Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle xxx

Jaaha, en ollutkaan ainokainen uneton tänä yönä. Totta puhuen, en kyllä kovin hanakasti edes koittanut. Kanssa valvova yö osaa myös olla ystävä (ja aamulla se on sitten liiaksi pauloihinsa taas kerran kieputtanut vihamies, joka saa kuulla kunniansa). Minä taas aatostelin tällaisena kirpakkana tammikuun alkupäivän aamuna muun muassa kesää ja juhannusta. Siitä inspiroituneena kirjoitin kömpelön runon. Kannattaa kokeilla runojen rustaamista, se on aika metkaa, vaikka olisikin kömpelö mämmikoura. Voidaan puhua myös jopa sekunteja äkkiä toisiinsa sulauttavasta, tahattomasta todellisuuspakoilusta.  Ei kai se Runomieskään muuten niihin niin olisi mieltynyt, jossei niistä jotain hyötyäkin olisi itselle ja kauneudessaan meille kanssakulkijoille.

metsämansikan makeaan

kokosta heijastuvaan punaan

lampareiseen lumoon

suven vihneiden kutittavaan suloon

vihtasen elävöittävään

hikisen saunan kirvoittavaan

limonaadin huumaan

poreiseen unelmaan 

peltosella kirmaamaan

aivan oikeaan aikaan

kukkakimpun taikaan

yön unen kudelmaan

jäädään luottamaan

syreenien tuoksuun

herätään uuteen aamuun

rakkauden kuumaan

juhannusheilan suudelmaan

hymyn seppele hiuksissaan

illan loimu katseessaan

lemmen saa leiskumaan

valoon verhoutumaan

arvoitukseksi tulee jäämään

kietoivatko sormensa kultaan

kunnes oli aika mennä multaan

ikuiseen kesäyön juhlaan

Harmi, vaikka niin rivivälejä yritin yritelmääni saada, eivät ne halunneet siihen jäädä. Olisi ollut vähän helpompilukuinen ja soljuvampi. Kömpelö mikä kömpelö, muissakin asioissa näemmä :D Mutta meneehän tuommoinen pötkyläkin, kerran rullakebabitkin ovat hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Rakkaus on välillä sokea kuuromykkä, jolla on ajantaju huolellisesti kadoksissa :D

Vierailija kirjoitti:

Harmi, vaikka niin rivivälejä yritin yritelmääni saada, eivät ne halunneet siihen jäädä. Olisi ollut vähän helpompilukuinen ja soljuvampi. Kömpelö mikä kömpelö, muissakin asioissa näemmä :D Mutta meneehän tuommoinen pötkyläkin, kerran rullakebabitkin ovat hyviä.

Älä itseäsi soimaa lain,

onnettoman palstasoftan vika on se ain.

-

Mut jos viivan pienen kappaleiden väliin laitat,

niin pötkylät sä palasiksi taitat.

Mietin miksi tänne enää kirjoitan, kun pahin kaipaus häneen on jo hellittänyt. Pelkäänkö seuraavaksi unohtavani? Hän on ollut niin voimakas osa sisäistä maailmaani jo kolmen vuoden ajan ja vielä kun raotin tuntemuksiani hänelle, koen tietyllä tavoin velvollisuudentunnetta ylläpitää häntä mielessäni, kuin julistaakseni hänen merkitystään.

Mietin usein myös hänen tuntemuksiaan. Merkitsinkö hänelle koskaan mitään? Olinko hänelle vain yksi monista kaikkien ihmisten joukossa, jonka merkitys ei koskaan noussut muita korkeammalle ja johon hänen ei tarvinnut ajatuksiaan vaivata.

Mietin myös omaa suuntaani elämässä. Fraasi: ”Should I stay or should I go” toistuu mielessäni. Onko velvollisuus ja uhrautuminen tärkeämpää kuin itsensä toteuttaminen? Joka tapauksessa haluan ensin irtautua sinun vetovoimastasi, se ei ole oikea syy lähtemiselle. Unohtaa en sinua silti halua, vaan haluan aina muistaa.

...päivä.

Vai kääntyikö navat väärinpäin? Ei mitään henkilökohtaista...

