Lue keskustelun säännöt.
Minun maailmankuvassani nuoruus jatkuu 39-vuotiaaksi asti
04.12.2018 |
Nuoruus 20-39, aikuisuus 40-69, vanhuus 70+
Keskustelua?
N25
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus ja nuoruus: olin hyvin kuormittunut perheeni ongelmien takia. Odotin vain, jotta aika kuluisi ja pääsisin omilleni. Koin, ettei virheisiin ollut varaa, jotta jonain päivänä elämä paranisi. Sitten tuli aikuisuus: vihdoin pääsin päättämään omista asioistani. Miten ihanaa olikaan vapaus! Elämä on nyt paljon parempaa kuin lapsena tai nuorena. Vastuuta on edelleen paljon, mutta ahdistusta paljon vähemmän. En kaipaa takaisin nuoruuteen.
Ootahan i..diootti kun oot 50v
Sama paska odottaa...mies jättää..sinut irtisanotaan..naama rypistyy
JA MITÄÄN NOISTA ET VALINNUT ITSE!
Olen 50v nainen.
Tapahtuma, joka laukaisi masennukseni , oli siis avioero ja tärkeän työpaikan menetys.
Kuinka suurelta kriisiltä nämä kuulostavat? Itse oletin oikeasti selviäväni niistä ilman mitään, mutta näemmä en. Elänkö tästä lähin sellaista elämää, että kun kissani vaikka sairastuu/kuolee niin tarvitsen heti lääkityksen kun paniikki iskee päälle?
Masennus on tyhmää. Tiedän että mulle olla kateellisia onnellisesta parisuhteesta. No ymmärrän sen jos itse kaipaa rakkautta.
Mua kadehditaan myös kaukomatkoista ja muusta reissaamisesta. Kadehtivat eivät käsitä millaisen määrän teen töitä ja sitä kautta nämä reissut eivät tule kuin manulle illallinen ja osa on työmatkoja joihin yhdistetty lomaa.
Se tulee esiin kitkeristä kommenteista ja joku sanoo ihan suoraankin. On helppo sitten suoraan myös kertoa miten helppoa elämäni on kun ”vaan reissaan”.
Mieheni on kyllä lottovoitto ja suhteemme uskomattoman hyvä, sitä en peittele joskaan en sillä kehuskelekaan. Siitä kateuden ymmärrän paremmin.
En kuitenkaan tarvitse kadehtijoita tai saa siitä mitään kicksejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus ja nuoruus: olin hyvin kuormittunut perheeni ongelmien takia. Odotin vain, jotta aika kuluisi ja pääsisin omilleni. Koin, ettei virheisiin ollut varaa, jotta jonain päivänä elämä paranisi. Sitten tuli aikuisuus: vihdoin pääsin päättämään omista asioistani. Miten ihanaa olikaan vapaus! Elämä on nyt paljon parempaa kuin lapsena tai nuorena. Vastuuta on edelleen paljon, mutta ahdistusta paljon vähemmän. En kaipaa takaisin nuoruuteen.
Ootahan i..diootti kun oot 50v
Sama paska odottaa...mies jättää..sinut irtisanotaan..naama rypistyy
JA MITÄÄN NOISTA ET VALINNUT ITSE!
Olen 50v nainen.
Tapahtuma, joka laukaisi masennukseni , oli siis avioero ja tärkeän työpaikan menetys.
Kuinka suurelta kriisiltä nämä kuulostavat? Itse oletin oikeasti selviäväni niistä ilman mitään, mutta näemmä en. Elänkö tästä lähin sellaista elämää, että kun kissani vaikka sairastuu/kuolee niin tarvitsen heti lääkityksen kun paniikki iskee päälle?Masennus on tyhmää. Tiedän että mulle olla kateellisia onnellisesta parisuhteesta. No ymmärrän sen jos itse kaipaa rakkautta.
Mua kadehditaan myös kaukomatkoista ja muusta reissaamisesta. Kadehtivat eivät käsitä millaisen määrän teen töitä ja sitä kautta nämä reissut eivät tule kuin manulle illallinen ja osa on työmatkoja joihin yhdistetty lomaa.
Se tulee esiin kitkeristä kommenteista ja joku sanoo ihan suoraankin. On helppo sitten suoraan myös kertoa miten helppoa elämäni on kun ”vaan reissaan”.
Mieheni on kyllä lottovoitto ja suhteemme uskomattoman hyvä, sitä en peittele joskaan en sillä kehuskelekaan. Siitä kateuden ymmärrän paremmin.
