Millaista elämä oli 80-luvulla?

Äitini ja tätini vetivät keittiössä tupakkaa ja kainalokarvat vain vilkkuivat mekon kainaloista, minusta ne olivat hassut. Kavereiden kanssa juostiin ulkona aamusta iltaan, pienemmät sisaret pyörivät jaloissa ja oli tavallista etteivät vanhemmat nähneet jälkikasvuaan moneen tuntiin. Matkalla kesämökille pompimme veljen kanssa takapenkillä kuin apinat ja välillä veli matkasi hattuhyllyllä, ei nimittäin ollut turvavöitä! Ja mökillä hypittiin puusta järveen sekä juostiin nakuina ilman aurinkorasvaa, äiti rentoutui ja oli nopeasti räkäkännissä sammuen johonkin tuoliin tai nurtsille. 

Olin erään kaverini kanssa yötä teltassa kerrostalon pihassa joskus 88 tai 89, nykyään ei kyllä uskalla ajatellakaan että antaisi lapselleen lupaa moiseen...

Hurjalta kuullostaa mutta vanhempani olivat rakastavia ihmisiä ja lapsuuteni hyvä sekä turvallinen. Tai siis koin tuolloin, että olin turvassa ja rakastettu vaikka nyky-mittapuulla olin jatkuvassa vaarassa.

Joku muisteli valokuvausta. Ei tosiaan olisi tullut mielenkään ottaa omasta naamasta kuvaa! Vain joku taiteilija ehkä teki ”tutkielmia” omakuvistaan.

Muutenkaan kuviin ei ruukattu tuppautua, vaan oli hyvän tavan mukaista toppuutella ja pyrkiä takariviin ryhmäkuvassa. Linssiluteille naurettiin.

Tänäkään päivänä en pysty ottamaan omasta pärstästäni kuvaa ja laittamaan sitä someen kaikkien ihailtavaksi.

Vm. 1968

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen oli normaalia ja hyväksyttyä. Kaikilla oli samanlaiset Seppälästä tai Halpa-Hallista ostetut vaatteet. Erilainen ei saanut olla.

Juuri näin! 80-90 -lukujen taitteessa koulussamme (iso koulu Pk-seudulla) oli yksi ainoa tummaihoinen oppilas, häntä kiusattiin. Silmälaseja oli todella harvalla lapsella ja ne olivat helvetin rumia, niistäkin kiusattiin. Ylipainoisia lapsia oli pari ja totta kai heitä kiusattiin. (Nykylasten ylipaino kyllä kauhistuttaa, mutta se on vanhempien vika eikä oikeuta kiusaamista) Ylipäänsä mikä tahansa massasta poikkeaminen oli syy kiusaamiseen. Opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen ja osa harrasti kiusaamista lähenteleviä "opetusmenetelmiä", mm. tyhmiksi haukkumista ja lasten virheille nauramista.

Ei minua ole koskaan kiusattu silmälasien takia jotka sain jo 13-vuotiaana. Tosin ennen silmälasien linssit olivat nykyistä paksumpia eikä samalla tavalla keveitä ja ohuiksi hioittuja kuin nykyisin. Olin  varsin hyvä sekä lukuaineissa että urheilussa, en mikään teinikomedioiden kömpelö nörtti.  Minun kouluaikana ei puhuttu mistään koulukiusaamisesta eikä mistään ADHD:sta tai määritelmistä. Ongelmatapauksia varten oli olemassa tarkkailuluokat ja apukoulut. Lukioaikana kaikki luokkakaverini olivat taatusti kantasuomalaisia, ja useimmilla oli vielä nen-päätteinen sukunimi.

Kyllä silloinkin oli erityisoppilaille määritelmänsä. Ylivilkkaat olivat siihen aikaan MBD (lyhenne sanoista Minimal Brain Damage).

Lenkillä raahattiin mukana kilon painoista Walkmania, jossa oli kasetti. Kasettiin oli nauhoitettu radiosta kuukauden "popit". Sanon kuukauden, koska valikoima oli radiossa yhtä tympeä ja itseään toistava kuin nykyäänkin. Mutta kun muutakaan valikoimaa ei ollut tarjolla.

