Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään naista joka olisi lopettanut emotionaalisen työn tekemisen?
11.12.2018 |
Esim töissä tai parisuhteessa, miehen / miesten puolesta? Itse olen parhaillaan aviokriisissä eikä ole huvittanut taipua tuohon naisen rooliin asioiden selvittelijänä ja keskustelun aloittajana, olen antanut miehen mököttää ja raivota itsekseen jo toista kuukautta, kun alun kommunikaatioyritykseni eivät tuottaneet tulosta. Mutta mihinköhän tämä johtaa... eroon varmaan...
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Ekassa avioliitossa menin tuohon, mutta tokassa pelasin alusta lähtien eri lailla. Nykyinen mies välittää sekä lapsesta että minusta ja hoitaa sekä tunne- että muusta metatyöstä osan.
En osaa silti antaa muille mitään vinkkiä miten tähän pääsee, koska olen nähnyt tuttavilla ja ystävillä monen kunnollisen, tasa-arvoisen miehen taantuvan parisuhteessa ja erityisesti lapsen syntymän jälkeen. Ainoat kaksi asiaa mitkä keksin meillä nykyisen tilanteen mahdollistajiksi ovat perhevapaiden täydellinen tasaaminen eli vuosi molemmille ja miehen empaattinen luonne. Koska hän on empaattinen hän ajattelee myös muiden ja erityisesti rakkaidensa etua ja olotilaa normimiestä enemmän.
Ehkä ihan hiukan, todella vähän, auttaa myös se että minä olen ihmisenä aika mutkat suoriksi -tyyppi ja mieluiten puhun suoraan ikävätkin asiat. Koska en kaunistele mitään enkä vihjaile mistään, niin mies on alusta lähtien tottunut suorapuheisuuteen.
Minäkin olen suorapuheinen mutta lähinnä siitä on vaikuttanut olevan haittaa parisuhteissani! Myös jossain työsuhteissa...
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.
Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.
-Ap
Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua
Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?
-Ap
Sota-ajan perintönä nimenomaan naisilta on vaadittu perheen kannattelua pystyssä jo nuoresta alkaen. Naiset on pikkutytöistä kasvatettu vastuunkantajiksi, poikien on annettu "olla poikia", eli paljon vähemmän kaikista asioista vastuuta kantavia kuin perheen tyttöjen.
Onko tämä jokin suomalaisten erityispiirre? Eikö muissa sotaa käyneissä maissa ole ollut tällaista? Saksassa, USA:ssa, Englannissa?
Ala tehdä aiheesta vertailevaa väitöskirjatutkimusta yhteiskuntatieteiden tai maantieteen alalla. Ainakin omassa suvussani naiset ovat kantaneet kaiken vastuun arjen pyörittämisestä miesten juopotellessa tai kadotessa harrastuksensa pariin. Tämä siis ihan päivätyön ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.
Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.
-Ap
Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua
Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?
-Ap
Sota-ajan perintönä nimenomaan naisilta on vaadittu perheen kannattelua pystyssä jo nuoresta alkaen. Naiset on pikkutytöistä kasvatettu vastuunkantajiksi, poikien on annettu "olla poikia", eli paljon vähemmän kaikista asioista vastuuta kantavia kuin perheen tyttöjen.
Onko tämä jokin suomalaisten erityispiirre? Eikö muissa sotaa käyneissä maissa ole ollut tällaista? Saksassa, USA:ssa, Englannissa?
Ala tehdä aiheesta vertailevaa väitöskirjatutkimusta yhteiskuntatieteiden tai maantieteen alalla. Ainakin omassa suvussani naiset ovat kantaneet kaiken vastuun arjen pyörittämisestä miesten juopotellessa tai kadotessa harrastuksensa pariin. Tämä siis ihan päivätyön ohessa.
Tällaiseen rooliin pakotettuina (lapsista on jonkun huolehdittava) naisilla ei ole ollut tilaisuutta ilmaista omaa tarvitsevuuttaan eivätkä parisuhteet tällöin ole olleet erityisen onnellisia. Vahvan, pärjäävän naisen rooli on surkea. Parisuhteessa molempien pitäisi yhtä lailla pitää huolta toisistaan.
Meilläkin erokriisi menossa tästä syystä. Tuli mitta täyteen. Jaksoin vielä ihan hyvin ja jopa mielelläni niin kauan, kun olin normaaleissa voimissani. Sitten tuli henkilökohtaisia kriisejä (läheisen kuolema, terveys, burn out) mihin en saanut mieheltä mitään apua ja oma motivaationi häntä kohtaan lakkasi.
