Lue keskustelun säännöt.
Millaista elämä oli 80-luvulla?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen. Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).
Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?
Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"
Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.
Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.
Kelloja muuten oli esillä enemmän kuin nykyään, siis rakennusten katoilla ja kauppojen seinillä. Nykyään kai luotetaan siihen, että kaikilla on kännykkä ja siitä näkee ajan.
80-luvulla nimenomaan hienoa oli, että esimerkiksi pankin katolla oli taulu, jossa vaihtui kellonaika ja lämpötila, digitaalisina numeroina. Mielestäni nuo ovat vähentyneet niistä päivistä. Tarpeellisia olisivat edelleen.
Ajan kulku ja sen kokeminen olivat muutenin 80-luvulla toisenlaisia kuin nykyään. Kai muutos johtuu suurimmaksi osaksi netistä ja kännyköistä, mutta voi se olla sitäkin, että ihmisiin on nykyään iskostettu tauoton itsereflektio aina päiväkodista saakka, mikä tarkoittaa myös kiireen tuntua. Aina pitäisi olla suorittamassa jotain tehokkaasti ja olla tietoinen tavoitteista. Ja se, että pitää ylipäätään asettaa tavoitteita. 80-luvulla ei tarvinnut. Oltiin enemmän homo ludenseja, leikkiviä ihmisiä.
80-luvulla aikaa oli ja siitä saattoi nauttia. Kaikki meni omalla painollaan, ei tarvinut repiä perѕettään turhanpäiväisten asioiden takia. Oli aikaa lukea kirjoja, aikaa kuunnella pelkästään musiikkiä tekemättä mitään muuta, aikaa tehdä käsitöitä, aikaa puhua puhelimessa ystävän kanssa tuntitolkulla, aikaa kyläillä, aikaa pihaleikkeihin, aikaa haravointiin, aikaa perunannostoon kuokalla ja käsin, aikaa makoilla ja kuvitella mitä mieleen juolahti, aikaa oli ihan mihin vain.
Nykyään on karua, kun aikaa ei ole mihinkään, edes töissä. Ja kaikkea pitää yrittää tehdä simultaanisti: kuunnella samalla äänikirjaa kun pyöräilee töihin tai matkustaa junalla ja vääntää samalla esitysmateriaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo 80-luku kuulostaa kyllä juttujen perusteella aika rauhalliselta aikakaudelta. Voisinpa siirtyä sinne pariksi vuodeksi aikakoneella. Ehkä sitten tämä jatkuva ahdistuneisuus ja stressi helpottaisi. Minulla on sinänsä pullat hyvät uunissa kun vakityö ja palkka n. 3500 eur/kk, mutta silti ahdistaa kun työ vie kaiken ajan ja kavereiden kanssa puhutaan lähinnä WhatsAppissa. Tuollainen hitaampi elämä voisi olla hauska kokeilu.
Vierailu on eri asia kuin toivoa pysyvää muutosta. Kannattaa olla varovainen haaveissaan.
Beach Boysilla on mainio laulu "I Just Wasn't Made For These Times" ja laulu kerää aina paljon nostalgisoijia jotka sanovat "oi kumpa olisin myös elänyt 1960-luvulla". Sanojilta jää huomioimatta, että laulaja nimenomaan kaihoaa sitä että elää 1960-lukua mutta haluaisi mieluummin elää tulevaisuudessa ja paremmassa paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ollut vapaaehtoisesti kalju.
Eikä juuri kukaan kehdannut käyttää pipoa.
Kyllä kehtasi, jopa kaupungissa.
No muistan että hieno tupeerattu/krepattu tukka meni pipon vuoksi pilalle, joten eipä laitettu pipoa ennen kuin oli pakkasta ainakin 25 astetta. Näin Helsingissä.
Toki lasketellessa pipo kuului lookiin, ainakin 80-luvun lopulla. Värikästä oli; mintunvihreää, muita pastelleja, neonvärejä jne. Pipossa oli eri malleja, itselläni oli iso tupsu päälaella, ns. Husky-pipo. Joillakin oli päässään sellainen villainen panta, niin ei mennyt permis ja hiuslakkaus mäessä lyttyyn
Minulla oli turkiskorvalaput. Ne olivat aitoa turkista, varmaan kania, koska olivat niin silkinsileää ja pehmeää karvaa. Niitä korvalappuja myytiin meidänkin pienessä kunnassa, siihen aikaan oli vielä paikallisia vaatehtimoja. Oli mustat, valkoiset ja vaaleanpunaiset korvalaput, ainakin.
