Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Masennusvaihe (maanis-depressiivisyys)
09.12.2018 |
Tää jakso tuli puskista, en osannut odottaa...
Kukaan, joka tätä sairautta ei sairasta, ei voi tietää mitä tän kanssa "eläminen" on.
Muita?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tosta lamictalista, koska mun pinna ei ole ollut kireä enää neljään vuoteen kun olen sitä syönyt. Sitä ennen mun masennus oireili juurikin kiristyneenä pinnana, ärtymyksenä, sahaavana mielialana, valvomisena.
Se on muuttunut lääkityksen myötä toisenlaiseksi. Jaksot on ensinnäkin lyhyitä n. 1-2 viikkoa vaan, mut totaalikuolemia silti, ilman ärtymystä. Syön sitä 200mg, mitään sivuoireita ei ole. Mulla oli eka tyyppi 2, mut nykyään 1. Oli vuosikaudet pelkästään masennusvoittoinen, mut ykkösen myötä... meinaa lähteä laukalle usein ja lähteekin.
Voisikohan tuo auttaa normaaliin masennukseen, joka esiintyy minulla juuri pinnan kireytenä, jatkuvana vitutuksena ja mur hanhimona? Ainakaan ei ole 2 suuntaista diagnosoitu, vähän kaikkea muuta kyllä, mutta nykyiset lääkkeet ei auta jatkuvaan vitutukseen yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tosta lamictalista, koska mun pinna ei ole ollut kireä enää neljään vuoteen kun olen sitä syönyt. Sitä ennen mun masennus oireili juurikin kiristyneenä pinnana, ärtymyksenä, sahaavana mielialana, valvomisena.
Se on muuttunut lääkityksen myötä toisenlaiseksi. Jaksot on ensinnäkin lyhyitä n. 1-2 viikkoa vaan, mut totaalikuolemia silti, ilman ärtymystä. Syön sitä 200mg, mitään sivuoireita ei ole. Mulla oli eka tyyppi 2, mut nykyään 1. Oli vuosikaudet pelkästään masennusvoittoinen, mut ykkösen myötä... meinaa lähteä laukalle usein ja lähteekin.Voisikohan tuo auttaa normaaliin masennukseen, joka esiintyy minulla juuri pinnan kireytenä, jatkuvana vitutuksena ja mur hanhimona? Ainakaan ei ole 2 suuntaista diagnosoitu, vähän kaikkea muuta kyllä, mutta nykyiset lääkkeet ei auta jatkuvaan vitutukseen yhtään.
Sahaako sun mieliala?
Se on epilepsialääke ja siitä ei ole mitään sivuoireita. Otetaan illalla ja lievä väsyttävä vaikutus, mutta se katoaa ennen aamua.
Kysy psykiatrilta. Kukaan muu ei sitä sulle kirjoita. Voiko olla, että oletkin 2. tyypin bipo? Kuulostaa oireet siltä...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
En ole koskaan ollut maniassa, sairauteni on tyyppiä 2 ja masennusvoittoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
En ole koskaan ollut maniassa, sairauteni on tyyppiä 2 ja masennusvoittoinen.
Mikä ero tuolla on verrattuna toistuvaan masennukseen?
Minkä ikäisenä saitte diagnoosin? Tuliko ilmi manialla vai masennuksella? Minkälaisia olitte teini-iässä? Oliko hankala murrosikä, Itsetunto ongelmia tai masennusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
Minun on vaikea uskoa että pelkkä mania aiheuttaisi edellä olevaa käytöstä. Minun kohdallani mania aiheuttaa sitä että en pysty keskittymään mihinkään, ajatukset juoksee, en tarvitse unta enkä ruokaa kovin paljoa, saan paljon aikaiseksi esim. siivoaminen ja en pysty olemaan paikallani. Toisinaan minulla on myös hieman suuruuden hulluja ajatuksia, mutta en oikein koe niitä mitenkään huomattavasti erilaiseksi haaveilusta. Voisiko olla että manian ilmeneminen eroaa persoonan ja muiden ominaisuuksien mukaan. Vai voisiko taustalla olla muutakin problematiikkaa. t.eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
En ole koskaan ollut maniassa, sairauteni on tyyppiä 2 ja masennusvoittoinen.
