Rehellisesti joulusta ja jouluruokailusta...olenko ainoa kenellä tämä "ongelma" ? Kertokaa mikä teitä joulussa jää harmittamaan

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, onneksi meillä ei kukaan pakota pönöttämään tuntitolkulla joulupöydän ääressä. Ihme loukkaantumisen kohde, jos joku ei halua tuntia (tunteja) pupeltaa.

Ei kaikki viihdy sellaisissa ravintoloissakaan joissa pöytään tuodaan ensin alkuruoka, sitten pääruoka ja lopuksi jälkkäri. Toiset haluaa sen pääruuan heti ja laskun siihen perään ja ulos. Silti siitä ruuasta voi nauttia, vaikka ei haluaisi pitkän kaavan mukaan syödä...

Luulen, että juuri tässä se ongelman syy kiteytyy. Moni ajattelee, kuten yllä oleva kirjoittajakin, että aterioinnissa kyse on syömisestä.

Kuitenkin se, mitä ap kaipaa, on itsestään selvää - ei pelkkään ruokaan keskittymistä, vaan ennen kaikkea keskustelua sen aterian äärellä. Jutustelua, olipa se mistä aiheesta tahansa. Että sen haarukan voi laskea välillä kädestä ja keskittyä jutteluun. Kuulumisia, muistoja, satunnaisia ajatuksia. Yhdessä aterioinnissa olisi hyvä arvostaa yhdessäoloa, olla täysin läsnä - eikä vain kuljettaa haarukkaa lautasen ja suun väliä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli jouluvieraita (sukulaisia) jo toissa viikonloppuna, koska emme vietä joulua yhdessä. Yhteensä kuusi aikuista. Aloitimme tervetuliaisjuomalla ja rupattelemalla kuulumisia. Alkukeiton edellä otettiin snapsit. Sen jälkeen tarjoilin alkukeiton ja syötiin se kaikessa rauhassa. Siinä vaiheessa oli jo varmaan mennyt vähintään tunti.

Pääruoka oli valmisteltu niin, että se tarvitsi vain noin 10 minuutin viimeistelyn ennen tarjoilua siinä vaiheessa, kun puolisoni keräili keittolautasia ja -lusikoita. Syötiin kaikessa rauhassa ja osa santsasikin. Kerättiin astiat ja jatkettiin seurustelua pöydän äärellä. Jonkin ajan kuluttua keitettiin kahvit ja nautittiin jälkiruokaa.

Kaiken kaikkiaan meni hyvinkin kolme tuntia, en kyllä katsonut kelloa. Sen jälkeen pelattiin lautapelejä, musisoitiin ja osa porukasta kävi saunassa.

Ei ollut täydellistä ja ihanaa, esimerkiksi pääruoka ei onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta oli kivaa. Enkä muunlaisia ihmisiä kotiini haluakaan kuin sellaisia, joiden kanssa on rentoa ja kivaa.

Olen kerran viettänyt tuollaista joulua. Onneksi mies tiesi päivän juonen eli pysähdyttiin huoltoasemalle tankkaamaan myös vatsa ennen kuin mentiin juhlataloon. 2 tunnin ajomatka ja siihen päälle tunti ruuan odottelua ei ihan ole sitä, mitä minä joululta odotan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, onneksi meillä ei kukaan pakota pönöttämään tuntitolkulla joulupöydän ääressä. Ihme loukkaantumisen kohde, jos joku ei halua tuntia (tunteja) pupeltaa.

Ei kaikki viihdy sellaisissa ravintoloissakaan joissa pöytään tuodaan ensin alkuruoka, sitten pääruoka ja lopuksi jälkkäri. Toiset haluaa sen pääruuan heti ja laskun siihen perään ja ulos. Silti siitä ruuasta voi nauttia, vaikka ei haluaisi pitkän kaavan mukaan syödä...

Luulen, että juuri tässä se ongelman syy kiteytyy. Moni ajattelee, kuten yllä oleva kirjoittajakin, että aterioinnissa kyse on syömisestä.

Kuitenkin se, mitä ap kaipaa, on itsestään selvää - ei pelkkään ruokaan keskittymistä, vaan ennen kaikkea keskustelua sen aterian äärellä. Jutustelua, olipa se mistä aiheesta tahansa. Että sen haarukan voi laskea välillä kädestä ja keskittyä jutteluun. Kuulumisia, muistoja, satunnaisia ajatuksia. Yhdessä aterioinnissa olisi hyvä arvostaa yhdessäoloa, olla täysin läsnä - eikä vain kuljettaa haarukkaa lautasen ja suun väliä.

