Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset ovat hylkiöitä, esim. minä?
02.12.2018 |
Olen aina hyväkäytöksinen ja toiset huomioon ottava, mutta vaikka kohtelen muita hyvin, niin silti minua aina hyljeksitään, jätetään ryhmän ulkopuolelle ja minulle ollaan ilkeitä. Sellaista se on aina ollut koko elämäni ajan. Se ainakin on täysi vale, kun sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Minä huudan metsään kohteliaisuuksia ja saan vastaukseksi vain pilkkaa, ivaa ja hyljeksintää.
Kommentit (280)
Tämä on paras ketju pitkään aikaan. Olen miettinyt ihan samaa ja ollut kauhuissani siitä mitä vihaa ja halveksuntaa ihmiset pitävät sisällään ja tuntevat toisia kohtaan. Pelottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on paras ketju pitkään aikaan. Olen miettinyt ihan samaa ja ollut kauhuissani siitä mitä vihaa ja halveksuntaa ihmiset pitävät sisällään ja tuntevat toisia kohtaan. Pelottavaa.
Just tän takia ei kiinnostas elää täällä enää hetkeäkään.
Maailman johtotehtäviinkin pääsee ne kaikista hulluimmat ja sairaimmat ihmiset.
Miten tää voi olla mahdollista?
Olen niin kateellinen niille, ketkä sanovat "Mieti mikä lahja tää elämä on
Ei mun mielestä tässä oo hirveesti mitään kiittämistä, että saadaan täällä kärsiä ja vielä lopuksi kokea jotain vanhuuden vaivoja kaiken kukkuraksi.
Suurin osa ihmisistä on toisilleen merkityksettömiä ja yhdentekeviä. Ei ole hyljeksimistä eikä ilkeilyä olla kiinnostumatta toisesta ihmisestä. Joillain ihmisillä on kova tarve saada huomiota ja hyväksyntää muilta ihmisiltä olemalla vain olemassa ja kun eivät saa, pahoittavat mielensä. On helpompaa saada huomiota ja hyväksyntää sellaisilla teoilla ja saavutuksilla, joita muut ihailevat. Olemalla taitava jossain asiassa. Tekemällä jotain paremmin kuin muut. Huomio ja hyväksyntä ei tule henkilökohtaisten ominaisuuksien (olen niin kiva, mukava ja kaikille ystävällinen) perusteella vaan aikaansaannosten perusteella. Kun tämän oivaltaa ja lähtee toteuttamaan, itsetunto kasvaa ja alkaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja huomioiduksi.
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä on toisilleen merkityksettömiä ja yhdentekeviä. Ei ole hyljeksimistä eikä ilkeilyä olla kiinnostumatta toisesta ihmisestä. Joillain ihmisillä on kova tarve saada huomiota ja hyväksyntää muilta ihmisiltä olemalla vain olemassa ja kun eivät saa, pahoittavat mielensä. On helpompaa saada huomiota ja hyväksyntää sellaisilla teoilla ja saavutuksilla, joita muut ihailevat. Olemalla taitava jossain asiassa. Tekemällä jotain paremmin kuin muut. Huomio ja hyväksyntä ei tule henkilökohtaisten ominaisuuksien (olen niin kiva, mukava ja kaikille ystävällinen) perusteella vaan aikaansaannosten perusteella. Kun tämän oivaltaa ja lähtee toteuttamaan, itsetunto kasvaa ja alkaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja huomioiduksi.
Tämä. Jokaisen "hylkiön" elämä helpottuu kun tajuaa sen asian, että muiden ihmisten maailma ei pyöri sun napasi ympärillä. Jokaista kiinnostaa lähinnä ne omat asiat eikä ole mitään velvollisuutta muita kohtaan kuin käyttäytyä neutraalisti. Eli sinua ei jätetä huomioimatta sinua kiusatakseen vaan koska huomio kiinnittyy niihin omiin juttuihin. Olette ihmeen vaativaisia. Jos aina tuntee tulevansa väärinkohdelluksi kannattaa miettiä kessä todennäköisesti on vika-itsessä vai kaikissa muissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Japanilainen sananparsi: törröttävä naula saa ensimmäisen isku. Eli on oltava samanlainen kuin muut, pidettävä pää alhaalla ja sopeuduttava joukkoon.
