Helsingissä vähävaraiset nuoret toivovat kalliita merkkituotteita lahjoiksi!

Järkevää on toivoa vaatteita.  Vein tänään itsekin vaatetavaraa keräykseen.

Kun on hyväksi havaittu merkki, mikäs siinä.

Kummipoika toivoi pandaa ja vihreitä kyniä.

Kyllähän tollasen pandan ostaa kuka vaan mutta kynät on kyllä liian kalliita! 😐

Veljentyttö tahtoo prinsessavärityskirjan, kimalleliimaa ja palapelin! Milläs rahalla mä moisia ostelen? Ovat molemmat köyhistä perheistä, aika kalliita toivomuksia noin pienillä lapsilla 😮 Sellaisii ne köyhät on!

Vierailija kirjoitti:

Itse olen perheestä, jossa oli tiukkaa. Tai ei olisi ollut, ellei isä olisi juonut palkkaansa. Elettiin siis äidin tuloilla, jotka ei olleet suuret. Kivoja vaatteita sai kuitenkin ihan edullisesti. En koskaan haaveillut tietyistä kalliista merkeistä. Riitti aivan hyvin se, mihin oli varaa. Meillä oli rikkaita sukulaisia, enkä silti verrannut itseäni serkkuihini. Tuo on kummallinen ajatus, että kun kerrankin voi saada sellaista, mitä kaikilla muillakin on. K-a-i-k-i-l-l-a muilla ei ole niitä monen sadan laukkuja. Joillain on.

Nykyään on vaan monilla tuilla elävillä sellainen ihmeellinen käsitys, että heillä on OIKEUS kaikkeen siihen, mitä työssäkäyvällä naapurillakin on. Ja muiden pitäisi se heille kustantaa. Lapsille opetetaan tätä samaa ajattelua. Aikaisemmin moni tajusi, että pitää itse tehdä asioita sen eteen, että elämässä menisi paremmin kuin lapsuudenperheessä. Nykyään opetetaan kerjäämään.

Uskon ihmisillä olevan synnynnäinen tarve ja usko tasa-arvoon: että olen yhtä arvokas kuin naapuri ja siksi minulla on oikeus samaan. Ideaalihan olisi, että tämä toteutuisi ja etenkin lasten kohdalla. Itse ainakin lujasti (ja ehkä naivistisesti) toivon, että kaikilla olisi vähintään sen verran kuin itselläni on. Jos minä olen oikeutettu tähän kaikkeen, miksei muutkin olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmaan hyvin kurjaa olla alituisessa köyhyydessä. Moni joutuu sitä olemaan esim sairauden takia. Opiskeluajan köyhyys on ohi menevää ja normaalia.

Ap puhuu nyt nuorten lahjatoiveista. He paratiisi eivät pysty saamaan köyhiltä vanhemmiltaan yhtä hienoja lahjoja kuin ikätoverinsa ja joutuvat silmätikuksi ja kiusatuksi.

Mikä siinä on, että he eivät saisi toivoa hienoja lahjoja. Nehän on niitä samoja , mm itä tavallisten perheiden lapsille pystytään ostamaan.

Ymmärrän, että nuoret haluavat jotain sellaista, mitä muuten eivät mitenkään voisi saada. Mutta taivaan tähden, ei joku "laumaan sulautuminen" tai kiusaamisen loppuminen onnistu sillä, että saat yhden merkkivaatteen. Niissä perheissä, joihin tässä varmaan halutaan samastua, niitä merkkivaatteita ym. -tavaroita ostetaan pitkin vuotta. En ole ikinä ostanut lapsilleni mitään merkkivaatteita ellei vahingossa kirpparilta. Viidesluokkalaista poikaani kiusattiin koulussa mm. siitä, ettei ole "oikeita" vaatteita, mutta eihän se juttu olisi siihen loppunut, että olisin ostanut jouluksi kaksi Adidaksen vaatetta (jotka täällä ilmeisesti ovat lähes ainoita oikeita). Niitä vaatteita olisi pitänyt ostaa paljon lisää ja jos olisin ostanut, vika olisikin ollut vääränlaisessa kännykässä, pyörässä tai ties missä. Otin yhteyttä opettajaan ja oikeastaan ihan ihmettelen, että kiusaaminen on ilmeisesti loppunut jatkuvalla asiaan puuttumisella.

