Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Olipas typerää, ettei Robin ollutkaan yllätyshakija, jolle johtajan virka olisi lopulta mennyt. Olisi sopinut johtajan muottiin niin hyvin ja saatu sitä kautta osaksi sairaalaa ja sarjan tapahtymia. Nyt Robinin rooli onkin vaan hoitaa Pihlajakadun asukkaiden pääkopan ongelmia omalla vastaanotollaan. Kukin tulee vuorollaan terapiasessioon. Kukahan saapuu Jutan jälkeen? Monilla riittäisi puhuttavaa ja puitavaa. Ismo, Lasse, Kalle, Salla, Kari (jäi terapia kesken kun Iida muutti), Mira (Matti-traumat), Aki (ahdistus perheestä), Marika (Jokke-traumat), jne. Ja tällä hetkellä aivan erityisen kovasti terapian tarpeessa olisi Noel sekä häiriintyneet Kaukovaarat. Ainolla pahoja ongelmia mustasukkaisuuden, kostamisen ja muiden syyttelyn kanssa.
Robinin äiti taisi jo poistua?
Vierailija kirjoitti:
Jarmo Kosken valittelut leimaavasta hahmosta muistan, mutta onko esim. Ismon, Karin, Ullan ja Kallen näyttelijät harmitelleet kohtaloaan? Onko heillä edes ollut halua lähteä muihin tuotantoihin? Vaikuttavat minusta melko tyytyväisiltä Salkkari-uraansa. Akin näyttelijä on ollut monissa musikaalirooleissa. Ja Elinan nykyinen näyttelijä on tehnyt teatteritöitä ottaen pikkutaukoja Salkkareista. Jeren näyttelijältä onnistui Nokia-leffan kuvaukset samaan aikaan. Kallen näyttelijä esiintyi Vslmentaja-leffassa. Monet tekee kesäteatteria kesäisin.
Jarmo, Maija-Liisa ja Esko olivat kaikki jo hyvin creditoituneita näyttelijöitä. Kaikilla listalla monia pikkurooleja/isompia rooleja ennen Salkkareita. Toki heidän roolinsa loppuivat aika nopeasti koko kansan Ismoksi, Ullaksi ja Sepoksi tulemisen jälkeen. Jarmo tosiaan valitellut töiden loppumista. Tommi ei ole erityisemmin, mutta hänkään ei ole ollut kuin Elämää surempaa-sarjassa ja Teit meistä kauniin-elokuvassa. Pete koitti puhdistaa leimaa. Ei kauheasti ollut julkisuudessa. Työt painottuivat pääasiassa teatteriin. Petekin on ollut vain Saippuaprinssissä, Tali Ihantala 1944 ja Valmentajassa sekä hyvin pienessä roolissa 8 päivää ensi-iltaan elokuvassa. Tiedä sitten onko hakenut paikkoja. Surullistahan se tietysti on, jos Pete on hakenut monesta paikkaa töitä, mutta ei saanut. Viihtyy kyllä Salkkareissakin ja on toivonut, ettei Kallen tarina vielä päättyisi. Sehän tietenkään ei ole hänen päätettävissä. Kohta tulee 10 vuotta sarjassa täyteen.
Peteen liittyen vielä, niin hänhän on sanonut ettei 10 vuottakaan auttanut pudottamaan mainetta vaan teatterin käytävillä yhä tunnistettiin Kalleksi. Sen takia päätti tulla takaisin, kun pyydettiin vaikka pitikin soittoa ja pyyntä aluksi vain hyvänä vitsinä. Viihtyyhän tuolla hyvin näyttelijän. Mukavaa näytellä kaikenlaista ja työporukka on hauska. Ollaan aina käkättämässä keskenään jostakin asioista eli hauskaa on.
Tule takaisin Matti ja pelottele tyttökolmikko vankilaan.
Hieman huvitti, kun Rantabaarissa poliisinaisen poliisin virkamerkki oli ilmeisesti askarreltu Lindan virkamerkistä laittamalla vain valokuvan päälle kuva poliisin logosta. Kyllä tuollakin jonkin verran kierrätetään.