Ilmeisesti apllä ja muilla hyljeksityillä on vikaa sosiaalisissa taidoissa jos joka paikassa eri ihmiset kohtelee teitä samoin.
Ennemmin ottaa sen "iskun", kun peloissaan yrittää olla jotain mitä ei ole.
Ei tarvitse yrittää olla mitä ei ole kunhan ei oikein esittele sitä outouttaan. Vähemmän sitä oman navan kaivelua ja itsetarkkailuun keskittymistä.
Se ainakin on täysi vale, kun sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa
Hyvä alku on, että ymmärrät, että kyse on huijauksesta. Nk. positiivisten ryhmädynaamisten roolien omaksuminen johtaa siihen, että muut kävelevät ylitsesi ja saat paskan elämän. Mitä röyhkeämmin ja itsekkäämmin kohtelet ihmisiä, sitä enemmän kunnioitusta saat. Kiltit tuhotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Ja lisäisin vielä aiempiin kommentteihin "kuvitellusta kiltteydestä ja kohteliasuudesta", että harvoin ne lauman suosituimmat ja yhdessä pitävät voimat ovat niitä kaikista mukavampia. Usein jopa täysin päinvastoin. Mutta koska yhteisöön kuuluminen on monille tärkeää, katsotaan "suosituiden" ikävää käytöstä muita kohtaan sormien lävitse.
Olisi esimerkkejä useammastakin tapauksesta, joissa oikeasti ihan hyvä tyyppi on jätetty porukasta pihalle, jonkin inhimillisen mokan vuoksi, kun taas toinen pystyi tekemään kaikenlaisia pas**maisia tekoja jatkuvasti ja olemaan silti arvostelun yläpuolella.
Itsekin olen ollut oikeastaan aina aika ulkopuolinen ja jonkun verran myös koulukiusattu ujouteni ja herkkyyteni takia. Nykyään viihdyn todella mielelläni yksin ja minulla on hyvin harvoin tylsää, mutta kyllä välillä edelleen tulee niitäkin hetkiä kun toivoisin että olisi enemmän sosiaalista elämää. Sosiaalisuuden ja erakkouden välillä on ollut aina hiukan hankala tasapainoitella, vaikka helpommaksi se on ajan kanssa käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.
En tiedä, ehkä jokin biologinen alkukantainen vaisto? Kuulostaahan se järjettömälle, mutta kuinka monta yhteisöä tiedät, jossa ei esiinny lainkaan syrjintää?
Tai kuinka monta tv-ohjelmaa, jossa ei olisi vähintään yhtä vihollista tai muuten oudoksuttua- tai hieman epätasa-arvoisempaa henkilöhahmoa?
Olen itse työskennellyt alalla, jolla järjestettiin mm. Erilaisia ryhmäyttämis/tiimityöskenty/yhteisöllisyyspäiviä, joiden tarkoituksena siis nostattaa yhteishenkeä ja saada ihmiset pelaamaan ryhmänä.
Väittäisin, että aina joku jäi ulkopuolelle. Jos ryhmä oli tuttu, yhteishenkeä nostatti yhtä joukolla turpaan-mentaliteetti ja mikäli tuntematon, huomasi nopeasti että joku jäi aina ulkopuolelle, vaikka mitään järkevää ulkoistasyytä ei löytynytkään.
Ja on myös tyypillistä, että ne jotka kokevat olevansa osa porukkaa, eivät aina huomaa muihin kohdistuvaa syrjintää. Tai mahdollisesti jopa olevansa osa sitä.
Samalla tavalla kuin jotkut eivät esim. Usko-tai pitävät liioiteltuna vaikka jonkun lihavan kohtaamaa syrjintää ja perään huutelua, koska eivät itse ole todistaneet sellaisia tapauksia kuin harvoin, jos koskaan. Sen sijaan lihava on voinut olla koko ikänsä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.
