Miksi lääkärit ei nykyään halua hoitaa yhtään mitään? Kysyn ihan tosissani, ihan normaalina ihmisenä jolla ei ole aikaisemmin ollut mitään lääkäreitä vastaan
Mun on nyt pitänyt 3 kertaa 5 vuoden sisällä etsiä lääkäriä, joka haluaa tutkia vaivaani, kun ensimmäinen ei ole suostunut. Joka kerta on löytynyt hoitoa vaativa ongelma. Sen löytäminen on vaatinut muuta, kuin perusverenkuvan tai muita perustutkimuksia.
Lääkärit tuntuu jo ovella olevan asennoituneen, että turhasta valitat. Kiukkusia vastauksia, tyhmää nokittelua "no jos nyt noin huolissasi olet huoh ja puuh voi että, no kai se sitten pitää tämmöinenkin tutkia.." ja hoidon torppaamista.
Miksi? Mikä siellä on hätänä? Onko teillä joku työssä muuttunut, rahan määrä, potilaiden määrä? Tuntuu ihan kamalalta käydä nykyään lääkärissä, ei ennen näin ollut.
Kommentit (406)
Tarkennan vielä, että tämä ulkomaalainen lääkäri oli kyllä oikein asiallinen ja ammattitaitoinen ! Ongelma oli puolikuolleena tappelu puhelimessa hoidon tarvetta vähätelleen hoitsun kanssa ja 7h odotushuoneessa.
T. Se angiinapotilas
Lisäksi on mukavaa, kun lääkärit kirjailevat epäileväinen sanankääntein potilaan kertomaa. Kerroin että minulla on todettu ultralla laskimoiden vajaatoiminta raskauden 10v sitten yhteydessä, mutta asiasta ei välttämättä löydy enää merkintää. Lääkäri kirjasi "potilaalle on väläytetty mahdollisuutta laskimoiden vajaatoiminnasta..." Pyysin tietojen korjausta, mutta viestini ei tavoittanut lääkäriä. Lopulta sain lähetteen. Tutkimusaikaa ei kuulunut niin soittelin itse, että missä kutsu. Sain vastauksen, että tämä lähete on tullut sairaalaan johon emme sinua ota, on tarkoitettu kääntää lähete omalle kotipaikkakunnalle, mutta sijainen ei ole näköjään osannut ja asia oli jäänyt.
Ei todellakaan voi luottaa, että asiat onnistuu ja lääkärit kyllä osaa.
Sitten jos on vielä ahdistusta tai masennusta joskus diagnosoitu, niin saatetaan tutkia ylimalkaisesti ja todeta, että potilas on hyvin huolissaan näistä lievistä oireista.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö lääkärit haluaisi hoitaa, vaan siitä, että resurssit eivät riitä. Lääkärit eivät yksinkertaisesti saa hoitaa kaikkea, vaan ilmeisesti joutuvat priorisoimaan. Näin kunnallisessa #suominousuun t. kokoomus, joka leikaa, leikkaa, leikkaa ja liimaa omaan taskuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän työtään on menty sörkkimään niin pahasti:
- potilaat luulevat tietävänsä vähintään sen jonka lääkärikin
Lääkäri oli aikoinaan se, jonka sanaan luotettiin ja se päti.
Lääkärin etiikkaan luotettiin kuin vuoreen.
Ja ratkaisu tähän on googlata oireita kun potilas on vastaanotolla, eli sama minkä potilas on itsekin tehnyt sekä huonontaa hoitoa?
Lääkäri ei googlaa, vaan käyttää Terveysporttia. Miten kukaan lääkäri voisi tietää muutoin kaikki maailman poikkeukselliset oireet ja sairaudet.
Väitän, ettei kukaan lääkäri tiedä kaikkia maailman sairauksia tai niiden oireita. lääkärit tietävät yleisimmät sairaudet ja niiden oireet ja sen lisäksi osaavat oireiden perusteella lähteä tutkimaan oikeasta paikasta oikealla tavalla ja selvittämään mikä on, jos eivät tiedä. Eivät lääkärit ole mitään superihmisiä super aivokapasiteetilla, jhotka muistavat ja tietävät aivan kaiken ihmiskehosta. Lääkärin kuuluu tietää yleiset asiat + oman erikoisalan asiat yksityiskohtaisesti ja tällöin lääkäriverkosto voi toimia tehokkaasti, kun jokainen solmukohta tietää jotain enemmän kuin toiset. näin lääkärit voivat konsultoida paremmin asiasta x tietävää lääkäriä, kun potilaalla y on x tyyppisiä oireita.
