Onko täällä ketään naista joka olisi lopettanut emotionaalisen työn tekemisen?

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tietoisesti ”katkaisin” tarpeettomat emotionaaliset rasitteet sekä kotona että töissä. Olen töissä miesvaltaisella teollisuuden alalla. Väsyin olemaan se kiltti vässykkä, jota käytettiin vain törkeästi hyväksi, ja aloin käyttäytymään röyhkeän itsekkäästi sekä töissä että kotona - kuten miehet. Seurauksena etenin urallani, palkkani nousi 1800 euroa/kk (tosin pyysin pokkana vielä 1200€ enemmänkin, ollessani siis omasta tahdostani tuolloin työttömänä!?😂). Miehen kanssa ollaan edelleen yhdessä mutta se ei varmasti tykkää tästä ”uudesta minästäni”, sillä nykyään tosin käyttäydyn kuten hän = itsekkäästi. Minun elämääni tämä elämänmuutos on yksinkertaistanut ja helpottanut hurjasti.

Upeaa tuo työmenestyksesi! Voisin koettaa jotain samansuuntaista sielläkin... 

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?

-Ap

Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.

Vierailija kirjoitti:

Entisen kanssa joutui taiteilemaan...nykyisen kanssa on mukava ja mutkaton suhde jo 14 vuoden ajan. Inhotaan molemmat draamaa, joten asiat käsitellään heti ja sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse hautoa. Ero on oikeastaan siinä, että nykyinen kuuntelee ja reagoi, eli kommunikaatio on kaksi- eikä yksisuuntaista, kuten edellisessä nalkuttaja ja mieslapsi -asetelmassa oli.

Ihanaa, onnea teille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?

-Ap

Mulle tämä on tuttua omasta lähipiiristä ja myös omista valinnoista. Ja kyllähän naisetkim taantuu. Kun ei ole tasa-arvoista suhdetta, kaikki taantuu ja alkaa manipuloida, jos ei älyä lähteä. Mut kyllähän suomessa on sotien seurauksena kadonneiden ja vaurioituneiden, eli poissaolevien niesten historia, josta johtuen lienee ihan kulttuurista vääristymää. Paljon alkkismiehiä, vähemmän iloisia, terveesti herkkiä, vastuullisia miehiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?

-Ap

Mulle tämä on tuttua omasta lähipiiristä ja myös omista valinnoista. Ja kyllähän naisetkim taantuu. Kun ei ole tasa-arvoista suhdetta, kaikki taantuu ja alkaa manipuloida, jos ei älyä lähteä. Mut kyllähän suomessa on sotien seurauksena kadonneiden ja vaurioituneiden, eli poissaolevien niesten historia, josta johtuen lienee ihan kulttuurista vääristymää. Paljon alkkismiehiä, vähemmän iloisia, terveesti herkkiä, vastuullisia miehiä

Siis mitä? Kaikkien parien pitäisi erota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.

Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.

Niin usein tähän ovat syynä vastuuta välttelevät miehet, jotka luikkivat nurkissa ja vapaamatkustavat, sen sijaan että ratkoisivat ongelmia ja olisivat läsnä. Kun mies on heikko ja välttelee, naiset kuormittuvat ja tulee kaikenmaailman klikkejä

Tämä! Usein anopin ja miniän välisten kriisien syynä on se, ettei mies uskalla pitää oman perheensä puolta, vaan antaa anopin sotkeutua perheen sisäisiin asioihin. Tämä sitten kiristää kaikkien hermoja.

Mitäs valitsette tuollaisia lampaita puolisoiksenne?

Tilanne ei ollut tuollainen ennen lasten syntymää.

Voi kun ymmärtäisitte, että kun hylkäsitte kristinuskon niin mies ei ollutkaan enää perheen pää. Nyt mies ei enää tiedä paikkaansa, kun elätte ilman jumalia ateisteina. Siksi niin paljon eroja, kun ei ole enää niitä Jumalan määräämiä rooleja perheessä, jotka olivat vain hyväksi. Kristinuskossa eivät ollenkaan naista alentaakseen vaan kunnioittaakseen. 