-terveisin nykyinen itunes- mummeli

1980-luvulla jääkiekon pelaamiseen riitti se että oli luistimet, maila, kiekko ja jäädytetty luistinrata, jossa oli hyvässä tapauksessa ulkokaukalo. Yleensä nuo luistinradat olivat paikallisen koulun lähellä, joten sinne mentiin kaveriporukalla kävellen tai pyöräilen eikä vanhempien autokyydillä.  Se että jääkiekkoa pelattiin tietyillä herrasmiessäännöillä minimivarustuksessa ei johtunut mistään vanhempien köyhyydestä vaan se oli aivan yleinen käytäntö lasten ja nuorten keskuudessa. Harva suunnitteli mitään uraa SM-liigassa tai NHL:ssä, vaan se oli pelkkä harrastus hyvien kavereitten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Joku muisteli valokuvausta. Ei tosiaan olisi tullut mielenkään ottaa omasta naamasta kuvaa! Vain joku taiteilija ehkä teki ”tutkielmia” omakuvistaan.

Muutenkaan kuviin ei ruukattu tuppautua, vaan oli hyvän tavan mukaista toppuutella ja pyrkiä takariviin ryhmäkuvassa. Linssiluteille naurettiin.

Tänäkään päivänä en pysty ottamaan omasta pärstästäni kuvaa ja laittamaan sitä someen kaikkien ihailtavaksi.

Vm. 1968

Filmikameroiden aikaan suurin osa valokuvista otettiin jossakin erikoistilaisuuksissa kuten luokkakuvien, syntymäpäiväjuhlien, joulun tai ulkomaanmatkojen yhteydessä. Kun kamerassa oli esimerkiksi 24 kuvan rulla, niin niiden kuvien onnistumisesta ei voinut olla varma ennen kuin kaikki 24 kuvaa oli otettu ja filmi kehitetty valokuviksi. Ajan myötä monista etenkin 1970-luvulla otetuista värikuvista ovat värit haalistuneet.

Ennen matkapuhelimia oli taskunumero, siis sellainen vehje johon oli puhelinnumero mutta siihen ei voinut vastata eikä sillä voinut soittaa, mutta taskunumeroon kun joku soitti, se piippasi ja siitä sitten katsottiin kuka oli soittanut ja soitettiin takaisin vaikka puhelinkioskista. Kätevää oli jos oli puhelukortti, jolla soittaa. Puhelinkioskin puhelimessa oli aukko, johon lykättiiin puhelukortti, jolla on puhelurahaa esim. 30mk ja se saldo sitten väheni puheluissa ja sitten ostettiin uusi kortti.

Kasarina oli aika paljon eroja ihmisten välillä kenellä oli mitäkin. Tietyissä piireissä autopuhelimet, urheiluautot ja solariumit oli tavallisia, samoin tietyt baarit oli tarkkaan tietyn väen suosiossa. Esim. "jupeilla" oli omat paikat, joissa ei luonnollisesti ns. tuulipukukansa viihtynyt ja päinvastoin. Oli myös tarkkaa, että kumppania katseltiin ns. samoista piireistä, omassa opiskeluaikaisessa tuttavapiirissä oli monia naisia, jotka ilmoittivat suoraan että koska opiskelevat yliopistotutkintoa, miehenkin on oltava akateeminen. Opistomies vielä jotenkin sallittiin, mutta vaikkapa hitsaajamies KTM-naisella oli todella epätavallista.

Siis opistoista valmistui mm. insinöörejä. Opistohan olivat koulutusaste ennen ammattikorkeita, niiden tilalle amk:t aikanaan tulivat koulutusuudistuksen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikroaaltouuni tuli joskus 80-luvun puolessa välissä. Ainakin meille.

 

Minulla muuten on yhä meidän perheeseen 80-luvulla ostettu mikroaaltouuni (niitä ensimmäisiä malleja) ja se toimii edelleen.

Meidän mikro on ostettu -88 tai -89 ja käytössä edelleen. Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Kaupasta sai hakea äidin tilille ruokaa ja tupakkaa, alkoholiakin olisi  saanut mutta vanhempani eivät käyttäneet

- Irtokarkkeja ostettiin pistämällä pää kioskin luukusta sisään ja huutelemalla että "punaisia viis, noita keltasia kuus"...