Paljon vaikuttaa se, että moni hakeutuu lääkikseen vain hyvän palkan takia.
Ennen sinne hakeutui ihmisiä jotka olivat kiinnostuneita lääketieteestä ja työ oli osittain elämäntapa.
Tämä valitettavasti näkyy lääkäreiden kirjavana tasona.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreiden palkkaus kunnallisella puolella on huonolla tasolla. Jos palkat kaksin-kolminkertaistettaisiin, voisi avoimiin virkoihin saada enemmän hakijoita. Erilaisia hoitajia on sitäkin enemmän, heitä voisi vähentää puoleen, ilman mitään vaikutusta potilaiden hoitoon. Hoitaja kun ei kuitenkaan koskaan korvaa lääkäriä.
https://www.terve.fi/artikkelit/nain-laakari-tienaa-katso-keskipalkat
On tosiaan ”huono”, kun keskipalkka kunnallisella yli 6000e 😄
Huh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreiden palkkaus kunnallisella puolella on huonolla tasolla. Jos palkat kaksin-kolminkertaistettaisiin, voisi avoimiin virkoihin saada enemmän hakijoita. Erilaisia hoitajia on sitäkin enemmän, heitä voisi vähentää puoleen, ilman mitään vaikutusta potilaiden hoitoon. Hoitaja kun ei kuitenkaan koskaan korvaa lääkäriä.
https://www.terve.fi/artikkelit/nain-laakari-tienaa-katso-keskipalkat
On tosiaan ”huono”, kun keskipalkka kunnallisella yli 6000e 😄
Huh!
Yksityiseen verrattuna palkka on huono. Yksityislääkärit ovat paikkakuntiensa tulokärkeä, siksi julkiselle sektorille ei riitä lääkäreitä.
En odota, että kun menen sairaalaan niin saisin ympärilleni tiimin ja spesialistin kuin Housessa konsanaan mutta odotan kyllä saavani hyvää suomea puhuvan, oireeni vakavasti ottavan lääkärin enkä " mina en ummarra " tai "ota Buranaa ja tule uudestaan jos olo ei parane".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta oon menossa Ortopedille ja todennäköisesti leikkaus. Hyvin on hoidettu. Samaten pääsen pian hammaslääkäriin koska leikkaus vaatii että hampaat kondiksessa.
Sinähän ehkä tiedätkin, että hammaslääkärissä tehdään leikkausta (tai syöpähoitoa varten) infektiosaneeraus, jossa kustannustehokkaasti korjaamisen sijaan poistetaan kaikkia epävarmat hampaat. Ja siihen on vähän pakko suostua, koska muuten sinulle ei suostuta tekemään leikkausta.
Jos terveyskeskuksessa sattuu olemaan pitkät jonot, riippuu henkilökunnan armollisuudesta, milloin saat hammashoitoajat. Seuraava käynti voi olla aina kuukauden, kahden tai jopa kolmen päässä edellisestä. Leikkaukseen et kuitenkaan pääse, ennen kuin kaikki hampaat on hoidettu. Toivotaan myös, ettei hammaslääkärisi tai -hoitajasi koskaan sairastu, koska silloin aikasi perutaan ja leikkauksesi taas siirtyy. Jos hampaat on kunnossa, niin sitten ei mitään ongelmaa asiassa - mutta joillain on leikkaus siirtynyt hammasrumban vuoksi yli vuodella.
Ei mulle kyllä ole hammashoitoa tarjottu, vaikka olen ollut useasti leikkaushoidossa julkisella puolella. Päinvastoin koetin itse saada hampaat hoidettua ennen leikkauksia, mutta silti en saanut aikoja reikien paikkaamiseen yhtään nopeammin sillä perusteella, että on leikkauksia tulossa.
