Lue keskustelun säännöt.
Ristiäiset vai nimiäiset?
28.12.2018 |
Itse en kuulu kirkkoon, erosin siitä heti täysi-ikäistyttyäni. Mieheni kuuluu kirkkoon ja on ns. tapauskova, hänellä on kummilapsia jne. Odotan nyt esikoistamme jolla on helmikuussa laskettuaika, ja olen alkanut pohtia miten teemme kasteen kanssa. Itse haluaisin pitää nimiäiset, mutta mies on tätä vastaan ja perustelee asiaa sillä, ettei lapsi tällöin saa oikeita kummeja ja että hänen sukunsa tulee paheksumaan jos ei edes ristiäisiä voi pitää. Pidänkö pääni nimiäisten suhteen vai onko vaan helpompi pitää ristiäiset? Tällöin ainakaan mun ei tarvitsisi aiheesta tapella, eikä järjestää sinne mitään ohjelmaa, mutta toisaalta tuntuu pahalta kastaa lapsi kun en itse kirkkoon kuulu saati sitten ole millään tapaa uskovainen.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran nimiäisissä ja niissä mukailtiin silti ristiäisten kaavaa. Oli jotenkin vaivaantunut, teennäinen tunnelma.
Myös ristiäisissä on aina vaivautunut ja teennäinen tunnelma.
Sereomoniamestarina toimii pappi, joka ei tunne ketään tapakistitystä perheestä.
Viimeksi kun olin ristiäisissä, niin mina olin ainoa joka uskalsi rupatella papin kanssa ja taisin olla ainoa joka ei kuulu kirkkoon.
Todella vaivaannuttava tilaisuus, toivottavasti enää ei tarvi osallistua ristiäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo mä ja vaimo ollaan päätetty antaa vauvalle nimeksi xxxxx xxxx. Sitten kahvit ja se siinä. No tuon olis voinu ilmoittaa viestilläkin. Hohhoijaa
Miksi pitää mitään, ilmoittakaa vaan että lapsen nimeksi tuli se ja se. Jos joku haluaa kahvia juoda niin sitten voi keittää kahvit sukulaisille joku lauantai. Ikinä en lasta kastaisi uskontoon johon en itse usko, enkä oikein muutenkaan, jotenkin tuntuu moraalittomalta koko homma. Onneksi meillä kavereista on suurin osa uskonnottomia niin ei ole kovin monissa ristiäisissä tarvinnut kitua.
Vierailija kirjoitti:
Joo mä ja vaimo ollaan päätetty antaa vauvalle nimeksi xxxxx xxxx. Sitten kahvit ja se siinä. No tuon olis voinu ilmoittaa viestilläkin. Hohhoijaa
Mä ja vaimo ollaan päätetty liittää lapsi kirkkoon. Pappi kastaa lapsen Lapsen nimi on se ja se. Sitten kahvit ja se siinä. No tuon olis voinu ilmoittaa viestilläkin. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole Raamatussa mainittuja vauvakaste tai kummit. Ensin usko, sitten kaste. Niin siellä sanotaan. Ei meillä mitään juhlia pidetty nimien annon kunniaksi. Nimi paperiin ja paperi postin kautta maistraattiin.
Samaa mieltä. Pelkkä nimenanto on niin turha " juhla" sama kuin kissanristiäiset.
Ei siinäkään ole mitään juhlimista että mistään mitään ymmärtämätön vauva liitetään uskontokuntaan. Tämähän on itseasiassa aika noloa.
Sekä ristiäisten ja nimiäisten käytännön syy juhlaan on sukuun saapunut uusi pienokainen, jonka kunniaksi juhla on järjestetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkkoon kuuluvan lapsen on muuten osallistuttava koulussa uskonnonopetukseen. Mielestäni tämä on edelleen näin, eli ei pystyisi opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Tämäkin kannattanee huomioida.
Ja kun hetken mietit asiaa niin huomaat, ett äeipä uskonto ja elämänkatsmustieto paljoa sisällöltään eroa. Uskonnonopetuksessa saa kertoa kristinuskosta samalla tavalla kuin elämänkatsomustiedossakin. Molemmissa mietitään oikeudenmukaisuutta, omaatuntoa jne. eri uskontojen kannalta.
Aika pitkälle varsinkin alakoulussa uskonnonopetuksessa opiskellaan pelkkää omaa uskontoa. Olikohan vasta viidennellä (vanha opetussuunitelma) kun tuli ensimmäistä kertaa muita uskontoja opiskeltavaksi. Tällöin oma "puoli-ateisti" kastettu lapseni vasta sanoi, että uskonnon opiskelu on kiinnostavaa. Siihen asti opetus oli ollut "jeesustelua" (suora lainaus lapsen suusta). Toisaalta uskonnonopetuksessa ei perehdytä muihin elämänkatsomuksiin kuin uskontoihin.