Kaikkiaan tuntuu jotenkin niin surulliselta, että näille köyhille nuorille ne "oikeat" vaatteet ovat niin tärkeitä, että sellaista, yhtä vaatekappaletta, toivotaan elämään enemmän kuin mitään muuta. Kun ei se edes auta siinä ryhmään kuulumisessa. Minusta tällainen ajattelutapa on jotenkin sairas, mutta en syytä siitä nuoria. Niinhän on kampanjoita ja huolta siitä, että vääränlainen puhelin aiheuttaa kiusaamista ja siksi nyt toivotaan lapsille niitä "oikeita" puhelimia. Siis aikuisten toimesta. Johtuukohan se kiusaaminen oikeasti puhelimesta vai olisiko ihmisillä jotain tekemistä asian kanssa? Jos ns. asiantuntijoidenkin asenne tuntuu olevan se, että on jotenkin luonnollista joutua kiusatuksi vääränlaisen puhelimen takia, miten voisi olettaa, että lapset ja nuoret itse olisivat empaattisempia? Kyllä se kiusaaminen johtuu ihan muusta kuin tavaroista tai niiden puuttumisesta. Veikkaisin syyksi enemmän ajattelemattomuutta tai silkkaa julmuutta. Voisikohan niille tehdä jotain? Ei varmaan, ostetaan vaan uutta merkkikamaa kaikille tasan yhtä paljon ja sitten sitä kiusaamista ei varmaan enää ole, eihän... 

Kiusaaminen valitettavasti yleensä vain yltyy, jos köyhällä lapsella merkkituotteita hopesta tai uffilta. Juoruilevat äidit (samat kuin täällä palstalla välittävät) leimaavat perheen vanhemmat sitten varkaiksi. Kokemusta on (valitettavasti omekohtaista). Kateellisuudella ei ole rajaa. Suomessa on 150 000 köyhää lasta ja heistä sekä heidän läheisistään kirjoitetaan täällä hyvin rumasti. Miltä tuntuisi, jos olisitte esim. sairauden takia samassa tilanteessa kuin nämä vähävaraiset perheet?

Uskon, että köyhien lasten kiusaaminen lähtee koulukavereiden vanhemmista - kuten tämäkin keskustelu jo osoittaa.

Todella surullista lukea.

Mistä toiset tietävät perheen olevan köyhä, jos teinin saa naamioitua merkkivaatteisiin?

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö että Hopen lahjakyselyyn vastaa usein tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleva äiti?

Minä toivoin nuorelleni leffalippuja, lahjakorttia Zaraan ja pientä hemmottelua esim Flamingo. Kaikkia toiveita ei välttämättä edes toteuteta.

Itse olen ostanut juuri

17 vuotiaana hoas:n yksiön saaneelle abityttärelleni mm Finlaysonin patakintaat, patalaput ja keittiöpyyhkeet kaikki samaa sarjaa ja sävyä. Lisäksi tyylikäs pinkki keittiöveitsi.

Jotain muutakin tulee mutta odotan nyt ensin mitä Hope toteuttaa.

Minulla on myös leikki-ikäinen poika jolle sai myös esittää kolme lahjatoivetta.

Olet ostanut tytöllesi jo läjäpäin lahjoja ja kalliitakin. Lisääkö vielä tarvitaan?

Me ollaan keskituloinen perhe ja ainut lapsemme saa joululahjan, jonka hinta on noin 20 euroa. En ymmärrä yhtään, miten kukaan laittaa kolminumeroisia lukuja johonkin vaatteisiin, laukkuihin yms täysin turhaan. Omalle lapsellemme olemme yrittäneet opettaa kohtuutta toiveissa ja sitä, että pitää laittaa raha järkeviin kohteisiin. Lapsemme soittaa pianoa musiikkiopistossa, joten sinne menee rahaa sekä uintikerhoon. Vaatteet ostetaan käytettynä niin paljon kuin pystyy. Rakennekynsiin en ikinä antaisi kenellekään rahaa, turhempaa rahankäyttöä saa hakea oli rahatilanne mikä tahansa.

Ajattelin lahjoittaa Hopen keräykseen vanhoja kalsareita, seinäkalenterin vuodelta 2017, rikkinäiset kuulokkeet (vasemmasta napista kuuluu välillä musiikki), tyhjän pahvilaatikon, kirjan jonka kaikki sivut on sotkettu, kahvattoman muumimukin, tyhjän kissanraksupussin, yhden lenkkarin ja yhden AA-pariston. Minulta voisi herua myös tyhjä fairypullo. Ovathan nämä aika hienoja lahjoja köyhille.