En kuitenkaan tarvitse kadehtijoita tai saa siitä mitään kicksejä.
ilkeä luonne näkyy käytöksessä. Tasapainoinen ihminen ei heittele tuollaisia kommentteja. Hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus ja nuoruus: olin hyvin kuormittunut perheeni ongelmien takia. Odotin vain, jotta aika kuluisi ja pääsisin omilleni. Koin, ettei virheisiin ollut varaa, jotta jonain päivänä elämä paranisi. Sitten tuli aikuisuus: vihdoin pääsin päättämään omista asioistani. Miten ihanaa olikaan vapaus! Elämä on nyt paljon parempaa kuin lapsena tai nuorena. Vastuuta on edelleen paljon, mutta ahdistusta paljon vähemmän. En kaipaa takaisin nuoruuteen.
Ootahan i..diootti kun oot 50v
Sama paska odottaa...mies jättää..sinut irtisanotaan..naama rypistyy
JA MITÄÄN NOISTA ET VALINNUT ITSE!
Olen 50v nainen.
Tapahtuma, joka laukaisi masennukseni , oli siis avioero ja tärkeän työpaikan menetys.
Kuinka suurelta kriisiltä nämä kuulostavat? Itse oletin oikeasti selviäväni niistä ilman mitään, mutta näemmä en. Elänkö tästä lähin sellaista elämää, että kun kissani vaikka sairastuu/kuolee niin tarvitsen heti lääkityksen kun paniikki iskee päälle?Masennus on tyhmää. Tiedän että mulle olla kateellisia onnellisesta parisuhteesta. No ymmärrän sen jos itse kaipaa rakkautta.
Mua kadehditaan myös kaukomatkoista ja muusta reissaamisesta. Kadehtivat eivät käsitä millaisen määrän teen töitä ja sitä kautta nämä reissut eivät tule kuin manulle illallinen ja osa on työmatkoja joihin yhdistetty lomaa.
Se tulee esiin kitkeristä kommenteista ja joku sanoo ihan suoraankin. On helppo sitten suoraan myös kertoa miten helppoa elämäni on kun ”vaan reissaan”.
Mieheni on kyllä lottovoitto ja suhteemme uskomattoman hyvä, sitä en peittele joskaan en sillä kehuskelekaan. Siitä kateuden ymmärrän paremmin.
En kuitenkaan tarvitse kadehtijoita tai saa siitä mitään kicksejä.
ilkeä luonne näkyy käytöksessä. Tasapainoinen ihminen ei heittele tuollaisia kommentteja. Hae apua.
Kateellinen akka kaakattaa, ei saa rauhassa maatakkaan
Voi luoja..en halua IKINÄ täyttää 50 vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Ohis, mutta mitä oikein tarkoitat nuoruudella ja aikuisuudella? Et ilmeisesti ryppyjen tai harmaiden hiusten määrää. Elämän ulkoisia puitteita ja statussymboleita, kuten työpaikkaa, omakotitaloa ja parisuhdetta/perhettä? Vai elämänasennetta? Vai...?
<-- 12v lapsi
13-17v nuori
18-22v nuori aikuinen
23--> aikuinen
38-55 keski-ikäinen
55--> nuori seniori
65-75 seniori
75--> vanhus
90--> tervaskanto :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Ohis, mutta mitä oikein tarkoitat nuoruudella ja aikuisuudella? Et ilmeisesti ryppyjen tai harmaiden hiusten määrää. Elämän ulkoisia puitteita ja statussymboleita, kuten työpaikkaa, omakotitaloa ja parisuhdetta/perhettä? Vai elämänasennetta? Vai...?
Sellaista yleistä "fiilistä". Ja ehkä jossain määrin tiettyä varmuutta elämässä viimeistään tuohon määrittelemääni "aikuisikään" (40+) mennessä.
Ehkä yksinkertaisimmillaan nuoruus = ympäriinsä poukkoilua ja itsensä + polkunsa etsimistä,
aikuisuus = seesteisyyttä ja tiettyä varmuutta siitä mitä elämältään haluaa + mihin omat rahkeet realistisesti riittävät.
(Ja vanhuus, vaikket siitä kysynytkään = aherrus ohi ja tavoitteet saavutettu, toivon mukaan jonkinlainen tyytyväisyys elämässä löydetty ja itselleen merkityksellinen elämä eletty.)
