Onko täällä ketään naista joka olisi lopettanut emotionaalisen työn tekemisen?

Minä. Johtuu paljolti siitä, että olen kestomasentunut, eikä mulla ole kauheasti tunteita. Mutta kyllä se johtuu myös siitä, että aiemmin mies ei ollut halukas keskustelemaan. Sitten, kun hän oli, multa oli jo kadonnut kyky puhua mistään.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Johtuu paljolti siitä, että olen kestomasentunut, eikä mulla ole kauheasti tunteita. Mutta kyllä se johtuu myös siitä, että aiemmin mies ei ollut halukas keskustelemaan. Sitten, kun hän oli, multa oli jo kadonnut kyky puhua mistään.

Mihin tämä sitten teillä johti, eroon? Itselläni vähän sama tilanne tuon suhteen ettei ole kauheasti tunteita enää jäljellä esim tällaisten parisuhdevaikeuksien suhteen, mutta olen liittänyt sen siihen että olen jo niin "vanha ja kokenut" enkä sillä tavalla erityisen masentunut ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Johtuu paljolti siitä, että olen kestomasentunut, eikä mulla ole kauheasti tunteita. Mutta kyllä se johtuu myös siitä, että aiemmin mies ei ollut halukas keskustelemaan. Sitten, kun hän oli, multa oli jo kadonnut kyky puhua mistään.

Mihin tämä sitten teillä johti, eroon? Itselläni vähän sama tilanne tuon suhteen ettei ole kauheasti tunteita enää jäljellä esim tällaisten parisuhdevaikeuksien suhteen, mutta olen liittänyt sen siihen että olen jo niin "vanha ja kokenut" enkä sillä tavalla erityisen masentunut ainakaan.

Me tullaan toimeen keskenämme ihan hyvin, ei esim. riidellä tai muuta. Mutta ei meillä myöskään ole mitään parisuhdetta. 

Se, mikä mulle on aina ollut ongelma suhteessamme, on se, että mieheni ei tavallaan huomaa, että olen olemassa. Hän ei koskaan esim. ota puheeksi, jos minä olen tehnyt jonkin asian hänen mielestään hyvin (vaikkapa laittanut ruokaa, tai ihan mitä vain). En myöskään ole koskaan oikein voinut puhua mistään tunteistani mitään (esim. sanoa olevani iloinen jostain), koska hän ei oikein näihin reagoi. 

En ymmärrä, miten emotionaalista työtä voisi tehdä toisen puolesta. Ei toisen ajatuksiin ja mieleen pääse sisälle.

Minä. Tietoisesti ”katkaisin” tarpeettomat emotionaaliset rasitteet sekä kotona että töissä. Olen töissä miesvaltaisella teollisuuden alalla. Väsyin olemaan se kiltti vässykkä, jota käytettiin vain törkeästi hyväksi, ja aloin käyttäytymään röyhkeän itsekkäästi sekä töissä että kotona - kuten miehet. Seurauksena etenin urallani, palkkani nousi 1800 euroa/kk (tosin pyysin pokkana vielä 1200€ enemmänkin, ollessani siis omasta tahdostani tuolloin työttömänä!?😂). Miehen kanssa ollaan edelleen yhdessä mutta se ei varmasti tykkää tästä ”uudesta minästäni”, sillä nykyään tosin käyttäydyn kuten hän = itsekkäästi. Minun elämääni tämä elämänmuutos on yksinkertaistanut ja helpottanut hurjasti.

Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.

Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Minä. Tässä on ollut muutama vuosi putkeen sellaisia extra-juttuja lapsen ja vaativan työn päälle, jotka ovat vieneet voimia ja ajatuksia parisuhteen tunnetyöltä. Mies ei ole puolestaan kokenut "minkään olevan pielessä", joten hänkään ei ole asiaan mitenkään panostanut. Tilanne? Olemme eron partaalla, koska sitä kadonnutta yhteyttä on todella vaikea saada enää aikaan. Toki koetut asiat ovat muuttaneet minua, enkä tiedä, pariutuisinko nykyisen miehen kanssa, jos nyt tapaisimme.

Vau. Aika moni nainen on herännyt pitämään huolta omasta arvostaan!

Vierailija kirjoitti:

Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.

Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.

Niin usein tähän ovat syynä vastuuta välttelevät miehet, jotka luikkivat nurkissa ja vapaamatkustavat, sen sijaan että ratkoisivat ongelmia ja olisivat läsnä. Kun mies on heikko ja välttelee, naiset kuormittuvat ja tulee kaikenmaailman klikkejä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.

Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.

Niin usein tähän ovat syynä vastuuta välttelevät miehet, jotka luikkivat nurkissa ja vapaamatkustavat, sen sijaan että ratkoisivat ongelmia ja olisivat läsnä. Kun mies on heikko ja välttelee, naiset kuormittuvat ja tulee kaikenmaailman klikkejä

Tämä! Usein anopin ja miniän välisten kriisien syynä on se, ettei mies uskalla pitää oman perheensä puolta, vaan antaa anopin sotkeutua perheen sisäisiin asioihin. Tämä sitten kiristää kaikkien hermoja.