Surullista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?

-Ap

Sota-ajan perintönä nimenomaan naisilta on vaadittu perheen kannattelua pystyssä jo nuoresta alkaen. Naiset on pikkutytöistä kasvatettu vastuunkantajiksi, poikien on annettu "olla poikia", eli paljon vähemmän kaikista asioista vastuuta kantavia kuin perheen tyttöjen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.

Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.

Niin usein tähän ovat syynä vastuuta välttelevät miehet, jotka luikkivat nurkissa ja vapaamatkustavat, sen sijaan että ratkoisivat ongelmia ja olisivat läsnä. Kun mies on heikko ja välttelee, naiset kuormittuvat ja tulee kaikenmaailman klikkejä

Tämä! Usein anopin ja miniän välisten kriisien syynä on se, ettei mies uskalla pitää oman perheensä puolta, vaan antaa anopin sotkeutua perheen sisäisiin asioihin. Tämä sitten kiristää kaikkien hermoja.

Mitäs valitsette tuollaisia lampaita puolisoiksenne?

Tilanne ei ollut tuollainen ennen lasten syntymää.

Tää on kanssa kumma juttu, tästä oon kuullut ja lukenut monta kertaa. Että siihen asti kotityöt sujuvat mieheltäkin kunnes lapsia tulee, sitten ne ja lastenhoito jää naisen kontolle ja mies pakenee töihin. Mistä sekin sitten johtuu, se kunnollinen "iso" vastuu ei kiinnostakaan.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tässä on ollut muutama vuosi putkeen sellaisia extra-juttuja lapsen ja vaativan työn päälle, jotka ovat vieneet voimia ja ajatuksia parisuhteen tunnetyöltä. Mies ei ole puolestaan kokenut "minkään olevan pielessä", joten hänkään ei ole asiaan mitenkään panostanut. Tilanne? Olemme eron partaalla, koska sitä kadonnutta yhteyttä on todella vaikea saada enää aikaan. Toki koetut asiat ovat muuttaneet minua, enkä tiedä, pariutuisinko nykyisen miehen kanssa, jos nyt tapaisimme.

Minä olen pelastanut meidän suhteemme ainakin kolme kertaa vuosien varrella, koska kiinnitän huomioni pitkästymiseen, tylsyyteen, ja muuhun mitä en elämääni halua. Viimeisimmän kerran jälkeen koin hyvin vahvasti, että mies seilaa minun järjestämässä parisuhteessa. Totuus on, että minä en voi hyvin suhteessa jota ei pidetä auki koko ajan, vaan välillä vain, ja loppuaika möllötetään puhumatta syvällisiä, ja vain käydään töissä ja tehdään illalla yhteinen kävelylenkki. Ei, kaipaan suhteen missä toinen on samassa veneessä koko ajan, ja joka kantaa oman kortensa kekoon omalla olemisellaan, asioiden esiin ottamisella, ja muulla millä suhteesta pidetään huoli.

Seuraavan kerran kun "liusutaan yhdessä" tällaiseen möllötystilanteeseen, jonka mies luottaa minun rikkovan kyllä sitten kun sen aika on, itse tekemättä mitään asian eteen, niin sitten alan tehdä omia juttujani vain, ja jätän miehen luisuilemaan itsekseen. Jos hän ottaa asian esiin, niin sitten keskustellaan, mutta muutoin jatkan omaa elämääni suhteessa roikkuen siihen asti, kunnes löydän jotain muuta, jonkun toisen miehen, tai mielenkiinotisen työn 400km päässä, tai jotain muuta, ja suhde saa sitten jäädä sillensä taakseni, puhumatta, keskustelematta, selvittelemättä, ratkaisematta, minä en enää yksin sitä työtä ala tekemään.

