Lue keskustelun säännöt.
Mikä ala sopisi heikkolahjaiselle nuorelle?
18.12.2018 |
Olen jättämässä lukiota kesken ja haluaisin vaihtaa amikseen. Millaisilla aloilla voi pärjätä myös älyllisesti heikkolahjainen ihminen, jonka keskittymiskyky on myös täysin olematon?
Kommentit (193)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään nimessä hoitoalalle. Ei tuollaisista ongelmista kärsivä voi olla vastuussa toisista ihmisistä. Lisäksi hoitotyötä tehdään nykyään paljon yksin. Ei ole enää sellaista parityötä mitä joskus oli vanhoilla vuodeosastoilla. Siellä pärjäsi työparina vähän heikompikin yksilö, nykyään pitää olla paljon osaavampi ja peruskoulutuksen päälle käytävä jatkuvasti pakollista lisäkoulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjaisuus nimenomaan tarkoittaa oppimisvaikeuksia ja niitähän löytyy. Hahmotushäiriö, joka estää esimerkiksi tuon taidealan kokonaan, kuvis on aina ollut ihan vain säälivitosia. Lievä lukihäiriö myös. Hahmotushäiriö näkyy erittäin hyvin myös ruokaa laittaessa. Syvyysnäkö esim puuttuu kokonaan ja silmässä on taittovika. Minulla oli avustaja kotitalouden ja käsityön tunneilla. Olen yksinkertaisesti typerä suomeksi sanottuna. Opettajilla on myös ikävä tapa verrata minua siskooni, hän kun sattuu olemaan meistä se älykkäämpi. Minulla oli hapenpuutetta ja synnyin keskosena.
Ap
Et kuulosta mitenkään tyhmältä, päin vastoin kuulostat fiksulta. Suosittelen työtä eläinten parissa, tai jonkinlaisia talonmiehen hommia. Esim. mökkitalonmies.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n ongelma tuskin on enää ajankohtainen ja hän tuskin on enää täällä lukemassa vastauksia. Katsokaa ihmiset edes joskus milloin keskustelu on aloitettu ennen kuin nostatte.
No en ikinä huomaa katsoa niitä.
Mutta jospa täällä on joku toinen samanlainen joka etsii apua? Ihan hyviä vastauksia mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltaja AMK.
Laikkariksi opiskellaan ammattikoulussa. Ei ammattikorkeakoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autojen käsinpesu? Maatalouden avustavat työt? Postinjakaja? Moni tehdas- ja varastotyö? Lajittelu ym. hommat? Mikäli et pelkää fyysistä työtä ja sinulla on ripeä sekä tarkka ote tekemiseen, tulet pärjäämään varsin hyvin elämässäsi monella käytännön alalla. Okei, olet sitä mieltä että fyysistä voimaa ei ole? No jos olet edes tarkka ja nopea, niin silläkin pärjää monessa ammatissa todella pitkälle. Täällä jengi ehdottelee ihan vakavalla naamalla opettajan ym. ammatteja jotka vaativat korkeakoulututkinnon ja nimenomaan sitä älykkyyttä, ts. luku-kirjoitus ja laskutaitoa sekä loogista päättelyä. Nyt valoja päälle näiden kommenttien kanssa. Muuten, oikeinkirjoituksesi ja kielioppisi on oikeasti heikkolahjaiseksi ihmiseksi epäilyttävän korkealla tasolla. Odottaisin huomattavasti suppeampaa sanavarastoa, selkeitä oikeinkirjoitusvirheitä ja yksinkertaisempia lauserakenteita. Hyvin olet saanut kyllä ihmiset mukaan puhumaan itsestäsi ja tarjoamaan apua jo kahdeksan sivun ajan. Saavutus sekin. Vielä kun osaisit jotenkin kaupallistaa tämän taidon. Ryhdy bloggaavaksi vähälahjaisia voimaannuttavaksi influensseriksi? :D
Jos viittaat kommenttinumeroihin esim. 121 ja 146, niin minä olen ne kirjoittanut. En ap. En ole lukiota käynyt, eikä minussa ole lukioainesta.