En tiedä, ehkä jokin biologinen alkukantainen vaisto? Kuulostaahan se järjettömälle, mutta kuinka monta yhteisöä tiedät, jossa ei esiinny lainkaan syrjintää?
Tai kuinka monta tv-ohjelmaa, jossa ei olisi vähintään yhtä vihollista tai muuten oudoksuttua- tai hieman epätasa-arvoisempaa henkilöhahmoa?
Olen itse työskennellyt alalla, jolla järjestettiin mm. Erilaisia ryhmäyttämis/tiimityöskenty/yhteisöllisyyspäiviä, joiden tarkoituksena siis nostattaa yhteishenkeä ja saada ihmiset pelaamaan ryhmänä.
Väittäisin, että aina joku jäi ulkopuolelle. Jos ryhmä oli tuttu, yhteishenkeä nostatti yhtä joukolla turpaan-mentaliteetti ja mikäli tuntematon, huomasi nopeasti että joku jäi aina ulkopuolelle, vaikka mitään järkevää ulkoistasyytä ei löytynytkään.
Ja on myös tyypillistä, että ne jotka kokevat olevansa osa porukkaa, eivät aina huomaa muihin kohdistuvaa syrjintää. Tai mahdollisesti jopa olevansa osa sitä.
Samalla tavalla kuin jotkut eivät esim. Usko-tai pitävät liioiteltuna vaikka jonkun lihavan kohtaamaa syrjintää ja perään huutelua, koska eivät itse ole todistaneet sellaisia tapauksia kuin harvoin, jos koskaan. Sen sijaan lihava on voinut olla koko ikänsä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.
Ihmiset ovat pohjimmiltaan petoja. Me vierastamme erilaisuutta ja pyrimme ympäröimään itsemme ihmisillä, jotka saavat meidät tuntemaan, että olemme turvassa. Etenkin lapset osaavat olla todella julmia, koska empatiakyky ei ole vielä kehittynyt (etenkään, jos vanhemmat eivät ole sitä opettaneet). Aikuiset sentään teoriassa osaavat kyseenalaistaa oman toimintansa, mutta näinä itsekkäinä aikoina harvaa kiinnostaa muuttua paremmaksi ihmiseksi. Etenkään, kun ne itsekkäät ja ahneet ovat monesti niitä, jotka pärjäävät elämässä parhaiten.
Näiden petojen keskellä kulkee ihmisjoukko, joka ei oikein kuulu porukkaan. He saattavat olla liian kilttejä, erilaisia ulkonäöltään, erilaisia taustaltaan tai he vain ovat muuten erilaisia. Tai he vain sattuvat väärään aikaan ja väärään paikkaan ja leimautuvat jonkin onnettoman tapahtuman seurauksena erilaiseksi. Siitä leimasta on vaikea päästä eroon. Ja kun sinua on syrjitty ne ensimmäiset kouluvuodet, niin eihän sitä enää vanhempanakaan osaa olla "kuten muut".
Tärkeintä on muistaa, että vika ei ole näissä erilaisissa, vaan niissä muissa, itsekkäissä **skiaisissa, jotka painavat erilaisia alaspäin, kiusaavat heitä ja jättävät heidät ulkopuolelle.
Toivon kovasti, että jokainen löytäisi edes yhden hyvän ystävän rinnalleen. Ja toivon kovasti, että jossain vaiheessa tämä kehitys lähtisi toiseen suuntaan ja erilaisuutta hyväksyttäisiin paremmin. Onhan se säälittävää, että ihmiskunta ei tähän ikään mennessä ole oppinut mitään. Käyttäydymme edelleen kuin luolamiehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.En tiedä, ehkä jokin biologinen alkukantainen vaisto? Kuulostaahan se järjettömälle, mutta kuinka monta yhteisöä tiedät, jossa ei esiinny lainkaan syrjintää?
Tai kuinka monta tv-ohjelmaa, jossa ei olisi vähintään yhtä vihollista tai muuten oudoksuttua- tai hieman epätasa-arvoisempaa henkilöhahmoa?
