Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään naista joka olisi lopettanut emotionaalisen työn tekemisen?
11.12.2018 |
Esim töissä tai parisuhteessa, miehen / miesten puolesta? Itse olen parhaillaan aviokriisissä eikä ole huvittanut taipua tuohon naisen rooliin asioiden selvittelijänä ja keskustelun aloittajana, olen antanut miehen mököttää ja raivota itsekseen jo toista kuukautta, kun alun kommunikaatioyritykseni eivät tuottaneet tulosta. Mutta mihinköhän tämä johtaa... eroon varmaan...
Kommentit (299)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan lähipiiristä olen tehnyt kaksi havaintoa, kun lapsi syntyy, niin valitettavan usein
1) Mies muuttuu lapseksi, jonka tunteita ja tarpeita pitää kokoajan "tunnustella" silkkihansikkain
2) Miehen äiti ei ymmärrä paikkaansaJos tämän lisäksi on vielä
3) Mies ei ymmärrä laittaa vaimoaan vaimon paikalle ja äitiään kauemmas perheestään
Niin ero on kyllä jo taputeltu
Mistähän tämä 1)-kohta johtuu? Olisko täällä ketään miestä joka voisi antaa perspektiiviä?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Lopetin, tuli ero. Lopetin samalla myös kaikista asioista huolehtimisen (neuvolat, talkoot, vanhempainillat jne) sekä siivoamisen. Miehellä meni pasmat aivan sekaisin. Vastuuta hän ei alkanut ottaa, mutta alkoi huutamaan ja raivoamaan, ja se johti sitten lopulta eroon.
Uudessa suhteessa ja tapailuissa ennen tätä olen huomannut, että olipa mies alunperin minkälainen tahansa, hän pyrkii hyvin pian asettumaan lomailemaan suhteeseen. Nainen saa suunnitella treffit, menot ja matkat, huolehtia että kotona on ruokaa ja siistiä, patistaa ja toki hoitaa sen tunnetyön.
Apua. Omalla kohdallani se on juuri näin, tässä uudessakin suhteessa. Nyt avautui vasta silmät tälle asialle.
Siis onko tuo "muuttuu tuollaiseksi vasta lapsen saamisen jälkeen" jokin yleinen miesten tapa, kun se aina täällä mainitaan? Onko kyse suoranaisesta huijaamisesta, että todellinen luonne paljastetaan vasta kun on saatu lapsen avulla sitoutettua nainen, vai jostain viattomammasta, että mies ei osaa käsitellä suurta elämän muutosta ja sekoaa? Olen luullut, että vain psyykkisesti häiriintyneet, persoonallisuushäiriön omaavat miehet muuttuvat sitoutumisen jälkeen ihanasta kamalaksi.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tuo "muuttuu tuollaiseksi vasta lapsen saamisen jälkeen" jokin yleinen miesten tapa, kun se aina täällä mainitaan? Onko kyse suoranaisesta huijaamisesta, että todellinen luonne paljastetaan vasta kun on saatu lapsen avulla sitoutettua nainen, vai jostain viattomammasta, että mies ei osaa käsitellä suurta elämän muutosta ja sekoaa? Olen luullut, että vain psyykkisesti häiriintyneet, persoonallisuushäiriön omaavat miehet muuttuvat sitoutumisen jälkeen ihanasta kamalaksi.
Mä oon ajatellut sen niin että se lapsen syntymä laukaisee päässä jotkut lapsuuden kodin perhemallit. Et niitä aletaan toistaa. Ja muuttaa se lapsen saanti myös naista usein niin että alkaa toimia kuin oma äiti ja sekin voi vaikuttaa mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama ongelma, mies alkoi kiukuttelemaan, kun lopetin vastuunoton. Täällä on kuulemma sotkuista (yritin aikani kertoa, että siisteys pysyy, kun laittaa tavarat paikoilleen). Yritin myös alunperin tunnustella, mitkä asiat hän hoitaisi niin ottaisin ne jäljelle jääneet. Yllättäen hänen vastuunsa jäivät hoitamatta (esim. imurointi tapahtui ehkä parin kuukauden välein). Hänellä oli myös tapana vaan häipyä paikalta, kun kerroin faktoja riitojen aikana tasapuolisuudesta.