Kielelliset taitoni todettiin alle ikätasoisiksi psykologisissa testeissä, ja osasyynä on varmaan sekin, että ole ennen kuullut niitä kaikkia sanoja kuten vaikkapa "suurpiirteinen" (nyt tiedän sen tarkoittavan henkilöä, joka ei kiinnitä huomiota yksityiskohtiin) tai "tainnuttaa" (tiedän, että eläin tehdään tajuttomaksi tällä menetelmällä). Vietin peruskoululaisena suurimman osan ajasta tietokoneen ääressä, enkä ole saanut hirveämmin sosiaalisia kokemuksia pelätessäni sosiaalisia tilanteita koulukiusaamisen takia.
Tuo vaikeneminen on myös ongelmani. Vaikka minulla yleistietous todettiin hyväksi psykologisissa testeissä, niin silti epävarmailin muutamassa kysymyksessä. Minulta kysyttiin, että mikä elin tuottaa insuliinia ja hiljaa päässäni ajattelin, että se on haima. En kuitenkaan uskaltanut sanoa sitä, koska olin epävarma ja biologia oli koulussa arvosanaltaan kuusi. Mieluummin sitten vaikenin.
Monista vaikeista asioista puhuminenkin oli vaikeaa peruskoululaisena kuten isääni liittyen. Tällöin valehtelin lastenpsykiatrisella poliklinikalla keskittyväni lauluharrastukseen haaveillessani laulajan urasta, mutta totuus oli toinen: isän alkoholismi ja hänen naisystävä. Luulin, että "en saa puhua" tästä tai minulle "suututaan", vaikkei kumpikaan vanhemmistani ole mitään sellaista sanonut. Varmaan lojaalius oli taustalla, kun kyseessä oli kuitenkin oma isä. Ja kun äitini sanoi siellä poliklinikalla tämän ääneen, niin itkin, koska en uskaltanut itse sanoa asiaa ääneen, koska "minullehan suututtaisiin". Ajattelin vain hiljaa, että miksei kukaan vain auta minua. Juuri tällaisten pelkojen takia kirjoitin vain Lasten ja nuorten nettiin yms. koska koen, ettei kirjaimet "vittuile" minulle ja voin tarkkaan miettiä, mitä sanon. Negatiiviset reaktiot oikeassa elämässä ovat saaneet minut pelkäämään.
Mitähän sinä nyt oikein haet täältä näillä avautumisillasi? Terapiaa? Tukea ja kannustusta? Elämänohjeita? Suosittelen oikeasti hankkimaan apua ammattilaiselta, ja se muuten yleensä maksaa. Jos ei sinulle niin verojen kautta jollekin toiselle. Elämää on muuallakin kuin sinun napasi ympärillä ja jokaisella meistä on kuule omat ongelmansa, tulet vielä huomaamaan, kun näistä sosiaalisista tilanteista tulet saamaan enemmänkin kokemuksia, toivottavasti tuottavassa työssä missä kannat sinäkin kortesi kekoon yhteiskuntamme pyörittämisessä. Älä ota tätä vittuiluna vaan herätyksenä.
En syytä ketään viatonta tästä kokemuksistani. Itsehän olen jopa joissain tilanteissa todennut ansainneeni rangaistuksen ja vihat niskaani, mutta siihen tapaukseen en luokittele kiusatuksi tulemista. Minulla on ihan selkärankaa myöntää tehneeni väärin, vaikka olisin tehnyt maailman vakavimman rikoksen.
Tiedän, millainen pessimisti olen, mutta kyse on myös realismin käytöstäkin. En ole saanut elämässä oikein hyviä kokemuksia, vaan pelkkää vihaa ja paskaa niskaan tuppukylässä asuessani. Ei ole mikään ihme, miksi olen välillä toivonut olevani äänetön ja näkymätön, ettei tarvitsi kuunnella jatkuvia huuteluja. Kuitenkaan en näe mitään syytä tappaa itseäni, vaan näen jotain hyvää elämässäni. Esim. työ on pitänyt elämäni kasassa. Koitan hyvää elämää edesauttaa terveellisillä elämäntavoilla. Jokin pieni toivon kipinä minulla on kuitenkin.