Olen itse työskennellyt alalla, jolla järjestettiin mm. Erilaisia ryhmäyttämis/tiimityöskenty/yhteisöllisyyspäiviä, joiden tarkoituksena siis nostattaa yhteishenkeä ja saada ihmiset pelaamaan ryhmänä.
Väittäisin, että aina joku jäi ulkopuolelle. Jos ryhmä oli tuttu, yhteishenkeä nostatti yhtä joukolla turpaan-mentaliteetti ja mikäli tuntematon, huomasi nopeasti että joku jäi aina ulkopuolelle, vaikka mitään järkevää ulkoistasyytä ei löytynytkään.
Ja on myös tyypillistä, että ne jotka kokevat olevansa osa porukkaa, eivät aina huomaa muihin kohdistuvaa syrjintää. Tai mahdollisesti jopa olevansa osa sitä.
Samalla tavalla kuin jotkut eivät esim. Usko-tai pitävät liioiteltuna vaikka jonkun lihavan kohtaamaa syrjintää ja perään huutelua, koska eivät itse ole todistaneet sellaisia tapauksia kuin harvoin, jos koskaan. Sen sijaan lihava on voinut olla koko ikänsä jne.
Enpä pitäisi mitään ryhmäytymis tai muuta yhteishenkipaskaa parhaimpana paikkana ihmisten välisiä suhteita tarkkailla. Itseä ainakin vtuttaa noissa tilanteissa niin rankasti, että ihan mieluusti jättäydyn ulkopuolelle. Onneksi nykyisessä työpaikassa ryhmäytymiseksi riittää, että hoitaa oman tonttinsa ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.En tiedä, ehkä jokin biologinen alkukantainen vaisto? Kuulostaahan se järjettömälle, mutta kuinka monta yhteisöä tiedät, jossa ei esiinny lainkaan syrjintää?
Tai kuinka monta tv-ohjelmaa, jossa ei olisi vähintään yhtä vihollista tai muuten oudoksuttua- tai hieman epätasa-arvoisempaa henkilöhahmoa?
Olen itse työskennellyt alalla, jolla järjestettiin mm. Erilaisia ryhmäyttämis/tiimityöskenty/yhteisöllisyyspäiviä, joiden tarkoituksena siis nostattaa yhteishenkeä ja saada ihmiset pelaamaan ryhmänä.
Väittäisin, että aina joku jäi ulkopuolelle. Jos ryhmä oli tuttu, yhteishenkeä nostatti yhtä joukolla turpaan-mentaliteetti ja mikäli tuntematon, huomasi nopeasti että joku jäi aina ulkopuolelle, vaikka mitään järkevää ulkoistasyytä ei löytynytkään.
Ja on myös tyypillistä, että ne jotka kokevat olevansa osa porukkaa, eivät aina huomaa muihin kohdistuvaa syrjintää. Tai mahdollisesti jopa olevansa osa sitä.
Samalla tavalla kuin jotkut eivät esim. Usko-tai pitävät liioiteltuna vaikka jonkun lihavan kohtaamaa syrjintää ja perään huutelua, koska eivät itse ole todistaneet sellaisia tapauksia kuin harvoin, jos koskaan. Sen sijaan lihava on voinut olla koko ikänsä jne.
Enpä pitäisi mitään ryhmäytymis tai muuta yhteishenkipa#skaa parhaimpana paikkana ihmisten välisiä suhteita tarkkailla. Itseä ainakin vt#uttaa noissa tilanteissa niin rankasti, että ihan mieluusti jättäydyn ulkopuolelle. Onneksi nykyisessä työpaikassa ryhmäyty#miseksi riittää, että hoitaa oman tonttinsa ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.En tiedä, ehkä jokin biologinen alkukantainen vaisto? Kuulostaahan se järjettömälle, mutta kuinka monta yhteisöä tiedät, jossa ei esiinny lainkaan syrjintää?
Tai kuinka monta tv-ohjelmaa, jossa ei olisi vähintään yhtä vihollista tai muuten oudoksuttua- tai hieman epätasa-arvoisempaa henkilöhahmoa?
