olen mies, enkä ole ollenkaan katkera yksinhuoltajille. Sen sijaan uusperheen perustajille olen, siis sellaisille jotka tekevät lapsilleen sisaruspuolia. Tämä johtaa väistämättä ja ihan aina lasten eriarvoiseen kohteluun. En voi käsittää tuollaista itsekkyyttä vanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin erosin, kadehdin vähän joitakin tuntemiani yksinhuoltajia, koska heidän elämänsä vaikutti ihanan vapaalta. En ole koskaan pitänyt lapsia kauheana riippana, joten he eivät niinkään rajoita minusta naisen elämää, toisin kuin mies saattaa, ellei sitten ole oikein hyvä suhde. Uskoin kuitenkin varoitteluja ja vanhanaikaisia moralisteja, ja sitkittelin onnettomassa avioliitossa, etteivät lapset joutuisi kärsimään erosta ja ajattelin että kai sitten niillä yh-äideillä on vaikeaa kun joka paikassa niin väitetään. Kun ero sitten tuli, totesin, että nämä aavisteluni vapaasta ja onnellisesta yh-elämästä olivat aivan täyttä totta. Välillä tuntuu, että maailma oikein yrittää tolkuttaa minulle, että olen onneton ja säälittävä, vaikka mitään sellaista onnettomuutta ei tässä nykyisessä elämässäni ole. Lapsetkin voivat paremmin nyt kun eletään rauhallista ja onnellista elämää eikä sitkitellä siinä perhehelvetissä. Koti on sellainen jollaiseksi itse sen sisustin, tunnen ylpeyttä kun saan omalla työllä kaiken maksettua ja meillä on kaikki mitä tarvitsemme, vaikka ei rikkaita ollakaan, voin kutsua kavereita ja lasten kavereita kotiin, kun mies ei ole täällä mököttämässä, ja olen jopa saanut onnellisen rakkaussuhteen erääseen yh-isään.  Tottakai arki on arkea ja välillä väsyttää mutta aina kun väsyttää, ajattelen miten mukavaa on, ettei sen päälle ole sitä vihaista exää siinä vieressä raivoamassa, mököttämässä tai arvostelemassa minua tai lapsia. Varmasti vielä leppoisampaa olisi, jos olisi joku ihana mies joka tukisi ja auttaisi joka päivä ja joka toisi myös tänne palkkapussinsa, mutta eipä minulla sellaista ollut eikä varmaan kauhean monilla muillakaan ikävä kyllä ole. 

Hieno kirjoitus.

Luulen, että yksinhuoltajuutta tosiaan pelätään, koska leima on tosi ikävä ja kiusaamista on paljon. Paha olo aina kanavoituu joihinkin ihmisryhmiin: yyhoot ovat perheiden paarialuokkaa, joka on tosi surullista.

Yksinhuoltajuus on rankkaa kuten ap alustuksessaan valoitti. Arki on väsyttävää ihan ymmärrettävästi. Mutta sen vastapainona on juuri tämä rauha ja vapaus, jota huonossa parisuhteessa ei pysty kokemaan. Luulen, että katkeruus juontaa juurensa tästä.

Kumman sinä valitsisit:

A. Paska avioliitto, jossa 1. riitoja rahasta, siivouksesta, kasvatuksesta, kaikesta maan ja taivaan välillä 2. henkistä tai fyysistä väkivaltaa 3. Pettämistä ja avioliiton ulkopuolisia suhteita 4. Välinpitämättömyyttä tai rakkaudettomuutta 5. Ongelmia seksissä 6. Ongelmia päihteidenkäytössä 7. Ongelmia anopin tai muiden lähisukulaisten kanssa 8. Jne. MUTTA saisin olla katkera yksinhuoltaja-äideille, joilla oikeasti (niinpä niin) "menee tosi huonosti ja jotka ovat laiskoja sosiaalipummeja".

TAI

B. Yksinhuoltajuus, tietäen miten paljon sinuun kaadetaan paskaa niskaan erityisesti näiden ed. mainittujen avioliitossa sinnittelevien naisten ja puutteessa elävien miesten puolelta?