Mikä ero tuolla on verrattuna toistuvaan masennukseen?
Toistuva masennus ja joskus tavallista kohonneempi mieliala, suomeksi sanottuna sekoilukausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä saitte diagnoosin? Tuliko ilmi manialla vai masennuksella? Minkälaisia olitte teini-iässä? Oliko hankala murrosikä, Itsetunto ongelmia tai masennusta?
Masennuksella alkaa käsittääkseni lähestulkoon aina. Dg:n ja sairastumisen välillä voi olla pitkäkin aika, jopa vuosia. Mistään nyrkiniskusta se ei ala. Monella tytöllä 15 vuoden ikä on tavallinen, pojilla intti, jos nuorena sairastuu. Alussa voi olla lievempi, hoitamattomana iän myötä vaikeutuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tosta lamictalista, koska mun pinna ei ole ollut kireä enää neljään vuoteen kun olen sitä syönyt. Sitä ennen mun masennus oireili juurikin kiristyneenä pinnana, ärtymyksenä, sahaavana mielialana, valvomisena.
Se on muuttunut lääkityksen myötä toisenlaiseksi. Jaksot on ensinnäkin lyhyitä n. 1-2 viikkoa vaan, mut totaalikuolemia silti, ilman ärtymystä. Syön sitä 200mg, mitään sivuoireita ei ole. Mulla oli eka tyyppi 2, mut nykyään 1. Oli vuosikaudet pelkästään masennusvoittoinen, mut ykkösen myötä... meinaa lähteä laukalle usein ja lähteekin.Voisikohan tuo auttaa normaaliin masennukseen, joka esiintyy minulla juuri pinnan kireytenä, jatkuvana vitutuksena ja mur hanhimona? Ainakaan ei ole 2 suuntaista diagnosoitu, vähän kaikkea muuta kyllä, mutta nykyiset lääkkeet ei auta jatkuvaan vitutukseen yhtään.
Sahaako sun mieliala?
Se on epilepsialääke ja siitä ei ole mitään sivuoireita. Otetaan illalla ja lievä väsyttävä vaikutus, mutta se katoaa ennen aamua.
Kysy psykiatrilta. Kukaan muu ei sitä sulle kirjoita. Voiko olla, että oletkin 2. tyypin bipo? Kuulostaa oireet siltä...
Ap
Mielialasta vaikea sanoa kun tuntuu että suurimman osan ajasta vain v tuttaa kaikki, mutta esim kesällä kun oli helle niin aloin välillä lauleskella ja olin jotenkin kierroksilla vaikka samalla vit utti. Tosin ennen kuin olin vain jatkuvasti vit tuuntunut niin iloisuuteni oli tuommoista kierroksilla käyntiä ja levottomuutta. Mutta kyselykaavakkeet jne tutkimukset ei kyllä koskaan anna tulosta biposta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tosta lamictalista, koska mun pinna ei ole ollut kireä enää neljään vuoteen kun olen sitä syönyt. Sitä ennen mun masennus oireili juurikin kiristyneenä pinnana, ärtymyksenä, sahaavana mielialana, valvomisena.
Se on muuttunut lääkityksen myötä toisenlaiseksi. Jaksot on ensinnäkin lyhyitä n. 1-2 viikkoa vaan, mut totaalikuolemia silti, ilman ärtymystä. Syön sitä 200mg, mitään sivuoireita ei ole. Mulla oli eka tyyppi 2, mut nykyään 1. Oli vuosikaudet pelkästään masennusvoittoinen, mut ykkösen myötä... meinaa lähteä laukalle usein ja lähteekin.Voisikohan tuo auttaa normaaliin masennukseen, joka esiintyy minulla juuri pinnan kireytenä, jatkuvana vitutuksena ja mur hanhimona? Ainakaan ei ole 2 suuntaista diagnosoitu, vähän kaikkea muuta kyllä, mutta nykyiset lääkkeet ei auta jatkuvaan vitutukseen yhtään.