Olenkin päättänyt hakeutua omasta tahdosta neuropsykiatrisiin tutkimuksiin. Ihmisten kommentit fiksuudestani ovat kuulostaneet liian hyvältä ollakseen totta, ellei sitten ole otsaa mainita tyhmyydestäni, josta olen kerran elämässä kuullut äidin suusta - itse asiassa minä ja kaikki sisarukseni oltiin hänen sanojen mukaan yhtä tyhmiä. On hyvin mahdollista, olen liiankin rakastunut diagnooseihini ja kahlinnut itseni niihin.
Mä ja moni muukin varmasti rohkenee olla eri mieltä, ettei sun vaikeudet ole järjen puutetta. En tiedä tasan yhtään heikkolahjaista, jotka puhuu poliittisista aiheista ja muodostaa itselleen omat aatteensa. Nämä ei edes tiedä mitä äänestäminen on käytännössä tai mikä on puolue. Ja jos saa ilman helpotuksia yli seiskan keskiarvon, se ei ole kaikkein huonoin eikä parhainkaan.
Suosittelen tuon epävarman luonteen ja huonon itsetunnon takia psykoterapeuttia. Kannattaa ainakin kysyä sen mahdollisuutta ja yrittää. Tuo heikkolahjaisen leima on helppo lyödä otsaan ja näin olleen nuoren mahdollinen masennus jää tutkimatta, kun luullaan kouluvaikeuksien johtuvan laajoista oppimisvaikeuksista. Oma veikkaus on että koulukäynti oli kiusaamisen takia vaikeaa > nuori masentuu > elämä pyörii pelon ja epävarmuuden ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihmiselle kertoo että se on nero se usein uskoo sen vaikkei olisikaan, ja samoin jos sille kertoo että sillä on vajavaisuuksia ne uskoo senkin vaikkei oikeesti olisi.
Mielestäni koulutussysteemi nykyisellään ei ole ihan onnistunut. Jokainen vähänkin eri lailla maailmaa hahmottava luokitellaan helposti "tyhmäksi". Usein nämä "tyhmät" ovat kuitenkin sitä fiksuinta sakkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjainen ihminen on rehellisesti ja raadollisesti sanoen todella tyhmä.
Aloittaja ei vaikuta kovin tyhmältä, toisaalta hänen vahvuutensa on juuri äidinkieli, itsensä ilmaisu kielellisesti.
Nykyään heille on tosiaan tämä laaja-alaiset oppimisvaikeudet -termi. Asia on silti sama.
Heikkolahjainen on todellakin väliinputoaja. Hän on käytännössä lähes kyvytön selviämään normaalin aikuisen elämän haasteista. Mutta riittäviin tukitoimiin olisi oikeutettu vasta kehitysvammaisena.
Ihmisen kykyprofiili koostuu monista palasista, osaamisen alueista. Mikäli äidinkielen hallinta ja kirjoittaminen on tuolla tasolla, ongelmien täytyy toisaalla olla jopa musertavia, jotta kokonaistasolla painutaan
heikkolahjaisuuden diagnoosiin saakka.Kehitysvammainen ihminen on sitten jo käytännössä lievälläkin diagnoosikriteeristöllä kokonaisuutena jo aivan jäätävän tyhmä. Mutta heitä sitten ymmärretään ja tuetaan jo aivan eri malliin.
Jos pitäisi kahdesta valita, olisin mieluummin lievästi kehitysvammainenkin kuin heikkolahjainen.
Kummatkin kärsivät erilaisuudestaan (tämä tiedostaminen ei ole ongelma enää vaikeammin kehityvammaisten kohdalla). Mutta toisen ryhmän tietä tasoitetaan ihan valtavasti, heihin käytetään yhteiskunnan rahaa siis aivan valtavasti - ja toiset ovat omillaan lähes yhtä heikoin eväin.
Tiedän etten puhu kauniisti mutta ei ole minun vikani, että elämä on välillä todella karua. Tätä karuutta kuvatessa sokerointi on aika tarpeetonta.