Olen niin täynnä vihaa ja raivoa tästä tilanteesta. Mies on ihan pölähtänyt ja haluaa vain "että olisin taas normaali itseni" niin sitten kaikki olisi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa valaiseva ketju. Minäkin väsyin ja aloin muuttumasn, ja osin siitä syystä avioliitto päättyi eroon 20 vuoden jälkeen.
Nyt olen toista kertaa naimisissa, ja olen alusta lähtien toiminut eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.
Kiinnostaisi kanssa tietää mitä se tarkoittaa.
-Mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin, seurauksena ero kun olin kuulemma liian vaikea. Oli siis liian vaikeaa ottaa vastuuta ja pakeni. Nyt yhdessä äitinsä kanssa pitää mua eron aiheuttajana. Ei minkäänlaista kykyä kantaa vastuuta itsestään saati parisuhteesta tai lapsista. Ei vaan oo kasvanut aikuiseksi eikä kasvakaan kun edelleen äitinsä syyttää kaikkia muita poikansa virheistä ja mies sitten kelluu tässä illuusiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.
Ihanaa, onnea teille!
Kiitos. Pidän edelleen itseäni onnentyttönä, kun tietää huonommastakin. Entisen suhteen negatiivisen kierteen tilalle olen saanut nykyisen positiivisen kierteen - tuollaista puolisoa on helppo arvostaa, ja se taas saa tekemään asioita toisen eteen, koska on kiva ilahduttaa toista. Ihan pikkujuttuja, mutta arjessa on aivan valtava merkitys sillä, että tulee huomioiduksi mukavalla tavalla. Tämä toimii molempiin suuntiin, molemmat antavat ja molemmat saavat. Jos vertaa entiseen, siinä toinen antoi ja toinen otti, ja se ei vaan pidemmän päälle toimi. Mullakin nykyinen mies on aidosti empaattinen, joku epäili sillä olevan tekemistä asian kanssa, uskon samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.
Ihanaa, onnea teille!
Kiitos. Pidän edelleen itseäni onnentyttönä, kun tietää huonommastakin. Entisen suhteen negatiivisen kierteen tilalle olen saanut nykyisen positiivisen kierteen - tuollaista puolisoa on helppo arvostaa, ja se taas saa tekemään asioita toisen eteen, koska on kiva ilahduttaa toista. Ihan pikkujuttuja, mutta arjessa on aivan valtava merkitys sillä, että tulee huomioiduksi mukavalla tavalla. Tämä toimii molempiin suuntiin, molemmat antavat ja molemmat saavat. Jos vertaa entiseen, siinä toinen antoi ja toinen otti, ja se ei vaan pidemmän päälle toimi. Mullakin nykyinen mies on aidosti empaattinen, joku epäili sillä olevan tekemistä asian kanssa, uskon samoin.
Onko mies testattu jo käytännössä yli viiden vuoden jälkeen tosipaikassa? Minäkin kuvittelin miehen olevan empaattinen ja välittävä, kunnes hänen olisi pitänyt lunastaa se pitkän tauon jälkeen tosipaikassa eikä sitten ollutkaan. Oli kyllä aluksi ja aika pitkään.
Kertokaa nyt perhana mitä tuo "emotionaalinen työ" tarkoittaa. Olen lukenut koko ketjun, mutta ei vaan aukea sitten millään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.
Kiinnostaisi kanssa tietää mitä se tarkoittaa.
-Mies
En ole varma, mitä muut sillä tarkoittavat, mutta minun ensimmäisessä avioliitossa se tarkoitti sitä, että kannoin vastuun miehen onnellisuudesta. Pidin omalla toiminnallani miehen hyväntuulisenä, esim höpöttelin joutavia, vaikka en sellainen ole mutta mies tykkäsi. Kun miehellä oli huono päivä, niin aloin piristämään häntä. Siivosin, vaikka en olisi jaksanut, mutta koska toesin miehen sitä haluavan. Kannoin emotionaalisen vastuun hänen puolestaan, vaikka tosiasiassa jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt perhana mitä tuo "emotionaalinen työ" tarkoittaa. Olen lukenut koko ketjun, mutta ei vaan aukea sitten millään.
https://www.lily.fi/blogit/bluestocking/emotionaalinen-tyo-kuuluu-kaiki…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.