Nämä stereotypiat yksinhuoltajista ovat vääriä ja elävät vain, koska A-luokka pelkää erota ja joutua yyhoo-hylkijöiksi ts. vapaiksi ja onnellisiksi äideiksi ja isiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin erosin, kadehdin vähän joitakin tuntemiani yksinhuoltajia, koska heidän elämänsä vaikutti ihanan vapaalta. En ole koskaan pitänyt lapsia kauheana riippana, joten he eivät niinkään rajoita minusta naisen elämää, toisin kuin mies saattaa, ellei sitten ole oikein hyvä suhde. Uskoin kuitenkin varoitteluja ja vanhanaikaisia moralisteja, ja sitkittelin onnettomassa avioliitossa, etteivät lapset joutuisi kärsimään erosta ja ajattelin että kai sitten niillä yh-äideillä on vaikeaa kun joka paikassa niin väitetään. Kun ero sitten tuli, totesin, että nämä aavisteluni vapaasta ja onnellisesta yh-elämästä olivat aivan täyttä totta. Välillä tuntuu, että maailma oikein yrittää tolkuttaa minulle, että olen onneton ja säälittävä, vaikka mitään sellaista onnettomuutta ei tässä nykyisessä elämässäni ole. Lapsetkin voivat paremmin nyt kun eletään rauhallista ja onnellista elämää eikä sitkitellä siinä perhehelvetissä. Koti on sellainen jollaiseksi itse sen sisustin, tunnen ylpeyttä kun saan omalla työllä kaiken maksettua ja meillä on kaikki mitä tarvitsemme, vaikka ei rikkaita ollakaan, voin kutsua kavereita ja lasten kavereita kotiin, kun mies ei ole täällä mököttämässä, ja olen jopa saanut onnellisen rakkaussuhteen erääseen yh-isään.  Tottakai arki on arkea ja välillä väsyttää mutta aina kun väsyttää, ajattelen miten mukavaa on, ettei sen päälle ole sitä vihaista exää siinä vieressä raivoamassa, mököttämässä tai arvostelemassa minua tai lapsia. Varmasti vielä leppoisampaa olisi, jos olisi joku ihana mies joka tukisi ja auttaisi joka päivä ja joka toisi myös tänne palkkapussinsa, mutta eipä minulla sellaista ollut eikä varmaan kauhean monilla muillakaan ikävä kyllä ole. 

Surullista, että ulkopuoliset pelottelevat, miten ero on huono juttu jne. Suomalaislapset olisivat onnellisia, jos heidän vanhempansa voivat hyvin!

Toki on onnellisiakin avioliittoja :) sellaisen jokainen yh-vanhempikin varmaan toivoisi löytävänsä. Mutta pahaa oloa ei tarvitse loputtomiin kantaa.

Rohkeutta kanssasisaret! Rohkeutta.

Ollaan mieluummin tukemassa toisiamme kuin haukkumassa

Vierailija kirjoitti:

Oon ollut yh jo kymmenen vuotta ja kokemukseni on, että naiset kadehtivat minua. Ja että monien aviomiehet yrittävät päästä pöksyihini, vaikken koskisi heihin tikullakaan.

En tiedä, mikä tää juttu on, mut mua on alkanut jo vitu... aan tää touhu ja näiden ihmisten käytös. Ennen yksinhuoltajuutta olin ns. yksi joukossa, nyt avoimen halveksunnan tai flirtin kohde.

Julmaa on. Lopettakaa ja pyytäkää aviomiestenne lopettavan myös. En ole avointa riistaa tai kiinnostunut miehistänne.

Tästä pitäisi oikeasti puhua enemmän.

Miehet, yleensä juuri naimisissaolevat isukit, ovat hyvin hanakasti ehdottelemassa ja flirttailemassa yksinhuoltajaäideille, vaikkei mitään molemminpuoleista kiinnostusta ole.

#Metoo

#metoo

Vierailija kirjoitti:

Mä sain kadehtivia kommentteja, kun sain tilapäisen kotiavun 3h/viikko. "Vau, siis noin paljon omaa aikaa viikossa - nauti siitä!"

Onhan se 3h viikossa huimasti, kun loput ajasta olet täysin yksin lapsen kanssa. Ei minuuttiakaan omaa aikaa päivässä. Huoh. Joidenkin on vaikea käsittää tätä. Vaikka sulla ei siinä ydinperhearjessa ole 3h omaa aikaa säännöllisesti, niin sulla on kuitenkin joku jakamassa arkea. Kolme tuntia kertyy aika nopsaan edes niistä minuuteista, joina puoliso katsoo lapsia. 

Kotipalvelun vieraillessa on luksusta päästä yksin vaikka kauppaan hoitamaan ruoka-ostokset tai siivota. Ja se palvelukin maksaa sen verran, että ei ole varaa äitiysloman aikana harrastaa.

Muistan nämä tunteet ja sen kaupassakäynnin luksuksen :)

En tietänyt tuolloin mahdollisuudesta kotipalveluun, joten olin vauvan kanssa lähes 24/7. Elämäni parasta aikaa, vaikka rankkaa.