Ja siä aikana se esikäsitelty ja pikaisesti lämmitetty ruoka jäähtyy.

Tunti jouluruokailua on luksusta. Meillä tenava vetää kellogsit naamaan kahdessa minuutissa, kun MIKÄÄN muu ei jouluruoista kelpaa.

Täytyy nauttia perhejouluista niin kauan kuin niitä on.

Tosin ärsyttää se, että veljiltä ei odoteta mitään. Voivat vain olla ja maata puhelimet kourassa. Ja yksi perheenjäsen syö kuin jouluporsas. Kamala mäyssytys ja ryystäminen. Ihan kuin linkoavaa peukonetta katselisi kun ruoka pyörii avonaisessa mäyssyttävässä suussa. Hyi. Ja ruoan päälle saamme välillä röyhtäisyn.

Mutta kuitenkin mukavaa, kun ei tarvitse joulua yksin viettää.

Mulla on tällänen joulu:

Erinäisten työjuttujen takia olen joulun yksin. Tänään ajattelin korkata viinipullon ja hakea mäkkisafkaa. Huomenna käyn kaupassa ja ostan mitä tekee mieli. Joten kovin hääppönen joulu ei ole tulossa tännekään. Tsemppiä ap!

Toisaalta ajattelen, että hienoa kutsua sukulaisia jotka vähän reppanoita.

Mutta toisaalta meillä jokaisella on oikeus viettää joulunaika haluamallamme tavalla ja itse en kuo perinteitä joista en aidosti nauti. Minusta se ei ole ilkeyttä tai välinpitämättömyyttä vsn juuri sitä tervettä itsekkyyttä.

Kyllä minullakin olisi erittäinkin ikäviä sukulaisia joulupöytään, mutta kiitos mutta ei kiitos.

Ei meilläkään mene joulupöydässä kovin kauan. Lapsuudenperheen kanssa ollut sama, aika nopeasti ne ruoat on syöty, vaikka kaikki tykkäisivätkin.

Mutta meillä kyllä lapsuudenperheessä se ruokailu ei ylipäänsä ole ollut mikään "istutaan ja rupatellaan"-tilanne. Meillä keiteltiin kahvit ja istuttiin pöydän ääressä juomassa kahveja ja juttelemassa.

Meidän perheessä se on kahvikupit kädessä sohvalla, kun istutaan, ollaan ja jutellaan:)

Ei se väärin ole nauttia jouluruoasta vähän nopeamminkin:) Teinä kyllä tekisin vähemmän itse!

Vierailija kirjoitti:

Tuskin monenkaan perheen joulu on sitä kliseetä, että koko suvun voimin istutaan ruokapöydässä kynttilänvalossa, alkuun tietty luetaan jouluevankeliumi ja perheen priimus ehkä soittaa luikauttaa flyygelillä. Ruoka on viimeistä piirtoa myöten tehty itse ja sitähän oikein rauhassa maistellaan ja nautiskellaan. Mihinkään ei ole kirjattu, että joulun tulee olla tällainen.

Mä en ainakaan hae tällaista ollenkaan. Kaipaan sitä rentoa tunnelmaa ja yhdessäoloa. Nyt on tarjolla vähän väkinäistä keskustelua ja hautautumista omiin oloihin lahjojen avaamisen jälkeen.

Ex-mieheni perhe oli hyvin läheinen keskenään ja heillä oli lämmin tunnelma. Ovat aitoa wt-sakkia alkoholiongelmineen sun muineen, mutta silti perheenjäsenillä oli hyvät välit. He oikeasti viettivät yhdessä aikaa ja juttelivat kaikesta. Meillä soitetaan sitä hemmetin pianoakin ja jäykistellään, koska ei osata olla toistemme kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään mene joulupöydässä kovin kauan. Lapsuudenperheen kanssa ollut sama, aika nopeasti ne ruoat on syöty, vaikka kaikki tykkäisivätkin.

Mutta meillä kyllä lapsuudenperheessä se ruokailu ei ylipäänsä ole ollut mikään "istutaan ja rupatellaan"-tilanne. Meillä keiteltiin kahvit ja istuttiin pöydän ääressä juomassa kahveja ja juttelemassa.

Meidän perheessä se on kahvikupit kädessä sohvalla, kun istutaan, ollaan ja jutellaan:)

Ei se väärin ole nauttia jouluruoasta vähän nopeamminkin:) Teinä kyllä tekisin vähemmän itse!

Kuulostaa tutulta. Meilläkin pitkät jutustelut käytiin muualla kuin ruokapöydässä, yleensä olohuoneessa kahvikupin ääressä.