Ihanaa, onnea teille!
Kiitos. Pidän edelleen itseäni onnentyttönä, kun tietää huonommastakin. Entisen suhteen negatiivisen kierteen tilalle olen saanut nykyisen positiivisen kierteen - tuollaista puolisoa on helppo arvostaa, ja se taas saa tekemään asioita toisen eteen, koska on kiva ilahduttaa toista. Ihan pikkujuttuja, mutta arjessa on aivan valtava merkitys sillä, että tulee huomioiduksi mukavalla tavalla. Tämä toimii molempiin suuntiin, molemmat antavat ja molemmat saavat. Jos vertaa entiseen, siinä toinen antoi ja toinen otti, ja se ei vaan pidemmän päälle toimi. Mullakin nykyinen mies on aidosti empaattinen, joku epäili sillä olevan tekemistä asian kanssa, uskon samoin.
Onko mies testattu jo käytännössä yli viiden vuoden jälkeen tosipaikassa? Minäkin kuvittelin miehen olevan empaattinen ja välittävä, kunnes hänen olisi pitänyt lunastaa se pitkän tauon jälkeen tosipaikassa eikä sitten ollutkaan. Oli kyllä aluksi ja aika pitkään.
Meillä on takana 14 vuotta, uusperhe, molempien vakava sairaus ja normaalimpia vaikeita aikoja (kovat teet työttömyys, talous, teiniys), joten kyllä, testi on tehty ja läpäisty liput liehuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.
Ihanaa, onnea teille!
Kiitos. Pidän edelleen itseäni onnentyttönä, kun tietää huonommastakin. Entisen suhteen negatiivisen kierteen tilalle olen saanut nykyisen positiivisen kierteen - tuollaista puolisoa on helppo arvostaa, ja se taas saa tekemään asioita toisen eteen, koska on kiva ilahduttaa toista. Ihan pikkujuttuja, mutta arjessa on aivan valtava merkitys sillä, että tulee huomioiduksi mukavalla tavalla. Tämä toimii molempiin suuntiin, molemmat antavat ja molemmat saavat. Jos vertaa entiseen, siinä toinen antoi ja toinen otti, ja se ei vaan pidemmän päälle toimi. Mullakin nykyinen mies on aidosti empaattinen, joku epäili sillä olevan tekemistä asian kanssa, uskon samoin.
Onko mies testattu jo käytännössä yli viiden vuoden jälkeen tosipaikassa? Minäkin kuvittelin miehen olevan empaattinen ja välittävä, kunnes hänen olisi pitänyt lunastaa se pitkän tauon jälkeen tosipaikassa eikä sitten ollutkaan. Oli kyllä aluksi ja aika pitkään.
Meillä on takana 14 vuotta, uusperhe, molempien vakava sairaus ja normaalimpia vaikeita aikoja (kovat teet työttömyys, talous, teiniys), joten kyllä, testi on tehty ja läpäisty liput liehuen.
Mahtavaa, löysit helmen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.
Ihanaa, onnea teille!
Kiitos. Pidän edelleen itseäni onnentyttönä, kun tietää huonommastakin. Entisen suhteen negatiivisen kierteen tilalle olen saanut nykyisen positiivisen kierteen - tuollaista puolisoa on helppo arvostaa, ja se taas saa tekemään asioita toisen eteen, koska on kiva ilahduttaa toista. Ihan pikkujuttuja, mutta arjessa on aivan valtava merkitys sillä, että tulee huomioiduksi mukavalla tavalla. Tämä toimii molempiin suuntiin, molemmat antavat ja molemmat saavat. Jos vertaa entiseen, siinä toinen antoi ja toinen otti, ja se ei vaan pidemmän päälle toimi. Mullakin nykyinen mies on aidosti empaattinen, joku epäili sillä olevan tekemistä asian kanssa, uskon samoin.
Onko mies testattu jo käytännössä yli viiden vuoden jälkeen tosipaikassa? Minäkin kuvittelin miehen olevan empaattinen ja välittävä, kunnes hänen olisi pitänyt lunastaa se pitkän tauon jälkeen tosipaikassa eikä sitten ollutkaan. Oli kyllä aluksi ja aika pitkään.
Meillä on takana 14 vuotta, uusperhe, molempien vakava sairaus ja normaalimpia vaikeita aikoja (kovat teet työttömyys, talous, teiniys), joten kyllä, testi on tehty ja läpäisty liput liehuen.