Sahaako sun mieliala?
Se on epilepsialääke ja siitä ei ole mitään sivuoireita. Otetaan illalla ja lievä väsyttävä vaikutus, mutta se katoaa ennen aamua.
Kysy psykiatrilta. Kukaan muu ei sitä sulle kirjoita. Voiko olla, että oletkin 2. tyypin bipo? Kuulostaa oireet siltä...
Ap
Mielialasta vaikea sanoa kun tuntuu että suurimman osan ajasta vain v tuttaa kaikki, mutta esim kesällä kun oli helle niin aloin välillä lauleskella ja olin jotenkin kierroksilla vaikka samalla vit utti. Tosin ennen kuin olin vain jatkuvasti vit tuuntunut niin iloisuuteni oli tuommoista kierroksilla käyntiä ja levottomuutta. Mutta kyselykaavakkeet jne tutkimukset ei kyllä koskaan anna tulosta biposta.
No mun kesät oli sitä, että valo, melu ja kuumuus raastoi kun hermoja ja kuormitus oli jatkuvaa. Se bipon ärsytys on sellaista "ei hetken lepoa", jatkuvaa kuormituksen tuntua, missä mieli on se kuormituksen kohde...
Ja se jatkuessaan tarpeeksi kauan johtaa siihen, että mieliala alkaa sahaamaan, se mieli ei tavallaan jatku ja säily.
Onko sulla diagnosoitu masennus? Bipo voi olla niin masennusvoittoinen, ettei sitä siksi oikein edes miellä.
Syötkö jotain lääkettä, mitä?
Itse aina kuuntelen youtubesta tiettyjä biisejä ja "rentoumismusiikkia" kun on oikein vaikeaa. Näin saattaa kulua, vaikka koko yö. Välillä auttaa ja sitten taas ei. Yleensä tiedän heti, että nyt on sellainen ilta, että pitää taas ottaa musiikkimaraton. Tänään onneksi ei ole sellainen ilta vaan iloisempi olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tosta lamictalista, koska mun pinna ei ole ollut kireä enää neljään vuoteen kun olen sitä syönyt. Sitä ennen mun masennus oireili juurikin kiristyneenä pinnana, ärtymyksenä, sahaavana mielialana, valvomisena.
Se on muuttunut lääkityksen myötä toisenlaiseksi. Jaksot on ensinnäkin lyhyitä n. 1-2 viikkoa vaan, mut totaalikuolemia silti, ilman ärtymystä. Syön sitä 200mg, mitään sivuoireita ei ole. Mulla oli eka tyyppi 2, mut nykyään 1. Oli vuosikaudet pelkästään masennusvoittoinen, mut ykkösen myötä... meinaa lähteä laukalle usein ja lähteekin.Voisikohan tuo auttaa normaaliin masennukseen, joka esiintyy minulla juuri pinnan kireytenä, jatkuvana vitutuksena ja mur hanhimona? Ainakaan ei ole 2 suuntaista diagnosoitu, vähän kaikkea muuta kyllä, mutta nykyiset lääkkeet ei auta jatkuvaan vitutukseen yhtään.
Sahaako sun mieliala?
Se on epilepsialääke ja siitä ei ole mitään sivuoireita. Otetaan illalla ja lievä väsyttävä vaikutus, mutta se katoaa ennen aamua.
Kysy psykiatrilta. Kukaan muu ei sitä sulle kirjoita. Voiko olla, että oletkin 2. tyypin bipo? Kuulostaa oireet siltä...
Ap
Mielialasta vaikea sanoa kun tuntuu että suurimman osan ajasta vain v tuttaa kaikki, mutta esim kesällä kun oli helle niin aloin välillä lauleskella ja olin jotenkin kierroksilla vaikka samalla vit utti. Tosin ennen kuin olin vain jatkuvasti vit tuuntunut niin iloisuuteni oli tuommoista kierroksilla käyntiä ja levottomuutta. Mutta kyselykaavakkeet jne tutkimukset ei kyllä koskaan anna tulosta biposta.