- Kirjastokortit olivat pahvisia

- Jouluna suihkutettiin kuuseen valkoista keinolunta joka haisi todella pahalle !

- Kotiin tuli Anttilan paperinen kuvasto josta tilattiin kirjoittamalla käsin takana olleelle tilauslomakkeelle

- Pyörillä ajettiin ilman  kypäröitä, samoin luistelu ja pulkkailu tapahtui  kypärättä. Minisuksilla ja stiigoilla mentiin niin että hanki pölisi .

- Vielä viidennellä luokalla oli toppahaalarit ja leikittiin barbeilla, eikä kukaan pitänyt outona tai lapsellisena

- Korvatulehduksia hoidettiin puhkomalla korvat ja antibiootteja määrättiin herkästi , jopa yskään

Minisukset olivat tosi kivat. Rakennettiin hyppyrimäri joka talvi.

Vieraita saapui yökylään. Ei vain lasten kavereita. Kyläily ei vaatinut sopimista viikkoa ennen eikä siitä seurannut kauheaa hössötystä.

K18-ohjelmia ei saanut näyttää TV:ssä, mutta pornolehdet saivat olla kauppojen ylähyllyllä. Nykyään on toisinpäin. Pornolehdet on saatu piiloon ja K18-ohjelmat televisioon.

Jos halusi nähdä paljasta pintaa ennen internetiä, niin kotimaisia ja ulkomaisia pornolehtiä löytyi R-kioskeista ja hämäristä divareista. Aikoinaan Emmanuelle elokuvien esittäminen tv:ssä vuonna 1987 oli kova juttu, pääroolissa Silvia Kristel.

https://yle.fi/uutiset/3-6341155

80- luvulla kun saatiin ensimmäinen vhs-videolaite kotiin, niin se mukana tullut kaukosäädin oli langallinen. Siihen sitten meinasi kukin vuorollaan kompastua.

Ja muistan vielä, kuinka pankkikirjaan merkattiin otot pankkivirkailijan toimesta ihan käsin. Ei ollut nykyisen kaltaisia sähköisiä järjestelmiä kaikissa konttoreissa 80-luvun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Diskoiltiin. Makeaa elämää.

1980-luvulla vähänkään tasokkaampiin paikkoihin edellytettiin että miehellä oli kävelykengät, siistit housut ja asiallinen paita, sillä portsarit pitivät huolen siitä että ravintoloihin Linnan juhlista puhumattakaan ei päässyt missään valkoisissa lenkkareissa ja hupparissa. Tosin tupakkaa sai polttaa siihen malliiin että tupakoimatonkin haisi taatusti tupakalle ravintolaillan jälkeen hiuksia ja vaatteita myöten. Ravintolaillan jälkeen piti yleensä laittaa ainakin päällysvaatteet ulos parvekkeelle tuulettumaan ja muut vaatteet odottamaan pesua.

Vierailija kirjoitti:

Oli hetkiä, ettei ollut mitään tekemistä.

Siis mitä? Mitä tämä oikein tarkalleen tarkoittaa? Voisiko selventää, kiitos. Miten se oikein toimii kun on hetki jolloin ei ole "mitään tekemistä"? Ainahan on joku asia mitää pitää tehdä kun toinen on loppunut, jatkuvati. Pakkohan näin oli olla myös 80-luvulla. 

Aika kultaa muistot.

Toisaalta tuntuu että nykyään sallitaan paljon enemmän erilaisuutta. Homovitseille naurettiin, muutenkin vähemmistöjä pilkattiin avoimesti.

Ja niinkin arkipäiväinen asia kuin perheenäitinä oleminen on muuttunut paljon rennommaksi. Ainakin meillä ja kaikilla kavereillani ja sukulaisilla elämää säätelivät tarkat normit: matot piestiin pihalla viikottain, kodin piti aina olla tiptop. Klo 21 jälkeen ei ollut soveliasta soittaa kellekään. jouluaatto ja -päivä piti viettää kotiseinien sisällä, tapanina oli soveliasta nähdä muita ihmisiä. Alkossa asioiminen oli noloa naiselle. Miehet eivät tehneet kotitöitä kuin pakon edessä, ja oli miehekästä kehua ettei osaa keittää edes perunoita.

