Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Jäänyt minuakin häiritsemään, miten typerästi Pihlajakatulaiset suhtautuivat Lauriin poistumisen jälkeen.
Kari totesi vain Taalasbissen lanseeraustilaisuudessa Moosessa Kiiralle sorit syyttelystä. Elina ei tainnut kommentoida mitenkään? Laitelatkaan eivät Laurin osuudesta turmaan sanallakaan sanoneet. Akilla sentään oli halu päästä tapaamaan, mutta kuullessa Sabrinan osuudesta, hän kohdisti vihan suoraan Sabrinaan.
Kallen tunteita ei käsitelty yhtään. Suuri rakkaus, joka päättyy hetkessä. Vaikka toinen osapuoli on mielipuoli, niin ei asiat unohdu hetkessä. Laurihan viimeisellä tapaamisella yritti vielä saada heitä yhteen ja vannoi rakkauttaan. Ismo löysi Kallen suremasta ja kyyneleitä pyyhkimästä meren rannalta. Kalle ei sen kummemmin ole jälkikäteen reagoinut. Sampo tosin vähän aikaa sitten mainitsi psykopaatti-hammaslääkärin. Olisi mielenkiintoista tietää juuri Kallen ajatuksia. Onko kyennyt unohtamaan miehen vai ei?
Nostalginen oli, kun Cindyn ja Joonatanin keskusteluissa mainittiin Liisa ja Ossi, vaikka kumpikaan ei varsinaisesti ollut lemppari. Etenkin Ossi oli loppua kohden raskas ja "hulluus" OJ:stä oli ihan kamalaa.
Välillä mietin, että kauheita asioita puhutaan Toivon/Oliverin kuulleen, vaikka ei mitään ymmärräkään. Tiedän kyllä kuinka kohtauksia leikataan eikä koskaan pienet lapset ole paikalla, jos lyödään tai huudetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittava Joonatanin ja Jeren keskustelu sairaalassa.
Joonatan: Asun Tukholmassa Sveavagenilla (tarkoittaa kai Sveavägenillä, lausutaan Sveeaveegen)
Jere: Missä?
Joonatan: SveavagenillaSulla on tosi tylsä huumorintaju.
Vaikka kuinka asiaa miettii, ei tuossa ollut mitään huvittavaa
No hei, sehän ton tsoukin tarkoitus olikin..saada sut miettiin sitä jujuu pää punasena!
Koska se Severi kerää ne kamansa ja häippäsee sinne Vaasaan. Rupee ottaa hermoon kun kaikenmaailman ikkunasta tuuppivat hölkkää ympäriinsä vapaana.
Ihmettelin kanssa tuota, ettei Elinakaan reagoinut poikansa menehtyneen tahallisessa turmassa. Elina näki tuolloin harhoja ja sekoili nimenomaan poikansa kuolemasta. Sillä olisi pitänyt olla iso merkitys kokonaisuudessa.
Rantabaarin uusimmissa jaksoissa tuli kuluneeksi tasan vuosi Lolan kuolemasta. Tästä tuli mieleen, onko Salkkareissa koskaan ollut kenenkään hahmon kuoleman vuosipäivää? Kopteriturmasta on täytynyt kulunut jo vuosi sarjan maailmassa, mutta tätä ei noteerattu mitenkään. Ismo ja Kalle olisivat voineet huomata asian kalenterista ja mennä käymään pikkuperheen haudalla. Ärsyttää kuinka Laitelat eivät ole haudalla käyneet kertaakaan, mutta Taalasmaat ovat jo käyneet monta kertaa. Sitten kun Ulla tekee paluun, Elina ja Ulla tai Ulla ja Kari voisivat mennä käymään haudalla. Harmittaa muuten vieläkin, kuinka hautajaiset jätettiin silloin koronan takia kuvaamatta. Ymmärrän toki että kyseessä oli pakkotilanne, mutta edelleen kismittää.
