Millaiset ihmiset pysyvät naimisissa elämän loppuun asti?

Appivanhempani menivät alle kaksikymppisinä naimisiin, ja ovat olleet yhdessä kohta 50 vuotta. En ole keskustellut syvällisesti kanssaan, mutta tuntuu että ero ei ole ikinä ollut vaihtoehto.

Ovat aina olleet paljon yhdessä, jakaneet samat harrastukset. Kotia remontoitu yhdessä, matkusteltu.

Molemmat poikansa tuntuvat perineen asenteen, eli naimisiin kun mennään, siinä pysytään.

Se tuo turvallisuuden tunnetta, vie pois turhan draamailun, ja kannustaa pitämään huolta puolison ja liiton hyvinvoinnista.

Avainasia: tuuri. Riittävän hyvä onni sen suhteen että sopii toisen kanssa tarpeeksi hyvin yhteen koko elämän ajan.

Lisäksi tahto ja halu pysyä yhdessä ja ymmärrys että vaikeilla vaiheilla on tapana mennä ohi.

Toisen kunnioitus, toisen tarpeiden kuunteleminen ja niistä välittäminen.

Mun avioliitossa juuri tuo avainasia ei lopulta toiminut. Ja silloin ei ole ihmisen sinnikkyydestä tai minäminä-asenteesta kysymys. Jos ratkaisevat asiat eivät toimi (kommunikointi/seksuaalisuus) niin suhteessa on mahdoton voida hyvin. Niitä ei ratkaise edes pitkä pariterapia ja kaiken yrittäminen.

Jostain syystä suurella osalla on asenne että pitkä avioliitto on tavoiteltavaa ja ihailtavaa. Ihailtavaa se on silloin kun se ei ole uhraus vaan ihmiset oikesti sopivat toisilleen.

Olen nykyään uudessa suhteessa, pian 10 vuotta. Viimeistään tämä on avannut silmäni, miten vaikeaa on kun ihminen on liian erilainen ja miten helppoa ja vaivatonta on elää ihmisen kanssa jonka kanssa sopii hyvin yhteen. En tarkoita tällä mitään naiivia ”elämän pitää aina olla kivaa” vaan että arki sujuu koska kommunikaatio ja yhdessä olo on vaivatonta.

Kyllä eroamisella ainakin minulla oli hyvin painavat syyt ja ero oli tosi vaikeaa ylipäätään saada tehtyä.

Halveksin suorastaan yleistäjiä jotka paasaa tuota ikuista nykyihmisen sitoutumattomuutta kuinka ”heti ensimmäisen vaikeuden myötä erotaan”. Uskomatonta väittää mitään noin älytöntä. Mä onin aviossa parikymmentä vuotta ja kyllä siinä ajassa todellakin pystyin sitoutumaan ja voitimme monia vaikeuksia, suuriakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme olleet yhdessä 38 vuotta. Ikinä emme edes ole harkinneet avioliittoa.

Siinäkö se pitkän ja onnellisen suhteen syy?

Ei ole siitä kiinni varmaankaan, vaan siitä että rakastatte toisianne? Tiesitkö, että ensi vuodesta alkaen voitte ottaa yhteisen sukunimen, vaikka ette olisikaan naimisissa, kuten kaikki vähintään viisi vuotta avoliitossa olleet:) Tiedä sitten kuinka moni haluaa ja mihin tämä perustuu? Tänään luin tällaisen uutisenkin silti:)

Tiesin...ei meitä moiset asiat kiinnosta ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme olleet yhdessä 38 vuotta. Ikinä emme edes ole harkinneet avioliittoa.

Siinäkö se pitkän ja onnellisen suhteen syy?

Ei ole siitä kiinni varmaankaan, vaan siitä että rakastatte toisianne? Tiesitkö, että ensi vuodesta alkaen voitte ottaa yhteisen sukunimen, vaikka ette olisikaan naimisissa, kuten kaikki vähintään viisi vuotta avoliitossa olleet:) Tiedä sitten kuinka moni haluaa ja mihin tämä perustuu? Tänään luin tällaisen uutisenkin silti:)

Miksi pitäisi olla yhteinen sukunimi? Se, että ottaa toisen yleensä miehen sukunimen on niin old fashion. Ja ne hastägit häissä #virtaset on niin noloa. Naimisissa voi olla ihan ilman, että ottaa toisen sukunimeä.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että se on kiinni luonteesta sinänsä, vaan siitä, että alunperin tykkää itsestään niin paljon, että valitsee sellaisen puolison, jonka kanssa on hyvä olla. Sen verran fiksu pitää tietty olla, että näkee, tekeekö myös puoliso samin.

sanoo joku, joka ei todellakaan ole ollut kauaa yhdessä puolisonsa kanssa. Eihän kellään kristallipalloa ole siihen, että kertomasi asiat riittäisivät. Ettää tykkää itsestään ja ottaa puolison, jonka kanssa on hyvä olla. Kyllä siinä vaaditaan vuosikymmenten saatossa vähän muutakin. Ja ap. kysyi luonteenpiirteitä? Eli mitkä ne tässä tapauksessa ovat?

Vierailija kirjoitti:

En usko, että se on kiinni luonteesta sinänsä, vaan siitä, että alunperin tykkää itsestään niin paljon, että valitsee sellaisen puolison, jonka kanssa on hyvä olla. Sen verran fiksu pitää tietty olla, että näkee, tekeekö myös puoliso samin.