No mun kesät oli sitä, että valo, melu ja kuumuus raastoi kun hermoja ja kuormitus oli jatkuvaa. Se bipon ärsytys on sellaista "ei hetken lepoa", jatkuvaa kuormituksen tuntua, missä mieli on se kuormituksen kohde...
Ja se jatkuessaan tarpeeksi kauan johtaa siihen, että mieliala alkaa sahaamaan, se mieli ei tavallaan jatku ja säily.Onko sulla diagnosoitu masennus? Bipo voi olla niin masennusvoittoinen, ettei sitä siksi oikein edes miellä.
Syötkö jotain lääkettä, mitä?
Juuri sellainen kuormittunut olo minulla on koko ajan. Syön effexoria ja ketipinoria, melko pienillä annoksilla (150 & 50). On niin että yksi osa kammoaa keväisin valon tuloa,mutta fyysisesti jaksan paljon paremmin, ja toinen osa taas tykkää pimeydestä mutta masentuu silti talvesta..
En tiedä kumpaa sukupuolta olet, mut onko sulla ollut jotain hurjempia jaksoja elämässä? Millaisia vaan... 1-3 pahinta jaksoa elämässäsi?
Esim. ottanut velkaa, kaahaillut autolla, ottanut loparit töistä, aloittanut järjettömän ihmissuhteen, ryypännyt...? Vaikkapa 1-3kk jakso, mistä seurannut masennus.
Näitä voinut olla vaikka 2 ja väliä niillä 10 vuottakin...? JOS jotain sellaista, voisit todellakin hyötyä tosta epilepsialääkkeestä ja löytää r a u h a n....
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kumpaa sukupuolta olet, mut onko sulla ollut jotain hurjempia jaksoja elämässä? Millaisia vaan... 1-3 pahinta jaksoa elämässäsi?
Esim. ottanut velkaa, kaahaillut autolla, ottanut loparit töistä, aloittanut järjettömän ihmissuhteen, ryypännyt...? Vaikkapa 1-3kk jakso, mistä seurannut masennus.
Näitä voinut olla vaikka 2 ja väliä niillä 10 vuottakin...? JOS jotain sellaista, voisit todellakin hyötyä tosta epilepsialääkkeestä ja löytää r a u h a n....
Olen kyllä tehnyt kaikkea edellämainittua mutta en muista että koskaan olisi seurannut masennusta kovinkaan suoraviivaisesti. Siksi ei varmaan ole bipoa epäiltykään, mutta olisihan se kiva edes kokeilla jos tuo lääke auttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
Minun on vaikea uskoa että pelkkä mania aiheuttaisi edellä olevaa käytöstä. Minun kohdallani mania aiheuttaa sitä että en pysty keskittymään mihinkään, ajatukset juoksee, en tarvitse unta enkä ruokaa kovin paljoa, saan paljon aikaiseksi esim. siivoaminen ja en pysty olemaan paikallani. Toisinaan minulla on myös hieman suuruuden hulluja ajatuksia, mutta en oikein koe niitä mitenkään huomattavasti erilaiseksi haaveilusta. Voisiko olla että manian ilmeneminen eroaa persoonan ja muiden ominaisuuksien mukaan. Vai voisiko taustalla olla muutakin problematiikkaa. t.eri
Vaikea sanoa. Bipolaaristen sivun mukaan osa käyttäytyy, kuten sukulainen.
Annoin hänelle anteeksi ja pidän häneen yhteyttä, mutta en unohda, kuinka kauhistuttavaa hänen käytöksensä oli. Jokainen huomasi, ettei kaikki ole kunnossa jo hänen puheittensa perusteella.
Hänet saatiin masennusvaiheessa hoitoon psykiatriselle osastolle.
Toivon, että hän ottaa lääkkeensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut jo 20 vuotta bipolaaria ja minua on sen vuoksi vieroksuttu ja sairauteeni ei olla osattu suhtautua. Sairastuin 5 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja kerroin siitä vain ystävälleni. Hoidot oli pitkät ja rankat. Lopulta sairastuminen tuli vähän kuin vahingossa ilmi (peruukki, puuttuvat ripset...) ja sukulaiseni loukkaantuivat kun en ollut kertonut. Miksi olisin? Itselleni se aiempi täydellinen tuen puute oli todiste siitä, ettei kannata kertoa tästäkään... Aina välillä joku kyselee konrtolleista ym. mutta evvk.