Huomasin ja hymyilin.

Tulitkohan eilen mua vastaan. Havahduin yhtäkkiä siihen että joku vastaantulija tuijotti mua ja se muistutti jollain tavalla sinua. Koska olen vähän kasvosokea, niin en useinkaan tunnista ihmisiä vieraassa ympäristössä ja oli lisäksi niin hämärääkin, joten en voinut olla varma olitko se sinä. Jos kuitenkin olit, niin siinä tapauksessa meidän välit on jo näköjään niin huonot ettet edes tervehdi mua enää. Toivottavasti ei sentään niin huonot eli toivottavasti se et ollut sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Hyvähän se vain on, jos ihminen pääsee elämässään eteenpäin eikä tuhlaa turhaan vuosia johonkin turhaan kaipaukseen.

Jos hän tapasi juuri puoli vuotta sitten elämänsä miehen tai vaan jonkun uuden rakkauden, niinhän vapaille ihmisille voi milloin vain käydä.;)

Vierailija kirjoitti:

Sinulle. Muillekin. kirjoitti:

Voi tätä elämää. Sen kirjoa ja rikkautta. Niin paljon tunteita kaipausta ja kipua täälläkin. Nautitaan siitä, annetaan sen olla totta kun se on totta. Meille jokaiselle oman sielumme mukaan. Ei himmennetä, hämmennetä, hävetä tai väheksytä sitä mikä on aitoa ja lähtee syvältä itsestämme. Joku sanoo rakastan ja rakas siitä lämmöstä ja tunteiden voimakkuudesta johtuen, toinen ei sano. Järkeilee tai ei muuten vain ole luonteen mukaista. Kumpikin on yhtä hyvä ja oikein. Usvaista hattarahöttöä tai ei, ei pienennetä aidointa itseämme. Tunteiden kanssa voi elää. Niitä tutkia ja niistä nauttia. Ei ketään voi omistaa, eikä asioita pakottaa. Ja silti oma tunne on yhtä oikein, vaatimatta kohteelta mitään. Ole vapaa, elä rauhassa. Ohjaudu itsestäsi käsin, älä mistään ulkopuoleltasi. Taivaan kansi on avara. Mahdumme sen alle jokainen. Juuri sellaisena kuin olemme. Himmentämällä itseämme, himmennämme valoa, joka tekee meille kaikille hyvää. Siksi sanon rakastan. Koska rakastan. Se on minua.

Olisitko kiltti sanonut tämän sille tunteiden kohteelle että rakastat. Ehkä hänelläkin olisi helpompi elää. Vaikkei sinua saakkaan. Jos tunnet samoin. Olet sen hänelle velkaa. Ehkä edes hieman helpottaisit sen toisen oloa. Ole kiltti. Jos häntä rakastat.

Kiitos kannustuksesta. Ei hän minua halua. Kyllä hän saisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää yötä. Jos tässä olisit, niin mitä tahtoisit kysyä minulta? Toivottavasti päiväsi on ollut hyvä. Monta ajatusta "meistä" on pyörinyt tänään mielessäni. Sinä olet minulle rakas. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on jotain ainutlaatuista välillämme. Uskon, että rakkautemme voittaa kaikki esteet. Nuku hyvin.Kauniita unia. Rakastan sinua.

Joskus epätoivoisimpina hetkinä tuntuu että nuo esteet ovat liian suuria voitettaviksi.

Oliko tämä jatkoa sinulta? Mikä saa sinut tuntemaan niin suuria esteitä? Puhutaan niistä yhdessä, jooko? ❤

Yöllä kirjotin tämän vastauksen, kun en saanut nukuttua, mutta olen tulkitsevinani, että turhaan julkaisen... no, lähetetään silti.