Aloituskin lähti pitkälti siitä, että "mulla nyt vain on tällainen fiilis [että asia on näin]". :D Ap
Vierailija kirjoitti:
<-- 12v lapsi
13-17v nuori
18-22v nuori aikuinen
23--> aikuinen
38-55 keski-ikäinen
55--> nuori seniori
65-75 seniori
75--> vanhus
90--> tervaskanto :-)
Ei todellakaan viisvitonen ole mikään seniori! 😂😂😂 Ei edes nuori-etuliitteellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Ohis, mutta mitä oikein tarkoitat nuoruudella ja aikuisuudella? Et ilmeisesti ryppyjen tai harmaiden hiusten määrää. Elämän ulkoisia puitteita ja statussymboleita, kuten työpaikkaa, omakotitaloa ja parisuhdetta/perhettä? Vai elämänasennetta? Vai...?
Sellaista yleistä "fiilistä". Ja ehkä jossain määrin tiettyä varmuutta elämässä viimeistään tuohon määrittelemääni "aikuisikään" (40+) mennessä.
Ehkä yksinkertaisimmillaan nuoruus = ympäriinsä poukkoilua ja itsensä + polkunsa etsimistä,
aikuisuus = seesteisyyttä ja tiettyä varmuutta siitä mitä elämältään haluaa + mihin omat rahkeet realistisesti riittävät.
(Ja vanhuus, vaikket siitä kysynytkään = aherrus ohi ja tavoitteet saavutettu, toivon mukaan jonkinlainen tyytyväisyys elämässä löydetty ja itselleen merkityksellinen elämä eletty.)Aloituskin lähti pitkälti siitä, että "mulla nyt vain on tällainen fiilis [että asia on näin]". :D Ap
Aika naiivi ajatus. Kyllä moni nelikymppinen eroaa, tekee lapsia, opiskelee uuden ammatin, aloittaa uusia harrastuksia yms. Sun mielestä nelikymppisen elämä on sitä samaa vanhuuteen asti.
Vierailija kirjoitti:
Mä koen ihan eri tavalla...tunnen itseni ihan aikuiseksi, oma tytärkin on jo 17. En ole jäänyt kaipaamaan mitään nuoruudesta, jyvä on, että sellainen on ollut ja yhtä hyvä, että se on mennyt. N39
Olen 39v ja on ihan kaamea ajatus, että olisin saanut lapsen 22-vuotiaana ja tämä olisi nyt 17v. Tämän ikäisenä 17v lapsi, eieiei....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Donald Trump on 72-vuotias henkisesti keskenkasvuinen nulikka. Ei pitäisi päästää lapsia niin korkeisiin virkoihin.
Mies, 52-v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä koen ihan eri tavalla...tunnen itseni ihan aikuiseksi, oma tytärkin on jo 17. En ole jäänyt kaipaamaan mitään nuoruudesta, jyvä on, että sellainen on ollut ja yhtä hyvä, että se on mennyt. N39
Olen 39v ja on ihan kaamea ajatus, että olisin saanut lapsen 22-vuotiaana ja tämä olisi nyt 17v. Tämän ikäisenä 17v lapsi, eieiei....
Jokaisella on oma tiensä. Mulla vaihtoehdot olivat lapsi nuorena tai ei lasta lainkaan. Valitsin näin. Me kolme, minä, isänsä ja neito ollaan varsin tyytyväisiä vallitseviin olosuhteisiin, mutta niin kai useimmat ovat? -ed.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Ohis, mutta mitä oikein tarkoitat nuoruudella ja aikuisuudella? Et ilmeisesti ryppyjen tai harmaiden hiusten määrää. Elämän ulkoisia puitteita ja statussymboleita, kuten työpaikkaa, omakotitaloa ja parisuhdetta/perhettä? Vai elämänasennetta? Vai...?
Sellaista yleistä "fiilistä". Ja ehkä jossain määrin tiettyä varmuutta elämässä viimeistään tuohon määrittelemääni "aikuisikään" (40+) mennessä.
Ehkä yksinkertaisimmillaan nuoruus = ympäriinsä poukkoilua ja itsensä + polkunsa etsimistä,
aikuisuus = seesteisyyttä ja tiettyä varmuutta siitä mitä elämältään haluaa + mihin omat rahkeet realistisesti riittävät.
(Ja vanhuus, vaikket siitä kysynytkään = aherrus ohi ja tavoitteet saavutettu, toivon mukaan jonkinlainen tyytyväisyys elämässä löydetty ja itselleen merkityksellinen elämä eletty.)Aloituskin lähti pitkälti siitä, että "mulla nyt vain on tällainen fiilis [että asia on näin]". :D Ap
Aika naiivi ajatus. Kyllä moni nelikymppinen eroaa, tekee lapsia, opiskelee uuden ammatin, aloittaa uusia harrastuksia yms. Sun mielestä nelikymppisen elämä on sitä samaa vanhuuteen asti.