Ruokailu aiheutti lapsena ahdistusta. Olin hidas syömään ja jäin usein yksin syömään lautastani tyhjäksi. En vieläkään ymmärrä ruokakeskeistä elämää ja ajattelua. Ruoka on elämän edellytys, mutta ei sen tarkoitus mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Minä (<30) vietän joulun pääsääntöisesti kaksin äitini (>50) kanssa, aattoillan paria pikaista sukuloimista lukuunottamatta.

Lahjojen avaus on meille iso ja aikaavievä tapahtuma, mutta jouluaterian olemme aina hoitaneet niin, että kumpikin kokoaa lautaselleen kunnon keon ruokaa, ja asettuu syömään eri puolille taloa. :D Äiti saattaa esim. lukea keittiössä lehteä tai kirjaa samalla kun syö, kun taas itse katson olkkarissa vaikkapa jotain jouluelokuvaa.

Joku kaverini joskus kauhisteli, että eihän tuossa ole ollenkaan "tunnelmaa", mutta meistä on vain mukava saada yksin rauhassa keskittyä ruokaan. :D

Syödessä ei saisi lukea tai katsoa televisiota. Eihän tuossa voi keskittyä ruokaan ollenkaan, mikä johtaa ylensyöntiin, kun ei muista syöneensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä ja äitisi ruokailette rauhassa ja jutustellen, nämä kaksi muuta sitten istuvat hiljaa ja odottavat seuraavaa kattausta tai alkavat osallistua keskusteluun. 

Me olemme opettaneet jo kaksivuotiasta, että jouluruokailussa on pakko kestää kolme pitkää kattausta. Tosin niiden välillä pikkuinen saa jaloitella. 

Valaises vähän, että mitä nämä kattaukset pitävät sisällään, kun ei ole koskaan sattunut eteen tällaisia, vaan yleensä jokainen ottaa mitä haluaa esille laitetuista ruoista yhdellä kerralla.

Mietin vaan, että minkälaisissa piireissä tuota monikattaushommaa järjestetään.

Meillä ensin on tarjolla kalat:

Sillit

Silakat

Mäti

Graavikala

Savukala

Rosolli

Muut mahdolliset salaatit

Sitten on lämpimien ruokien aika:

Laatikot

Kinkku

Kastike

Lisukkeet (herneet, kurpitsa, kotijuusto)

Sitten on jälkiruoka:

Välillä luumurahka, tänä vuonna hedelmäsalaatti sekä paria juustoa

Myöhemmin vielä kahvit:

Joulutorttuja

Pipareita

Taatelikakkua

Ok, meillä kun ei ole kalapöytää (kukaan ei tykkää) ja ei ole myöskään jälkiruokia (kukaan ei jaksa syödä), niin ainoastaan jää 'yksi kattaus'. Kahvit tietenkin myöhemmin, mutta eipä silloinkaan ole mitään syötävää, kun ei kukaan jaksa syödä tai ei muuten maita tortut ja pullat. 

Kiitos vastauksesta, terv. kyselijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, onneksi meillä ei kukaan pakota pönöttämään tuntitolkulla joulupöydän ääressä. Ihme loukkaantumisen kohde, jos joku ei halua tuntia (tunteja) pupeltaa.

Ei kaikki viihdy sellaisissa ravintoloissakaan joissa pöytään tuodaan ensin alkuruoka, sitten pääruoka ja lopuksi jälkkäri. Toiset haluaa sen pääruuan heti ja laskun siihen perään ja ulos. Silti siitä ruuasta voi nauttia, vaikka ei haluaisi pitkän kaavan mukaan syödä...

Luulen, että juuri tässä se ongelman syy kiteytyy. Moni ajattelee, kuten yllä oleva kirjoittajakin, että aterioinnissa kyse on syömisestä.

Kuitenkin se, mitä ap kaipaa, on itsestään selvää - ei pelkkään ruokaan keskittymistä, vaan ennen kaikkea keskustelua sen aterian äärellä. Jutustelua, olipa se mistä aiheesta tahansa. Että sen haarukan voi laskea välillä kädestä ja keskittyä jutteluun. Kuulumisia, muistoja, satunnaisia ajatuksia. Yhdessä aterioinnissa olisi hyvä arvostaa yhdessäoloa, olla täysin läsnä - eikä vain kuljettaa haarukkaa lautasen ja suun väliä.

Se keskustelu ateria.äärellä harhoin on kovin mielekästä. Kaikilla suu täynnä ruokaa ei puheesta saa selvää. Kenelläkään ei ole kännykkää josta löytyisi hauskoja keskustelunaiheita vaan se on sitä ompas hyvvää kinkkua. On totta. Viimejouluna oli vähemnän lunta, nyt on puissakin lunta. Mjoo.