Uutena lajina pikkupaikkakunnalle tuli jazzbaletti, ja sinnehän piti hankkia vartalonmyötäiset kiiltävästä joustavasta kankaasta tehdyt jumppavaatteet. En muista miksikä housuosaa sanottiin, mielestäni ei trikoiksi. Ne puettiin ensin ja sitten päälle jumppapuku. Ns. trikoissa oli kantapää ja varpaankärki auki, eli kantapään ali meni ikäänkuin palanen, mutta se ei ollut erillistä joustinkangasta tai kumirenksua, vaan samaa materiaalia kuin itse trikoot.
Säärystimet piti tietysti myös olla tätä harrastusta varten. Ne olivat varmaankin jotain polyesteria, ja tietysti kaikissa imelissä pastelliväreissä.
Muistan käyttäneeni hikipantaa ja rannekkeita myös 80-luvun alkupuolella. Sain lahjaksi sellaiset keltaiset, ja nehän piti laittaa päälle kun lähti kesällä juoksulenkille. Ihan must kuumana hellepäivänä muka.
Uikkareiden tai bikineiden housuosa oli niin korkealle uurrettu, että bikinirajan kanssa piti olla tarkkana. Vaikka muuten karvat sai ja piti olla, ne oli suorastaan ylpeyden aihe, kun kaikilla ei vielä yläasteella ne kasvaneet.
Itsehän en muuten kainalokarvoja ymmärtänyt tai edes viitsinyt ajella. Ne oli mielestäni ihan luonnolliset, ja annoin olla. Taisi olla vasta 90-luvun puolta, kun eräs poika sanoi niistä "yök!". Ihmettelin kovasti, en edes loukkaantunut. Ei ollut tullut edes mieleen, että luonnollinen asia olisi yök. Saksalaisilla naisilla näkee muuten usein vieläkin kainalokarvoja.
Jotenkin käy sääliksi, miten paljon nykytytöt itseään laittavat. On contour-meikit, ripsenpidennykset, filtteröinnit ja muikistelut. Kyllä mekin 80-luvulla meikattiin ja peilattiin, mutta se ei ollut niin haudanvakavaa. Naurettiin vain, jos turahti liikaa geeliä tukkaan. Jos sitä nyt 80-luvulla saattoi liikaa olla.
80-luvulla joululahjapaperi oli muuten kestävää. Ei ollut tätä nykyistä lötköä ja repeävää laatua markkinoilla lainkaan. Lisäksi lahjapapereita sai ostaa arkeittainkin, ei vain rullissa.
Ihmiset oli vielä silloin normaalijärkisiä ja suhteellisuudentajuisia.
Nyt siitä voi vain haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maito tuli lehmästä ja ja kaikki paistettiin voissa. Myös verta sai ostaa kaupasta maitotölkin näköisissä tölkeissä - verilettuja en ole juuri sen jälkeen syönyt, kun tuoretta verta on vaikea saada. Äiti teki aladoobia. Joka päivä oli perunoita. Televisiosta tuli lapsenakin katsottua aikuisten ohjelmia, kun muuta ei juuri ollut. Myös sanomalehdistä luettiin lapsena ainakin sarjakuvat ja jotain urheilu-uutisia. Puhelinnumerossa oli 5 numeroa ja kaksi tai kolme suuntanumeroa.
Kommunisteja ei saanut moittia, tai äiti sanoi "noh noh". Vanhemmat olivat täysin kujalla tietokoneasioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen mikroaaltouuni vuonna 89 oli kova juttu, äitini oli niin hysteerinen siitå että saa säteilyä jos seisoo käynnissä olevan mikron edessä ,etten vieläkään mene metriä lähemmäksi päällä olevaa mikroa .D
80-luvulla sai vielä vahakuorista pallo-Edamia, jonka maku oli ihana. Ja sitten oli ihanaa siideriä, jossa oli vähän prosenttejakin, mutta sitä myytiin silti myös lapsille. Sai sitä vielä 90-luvullakin kaupoista, nyt ei enää.
Valiolla oli paljon erilaisia juustoja, joita ei enää nykyään saa. Vaikka ruoka oli yksinkertaisempaa ja etnisiä vaihtoehtoja oli vähemmän, niin väitän, että se vähä mitä oli, oli laadukkaampaa kuin nykyään. Valmistus ei ollut niin keskittynyttä kuin nykyään, joten maut olivat oikeasti erilaisia. Nykyään voi olla paljon tuotemerkkejä, mutta niiden valmistuksesta vastaa muutama suuri yritys: Nestlé, Orkla jne.
