Lue keskustelun säännöt.
Ketään ”hylky-orpoja” palstalla? Miten jaksatte ja pärjäätte?
09.12.2018 |
Kysymys siis vanhempiens hylkäämiksi tai kokonan välirikossa ilman kontaktia vanhempiinsa oleville. Eli ”hylätyksi tulleille ja sitä kautta orvoille”.
Olen vanhempieni hylkäämä, kaltoinkohtelivat minua koko lapsuuteni ja hylkäsivät täysin kun täytin 18. Itse pitänyt nuoresta jo rlättää itsensä, maksa lukio itse, yliopisto itse. Aina pitänyt pärjätä yksin ilman apua ja tukea. Edes lastenlasten syntymä ei muuttanut asiaa, eivät ole ikinä nähneet lapsiani eivätkä halua nähdä tai pitää yhteyttä.
Mitään riitaa tms ei ole ollut, vain välinpitämättömät vanhemmat jotka on sitä mieltä että yhteys katkeaa kun lapsi täyttää 18.
Pitkään pärjäsinkin, jopa pikkulapsivaiheet jne ilman suvun tukea. Mutta nyt nelikymppisenä tää alkoi vaivaamaan ja kaihertamaan mieltä.
Miten vanhempi voi kohdella lastaan noin? Hylätä ja jättää täysin yksin?
Ketään muuta hylätyksi tullutt orpoa? Miten käsittelit asian? Saitko mistään korvaavaa kokemusta vanhemmista? Miten pärjäät kaikki elämän käännekohdat ja vaikkapa joulut ja juhannukset?
Kommentit (70)
Palstalta löytyy lukuisia ketjuja huonoon vanhempiin liittyviä. Käytä sivun hakutoimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla miestä, monella tuntuu parisuhteessa lapsuuden traumat korjaantuvan, olenkin itse aika katkera että kaikille muille tuntuu lopulta käyvän hyvin paitsi minulle..
Joo, olen lukenut esim 70-luvun äidit ketjuun (joka kuvasi hyvin omaa lapsuuttani). Mutta useimmat näistä ketjuista kuvaavat tilannetta jossa välit ON olemassa (vaikka ehkä huonot ovatkin).
Mulla taas tilanne että yli 20v ollut ilman vanhempia. Ovat elossa, mutta ei mitään yhteyttä yli 20 vuoteen. Eri vähän eri tilanne.
Ap
Mä olen orpo, vanhempani kuolivat kun oli parikymppinen, mutta ei tuo sinunkaan kohtalosi kuulosta mukavalta. Mikä vanhempiasi vaivaa, ovatko siis ihan ns. henkisesti terveitä? Kuulostaa siltä että voisit käydä mielenterveystoimistossa purkamassa tuntojasi.
Minut hylkäsi vaun toinen. Toinen on kuollut, oli hyvä vanhempi muuten, mutta tuota hylkäämistä ei koskaan käsitelty.
Joulut, juhannukset, synttärit jne on kipeitä. Samoin ihmissuhteet. Niin kauan kuin menee hyvin, menee hyvin. Kun menee huonosti, menen raiteiltani ja se eskaloi tilanteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla eronneet vanhemmat; isä jäi etäiseksi,äiti jäi alkoholistielämään uuden puolison kanssa. Muutin takaisin isovanhemmille teininä. Kumpikaan vanhemmista ei ole välittänyt koskaan. Olen joutunut käsittelemään nämä tunteet vuosien mittaan, huomaan että löydän helposti vanhempia aikuisia ihmisiä,joihin kiinnyn,vaikkei he tosi asiassa ole kovin läheisiä (esim.esimies tai tuttu harrastuksesta). Näiden ihmisten torjunta (hyvinkin pieni negatiivinen kommentti,johonkin tekemiseen liittyen) koskettaa voimakkaasti. Uskon sen johtuvan siitä,että jotenkin olen asettanut heidät vanhempien asemaan.