Uskonnon opetus oikeastaan alkaa 5-6 lk, silloinkin opiskellaan enemmän uskonnon historiaa kuin teologista puolta. Kuudetta luokaa käyvällä lapsella ei esim. ole opetettu käskyjä tms.
Enemmän sitä opillista puolta tulee uskonnollisista tilaisuuksista joita koulussa on. Niihin on pyydetty suostumus kaikilta vanhemmilta erikseen riippumatta siitä kuuluuko vanhemmat ev.lut. seurakuntaan vai eivät. Meillä lapset ovat itse päättäneet että osallistuvat niihin, toki meidän vanhempien suostumuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkkoon kuuluvan lapsen on muuten osallistuttava koulussa uskonnonopetukseen. Mielestäni tämä on edelleen näin, eli ei pystyisi opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Tämäkin kannattanee huomioida.
Ja kun hetken mietit asiaa niin huomaat, ett äeipä uskonto ja elämänkatsmustieto paljoa sisällöltään eroa. Uskonnonopetuksessa saa kertoa kristinuskosta samalla tavalla kuin elämänkatsomustiedossakin. Molemmissa mietitään oikeudenmukaisuutta, omaatuntoa jne. eri uskontojen kannalta.
Aika pitkälle varsinkin alakoulussa uskonnonopetuksessa opiskellaan pelkkää omaa uskontoa. Olikohan vasta viidennellä (vanha opetussuunitelma) kun tuli ensimmäistä kertaa muita uskontoja opiskeltavaksi. Tällöin oma "puoli-ateisti" kastettu lapseni vasta sanoi, että uskonnon opiskelu on kiinnostavaa. Siihen asti opetus oli ollut "jeesustelua" (suora lainaus lapsen suusta). Toisaalta uskonnonopetuksessa ei perehdytä muihin elämänkatsomuksiin kuin uskontoihin.
Uskonnon opetus oikeastaan alkaa 5-6 lk, silloinkin opiskellaan enemmän uskonnon historiaa kuin teologista puolta. Kuudetta luokaa käyvällä lapsella ei esim. ole opetettu käskyjä tms.
Enemmän sitä opillista puolta tulee uskonnollisista tilaisuuksista joita koulussa on. Niihin on pyydetty suostumus kaikilta vanhemmilta erikseen riippumatta siitä kuuluuko vanhemmat ev.lut. seurakuntaan vai eivät. Meillä lapset ovat itse päättäneet että osallistuvat niihin, toki meidän vanhempien suostumuksella.
Luokilla 1-4 opetetaan uskomista. Opetellaan uskonnon perusteita ulkoa. Kymmenen käskyä, rukouksia, uskontunnustus, virsiä ja kerrotaan tarinoita Jeesuksen ihmeteoista totena.
Tuon ikäisillä lapsilla ei vielä ole kykyä kyseenalaistaa opetusta ja uskonnollinen kasvatus uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Jos meillä ei olisi kirkon jäsenten lapsille pakollista vauvakastetta ja uskonnon opetusta koulussa, niin kirkon jäsen määrä olisi vain murto-osa nykyisisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkkoon kuuluvan lapsen on muuten osallistuttava koulussa uskonnonopetukseen. Mielestäni tämä on edelleen näin, eli ei pystyisi opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Tämäkin kannattanee huomioida.
Ja kun hetken mietit asiaa niin huomaat, ett äeipä uskonto ja elämänkatsmustieto paljoa sisällöltään eroa. Uskonnonopetuksessa saa kertoa kristinuskosta samalla tavalla kuin elämänkatsomustiedossakin. Molemmissa mietitään oikeudenmukaisuutta, omaatuntoa jne. eri uskontojen kannalta.
Aika pitkälle varsinkin alakoulussa uskonnonopetuksessa opiskellaan pelkkää omaa uskontoa. Olikohan vasta viidennellä (vanha opetussuunitelma) kun tuli ensimmäistä kertaa muita uskontoja opiskeltavaksi. Tällöin oma "puoli-ateisti" kastettu lapseni vasta sanoi, että uskonnon opiskelu on kiinnostavaa. Siihen asti opetus oli ollut "jeesustelua" (suora lainaus lapsen suusta). Toisaalta uskonnonopetuksessa ei perehdytä muihin elämänkatsomuksiin kuin uskontoihin.
Uskonnon opetus oikeastaan alkaa 5-6 lk, silloinkin opiskellaan enemmän uskonnon historiaa kuin teologista puolta. Kuudetta luokaa käyvällä lapsella ei esim. ole opetettu käskyjä tms.