Onhan täällä näitä koneinsinöörejä ja aivokirurgeja, joiden äo on sama kuin lievästi kehitysvammaisilla. Ovat vain diagnosoimattomia ja heidän vanhemmat pahoittaa mielensä, jos opo suosittelee heidän lapselleen lähihoitajan ammattia lääkärin sijaan.
Se on esimerkiiksi autisteilla sellainen juttu että vahvuuden osa alueeet on vahvempia joiisain ja toisissa taas heikompia. Voisi verrata vaikka että jos menettää näköaistin niin kuuloaisti voimistuuu. Etttä tavallaan millä osa alueilla pärjäää sillätavoin että vaikka yksinkertainen tehtävä piiiirrä sarja kuva tässä hetkessä mahdolllisimman nopeasti, niin kykenen sen tekemäään tai säveltämäään.. Munn esim mummo oli filosofian maisteri ja ukki arkkitehti ja taiteeellisessa perheessä kasavnut koko ikäni ja isäni veli joka laivastossa kävi rukin ja ydinvoimalassa työskennellyt ja vtt lllä ja äidin sisko taaas sairaan hoitaja ja äidin veljen (joka markkinoinnin amk) poiika mielisairaalan sairaaaanhoitaja, jos nivon nämä yhteeen ja mkietin mitä ominaisuuuksia minullla on niiin se kartoitus on helpompaaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin diagnosoitu, oikea heikkolahjainen miettii, että miten näillä korteilla keksitään itselle fyysisesti kevyt työ, joka onnistuisi ammattikoulutuksella:
- laaja-alaiset oppimisvaikeudet (poliittisesti epäkorrektein termein sanon heikkolahjainen)
- matematiikka oli yksilöllistetty aine ollessani peruskoululainen
- keskiarvo 7,5
- peruskoulu suoritettu osittain yksilöllistetysti
- AS-piirteisyys, ehkä tämäkin muuttuu vielä Aspergerin oireyhtymäksi (tiedän, että se on nykyään liitetty autismin kirjon-kattokäsitteen alle)
- Sjögrenin oireyhtymä, joka eniten vaikuttaa silmiini ja sen seurauksena olen saanut myös diagnoosin kuivasilmäisyydestä (kyse on suurella todennäköisyydellä syystä ja seurauksesta)
- oma arvio kuivasilmäisyyden asteesta on vaikea silmien väsyessä altistuttuaan liialliselle ruutujen katselulle ja myös kirkkaat valot saa minut voimakkaasti haukottelemaan
- kädet väsyy kynällä kirjoittaessa tai sekoittaessa pitkiä aikoja ruokaa, jolloin käsiä on ravistettava
Minulla on ennestään takana ravintola-alan koulutus ja suorittaessani kahvilapalvelut-nimistä valinnaista aloin kiinnostua kahvilayrittäjyydestä pintapuolisesti kunnes aloin keksiä liike-ideaa. Nyt onkin se pulma, että omavalmentaja kaupungin kuntakokeilusta kysyi, että mikä käsiäni vaivaa ja rehellisesti sanoin sen olevan reumatismia. Hän kysyi myös, että olenko nyt ihan varma, että kahvilayrittäjyys toimisi kohdallani, vaikka koitin vakuutella, että voisin tehdä itselleni "esteettömän" paikan, jossa ei tarvitsisi kantaa suoraan pöytiin. Tuntuu niin pahalta, jos minun pitäisi nyt 25-vuotiaana ryhtyä eläkeläiseksi, kun olen saanut TET-jaksoilla, työssäoppimispaikoilla sekä työpaikalla kehuja reippaudesta, ahkeruudesta ja tunnollisuudesta. Minulle työnteko käy kuin harrastuksesta. Viihdyn töissä paremmin kuin koulussa, eikä minua ole kukaan vielä syrjinyt töissä toisin kuin koulussa.
