Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset ovat hylkiöitä, esim. minä?
02.12.2018 |
Olen aina hyväkäytöksinen ja toiset huomioon ottava, mutta vaikka kohtelen muita hyvin, niin silti minua aina hyljeksitään, jätetään ryhmän ulkopuolelle ja minulle ollaan ilkeitä. Sellaista se on aina ollut koko elämäni ajan. Se ainakin on täysi vale, kun sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Minä huudan metsään kohteliaisuuksia ja saan vastaukseksi vain pilkkaa, ivaa ja hyljeksintää.
Kommentit (280)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat pohjimmiltaan petoja. Me vierastamme erilaisuutta ja pyrimme ympäröimään itsemme ihmisillä, jotka saavat meidät tuntemaan, että olemme turvassa. Etenkin lapset osaavat olla todella julmia, koska empatiakyky ei ole vielä kehittynyt (etenkään, jos vanhemmat eivät ole sitä opettaneet). Aikuiset sentään teoriassa osaavat kyseenalaistaa oman toimintansa, mutta näinä itsekkäinä aikoina harvaa kiinnostaa muuttua paremmaksi ihmiseksi. Etenkään, kun ne itsekkäät ja ahneet ovat monesti niitä, jotka pärjäävät elämässä parhaiten.
Näiden petojen keskellä kulkee ihmisjoukko, joka ei oikein kuulu porukkaan. He saattavat olla liian kilttejä, erilaisia ulkonäöltään, erilaisia taustaltaan tai he vain ovat muuten erilaisia. Tai he vain sattuvat väärään aikaan ja väärään paikkaan ja leimautuvat jonkin onnettoman tapahtuman seurauksena erilaiseksi. Siitä leimasta on vaikea päästä eroon. Ja kun sinua on syrjitty ne ensimmäiset kouluvuodet, niin eihän sitä enää vanhempanakaan osaa olla "kuten muut".
Tärkeintä on muistaa, että vika ei ole näissä erilaisissa, vaan niissä muissa, itsekkäissä **skiaisissa, jotka painavat erilaisia alaspäin, kiusaavat heitä ja jättävät heidät ulkopuolelle.
Toivon kovasti, että jokainen löytäisi edes yhden hyvän ystävän rinnalleen. Ja toivon kovasti, että jossain vaiheessa tämä kehitys lähtisi toiseen suuntaan ja erilaisuutta hyväksyttäisiin paremmin. Onhan se säälittävää, että ihmiskunta ei tähän ikään mennessä ole oppinut mitään. Käyttäydymme edelleen kuin luolamiehet.
Jos saat aina erilaisena huonoa kohtelua niin kyllä sinussa on silloin se vika, eikä kaikissa muissa ihmisissä. Ole vähemmän outo ja erilainen. Esim ap korostaa olevansa kiltti, mukava ja kohtelias-OMASTA mielestään. Jostain syystä nämä hyvät ominaisuudet eivät näy ja välity niille kanssaihmisille sellaisena kuin hän kuvittelee. Kenen syy ja kuka voi asian korjata. No ainoastaan ap itse muuttamalla käyttäytymistään ja suhtautumistaan.
Riippuu ihan siitä, mistä se huono kohtelu johtuu.
Jos tyypistä on aistittavissa pelkoa, niin mahdolliset onnettomat kiusaajat joka paikassa haistavat tämän, eikä kiusatussa mitään vikaa ole. Enemmän olisin huolissaan kiusaajan elämästä.
Mut jos ei ole tuota piirrettä ja omasta mielestään käyttäytyy hyvin, mutta silti tulee paskaa niskaan, niin kannattaa jutella omasta ulosannista rehellisesti jonkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Ei se kuule aina ole niistä omista sosisiaalisista taidoista kyse, jos on LUONTEELTAAN arka ja hiljainen, jonka takia voi vetää kiusaajia puoleensa joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä nämä hyvät ominaisuudet eivät näy ja välity niille kanssaihmisille sellaisena kuin hän kuvittelee. Kenen syy ja kuka voi asian korjata. No ainoastaan ap itse muuttamalla käyttäytymistään ja suhtautumistaan.
Olet missannut koko pointin. Ne "hyvät ominaisuudet" ovat juuri niitä, jotka johtavat sosiaaliseksi hylkiöksi tulemista. Jos ei halua olla erakko, pitää omaksua "huonoja ominaisuuksia".
Höpöhöpö. Tottakai esim työpaikalla ja kaveriporukassa on mukavampaa jos ihmiset ovat hyviä toisilleen. Jos tulet uutena ihmisenä mukaan, et voi olettaa, että toiset heti sinulle lämpenee. Se tutustuminen kestää, eikä sitä pysty pakottamaan. Mulkuista ei tykkää kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Miten lapsesk pärjäämistä myöhemmissä ihmissuhteissa kehittää se kokemus, etteivät edes omat vanhemmat pitäneet hänestä, vaan näkivät hänessä pelkän henkilökohtaisen kehittämishankkeensa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaan on erilaisia. Itsekin olen. Nuorena se suretti, mutta onneksi jossain vaiheessa ymmärsin etten minä niiltä muilta mitään tarvitse. Aloin elää omaa elämääni välittämättä siitä mitä muut minusta ajattelee. Nykyään olen tyytyväinen "erakko" (lainoissa siksi, että käyn töissä ja asun kaupungissa, mutta muuten en ihmissuhteita harrasta).
Tuo ei ole mikään vastaus sellaiselle joka ei todellakaan halua olla erakko, vaan haluaa, että hänelle ollaan ystävällisiä ja pyydetään porukoihin mukaan.
Tässä on merkittävä asia. Suuri osa porukoista (opiskelupaikka, työpaikka, harrastusporukka yms) syntyy ilman, että siihen on koskaan pyydetty yhtään ketään mukaan. Porukkaan siis mennään, osallistutaan aktiivisesti keskusteluihin ja muutenkin ollaan aktiivisia toimijoita porukassa. Kun sulla on mielenkiintoisia keskusteluaiheita, tuot keskusteluihin uusia näkökulmia, osaat perustella oman näkemyksesi kuitenkin kunnioittaen muiden näkemyksiä etkä besserwisseröi etkä jankkaa, seurastasi ollaan kiinnostuneita. Kun vielä innostut muiden ehdotuksista ja alat joko omatoimisesti tai yhdessä muiden kanssa ilman erillistä pyyntöä toteuttamaan näitä ehdotuksia, olet varsin pian osa porukkaa. Jos näin ei tee, muut olettavat, että et ole edes erityisen kiinnostunut koko porukasta, mutta olosuhteiden pakosta joudut hengailemaan näiden ihmisten kanssa siinä tilanteessa, missä heidän kanssaan olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Ei se kuule aina ole niistä omista sosisiaalisista taidoista kyse, jos on LUONTEELTAAN arka ja hiljainen, jonka takia voi vetää kiusaajia puoleensa joka paikassa.
Ujon aran ja hiljaisen pitää sitä suuremmalla syyllä omata hyvät sosiaaliset taidot. Mistäkö sen tiedän? Koska itse olen perusluonteeltani ujo. Arkuudesta ja hiljaisuudesta olen päässyt eroon. Perusluonnettaan ei voi muuttaa, mutta voi oppia erilaisia selviytymiskeinoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Miten lapsesk pärjäämistä myöhemmissä ihmissuhteissa kehittää se kokemus, etteivät edes omat vanhemmat pitäneet hänestä, vaan näkivät hänessä pelkän henkilökohtaisen kehittämishankkeensa?
Ihmiset on vaan täysin ulkoaohjattuja nyt ja ennen, niin kaikki onni riippuu toisissa ihmisissä, jotka harvoin ovat edes mukavia.
Aika harmillista kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Ei se kuule aina ole niistä omista sosisiaalisista taidoista kyse, jos on LUONTEELTAAN arka ja hiljainen, jonka takia voi vetää kiusaajia puoleensa joka paikassa.
Ujon aran ja hiljaisen pitää sitä suuremmalla syyllä omata hyvät sosiaaliset taidot. Mistäkö sen tiedän? Koska itse olen perusluonteeltani ujo. Arkuudesta ja hiljaisuudesta olen päässyt eroon. Perusluonnettaan ei voi muuttaa, mutta voi oppia erilaisia selviytymiskeinoja.
Olen samaa mieltä, mutta siis vaikka olisi ne hyvät sosiaaliset taidot, niin voi joutua kiusan kohteeksi oman ujon ulosantinsa ja ensivaikutelman takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
Mulle ei tuota hoettu, vaan koin jo hyvin pienenä olevani liian erilainen ja herkkä perheeseen ja ylipäätänsä yhteiskuntaan. Tästä on seurannut masennusta ja itsetuhoisuutta. En oikeasti tiedä kuka olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Miten lapsesk pärjäämistä myöhemmissä ihmissuhteissa kehittää se kokemus, etteivät edes omat vanhemmat pitäneet hänestä, vaan näkivät hänessä pelkän henkilökohtaisen kehittämishankkeensa?
Kaikkia lapsia kasvatetaan. Se on vanhempien tehtävä. Minulla on vuoden ikäerolla tytär ja poika. Esim leikkikentällä lasten luonteet tuli esiin. Poikani meni iloisesti avoimin mielin esittäytymään ja juttelemaan toisten hänelle tuntemattomien lasten kanssa ja sai joka kerran uusia leikkikavereita. Vuotta vanhempi sisarensa taas oli ujompi ja varautuneempi ja hän tarkkaili tilannetta aina aluksi ulkopuolelta. Tottakai häntä oli opetettava ja rojhkaistava miten sinne leikkiin pääsee mukaan. Nykyisin hänelläkään ei ole mitään vaikeuksia saada esim uudessa koulussa kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Miten lapsesk pärjäämistä myöhemmissä ihmissuhteissa kehittää se kokemus, etteivät edes omat vanhemmat pitäneet hänestä, vaan näkivät hänessä pelkän henkilökohtaisen kehittämishankkeensa?
Kaikkia lapsia kasvatetaan. Se on vanhempien tehtävä. Minulla on vuoden ikäerolla tytär ja poika. Esim leikkikentällä lasten luonteet tuli esiin. Poikani meni iloisesti avoimin mielin esittäytymään ja juttelemaan toisten hänelle tuntemattomien lasten kanssa ja sai joka kerran uusia leikkikavereita. Vuotta vanhempi sisarensa taas oli ujompi ja varautuneempi ja hän tarkkaili tilannetta aina aluksi ulkopuolelta. Tottakai häntä oli opetettava ja rojhkaistava miten sinne leikkiin pääsee mukaan. Nykyisin hänelläkään ei ole mitään vaikeuksia saada esim uudessa koulussa kavereita.
Miellät rohkaisun samaksi asiaksi, kuin että vanhempi suoraan moittii lapsensa persoonaa vääränlaiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Ei se kuule aina ole niistä omista sosisiaalisista taidoista kyse, jos on LUONTEELTAAN arka ja hiljainen, jonka takia voi vetää kiusaajia puoleensa joka paikassa.
Ujon aran ja hiljaisen pitää sitä suuremmalla syyllä omata hyvät sosiaaliset taidot. Mistäkö sen tiedän? Koska itse olen perusluonteeltani ujo. Arkuudesta ja hiljaisuudesta olen päässyt eroon. Perusluonnettaan ei voi muuttaa, mutta voi oppia erilaisia selviytymiskeinoja.
Olen samaa mieltä, mutta siis vaikka olisi ne hyvät sosiaaliset taidot, niin voi joutua kiusan kohteeksi oman ujon ulosantinsa ja ensivaikutelman takia.
Sitä ulosantiaan voi harjoitella. Luuletko, että toisetkaan ihmiset ovat joka tilanteessa niin varmoja kuin näyttävät ulospäin? On ihan luonnollista jännittää uusia tilanteita ja ihmisiä, mutta sitäkin voi opetella hallitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä nämä hyvät ominaisuudet eivät näy ja välity niille kanssaihmisille sellaisena kuin hän kuvittelee. Kenen syy ja kuka voi asian korjata. No ainoastaan ap itse muuttamalla käyttäytymistään ja suhtautumistaan.
Olet missannut koko pointin. Ne "hyvät ominaisuudet" ovat juuri niitä, jotka johtavat sosiaaliseksi hylkiöksi tulemista. Jos ei halua olla erakko, pitää omaksua "huonoja ominaisuuksia".
Höpöhöpö. Tottakai esim työpaikalla ja kaveriporukassa on mukavampaa jos ihmiset ovat hyviä toisilleen. Jos tulet uutena ihmisenä mukaan, et voi olettaa, että toiset heti sinulle lämpenee. Se tutustuminen kestää, eikä sitä pysty pakottamaan. Mulkuista ei tykkää kukaan.
Mlkuista tykkää yllättävän moni. Mulkuilla on parisuhteita, ystäviä, valtaa, tukijoukkoja, hyvä asema työelämässä.
Mulkku tosin pitää itseään hyvänä tyyppinä, kuten useimmat muutkin itseään.
Mulkkua erottaa hyljeksyistä se, että mulkku on pystynyt uskottelemaan muille olevansa korvaamaton, että mulkun käytökselle on oikeutuksensa. Kuten hyvän aseman omaavan ihmisen sietääkin olla vähän mulkku tai että mulkku on hyvä tyyppi, vaikka onkin mulkku.
Vähintäänkin mulkkua pitää sietää, jos ei halua itse hyljeksityksi tai vaarana on, että muuten mulkku tekee elämästä sietämätöntä.
Mulkut eivät ole ole kuitenkaan pelottavia, vaan ne jotka valitsevat olla sokeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Miten lapsesk pärjäämistä myöhemmissä ihmissuhteissa kehittää se kokemus, etteivät edes omat vanhemmat pitäneet hänestä, vaan näkivät hänessä pelkän henkilökohtaisen kehittämishankkeensa?
Kaikkia lapsia kasvatetaan. Se on vanhempien tehtävä. Minulla on vuoden ikäerolla tytär ja poika. Esim leikkikentällä lasten luonteet tuli esiin. Poikani meni iloisesti avoimin mielin esittäytymään ja juttelemaan toisten hänelle tuntemattomien lasten kanssa ja sai joka kerran uusia leikkikavereita. Vuotta vanhempi sisarensa taas oli ujompi ja varautuneempi ja hän tarkkaili tilannetta aina aluksi ulkopuolelta. Tottakai häntä oli opetettava ja rojhkaistava miten sinne leikkiin pääsee mukaan. Nykyisin hänelläkään ei ole mitään vaikeuksia saada esim uudessa koulussa kavereita.
Miellät rohkaisun samaksi asiaksi, kuin että vanhempi suoraan moittii lapsensa persoonaa vääränlaiseksi?
Missä olen sanonut, että moitin lastani? Moittiminen on ihan sun päässäsi ja kertoo vaan ikävällä tavalla sinusta. Itse sanoin opettavani, tukevani ja kannustavani. Se, että neuvotaan ei tarkoita, että moititaan tai ettei lapsi kelpaisi. Sinun kyllä kannattaisi mennä vaikkapa jollekin psykologille purkamaan noita traumojasi.
Kuulostat entiseltä minulta. Olin todella kiltti ja muita huomioiva ja sain muilra silmille räkimistä. Tarpeeksi kauan sitä katsoin kunnes kaikki romahti loppuunpalamiseen ja masennukseen. Olen huomannut muuttuvani vähän katkeraksi,kateelliseksi ja ilkeäksi niinkuin ne, joiden seurauksesta tähän tilanteeseen jouduin, mutta opettelen välittämään nyt itsestäni ja ajattelemaan omaa parasta. Ei ole tutkittu narsistista tai psykopaatin oireita. Vain masennus, siitä seuraava hitaus sekä herkkyys joten itseä rakastaminen ja kuunteleminen ei tässä tapauksessa sitä todellakaan ole. Se on tervettä. Luen itsensäkehittämis kirjoja siinä toivossa, etten muuttuisi tai pysyisi katkerana, ilkeänä tai hyväksikäyttäjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä nämä hyvät ominaisuudet eivät näy ja välity niille kanssaihmisille sellaisena kuin hän kuvittelee. Kenen syy ja kuka voi asian korjata. No ainoastaan ap itse muuttamalla käyttäytymistään ja suhtautumistaan.
Olet missannut koko pointin. Ne "hyvät ominaisuudet" ovat juuri niitä, jotka johtavat sosiaaliseksi hylkiöksi tulemista. Jos ei halua olla erakko, pitää omaksua "huonoja ominaisuuksia".
Höpöhöpö. Tottakai esim työpaikalla ja kaveriporukassa on mukavampaa jos ihmiset ovat hyviä toisilleen. Jos tulet uutena ihmisenä mukaan, et voi olettaa, että toiset heti sinulle lämpenee. Se tutustuminen kestää, eikä sitä pysty pakottamaan. Mulkuista ei tykkää kukaan.
Mlkuista tykkää yllättävän moni. Mulkuilla on parisuhteita, ystäviä, valtaa, tukijoukkoja, hyvä asema työelämässä.
Mulkku tosin pitää itseään hyvänä tyyppinä, kuten useimmat muutkin itseään.
Mulkkua erottaa hyljeksyistä se, että mulkku on pystynyt uskottelemaan muille olevansa korvaamaton, että mulkun käytökselle on oikeutuksensa. Kuten hyvän aseman omaavan ihmisen sietääkin olla vähän mulkku tai että mulkku on hyvä tyyppi, vaikka onkin mulkku.
Vähintäänkin mulkkua pitää sietää, jos ei halua itse hyljeksityksi tai vaarana on, että muuten mulkku tekee elämästä sietämätöntä.Mulkut eivät ole ole kuitenkaan pelottavia, vaan ne jotka valitsevat olla sokeita.
Näitten harhojen jälkeen onkin selvää, miksi itse et oikein sopeudu porukoihin. Kannattaa varmaan sinunkin työstää noita asioita jonkun ammattiauttajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.
Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa.
- ei ap
Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.
No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.
Et taida edes nähdä miten paljon lapsesi näkee vaivaa kelvatakseen sinulle? Mikä vaivaa ihmistä, joka ei kykene arvostamaan omaa lastaan? Tyytymättömyys omaan itseen ja omaan elämään? Kenessäkään muussakaan ei kyetä näkemään mitään hyvää?
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.
Miten lapsesk pärjäämistä myöhemmissä ihmissuhteissa kehittää se kokemus, etteivät edes omat vanhemmat pitäneet hänestä, vaan näkivät hänessä pelkän henkilökohtaisen kehittämishankkeensa?
Kaikkia lapsia kasvatetaan. Se on vanhempien tehtävä. Minulla on vuoden ikäerolla tytär ja poika. Esim leikkikentällä lasten luonteet tuli esiin. Poikani meni iloisesti avoimin mielin esittäytymään ja juttelemaan toisten hänelle tuntemattomien lasten kanssa ja sai joka kerran uusia leikkikavereita. Vuotta vanhempi sisarensa taas oli ujompi ja varautuneempi ja hän tarkkaili tilannetta aina aluksi ulkopuolelta. Tottakai häntä oli opetettava ja rojhkaistava miten sinne leikkiin pääsee mukaan. Nykyisin hänelläkään ei ole mitään vaikeuksia saada esim uudessa koulussa kavereita.
Miellät rohkaisun samaksi asiaksi, kuin että vanhempi suoraan moittii lapsensa persoonaa vääränlaiseksi?
Missä olen sanonut, että moitin lastani? Moittiminen on ihan sun päässäsi ja kertoo vaan ikävällä tavalla sinusta. Itse sanoin opettavani, tukevani ja kannustavani. Se, että neuvotaan ei tarkoita, että moititaan tai ettei lapsi kelpaisi. Sinun kyllä kannattaisi mennä vaikkapa jollekin psykologille purkamaan noita traumojasi.
Miksi olet sitä mieltä, että lapsesi ei yritä tarpeeksi? Oletko itse taipuvainen alisuorittamaan ja uskot muiden toimivan samoin?
Itse en lapsuudessa enkä nuoruudessa kärsinyt kiusaamisesta enkä yksinäisyydestä, mulla oli aina kavereita pihalla ja myöhemmin opiskelijaporukoissa olin aktiivinen ja kuuluin useisiin ryhmiin ja elämä oli kivaa. Vielä pariutumisen ja lastensaannin jälkeen oli helppoa solmia uusia ystävyyssuhteita ja elämä oli mutkatonta. Kunnes reilu nelikymppisenä eräs tuttava otti minut silmätikukseen ja oli häkellyttävän ilkeä. En ollut koskaan kokenut vastaavaa. Hän onnistui aika nopeasti keräämään ympärilleen hiljaisen hyväksyjäjoukon, jotka alkoivat eristämään minua muista ihmisistä puhumalla valheita selkäni takana jne. Olin kuin puulla päähän lyöty enkä osannut tehdä asialle mitään, annoin kaiken vain tapahtua. Sen jälkeen olen ollut todella skeptinen muita ihmisiä kohtaan. Olen nähnyt, mihin muut ovat kykeneväisiä. Olen ollut se kiltti, mukava, auttavainen ja aktiivinen tyttö, mutta sillä ei ole ollut mitään väliä, kun peto pääsee irti. Aika lailla erakkona elän nykyään, sen verran pahasti tuli siipeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä nämä hyvät ominaisuudet eivät näy ja välity niille kanssaihmisille sellaisena kuin hän kuvittelee. Kenen syy ja kuka voi asian korjata. No ainoastaan ap itse muuttamalla käyttäytymistään ja suhtautumistaan.
Olet missannut koko pointin. Ne "hyvät ominaisuudet" ovat juuri niitä, jotka johtavat sosiaaliseksi hylkiöksi tulemista. Jos ei halua olla erakko, pitää omaksua "huonoja ominaisuuksia".
Höpöhöpö. Tottakai esim työpaikalla ja kaveriporukassa on mukavampaa jos ihmiset ovat hyviä toisilleen. Jos tulet uutena ihmisenä mukaan, et voi olettaa, että toiset heti sinulle lämpenee. Se tutustuminen kestää, eikä sitä pysty pakottamaan. Mulkuista ei tykkää kukaan.
Mlkuista tykkää yllättävän moni. Mulkuilla on parisuhteita, ystäviä, valtaa, tukijoukkoja, hyvä asema työelämässä.
Mulkku tosin pitää itseään hyvänä tyyppinä, kuten useimmat muutkin itseään.
Mulkkua erottaa hyljeksyistä se, että mulkku on pystynyt uskottelemaan muille olevansa korvaamaton, että mulkun käytökselle on oikeutuksensa. Kuten hyvän aseman omaavan ihmisen sietääkin olla vähän mulkku tai että mulkku on hyvä tyyppi, vaikka onkin mulkku.
Vähintäänkin mulkkua pitää sietää, jos ei halua itse hyljeksityksi tai vaarana on, että muuten mulkku tekee elämästä sietämätöntä.Mulkut eivät ole ole kuitenkaan pelottavia, vaan ne jotka valitsevat olla sokeita.
Näitten harhojen jälkeen onkin selvää, miksi itse et oikein sopeudu porukoihin. Kannattaa varmaan sinunkin työstää noita asioita jonkun ammattiauttajan kanssa.
Kiitos vinkistä, en tosin koe olevani sopeutumaton.
Kommenttisi kyllä tuki sanomaani, kiitos siitä.
Tämähän ei ole mikään kelpaamiskysymys. Kysymys on siitä, että lapselle annetaan mahdollisuus kehittyä tälläkin osa-alueella, niin ettei tule kaksikymppisenä vinkumaan av-palstalle omaa kelpaamottumaattaan ja muiden ihmisten ilkeyttä. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella. Jos sinulle ei niitä jo kotona ole opetettu, sinun pitää niitä itse ymmärtää kehittää.