80-luvulla oli Pietarsaaren jäätelöä (mikähän sen nimi oli? Sun?), oli Kotisaari, Valio ja Ingman ja sitten tuli pikku hiljaa pakastealtaisiin monikansallisten jättienkin tuotteita. Topsyt oli muistaakseni Ingmanin. Jollakin merkillä oli ihana lakkajäätelö, sellaistakaan ei nykyään millään rahalla saa.
Karkit olivat pienempiä ja parempia koostumukseltaan. Kun lakutoukat tulivat markkinoille, ne olivat ohuita ja hyviä. Sittemmin valmistus on karkeissakin keskitetty, on Malaco, Cloetta, Fazer ja Haribo. Lakutoukat ovat paksuja mötiköitä, oikeastaan kaikista karkeista on tullut isompia kooltaan ja rakenne on pilattu.
80-luvulla oli Halva, Chymos ja Leaf, ja tietysti vielä nykyäänkin toimivat Brunberg, Fazer ja Panda.
Jäin nyt miettimään, että onko tuo rakenteen pilaaminen laajempikin ilmiö ja ulottuuko laajemmallekin kuin vain elintarvikkeisiin? Ja mistä se kertoo, ettei meillä ymmärretä vieläkään rakennetta laadun osatekijäksi? Esimerkiksi näkkärit on kaikki huonoja nykyään. Kovaa järsittävää vanikkaa ei saa mistään. Rapeakuorisia eurooppalaistyyppisiä sämpylöitä ei saa välttämättä suuristakaan marketeista. Kaikki pakataan muoviin ja rakenne pilataan viimeistään siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80- luvulla oli pihat täynnä muita lapsia. Aina saatiin pelit ja leikit aikaiseksi. Ja silloin ei ollut vielä kaupungit täynnä näitä monikansallisia vaateketjuja. Oli oikeasti ostettava ulkomailta jos halusi sellaista merkkiä mitä Suomessa ei ollut tarjolla.
Ja Carrolsin hampurilaiselle piti päästä, kun käytiin stadissa. Oi niitä aikoja..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo 80-luku kuulostaa kyllä juttujen perusteella aika rauhalliselta aikakaudelta. Voisinpa siirtyä sinne pariksi vuodeksi aikakoneella. Ehkä sitten tämä jatkuva ahdistuneisuus ja stressi helpottaisi. Minulla on sinänsä pullat hyvät uunissa kun vakityö ja palkka n. 3500 eur/kk, mutta silti ahdistaa kun työ vie kaiken ajan ja kavereiden kanssa puhutaan lähinnä WhatsAppissa. Tuollainen hitaampi elämä voisi olla hauska kokeilu.
Vierailu on eri asia kuin toivoa pysyvää muutosta. Kannattaa olla varovainen haaveissaan.
Beach Boysilla on mainio laulu "I Just Wasn't Made For These Times" ja laulu kerää aina paljon nostalgisoijia jotka sanovat "oi kumpa olisin myös elänyt 1960-luvulla". Sanojilta jää huomioimatta, että laulaja nimenomaan kaihoaa sitä että elää 1960-lukua mutta haluaisi mieluummin elää tulevaisuudessa ja paremmassa paikassa.
Minäkin haaveilen toisinaan aikamatkailusta ja olenkin syntynyt 80-luvun alussa, mutta ollut sen verran pieni vuosikymmenen päättyessä, että omat muistikuvat perustuvat muutamiin satunnaisiin välähdyksiin. Voisin ehkä päivän tai pari viihtyä vaikka vuodessa 1985, mutta en ehkä haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa sinne. Jos tuonne aikaan täytyisi matkustaa ilman nykyajan vempaimia kuten älypuhelimia ja vastaavia niin ehkä sekin onnistuisi. Yllättävän vähän kuitenkin pläräilen puhelinta enkä istu pleikkarin/tietokoneenkaan ääressä tuntitolkulla, että en näistäkään ole riippuvainen. Keikkoja kun vilkuilee silloin tällöin niin Dingon voisi vilkaista tuona aikakautena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
joo omat ponit on kans tallessa hyllyssä :) ovat niin ihania edelleen :) nykyään 80 luvun ponit ovat löytäneet myös vaatteisiin :) 80 luvun lapsi rakastaa niitä :) vuosimallia 82
Olin kerran kassajonossa aika nuoren, sellasen raavaan miehen takana. Näin kuinka hänelle oli pikku-poni :) repussa keikkumassa. Olin niin ilahtunut, että sanoin hänelle, että voi kuinka ihanaa!