Ei ohje koskekaan kaikkia leikkauksia. Pääpainona on tekonivelleikkaukset, joita varten täytyy olla kaikki infektiot poissa. Hammaslääkäriltä pitää olla todistus, että pääsee keinonivelleikkaukseen. Ja parhaimmillaan siihen hammashoitoon menee toista vuotta. Samoin jos on vaikkapa jalkasieni varvasvälissä, siirtyy leikkaus ja potilas saa pärjäillä oireidensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Nykylääkärithän ei ymmärrä mistään mitään ainakaan perusterveydenhuollossa. Ainoa mitä osaavat, on kirjoittaa niitä myrkkyreseptejään, joilla kukaan ei tule terveeksi. VArmaan joku sydänkirurgi osaa asiansa niin hyvin kuin sen voi osata.
Nyt taitaa sinulla mennä vähän mutkat suoriksi. Kukaan ei ymmärrä mistään mitään? Huonoja (?), hyviä ja siltä väliltä on peruspuolella, erikoissairaanhoidossa, työterveyshuollossa ja yksityisellä. Yleensä kun pääset erikoissairaanhoitoon sinua tutkitaan tarkemmin, siitä ehkä kyseiset tunnelmat. T. nimimerkki sairaanhoitajana erikoissairaanhoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreiden palkkaus kunnallisella puolella on huonolla tasolla. Jos palkat kaksin-kolminkertaistettaisiin, voisi avoimiin virkoihin saada enemmän hakijoita. Erilaisia hoitajia on sitäkin enemmän, heitä voisi vähentää puoleen, ilman mitään vaikutusta potilaiden hoitoon. Hoitaja kun ei kuitenkaan koskaan korvaa lääkäriä.
Tarkoitatko vastaanotoilla vaiko kunnallisen puolen vuodeosastoilla? Mikäli jälkimmäisillä, niin sittenhän meillä vasta metkaa olisi esimerkiksi iltavuoroissa yhden hoitajan hoitaessa 13 potilasta. Tervetuloa! Kenen muuten luulet toteuttavan lääkäreiden määräyksiä hoidosta, puutarhatonttujenko?
Odotin esikoistani, kun mies joutui kovan päänsäryn takia sairaalaan. Usean tunnin odotuksen jälkeen lääkäri kirjoitti reseptin migreenilääkkeelle, pisti hoitajan tuomaan jonkun Panadolin/Buranan ja passitti miehen kotiin ! Muistan että täysikuu paistoi todella kirkkaana kun ajoin noin klo 12 yöllä päivystyksen pihaan hakemaan miestä kotiin ja mies horjahteli siinä pihalla. Talutin miehen takaisin sisään ja ilmoitin että emme lähde ennenkuin on tutkittu kunnolla, herranjumala ettekö näe ettei hän meinaa pysyä pystyssä!
Mies pääsi sitten osastolle, mutta eihän ne yöllä mitään kuvanneet tms . Onneksi oli aamulla vielä hengissä! Mysteeriksi jäi mitä oli, yksi teoria on ensimmäinen ja viimeinen migreenikohtaus .Mies ei kuitenkaan ollut pahoinvoiva, eikä nähnyt mitään auroja...
Vierailija kirjoitti:
Lisäkysymyksenä; haluaisitteko tietää jos pois lähettämällänne potilaalla onkin jotain? Olen miettinyt että tuntuuko se vaan vinoilulta.. Kun en tiedä onko kyse osaamisen, halun vai minkä puutteesta.
ehdottomasti haluaisin. Jos toimintatavoista ei anneta palautetta, ei mikään muutu. Yleisesti Suomen terveydenhuollon ongelma on pirstaleisuus, jossa mikään taho ei ota kokonaisvastuuta mistään. Lähetteitä ja vastuuta pallotellaan edes takaisin ja luotetaan että joku muu varmasti hoitaa.
Olen kunnalla töissä, ja kuunnellut kun mitkään budjetit ei kestä, kun erikoissairaanhoidon kustannukset on niin suuret. Että liikaa tehdään erikoissairaanhoidon lähetteitä.