20 vuotta tätä sairautta on opettanut, että ei ole yhtä ystävää lukuunottamatta ketään, johon voisin turvautua.
Ap kirjoittaa karrikoiden, mutta täyttä asiaa.
Olen pahoillani.
Lähiomaiseni on bipolaarinen ja maniavaiheessa hän oli kammottava. Lähetti herjauskirjeitä, kerskaili, tuhlari, puuttui, huusi ja suututti ihmisiä. Sairastuin vakavasti ja sain häneltä liudan herjausviestejä.
Muistatko, miten käyttäydyt maniavaiheessa? Ikävä kyllä käytöksesi voi vaikuttaa siihen, ettei kukaan halua pitää sinuun yhteyttä.
Minun on vaikea uskoa että pelkkä mania aiheuttaisi edellä olevaa käytöstä. Minun kohdallani mania aiheuttaa sitä että en pysty keskittymään mihinkään, ajatukset juoksee, en tarvitse unta enkä ruokaa kovin paljoa, saan paljon aikaiseksi esim. siivoaminen ja en pysty olemaan paikallani. Toisinaan minulla on myös hieman suuruuden hulluja ajatuksia, mutta en oikein koe niitä mitenkään huomattavasti erilaiseksi haaveilusta. Voisiko olla että manian ilmeneminen eroaa persoonan ja muiden ominaisuuksien mukaan. Vai voisiko taustalla olla muutakin problematiikkaa. t.eri
Vaikea sanoa. Bipolaaristen sivun mukaan osa käyttäytyy, kuten sukulainen.
Annoin hänelle anteeksi ja pidän häneen yhteyttä, mutta en unohda, kuinka kauhistuttavaa hänen käytöksensä oli. Jokainen huomasi, ettei kaikki ole kunnossa jo hänen puheittensa perusteella.
Hänet saatiin masennusvaiheessa hoitoon psykiatriselle osastolle.
Toivon, että hän ottaa lääkkeensä.
Vaikka olisi ollut miten sairausjaksolla, hänellä on ollut joku syy hyökätä sinua vastaan. Voi kuulostaa ikävältä, mutta aggressioon on ollut joku syy. Oletko suhtautunut alentavasti, epätasavertaisena, muuten asenteellisesti, sanonut jotain loukkaavaa? Tyhjästä ei edes huonoakin huonompi käytös lähde. En tarkoita syyttää sinua, mutta jotain on pakko olla. Jos olisin sinä, kysyisin syytä. Kaikki bipolaarit eivät ole tuollaisia. Itse maniassa luen hullunlailla, kirjoitan, tanssin, urheilen ym. Uppoudun tekemiseen ja päivastoin vältän ihmiskontakteja. Haitallinen käytös voi olla sitä että kaupanovella kiilaan jonkun mielestäni liian hitaan ohi ikävästi. Sairaus ei tarkoita, että en omaisi arvomaailmaa ja osaisi elää niiden mukaan jne.
Nuorilla sairaus voi aluksi ilmetä kiihtyneenä aggressiona (teinit), se ja eka masennus yhdessä esim. valvomisen kanssa voi olla ensimmäinen signaali.
Alue: Aihe vapaa
Sairasta touhua. Hänellä ei ollut kupa olla heikko, eikä lupa turvautua keenkään.
Just noin surullisesti siinä voi käydä. Mikään ei tuo sitä ihmistä enää takas.
Sen takia mäkin täällä sauhuan näistä asioista. Olen itse tosiaan masentunut, mut myös väsynyt ja kyllästynyt lukemaan uutisia itsareista ja kohtaamaan ihmisten asenteita omaa sairauttani kohtaan. Eihän tällä kirjoittelulla mitään vaikutusta ole, puran vaan pahaaoloani.
Osanottoni kuitenkin, vaikka tuosta puolisosi kuolemasta onkin varmasti jo vuosia.