Katsoin tuossa taannoin vanhoja Salkkarijaksoja alusta asti ja huomasin sellaisen hauskan yksityiskohdan kun Markuksen sukulaisuuksista puhutiin enemmän esim, Toni Veijalaisen työn kohdalla, niin jostain syystä Gyllendorfit olivat alussa nimetty Jyllendorfeiksi kun heistä mainittiin.
Miksiköhän tuo nimi mahdettiin vaihtaa? Ei sillä että tuo haittaisi mitään.
Ja muuten. Montako tuollaista rikasta sukua tai henkilö on tähän mennessä ollut sarjassa, siis sellaista joka on säilyttänyt rahansa ilman "pohjakosketusta"?
Kappas. Jeren muisti palaa nyt ihan yhdestä iskusta. Siis Joonatanin sanoista. Ei haluais olla tylsimys mutta että nää käänteet on lapsella ja niin ennalta arvattavissa. Jeren turbaani oli nyt vaihtunut yksinkertaisempaan siteeseen vaikka en vieläkään ymmärrä, mikä koko turbaani/siteen tarkoitus on... Muuta kuin esittää, että Jere on nyt pipi?
Cindy se vaan ajattelee, et kun on pahoillaan ja pyytää anteeksi, se on siinä. En mä tiedä onko Lasse kusettanut mitenkään Joonatania. Cindyä kylläkin koska on antanut uskoa että ei ole saannut korvauksia mistään. Tosin vakuutusyhtiö olisi varmasti karhuamassa Cindyltä korvauksia eli, miten Cindy voi omistaa Amanda ilman vakuutusyhtiön velkojia?
Aaron ja Dahlian kohtaukset olivat kuvattu aivan mahtavasti. Niin ihanasti italia välittyi maisemista. Ihan totta, luuleeko kuvaajat tehneensä uskottavaa jälkeä? Feikin voisi tehdä uskottavamminkin.
Arvaan, Dahlian mielen muutoksesta johtuen, Kallea sekä Aaroa ei valita. Uusi johtaja tulee olemaan Robin.
Olihan tämä arvattavissa, Jutta vaihtaa sulavasti miestä Aarosta Ismoon vaikka epäilin että alkaa katselen Lassea. Miksi kukaan ei voi olla vaan sinkku, kuten Kalle?
Noelin ja Elinan kohtauksia kuvataan nähtävästi siten, että aina taustalla aloittaa hieman uhkaava musiikki. Noel puhuu lähes kuiskaamalla ja hyvin vähättelevästi Elinalle. Elina taas käyttäytyy ikään kuin olisi Noelin vankina. Noelin ja Elinan avioliitto/suhde on ollut iso floppi.
Outoa että Tale ja Elias aikoinaan puhuivat olevansa serkkupuolia. Ilmeisesti tämä ajateltiin siltä kantilta että Seppo ja Helena olivat vielä tuolloin naimisissa. Helena oli Eliaksen isän Sebastianin äiti ja Seppo puolestaan Talen äidin Elinan (ei-biologinen) isä/kasvatti-isä. Peppi ja Ainokin pitivät/pitävät toisiaan siskoksina, vaikka Ainon isä Panu ja Pepin äiti Veera olivat vain vähän aikaa yhdessä ja naimisissa. Ovatkohan Peppi ja Aino muuten pitäneet yhteyttä Pepin lähdettyä pois Sergein ja Taigan kanssa?
Dahlian & Aaron Rooman matka on tarkoituksella tehty. Eivät ehkä osanneet ja päättivät tehdä tuollaisen, koska kansa kiinnittää huomiota. Salkkarit on aina tavoitellut mediakeskustelua. Viimeisimpinä vuosina sitä ei enää ole saanut perinteisillä vainoamiskuvioilla, koska ei se kiinnosta tai hetkauta enää joten pitää olla luovempia. Ilta-Sanomat ovat pari vuotta sitten lähinnä tarttuneet Monican & Severin sänkyyn päätymisen Severin ollessa ala-ikäinen sekä Kallen sutinat toisen miehen kanssa Moosen vessassa, joka ihan järkytti katsojia.