Olen yrittänyt toistella itselleni niitä hyviä neuvoja, mitä pelkoon liittyen sain niin en kirjottanut. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että ajottain ahdistaa ja pelottaa aika kovastikkin. Pelottaa se, että olisinkin vain kuvitellut kaiken ja turhaan roikun toivossa. Pelkään myös sitä, ettet lupauksestasi huolimatta koskaan otakkaan yhteyttä ja asiat jää mielessäni kasaksi sotkuista lankaa. Tavallaan kyllä ymmärtäisin, jos et yhteyttä ottaisikaan, mutta tuntuisi se silti todella pahalta. Onko sinulla jotain, mikä on pyörinyt mielenpäällä? Lämmittää kyllä kovasti tuo pyyntö, että puhutaan asioista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää yötä. Jos tässä olisit, niin mitä tahtoisit kysyä minulta? Toivottavasti päiväsi on ollut hyvä. Monta ajatusta "meistä" on pyörinyt tänään mielessäni. Sinä olet minulle rakas. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on jotain ainutlaatuista välillämme. Uskon, että rakkautemme voittaa kaikki esteet. Nuku hyvin.Kauniita unia. Rakastan sinua.

Joskus epätoivoisimpina hetkinä tuntuu että nuo esteet ovat liian suuria voitettaviksi.

Oliko tämä jatkoa sinulta? Mikä saa sinut tuntemaan niin suuria esteitä? Puhutaan niistä yhdessä, jooko? ❤

Yöllä kirjotin tämän vastauksen, kun en saanut nukuttua, mutta olen tulkitsevinani, että turhaan julkaisen... no, lähetetään silti.

Olen yrittänyt toistella itselleni niitä hyviä neuvoja, mitä pelkoon liittyen sain niin en kirjottanut. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että ajottain ahdistaa ja pelottaa aika kovastikkin. Pelottaa se, että olisinkin vain kuvitellut kaiken ja turhaan roikun toivossa. Pelkään myös sitä, ettet lupauksestasi huolimatta koskaan otakkaan yhteyttä ja asiat jää mielessäni kasaksi sotkuista lankaa. Tavallaan kyllä ymmärtäisin, jos et yhteyttä ottaisikaan, mutta tuntuisi se silti todella pahalta. Onko sinulla jotain, mikä on pyörinyt mielenpäällä? Lämmittää kyllä kovasti tuo pyyntö, että puhutaan asioista <3 olen tottunut mykkäkouluun ja siihen, etten saa vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Peilaan näköjään tuota epätietoisuuden pelkoa/ahdistusta myös sinuun. (Olipa kiva oivallus näin avautumisen sivutuotteena! :))

Milloin tämä teidän juttunne tapahtui? Onko siitä pitkä aika?

Hanna Marialle terkkui, ajattelen sinua joka päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Hyvähän se vain on, jos ihminen pääsee elämässään eteenpäin eikä tuhlaa turhaan vuosia johonkin turhaan kaipaukseen.

Jos hän tapasi juuri puoli vuotta sitten elämänsä miehen tai vaan jonkun uuden rakkauden, niinhän vapaille ihmisille voi milloin vain käydä.;)

Niin voi ja se on ihan hyvä jos löytyy sopiva kumppani. Toisen ihastuneen jättäminen roikkumaan kaipaukseen selventämättä sille muutosta tilanteessa sen sijaan voi olla hieman kyseenalaista. 

Tiesitkö mies että näen sinun lävitsesi vaikka yrität peitellä todellisia tunteitasi. Turha sinun on niitä peitellä. Me tiedetään molemmat mikä on asian laita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Hyvähän se vain on, jos ihminen pääsee elämässään eteenpäin eikä tuhlaa turhaan vuosia johonkin turhaan kaipaukseen.

Jos hän tapasi juuri puoli vuotta sitten elämänsä miehen tai vaan jonkun uuden rakkauden, niinhän vapaille ihmisille voi milloin vain käydä.;)

Niin voi ja se on ihan hyvä jos löytyy sopiva kumppani. Toisen ihastuneen jättäminen roikkumaan kaipaukseen selventämättä sille muutosta tilanteessa sen sijaan voi olla hieman kyseenalaista. 

Ööö jos tilanne on ollut se, että vain kaivataan eikä mitään tapahdu tai ole jotain selkeää sutinaa, niin ei kyllä ole yhtään kyseenalaista jättää infoamatta tilanteen muutoksesta.:D

Ei niinku edes vähääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Hyvähän se vain on, jos ihminen pääsee elämässään eteenpäin eikä tuhlaa turhaan vuosia johonkin turhaan kaipaukseen.