Olen siis 80-luvun lapsen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Niin, millaista elämä oli 80-luvulla? T.nuori
V:ttumaista. Koko 80-luku kiusattiin koulussa ja henkinen epävarmuuteni juontaa sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, millaista elämä oli 80-luvulla? T.nuori
V:ttumaista. Koko 80-luku kiusattiin koulussa ja henkinen epävarmuuteni juontaa sieltä.
Opettajatkin saattoivat mollata kiusattua ajatellen, että siitä sisu nousee ja oppii pistämään kampoihin.
Katsokaapa ylen elävästä arkistosta "Läskilinssi".
On tehty 70-luvun lopussa, mutta tuo kyllä läy 1980- luvun alustakin.
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla sai vielä vahakuorista pallo-Edamia, jonka maku oli ihana. Ja sitten oli ihanaa siideriä, jossa oli vähän prosenttejakin, mutta sitä myytiin silti myös lapsille. Sai sitä vielä 90-luvullakin kaupoista, nyt ei enää.
Valiolla oli paljon erilaisia juustoja, joita ei enää nykyään saa. Vaikka ruoka oli yksinkertaisempaa ja etnisiä vaihtoehtoja oli vähemmän, niin väitän, että se vähä mitä oli, oli laadukkaampaa kuin nykyään. Valmistus ei ollut niin keskittynyttä kuin nykyään, joten maut olivat oikeasti erilaisia. Nykyään voi olla paljon tuotemerkkejä, mutta niiden valmistuksesta vastaa muutama suuri yritys: Nestlé, Orkla jne.
80-luvulla oli Pietarsaaren jäätelöä (mikähän sen nimi oli? Sun?), oli Kotisaari, Valio ja Ingman ja sitten tuli pikku hiljaa pakastealtaisiin monikansallisten jättienkin tuotteita. Topsyt oli muistaakseni Ingmanin. Jollakin merkillä oli ihana lakkajäätelö, sellaistakaan ei nykyään millään rahalla saa.
Karkit olivat pienempiä ja parempia koostumukseltaan. Kun lakutoukat tulivat markkinoille, ne olivat ohuita ja hyviä. Sittemmin valmistus on karkeissakin keskitetty, on Malaco, Cloetta, Fazer ja Haribo. Lakutoukat ovat paksuja mötiköitä, oikeastaan kaikista karkeista on tullut isompia kooltaan ja rakenne on pilattu.
80-luvulla oli Halva, Chymos ja Leaf, ja tietysti vielä nykyäänkin toimivat Brunberg, Fazer ja Panda.
Jäin nyt miettimään, että onko tuo rakenteen pilaaminen laajempikin ilmiö ja ulottuuko laajemmallekin kuin vain elintarvikkeisiin? Ja mistä se kertoo, ettei meillä ymmärretä vieläkään rakennetta laadun osatekijäksi? Esimerkiksi näkkärit on kaikki huonoja nykyään. Kovaa järsittävää vanikkaa ei saa mistään. Rapeakuorisia eurooppalaistyyppisiä sämpylöitä ei saa välttämättä suuristakaan marketeista. Kaikki pakataan muoviin ja rakenne pilataan viimeistään siinä.
Olen Pietarsaaren kasvatteja ja Sun Ice oli se tämän kaupungin jäätelöfirma, Sekin sittemmin myytiin muistaakseni Nestlelle. Nykytilanteesta en edes tiedä millä nimellä nuo jäätelöt nykyisellään menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Kaupasta sai hakea äidin tilille ruokaa ja tupakkaa, alkoholiakin olisi saanut mutta vanhempani eivät käyttäneet
- Irtokarkkeja ostettiin pistämällä pää kioskin luukusta sisään ja huutelemalla että "punaisia viis, noita keltasia kuus"...
- Kirjastokortit olivat pahvisia
- Jouluna suihkutettiin kuuseen valkoista keinolunta joka haisi todella pahalle !
- Kotiin tuli Anttilan paperinen kuvasto josta tilattiin kirjoittamalla käsin takana olleelle tilauslomakkeelle
- Pyörillä ajettiin ilman kypäröitä, samoin luistelu ja pulkkailu tapahtui kypärättä. Minisuksilla ja stiigoilla mentiin niin että hanki pölisi .
- Vielä viidennellä luokalla oli toppahaalarit ja leikittiin barbeilla, eikä kukaan pitänyt outona tai lapsellisena
- Korvatulehduksia hoidettiin puhkomalla korvat ja antibiootteja määrättiin herkästi , jopa yskään
Minisukset olivat tosi kivat. Rakennettiin hyppyrimäri joka talvi.
Vieraita saapui yökylään. Ei vain lasten kavereita. Kyläily ei vaatinut sopimista viikkoa ennen eikä siitä seurannut kauheaa hössötystä.