Puhunkin pääasiassa ITSESTÄNI.
Kyllä minä omiin nelikymppisiini mennessä tiedän, haluanko loppuelämäkseni parisuhdetta, mitkä ovat eron todennäköisyydet, jaksaisinko enää opiskella uutta ammattia vai tyydynkö pätkätöihin, kiinnostaako minua jatkoa ajatellen uudet harrastukset vai pärjäänkö vanhoillakin, jne.
Tunnen itseni jo tähän ikään mennessä niin hyvin, että tiedän päällisin puolin mitä elämältä haluan, ja lähinnä yksityiskohdat ovat hakusessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Ohis, mutta mitä oikein tarkoitat nuoruudella ja aikuisuudella? Et ilmeisesti ryppyjen tai harmaiden hiusten määrää. Elämän ulkoisia puitteita ja statussymboleita, kuten työpaikkaa, omakotitaloa ja parisuhdetta/perhettä? Vai elämänasennetta? Vai...?
Sellaista yleistä "fiilistä". Ja ehkä jossain määrin tiettyä varmuutta elämässä viimeistään tuohon määrittelemääni "aikuisikään" (40+) mennessä.
Ehkä yksinkertaisimmillaan nuoruus = ympäriinsä poukkoilua ja itsensä + polkunsa etsimistä,
aikuisuus = seesteisyyttä ja tiettyä varmuutta siitä mitä elämältään haluaa + mihin omat rahkeet realistisesti riittävät.
(Ja vanhuus, vaikket siitä kysynytkään = aherrus ohi ja tavoitteet saavutettu, toivon mukaan jonkinlainen tyytyväisyys elämässä löydetty ja itselleen merkityksellinen elämä eletty.)Aloituskin lähti pitkälti siitä, että "mulla nyt vain on tällainen fiilis [että asia on näin]". :D Ap
Aika naiivi ajatus. Kyllä moni nelikymppinen eroaa, tekee lapsia, opiskelee uuden ammatin, aloittaa uusia harrastuksia yms. Sun mielestä nelikymppisen elämä on sitä samaa vanhuuteen asti.
Puhunkin pääasiassa ITSESTÄNI.
Kyllä minä omiin nelikymppisiini mennessä tiedän, haluanko loppuelämäkseni parisuhdetta, mitkä ovat eron todennäköisyydet, jaksaisinko enää opiskella uutta ammattia vai tyydynkö pätkätöihin, kiinnostaako minua jatkoa ajatellen uudet harrastukset vai pärjäänkö vanhoillakin, jne.
Tunnen itseni jo tähän ikään mennessä niin hyvin, että tiedän päällisin puolin mitä elämältä haluan, ja lähinnä yksityiskohdat ovat hakusessa. Ap
Ei ihminen, edes sinä, voi oikeasti tietää, miten sun tulevaisuus menee. Ainahan sitä voi ajatella ja kuvitella ja suunnitella, mut aina voi jotain odottamatonta tapahtua. Mun mielestä sun termi ”aikuisuus” kuulostaa todella tylsältä elämältä.
On myös viiskymppiset jotka muista muka mitään 80-luvusta ja nuoriso artistien ja ilmiöiden tuntemuksesta häivytetään sitten omaa ikää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinuori kirjoitti:
Minusta nuoruus, aikuisuus tai vanhuus on enemmänkin kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Joku elää keski-ikäisen elämää jo parikymppisenä lapsineen ja töineen, toinen opiskelee ja reppureissaa viisikymppisenä.
Minun suhtautumiseeni varmasti vaikuttaakin paljon mm. se, että iso osa tuttavapiiristäni on nörttejä, ja 38-vuotiaat pelaavat videopelejä, keräilevät sarjakuvakrääsää, katsovat animea, kaljoittelevat kavereiden kanssa, elelevät sinkkuyksiöissään, pätkätöitä tehden ja vähät rahavaransa harrastuksiin ja huvituksiin käyttäen siinä missä 22-vuotiaatkin. :D Ap
Odotatko tyhjentävää vastausta, että miten pitkään saa näin olla ja sitten ei saa? ...
En, kunhan halusin nähdä onko muita samanmielisiä linjoilla, tai vaihtoehtoisesti kuinka eri mieltä kanssani yleensä ollaan. :D
Viestisi loppuosaan sanon vain sen, että en annakaan muiden ihmisten mielipiteiden tai minkään markkinakoneiston vaikuttaa siihen millainen ITSE olen. Kuljen omia polkujani, vaikkeivät ne olisikaan aina valtaväestön mukaiset.