Enemmän sitä opillista puolta tulee uskonnollisista tilaisuuksista joita koulussa on. Niihin on pyydetty suostumus kaikilta vanhemmilta erikseen riippumatta siitä kuuluuko vanhemmat ev.lut. seurakuntaan vai eivät. Meillä lapset ovat itse päättäneet että osallistuvat niihin, toki meidän vanhempien suostumuksella.Luokilla 1-4 opetetaan uskomista. Opetellaan uskonnon perusteita ulkoa. Kymmenen käskyä, rukouksia, uskontunnustus, virsiä ja kerrotaan tarinoita Jeesuksen ihmeteoista totena.
Tuon ikäisillä lapsilla ei vielä ole kykyä kyseenalaistaa opetusta ja uskonnollinen kasvatus uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Jos meillä ei olisi kirkon jäsenten lapsille pakollista vauvakastetta ja uskonnon opetusta koulussa, niin kirkon jäsen määrä olisi vain murto-osa nykyisisestä.
Ainakaan meillä lapset ei niitä osaa vaikka ihan hyvät numerot ovat saaneet uskonnosta. Jotakin Raamatun tapahtumia ovat opiskelleet mutta se mitä olen aiheeseen kirjan perusteella tutustunut enemmän juuri historiallisena tapahtumana. Virsistä lapset osaa lähinnä niitä joita ovat päiväkerhossa opetelleet ja kuten sanottu osallistuvat myös esim. Jumalanpalveluksiin syksy ja kevät kirkossa, samoin aamunavauksiin joita seurakunnan työntekijät välillä pitävät. Opetussuunitelmassakaan en ole nähnyt puhuttavan käskyistä tai rukoilemisesta.
Miehelläsi ei ole valideja perusteluita näkemykselleen. Tyypillinen kommentti, että lapsi pitää kastaa, koska muuten sukulaiset ihmettelevät. Mitä halvattua se muille kuuluu? Oikeesti missä on tällaisten ihmisten selkäranka?
Me ei kasteta omaa lastamme, koska meillä ei ole oikeutta päättää hänen uskontoaan hänen puolestaan. Haluamme myös lapsemme osallistuvan elämänkatsomustunneille, joista on oikeasti hyötyä elämässä, eikä opiskelevan pakon sanelemana jotain ei-tieteellistä hömppää.
Jos lapsemme haluaa myöhemmin esim. käydä rippikoulun, tottakai hän saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulipa mieleeni että voikohan seurakuntaa kieltää ilmoittamasta kastetun lapsen nimeä lehdessä (kirkollisissa ilmoituksissa) jos haluaisi pitää lapsen kastamisen perheen yksityisasiana. Siis ettei edes sukulaiset saisi tietää, onko lapsi kastettu vai ei, jos vanhemmat ei haluaisi tämän tiedon tulevan julki.
Kastetilaisuuteenhan tarvitaan vain pappi ja kummit, ei mitään nussuttavia sukulaisia, joille asia ei edes kuulu.
En oikeasti ymmärrä että mikä hinku uskonnottomilla on kehitellä omia uskontovapaita versioita kristillisistä perinteistä kuten ristiäisistä ja riparista ja sitten vielä suivaantua, jos esim. sukulaiset eivät suhtaudu niihin arvostavasti.
Jos ei halua kuulua kirkkoon niin miksi kuitenkin pitää matkia sen omia perinteitä nimiäisten ja protuleirin muodossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ristiäiset. Kaste on suuri lahja lapselle sillä se on kristillisen elämän perusta, kasteessa ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti ymmärrä että mikä hinku uskonnottomilla on kehitellä omia uskontovapaita versioita kristillisistä perinteistä kuten ristiäisistä ja riparista ja sitten vielä suivaantua, jos esim. sukulaiset eivät suhtaudu niihin arvostavasti.
Jos ei halua kuulua kirkkoon niin miksi kuitenkin pitää matkia sen omia perinteitä nimiäisten ja protuleirin muodossa?
Aika ironista, vai mitä, kun oma uskonto on ominut pakanoiden perinteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole Raamatussa mainittuja vauvakaste tai kummit. Ensin usko, sitten kaste. Niin siellä sanotaan. Ei meillä mitään juhlia pidetty nimien annon kunniaksi. Nimi paperiin ja paperi postin kautta maistraattiin.
Samaa mieltä. Pelkkä nimenanto on niin turha " juhla" sama kuin kissanristiäiset.
Ei siinäkään ole mitään juhlimista että mistään mitään ymmärtämätön vauva liitetään uskontokuntaan. Tämähän on itseasiassa aika noloa.
Sekä ristiäisten ja nimiäisten käytännön syy juhlaan on sukuun saapunut uusi pienokainen, jonka kunniaksi juhla on järjestetty.