Jos hän tapasi juuri puoli vuotta sitten elämänsä miehen tai vaan jonkun uuden rakkauden, niinhän vapaille ihmisille voi milloin vain käydä.;)

Niin voi ja se on ihan hyvä jos löytyy sopiva kumppani. Toisen ihastuneen jättäminen roikkumaan kaipaukseen selventämättä sille muutosta tilanteessa sen sijaan voi olla hieman kyseenalaista. 

Ööö jos tilanne on ollut se, että vain kaivataan eikä mitään tapahdu tai ole jotain selkeää sutinaa, niin ei kyllä ole yhtään kyseenalaista jättää infoamatta tilanteen muutoksesta.:D

Ei niinku edes vähääkään.

Ymmärsin tuosta ”asioita tapahtui” että jotain sutinaa olisi ollut. Mutta onhan se ympäripyöreää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Hyvähän se vain on, jos ihminen pääsee elämässään eteenpäin eikä tuhlaa turhaan vuosia johonkin turhaan kaipaukseen.

Jos hän tapasi juuri puoli vuotta sitten elämänsä miehen tai vaan jonkun uuden rakkauden, niinhän vapaille ihmisille voi milloin vain käydä.;)

Niin voi ja se on ihan hyvä jos löytyy sopiva kumppani. Toisen ihastuneen jättäminen roikkumaan kaipaukseen selventämättä sille muutosta tilanteessa sen sijaan voi olla hieman kyseenalaista. 

Ööö jos tilanne on ollut se, että vain kaivataan eikä mitään tapahdu tai ole jotain selkeää sutinaa, niin ei kyllä ole yhtään kyseenalaista jättää infoamatta tilanteen muutoksesta.:D

Ei niinku edes vähääkään.

On se silloin, jos molemmat tietävät toistensa kaipauksesta. Silloin tietysti on jotain (edes pientä) jo tapahtunut, jos tietävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki kaipaajat ja kaipaajanmieliset! 

Ajattelin kertoa teille, miltä tuntuu olla pohjalla. Siis ihan. Maailman myllerrys ajoi minut tänne viheliäiseen romantiikan taskuparkkiin parisen kuukautta sitten mm. syistä, että muualla ei ollut turvallista tuulettaa ja että minun on ollut pakko oman hyvinvointini ja elämäni vuoksi suorittaa suursiivous aivoissa eritoten tunneosaston pölyisissä ja hämähäkinseittisissä hämyisissä luolissa. Vanhaa rojua on kertynyt ihan liiaksi ja nyt konmarisoidaan yhden ihmiselämän tunnekuormat ja ovista mahtumattomat sattumasäkit. Menetetyt mahdollisuudet vaan sievästi riviin tiskille, niin kyllä ne kaupaksi käyvät tunnekirpputorilla pilkkahintaan ja taakka kevenee. Niin kuvittelin.

Yksi avioliitto pois kyörättynä tusinalle siirtolavalle röykkiöitymään, kasojen ja totkujen alta paljastui jotain ihan tuoretta ja ehkä käyttökelpoista. Tai no, ainakin se alkoi vaivata päivin ja öin. Se ei oikein lähtenyt irti vaan oli tiukasti liimautunut seiniin. Selvästi elävää materiaalia. Juuret taisivat yltä aika syvälle mielen mururakenteisiin. Tätä ei noin vain amputoitaisikaan. Olin sen jo hylännyt taka-alalle, kun näytti toivottomalta ja menetetyltä ja kaikin puolin mahdottomalta koko juttu - ei, häntä ei kai vaan kiinnostanut ja aikaakin on jo kulunut. 