Minulle koulunkäyntikin on ollut niin vastenmielistä, erityisesti peruskoulussa johtuen kiusatuksi tulemisesta. Ja tähän kiusaamiseen johti perättömät huhut, jotka eivät pitäneet paikkansa. Helposti aloin itkemään, jos minulle huudettiin sitä yhtä haukkumanimeä ja pääsin jopa muutaman kerran aikaisemmin pois koulusta pahoitettua mieleni. Minua on syystäkin pelottanut ihmisten negatiiviset reaktiot, enkä ole uskaltanut sen takia etsiä itselleni kavereita pelätessäni, että olisi huudeltu "Painu v***tuun!"-tyylisiä kommentteja. Eipä tätä kukaan tajunnut, enkä uskaltanut kertoakaan olevani liian ujo saati pelostani negatiivisia reaktioita kohtaan. Olen vihannut itseäni, erityisesti peruskoulussa johtuen ulkonäköpaineista, joita äiti ei tietenkään ymmärtänyt. Varmaan ajatteli, että eihän tällaisen "vammaisen" tarvitse olla nätti.
Kukaan heikkolahjainen ei kirjoita noin hyvää suomea. Ehkä on jotain vaikeuksia ollut mutta aivan muuta kuin älyllistä. Mahdollisesti nepsyä, johon autismin kirjokin luokitellaan. Suosittelen neuropsykiatrisiin tutkimuksiin menemistä, jonne tietysti tarvitset lääkärin lähetteen.
Ehkä kannattaisi pyrkiä erilaisiin paikkoihin töihin, niin näkisi muutamassa vuodessa, mihin soveltuu?
Ehkä, mutta kun kaikkeen nykyään pitäisi olla tutkinto. Eläisinpä aikaa, jolloin pystyi vaikka itse oppimaan ammattiin. Sen takia koulun käyminenkin tuntui hieman vastenmieliseltä, ja erityisesti kun sain traumat harjoittelusta ollessani a la carte-ravintolassa, jossa ihmeteltiin, että enkö pysty kantamaan kahta tai kolmatta lautasta. Siinä tilanteessa olisi tehnyt mieli sanoa, että ei näillä mitoilla (153 cm/55 kg) kanneta useita lautasia. Kyllä tekisi mieli anoa vapautusta fyysisestä koosta, jolle ei mitään mahda, kuin fyysisestä vammasta. Eihän fyysisesti vammaistakaan kehoiteta juoksemaan maratonia, mutta minun mitoilla pitäisi kyetä kantamaan useita lautasia pöytiin.
Itse asiassa tiedän, missä voisin olla työkokeilussa tai harjoittelussa (mikskä sitä nyt kutsutaan): perheenjäsenen kaupalla. Hän on jopa ehdottanutkin harjoittelijaksi tulemista, ja onhan minulla jo kokemustakin tutusta paikasta ollessani tuuraaja. Mutta jos tästä haluaisi ammatin, niin totta kai pitäisi olla merkonomin tutkinto, muttei riitä taidot lukion matematiikkaan. Tosin eipä perheenjäsen itsekään ole merkonomi, vaan perustanut yrityksen kiinnostuksen kohteiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro. 121:en kirjoitukset jatkuu...
Ammattikoulussakin inhosin jonkun verran olla johtuen pakollisista että valinnaisista tutkinnon osista, joista en innostunut. Kahvilapalvelut-valinnaisesta pidin, koska ei rasittanut fyysisesti, kun taas annosruokien tarjoilu teki selkäni niin kipeäksi, että sängystä nouseminenkin oli vaikeaa. Valinnaisten kanssakin olin opiskelujen loppupuolella pulassa, koska ne oli niin vastenmielisiä ja mielsin ne liian raskaiksi.
