Karvaasti pettynyt miehen toimintaan (kosinta)

No niin, nyt sitten pysähdyt miettimään kuinka suuri asia tuo on oikeasti, ja sen mukaan teet päätöksen pääsetkö siitä yli vai jäätkö vellomaan tuohon.

Ulkopuolisena ja kai sitten vähemmän romanttisena ihmisenä en osaa kyllä pitää minään, mutta en nyt lähde sinun tuntemuksiasi lyttäämään.

On sulla pienet murheet. Ehkei kannata mennä naimisiin, kun olette ilmeisesti persoonina varsin erilaisia. Koska jos jatkatte yhteiseloa, niin todennäköisesti tulet vielä pettymään usein ja miehesi joutuisi elämään stressissä sen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

No niin, nyt sitten pysähdyt miettimään kuinka suuri asia tuo on oikeasti, ja sen mukaan teet päätöksen pääsetkö siitä yli vai jäätkö vellomaan tuohon.

Ulkopuolisena ja kai sitten vähemmän romanttisena ihmisenä en osaa kyllä pitää minään, mutta en nyt lähde sinun tuntemuksiasi lyttäämään.

Tietenkin siis pääsen yli, eikä mies ole pahaa tarkoittanut, mutta olen pettynyt siihen että pitää puhua asiasta etukäteen, nimetä päiväkin, käydä katsomassa sormuksia ja sitten UNOHTAA että toimitusaika mitataan viikoissa, ei päivissä. Välinpitämättömyys loukkaa, sillä tietenkin minulla ovat toiveet ja odotukset nousseet. Ei kosinta ole mikään pieni asia ihmisen elämässä. En olisi halunnut tietää tästä mitään etukäteen, kun kerran näin kävi.

ap

Ymmärrän tunteesi, ap, vaikka sinänsä tietysti on kyse pienestä asiasta. Jos mies on muutenkin saamaton asioiden toteuttamisessa, niin tuntuu varmasti pahalta, ettei skarppaaminen onnistunut edes kosinnan takia.

Kyllä se minusta nimenomaan yritti.

Miesparka, kuulee tuosta loppuelämänsä.

5 v yhdessä ja joku kosinnan muotoseikka on se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

On sulla pienet murheet. Ehkei kannata mennä naimisiin, kun olette ilmeisesti persoonina varsin erilaisia. Koska jos jatkatte yhteiseloa, niin todennäköisesti tulet vielä pettymään usein ja miehesi joutuisi elämään stressissä sen vuoksi.

Varsin hyvin nämä vuodet ovat menneet, joten emme ole liian erilaisia. Mieheni heikkoutena on juuri kuvailemani kaltaiset mokailut, eivätkä ne yleensä juuri haittaa. Mutta sydämeeni hiukan sattuu, kun kauniisti alkanut kihlautumisesta vihjailu meni puihin tuollaisesta syystä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, nyt sitten pysähdyt miettimään kuinka suuri asia tuo on oikeasti, ja sen mukaan teet päätöksen pääsetkö siitä yli vai jäätkö vellomaan tuohon.

Ulkopuolisena ja kai sitten vähemmän romanttisena ihmisenä en osaa kyllä pitää minään, mutta en nyt lähde sinun tuntemuksiasi lyttäämään.

Tietenkin siis pääsen yli, eikä mies ole pahaa tarkoittanut, mutta olen pettynyt siihen että pitää puhua asiasta etukäteen, nimetä päiväkin, käydä katsomassa sormuksia ja sitten UNOHTAA että toimitusaika mitataan viikoissa, ei päivissä. Välinpitämättömyys loukkaa, sillä tietenkin minulla ovat toiveet ja odotukset nousseet. Ei kosinta ole mikään pieni asia ihmisen elämässä. En olisi halunnut tietää tästä mitään etukäteen, kun kerran näin kävi.

ap

Ymmärrän tuon. Oma ajattelutapani vaan menee niin, että jos tiedän että haluan päästä mielipahasta yli ja sovintoon, niin en jää sitten jumiin siihen. Näin kävi, asiasta voinee puhua ja miehelle pettymyksen ilmaista (vaikka käsittääkseni oli pettynyt itsekin ja varmaan ymmärsi miltä sinusta tuntuu), mutta siitä sitten eteenpäin.