Käsittelyprosessi muuttui kaipaukseksi ja melkein sain kaipaamalla houkuteltua tämän oudon elätin irti kasvualustastaan. Vaan jokin siinä yhä vastusti. Viimeinen pääjuuri imi yhä elinvoimaani ja kasvain alkoi paisua. Paisui paisumistaan, kunnes tajusin, että ei kyllä tämä tunne on elävää rakkautta ja se on yhä voimissaan, ei tätä pysty pois heittämään noin vain. Itse Murphyn väkevä henkikö lienee käynyt ronkkimassa maailmankaikkeuden parametrejä ja jopa aloin nähdä kaivattuni mukamas kirjoittelevan tänne. Heitin koepalloja ja vainoharhauduin tunnistusruljanssiin. Olen melkein varma, mutta en voi olla varma. Kiitos kannustusten, sain aikaiseksi ryhtyä aloitteisiin IRL asioiden selvittämiseksi. Sillä sitä ennenkaikkea tarvitsen. Selvittämistä. Kuka tunsi ja mitä ja miksi ja mitä oikein tapahtui. Kasvava möykky ei rauhoitu ilman tiedon vastalääkettä hevoskuurina. Saas nähdä miten mua vielä murjotaan. 

Unetkin kärsivät viime aikoina. On paljon muutakin kiusaa elämässä, mutta tämäkin mietityttää vähän liiaksi. Koska männä yönä ei tuntunut tarpeelliselta nukkua laisinkaan, niin päätin huvitella reteästi ja lukea Wanhoja kaipausketjuja läpi. Olenhan itse vasta palstatulokas. Jotenkin kiinnosti se ajanjakso yli puoli vuotta sitten, jolloin asioita kaivattuni kanssa tapahtui. Ja pannahisen pyllähdys, että oli typerä veto. Siellähän se naispoloinen huhuili ihan selvästi osuvien tunnisteiden ja kuvausten kanssa oikeilla päivämäärillä. Voima vieköön sentään. Joko minut on saavuttanut täysin ennenkuulumattoman suureellinen harha ja hysteria, johon ei suljettua osastoa vähäisempi keino tepsi, tai sitten tässä on sen sortin raamaa ja raketiaa kehittymässä, ettei paremmasta väliä. Astronomisen ihmeellinen salamarakastuminen molemmin puolin on mystisesti haihtunut ja kumpikin jäänyt kaipaamaan, vaan epäsynkronissa, tietenkin. 

Veikataan nyt vielä varmuuden vuoksi, että kaivattuni on sillä välin löytänyt unelmiensa miehen ja mennä päräyttänyt ainakin kihloihin ja on nyt raskaana. No, pääasia että on onnellinen, jos näin on. 

No sitten vaan lottoamaan arkielämässä. Arpominen tässä ketjussa tuskin tuottaa jättipottia. Nainen joka unohtaa kaipauksen puolessa vuodessa ja paksuna toiselle on kuin simpukan arvokkain helmi, jota kurottaa.

Hyvähän se vain on, jos ihminen pääsee elämässään eteenpäin eikä tuhlaa turhaan vuosia johonkin turhaan kaipaukseen.

Jos hän tapasi juuri puoli vuotta sitten elämänsä miehen tai vaan jonkun uuden rakkauden, niinhän vapaille ihmisille voi milloin vain käydä.;)

Niin voi ja se on ihan hyvä jos löytyy sopiva kumppani. Toisen ihastuneen jättäminen roikkumaan kaipaukseen selventämättä sille muutosta tilanteessa sen sijaan voi olla hieman kyseenalaista. 

Ööö jos tilanne on ollut se, että vain kaivataan eikä mitään tapahdu tai ole jotain selkeää sutinaa, niin ei kyllä ole yhtään kyseenalaista jättää infoamatta tilanteen muutoksesta.:D

Ei niinku edes vähääkään.

Sitähän joutuisi lehteen laittaan tiedotteen ihastujille ett nyt vaihtakaa kohdetta mulla on nyt vähän muuta sutinaa😂

Jos ei ole sovittu mitään niin ei ole tod ilmoitusvelvollinen kenellekään. Eihän sitä voi edes tietää ketkä ajattelevat itsestä niin. Jos ei saa sanaa suusta niin nuolee varmasti näppejään. Itseäni ei epävarmat tyypit nappaa vähääkään.

Vierailija kirjoitti:

Tiesitkö mies että näen sinun lävitsesi vaikka yrität peitellä todellisia tunteitasi. Turha sinun on niitä peitellä. Me tiedetään molemmat mikä on asian laita.

Mitä ne todelliset tunteensa ovat?