Oikeasti olen aika hyvin kuitenkin pärjännyt. Ja onnellinen siitä että välirikko vanhempiin on olemassa. Muuten olisin varmaan kiinni aika sairaissa ihmissuhteissa.
Ehkä niin on sinunkin kohdalla?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minut hylkäsi vaun toinen. Toinen on kuollut, oli hyvä vanhempi muuten, mutta tuota hylkäämistä ei koskaan käsitelty.
Joulut, juhannukset, synttärit jne on kipeitä. Samoin ihmissuhteet. Niin kauan kuin menee hyvin, menee hyvin. Kun menee huonosti, menen raiteiltani ja se eskaloi tilanteet.
Minulla saman juttu mutta oikeastaan elossa oleva vanhempi tulee mieleen lähinnä kun puhutaan pahoista ihmisistä. Olen kuullut sen verran, että koko elämänsä perceillyttä ihmistä on muualla pidetty niin suuressa arvossa, että on tehty kaksi ohitusleikkausta. Aivan käsittämätöntä kun tyyppi oikein uhmakkaasti vei vaikka lasten ruokarahat että sai viinaa ja tupakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen orpo, vanhempani kuolivat kun oli parikymppinen, mutta ei tuo sinunkaan kohtalosi kuulosta mukavalta. Mikä vanhempiasi vaivaa, ovatko siis ihan ns. henkisesti terveitä? Kuulostaa siltä että voisit käydä mielenterveystoimistossa purkamassa tuntojasi.
Isäni on hyvin narsistinen ja kylmä/tyly, mutta ehkei varsinaisesti mt-sairas. Äitini myös itsekäs, koko lapsuutenikin he ajattelivat kaikessa vain itseään, aina mentiin aikuisten ehdolla. Lapsi jos itki/kitisi niin pieksettiin. Jopa jos kaatui ja sattui, siitäkin kitinästä rangaistiin.
Elivät jo silloin elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan. Sitten kun lapsi täytti 18 niin suunnilleen niskaperseotteella ulos ja hyvästit.
Mulla on veli joka ei pidä mitään yhteyttä, asuu Australiassa, on myös vanhempieni hylkäämä (mutta muuten hellemmin kohdeltu, veljeä ei esim pieksetty niin paljon kuin minua).
Ehkä pitää soittaa johonkin mt-auttavaan puhelimeen. Olen ihan toimintakykyinen, työssäni ihan menestyvä jne joten siksi en ole koskaan hakeutunut terapiaan. Pitäisi ehkä. Puoliso on mutta ei ole ”parantanut minua” eikä varmaan pystykään. Syvä tuska ja arvottomuuden tunne tuosta täydellisestä hylkäämisestä on tullut. Vsnhempani terveitä ja kovia reissaamaan. Eivät ole 20 vuoteen viitsineet KERTAAKAAN ajatella lastaan tai pitää mitään yhteyttä. No, ovat suurta ikäluokkaa joten kait sitten itsekkyys jyllää tjsp.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla eronneet vanhemmat; isä jäi etäiseksi,äiti jäi alkoholistielämään uuden puolison kanssa. Muutin takaisin isovanhemmille teininä. Kumpikaan vanhemmista ei ole välittänyt koskaan. Olen joutunut käsittelemään nämä tunteet vuosien mittaan, huomaan että löydän helposti vanhempia aikuisia ihmisiä,joihin kiinnyn,vaikkei he tosi asiassa ole kovin läheisiä (esim.esimies tai tuttu harrastuksesta). Näiden ihmisten torjunta (hyvinkin pieni negatiivinen kommentti,johonkin tekemiseen liittyen) koskettaa voimakkaasti. Uskon sen johtuvan siitä,että jotenkin olen asettanut heidät vanhempien asemaan.
Oikeasti olen aika hyvin kuitenkin pärjännyt. Ja onnellinen siitä että välirikko vanhempiin on olemassa. Muuten olisin varmaan kiinni aika sairaissa ihmissuhteissa.
Ehkä niin on sinunkin kohdalla?!