Lopetin siivoamisen ja kunnon riidat alkoivat, sitten aloin kävellä itse ovesta ulos ja ihme ja kumma, kun tulen ovesta, mies alkaa puhumaan ja selvittämään asioita. On jopa opetellut vuorostaan pyytämään anteeksi (itselle on aina ollut tärkeää omalta osalta pyytää ylireagointeja ja väärinymmärryksistä johtuvia kiukkuja anteeksi).
Meinasin jo luovuttaa, mutta näköjään ei vaan saa antaa periksi ja yrittää selittää itse riitojen syitä, sillä miehen vastuunotto loppuu silloin heti ja hän muuttuu marttyyrilapseksi.
Kun miehet vinkuvat että miksei paria löydy, niin tässä sitä syytä nyt olisi.
Jos te miehet ette ole valmiita perinteiseen jakoon (tuot leivän pöytään valittamatta, ja pidät yhtä arvokkaana sitä että nainen huolehtii kodin, perheen ja sosiaaliset suhteet) niin teidän on tajuttava että uusjakoon kuuluu se, että otatte osan naisille kuuluvasta vastuusta kodista. Ei me voida täyttää molempia rooleja kun te vaan valitatte ja äänestätte persuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama ongelma, mies alkoi kiukuttelemaan, kun lopetin vastuunoton. Täällä on kuulemma sotkuista (yritin aikani kertoa, että siisteys pysyy, kun laittaa tavarat paikoilleen). Yritin myös alunperin tunnustella, mitkä asiat hän hoitaisi niin ottaisin ne jäljelle jääneet. Yllättäen hänen vastuunsa jäivät hoitamatta (esim. imurointi tapahtui ehkä parin kuukauden välein). Hänellä oli myös tapana vaan häipyä paikalta, kun kerroin faktoja riitojen aikana tasapuolisuudesta.
Lopetin siivoamisen ja kunnon riidat alkoivat, sitten aloin kävellä itse ovesta ulos ja ihme ja kumma, kun tulen ovesta, mies alkaa puhumaan ja selvittämään asioita. On jopa opetellut vuorostaan pyytämään anteeksi (itselle on aina ollut tärkeää omalta osalta pyytää ylireagointeja ja väärinymmärryksistä johtuvia kiukkuja anteeksi).
Meinasin jo luovuttaa, mutta näköjään ei vaan saa antaa periksi ja yrittää selittää itse riitojen syitä, sillä miehen vastuunotto loppuu silloin heti ja hän muuttuu marttyyrilapseksi.
Teillehän kävi sitten hyvin... Sinä kyllä teit tuon työn miehen "kouluttamisessa". Mutta positiivista sinänsä että se on mahdollista.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.
Kiinnostaisi kanssa tietää mitä se tarkoittaa.
-MiesEn ole varma, mitä muut sillä tarkoittavat, mutta minun ensimmäisessä avioliitossa se tarkoitti sitä, että kannoin vastuun miehen onnellisuudesta. Pidin omalla toiminnallani miehen hyväntuulisenä, esim höpöttelin joutavia, vaikka en sellainen ole mutta mies tykkäsi. Kun miehellä oli huono päivä, niin aloin piristämään häntä. Siivosin, vaikka en olisi jaksanut, mutta koska toesin miehen sitä haluavan. Kannoin emotionaalisen vastuun hänen puolestaan, vaikka tosiasiassa jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan.
Eikös tuo ole läheisriippuvuutta? Siis molemmat toimivat tuossa väärin. Terkuin, se sama nainen.
On. Piti kokea avioero, ennenkuin paranin siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.
Kiinnostaisi kanssa tietää mitä se tarkoittaa.
-MiesEn ole varma, mitä muut sillä tarkoittavat, mutta minun ensimmäisessä avioliitossa se tarkoitti sitä, että kannoin vastuun miehen onnellisuudesta. Pidin omalla toiminnallani miehen hyväntuulisenä, esim höpöttelin joutavia, vaikka en sellainen ole mutta mies tykkäsi. Kun miehellä oli huono päivä, niin aloin piristämään häntä. Siivosin, vaikka en olisi jaksanut, mutta koska toesin miehen sitä haluavan. Kannoin emotionaalisen vastuun hänen puolestaan, vaikka tosiasiassa jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan.