Heikki ja Kaija on normaali tv-sarja. Siinä ei tapeta, kopteri putoa tms.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan Mira ja Viola ne joista toinen haluaa äidiksi ja toinen ei todellakaan halua.. Tammikuussa tulee jakso "Mira ja pieni Toivon kitinä" joka oletettavasti viittaa Toivoon. Poika on ehkä hoidossa ja Mira ei kestä itkua? Ja puolestaan Viola innostuu ajattelemaan lasta? Toisaalta olisi todella typerää kirjoittaa lukiolaisille juonikuvio, jossa oikeasti päädyttäisiin jopa hankkimaan lasta. Niin paljon on isoja asioita heille sattunut. Haaveilla aina voi, mutta ei heillä olisi edes rahaa sellaiseen. Elleivät muodosta Kallen kanssa jotakin sateenkaariperhettä. Se olisi kyllä vähän outo kuvio, kun Kalle on niin vanha. Ikänsä puolesta voisi olla noidenkin isä.
Tämä voisi oikeasti olla mielenkiintoinen, mutta kuten sanottu niin Kallen ja Miolan ikäero on suuri. Hyvä että ovat kunnolla vielä aikuisiksikaan kasvaneet. Tilanne olisi toinen jos olisivat vaikka kolmekymppisiä.

Yli 30 vuoden ikäero ei ole suuri.
Toivo, eli Oliver Hatava
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suloinen-video-nelikuukautinen-oliv…
Miten toi Ismo on tuollainen iso rutiseva vauva?
Kylläpä tuo Noel, Susu ja Toivo olisivat niin idyllinen perhe!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan Mira ja Viola ne joista toinen haluaa äidiksi ja toinen ei todellakaan halua.. Tammikuussa tulee jakso "Mira ja pieni Toivon kitinä" joka oletettavasti viittaa Toivoon. Poika on ehkä hoidossa ja Mira ei kestä itkua? Ja puolestaan Viola innostuu ajattelemaan lasta? Toisaalta olisi todella typerää kirjoittaa lukiolaisille juonikuvio, jossa oikeasti päädyttäisiin jopa hankkimaan lasta. Niin paljon on isoja asioita heille sattunut. Haaveilla aina voi, mutta ei heillä olisi edes rahaa sellaiseen. Elleivät muodosta Kallen kanssa jotakin sateenkaariperhettä. Se olisi kyllä vähän outo kuvio, kun Kalle on niin vanha. Ikänsä puolesta voisi olla noidenkin isä.
Tämä voisi oikeasti olla mielenkiintoinen, mutta kuten sanottu niin Kallen ja Miolan ikäero on suuri. Hyvä että ovat kunnolla vielä aikuisiksikaan kasvaneet. Tilanne olisi toinen jos olisivat vaikka kolmekymppisiä.
Yli 30 vuoden ikäero ei ole suuri.
Ikäeroa on parikymmentä vuotta. Eikä ikäerolla varsinaisesti olisikaan väliä. Miran ja Violan tilanteessa ei vaan olisi järkevää alkaa perustamaan perhettä, kun totuus Matin kuolemastakin varmasti painaa päälle.
Pysyykö muut Noelin ajatuksen juoksussa enää perillä? Missään kohtaan ei ole suoraan sanottu, että Noelin suunnitelmana on viedä Akilta myös naisystävä. Niinhän tässä tulee tapahtumaan, mutta jotenkin ajattelin sen olevan suurempikin suunnitelma eikä tälläinen hienovarainen lähestyminen ja haaveilu eikä mitään suoraa.
Miksi toi Toivo Taalasmaa, jota näyttelekin poikavauva, on puettu niinkuin tyttö? Onks tää taas jotain uutta sukupuolettomuuskasvatusta? Poikavauva joutunut propagandan välikappaleeksi?
Ottakaa kantaa väitteeseen: Henrik on Camillan poika. Saako puolustusta vastustusta? Itse olen sitä mieltä, että Camilla on Henrikin äiti.