Kerrotteko ystävienne henkilökohtaiset asiat puolisollenne?
Tapasin eilen kaupungilla sattumalta ystäväni. Minulla on ollut vaikea henkilökohtainen tilanne, josta uskouduin ystävälleni kevyesti (en erityisen paljon vuodattaen, vaan kerroin asian pääpiirteittäin). Ystäväni reippaasti kyseli kuulumisia ja pian ryhtyi tarkemmin kyselemään tästä asiastani, vaikka meidän molempien miehet seisoivat vieressä kuunnellen keskusteluamme.
Tunsin oloni tosi kiusaantuneeksi. Vaikka olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, niin ei tulisi mieleenikään puhua hänelle (tai kenellekään muulle) ystävieni henkilökohtaisia asioita. Tuli tosi pettynyt olo.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä, joka juoruaa aivan kaiken miehelleen vaikka kuinka erikseen vielä pyytäisi, että älä sitten kerro tätä kenellekään, edes "Pertille". Harmi vaan, että tämä mies sitten ainakin osan asioista lörpöttää eteenpäin yhteisen tuttavapiirimme muille henkilöille. Hiljattain kerroin ystävälleni yhden parikymmentä vuotta sitten tapahtuneen asian nuoruudestani, josta ei tähän mennessä ole tiennyt kuin silloinen poikaystäväni ja vanhempani. Ja vannotin, että jos kerron, ystäväni ei sitten puhu asiasta kenellekään. Meni kymmenen minuuttia, niin ystäväni ihan avoimesti paljasti laittaneensa asiasta tekstarin miehelleen saman tien. Ja tiesihän siitä sitten pian pari muutakin. Voitte uskoa, että puheenaiheet tämän "ystävän" kanssa ovat sen jälkeen pysyneet melko yleisellä tasolla.
Tästä syystä kannattaisi turvautua ammattiapuun ystävien sijasta. Liian kovat odotukset ihmisten suhteen tuottavat pettymyksiä.
Taidat olla ko. lörppä? Suun kiinni pitäiminen ei ole terveetltä aikuiselta liikaa vaadittu.
ohis
En koskaan kerro kenellekkään ystävälle sellaisia asioita, joita hän ei voisi kertoa puolisolleen. En ymmärrä naisia, jotka haukkuu miestään koko ajan ystävilleen. Minulla on tapana hoitaa nämä haukkumiset ihan miehelle ja sitten selvittää nämä asiat hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tilanteesta. Onko kaveri suoraan sanonut, että ei saa kertoa esim. puolisolle? Onko asia sellaisen luonteinen, että olettaa sen olevan hyvin yksityinen? Olisiko asian tietämisestä puolisolle jotain etua? Tuleeko itselle sellainen olo, että on pakko jakaa asia jonkun kanssa? Tämäntyyppisten asioiden kanssa mietin tilanteen mukaan. Ja toki pitää olla rehellinen, eli ei lupaa olla kertomatta jos kuitenkin aikoo kertoa.
Mitä ihmeen etua?
Vierailija kirjoitti:
Onpas estosta porukkaa :D Ensinnäkin ap varmaan voi sanoo, jos se mies siinä vieressä on, ettei halua asiasta puhua enempää tässä seurassa.
Ei minua ainakaan haittaa tippaakaan, jos minun kaikki asiat kerrottas myös kavereiden puolisoille. Tai itseasiassa itse puhun asioista ihan samalla tavalla oli mies paikalla tai ei. En ole myöskään nähnyt miehen kavereita haittaavaan, että minä olen kuuntelemassa. Oon saanu kuulla erot ja nikden jälkeiset masennukset yksityiskohtineen.
Täytyy elämän olla vaikeeta, jos joka asiaa pitää salailla..
Kyllä täytyy elämän olla vaikeeta, jos pitää joka asia lörpötellä eteenpäin...
Miten aikuinen ihminen ei ymmärrä luottamuksellisuuden ja arkaluontoisuuden käsitteitä?
Huh huh!
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni oikeasti kertoo ystävälleen, jos kotona lapsuudessa on ollut perheväkivaltaa ja nuorena on tullut raiskatuksi? Omasta mielestäni tällaisista asioista puhuminen vie ystävyyttä liikaa terapiasuhteen suuntaan.
Esimerkiksi minä olen kertonut ystävälleni tuontyyppisiä asioita. Meillä on samankaltainen tausta, niin toiselta saa hyvin vertaistukea. Todellakin nämä asiat pysyvät meidän välisinämme eivätkä ne ole kummankaan puolisoilta pois.
Vierailija kirjoitti:
Oma mielenterveys on niin heikko, etten kestä itsekseni kuulemieni vaikeiden asioiden kanssa. Sori nyt vain. Jos haluat luottamuksellisesti keskustella anoreksiastasi yms., niin en ole sitä varten oikea ihminen.
Sano se suoraan sitten ihmisille!