Miksi tarvitset toisen miehen tai työn 400km ennen kuin lähdet?

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

No mitäs sinä saat tästä omasta suhteestasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?

-Ap

Mulle tämä on tuttua omasta lähipiiristä ja myös omista valinnoista. Ja kyllähän naisetkim taantuu. Kun ei ole tasa-arvoista suhdetta, kaikki taantuu ja alkaa manipuloida, jos ei älyä lähteä. Mut kyllähän suomessa on sotien seurauksena kadonneiden ja vaurioituneiden, eli poissaolevien niesten historia, josta johtuen lienee ihan kulttuurista vääristymää. Paljon alkkismiehiä, vähemmän iloisia, terveesti herkkiä, vastuullisia miehiä

Siis mitä? Kaikkien parien pitäisi erota?

No, ei tietenkään, jos molemmat ovat tyytyväisiä läheisriippuvaisessa, manipuloivassa suhteessa jossa tasavertaisuuden sijaan vallitsee valtataistelu. Hyvällä tuurilla lapsetkin selviytyvät ihan ok sellaisesta perheestä. Mut joka haluaa sen tasavertaisen suhteen ja hyvinvoinnin, ainoa vaihtoehto lienee sitten lähteä. Mut monihan jää selittelemään omaa huonovointisuuttaan loputtomiin, huonoon suhteeseen kun on liian pelottavaa kasvaa aikuiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

No mitäs sinä saat tästä omasta suhteestasi?

Nimenomaan olen herännyt siihen etten juuri mitään, paljon enemmän miinuksia kuin plussia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ero varmaan kanssa tulossa. Kyllä moni nainen hoitaa miehenkin vastuuosuuden parisuhteessa ja mies muina uhreina kiukuttelee kuin lapsi äidilleen. Että kyllä todellakin voi, toinen asettuu uhrin tai lapsen asemaan ja toinen-usein tajuamatta tätä hoitaa kaiken. Ja syyllistyy. Juttu on vielä niin et tuo uhriutuja on aina voitolla, toisella ei ole mitään tilaa olla tarvitseva ja heikko, kun toinen syyttelee oman elämänsä ongelmista toista sieltä lapsen asemasta. Tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta ei tietoakaan. Minäkin pienensin aikani itseäni ja ilmaisin vain niitä asioita joita miehen mielestä piti. Jos muuta yritin, esim olla ihan oma itseni, joku riita oli päällä heti. Miestä piti kohdella silkkihanskoin ettei vaan joutuisi kohtaamaan omia ongelmiaan. Kyllästyin kannustamaan ja odottamaan, yrittämään kärsivällisesti pikkuannoksin kertomaan mitä toivon tai tarvitsen. Nykyään miehen elämä on ihan pilalla ja hän on räjähdystilassa 24/7 kun olen alkanut ottaa rennosti ja ottaa tilani, ilmaista ajatukseni sellaisena kuin ovat. Hän ei sitä kestä. Pitäisi ajatella sellaisia ajatuksia kuin hän haluaa. Olen tajunnut että mulla ei oo mitään hävittävää tässä. Miehellä on. Mut juu tunnen monia naisia jotka kärsivällisesti sietää ja yrittää pikkuhiljaa toiveitaan miehelle kertoa, miehet vaan sikailee eikä piittaa mistään. Ja hetkeäkään nää naiset ei tajua miettiä et mitä he siitä suhteesta saa.

Tämä on niin upea viesti ja jotenkin kiteyttää omankin tilanteeni niin hyvin! Tuo boldattu kohta varsinkin resonoi täällä päässä, sitä syyttelyn määrää! - varmasti olenkin joihinkin asioihin syyllinen mutta kun kriisi kulminoitui ensin pitkähköön mykkäkouluun jonka aikana minä yritin ottaa asioita puheeksi ja siitä alkoi sitten vihamielinen syyttely, niin ei oikein tunnu siltä että tässä oltaisiin tasavertaisina selvittelemässä ongelmiani... Vaan minun pitäisi jotenkin nöyrtyä, taipua ja alistua jotta toinen voisi olla tyytyväinen. Sitten varmaan pääsisimme eteenpäin. Mutta minua ei satu huvittamaan tällä kertaa.