Äijö on Monica & Eva lavastetta kommentoinutkin, että älyttömästä lavasteesta tuli mediasuksee ja kohu. Tarkoituksella tehty ja huomion piti kiinnittyä upeisiin naisiin kuvassa. Kuka muuten istuisi rannalla väärään suuntaan. Kaikkihan sitä merta haluaa katsella samaan aikaan, kun nauttii mukavaa drinkkiä kädessään.
Rabassa oli takauma Jannen rippileiriltä, jossa nuorta Jannea esitti toinen henkilö. Jotenkin ärsytti, kun Janne oli tuohon aikaan Salkkareissa. Jannen ja Heidin päädyttyä sänkyyn Janne oli 15-vuotias vasta.
Alissa muistaa näköjään isänsä, kun sanoi "Mä rakastan mun faijaa, mutta ystävät on aina tukenu mua."
Vierailija kirjoitti:
Dahlian & Aaron Rooman matka on tarkoituksella tehty. Eivät ehkä osanneet ja päättivät tehdä tuollaisen, koska kansa kiinnittää huomiota. Salkkarit on aina tavoitellut mediakeskustelua. Viimeisimpinä vuosina sitä ei enää ole saanut perinteisillä vainoamiskuvioilla, koska ei se kiinnosta tai hetkauta enää joten pitää olla luovempia. Ilta-Sanomat ovat pari vuotta sitten lähinnä tarttuneet Monican & Severin sänkyyn päätymisen Severin ollessa ala-ikäinen sekä Kallen sutinat toisen miehen kanssa Moosen vessassa, joka ihan järkytti katsojia.
Äijö on Monica & Eva lavastetta kommentoinutkin, että älyttömästä lavasteesta tuli mediasuksee ja kohu. Tarkoituksella tehty ja huomion piti kiinnittyä upeisiin naisiin kuvassa. Kuka muuten istuisi rannalla väärään suuntaan. Kaikkihan sitä merta haluaa katsella samaan aikaan, kun nauttii mukavaa drinkkiä kädessään.
Sarja ei herätä enää isoa mediakeskustelua, koska se ei enää ole kiinnostava ja aito. Pelkällä seksillä ja pettämisellä ei voi olettaa saavansa mitään kohua aikaiseksi. Vanhoina aikoina osattiin luoda jotain mikä ei ole valmiiksi pureskeltua. Nykyisin katsoja osaa päätellä kaiken etukäteen, koska toistetaan samaa kaavaa. Myöskään tämä Elinan sekoaminen yms ei ole ainakaan omasta mielestäni mitenkään kiinnostavaa. Ei ole mitään uutta tämä, että Noel yrittää peitellä osuuttaan Matiaksen yliajoon. Tulee mieleen Marian yliajo yms. Paljon olisi oikeasti jotain uusia juttuja, mitä ei ole sarjassa tai muutenkaan kauheasti käsitelty. Tekijät eivät jostain syystä edes yritä tehdä mitään rajoja rikkovaa tai kiinnostavaa juonenkäännettä. Mennään niin riman alta.
Miran ja Violan hääkuvat on lisätty pressiin. Ja häätkin näyttävät onnistuvan.
Vierailija kirjoitti:
Miran ja Violan hääkuvat on lisätty pressiin. Ja häätkin näyttävät onnistuvan.
Mielenkiintoiset häävieraat. Salla, Kari, Aaro, Jutta, Kristian, Nella, Noel sekä Ismo ja Marika ovat todennäköisesti pitopalvelun kautta. Luulisi, että Severi olisi paikalla. Eikös ollut kanssa pukeutunut pukuun? Entä Henrik? Nuorisolla ei ilmeisesti ole mitään muita kavereita. Ja ovatko Jutta ja Aaro palanneet taas yhteen?

En Lindaa tuonne odottanutkaan, mutta mielenkiintoista kuulla syy. Liikaa työkiireitä varmaan esteenä.