Tuollaisten idioottien pitäisi linnoittautua 4 seinän sisälle tai mennä terapiaan...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kerron miehelleni KAIKEN. Vaikka kaveri vannottaisi että en saa kertoa edes miehelleni, kertoisin silti. Koska luotan mieheeni 100%, meillä ei ole mitään salaisuuksia. Mutta mies on todellakin ainoa jolle kertoisin, en missään nimessä muille!
Onko miehesikin joku lörppäsuu, kun jaksaa toisten asioita noin kuunnella.
Minä vaivaantuisin, jos puoliso kertoisi kaikkien kavereitten asiat. Meillä on onneksi ihan muuta juteltavaa keskenämme.
Jos ei puolisonsa kanssa jaa kaikkea, ei selvästikään luota häneen täysin.
Riippuu asiasta. Jos asia vaivaa minua, saatan haluta puhua siitä mieheni kanssa. Vaikka jos ystävällä on vakava sairaus tai joku vaikea tilanne ja mietin sitä.
Jos taas ystävä kertoo seksiasioistaan tai alapääjutuistaan (en kyllä haluaisi kuulla), ei ole tarvetta eikä halua selittää niitä miehelle.
Tietysti kerron miehelleni kaiken. Hän on minun tärkein ihmiseni. Kaverit tulevat tietenkin vasta sen jälkeen.
En kerro. En levittele ystävieni henkilökohtaisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei puolisonsa kanssa jaa kaikkea, ei selvästikään luota häneen täysin.
Kyllä minä luotan, mutta en näe mitään syytä kertoa ystävieni asioita hänelle. Eikä hän edes olisi kiinnostunut kuulemaan toisten henkilökohtaisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kerron miehelleni KAIKEN. Vaikka kaveri vannottaisi että en saa kertoa edes miehelleni, kertoisin silti. Koska luotan mieheeni 100%, meillä ei ole mitään salaisuuksia. Mutta mies on todellakin ainoa jolle kertoisin, en missään nimessä muille!
Millainen ukko sinulla on, kun jaksaa kuunnella tuollaisen juoruämmän juttuja?
Olemme ystäväni kanssa jo reippaasti keski-iän ylittäneitä ja minua vaivaa kamalasti asia että hän taitaa laulaa kaikki asiani miehelleen vaikka vakuuttaa ettei puhu. Tiedän tämän siitä koska tunnen myös hänen miehensä ja kuulen joskus kun hän vihjasee jotain mitä olen ystävälleni puhunut. Tämä rajoittaa hänen kanssa kommunikointia, en voi enää kertoa hänelle esim tuntojani, murheitani jne. Se on harmi, koska pidin häntä ystävänä ja haluaisin voida puhua luottamuksella. Se että ystäväni sanoo vaikka että autostani oli hajonnut rengas ja mitä sitten tapahtui, se lienee ok, mutta että henkilökohtaisia asioita kerrotaan, siitä en pidä yhtään. Enkä siis enää kerro juuri mitään hänelle. Tosin eipä hän juuri kuuntelekaan koska on itse kokoajan äänessä ja jos saan johonkin kohtaan suunvuoron niin keskeyttää heti omilla asioillaan. Että se siitä ystävyydestä.....
En tietenkään kerro kaikkea, jotain yleistä voin sanoa mutta tiedän millaiset asiat pidän sisälläni. Minuun voi luottaa.
Poikaystävien kanssa en ole keskustellut ystävien asioista. Aviomiehen kanssa saatan keskustellakin jos asia vaivaa minua. Esim. Lapsuudenystävän rintasyövästä tms. kun olen ollut itkuinen ja järkyttynyt. mutta en niinkään parisuhdekiemuroista ja sellaisista. Joskus olen saattanut huokailla kun yksi kaveri vaihtaa miestä kuukauden välein ja kitisee kun kaikki on p-läpiä :D Mutta kyseinen henkilö papattaa miesasiansa muutenkin aika avoimesti pitkin kyliä niin enpä ole ajatellut että minun pitäisi jotain salailla. Jos vaikka ystävän puhelun jälkeen mies kysyy että mitä ystävälleni kuuluu niin yleensä vastaan ne normiasiat ja jos on jotain luottamuksellista niin kerron ympäripyöreästi vaikkapa että on ollut terveysongelmia tai huolia. Meillä tämä toimii, näin hän tietää että ystävälläni on kriisi ja mies kunnioittaa tilannetta siten että poistuu paikalta kun seuraavan kerran ko ystävä soittaa kun huomaa minun supattelevan puhelimessa. Onpa joskus ollut niinkin tahdikas että on lähtenyt lapsen kanssa pulkkamäkeen että yllätysvisiitille tullut kaveri saa purkaa sydäntään kun oli avioliitto ajautumassa karille. En koe pettäväni ystäviäni sillä että mies tietää jotain pääpiirteitä ystävieni elämästä. Eri asia jos papattaisin kaiken mitä mieleen juolahtaa.