Naapuri lupasi lahjoittaa tyhjän maalipurkin, parittomia sukkia, rikkinäisen peilin ja haaroista puhkikuluneet farkut. Jalo mies!

Lapseni suostui luopumaan päättömästä vauvanukesta ja kaljusta barbiesta. Myös yksi (1) pala palapeliin olisi kuulemma tulossa lahjoitukseen!

Nämä upeat lahjat tuskin köyhille kelpaavat tänäkään vuonna mutta omapahan on vikansa! On ilo saada jakaa eteenpäin nämä upeat tavarat!

Hauskaa joulua kaikille!

Kreivi Edward Maxmillian Von Fartwood

Me olemme suurituloinen perhe, ja arjessa käytetään surutta isojakin summia ruokaan, matkusteluun, hyväntekeväisyyteen, tavaroihin, omiin ja lasten harrastuksiin, kulttuuriin ja vaikka shampanjapulloon perjantai-illan iloksi. Lapset ovat tottuneet saamaan tarvitsemansa asiat ja tavarat saman tien, ei tarvitse joulua odotella.

Elämme kuitenkin pröystäilemättä, raha näkyy lähinnä siinä, että meillä on kaksi asuntoa, eikä mikään jää koskaan rahasta kiinni, kaikki voidaan toteuttaa mitä halutaan ja keksitään.

Usein jouluna lapset saavat meiltä vain jotain pientä tavaraa ja kirjoja (noin 200 eurolla per lapsi) ja lupauksia seuraavan vuoden matkoista ja teatterikäynneistä.

Kummit ja sukulaiset ostavat myös paketit kaikille. Meillä menee omiin kummi- ja sukulaislahjoihin enemmän rahaa kuin omien lasten lahjoihin.

Onhan tämä yltäkylläistä elämää, mutta siihen päästään kovalla työnteolla ja ahkeruudella.

opetar kirjoitti:

Asun noin 40 000 asukkaan kaupungissa. Viime vuonna eräs ystäväni pyysi minua osallistumaan vähävaraisille lapsille tarkoitettuun keräykseen: lupasin ostaa leffalippuja ja uimahalliin 10 kerran kortin. EIVÄT KELVANNEET, KUN OLIVAT LIIAN "pieniä" lahjoja. En osallistu tänä vuonna (kaan)

Mitä hitsiä😲noihan on tosi hyviä lahjoja. Varsinkin leffaliput.

Leffat on nykyään niin kalliita ja siihen vielä jotain leffaherkkuja sun muuta, menis kahden lapsen leffareissuun meidän perheeltä parin kolmen päivän ruuat.

Kunpa saisikin jostain.

Ollaan hyvätuloisia. 12- ja 16-vuotiaat sanoivat, että eivät tarvitse mitään. Jotain tekisi mieli hommata, mutta en mitään tarpeetontakaan halua antaa. Ehkä jotkut lahjakortit pikkusummalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan tavallinen perhe. Ei toivo omat lapset satojen eurojen lahjoja, eikä sellaisia kyllä ostettaisikaan. Enkä toivonut itsekään koskaan. Mistä tulee köyhien perheiden lapsille kuvitelma, että kaikki muutkin saavat, niin heidänkin täytyy.

Kysyppä lapsiltasi mitä he toivoisivat, jos saisivat toivoa mitä vain. Ajattelematta vanhempien suhtautumista.

No tämä on kyllä i d i ootti vertaus. Minäkin toivoisin joululahjaksi lottovoittoa, mutta en sitä tule saamaan. En tiedä yhtään perhettä, jossa joululahjaksi voi toivoa ihan mitä vain. Minäkin voin kysyä, että mitä toivoisivat, "jos ihan mitä vain" niin teinit vastaisivat varmaan että 3kk:n Jenkkimatka... Mutta olen kysynyt normaalisti lahjatoiveet ja toinen toivoi piirustuskirjaa ja toinen meikkipalettia.

Ei haittaa mua. En asu lähelläkään Helsinkiä. Meidän kaupungin lahjakeräykseen sai viedä mitä vaan. Vein pari palapelia, Disney/animaatioelokuvia ja piirustustarvikkeita. Noita elokuviakin sai jostain alelaarista parilla eurolla. Jos joku lapsi saa niistä hyvän mielen niin hieno juttu! 😊

Itse toivon uutta pyjamaa ja erästä kirjaa joka kokoelmastani puuttuu. Saa nähdä oonko ollu kiltti tänä vuonna!

