Masennusvaihe (maanis-depressiivisyys)

Vierailija kirjoitti:

Eihän teillä ole lapsia?

Törkeä kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voikaan tietää. Onko se sellaista, että taivas putoaa niskaan vai sitä, että kaikki syyttää sinua ja osoittelee sormella? Kerro?

Ei kumpaakaan näistä. Tajusin juuri, etten osaa kertoa. Ylipäätään mulla on hyvin vähän sanottavaa.

No tuntuuko sitten siltä, että mikään ei oikein kiinnosta ja suurin piirtein kaikki ihmiset ovat tylsiä lässyttäjiä?

Muut ihmiset ovat terveitä ja elävät sen mukaan. En koe tarvetta dissata muita.

Ap

Ei minunkaan tarkoitukseni ollut dissata mt-ongelmaisia tai ketään muutakaan. Itse nuorempana olin kiinnostunut hyvin erilaisista ihmisistä. Nykyään pidän suurinta osaa ihmisistä tylsinä ja täysin yhdentekevinä. Ehkä se on iän tuomaa kypsyyttä tai jotain muuta sellaista. Tarkoitukseni oli vain ymmärtää, miltä sinusta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voikaan tietää. Onko se sellaista, että taivas putoaa niskaan vai sitä, että kaikki syyttää sinua ja osoittelee sormella? Kerro?

Ei kumpaakaan näistä. Tajusin juuri, etten osaa kertoa. Ylipäätään mulla on hyvin vähän sanottavaa.

No tuntuuko sitten siltä, että mikään ei oikein kiinnosta ja suurin piirtein kaikki ihmiset ovat tylsiä lässyttäjiä?

Muut ihmiset ovat terveitä ja elävät sen mukaan. En koe tarvetta dissata muita.

Ap

Ei minunkaan tarkoitukseni ollut dissata mt-ongelmaisia tai ketään muutakaan. Itse nuorempana olin kiinnostunut hyvin erilaisista ihmisistä. Nykyään pidän suurinta osaa ihmisistä tylsinä ja täysin yhdentekevinä. Ehkä se on iän tuomaa kypsyyttä tai jotain muuta sellaista. Tarkoitukseni oli vain ymmärtää, miltä sinusta tuntuu.

Ei kaikki ole tylsää, olen täysin tietoinen siitä, että mulla on erittäin laaja-alaisesti kiinnostuksenkohteita. Ei vaan ole voimia yhtään.

Ap

Meidan suvussa on skitsoja, ja itse olen siis masennusvaiheessa. en halua dissata ketaan , kirjoitin jo tuonne laakityksen. Sitten kun vaihe on ohi muutamme tyttoystavan kanssa takaisin yhteen. Me olemme olleet ja olemme kovia lisaantymaan. Tyttoystava ei ollut kovin hullusta suvusta.

Vierailija kirjoitti:

Meidan suvussa on skitsoja, ja itse olen siis masennusvaiheessa. en halua dissata ketaan , kirjoitin jo tuonne laakityksen. Sitten kun vaihe on ohi muutamme tyttoystavan kanssa takaisin yhteen. Me olemme olleet ja olemme kovia lisaantymaan. Tyttoystava ei ollut kovin hullusta suvusta.

Haluan paljon lapsia.

Se on tosi sääli, että niissä suvuissa missä omaksutaan häpeä ja vieroksuva asenne, on usein sen alttiuden lisäksi myös korkein riski siihen, että se joka geenilotossa sairastuu, tekee itsemurhan.

On sukuja joissa mt-ongelmaiset hae ratkaisua itsarista. Ja sitten sukuja, joissa

niitä tehdään...

Asenteilla on iso merkitys.

Olen tosin masentunut muutenkin, mutta masentaa ajatella sitä, mitä tapahtuu, jos joku vieroksuja (kuten se joka sanoi masennuksen tarttuvan) saisi lapsen, joka sairastuisi esim. bipoon. Varmaan päätyisi itsariin.

Ymmärrän sen täysin, koska olen esim. omille sisaruksilleni ensisijaisesti diagnoosi ja vasta sitten ihminen. Onneksi olen aikuinen, että se ei satu ihan niin paljoa, että itseni tappaisin.