Aloituksella hain lähinnä sitä, että itselläni ainakaan ei ole mitään kiirettä "aikuistua" tai tarvetta ikäkriiseillä, sillä jopa kuuskymppinenkin on oikeastaan aika nuori. :D (Ainakin kun ympärilläni olevia aikuisia katsoo.) Mielestäni ihan positiivinen realisaatio, kun vertaa tuttuihini jotka kriiseilevät jo kaksvitosiaan.
Ps. Vanhenemisen ulkonäköpuolella ei ole minulle niin väliä. Ap
Ohis, mutta mitä oikein tarkoitat nuoruudella ja aikuisuudella? Et ilmeisesti ryppyjen tai harmaiden hiusten määrää. Elämän ulkoisia puitteita ja statussymboleita, kuten työpaikkaa, omakotitaloa ja parisuhdetta/perhettä? Vai elämänasennetta? Vai...?
Sellaista yleistä "fiilistä". Ja ehkä jossain määrin tiettyä varmuutta elämässä viimeistään tuohon määrittelemääni "aikuisikään" (40+) mennessä.
Ehkä yksinkertaisimmillaan nuoruus = ympäriinsä poukkoilua ja itsensä + polkunsa etsimistä,
aikuisuus = seesteisyyttä ja tiettyä varmuutta siitä mitä elämältään haluaa + mihin omat rahkeet realistisesti riittävät.
(Ja vanhuus, vaikket siitä kysynytkään = aherrus ohi ja tavoitteet saavutettu, toivon mukaan jonkinlainen tyytyväisyys elämässä löydetty ja itselleen merkityksellinen elämä eletty.)Aloituskin lähti pitkälti siitä, että "mulla nyt vain on tällainen fiilis [että asia on näin]". :D Ap
Aika naiivi ajatus. Kyllä moni nelikymppinen eroaa, tekee lapsia, opiskelee uuden ammatin, aloittaa uusia harrastuksia yms. Sun mielestä nelikymppisen elämä on sitä samaa vanhuuteen asti.
Puhunkin pääasiassa ITSESTÄNI.
Kyllä minä omiin nelikymppisiini mennessä tiedän, haluanko loppuelämäkseni parisuhdetta, mitkä ovat eron todennäköisyydet, jaksaisinko enää opiskella uutta ammattia vai tyydynkö pätkätöihin, kiinnostaako minua jatkoa ajatellen uudet harrastukset vai pärjäänkö vanhoillakin, jne.
Tunnen itseni jo tähän ikään mennessä niin hyvin, että tiedän päällisin puolin mitä elämältä haluan, ja lähinnä yksityiskohdat ovat hakusessa. ApEi ihminen, edes sinä, voi oikeasti tietää, miten sun tulevaisuus menee. Ainahan sitä voi ajatella ja kuvitella ja suunnitella, mut aina voi jotain odottamatonta tapahtua. Mun mielestä sun termi ”aikuisuus” kuulostaa todella tylsältä elämältä.
Olen jo tässä keskustelussa kertaalleen todennut, että mm. henkilökohtaisia tragedioita ei tietenkään voi etukäteen tietää ja niiden varalta varautua ja elämää suunnitella.
Mutta kyllä minulla perusrunko on hallussa.
Haluan elää kaupungissa A, tai mahdollisesti B. Mikäli pääsen haluamaani koulutukseen, ammattini tulee toivon mukaan olemaan X. Mikäli löydän vielä oman alani töitä, palkkani tulee olemaan n. Y€/kk. Satunnaisista pätkätöistä muilta aloilta puolestaan saisin Z€. Ja mikäli en esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä onnistuisikaan kouluttautumaan ja jäisin työttömäksi, minulla olisi silti käytössä mahdollisuudet 1, 2 ja 3. Mikäli sitten käykin niin, että esim. koko Suomen hyvinvointivaltio romahtaa, kohtalokseni jää todennäköisesti A, B tai C, jne.
Tässä kannattaa ottaa huomioon, että olen mm. valinnut elää ilman parisuhdetta ja perhettä, joten se omalla kohdallani helpottaa suunnitteluani huomattavasti. Ap
Sori, mutta ei yli 30-vuotiaat mitään nuoria ole... :D Mielikuva kun joku Raimo 37v puhuisi itsestään nuorena. Ei. Mutta provohan tämä oli.