Jatkan vielä: olisitko tyytyväinen, jos mies kuitenkin kosisi, vaikka ilman sormustakin? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se minusta nimenomaan yritti.

Miesparka, kuulee tuosta loppuelämänsä.

5 v yhdessä ja joku kosinnan muotoseikka on se tärkein.

Miksi ihmeessä kuulisi? Ei kuulu tapoihini. En edes edellyttäisi mitään hienoa kosintaa, ihan yhtä hyvin asian voisi hoitaa sopimalla aamiaispöydässä keskustellen. Kyse on nyt siitä että lupailtiin jotain romanttista ja kaunista, ja sitten sen pohjustamisen jälkeen ei edes yritetty oikeasti toteuttaa sitä. Minulla ei ollut mitään odotuksia ennen niitä puheita, mutta tietenkin niitä sitten heräsi, ja nyt ne pitää taas unohtaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On sulla pienet murheet. Ehkei kannata mennä naimisiin, kun olette ilmeisesti persoonina varsin erilaisia. Koska jos jatkatte yhteiseloa, niin todennäköisesti tulet vielä pettymään usein ja miehesi joutuisi elämään stressissä sen vuoksi.

Varsin hyvin nämä vuodet ovat menneet, joten emme ole liian erilaisia. Mieheni heikkoutena on juuri kuvailemani kaltaiset mokailut, eivätkä ne yleensä juuri haittaa. Mutta sydämeeni hiukan sattuu, kun kauniisti alkanut kihlautumisesta vihjailu meni puihin tuollaisesta syystä.

ap

Mutta pitkässä juoksussa kärpäset saattavat muuttua härkäsiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, nyt sitten pysähdyt miettimään kuinka suuri asia tuo on oikeasti, ja sen mukaan teet päätöksen pääsetkö siitä yli vai jäätkö vellomaan tuohon.

Ulkopuolisena ja kai sitten vähemmän romanttisena ihmisenä en osaa kyllä pitää minään, mutta en nyt lähde sinun tuntemuksiasi lyttäämään.

Tietenkin siis pääsen yli, eikä mies ole pahaa tarkoittanut, mutta olen pettynyt siihen että pitää puhua asiasta etukäteen, nimetä päiväkin, käydä katsomassa sormuksia ja sitten UNOHTAA että toimitusaika mitataan viikoissa, ei päivissä. Välinpitämättömyys loukkaa, sillä tietenkin minulla ovat toiveet ja odotukset nousseet. Ei kosinta ole mikään pieni asia ihmisen elämässä. En olisi halunnut tietää tästä mitään etukäteen, kun kerran näin kävi.

ap

Ymmärrän tuon. Oma ajattelutapani vaan menee niin, että jos tiedän että haluan päästä mielipahasta yli ja sovintoon, niin en jää sitten jumiin siihen. Näin kävi, asiasta voinee puhua ja miehelle pettymyksen ilmaista (vaikka käsittääkseni oli pettynyt itsekin ja varmaan ymmärsi miltä sinusta tuntuu), mutta siitä sitten eteenpäin.

En siis tosiaan aio kiukutella tai muistutella asiasta! Petyin nyt, ja kerroin sen täällä, mutta miehelle en asiaa kosta. Tuskin tulen ilmaisemaan pettymystäkään. Hän kosii sitten kun oikeasti haluaa ja saa aikaiseksi. Sormuksella tai ilman, romanttisesti tai arkisesti. Kaikki käy - mutta tuuliviireilystä en pidä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, nyt sitten pysähdyt miettimään kuinka suuri asia tuo on oikeasti, ja sen mukaan teet päätöksen pääsetkö siitä yli vai jäätkö vellomaan tuohon.