Sanot että jokainen on vastuussa omasta onnestaan, mutta silti kannoit jonkun kuvitellun "emotionaalisen vastuun" miehestäsi.
Miksi?
Vastasinkin edelliseen viestiin, että kyse on läheisriippuvuudesta, siis sillä määritelmällä, mitä Tommy Hellsten kannattaa.
Ja osin kyse oli lapsuudenkodin mallista. Minut kasvatettiin 50-luvun pikkuvaimoksi, jossa mies on perheen pää.
Selvitin tätö omaa pikku päätäni muutaman vuoden eron jälkeen, ja katsoin päässeeni siitä yli. Sitten tapasin uuden miehen, ja aloin taas ajautumaan samaan malliin... onneksi mies oli valpas ja aina huomautti, että älä yritä miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tuo "muuttuu tuollaiseksi vasta lapsen saamisen jälkeen" jokin yleinen miesten tapa, kun se aina täällä mainitaan? Onko kyse suoranaisesta huijaamisesta, että todellinen luonne paljastetaan vasta kun on saatu lapsen avulla sitoutettua nainen, vai jostain viattomammasta, että mies ei osaa käsitellä suurta elämän muutosta ja sekoaa? Olen luullut, että vain psyykkisesti häiriintyneet, persoonallisuushäiriön omaavat miehet muuttuvat sitoutumisen jälkeen ihanasta kamalaksi.
Mä oon ajatellut sen niin että se lapsen syntymä laukaisee päässä jotkut lapsuuden kodin perhemallit. Et niitä aletaan toistaa. Ja muuttaa se lapsen saanti myös naista usein niin että alkaa toimia kuin oma äiti ja sekin voi vaikuttaa mieheen.
Juuri tästä syystä toitotan aina tällä palstalla sitä, että uusperheissä ei saa missään tapauksessa alkaa hoitamaan miehen lapsia. Koska lopulta sitten huomaa kantavansa niistä lapsista sen vastuun joka ei itselle kuulu. Tai huomaa kantavansa vastuun ilman oikeuksia. Ja lopulta uusperheet kaatuvat samaan mihin ydinperheetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa emotionaalinen työ suhteessa? Häh? En tajua, olen nainen.
Kiinnostaisi kanssa tietää mitä se tarkoittaa.
-MiesEn ole varma, mitä muut sillä tarkoittavat, mutta minun ensimmäisessä avioliitossa se tarkoitti sitä, että kannoin vastuun miehen onnellisuudesta. Pidin omalla toiminnallani miehen hyväntuulisenä, esim höpöttelin joutavia, vaikka en sellainen ole mutta mies tykkäsi. Kun miehellä oli huono päivä, niin aloin piristämään häntä. Siivosin, vaikka en olisi jaksanut, mutta koska toesin miehen sitä haluavan. Kannoin emotionaalisen vastuun hänen puolestaan, vaikka tosiasiassa jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan.
Eikös tuo ole läheisriippuvuutta? Siis molemmat toimivat tuossa väärin. Terkuin, se sama nainen.
On. Piti kokea avioero, ennenkuin paranin siitä.
Hyvä kuulla että paranit! Hatun nosto. -Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama ongelma, mies alkoi kiukuttelemaan, kun lopetin vastuunoton. Täällä on kuulemma sotkuista (yritin aikani kertoa, että siisteys pysyy, kun laittaa tavarat paikoilleen). Yritin myös alunperin tunnustella, mitkä asiat hän hoitaisi niin ottaisin ne jäljelle jääneet. Yllättäen hänen vastuunsa jäivät hoitamatta (esim. imurointi tapahtui ehkä parin kuukauden välein). Hänellä oli myös tapana vaan häipyä paikalta, kun kerroin faktoja riitojen aikana tasapuolisuudesta.