Sinä olet harvinaisen oikeassa. Olemme olleet yhdessä tasan 50 v ja tuskin eroamme muusta kuin luonnollisesta syystä.

Olemme hyvin erlaisia luonteeltamme, mutta elämän arvot ovat samanlaisia.

Ehdoton uskollisuus, ei mustasukkaisuutta, eikä olla kuin paita ja perse vaan molemmilla on omia juttuja, yhteiset rahat, joista ei ikinä riidellä, muista asioista kyllä riidellään ja sovitaan, kotihommia tehdään kumpikin taitojemme ja osaamistemme puitteissa.

Suurin osa ystävistämme ovat olleet lähes yhtä kauan yhdessä.

Jos joku ei pidä meidän kaltaisista ihmisistä, niin tuskin menetämme paljon.

Vierailija kirjoitti:

Menimme naimisiin vain 7kk tuttavuuden jälkeen. Siitäkin ajasta olimme ainakin puolet eri puolilla Suomea. Yhteen muutimme 3kk häiden jälkeen. Kaikki päivät eivät olleet hyviä mutta samanlainen huumorintaju yhdisti meidät. Avioliittomme loppui lokakuussa kestettyään yli 34v. Mies kuoli haimasyöpään. 

Osanottoni.

Jos on alunperin valinnut sen puolisonsa huolella... Mistä mä tietäisin...vasta 19 vuotta avoliittoa menossa, en aio avioitua ikinä.

Sellaiset, jotka eivät osaa/kykene erota, suhde perustuu johonkin kummalliseen riippuvuuteen. Esim vanhempani olivat isän kuolemaan asti aviossa, vaikka isä dokasi, narkkasi, hakkasi jne.

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset, jotka eivät osaa/kykene erota, suhde perustuu johonkin kummalliseen riippuvuuteen. Esim vanhempani olivat isän kuolemaan asti aviossa, vaikka isä dokasi, narkkasi, hakkasi jne.

Jos sinun isäsi oli tuollainen, niin ei se tarkoita, että kaikki kauan yhdessä olleet olisivat samanlaisia.

Ikävä, jos perustat ihmissuhteesi tuollaiselle perustalle.

Kyllähän täällä negatiivisesti pitkiin suhteisiin suhtautuvien viesteistä selvä kateus loistaa kirkkaana.

Ikävää!

Jos puolison valitsee/saa biologiaan perustuvalla "metsästyksellä", eli luontaisella kumppaninvalinnalla. Olen ollut itse naimisissa vasta kymmenen vuotta, joten en voi sanoa että liittomme tulee aina kestämään (vaikka tietysti näin haluamme). Koemme halua ja fyysistä vetovoimaa toisiimme. En ole tavannut vielä toista mieheni kaltaista miestä jonka kanssa tuntisin oloni näin haluttavaksi ja ketä haluaisin näin paljon. Lisäksi rakastamme toisissamme vikoineen kaikkineen.

Moni aloittaa suhteen "eihän sitä koskaan tiedä milloin ero tulee" asenteella. Minusta se on kovin huono pohja aloittaa parisuhde. Muilla tulikin hyviä mielipiteitä, joten en niitä tähän toista. Tahto olla yhdessä. Valinta ettei luovuta, vaan haluaa korjata, jos jokin suhteessa menee rikki.

Normaalit, tavalliset, eli enemmistö.

Kysyin joskus vanhemmiltani tätä, että kuinka he ovat pysyneet yhdessä (27 vuotta). Äitini sanoi, että nyt kun omat lapset eivät enää asuta kotia, huomaa miten tärkeää on olla yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia. Vanhempani remppaavat ja rakentelevat eri projekteja yhdessä ja tekevät matkoja esim. remontoidulla asuntovaunulla. Arvot ovat myös samanlaisia, mikä varmaan on helpottanut sitä yhdessä elämisen rakentamista.

En toki tiedä, kestääkö heidän liittonsa vanhusikään asti, mutta nyt ainakin 50- & 60-vuotiaina ovat todella onnellisia keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Sitoudutaan, vaikka tunteet katoaisivat.

Sitoutuminenhan tarkoittaa juuri sitä. Että pysytään lupauksissa ja aikomuksissa, senkin jälkeen kun tunteet ovat viilentyneet.

Ne on vain sopineet yhteen, luonteet mätsää ja ei haluta aina voittaa riitaa vaan haetaan sopua, molemmat.

Äiti katsoi läpi sormien isän juopottelua ja naisia kun isä oli nuorempi.

37-vuotiaana isäni joutui pyörätuoliin aivoinfarktin seurauksena ja ei voinut enää juoda viinaa. Äitini kertoi jälkikäteen, että tämä oli parasta mitä hänelle on tapahtunut. Isä menehtyi kymmenen vuotta tämän jälkeen.

Sellaiset, jotka ovat löytäneet sen ainoan oikean. 

Luonteettomat lössykät. Sellaiset etanan kaltaiset.

Mieheni ja minun pitkän avioliiton (nyt jo 35vuotta) salaisuus on se, että olemme myös toistemme ystäviä rakkaussuhteen lisäksi. Pelkkä fyysinen vetovoima tai rakkaus ei riitä.