-Ap

Taitaa olla aika yleistä nuo lapseksi taantuvat miehet. Eivät ole setvineet välejä äitiinsä ja kasvaneet aikuiseksi. Ja purkavat katkeruutta äitiään kohtaan naiseensa jolta odottavat lapsen erityiskohtelua

Onko tässä sinusta kyse vain henkilökohtaisesta perhedynamiikasta, ei esim siitä että kulttuurissamme miehet kasvatetaan tietynlaiseksi ja naiset tietynlaiseksi? Miksi naiset eivät yleensä taannu yhtä pahasti lapsiksi, liittyykö mielestäsi jotenkin erilaiseen äitisuhteeseen?

-Ap

Sota-ajan perintönä nimenomaan naisilta on vaadittu perheen kannattelua pystyssä jo nuoresta alkaen. Naiset on pikkutytöistä kasvatettu vastuunkantajiksi, poikien on annettu "olla poikia", eli paljon vähemmän kaikista asioista vastuuta kantavia kuin perheen tyttöjen.

Onko tämä jokin suomalaisten erityispiirre? Eikö muissa sotaa käyneissä maissa ole ollut tällaista? Saksassa, USA:ssa, Englannissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tässä on ollut muutama vuosi putkeen sellaisia extra-juttuja lapsen ja vaativan työn päälle, jotka ovat vieneet voimia ja ajatuksia parisuhteen tunnetyöltä. Mies ei ole puolestaan kokenut "minkään olevan pielessä", joten hänkään ei ole asiaan mitenkään panostanut. Tilanne? Olemme eron partaalla, koska sitä kadonnutta yhteyttä on todella vaikea saada enää aikaan. Toki koetut asiat ovat muuttaneet minua, enkä tiedä, pariutuisinko nykyisen miehen kanssa, jos nyt tapaisimme.

Minä olen pelastanut meidän suhteemme ainakin kolme kertaa vuosien varrella, koska kiinnitän huomioni pitkästymiseen, tylsyyteen, ja muuhun mitä en elämääni halua. Viimeisimmän kerran jälkeen koin hyvin vahvasti, että mies seilaa minun järjestämässä parisuhteessa. Totuus on, että minä en voi hyvin suhteessa jota ei pidetä auki koko ajan, vaan välillä vain, ja loppuaika möllötetään puhumatta syvällisiä, ja vain käydään töissä ja tehdään illalla yhteinen kävelylenkki. Ei, kaipaan suhteen missä toinen on samassa veneessä koko ajan, ja joka kantaa oman kortensa kekoon omalla olemisellaan, asioiden esiin ottamisella, ja muulla millä suhteesta pidetään huoli.

Seuraavan kerran kun "liusutaan yhdessä" tällaiseen möllötystilanteeseen, jonka mies luottaa minun rikkovan kyllä sitten kun sen aika on, itse tekemättä mitään asian eteen, niin sitten alan tehdä omia juttujani vain, ja jätän miehen luisuilemaan itsekseen. Jos hän ottaa asian esiin, niin sitten keskustellaan, mutta muutoin jatkan omaa elämääni suhteessa roikkuen siihen asti, kunnes löydän jotain muuta, jonkun toisen miehen, tai mielenkiinotisen työn 400km päässä, tai jotain muuta, ja suhde saa sitten jäädä sillensä taakseni, puhumatta, keskustelematta, selvittelemättä, ratkaisematta, minä en enää yksin sitä työtä ala tekemään.

Miksi tarvitset toisen miehen tai työn 400km ennen kuin lähdet?