Ap

...aina jos kuulen jonkun itsarista mietin, millaisia asenteita kyseinen ihminen joutui kohtaamaan. Oliko ongelmat tabu? Arvostettiinko työntekoa ja suorittamista niin paljon, että ihmisarvo oli niistä riippuvainen, eikä esim. elämä sairauseläkkeenturvin olisi voinut olla vaihtoehto?

Samat asennevammaiset sitten miettii, olisiko voinut tehdä jotain? Tuntevat syyllisyyttä jne. Eivätkä ikinä myönnä, että itseasiassa joo asenteeni oli syvältä.

Murrosikä on haastavaa aikaa kaikille, mut jos on geeniarpa suosinut, voi olla että se oma, ihana, luova, taiteellinen, herkkä, tunnollinen 10-tyttö onkin tulevaisuuden mt-kuntoutuja. Aluksi ongelmat menee nuoruuden vaikeuksien piikkiin... jihuu! Ja sitten jo hypätäänkin katolta alas.

...asenteet ja kyky kohdata ongelmat kulkee käsi kädessä. Vieroksujilta menee varhainen puuttuminen ohi oikean tiedon puutteesta ja asenteista johtuen. Pitäisi osata tunnistaa ongelmat, mut se kyky puuttuu... Kukaan ei tule kertomaan, että hei lapsesi on muuten sairastunut... Se pitäisi itse osata tunnistaa.

Niin usein nuoren kuolema tulee yllätyksenä! Läheisten täydellinen sokeus on pahinta sairastuneelle nuorelle. Ja aina tulee uudet otsikot miten itsari tuli puskista, oli vaan niin herkkä, kiltti, kunnollinen ja tunnollinen, lahjakaskin vielä.

Nyyh nyyh.

Mulla kanssa just nyt aikamoinen masisjakso. Jouduin aloittamaan unilääkkeet uudestaan puolen vuoden tauon jälkeen. Pinna tajuttoman kireällä koko ajan ja kaikki ärsyttää. Vissiin kuudes lääkekokeilu päällä, tämä nykyinen poistanut ainoastaan itkukohtaukset, muuten ihan yhtä pska olo koko ajan. Masennustesti näyttää vaikeaa masennusta (41 pistettä). En jaksa tavata ketään, makaan vaan sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa just nyt aikamoinen masisjakso. Jouduin aloittamaan unilääkkeet uudestaan puolen vuoden tauon jälkeen. Pinna tajuttoman kireällä koko ajan ja kaikki ärsyttää. Vissiin kuudes lääkekokeilu päällä, tämä nykyinen poistanut ainoastaan itkukohtaukset, muuten ihan yhtä pska olo koko ajan. Masennustesti näyttää vaikeaa masennusta (41 pistettä). En jaksa tavata ketään, makaan vaan sängyssä.

Otan osaa. Onko sulla bipo vai yksisuuntainen? Tekis mieli sanoa "kyllä se siitä", mut oikeasti... heh heh.

Ap

Pahimpia on ne "enhän minä tässä suuressa normaaliudessani vain voinut mitenkään ymmärtää, että Tiinalla oli niin vaikeaa! Hänhän vain muuttui niin vetäytyneeksi, hilaiseksi, varautuneeksi, pelokkaaksi, ei syönyt, nukkunut, eikä juonut... kuihtui ja katosi silmistä ja lopulta hirttäytyi... nyyh nyyh"

Lähipiirissä bipo II. Mistähän johtuu että joulun tulo saa hänet joka vuosi täysin sekaisin? Hyrrä pyörii ja on aivan sietämätön. Esim.puhuu tunti tolkulla vain itsestään ja kerran selitti minulle sylki suusta vaahdoten puoli tuntia automarketin kiireisellä parkkipaikalla että ei ole koskaan tehnyt mitään väärää elämässään eikä kenellekään. Täysin syyllisyydentunnoton siis.

Viimeksi oli pakko missata nämä jouluostelut koska henkilö on niin umpirasittava. Juu, yritän ymmärtää, mutta...

Mutta miten tuo joulu aina laukaisee tuon saman hyrrän pyörimisen?