Ulkopuolisena ja kai sitten vähemmän romanttisena ihmisenä en osaa kyllä pitää minään, mutta en nyt lähde sinun tuntemuksiasi lyttäämään.

Tietenkin siis pääsen yli, eikä mies ole pahaa tarkoittanut, mutta olen pettynyt siihen että pitää puhua asiasta etukäteen, nimetä päiväkin, käydä katsomassa sormuksia ja sitten UNOHTAA että toimitusaika mitataan viikoissa, ei päivissä. Välinpitämättömyys loukkaa, sillä tietenkin minulla ovat toiveet ja odotukset nousseet. Ei kosinta ole mikään pieni asia ihmisen elämässä. En olisi halunnut tietää tästä mitään etukäteen, kun kerran näin kävi.

ap

Ymmärrän tuon. Oma ajattelutapani vaan menee niin, että jos tiedän että haluan päästä mielipahasta yli ja sovintoon, niin en jää sitten jumiin siihen. Näin kävi, asiasta voinee puhua ja miehelle pettymyksen ilmaista (vaikka käsittääkseni oli pettynyt itsekin ja varmaan ymmärsi miltä sinusta tuntuu), mutta siitä sitten eteenpäin.

En siis tosiaan aio kiukutella tai muistutella asiasta! Petyin nyt, ja kerroin sen täällä, mutta miehelle en asiaa kosta. Tuskin tulen ilmaisemaan pettymystäkään. Hän kosii sitten kun oikeasti haluaa ja saa aikaiseksi. Sormuksella tai ilman, romanttisesti tai arkisesti. Kaikki käy - mutta tuuliviireilystä en pidä.

ap

Okei, no hyvä niin. Saahan sitä täällä tuuletella mielipahaa. Toivottavasti päivästä tulee kuitenkin lopulta ikimuistoinen ja hyvä, ja vaikka vähän romantiikkaakin mahtuu. Tiedä vaikka onnistunut kosintakin. 😊

Hohhoijaa.

Eikö tärkeintä ole, että mies haluaa hankkia ne sormukset? En ikinä kehtaisi murjottaa tuollaisesta. Se on manipulointia. Älä lyö lyötyä, jooko!

Miehesi saattaa olla ihan yhtä pahoillaan "pieleen" menneestä kosinnastaan. Tarkoitti varmaan ihan vilpittömästi toteuttaa kosinnan merkkipäivänänne, mutta asian hoitaminen jäi kesken. Hän ei ehkä ole tottunut hoitelemaan tällaisia asioita?

Anna nyt armoa äläkä suurentele asiaa. Onnea teille!

Minulla on tuollainen mies. Olen lähes poikkeuksetta joutunut pettymään niihin tilanteisiin, joissa mies olisi voinut käyttää mielikuvitusta ja järjestää vähällä vaivalla minulle merkittävän elämyksen ja ihanan muiston.

Nuorempana otin pultteja ja järjestin kohtauksia kun tuntui, ettei hän tajua minkään tuollaisen asian suurta merkitystä minulle, vanhemmiten olen yrittänyt ystävällisesti selittää miten tärkeätä olisi yrittää huomioida toisen tarpeet tällaisissakin asioissa. Ja että miten suunnattomasti ilahtuisin, jos hän tajuaisi suuren hetken merkityksen. Ja kuinka muistaisin onnellisena loppuelämäni ajan aika pienenkin teon ja satsauksen, kun se tapahtuisi oikealla hetkellä. 

Vähän kehitystä on kahdessakymmenessäviidessä vuodessa tapahtunut, mutta tosiaan yllättävän vähän kun ajattelee kuinka paljon olen yrittänyt.