K18-ohjelmia ei saanut näyttää TV:ssä, mutta pornolehdet saivat olla kauppojen ylähyllyllä. Nykyään on toisinpäin. Pornolehdet on saatu piiloon ja K18-ohjelmat televisioon.
Jos halusi nähdä paljasta pintaa ennen internetiä, niin kotimaisia ja ulkomaisia pornolehtiä löytyi R-kioskeista ja hämäristä divareista. Aikoinaan Emmanuelle elokuvien esittäminen tv:ssä vuonna 1987 oli kova juttu, pääroolissa Silvia Kristel.
RIP Sylvia Kristel
Vierailija kirjoitti:
80- luvulla kun saatiin ensimmäinen vhs-videolaite kotiin, niin se mukana tullut kaukosäädin oli langallinen. Siihen sitten meinasi kukin vuorollaan kompastua.
Ja muistan vielä, kuinka pankkikirjaan merkattiin otot pankkivirkailijan toimesta ihan käsin. Ei ollut nykyisen kaltaisia sähköisiä järjestelmiä kaikissa konttoreissa 80-luvun alussa.
Koira söi meidän kaukosäätimen johdon poikki :(
Kaupunkien kadut olivat viikonloppuisin aivan täynnä ihmisiä ja autoja. Keskustassa piti kiertää rinkiä ja odottaa, että kadunvarren parkista joku lähti ajelemaan ja pääsi itse näin vapautuneeseen ruutuun parkkiin katselemaan keskustan viikonloppumeininkiä. Jalankulkijat kiersivät korttelia tai pienemmissä kaupungissa sitä yhtä keskuskatua, tai istuskelivat kadunvarren liikkeiden rappusilla. Monella oli kassissa tai taskussa alkoholijuomaa, josta välillä vetäistiin siivut. Tupakointi oli yleistä ja moni opiskelija säästi koko viikon, jotta saattoi sitten viikonloppuna coolin näköisenä röyhytellä muiden mukana. Tupakan ja jämien pummaaminen oli todella yleistä ja jopa ihan uppo-outokin saattoi tupakoitsijan ohi mennessään tokaista "Heitä jämät?" Toinen yleinen kysymys oli: "Onks kellään viinaa?"
Ravintolaikäiset jonottivat suosittuihin ravintoloihin ja niissä oli aina tanssilattia täynnä, tai liki täynnä. Dj soitti päivän hittejä vinyyliltä ja yleensä spiikkasi mikrofoniin seuraavan kappaleen ja esittäjän. Jotkut latelivat jopa radiojuontajamaista tunnelmannostatus anekdoottia, triviaa artistista tai jopa ihan toimivia vitsejä. Kappaleet olivat soittokierrossa paljon pidempään kuin nykyään ja jos nykyään kuulen jossain vaikka tämän kappaleen
muistan ne pitkät perjantai- ja lauantai-illat kun odotin ravintolassa ihastustani juoden kossua tuoremehulla. Ihastus ei sitten koskaan tullut, mutta valomerkki tuli aina jo puoli yhdeltä.Soittolistassa oli aina monta nopeata tai nopeahkoa (n.120bpm) kappaletta ja sitten ne pakolliset hitaat (2kpl tai max 3), jolloin saattoivat pariutumishakuiset hempeillä tanssilattialla toisiinsa liimautuneina sen parin kappaleen ajan. Joskus oli hauska katsoa, kun suosittua henkilöä hakemaan ryntäsi hitaiden alkaessa useampikin toiveikas kandidaatti.
Vierailija kirjoitti:
Tupakoinnin lopettamiseen ei ollut mitään lääkkeitä. Se oli tahdosta kiinni. Koska lapset polttivat salaa, siihen jäätiin myös henkiseen koukkuun. Minulle tuli pankin lastenlehti, jonka yleisöpalstalla 11-12-vuotiaat kertoivat miten olivat päässeet ko. myrkystä eroon.
16 vuotias sai ostaa tupakkaa. Sitäkin nuorempana kyllä tiedettiin tarkkaan mistä sitä sai ostettua. Oluttakin sai ainakin parista kyläkaupasta lähiympäristöstä, sitä aina mopolla käytiin hakemassa. Lahtelaista tottakai!
Kolmen tunnin VHS kasetti maksoi vuonna -84 noin 50mk.Oli muistaakseni iso raha. Philipsin video ks. nauhalle 4000mk .Heti kasarin alussa joillakin oli sonyn BETA laite .V2000 kääntö kasetilla erikoinen juttu ja sen kuvan laatu parempi.