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia on ne "enhän minä tässä suuressa normaaliudessani vain voinut mitenkään ymmärtää, että Tiinalla oli niin vaikeaa! Hänhän vain muuttui niin vetäytyneeksi, hilaiseksi, varautuneeksi, pelokkaaksi, ei syönyt, nukkunut, eikä juonut... kuihtui ja katosi silmistä ja lopulta hirttäytyi... nyyh nyyh"

Pikku Tiina ei tietenkään koskaan kertonut ongelmistaan ja sitä sitten jälkikäteen kilvan mietitään, että miksi ei kertonut!? Olisihan se voinut, mutta Tiinapa muistikin, miten äiti oli suuvaahdossa selittänyt sukulaisesta, joka automarketin pihaĺla oli... Tiina oli kotona jo varhain oppinut, että mt-ongelmaiset on rasittavia ihmisiä, eikä halunnut rasittaa äitiään...

Vierailija kirjoitti:

...aina jos kuulen jonkun itsarista mietin, millaisia asenteita kyseinen ihminen joutui kohtaamaan. Oliko ongelmat tabu? Arvostettiinko työntekoa ja suorittamista niin paljon, että ihmisarvo oli niistä riippuvainen, eikä esim. elämä sairauseläkkeenturvin olisi voinut olla vaihtoehto?

Samat asennevammaiset sitten miettii, olisiko voinut tehdä jotain? Tuntevat syyllisyyttä jne. Eivätkä ikinä myönnä, että itseasiassa joo asenteeni oli syvältä.

Murrosikä on haastavaa aikaa kaikille, mut jos on geeniarpa suosinut, voi olla että se oma, ihana, luova, taiteellinen, herkkä, tunnollinen 10-tyttö onkin tulevaisuuden mt-kuntoutuja. Aluksi ongelmat menee nuoruuden vaikeuksien piikkiin... jihuu! Ja sitten jo hypätäänkin katolta alas.

Niin totta. Itsemurhan nuorella iällä tehnyt puolisoni oli juuri tuollainen ihminen. Hänen suvussaan aivan kaikkia sairauksia pidettiin vain merkkinä luonteen heikkoudesta.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä bipo II. Mistähän johtuu että joulun tulo saa hänet joka vuosi täysin sekaisin? Hyrrä pyörii ja on aivan sietämätön. Esim.puhuu tunti tolkulla vain itsestään ja kerran selitti minulle sylki suusta vaahdoten puoli tuntia automarketin kiireisellä parkkipaikalla että ei ole koskaan tehnyt mitään väärää elämässään eikä kenellekään. Täysin syyllisyydentunnoton siis.

Viimeksi oli pakko missata nämä jouluostelut koska henkilö on niin umpirasittava. Juu, yritän ymmärtää, mutta...

Mutta miten tuo joulu aina laukaisee tuon saman hyrrän pyörimisen?

Tee tälle bipolaarille palvelus ja pysy hänestä kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa just nyt aikamoinen masisjakso. Jouduin aloittamaan unilääkkeet uudestaan puolen vuoden tauon jälkeen. Pinna tajuttoman kireällä koko ajan ja kaikki ärsyttää. Vissiin kuudes lääkekokeilu päällä, tämä nykyinen poistanut ainoastaan itkukohtaukset, muuten ihan yhtä pska olo koko ajan. Masennustesti näyttää vaikeaa masennusta (41 pistettä). En jaksa tavata ketään, makaan vaan sängyssä.

Otan osaa. Onko sulla bipo vai yksisuuntainen? Tekis mieli sanoa "kyllä se siitä", mut oikeasti... heh heh.

Ap

Bipodiagnoosin saanut 3 v sitten. Maniaa ei ole ollut kahteen vuoteen että en saa edes sitä pientä hyvää tältä taudilta. Maniat kyllä pysyy poissa mutta masennus ei. ”Kyllä se siitä” ei todellakaan auta. Olen ollut masentunut yli puolet elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...aina jos kuulen jonkun itsarista mietin, millaisia asenteita kyseinen ihminen joutui kohtaamaan. Oliko ongelmat tabu? Arvostettiinko työntekoa ja suorittamista niin paljon, että ihmisarvo oli niistä riippuvainen, eikä esim. elämä sairauseläkkeenturvin olisi voinut olla vaihtoehto?

Samat asennevammaiset sitten miettii, olisiko voinut tehdä jotain? Tuntevat syyllisyyttä jne. Eivätkä ikinä myönnä, että itseasiassa joo asenteeni oli syvältä.

Murrosikä on haastavaa aikaa kaikille, mut jos on geeniarpa suosinut, voi olla että se oma, ihana, luova, taiteellinen, herkkä, tunnollinen 10-tyttö onkin tulevaisuuden mt-kuntoutuja. Aluksi ongelmat menee nuoruuden vaikeuksien piikkiin... jihuu! Ja sitten jo hypätäänkin katolta alas.