Lopetin siivoamisen ja kunnon riidat alkoivat, sitten aloin kävellä itse ovesta ulos ja ihme ja kumma, kun tulen ovesta, mies alkaa puhumaan ja selvittämään asioita. On jopa opetellut vuorostaan pyytämään anteeksi (itselle on aina ollut tärkeää omalta osalta pyytää ylireagointeja ja väärinymmärryksistä johtuvia kiukkuja anteeksi).
Meinasin jo luovuttaa, mutta näköjään ei vaan saa antaa periksi ja yrittää selittää itse riitojen syitä, sillä miehen vastuunotto loppuu silloin heti ja hän muuttuu marttyyrilapseksi.
Teillehän kävi sitten hyvin... Sinä kyllä teit tuon työn miehen "kouluttamisessa". Mutta positiivista sinänsä että se on mahdollista.
-ap
Joo nyt vaikuttaa ihan hyvältä. En varmaan olis jaksanut, ellen olisi tajunnut, että kyse on todella opitusta mallista, eikä siitä, että hän haluaisi olla ilkeä. Hän ei vaan mitenkään pysty ymmärtämään asiaa kertomalla, vaan se oli toteutettava konkreettisesti näyttämällä seuraukset. Välillä hävetti ihan tosissaan, kun kävi vieraita, koska tuntui, että minua pidettiin laiskana, kun annoin kodin näyttää siltä. Taisi kuitenkin kestää noin vuoden, ennenkuin alkoi tapahtua muutosta.
Miten jaksoin? En ole luovuttaja ja uskon uusiin mahdollisuuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin, tuli ero. Lopetin samalla myös kaikista asioista huolehtimisen (neuvolat, talkoot, vanhempainillat jne) sekä siivoamisen. Miehellä meni pasmat aivan sekaisin. Vastuuta hän ei alkanut ottaa, mutta alkoi huutamaan ja raivoamaan, ja se johti sitten lopulta eroon.
Uudessa suhteessa ja tapailuissa ennen tätä olen huomannut, että olipa mies alunperin minkälainen tahansa, hän pyrkii hyvin pian asettumaan lomailemaan suhteeseen. Nainen saa suunnitella treffit, menot ja matkat, huolehtia että kotona on ruokaa ja siistiä, patistaa ja toki hoitaa sen tunnetyön.
Apua. Omalla kohdallani se on juuri näin, tässä uudessakin suhteessa. Nyt avautui vasta silmät tälle asialle.
Sama täällä. Mitenhän tämän tilanteen voisi kääntää toisin ennen kuin on myöhäistä? Suhdetta takana nyt puoli vuotta, mies on muutoin hyvä tapaus mutta nyt kun mietin niin tosiaan mies vain odottaa mitä järjestän meille (vaikkei se olisi muuta kuin kirjastossa tai kävelyllä käyntiä). En päsmää, mutta jos jätän miehelle niin sitten me vain näemme, kaikki muu jää. Kuten ihan vaikka se, mitä ja milloin syödään.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ja naiset ovat erilaisia, vaikka nykyään nähdään paljon vaivaa erojen kiistämiseen. Jostain kumman syystä sen toisen sukupuolen tapaa on hirveen vaikea ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää. Aina oma tapa = ainoa oikea.
Monesti kuitenkin naisten "emotionaalinen työ" johtaa ongelmiin, mutta tämä unohdetaan miehiä haukuttaessa. Useat suvun ongelmat ovat nimenomaan naisten välisiä (anoppi, käly, siskot, äiti, miniä...) Näkyy näissäkin keskusteluissa. Ei me naiset niin ylivertaisia olla.
No anoppini ja minä kyllä piikittelemme välillä toisiamme. Hän on.kuitenkin selvästi hyvillään kyläilyistämme. Mies ei kävisi äitinsä luona koskaan, eikä muistaisi häntä edes kortilla. Helppo olla riitelemättä, kun on etäinen ja itsekäs. Kyllä ihmissuhteisiin kuuluu välienselvittelyjäkin joskus. Ne suhteet ovat kuitenkin sen arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin, tuli ero. Lopetin samalla myös kaikista asioista huolehtimisen (neuvolat, talkoot, vanhempainillat jne) sekä siivoamisen. Miehellä meni pasmat aivan sekaisin. Vastuuta hän ei alkanut ottaa, mutta alkoi huutamaan ja raivoamaan, ja se johti sitten lopulta eroon.