Ehkä välirikko tunnevammaisiin voi olla hyväkin asia. Mutta just tuota samaa on mulla, eöi kiinnyn syvästi vanhempiin ihmisiin (esim proffa, lapsen päikyn täti) ja harn jotain korvaavaa ”äitikokemusta”. Toki järjen tasolla tiedän että mikään ei tuota ammottavaa vajetta voi paikata. Ap
Hyvä aloituskirjoitus. Tämä oli tavallistakin 6+-70 l vanhemmilla ja sota oli takana kummittelemassa. Lapsia ei katsottu tarviivan paapoa kun takana oli itsellä oman vanhemmuuden menetys ja isä sodassa.
Koet ymmärtää mistä ja miksi vanhempasi tulivat sellaisisksi niin pystyt pian antamaan ns anteeksi ja asia asettuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain oli mielestäni yritetty sanoittaa, miltä tunnevaje vanhempien rakkaudettomasta lapsesta tuntuu ja kaipuu vanhemmasta. Sitä tunnetta verrattiin kuoleeseen lapseen. Molemmissa tapauksissa kaipaa pohjattomasti rakkautta, jota ei koskaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloituskirjoitus. Tämä oli tavallistakin 6+-70 l vanhemmilla ja sota oli takana kummittelemassa. Lapsia ei katsottu tarviivan paapoa kun takana oli itsellä oman vanhemmuuden menetys ja isä sodassa.
Koet ymmärtää mistä ja miksi vanhempasi tulivat sellaisisksi niin pystyt pian antamaan ns anteeksi ja asia asettuu.
Mun vanhemmat on juurikin n. 70v ja molemmilla isä oli sodassa mutta ei kuollut. Isovanhempani olivat lempeät ja välittävät. Isän menetys ei siis selitä tätä tunnevammaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Vaikea kyllä antaa anteeksi, kaikki pahoinpitelyt ja hylkääminen, eritotrn kun eivät pyydä anteeksi eivätkä mielestään ole väärin toimineetkaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jossain oli mielestäni yritetty sanoittaa, miltä tunnevaje vanhempien rakkaudettomasta lapsesta tuntuu ja kaipuu vanhemmasta. Sitä tunnetta verrattiin kuoleeseen lapseen. Molemmissa tapauksissa kaipaa pohjattomasti rakkautta, jota ei koskaan saa.
Ehkä jotain tällaista se tunne on. Pahin on kuitenkin se että alitajuisesti pitää itseään arvottomana. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloituskirjoitus. Tämä oli tavallistakin 6+-70 l vanhemmilla ja sota oli takana kummittelemassa. Lapsia ei katsottu tarviivan paapoa kun takana oli itsellä oman vanhemmuuden menetys ja isä sodassa.
Koet ymmärtää mistä ja miksi vanhempasi tulivat sellaisisksi niin pystyt pian antamaan ns anteeksi ja asia asettuu.
Mun vanhemmat on juurikin n. 70v ja molemmilla isä oli sodassa mutta ei kuollut. Isovanhempani olivat lempeät ja välittävät. Isän menetys ei siis selitä tätä tunnevammaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Vaikea kyllä antaa anteeksi, kaikki pahoinpitelyt ja hylkääminen, eritotrn kun eivät pyydä anteeksi eivätkä mielestään ole väärin toimineetkaan. Ap
Anteeksi ei tarvitse antaa. Oletko lukenut psykoterapeutti, kirjailija Katriina Järvisen tuotantoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloituskirjoitus. Tämä oli tavallistakin 6+-70 l vanhemmilla ja sota oli takana kummittelemassa. Lapsia ei katsottu tarviivan paapoa kun takana oli itsellä oman vanhemmuuden menetys ja isä sodassa.
Koet ymmärtää mistä ja miksi vanhempasi tulivat sellaisisksi niin pystyt pian antamaan ns anteeksi ja asia asettuu.