Niin totta. Itsemurhan nuorella iällä tehnyt puolisoni oli juuri tuollainen ihminen. Hänen suvussaan aivan kaikkia sairauksia pidettiin vain merkkinä luonteen heikkoudesta.

Pojilla varmaan yleisempää toi heikkous-ajattelu? Ts. poikiin iskostetaan toi, että mt-ongelmat on merkki heikkoudesta. Monilla nuorilla homma laukeaa armeijassa. Tytöt taas ei halua olla rasite, koska ympärillä kilpaa kuorossa huudetaan siitä miten mt-ongelmaiset on rasittavia... Ei se paljoa näiden sairastuneitten tilannetta paranna tai helpota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa just nyt aikamoinen masisjakso. Jouduin aloittamaan unilääkkeet uudestaan puolen vuoden tauon jälkeen. Pinna tajuttoman kireällä koko ajan ja kaikki ärsyttää. Vissiin kuudes lääkekokeilu päällä, tämä nykyinen poistanut ainoastaan itkukohtaukset, muuten ihan yhtä pska olo koko ajan. Masennustesti näyttää vaikeaa masennusta (41 pistettä). En jaksa tavata ketään, makaan vaan sängyssä.

Otan osaa. Onko sulla bipo vai yksisuuntainen? Tekis mieli sanoa "kyllä se siitä", mut oikeasti... heh heh.

Ap

Bipodiagnoosin saanut 3 v sitten. Maniaa ei ole ollut kahteen vuoteen että en saa edes sitä pientä hyvää tältä taudilta. Maniat kyllä pysyy poissa mutta masennus ei. ”Kyllä se siitä” ei todellakaan auta. Olen ollut masentunut yli puolet elämästäni.

Oletko kokeillut lamictalia masennuksen estoon?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...aina jos kuulen jonkun itsarista mietin, millaisia asenteita kyseinen ihminen joutui kohtaamaan. Oliko ongelmat tabu? Arvostettiinko työntekoa ja suorittamista niin paljon, että ihmisarvo oli niistä riippuvainen, eikä esim. elämä sairauseläkkeenturvin olisi voinut olla vaihtoehto?

Samat asennevammaiset sitten miettii, olisiko voinut tehdä jotain? Tuntevat syyllisyyttä jne. Eivätkä ikinä myönnä, että itseasiassa joo asenteeni oli syvältä.

Murrosikä on haastavaa aikaa kaikille, mut jos on geeniarpa suosinut, voi olla että se oma, ihana, luova, taiteellinen, herkkä, tunnollinen 10-tyttö onkin tulevaisuuden mt-kuntoutuja. Aluksi ongelmat menee nuoruuden vaikeuksien piikkiin... jihuu! Ja sitten jo hypätäänkin katolta alas.

Niin totta. Itsemurhan nuorella iällä tehnyt puolisoni oli juuri tuollainen ihminen. Hänen suvussaan aivan kaikkia sairauksia pidettiin vain merkkinä luonteen heikkoudesta.

Pojilla varmaan yleisempää toi heikkous-ajattelu? Ts. poikiin iskostetaan toi, että mt-ongelmat on merkki heikkoudesta. Monilla nuorilla homma laukeaa armeijassa. Tytöt taas ei halua olla rasite, koska ympärillä kilpaa kuorossa huudetaan siitä miten mt-ongelmaiset on rasittavia... Ei se paljoa näiden sairastuneitten tilannetta paranna tai helpota.

Siinä suvussa lähetettiin lapset jopa kuumeisina kouluun.

Kysyin tosta lamictalista, koska mun pinna ei ole ollut kireä enää neljään vuoteen kun olen sitä syönyt. Sitä ennen mun masennus oireili juurikin kiristyneenä pinnana, ärtymyksenä, sahaavana mielialana, valvomisena.

Se on muuttunut lääkityksen myötä toisenlaiseksi. Jaksot on ensinnäkin lyhyitä n. 1-2 viikkoa vaan, mut totaalikuolemia silti, ilman ärtymystä. Syön sitä 200mg, mitään sivuoireita ei ole. Mulla oli eka tyyppi 2, mut nykyään 1. Oli vuosikaudet pelkästään masennusvoittoinen, mut ykkösen myötä... meinaa lähteä laukalle usein ja lähteekin.