Toinen nuori, muttei AP kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli hetkiä, ettei ollut mitään tekemistä.

Siis mitä? Mitä tämä oikein tarkalleen tarkoittaa? Voisiko selventää, kiitos. Miten se oikein toimii kun on hetki jolloin ei ole "mitään tekemistä"? Ainahan on joku asia mitää pitää tehdä kun toinen on loppunut, jatkuvati. Pakkohan näin oli olla myös 80-luvulla. 

Aina on ollut ihmisiä, joiden on pitänyt todeta "äiti, mulla ei oo mitään tekemistä", vaikka osa heistä onkin jo aikuisia. Heille voi sanoa vaikkapa että lainaa kirjastosta joku lukematon kirja.

Toinen nuori, muttei AP kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli hetkiä, ettei ollut mitään tekemistä.

Siis mitä? Mitä tämä oikein tarkalleen tarkoittaa? Voisiko selventää, kiitos. Miten se oikein toimii kun on hetki jolloin ei ole "mitään tekemistä"? Ainahan on joku asia mitää pitää tehdä kun toinen on loppunut, jatkuvati. Pakkohan näin oli olla myös 80-luvulla. 

Jos oli kirjoja ja lehtiä, niin niitä saattoi lukea, kun ei ollut muuta tekemistä. Jos ei ollut sopivaa luettavaa, silloin saattoi piirtää, jos oli kynä ja paperia.

Ainakin mulla oli lapsena ja nuorena usein aikoja, jolloin ei ollut mitään tekemistä. Olin ainoa lapsi ja paljon yksin kotona.

Aika, jolloin on koko ajan tekemistä, koitti vasta paljon myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Aika kultaa muistot.

Toisaalta tuntuu että nykyään sallitaan paljon enemmän erilaisuutta. Homovitseille naurettiin, muutenkin vähemmistöjä pilkattiin avoimesti.

Ja niinkin arkipäiväinen asia kuin perheenäitinä oleminen on muuttunut paljon rennommaksi. Ainakin meillä ja kaikilla kavereillani ja sukulaisilla elämää säätelivät tarkat normit: matot piestiin pihalla viikottain, kodin piti aina olla tiptop. Klo 21 jälkeen ei ollut soveliasta soittaa kellekään. jouluaatto ja -päivä piti viettää kotiseinien sisällä, tapanina oli soveliasta nähdä muita ihmisiä. Alkossa asioiminen oli noloa naiselle. Miehet eivät tehneet kotitöitä kuin pakon edessä, ja oli miehekästä kehua ettei osaa keittää edes perunoita.

1980-luvulla sallittiin rankempi huumori ilman että joku oli siitä heti virallisesti loukkaantumassa. Tosin vaikkapa "keskiolut R-kioskeihin" oli tuolloin vielä vitsi ja suomalaiset politiikot välittivät sanomasta mitään ikävää Neuvostoliitosta YYA-liturgian hengessä.

Tietokoneita oli kyllä, mutta ei interwebbiä, eikä kännyjä. Mulla oli teininä omassa huoneessa oma lankapuhelin. Peruskuviot oli varmaan suunnilleen samat, mutta seuraa ei voinnu mistään netistä etsiä. Jos ei koulusta tai muusta lähipiiristä löytynny, niin mentiin isoon kaupunkiin DISKOON, kun ei mitää klubeja silloin ollu ;)

Elämä ei pyörinyt netin ympärillä kuten se tänään pyörii. Jos halusit ostaa jotain menit kaupungille tai lähikauppaan, mitään kauppakeskuksia ei ollut. Jos halusit kuulla uutiset odotit radion tai television uutislähetystä Ihmiset olivat aidompia kun ei ollut sosiaalista mediaa vääristämässä todellisuutta.

Urheiluselostajat olivat legendaarisia sinivalkoisia ääniä. Oli Pentti Salmi, Juha Jokinen, Antero Karapalo, Anssi Kukkonen ja radion puolella Höyry Häyrinen. Aina kun nämä herrat selostivat oli suuren urheilujuhlan tuntua. Nykyään kisat eivät tunnu samalta, vaikka on HD-kuva.