Kunnallinen lääkäri voisi sanoa ihan suoraan, että tämä tutkimus on liian kallis, ei tehdä julkisella, mene yksityiselle.
Niinhän hammaslääkärikin kunnalla minulle sanoi, että julkisella hoidetaan vain tähän ja tähän asti, sitten joudut etsimään loput yksityiseltä.
Ikävä kyllä en luota julkiseen terveydenhuoltoon lainkaan. Ongelmana etenkin perusterveydenhuolto ja siellä välinpitämättömyys ja yleisesti potilasvastainen asenne. Erikoissairaanhoidossa tilanne paljon parempi. Akuutissa vaivassa tai hoidon tarpeessa menen aina yksityiselle. Edellinen kokemus julkiselta oli leukaluuhun asti levinnyt hammastulehdus, jota ei huomattu. Yksityisellä viikon päästä huomattiin välittömästi ja hoidettiin kuntoon.
Olin päivystyksessä syynä tuntikausia kestänyt rintakipu, pahoinvointi, kipu lapaluun kohdalla, kaulasta veti kuin suonenveto molemmin puolin, voimaton ja tällä tarkoitan, että normaali terve joka ei nyt jaksa kävellä 10m uupumatta ja hengästyttää.
Verenpaineet 178/124 pulssi 110-125 monen tunnin ajan. Sydän lepatti ja tuntui todella ikävälle.
Odotin 7h lääkärille pääsyä, EKG oli ok ja tnt arvo ei näyttänyt infarktiriskin kohonneen.
Kuumetta jonkin verran, tulehdusarvot koholla, ja kortisoliarvo koholla. Juu, stressiä on. Monenlaista, mutta kotiin 3pv saikkulapun kera.
Verenpaine lääkitys on ennestään, mutta ei mitään painetta alentavaa annettu, ei jatko ohjausta mitä pitäisi tehdä jos jatkuu ja kotiin vain.
Olo on huono, rintakehä raskas, jaksa juuri kuin nousta vessaan.
Melko karua kun kesken työpäivän tipahtaa tähän jamaan ja muuttuu ahertavasta lähes jalattomaksi.
Ymmärrän, että päivystys tekee sen että hoidetaan henkeä uhkaavat tilanteet jne, mutta kyllä jäi kylmä tunne, pelkkä saikkulappu vain.
Paineet tänäänkin kotona mitattuna 194/128 pulssi 128.
Lääkäri oli kyllä miellyttävä, pahoitteli kamalaa ruuhkaa.
Mietin vain, että kun pelkästään luukulle jonottaminen kesti 1,5h päästä edes kertomaan mikä vaivaa, niin se on pitkä aika.
Vierailija kirjoitti:
Olen kunnalla töissä, ja kuunnellut kun mitkään budjetit ei kestä, kun erikoissairaanhoidon kustannukset on niin suuret. Että liikaa tehdään erikoissairaanhoidon lähetteitä.
Kunnallinen lääkäri voisi sanoa ihan suoraan, että tämä tutkimus on liian kallis, ei tehdä julkisella, mene yksityiselle.
Niinhän hammaslääkärikin kunnalla minulle sanoi, että julkisella hoidetaan vain tähän ja tähän asti, sitten joudut etsimään loput yksityiseltä.
Ehdottomasti samaa mieltä että kertokaa nyt edes avoimesti mitä lisätutkimuksia kannattaa hakea yksityiseltä, vaikka julkisen budjetti ei riitä. Eikä niin että pimitetään asia potilaalta.
TK lääkäri miettii edelleen , kirjaus kannassa 2017, mahdollista lääkitystä diagnosoituun sairauteen. Kyseessä ei ole mikään afrikkalainen sikarutto tai vastaava.Uusi yritys pakon edessä yksityiseltä vuotta myöhemmin. Nyt on tauti hoidossa ja elämän laatu parempi.
Se johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että pyritään jatkuvasti karsimaan terveydenhuollosta, mukaanlukien, ettei lähdetä ihmisiä tutkimaan paitsi jos kyseessä on oikasti vakavakin asia. Pikkukivut ja vähän korkea verenpaine ei tuollaisai yleisemmin ole.
Hahah, niin tuttua.