Mun vanhemmat on juurikin n. 70v ja molemmilla isä oli sodassa mutta ei kuollut. Isovanhempani olivat lempeät ja välittävät. Isän menetys ei siis selitä tätä tunnevammaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Vaikea kyllä antaa anteeksi, kaikki pahoinpitelyt ja hylkääminen, eritotrn kun eivät pyydä anteeksi eivätkä mielestään ole väärin toimineetkaan. Ap
Anteeksi ei tarvitse antaa. Oletko lukenut psykoterapeutti, kirjailija Katriina Järvisen tuotantoa?
Olen lukenut lehtihaastatteluita, ja hän taitaa ollaniitä harvoja terapeutteja jotka eivät pakota anteeksiantoon. Kaikki ns selfhelp kirjat mitä olen lukenut, asettavat juurikin tuon anteeksiannon toipumisen ehdoksi, eli on pakko antaa anteeksi itsensä takia. En pysty. Ärsyttää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloituskirjoitus. Tämä oli tavallistakin 6+-70 l vanhemmilla ja sota oli takana kummittelemassa. Lapsia ei katsottu tarviivan paapoa kun takana oli itsellä oman vanhemmuuden menetys ja isä sodassa.
Koet ymmärtää mistä ja miksi vanhempasi tulivat sellaisisksi niin pystyt pian antamaan ns anteeksi ja asia asettuu.
Mun vanhemmat on juurikin n. 70v ja molemmilla isä oli sodassa mutta ei kuollut. Isovanhempani olivat lempeät ja välittävät. Isän menetys ei siis selitä tätä tunnevammaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Vaikea kyllä antaa anteeksi, kaikki pahoinpitelyt ja hylkääminen, eritotrn kun eivät pyydä anteeksi eivätkä mielestään ole väärin toimineetkaan. Ap
Anteeksi ei tarvitse antaa. Oletko lukenut psykoterapeutti, kirjailija Katriina Järvisen tuotantoa?
Olen lukenut lehtihaastatteluita, ja hän taitaa ollaniitä harvoja terapeutteja jotka eivät pakota anteeksiantoon. Kaikki ns selfhelp kirjat mitä olen lukenut, asettavat juurikin tuon anteeksiannon toipumisen ehdoksi, eli on pakko antaa anteeksi itsensä takia. En pysty. Ärsyttää. Ap
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/pitaako-vanhemmilleen-a…
Mitenköhän joku pystyy kestävään parisuhteeseen mutta ei halua lapseensa pysyvää suhdetta? Ihan hurjan outoa ja mystistä. Ymmärrän sen, että joku ei halua lapsia, en itsekään ole halunnut. Mutta jos se lapsi olisi tullut elämään, olisihan se sitten varmasti ollut osa elämää hamaan loppuun asti. Ellei sitten lapsi itse haluaisi kadota. En usko että alkaisin painostaa yhteydenpitoon. Ehkä ap:n vanhemmat ovat olleet ”yliherkkiä” ap:n itsenäistymisvaiheessa antamille signaaleille?
Ap voisi käydä ensin terapiassa ja sitten käydä coolina ja aikuisena selvittämässä asioita vanhempiensa luona.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän joku pystyy kestävään parisuhteeseen mutta ei halua lapseensa pysyvää suhdetta? Ihan hurjan outoa ja mystistä. Ymmärrän sen, että joku ei halua lapsia, en itsekään ole halunnut. Mutta jos se lapsi olisi tullut elämään, olisihan se sitten varmasti ollut osa elämää hamaan loppuun asti. Ellei sitten lapsi itse haluaisi kadota. En usko että alkaisin painostaa yhteydenpitoon. Ehkä ap:n vanhemmat ovat olleet ”yliherkkiä” ap:n itsenäistymisvaiheessa antamille signaaleille?
Ap voisi käydä ensin terapiassa ja sitten käydä coolina ja aikuisena selvittämässä asioita vanhempiensa luona.
Luin uudestaan ap:n aloitukse ja nyt kyllä tuntuu että ei tuo kirjoittamani oikein osunut, sori. Olen pahoillani puolestasi, ap.
Tällaisesta aloituksesta tulee yleensä haukut niskaan.