Enhän tarkoittanut että olen lähdössä ollenkaan koskaan, tarkoituksena elää sitä omaa eläämää vain, ja tehdä ratkaisut sitten kun jotain tulee eteen. Turha siis olisi muuttaa huomenna pois, koska ihan hyvähän tässä on olla ja asua, kun ei ole riitaa tai mitään, ja sitten mahdollisesti muuttaa kuukauden päästä sinne 400km päähän. Aion tehdä siis OMAT ratkaisuni, eikä mies tai av:lainen saa mua emotionaalisesti kiristettyä toimimaan enää toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tässä on ollut muutama vuosi putkeen sellaisia extra-juttuja lapsen ja vaativan työn päälle, jotka ovat vieneet voimia ja ajatuksia parisuhteen tunnetyöltä. Mies ei ole puolestaan kokenut "minkään olevan pielessä", joten hänkään ei ole asiaan mitenkään panostanut. Tilanne? Olemme eron partaalla, koska sitä kadonnutta yhteyttä on todella vaikea saada enää aikaan. Toki koetut asiat ovat muuttaneet minua, enkä tiedä, pariutuisinko nykyisen miehen kanssa, jos nyt tapaisimme.

Minä olen pelastanut meidän suhteemme ainakin kolme kertaa vuosien varrella, koska kiinnitän huomioni pitkästymiseen, tylsyyteen, ja muuhun mitä en elämääni halua. Viimeisimmän kerran jälkeen koin hyvin vahvasti, että mies seilaa minun järjestämässä parisuhteessa. Totuus on, että minä en voi hyvin suhteessa jota ei pidetä auki koko ajan, vaan välillä vain, ja loppuaika möllötetään puhumatta syvällisiä, ja vain käydään töissä ja tehdään illalla yhteinen kävelylenkki. Ei, kaipaan suhteen missä toinen on samassa veneessä koko ajan, ja joka kantaa oman kortensa kekoon omalla olemisellaan, asioiden esiin ottamisella, ja muulla millä suhteesta pidetään huoli.

Seuraavan kerran kun "liusutaan yhdessä" tällaiseen möllötystilanteeseen, jonka mies luottaa minun rikkovan kyllä sitten kun sen aika on, itse tekemättä mitään asian eteen, niin sitten alan tehdä omia juttujani vain, ja jätän miehen luisuilemaan itsekseen. Jos hän ottaa asian esiin, niin sitten keskustellaan, mutta muutoin jatkan omaa elämääni suhteessa roikkuen siihen asti, kunnes löydän jotain muuta, jonkun toisen miehen, tai mielenkiinotisen työn 400km päässä, tai jotain muuta, ja suhde saa sitten jäädä sillensä taakseni, puhumatta, keskustelematta, selvittelemättä, ratkaisematta, minä en enää yksin sitä työtä ala tekemään.

Miksi tarvitset toisen miehen tai työn 400km ennen kuin lähdet?

Enhän tarkoittanut että olen lähdössä ollenkaan koskaan, tarkoituksena elää sitä omaa eläämää vain, ja tehdä ratkaisut sitten kun jotain tulee eteen. Turha siis olisi muuttaa huomenna pois, koska ihan hyvähän tässä on olla ja asua, kun ei ole riitaa tai mitään, ja sitten mahdollisesti muuttaa kuukauden päästä sinne 400km päähän. Aion tehdä siis OMAT ratkaisuni, eikä mies tai av:lainen saa mua emotionaalisesti kiristettyä toimimaan enää toisin.

Heh, eli oot turtunut tilanteeseen ja koet olevasi voimaantunut kun et enää välitä. Rohkeimmat hyppää tyhjän päälle eivätkä odota parempaa elämää mihin vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Tässä on ollut muutama vuosi putkeen sellaisia extra-juttuja lapsen ja vaativan työn päälle, jotka ovat vieneet voimia ja ajatuksia parisuhteen tunnetyöltä. Mies ei ole puolestaan kokenut "minkään olevan pielessä", joten hänkään ei ole asiaan mitenkään panostanut. Tilanne? Olemme eron partaalla, koska sitä kadonnutta yhteyttä on todella vaikea saada enää aikaan. Toki koetut asiat ovat muuttaneet minua, enkä tiedä, pariutuisinko nykyisen miehen kanssa, jos nyt tapaisimme.