Hetkeäkään, sekuntiakaan en vaihtaisi pois

Voimia sinulle ihana äiti!

Luulen, että haukkuvat luulevat, että yksinhuoltajan elämä on samanlainen kuin heidän, mutta kuorrutettu tukirahoilla, vapaa-ajalla (millä telkkarin vapaa-ajalla?) ja jollain ihmeellisellä vapaudella. Unohdetaan se henkinen ja sosiaalinen paine, jota avioliitossa ei ulkopuoliselta taholta tule kun se koetaan niin helkutin "normaalina". Samoin unohdetaan se vastuu, jonka yksinhuoltaja oikeasti kantaa yksin. Se on henkisesti raskaampaa, mutta myös palkitsevampaa, jos jaksaa kantaa vastuun.

Toivoisin, että yksinhuoltajat saisivat siksi työrauhan, koska ulkopuolinen paine ja kaikenlainen kiusaaminen vaativat veronsa. Ei kaikki ole niin vahvoja, että pystyvät pysty päin ottamaan vastaan kaiken paskapuheen, jota tämäkin ketju valottaa...

Viikko töitä ja pentuja.

Toinen viikko duunia ja kikkelikarusellia.

Kuulostaa kivalta.

Vierailija kirjoitti:

Heräsi taas tällainen kysymys mieleen toisesta keskustelusta. Miksi olet katkera ja kateellinen yksinhuoltajille?

Haluaisitko itse olla tilanteessa, jossa olet 24/7 vastuussa lapsesi hoidosta ja kasvatuksesta? Eli ympäri vuorokauden vain sinä vastaat lapsen tarpeisiin. Yöheräilyt, syötöt, sairastumiset jne. Vauva-aikana lapsi on kiinni sinussa, viis siitä täytyykö sinun päästä vessaan tai suihkuun. Viis siitä, onko sulla vatsatauti tai influenssa. Lapsi on hoidettava. Ei ole isää, kenen syliin vauvan voi jättää edes minuutiksi. Pahimmillaan vauvalla on koliikki ja kuuntelet itkua aina kun lapsi on hereillä. Jos haluat päästä omiin menoihin, edes lenkille yksin, täytyy sinulla olla tukiverkostoa tai palkata maksullinen lastenhoitaja. Myös kuntien tarjoama kotipalvelu maksaa (omassa kunnassani omavastuu n. 10-15e/h) paitsi jos olet oikeasti varaton.

Ja se suurin katkeruuden aiheuttaja eli huimat tuet, mitä yksinhuoltaja saa! Lapsilisän yksinhuoltajakorotus on noin 50€/kk. Riippuen siitä oletko työssäkäyvä vai et, saat tähän päälle ehkä asumistukea ja toimeentulotukea. Minimielarit taitaa olla noin 180€/kk, toki joillakin on hyvä tilanne ja isä maksaa enemmänkin. Lapsi täytyy hyvin todennäköisesti laittaa päiväkotiin jo 9 kuukauden iässä, koska olet ainoa tienaava vanhempi ja ilman säästöjä ei ole varaa jäädä kotiin. Työssäkäyvä yh ei saa hoitovapaalla toimeentulotukea, jolla voisi sitkutella vähän pidempään.

Stereotyyppisesti yh on kai työtön, mielenterveys- ja päihdeongelmainen tapaus. Mutta kun todellisuudessa yksinhuoltajia on laidasta laitaan. Työssäkäyviä, työttömiä, opiskelevia ja toki niitä syrjäytyneitäkin. Yksinhuoltaja voi olla omasta tahdostaan tai tahtomattaan.

Mutta oli tilanne mikä hyvänsä, mikä sitä kateutta aiheuttaa? Jos oma ydinperhearki on aivan perseestä, niin aina voi ottaa eron ja hypätä yh-arkeen jos se houkuttaa. Toki jos toisen vanhemman kanssa saa sovittua että lapsi asuu siellä vaikka vuoroviikoin, niin tilanne on jo aivan eri.

Mutta kyllä moni yh ottaisi sen kumppanin jakamaan arjen vastuuta ja taloutta, mieluummin kuin 50€ rahaa valtiolta.

50€ kuussa on tosi pieni raha korvaukseksi siitä kiusaamisesta, jota välillä kohtaa. Työtön yksinhuoltaja on pahinta, mitä katkera kiusaajaäiti tietää, vaikka työttömyys ei johtuisi yksinhuoltajasta mitenkään, vaan työnantajien puolelta.