Appivanhemmat tulee meille huomenna aattona syömään ja mua ärsyttää jo etukäteen.

Mieheni kanssa nautitaan ruoasta, syödään kalat ensin ja sitten lämmin ruoka ja lisää haetaan niinpaljon kun jaksetaan syödä.

Appiukko syö kaikki ruoat sekaisin ja ottaa niin vähän ruokaa että lapsetkin syö enemmän. Ja se kiire millä se ruoka pitää syödä. Sitten se istuu ja katsoo kun muut vielä syö. Ärsyttävää.

Ja muutenkaan niillä ei ole mitään tietoa pöytätavoista.

74 jatkaa. Appiukko on jo melkein syönyt ruokansa ennenkun olen laittanut ruoat lasten lautasille, ottanut itselleni ja pääsen istumaan pöytään. Syö nyt siinä sitten kun toinen vahtaa päälle. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Tunti jouluruokailua on luksusta. Meillä tenava vetää kellogsit naamaan kahdessa minuutissa, kun MIKÄÄN muu ei jouluruoista kelpaa.

Meidän jouluissa kaikki, pikkulapsetkin istuvat pöydässä, söi tai ei. Arkenakin noustaan yhtä aikaa tai erikseen pyydetään tai annetaan lupa toiselle nousta, jos yhdellä kestää.

Ei ole ankeaa pönötystä vaan juttua on aina riittänyt, oli kokoonpano mikä tahansa, ehkä siksi kun on lapsesta asti totuttu. Eikä puhuta ruoka suussa, koska sitä ei hotkita vaan nautiskellaan.

Siinä istuessa saattaa lapsikin sitten innostua lopulta maistamaan jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne ihmiset tulee teille?

Typerä perinne joka jäänyt. Nuo vieraat ovat kauniisti sanottuna "reppanoita" jotka muuten möllöttäisivät kotonaan ja äitini heidät haluaa. Ja muuten olisimmekin kahdestaan kun ei muutakaan sukua tms olisi tarjolla. Vieraat ovat äitini veli ja tämän poika.

Eli teet elämääsi äitisi kautta ja hänen halujensa mukaan, ne on enosi ja serkkusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne ihmiset tulee teille?

Typerä perinne joka jäänyt. Nuo vieraat ovat kauniisti sanottuna "reppanoita" jotka muuten möllöttäisivät kotonaan ja äitini heidät haluaa. Ja muuten olisimmekin kahdestaan kun ei muutakaan sukua tms olisi tarjolla. Vieraat ovat äitini veli ja tämän poika.

Eli teet elämääsi äitisi kautta ja hänen halujensa mukaan, ne on enosi ja serkkusi.

Onko kukaan kysynyt näiltä, josko he haluaisivat möllöttää kotonaan...?

Miksi juuri jouluaterian pitäisi olla se jossa istutaan pitkään ja vaihdetaan kuulumisia? Istutaanko vuoden kaikki muut ateriat tuppisuina hotkien, ja jouluruualle asetetaan sitten isot odotukset ja petytään kun ei se perhe nytkään tajunnut rauhakseen olla vaikka on joulu?

Jouluna joka tapauksessa ollaan ehkä enemmän yhdessä kuin arkena ja monilla pitkät pyhät aikaa vaihtaa niitä kuulumisia ihan siinä olohuoneessakin istuessa, niin miksi juuri se ruokapöytä on se minkä ääressä pitää istua takapuoli puuduksissa?

Meillä on kaksi jouluateriaa, toinen anopin luona aattona, toinen joulupäivänä kotona, jolloin oma sukuni tulee meille syömään.

Anopin luona meitä on toistakymmentä henkeä, onkohan jo kohta kolmekymmentäkin kun lapsenlapsillakin alkaa olla puolisoita. Ei millään mahduttaisi yhteiseen pöytään, joten ruoka katetaan buffettyylillä ja jokainen koittaa löytää jonkun nurkan missä syö. Ei siinä paljon keskustella ja kun paikalla on porukkaa ikäjakaumalla 3 - 90, kaikki syö hiukan eritahtiinkin.

Oma sukuni on pieni ja meitä on kahdeksan yhteensä. Joten voidaan istua yhteisen pöydän ääressä. Mutta ei me silti mitenkään pitkään siinä istuta tai ihmeemmin keskustella. Mieluummin istutaan kahvimukin tai glökimukin kanssa olohuoneessa kuusen loisteessa.