Ei siinä ole mitään noloa että lapsi liitetään vanhempiensa (tai toisen vanhemman) uskontokuntaan. Et varmaan pidä nolona sitäkään, jos lapsi "pakkoliitetään" vanhempiensa kieliryhmään heidän äidinkielensä mukaan tai jos hänet liitetään vanhempiensa kotimaan/kotimaiden jäseneksi (kansalaisuus)?
Minua ärsyttää tuollaiset muka hauskat keksityt uusnimet, jota täällä yritetään aika ajoin juurruttaa suomen kieleen. Lapsen nimenantotilaisuus on ristiäiset, riippumatta siitä onko tapahtuma kirkollinen vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nyt tapella/sopia tuo nyt hyvissä ajoin.
Mietitte plussia ja miinuksia molemmista käytännöistä, ristiäisistä ja nimiäisistä. Parisuhteessa tulee myös joustaa ja tehdä kompromisseja. Jos päädytte ristiäisiin, niin lapsihan on nimellisesti kirkon jäsen ja voi myöhemmin sinun kanssasi pohtia kirkkoon kuulumista uudelleen, kun se viimeistään 14-vuoden iässä tulee esille uudelleen. Hänen ristiäisensä mahdollistavat hänen riparin ja kummiuden ja mahdolliset kirkkohäät, jotka ovat vielä monelle aika tärkeitä. Tämä ovi pysyisi auki ristiäisten kautta. Lapsellesi jää enemmän vaihtoehtoja, kun hän voi myöhemmin itse valita mitä tekee. Voisi myös säilyä sopu puolison suvun kanssa.
Mutta jos päätät toisin, niin sittenpä päätät. Tällöin tulet myös valinneeksi lapsesi puolesta asioita joihin hän ei ole voinut päättää. Ehkäpä hän on aivan tyytyväinen valintaasi. Hän tuskin tulee valitsemaan kirkkoon liittymistä myöhemmällä iällä, vaikka haluisikin kaverinsa lapsen kummiksi tai ne kirkkohäät. Minä itse pitäisin lapsen kannalta "enemmän ovia auki" tässä vaiheessa. Luterilainen kirkkousko ei tartu lapseen, vaikka hänet kastettaisi.
Riparille ja konfirmaation kautta myös ne kirkkohäät mahdollisia vaikka nyt vielä ette liittäisi lasta kirkon jäseneksi (kaste ja ristäiset)
Nimiäiset.
Erosin itse kirkosta niin pian kun pystyin nuorena, en tietenkään ristiäisiä sitten laittanut lapsillenikaan, mieskin eros kirkosta pari vuotta myöhemmin vaikka äiti uskovainen enkeleistä lässyttävä tyyppi.
Kummien sijaan otettiin kavereita tai sukulaisia vapaa ehtoisiks sponssoreiks.
Oman näköiset juhlat, vanha vaari tiputteli pari vesi pisaraa pään päälle kertoessaan nimet huvin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt näin monen lapsen äitinä ja vielä kirkon työntekijänä, nuorisotyössä, olen sitä mieltä, että ristiäiset. Perusteluna on se, että edelleen useimmat nuoret haluavat käydä rippikoulun ja se on helpointa, kun on kastettu. Kastaminen toki onnistuu silloinkin, mutta nuorelle se on vähän noloa ja aika hämmentäväkin kokemus. Viime kesänä oli minun ryhmässä nuori, joka totesi aika lakonisesti, ettei isästä jäänyt muuta kuin se kaste. Näin oli oikeasti tapahtunut, kun hänen vanhempansa olivat kohta eronneet ja lapsi kastettu isän pyynnöstä. Lisäksi lapsen osallistuminen esim. päiväkerhoon on luontevampaa ja koulussakin on niitä yksinkertaisia asioita, eikä jää niin helposti silmätikuksi, pienissä kouluissa hyvin suuri riski.
Koulussa voi valita toki elämänkatsomuksen, jos toinen vanhempi ei kuulu kirkkoon ja lapsi voi asiasta jo itsekin mielipiteensä sanoa 12 vuotiaana.
Pitäisiköhän ymmärtäväisten kristittyjen hiukan työstää lähimmäisenrakkauttaan ja suvaitsevaisuuttaan tuon lihavoidun osalta? Josko siellä uskonnontunnillakin voisi puhua uskonnonvapaudesta ja siitä että se pitää sisällään myös vapauden olla uskomatta mihinkään.
Tee lapsellesi palvelus ja anna hänelle todellinen uskonvapaus. Lapsi voi liittyä kirkkoon jos haluaa käydä riparin.
Kompromissi: nimiäiset ja lapsen siunaaminen?