Muistan, että palvelukodin keittiöllä ollessani työssäoppimassa olin hieman omissa ajatuksissa oleva ja kun asia tuli puheeksi, kerroin asian suoraan, että mistä kiikastaa, koska annoin työpaikkaohjaajalle itsestäni väärän kuvan: hänen sanojen mukaan pärjäisin työssä, jossa olisi muitakin paikalla. Ei ollut siitä kyse, ja olen pärjännyt oikeissa töissä henkilöstöravintolassakin ilman, että tarvitsee olla jatkuvan silmän alla tai vaikkapa perheenjäsenen kaupalla, jossa olen jopa tuurannutkin hänen ollessa ulkomailla. Jopa perheenjäsenkin sanoi äidilleni ja siskolleni, että hyvinhän minä siellä pärjään ja viihdyn. Nyt toki silmäoireet vaikuttaa asiaan, koska altistun yrityksellä monille näytöille pelien ollessa päällä. Koitan kuitenkin olla diagnooseista huolimatta työteliäs ihminen, enkä halua kuluttaa yhteiskunnan verovaroja eläkeläisenä. Haluan olla yhteiskunnalle hyödyllinen, en "heikompaa" ainesta. En halua olla äitini tai isäni kaltainen työtön tai sisaren kaltainen työpajalla käyvä nuori.
Nyt tulee asiaton kommentti, mutta tässä taas 'vähälahjainen', joka analysoi ja kirjoittaa paremmin kuin suurin osa ylioppilaista. Aika helpolla saa luistaa yhteiskuntaan osallistumisesta, jos tällainen 'vähälahjainen' pääsee vielä työkyvyttömyyseläkkeellekin monialaisten oppimisvaikeuksien takia. Itselläni on pari akateemista loppututkintoakin, enkä taatusti osaisi analysoida omia työelämään liittyviä harminaiheitani yhtä ytimekkäästi.
Vähälahjainen on vähälahjainen, ei se minua loukkaa. Ei se ole asiaton sana. Jostain syystä ihminen pahoittaa mielensä, jos jolloin on korkeampi tai matalampi älykkyysosamäärä. On ok puhua ihmisten fyysistä rajoitteista sen sijaan, että puhuisimme laaja-alaisista kävelyvaikeuksista. En muutenkaan ymmärrä tätä nykyajan poliittista korrektiutta. Puhun itsestäni naisena, en minään vaginallisena tai henkilönä. Omassa, mahdollisessa yrityksessäni olen myös esimies, enkä esihenkilö tai - nainen, jos palkkaisin muutaman työntekijän
Valitettavasti minun kohdalla oli puhuttu eläkkeestä ilman, että tiesin koko asiasta. Tämän tiedon löysin tutkiessani Omakantaa, jossa oli tietoa yläkoulun aikaisilta poliklinikkakäynneiltä. Toki siellä luki, että minulla on halua pärjätä. Pärjään omassa asunnossa hyvin ja osaan täyttää lomakkeet netissä. Tiedän, että miten toimia, jos ei voi laskua maksaa eräpäivään mennessä. Itse pyrin aina siihen, että kun rahaa on, se lasku maksetaan heti ja sen jälkeen mietitään omia mukavuuksia tai siirrän ne myöhempää varten. Tiedän, etten voi saada kaikkea haluamaani heti tai nenän eteen.
Valitettavasti minulle on jäänyt jonkinlainen katkeruus sitä kevapoliklinikkaa kohtaan, koska tuntui, että he yritti änkeä minua tiettyyn muottiin. Huomasin sen heidän käytöksestäkin, kun valehtelin yläkoululaisena juoneeni ja tupakoinneen. Se oli vain sellainen testi nähdäkseni, että mikä oli reaktio. Tuntui, ettei minun annettu olla teini, koska olenhan "vammainen". Saman huomasin myös seurusteluasioista keskustellessa, kun psykologi kysyi, että onko kumppanillani oppimisvaikeuksia. No ei ollut, ei. Tuollainen on vaikuttanut paljonkin identiteettini, en ole toisen diagnoosin kanssa naimisissa paitsi omieni. Valitettavasti minulla on samat vaatimukset miesten suhteen kuin "normaaleilla" naisilla: yli 170 cm. En tosin vaadi korkeakoulutusta tai rahaa, vaikka välillä köyhä perhetausta olisi motiivina siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heikkolahjainen ihminen on rehellisesti ja raadollisesti sanoen todella tyhmä.
Aloittaja ei vaikuta kovin tyhmältä, toisaalta hänen vahvuutensa on juuri äidinkieli, itsensä ilmaisu kielellisesti.
Nykyään heille on tosiaan tämä laaja-alaiset oppimisvaikeudet -termi. Asia on silti sama.