Uudessa suhteessa ja tapailuissa ennen tätä olen huomannut, että olipa mies alunperin minkälainen tahansa, hän pyrkii hyvin pian asettumaan lomailemaan suhteeseen. Nainen saa suunnitella treffit, menot ja matkat, huolehtia että kotona on ruokaa ja siistiä, patistaa ja toki hoitaa sen tunnetyön.
Apua. Omalla kohdallani se on juuri näin, tässä uudessakin suhteessa. Nyt avautui vasta silmät tälle asialle.
Sama täällä. Mitenhän tämän tilanteen voisi kääntää toisin ennen kuin on myöhäistä? Suhdetta takana nyt puoli vuotta, mies on muutoin hyvä tapaus mutta nyt kun mietin niin tosiaan mies vain odottaa mitä järjestän meille (vaikkei se olisi muuta kuin kirjastossa tai kävelyllä käyntiä). En päsmää, mutta jos jätän miehelle niin sitten me vain näemme, kaikki muu jää. Kuten ihan vaikka se, mitä ja milloin syödään.
Tuokin on muuten totta että miehet harvoin ehdottavat mitään menoja. On se kumma.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin, tuli ero. Lopetin samalla myös kaikista asioista huolehtimisen (neuvolat, talkoot, vanhempainillat jne) sekä siivoamisen. Miehellä meni pasmat aivan sekaisin. Vastuuta hän ei alkanut ottaa, mutta alkoi huutamaan ja raivoamaan, ja se johti sitten lopulta eroon.
Uudessa suhteessa ja tapailuissa ennen tätä olen huomannut, että olipa mies alunperin minkälainen tahansa, hän pyrkii hyvin pian asettumaan lomailemaan suhteeseen. Nainen saa suunnitella treffit, menot ja matkat, huolehtia että kotona on ruokaa ja siistiä, patistaa ja toki hoitaa sen tunnetyön.
Apua. Omalla kohdallani se on juuri näin, tässä uudessakin suhteessa. Nyt avautui vasta silmät tälle asialle.
Sama täällä. Mitenhän tämän tilanteen voisi kääntää toisin ennen kuin on myöhäistä? Suhdetta takana nyt puoli vuotta, mies on muutoin hyvä tapaus mutta nyt kun mietin niin tosiaan mies vain odottaa mitä järjestän meille (vaikkei se olisi muuta kuin kirjastossa tai kävelyllä käyntiä). En päsmää, mutta jos jätän miehelle niin sitten me vain näemme, kaikki muu jää. Kuten ihan vaikka se, mitä ja milloin syödään.
Miks tuommoisia pitäisi suunnitella etukäteen? Eikö teillä ole yhtään spontaaniutta.
Tylsiä naisia.
ʒinkkumieʒ
Mä voin lähteä vaikka linnanmäelle 5 sekunnissa, tai vaikka jopa ulkomaille jos on vain lomaa.
Kauppaankin voi mennä ja keksiä siellä yhdessä mitä syödään. Hyi hitto miten kaavoihin kangistunutta, että kaikki pitää suunnitella etukäteen.
Jos ei jakseta lähteä kauppaan, niin tilataan vaikka pizzaa.
ʒinkkumieʒ
Mä tarkoitan sanoa, että 95% näistä naisten suunnitteluista on täysin turhia, joita miehet eivät harjoita keskinäisissäkään suhteissa.
Lähetäänkö bisselle? No lähetään vaa ..
ʒinkkumieʒ
Aika usein koti ja siihen liittyvät asiat ovat naiselle tärkeämpiä kuin miehelle.
Osittain on varmaan kulttuurin sanelemaa, osittain ehkäpä dna-johdannainen.
Nainen keskimäärin ajattelee enemmän me, kuin mies taas on lähtökohtaisesti minä-ajattelija.
Se johtuu biologiasta, jonka vuoksi sitä voi olla vaikeampaa muuttaa.