Vierailija kirjoitti:
Kappas. Jeren muisti palaa nyt ihan yhdestä iskusta. Siis Joonatanin sanoista. Ei haluais olla tylsimys mutta että nää käänteet on lapsella ja niin ennalta arvattavissa. Jeren turbaani oli nyt vaihtunut yksinkertaisempaan siteeseen vaikka en vieläkään ymmärrä, mikä koko turbaani/siteen tarkoitus on... Muuta kuin esittää, että Jere on nyt pipi?
Cindy se vaan ajattelee, et kun on pahoillaan ja pyytää anteeksi, se on siinä. En mä tiedä onko Lasse kusettanut mitenkään Joonatania. Cindyä kylläkin koska on antanut uskoa että ei ole saannut korvauksia mistään. Tosin vakuutusyhtiö olisi varmasti karhuamassa Cindyltä korvauksia eli, miten Cindy voi omistaa Amanda ilman vakuutusyhtiön velkojia?
Aaron ja Dahlian kohtaukset olivat kuvattu aivan mahtavasti. Niin ihanasti italia välittyi maisemista. Ihan totta, luuleeko kuvaajat tehneensä uskottavaa jälkeä? Feikin voisi tehdä uskottavamminkin.
Arvaan, Dahlian mielen muutoksesta johtuen, Kallea sekä Aaroa ei valita. Uusi johtaja tulee olemaan Robin.Olihan tämä arvattavissa, Jutta vaihtaa sulavasti miestä Aarosta Ismoon vaikka epäilin että alkaa katselen Lassea. Miksi kukaan ei voi olla vaan sinkku, kuten Kalle?
Noelin ja Elinan kohtauksia kuvataan nähtävästi siten, että aina taustalla aloittaa hieman uhkaava musiikki. Noel puhuu lähes kuiskaamalla ja hyvin vähättelevästi Elinalle. Elina taas käyttäytyy ikään kuin olisi Noelin vankina. Noelin ja Elinan avioliitto/suhde on ollut iso floppi.[/Nuo Aaron ja Dahlian Italiakohtaukset on kyllä kuvattu kuin jossain koulunäytelmässä. Pari seisoo studiossa valkokankaan edessä jolle heijastetaan videokuvaa Italiasta.
Vierailija kirjoitti:
Miran ja Violan hääkuvat on lisätty pressiin. Ja häätkin näyttävät onnistuvan.
Ahaa, häät ihan onnistuvat. Veikkaan, että katsojille näytetään Mattia tarkkailemassa. Hääpari lähtee juhlista viettämään jakson nimen mukaisesti hääyötä jonnekin kahdestaan. Ehkäpä sinne mökille, jossa Matti liittyy seuraan. Elämän onnellisin päivä muuttuu samalla yhdeksi elämän kamalimmista päivistä. Ja tästä käynnistyy juonikuvio, jota puidaan vielä syksyn jaksoissakin, koska Matti oli syksylläkin käymässä studiolla.
Mitäs luulette; mahtaako näiden kahden liitto kestää vastoinkäymiset? Riippuu toki ihan siitä, mitä tapahtuu. Jos häät onnistuvat, niin sitten kohta tapahtuu jotakin muuta kuten Camillan ja Akin kopteriturma jne.
Mitäköhän Matilla on mielessä? Leikkelee tytöt ja uudelleen ompelee ne mattistainin hirviöksi?
Todennäköisesti Ismo, Kari ja Gunnar eivät voisi sietää, mutta myöhemmin saisi olla rauhassa. Ismon olisi ehkä pakko hyväksyä tosiasiat. Luulisin, että Ismo tietä. Ainakin puhui Luokkasena Laurista Lasselle.
Epäilin alussa, että Mikko jo tietäisi paluusta, mutta ilmeisesti niin ei ollut. Kovasti vihjaili, että Laurin pitää istua hetken vankilassa tai joutuu ainaki vähäksi aikaa. Ei sillä näyttelijällä taida olla mitään suurempia projekteja. Teatterissa on tämän syksyn. Jos häntä pyydettäisi niin saattaisi hyvinkin tulla uudelleen mukaan.