Heikkolahjainen on todellakin väliinputoaja. Hän on käytännössä lähes kyvytön selviämään normaalin aikuisen elämän haasteista. Mutta riittäviin tukitoimiin olisi oikeutettu vasta kehitysvammaisena.
Ihmisen kykyprofiili koostuu monista palasista, osaamisen alueista. Mikäli äidinkielen hallinta ja kirjoittaminen on tuolla tasolla, ongelmien täytyy toisaalla olla jopa musertavia, jotta kokonaistasolla painutaan
heikkolahjaisuuden diagnoosiin saakka.Kehitysvammainen ihminen on sitten jo käytännössä lievälläkin diagnoosikriteeristöllä kokonaisuutena jo aivan jäätävän tyhmä. Mutta heitä sitten ymmärretään ja tuetaan jo aivan eri malliin.
Jos pitäisi kahdesta valita, olisin mieluummin lievästi kehitysvammainenkin kuin heikkolahjainen.
Kummatkin kärsivät erilaisuudestaan (tämä tiedostaminen ei ole ongelma enää vaikeammin kehityvammaisten kohdalla). Mutta toisen ryhmän tietä tasoitetaan ihan valtavasti, heihin käytetään yhteiskunnan rahaa siis aivan valtavasti - ja toiset ovat omillaan lähes yhtä heikoin eväin.
Tiedän etten puhu kauniisti mutta ei ole minun vikani, että elämä on välillä todella karua. Tätä karuutta kuvatessa sokerointi on aika tarpeetonta.
Moni lievästi kehitysvammainenkin on paljon tiedostavampi vammansa suhteen kuin heikkolahjainen. Pojallamme on diagnoosina adhd ja laajat oppimisvaikeudet eli heikkolahjaisuus. Kun vertaan poikaani kehitysvammaisiin niin suurin osa heistä tuntuu olevan paljon järkevämpää kuin oma poikani. Poikani ei osaa tehdä edes voileipiä kun taas työssäni kohtaamat kehitysvammaiset osaa tehdä yksinkertaisia ruokia ja käyvät töissä hyllyttäjinä tai päiväkotiapulaisina. Poikaani ei kiinnosta mikään ja kotona nauttii palveluksista. Keskeytti kiinteistönhoitajan opinnot. Hän ei kerro meille vanhemmille mitään ja pitää itseään aikuisena. Ei ole suostuvainen lähtemään tutkimuksiin. Pienemmät sisaruksetkin siivoaa omat jälkensä omatoimisemmin kuin oma poikamme, joka on 17.
Vieralja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto olisi ihan vaan siivousala. Sinne on olemassa ihan tutkintokin, ja tuntuvat kuitenkin kaipaavan tunnollisia työntekijöitä. Palkat ei toki ole kummoisia.
Oon itse joskus ollut myös tiskaajana opiskelujen ohessa, se ainakin oli erittäin yksinkertaista.
Mä tyrkytän edelleen julkista puolta. Jos pääset siivoojaksi kaupungille ei palkka ole sen parempi mutta työ leppoisampaa ja ainakin oman kokemuksen mukaan ovat enemmän osa työyhteisöä kuin yksityisellä jossa siivooja työ on paineistetumpaa
Siivoustyötäkin tehdään nykyään kello kaulassa ja opiskelijalla on oltava yli 7 keskiarvo.
Lapseni kaveri oli todetusti laajat oppimisvaikeudet omaava.
Lähihoitajaksi valmistui.
Provo.
Jos älykkyydessä olisi vikaa, ap ei kirjoittelisi tänne noin selkeästi ja johdonmukaisesti.
Kaikkea paskaa tämänkin palstan ihmiset uskoo.
Se että uskoi ap:n vedätyksen, osoittaa sen, miten heikkolahjaista porukkaa tällä palstalla on tänäänkin liikeenteessä.
Mitä oikein ajattelitte, kun nielitte kakistelematta ap:n jutut?
Järjestyksenvalvoja. Jos osaa ajaa kotiparturilla pään puliksi, niin osaa tarpeeksi.