Olen itse työskennellyt alalla, jolla järjestettiin mm. Erilaisia ryhmäyttämis/tiimityöskenty/yhteisöllisyyspäiviä, joiden tarkoituksena siis nostattaa yhteishenkeä ja saada ihmiset pelaamaan ryhmänä.
Väittäisin, että aina joku jäi ulkopuolelle. Jos ryhmä oli tuttu, yhteishenkeä nostatti yhtä joukolla turpaan-mentaliteetti ja mikäli tuntematon, huomasi nopeasti että joku jäi aina ulkopuolelle, vaikka mitään järkevää ulkoistasyytä ei löytynytkään.
Ja on myös tyypillistä, että ne jotka kokevat olevansa osa porukkaa, eivät aina huomaa muihin kohdistuvaa syrjintää. Tai mahdollisesti jopa olevansa osa sitä.
Samalla tavalla kuin jotkut eivät esim. Usko-tai pitävät liioiteltuna vaikka jonkun lihavan kohtaamaa syrjintää ja perään huutelua, koska eivät itse ole todistaneet sellaisia tapauksia kuin harvoin, jos koskaan. Sen sijaan lihava on voinut olla koko ikänsä jne.
Enpä pitäisi mitään ryhmä#ytymis tai muuta yhteishenkipa#skaa parhaimpana paikkana ihmisten välisiä suhteita tarkkailla. Itseä ainakin vt#uttaa noissa tilanteissa niin rankasti, että ihan mieluusti jättäydyn ulkopuolelle. Onneksi nykyisessä työpaikassa ryhmäyty#miseksi riittää, että hoitaa oman tonttinsa ja sillä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.
Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.
Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.
Eihän tossa oo mitään järkeä.
Miksi ihmiset pelkää niin paljon?
Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.En tiedä, ehkä jokin biologinen alkukantainen vaisto? Kuulostaahan se järjettömälle, mutta kuinka monta yhteisöä tiedät, jossa ei esiinny lainkaan syrjintää?
Tai kuinka monta tv-ohjelmaa, jossa ei olisi vähintään yhtä vihollista tai muuten oudoksuttua- tai hieman epätasa-arvoisempaa henkilöhahmoa?
Olen itse työskennellyt alalla, jolla järjestettiin mm. Erilaisia ryhmäyttämis/tiimityöskenty/yhteisöllisyyspäiviä, joiden tarkoituksena siis nostattaa yhteishenkeä ja saada ihmiset pelaamaan ryhmänä.
Väittäisin, että aina joku jäi ulkopuolelle. Jos ryhmä oli tuttu, yhteishenkeä nostatti yhtä joukolla turpaan-mentaliteetti ja mikäli tuntematon, huomasi nopeasti että joku jäi aina ulkopuolelle, vaikka mitään järkevää ulkoistasyytä ei löytynytkään.
Ja on myös tyypillistä, että ne jotka kokevat olevansa osa porukkaa, eivät aina huomaa muihin kohdistuvaa syrjintää. Tai mahdollisesti jopa olevansa osa sitä.
Samalla tavalla kuin jotkut eivät esim. Usko-tai pitävät liioiteltuna vaikka jonkun lihavan kohtaamaa syrjintää ja perään huutelua, koska eivät itse ole todistaneet sellaisia tapauksia kuin harvoin, jos koskaan. Sen sijaan lihava on voinut olla koko ikänsä jne.
Enpä pitäi#si mitään ryhmä#ytymis tai muuta yhteis#henkipa#skaa parhaimpana paikka#na ihmisten välisiä suht#eita tarkka#illa. Itseä ainakin vt#uttaa noissa tilanteissa niin rankasti, että ihan mieluusti jättä#ydyn ulkopu#olelle. Onne#ksi nykyise#ssä työpaik#assa ryhm#äyty#miseksi riittää, että hoitaa oman tontti#nsa ja sillä hyvä.
Ja siinä vaiheessa kyse ei ole sosaalisista taidoista, jos on vähääkään pelokas ja traumatisoitunut ihminen, niin onnettomat kiusaajat valitsevat tällaisen uhrikseen.