Vierailija kirjoitti:

Uskon ihmisillä olevan synnynnäinen tarve ja usko tasa-arvoon: että olen yhtä arvokas kuin naapuri ja siksi minulla on oikeus samaan. Ideaalihan olisi, että tämä toteutuisi ja etenkin lasten kohdalla. Itse ainakin lujasti (ja ehkä naivistisesti) toivon, että kaikilla olisi vähintään sen verran kuin itselläni on. Jos minä olen oikeutettu tähän kaikkeen, miksei muutkin olisi.

Riippuuko ihmisen arvo tavaroista?

Kuinka monelle muulle tarjoat ilmaiseksi yhtä hyvän elintason kuin itsellesi? 

Vaikea teema. Tavallaan tekisi mieli ostaa jollekin oikeasti köyhän perheen fiksulle teinille joku merkkivaate tms (jos ei ole sitä vaatimassa), mutta ei ole tapaa löytää oikeaa kohdetta. Näistä perhe 'mäkelöistä' en välitä (vai ketä ne nyt oli, se lehdissä esiintynyt perhe, missä uusimpien konsoloiden ja rotukoirien keskeltä huudellaan uhreina, kuinka 2 aikuista ei voi käydä töissä, kun yhtä lasta pitää viedä ja hakea koulusta). Mutta jos tietäisin jonkun fiksun nuoren, häntä mielelläni ilahduttaisin. Ei ole kanavia löytää.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut vähävarainen lapsi/teini 90-luvun alussa. Ihan elämän perustarpeisiin rahat riittivät, oli vaatetta - vähän turhan vähän, ja ostettu hinnan perusteella, ei siksi että se miellytti silmää. Minulla oli halpisbarbi ja halpisfarkut ja huonosti toimivat halpiskorvalappustereot, joilla kuuntelin kirjaston kasetteja. Haaveilin tosi paljon aidosta Barbiesta, aidoista Leviksista, cd-soittimesta... siitä mitä kavereilla oli. Eli todellakin ymmärrän, että nuoret toivovat sitä merkkitavaraa mitä muilla nuorilla on. Toive sopia joukkoon ja saada samaa mitä muillakin on, on varsinkin tuossa iässä hyvin suuri.

Pinnallisilla ja materialistisilla ihmisillä ehkä. Itse olen samaa ikäluokkaa ja minullakin oli kaikki listaamasi halpisasiat paitsi korvalappustereoita ei ollenkaan. Olin täysin tyytyväinen aineelliseen elämääni.

Olin itse asiassa viime vuoteen saakka siinä luulossa että minun nuoruudessani merkkijutuilla ei ollut merkitystä. Ystäväni sitten informoi minua että kyllä oli, sä et vaan ikinä tajunnut sitä. :)

Minua ei KOSKAAN kiusattu siksi ettei minulla ollut Leviksiä tms. Eli ei se ole mikään väistämätön kohtalo.

Muistan miten ala-asteella joku kaveri kehuskeli saaneensa 20 lahjaa. Itse olin saanut ehkä viisi, en niin tarkkaan ollut laskenut. Ihmettelin jo silloin mitä väliä sillä lahjojen määrällä on, ja miten kukaan voi tarvita 20 tavaraa yhdellä kertaa?

Älkää ihmiset kasvattako kakaroistanne niin hirveitä materialisteja. Niistä tulee paljon onnellisempia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut vähävarainen lapsi/teini 90-luvun alussa. Ihan elämän perustarpeisiin rahat riittivät, oli vaatetta - vähän turhan vähän, ja ostettu hinnan perusteella, ei siksi että se miellytti silmää. Minulla oli halpisbarbi ja halpisfarkut ja huonosti toimivat halpiskorvalappustereot, joilla kuuntelin kirjaston kasetteja. Haaveilin tosi paljon aidosta Barbiesta, aidoista Leviksista, cd-soittimesta... siitä mitä kavereilla oli. Eli todellakin ymmärrän, että nuoret toivovat sitä merkkitavaraa mitä muilla nuorilla on. Toive sopia joukkoon ja saada samaa mitä muillakin on, on varsinkin tuossa iässä hyvin suuri.

Pinnallisilla ja materialistisilla ihmisillä ehkä. Itse olen samaa ikäluokkaa ja minullakin oli kaikki listaamasi halpisasiat paitsi korvalappustereoita ei ollenkaan. Olin täysin tyytyväinen aineelliseen elämääni.

Olin itse asiassa viime vuoteen saakka siinä luulossa että minun nuoruudessani merkkijutuilla ei ollut merkitystä. Ystäväni sitten informoi minua että kyllä oli, sä et vaan ikinä tajunnut sitä. :)

Minua ei KOSKAAN kiusattu siksi ettei minulla ollut Leviksiä tms. Eli ei se ole mikään väistämätön kohtalo.

Muistan miten ala-asteella joku kaveri kehuskeli saaneensa 20 lahjaa. Itse olin saanut ehkä viisi, en niin tarkkaan ollut laskenut. Ihmettelin jo silloin mitä väliä sillä lahjojen määrällä on, ja miten kukaan voi tarvita 20 tavaraa yhdellä kertaa?

Älkää ihmiset kasvattako kakaroistanne niin hirveitä materialisteja. Niistä tulee paljon onnellisempia sitten.

Jatkan vielä, että en missään vaiheessa kokenut että en olisi kuulunut joukkoon koska ei ollut sitä tai tätä. Ei se joukkoon kuuluminen tai kuulumattomuus vaatteista ja barbeista tule.

Nirri pois

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan keskituloinen perhe ja ainut lapsemme saa joululahjan, jonka hinta on noin 20 euroa. En ymmärrä yhtään, miten kukaan laittaa kolminumeroisia lukuja johonkin vaatteisiin, laukkuihin yms täysin turhaan. Omalle lapsellemme olemme yrittäneet opettaa kohtuutta toiveissa ja sitä, että pitää laittaa raha järkeviin kohteisiin. Lapsemme soittaa pianoa musiikkiopistossa, joten sinne menee rahaa sekä uintikerhoon. Vaatteet ostetaan käytettynä niin paljon kuin pystyy. Rakennekynsiin en ikinä antaisi kenellekään rahaa, turhempaa rahankäyttöä saa hakea oli rahatilanne mikä tahansa.

Suoraan sanottuna hieman ärsyttää tämäkin, että leveillään sillä, miten vähän rahaa käytetään lasten joululahjoihin. Voin arvata, että teillä ostetaan muulloin sitä, mitä monessa perheessä annetaan jouna lahjaksi.

Esimerkiksi meillä menee tänä jouluna aika paljon rahaa, koska ostetaan lapsille (ei kaikkea jokaiselle kolmelle) kännykkä, luistimet, pussilakanasetti, kitara, näytönohjain, pelihiiri, kylpytakki, kuulokkeet, pelikuulokkeet, muistia kännykkään ja koneeseen jne. Eli jokainen noista on jollakin tavalla "pakollinen" ostettava, mutta niistä kertyy aika iso määrä rahaa ja useampia ölahjoja jokaiselle. Jos emme osta niitä nyt jouluna, ne pitää ostaa joskus muulloin. Näin toimitaan varmasti monessa perheessä.

En usko, että nuo nuoret olettavat varmasti saavansa mitä toivovat. Mutta toivovat sitä mitä oikeasti haluavat. Jos nyt eivät saa toivomansa, niin seuraava vuonna toivovat alusvaatteita.

Oma poika toivoi pyörää. Hän käytti minun pyörää, eli ei ollut täysin pyörätön. Hän sai pyörän. Todellakin se oli ihanaa. Sekä minulle, että hänelle. Hän sai hyvän käytetyn pyörän. Se on ollut jollekin ylimääräinen, mutta pojalle täydellinen. Kumpikin ajateltiin, että se on liian iso toive, mutta se toteutui.

Kiitos lahjoittajille. Meillä ei poltetaan tai tupakoida, ei osteta eineksiä ja eletään tarkan euron budjetilla. En ymmärrä miksi lapseni toivetta ja meidän perheen elämänhallintaa mollataan täällä jatkuvasti? Jos ette halua lahjoittaa, niin älkää lahjoittako. Miksi pitää olla lahjoittamatta ja haukkua päälle?

Vierailija kirjoitti:

71, sun ongelma ei ollut kalliiden lahjojen puute vaan yksinkertaisesti paskat vanhemmat. Sossuntuella saa kyllä ostettua menkkasuojat ja dödöt, sai jo 90-luvulla. Tiedän, kun olen itse tämän kokenut.

Tämä on muuten yleinen uskomus, että muuten huono lapsuus muuttuu jotenkin paremmaksi sillä, että joku muu ostaa kerran vuodessa kalliin lahjan. Paras lahja näissä perheissä kun olisi lasten huostaanotto sellaiseen perheeseen, joka huolehtii perusasiat kuntoon.

Tämä. Se että lapsi on täysin laiminlyöty ei Leviksillä parane.