Mutta olen ajatellut samoin kuin sinäkin, että miehelläni on paljon enemmän vahvuuksia kuin vikoja ja ottanut realiteettina nuo puutteet. Oma surunsa ja luopumisensa siinä kyllä on ollut, se täytyy sanoa. Tiedän, että ei hän pahuuttaan noin toimi, ei vaan tajua eikä opikaan ikinä tajuamaan. Ja kyllä hän rakkautensa kuitenkin osoittaa monin tavoin.

Eli ymmärrän hyvin sinun tunteesi. Kaikkea ei vaan vissiin voi saada.

Onko sinulla amerikkalainen mies vai miksi sormus pitäisi hankkia ennen kosintaa? Perinteisesti Suomessa on ensin kosittu ja vasta sen jälkeen käyty yhdessä ostamassa sormukset.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuollainen mies. Olen lähes poikkeuksetta joutunut pettymään niihin tilanteisiin, joissa mies olisi voinut käyttää mielikuvitusta ja järjestää vähällä vaivalla minulle merkittävän elämyksen ja ihanan muiston.

Nuorempana otin pultteja ja järjestin kohtauksia kun tuntui, ettei hän tajua minkään tuollaisen asian suurta merkitystä minulle, vanhemmiten olen yrittänyt ystävällisesti selittää miten tärkeätä olisi yrittää huomioida toisen tarpeet tällaisissakin asioissa. Ja että miten suunnattomasti ilahtuisin, jos hän tajuaisi suuren hetken merkityksen. Ja kuinka muistaisin onnellisena loppuelämäni ajan aika pienenkin teon ja satsauksen, kun se tapahtuisi oikealla hetkellä. 

Vähän kehitystä on kahdessakymmenessäviidessä vuodessa tapahtunut, mutta tosiaan yllättävän vähän kun ajattelee kuinka paljon olen yrittänyt.

Mutta olen ajatellut samoin kuin sinäkin, että miehelläni on paljon enemmän vahvuuksia kuin vikoja ja ottanut realiteettina nuo puutteet. Oma surunsa ja luopumisensa siinä kyllä on ollut, se täytyy sanoa. Tiedän, että ei hän pahuuttaan noin toimi, ei vaan tajua eikä opikaan ikinä tajuamaan. Ja kyllä hän rakkautensa kuitenkin osoittaa monin tavoin.

Eli ymmärrän hyvin sinun tunteesi. Kaikkea ei vaan vissiin voi saada.

Kiitos kun kirjoitit, tunnistan kaiken mitä kuvailet. Kyse ei tosiaankaan ole maata kaatavasta asiasta, mutta harmittavasta tietenkin.

Ihmettelen asiaa siksikin, että mies kävelee mokoman koruliikkeen ohi päivittäin. Miksi siis odotella viikkoja, kun homman voisi hoitaa parissa minuutissa milloin vain... Ihmeellistä!

ap

Harmi että harmittaa, mutta en voi väittää että ymmärtäisin. Siis tänä päivänäkö on normaalia että romanttisen jenkkikomedian tyyliin mies kosii ja nainen vain odottaa, toivoo ja huokailee? Eikö avioliitto ole kahden kauppa, sopimus, jos romantiikka syntyy jostain ihan muusta kuin siitä että toisen vastuulla on järjestää näitä ikimuistoisia eleitä toisen ilahduttamiseksi. Eipä ihme että se arki tuntuu monelle olevan niin ylipääsemättömän vaikeaa. 30-v yhdessäolon kokemuksella väittäisin että se ikimuistoinen TEIDÄN juttunne, se vielä vuosikymmenienkin jälkeenkin kerrottava elämänmakuinen tarina syntyy just siitä, että toinen on oma itsensä = rakastunut hölmö ja urpoilee. Ei mistää elokuvamaisita clisheistä

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet viisi vuotta yhdessä, ja ehkä viimeisen vuoden aikana on tullut puhuttua yhdessä siitä, että naimisiin meno olisi ajankohtaista lähitulevaisuudessa. Jutut ovat edistyneet sille tasolle, että nyt 5-vuotispäivämme lähestyessä mies pyysi että menisimme tutustumaan kauppojen sormusvalikoimiin, tätä merkkipäivää ajatellen. Tuli hyvin selväksi että hän on ajatellut esittää sinä päivänä sen suuren kysymyksen.

Sormuksia käytiin katsomassa ja sopivat löydettiin. Myyjä kysyi laitetaanko tilaukseen heti, mies sanoi että ei. Tiedot saatiin paperille ylös, ja myyjä tiedusteli milloin sormukselle olisi tarvetta, sillä tilausaika on tietyn mittainen. Minä hätkähdin heti tässä kohtaa: mieheni on tunnetusti juuri tällaisissa tilanteissa hämmentävän saamaton. Siispä yritin vielä hienovaraisesti jälkikäteenkin muistuttaa, että sormuksen saamisessa sitten kestää se pari viikkoa.

Sen jälkeen asiasta ei puhuttu pariin viikkoon... ennen kuin tänään. Vuosipäivämme olisi nyt viikonloppuna, ja olen ollut kaikesta huolimatta jotenkin varma, että mies kosii kun kerran on aikeistaan jo ilmoittanutkin. Mutta nyt hän sitten tuli töistä kotiin maansa myyneen näköisenä ja sortui kertomaan, että olisi nyt käynyt sitä sormusta tilaamassa, jolloin hänelle ilmoitettiin että toimitusaika on yllättäen edelleen se parisen viikkoa. Sormus ei ehdi hänelle vuosipäivään mennessä, ja ilmeisesti ilman sitä hän ei ollut ajatellut kosia.

Miehelläni on paljon enemmän vahvuuksia kuin vikoja, ja siksi olen yleensä yrittänyt antaa tällaiset jutut anteeksi, mutta nyt on sanottava että pettymys on kova. Että ei hän sitten tuon enempää voinut yrittää tälläkään kertaa, vaikka kyseessä on kosinta, josta hän vielä on käytännössä kertonut etukäteen. Olisi edes ollut hiljaa sitten, niin etten olisi edes tiennyt että jotain aikeita oli mutta pieleen menivät. Ja ei, hän ei ole sellainen mies joka tässä nyt vain bluffaisi ja oikeasti sormus olisi jo takataskussa.

Niin että tällainen juttu. En ole juurikaan joutunut tuntemaan raskasta pettymystä parisuhteessa, mutta nyt kyllä pettymys painaa kovasti :( Miksei hän voinut edes yrittää...

Minkä ihmeen takia roikut hänessä? Lähde äkkiä äläkä palaa.

Vierailija kirjoitti:

Harmi että harmittaa, mutta en voi väittää että ymmärtäisin. Siis tänä päivänäkö on normaalia että romanttisen jenkkikomedian tyyliin mies kosii ja nainen vain odottaa, toivoo ja huokailee? Eikö avioliitto ole kahden kauppa, sopimus, jos romantiikka syntyy jostain ihan muusta kuin siitä että toisen vastuulla on järjestää näitä ikimuistoisia eleitä toisen ilahduttamiseksi. Eipä ihme että se arki tuntuu monelle olevan niin ylipääsemättömän vaikeaa. 30-v yhdessäolon kokemuksella väittäisin että se ikimuistoinen TEIDÄN juttunne, se vielä vuosikymmenienkin jälkeenkin kerrottava elämänmakuinen tarina syntyy just siitä, että toinen on oma itsensä = rakastunut hölmö ja urpoilee. Ei mistää elokuvamaisita clisheistä

Tätä täytynee kysyä mieheltäni. Kuten sanoin, ei minulla ole koskaan ollut erityisesti haaveissa romanttinen kosinta. Mutta kun mies sellaisia vihjaili, niin tietenkin ajatus tuntui ihanalta.

ap