Minä olen pelastanut meidän suhteemme ainakin kolme kertaa vuosien varrella, koska kiinnitän huomioni pitkästymiseen, tylsyyteen, ja muuhun mitä en elämääni halua. Viimeisimmän kerran jälkeen koin hyvin vahvasti, että mies seilaa minun järjestämässä parisuhteessa. Totuus on, että minä en voi hyvin suhteessa jota ei pidetä auki koko ajan, vaan välillä vain, ja loppuaika möllötetään puhumatta syvällisiä, ja vain käydään töissä ja tehdään illalla yhteinen kävelylenkki. Ei, kaipaan suhteen missä toinen on samassa veneessä koko ajan, ja joka kantaa oman kortensa kekoon omalla olemisellaan, asioiden esiin ottamisella, ja muulla millä suhteesta pidetään huoli.

Seuraavan kerran kun "liusutaan yhdessä" tällaiseen möllötystilanteeseen, jonka mies luottaa minun rikkovan kyllä sitten kun sen aika on, itse tekemättä mitään asian eteen, niin sitten alan tehdä omia juttujani vain, ja jätän miehen luisuilemaan itsekseen. Jos hän ottaa asian esiin, niin sitten keskustellaan, mutta muutoin jatkan omaa elämääni suhteessa roikkuen siihen asti, kunnes löydän jotain muuta, jonkun toisen miehen, tai mielenkiinotisen työn 400km päässä, tai jotain muuta, ja suhde saa sitten jäädä sillensä taakseni, puhumatta, keskustelematta, selvittelemättä, ratkaisematta, minä en enää yksin sitä työtä ala tekemään.

Miksi tarvitset toisen miehen tai työn 400km ennen kuin lähdet?

Enhän tarkoittanut että olen lähdössä ollenkaan koskaan, tarkoituksena elää sitä omaa eläämää vain, ja tehdä ratkaisut sitten kun jotain tulee eteen. Turha siis olisi muuttaa huomenna pois, koska ihan hyvähän tässä on olla ja asua, kun ei ole riitaa tai mitään, ja sitten mahdollisesti muuttaa kuukauden päästä sinne 400km päähän. Aion tehdä siis OMAT ratkaisuni, eikä mies tai av:lainen saa mua emotionaalisesti kiristettyä toimimaan enää toisin.

Heh, eli oot turtunut tilanteeseen ja koet olevasi voimaantunut kun et enää välitä. Rohkeimmat hyppää tyhjän päälle eivätkä odota parempaa elämää mihin vaihtaa.

Onko tällä jotain merkitystä? Aiheena on naisten tekemä emotionaalinen työ!

-Ap

Lopetin, tuli ero. Lopetin samalla myös kaikista asioista huolehtimisen (neuvolat, talkoot, vanhempainillat jne) sekä siivoamisen. Miehellä meni pasmat aivan sekaisin. Vastuuta hän ei alkanut ottaa, mutta alkoi huutamaan ja raivoamaan, ja se johti sitten lopulta eroon.

Uudessa suhteessa ja tapailuissa ennen tätä olen huomannut, että olipa mies alunperin minkälainen tahansa, hän pyrkii hyvin pian asettumaan lomailemaan suhteeseen. Nainen saa suunnitella treffit, menot ja matkat, huolehtia että kotona on ruokaa ja siistiä, patistaa ja toki hoitaa sen tunnetyön.

Olen kokeillut olla passiivinen ja etsiä jopa päsmäröivää miestä, mutta hekin luisuvat pian tekemättömyyteen ja vastuuttomuuteen. Outoa.