Mahtavaa, löysit helmen!
Tiedän. Se on mahdollista..!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt perhana mitä tuo "emotionaalinen työ" tarkoittaa. Olen lukenut koko ketjun, mutta ei vaan aukea sitten millään.
https://www.lily.fi/blogit/bluestocking/emotionaalinen-tyo-kuuluu-kaiki…
Tuparilahjojen ja jouluverhojen valitsemista?
Ei ihme ettei sällejä paljo kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt perhana mitä tuo "emotionaalinen työ" tarkoittaa. Olen lukenut koko ketjun, mutta ei vaan aukea sitten millään.
https://www.lily.fi/blogit/bluestocking/emotionaalinen-tyo-kuuluu-kaiki…
Tuparilahjojen ja jouluverhojen valitsemista?
Ei ihme ettei sällejä paljo kiinnosta.
Huomasitko näitä kohtia:
“Pääsääntöisesti heteropariskuntien naiset ovat liikkeelle paneva voima, oli kyse sitten asunnon ostamisesta, naimisiin menemisestä, lapsen yrittämisessä tai kodin isoista sisustushankinnoista.”
pitänyt huolta siitä, että yhteinen aika on ollut mielekästä, tai että sitä on ylipäänsä ollut
Tunnejunttiuteni huomioiden onkin erikoista, että heterosuhteissa minusta on poikkeuksetta muodostunut ihminen, joka parisuhteissa organisoi sosiaalisten suhteiden ylläpidon, avaa vaikeat keskustelut, ja ottaa vastuun konfliktien selvittämisestä sekä kalenterien yhteensovittamisesta. Ja vaikka panostaminen on kivaa ja tärkeää, on se ajoittain tuntunut myös raskaalta – jopa työltä.
käsite on laajennettu koskemaan myös henkilökohtaisissa ihmissuhteissa tapahtuvaa emotionaalista työtä. Ja hyvä niin, sillä tilastot kertovat, että naiset tekevät miehiin nähden 2,6 kertaisen työn parisuhteeseen, kotiin ja perheeseen liittyvistä hoiva-, tunne- ja kotitöistä. Se on aika paljon se.
Suurimman osan näistä asioista olen tehnyt mielelläni, koska ihmissuhteen vaaliminen on usein kannattavaa hommaa. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.
Kiinnostaisi kanssa tietää mitä se tarkoittaa.
-MiesEn ole varma, mitä muut sillä tarkoittavat, mutta minun ensimmäisessä avioliitossa se tarkoitti sitä, että kannoin vastuun miehen onnellisuudesta. Pidin omalla toiminnallani miehen hyväntuulisenä, esim höpöttelin joutavia, vaikka en sellainen ole mutta mies tykkäsi. Kun miehellä oli huono päivä, niin aloin piristämään häntä. Siivosin, vaikka en olisi jaksanut, mutta koska toesin miehen sitä haluavan. Kannoin emotionaalisen vastuun hänen puolestaan, vaikka tosiasiassa jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan.
Eikös tuo ole läheisriippuvuutta? Siis molemmat toimivat tuossa väärin. Terkuin, se sama nainen.
Ekassa avioliitossa menin tuohon, mutta tokassa pelasin alusta lähtien eri lailla. Nykyinen mies välittää sekä lapsesta että minusta ja hoitaa sekä tunne- että muusta metatyöstä osan.
En osaa silti antaa muille mitään vinkkiä miten tähän pääsee, koska olen nähnyt tuttavilla ja ystävillä monen kunnollisen, tasa-arvoisen miehen taantuvan parisuhteessa ja erityisesti lapsen syntymän jälkeen. Ainoat kaksi asiaa mitkä keksin meillä nykyisen tilanteen mahdollistajiksi ovat perhevapaiden täydellinen tasaaminen eli vuosi molemmille ja miehen empaattinen luonne. Koska hän on empaattinen hän ajattelee myös muiden ja erityisesti rakkaidensa etua ja olotilaa normimiestä enemmän.
Ehkä ihan hiukan, todella vähän, auttaa myös se että minä olen ihmisenä aika mutkat suoriksi -tyyppi ja mieluiten puhun suoraan ikävätkin asiat. Koska en kaunistele mitään enkä vihjaile mistään, niin mies on alusta lähtien tottunut suorapuheisuuteen.