En ole tiennyt että mulle kuuluisi tuollainen rooli. :D Eipä ole tullut hoidettua.

Wow upeita tarinoita! Kiitos siskot.

-Ap

Anopin ja miniän välisessä suhteessa hallaa tekee myös, jos anoppi pitää poikaansa arvokkaampana vain sukupuolen perusteella. Anoppi tekee palveluksia pojalleen, ei miniälleen.  Anoppi pyrkii helpottamaan poikansa elämää ja samalla tulee haitanneeksi miniänsä elämää. Naiset voivat myös taistella toisiaan vastaan hämärtääkseen itseltäänkin tosiasian, että miehet pitävät itsellään valtaa yli naisten.  Miehet mököttävät, vaikenevat, eivät keskustele, määräilevät, päättävät yksin, syyttävät naisia, hämärtävät tosiasioita jne.

No siis sikäli kyllä, että en tee sitä sen enempää kuin mieskään tekee, enkä tule enää tekemään (siis huolehtimaan toisen tarpeista enempää kuin toinen mun). Sen tekemättä jättäminen on johtanut lähinnä siihen, että huonoihin parisuhteisiin ei käytännössä enää huomaamattaan ajaudu.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on samaa sarjaa kuin se,että pitää aikuiselle, vertaiselle ihmiselle puhua että "minusta tuntuu, ja että minä koen tämän niin ja näin", ei missään nimessä voi sanoa puuskahtaa että "en saakeli soikoon jaksa enää sitä että sinä et koskaan imuroi", tai mitään muutakaan suoraan, vaan pitää ottaa vastuu sen toisen ihmisen tunteista(yleensä miehen tunteista). Juu ei, mä sanoin jo seurustelun alussa että minä en rupea lässyttämään yhtään, vaan jos sanon että sinä et ikinä tee asiaa x, että ala tekemään sitä nyt heti, niin silloin sitä asiaa toinen alkaa tekemään samantien, ei loukkaannu, ei marttyroi, ei itkeskele, mökötä, eikä mykkäkouluile, tai muutoin tulee kenkää suhteesta. On toiminut yllättävän hyvin! Nyt mulla on mies joka tekee ja osallistuu, maksaa oman osansa, ei vingu eikä natise, eikä ole "pää kipeä ja miesflunssa". 

Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tässä on ollut muutama vuosi putkeen sellaisia extra-juttuja lapsen ja vaativan työn päälle, jotka ovat vieneet voimia ja ajatuksia parisuhteen tunnetyöltä. Mies ei ole puolestaan kokenut "minkään olevan pielessä", joten hänkään ei ole asiaan mitenkään panostanut. Tilanne? Olemme eron partaalla, koska sitä kadonnutta yhteyttä on todella vaikea saada enää aikaan. Toki koetut asiat ovat muuttaneet minua, enkä tiedä, pariutuisinko nykyisen miehen kanssa, jos nyt tapaisimme.

Minä olen pelastanut meidän suhteemme ainakin kolme kertaa vuosien varrella, koska kiinnitän huomioni pitkästymiseen, tylsyyteen, ja muuhun mitä en elämääni halua. Viimeisimmän kerran jälkeen koin hyvin vahvasti, että mies seilaa minun järjestämässä parisuhteessa. Totuus on, että minä en voi hyvin suhteessa jota ei pidetä auki koko ajan, vaan välillä vain, ja loppuaika möllötetään puhumatta syvällisiä, ja vain käydään töissä ja tehdään illalla yhteinen kävelylenkki. Ei, kaipaan suhteen missä toinen on samassa veneessä koko ajan, ja joka kantaa oman kortensa kekoon omalla olemisellaan, asioiden esiin ottamisella, ja muulla millä suhteesta pidetään huoli.

Seuraavan kerran kun "liusutaan yhdessä" tällaiseen möllötystilanteeseen, jonka mies luottaa minun rikkovan kyllä sitten kun sen aika on, itse tekemättä mitään asian eteen, niin sitten alan tehdä omia juttujani vain, ja jätän miehen luisuilemaan itsekseen. Jos hän ottaa asian esiin, niin sitten keskustellaan, mutta muutoin jatkan omaa elämääni suhteessa roikkuen siihen asti, kunnes löydän jotain muuta, jonkun toisen miehen, tai mielenkiinotisen työn 400km päässä, tai jotain muuta, ja suhde saa sitten jäädä sillensä taakseni, puhumatta, keskustelematta, selvittelemättä, ratkaisematta, minä en enää yksin sitä työtä ala tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.

Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.

Niin usein tähän ovat syynä vastuuta välttelevät miehet, jotka luikkivat nurkissa ja vapaamatkustavat, sen sijaan että ratkoisivat ongelmia ja olisivat läsnä. Kun mies on heikko ja välttelee, naiset kuormittuvat ja tulee kaikenmaailman klikkejä

Tämä! Usein anopin ja miniän välisten kriisien syynä on se, ettei mies uskalla pitää oman perheensä puolta, vaan antaa anopin sotkeutua perheen sisäisiin asioihin. Tämä sitten kiristää kaikkien hermoja.

Mitäs valitsette tuollaisia lampaita puolisoiksenne?

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap