Lue keskustelun säännöt.
Kumppanin sairastuminen ja tulevaisuus
04.12.2018 |
Kumppanini on sairastunut vakavasti. Sairaus tulee etenemään ja hyvin suurella todennäköisyydellä viemään lähivuosina esimerkiksi työkyvyn. Tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen ja yhteisiin suunnitelmiin merkittävästi. Työkyvyn menettäminen ja ansionmenetykset ei ole se mitä murehdin vaan esimerkiksi yhteisiä kokemuksia ja perheenperustamista. Ollaan haaveiltu talon rakentamisesta, kesämökeistä, lapsista ja ihan kaikesta ”normaalista”.
Ollaan oltu yhdessä yli viisi vuotta ja vakiintuneita. Suremme ja järjestellään elämää nyt yhdessä uudelleen ja tuntuu että elämältäni katosi pohja. Rakastan kumppaniani vietävästi ja en osaa ajatella elämääni ilman häntä.
Huomaan kuitenkin pohtivani yhä enemmän itseäni, joka sekin tuntuu pahalta ja todella väärältä. Joudumme luopumaan lapsihaaveista ja kaikesta yhteisestä. Matkustelu, ulkomaanvaihdot ja kaikki vaikeutuu huomattavasti.
Olemme vielä nuoria ja elämä edessä. Minulla olisi kaikki ovet auki, mutta kumppaniltani suljettiin niistä suurin osa. Onko minun tulevaisuuteni vain hoitaa hitaasti pois kuihtuvaa puolisoani?
Rakastuin elämänjanoiseen ja rohkeasti unelmia tavoittelevaan kumppaniin. Ja nyt se kaikki on mennyt.
Ajatuksia, kokemuksia, mitä vain asiasta?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!
Ottamatta kantaa päätökseen puolesta tai vastaan, on tämä aivan loistava kiteytys siitä, mitä minä sain kokea sairastuttuani. Varmuuden vuoksi myös kaikki muu elämässäni saavutettu piti ennen häipymistä lytätä. Ihmisyys on kauhea asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairastuiko miehesi munuaistautiin? Ei se estä lasten saantia, se on 50% mahdollisuus saada samaa tautia sairastava lapsi. Jos tehdään alkion seulonta niin sitten ei tule sitäkään. Kallista tosin yksityisellä , julkisella ei tehdä.
Ei se ihan noin mene. Kaikki munuaissairaudet eivät periydy. Mikäli taas on kyseessä geenivirheen aiheuttama munuaissairaus, niin geenivirhe pitää olla kummaltakin vanhemmalla. Silloin sairaus voi periytyä 25 % mahdollisuudella.
Meillä on sikäli samantyylinen tilanne että mun vaimo sairastui ärhäkästi etenevään ms-tautiin, joka on jo nyt alle vuodessa vienyt puolet työkyvystä. En kuitenkaan voisi hetkeäkään kuvitella jättäväni vaimoa, jota rakastan yli kaiken. Tosin me ollaan oltu paljon kauemmin yhdessä joten se voi olla eri juttu kuin teillä. Hurjasti voimia ja tsemppiä molemmille, en osaa edes kuvitella mikä tuollainen hiivuttava sairaus on.
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!
Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Tämä juuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Jatkan vielä, että eri asia olisi varmasti ollut jos olisimme olleet jo ehtoopuolella lapset tehtynä. Tuolloin kumppanille olisi varmasti ollut iloa minusta keskustelukumppanina ja kaverina jo hankittuja lapsia tavaten ja jo hankitulla mökillä oleillen. Mutta ei, alle 30-vuotiaana elämä edessä olevalta ei voi vaatia loppuelämän uhraamista minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Tämä juuri.
Itsekästä on jättää sairauden vuoksi, mutta isekästä myös vaatia jäämään. Tässä mitataan rakkautta ja ihmisyyttä.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että aloittaja on aika nuori tällaisiin päätöksiin. Ehkä olisi hyvä vähän hengitellä, ottaa aikaa, luultavasti kumppanikin sen ymmärtäisin. Miettiä ja punnita, ilman lupauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Ihme tulkintoja.
Sanaakaan ei sanottu, että sairastunut vaatisi yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat vastenmielisestä minäminäminätyypiltä.
Olen pahoillani siitä, että kumppanisi on tehnyt noin epäonnistuneen valinnan ja sairastunut vakavasti.
Hänellä on elämä nyt heikoissa kantimissa.Mutta eihän ihmistä tunne ennen kuin joutuu hätätilanteeseen. Kauniit puheet ovat pelkkää ilmaa.
Kaamea kommentti ap:lle, joka on 22-vuotias ja pohtii mielestäni todella fiksusti tunteitaan ja tilannettaan.
Tätähän se on, aina on joku moralisoimassa, mutta kuinka moni oli 22-vuotiaana valmis esim loppuelämän omaishoitajaksi? Elämä edessä, haaveissa lapset ja ura ja niiiin paljon kaikkea tehtävää. Kuinka moni oli yleensäkin valmis sitoutumaan 22-vuotiaana yhteen (edes terveeseen) kumppaniin loppuelämäksi?
Minustakin ap pohtii fiksusti, joten turha lytätä ja haukkua.
Iän en osaa nähdä vaikuttavan asiaan, muuten kuin että jos mies kuolee, ap:lla on vielä aikaa perustaa perhe jonkun muun kanssa. Toki se hiipumisen ja sairastamisen katselu on raskasta, mutta sellaista elämä on. Vertaistukea hakisin ja juttelemaan psykologille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Ihme tulkintoja.
Sanaakaan ei sanottu, että sairastunut vaatisi yhtään mitään.
Näkisin, että tuo kommentti oli enemmänkin vastine noihin Ap:ta syyllistäviin viesteihin. Ikäänkuin muistutus siitä, ettei asiat ole niin yksiselitteisiä. Todellisessa elämässä ei ole mustavalkoisia hyviksen ja pahiksen rooleja, missä sairastunut on pyyteetön uhri ja tulevaisuuttaan pohtiva läheinen julma hylkääjä.
Tässä ketjussa on myös tehty aika suoria vetoja siihen suuntaan, että Ap olisi jättämässä kumppaniaan. Näin hän ei ole kuitenkaan sanonut. Minusta hänen pohdintansa ovat aivan normaaleja tuossa tilanteessa. Molempien elämä on mennyt uusiksi, ei sitä voi pohtia vain sairastuneen näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairastuiko miehesi munuaistautiin? Ei se estä lasten saantia, se on 50% mahdollisuus saada samaa tautia sairastava lapsi. Jos tehdään alkion seulonta niin sitten ei tule sitäkään. Kallista tosin yksityisellä , julkisella ei tehdä.
Ei se ihan noin mene. Kaikki munuaissairaudet eivät periydy. Mikäli taas on kyseessä geenivirheen aiheuttama munuaissairaus, niin geenivirhe pitää olla kummaltakin vanhemmalla. Silloin sairaus voi periytyä 25 % mahdollisuudella.
Kuule minun munuaissairauteni on 50% periytyvää, siitä mistä sinä puhut on peittyvästi periytyvä on resessiivinen ja useasti johtaa lapsena kuolemaan jos ei saa siirrettä, minulla autosomaalinen dominantti polykystinen munuaissairaus. Eli tuttavallisesti ADPKD
Munuaisten prakaamista odotellessa ehkä kerkeän elääkin, munuaiset vaihtoon viimeistään 60v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairastuiko miehesi munuaistautiin? Ei se estä lasten saantia, se on 50% mahdollisuus saada samaa tautia sairastava lapsi. Jos tehdään alkion seulonta niin sitten ei tule sitäkään. Kallista tosin yksityisellä , julkisella ei tehdä.
Ei se ihan noin mene. Kaikki munuaissairaudet eivät periydy. Mikäli taas on kyseessä geenivirheen aiheuttama munuaissairaus, niin geenivirhe pitää olla kummaltakin vanhemmalla. Silloin sairaus voi periytyä 25 % mahdollisuudella.
Kuule minun munuaissairauteni on 50% periytyvää, siitä mistä sinä puhut on peittyvästi periytyvä on resessiivinen ja useasti johtaa lapsena kuolemaan jos ei saa siirrettä, minulla autosomaalinen dominantti polykystinen munuaissairaus. Eli tuttavallisesti ADPKD
Munuaisten prakaamista odotellessa ehkä kerkeän elääkin, munuaiset vaihtoon viimeistään 60v.
Täältä voi katsoa miltä näyttää kystiset munuaiset.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Autosomal_dominant_polycystic_kidney_di…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairastuiko miehesi munuaistautiin? Ei se estä lasten saantia, se on 50% mahdollisuus saada samaa tautia sairastava lapsi. Jos tehdään alkion seulonta niin sitten ei tule sitäkään. Kallista tosin yksityisellä , julkisella ei tehdä.
Ei se ihan noin mene. Kaikki munuaissairaudet eivät periydy. Mikäli taas on kyseessä geenivirheen aiheuttama munuaissairaus, niin geenivirhe pitää olla kummaltakin vanhemmalla. Silloin sairaus voi periytyä 25 % mahdollisuudella.
Ja sinät tiedät kaiken geneettisesti periytyvistä munuaissairauksista? Voitko kertoa sen munuaisilleni, joidenka geenivirhe on tullut vain toiselta vanhemmaltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairastuiko miehesi munuaistautiin? Ei se estä lasten saantia, se on 50% mahdollisuus saada samaa tautia sairastava lapsi. Jos tehdään alkion seulonta niin sitten ei tule sitäkään. Kallista tosin yksityisellä , julkisella ei tehdä.
Ei se ihan noin mene. Kaikki munuaissairaudet eivät periydy. Mikäli taas on kyseessä geenivirheen aiheuttama munuaissairaus, niin geenivirhe pitää olla kummaltakin vanhemmalla. Silloin sairaus voi periytyä 25 % mahdollisuudella.
Niin puhut osittain totta, osa munuaissairauksista on de novo mutaatioita eli noin 10 % on uusia geenivirheitä eli ei vielä ollut suvussa periytyvää. Lisäksi on itsehankittuja munuaissairauksia siinä mielessä että ollaan läskejä ja hankitaan verenpaine ja kakkostyypin diabetes jolloin munuaiset menee.
Parkinsonin tauti/Alzheimer. Ole tukena rakastaen. Hae apua omaishoidon tuesta. Sinua autetaan.Älä sure itseäsi sääli ei auta ketään.Asiat kirkastuu kunhan näet valoa tunnelin päässä. Ota apu vastaan.
Jottei juttu jäisi provon tasolle, ap voisi kertoa mikä on tämä mystinen sairaus joka pilaa puolison elämän.
Tehkää ne lapset nyt. Oletan, että kyseessä on jokin ms-taudin kaltainen sairaus.
Itsellänikin on kroonin sairaus, joka puhkesi noin 20 vuotta sitten. Se olisi voinut invalidisoida, se olisi voinut jopa tappaa ja se voi tehdä niin vieläkin. Se ei kuitenkaan ole vielä tehnyt niin ja työelämääkään se ei ole kovin pahasti häirinnyt. Kolme lasta tuli kuitenkin tehtyä ja nuorinkin on jo 15-vuotias.
Jos olisin jäänyt surkuttelemaan, niin nyt saattaisi ottaa päähän aika rajusti. Olisin käyttänyt ainoan elämäni murehtimalla ja odottamalla pahinta. Minä päinvastoin ajattelin, että nyt on elettävä täysillä, kun tulevasta ei tiedä. Se päätös oli erittäin hyvä. Tuleen ei saa jäädä makaamaan.
Lisätään vielä, että se, että esim asuntolaina tuli maksettua kovaan tahtiin ja lapset hankittua suhteellisen nuorena, palkitsee nyt muutenkin.
Nuo ratkaisut tein, koska ajattelin, että jos huonosti käy, perheellä on talous suhteellisen turvattu ja lapsetkaan eivät ole enää ihan taaperoita.
Nyt, kun kaikki onkin vielä terveyden kannalta kohtuullisen hyvin, elämä on ollut viime vuodet todella leppoisaa velattomana ja lasten pikkulapsivaihe ohitettuna.
Vaikka motiivini olikin sairaus, nyt koen, että juuri näin tämä olisi kannattanut muutenkin hoitaa. Joillakin ikäisilläni (46) on vielä alle kouluikäisiä lapsia ja vaikka olisi perusterve, teini-ikäisten touhujen katselu lähemmäs kuusikymppisenä ei kovin paljoa houkuttelisi. Lisäksi akuutin terveysmurheen iskemisen todennäköisyys kasvaa iän myötä perusterveelläkin.
Terveysmurheista huolimatta en siis vaihtaisi elettyä elämääni mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tunnet kumppaniasi kohtaan ei ole rakkautta.
Olet ns. 'fine weather friend'.
En käy selittämään sulle, mitä rakkaus on.
Et ymmärtäisi.
Kirjoituksessasi kaiken kertoo se, ettet sanallakaan viittaa siihen, mitä _kumppanisi_ kokee. Ei, puhut vaan omasta elämästäsi, ja siitä että voi kun kohta mulla ei olekaan kivaa.Saatat tänä päivänä jäädä auton alle.
Toivotaan, että läheisesi tulevat silloin siihen tulokseen, että ei sun kanssa enää kannata olla, kun istut tylsässä pyörätuolissa mörkkinä. Eihän sun kanssa voi enää tehdä mitään kivaa!Eikö ole myös itsekästä vaatia kumppani pysymään rinnalla vaikka itse olisi kaulasta alaspäin halvaantunut? Sekö on tosirakkautta? Itse näen niin, että tosirakkautta on hyväksyä oma kohtalo ja toivoa rakkaimmalleen parasta mahdollista elämää, eikä se välttämättä ole minun kanssani.
Kuka onkaan itsekäs?
T. Onnettomuudessa ollut
Ihme tulkintoja.
Sanaakaan ei sanottu, että sairastunut vaatisi yhtään mitään.
Öh, aika rankka syyllistys lähtijälle ei ole vaatimista?
Oletko selvänäkijä?
Ap ei kerro ikäänsä.