Miksi jotkut ihmiset ovat hylkiöitä, esim. minä?

40 vuotta yksinäisyyden tunteessa eläen voin sanoa että kaikkeen tottuu ja siihen mihin ei, saa lääkkeet.

Itse olen alkanut tuntea itseäni hylkiöksi, kun parisuhde rakoilee. Jotenkin koen, että puoliso ei pidä minusta enää ja ajattelen, muutkaan ihmiset eivät pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no tämä yks kuspää onnistui eristämään minut aika täydellisesti tutuista ihmisistä, joten olihan siinä osallisena aika monta hangaround jäsentä. Mutta teki tosiaan varovaiseksi muita ihmisiä kohtaan, varmaan liiankin kanssa.

Tuo on ikävää eikä edes kovin harvinaista. Sama ilmiö kuin epäluottamuksessa kumppania kohtaan, jos edellinen kumppani on ollut uskoton. Toisen ihmisen teot laitetaan oletuksena uusienkin ihmisten tuleviksi teoiksi ja sen vuoksi suhtaudutaan kaikkiin varovaisesti. Valitettavasti tuo ennakkoluuloinen asenne kalahtaa yleensä vain omaan nilkkaan, koska toinen ihminen saa kaverinsa ja ystävänsä muualtakin kuin ennakkoluuloisista ihmisistä. 

Se nyt vaan ei ole oma valinta, että on tullut kaltoinkohdelluksi ja on sen takia ennakkoluuloinen.

Ei olekaan, mutta ei tilanne miksikään muutu, jos ei edes yritä muuttaa. Moni potentiaalinen ystävyys menee ohi.

Jep. Kun se mennyt ei muutu, siinä eläminen vaan pilaa nykyhetkenkin. On omassa päässä aina hylkiö, menee uusiin tilanteisiin valmiiksi epäluuloisena ja vihaisenakin. Sitten saa samaa takaisin, ja jostakin syystä hämmästyy.

En allekirjoita tätä. Yksinäinen ihminen kyllä avaa toiveikkaana sydämensä hetkeksi, mutta se loksahtaa nopeasti uudelleen kiinni, kun vastassa onkin samaa torjuntaa kuin aina aiemminkin.

Kaikki kohtaavat torjuntaa. Suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostunut suurimmasta osasta ihmisiä. Torjunta on siis aivan normaalia. Pitää vaan kohdata niin paljon ihmisiä, että löytyy muutama, joiden kanssa synkkaa.

Kaikki eivät kohtaa samaa määrää torjuntaa. Jos olet käynyt peruskoulun, niin olet varmasti huomannut, että osa ihmisistä saa koko ajan heistä kiinnostunutta seuraa, toiset eivät juuri koskaan.

Olen käynyt peruskoulun, en vaan enää käy sitä. Ei siis tarvitse hahmottaa maailmaa sen perusteella, millaista oli peruskoulussa. Suosittelen sinullekin jotakin peruskoulun jälkeistä koulutusta. 

Esimerkiksi ilkeät, väkivaltaiset ja sosiaalisesti kömpelöt ihmiset kokevat torjuntaa. Sitä torjuntaa vähentää silloin oman käytöksen muuttaminen. 

Ryhmädynamiikan muodostuminen pysyy jossain määrin samana peruskoulun jälkeen, vaikka avoin syrjintä saakin usein myöhemmissä vaiheissa hienovaraisempia muotoja. Usein ryhmissä joku vain suljetaan ulkopuolelle, jotta ryhmän sisäinen yhtenäisyys lujittuisi. Sitä varten ei tarvitse erityisesti mokailla, riittää ettet vain jostain syystä tarpeeksi miellytä jotain ryhmässä hallitsevassa asemassa olevaa.

Ryhmään pääseminen edellyttää, että sinun ryhmään kuulumisesi tuo jotain lisäarvoa ryhmälle. Olet oikeassa ryhmän sisäisessä yhtenäisyydessä. Jos on vaikkapa viiden hengen koiraharrastajien ryhmä, johon myöhemmin otetaan mukaan 3 kissanomistajaa, ryhmä ei ole enää niin yhtenäinen kuin alussa. On mahdollista, että kaksi koiraharrastajaa lähtee ryhmästä, koska ryhmä menettää menettää kissanomistajien tulon jälkeen merkityksen. Ryhmä ei olekaan enää koiraharrastajien ryhmä vaan lemmikinomistajien ryhmä.  Kun kaksi lähtee, saattaa hajota loputkin ryhmästä. Erityisesti silloin, jos lähtijöissä on ryhmän aktiivisimpia jäseniä. Sama pätee muihinkin ryhmiin eli jos ryhmä muuttuu liikaa siihen tulevien ja/tai siitä lähtevien jäsenten vuoksi, ryhmä menettää alkuperäisen merkityksensä. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koettu kiusaaminen aiheuttaa valitettavan usein tilanteen, jossa aikuisena näkee kaikissa ihmissuhteissa kiusaamisen mahdollisuuden ja sen vuoksi suhtautuu epäluuloisesti muihin ihmisiin. Toinen ihminen on ikäänkuin oletusarvoisesti syyllinen kunnes toisin todistetaan. Harvaa ihmistä kuitenkaan kiinnostaa alkaa todistelemaan jollekin uudelle tuttavuudelle, että en ole ennakkoluulojesi mukainen syyllinen, vaan ihmiset vain ohittavat todistelua kaipaavat yksilöt. 

Eikä kiusaamisen tarvitse edes tapahtua lapsuudessa, vaan joku trauma myöhemminkin voi laukaista tämän. Olen havainnut yo. käytöksen itsessäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koettu kiusaaminen aiheuttaa valitettavan usein tilanteen, jossa aikuisena näkee kaikissa ihmissuhteissa kiusaamisen mahdollisuuden ja sen vuoksi suhtautuu epäluuloisesti muihin ihmisiin. Toinen ihminen on ikäänkuin oletusarvoisesti syyllinen kunnes toisin todistetaan. Harvaa ihmistä kuitenkaan kiinnostaa alkaa todistelemaan jollekin uudelle tuttavuudelle, että en ole ennakkoluulojesi mukainen syyllinen, vaan ihmiset vain ohittavat todistelua kaipaavat yksilöt. 

Eikä kiusaamisen tarvitse edes tapahtua lapsuudessa, vaan joku trauma myöhemminkin voi laukaista tämän. Olen havainnut yo. käytöksen itsessäni.

Ihmiset nyt yleisesti ottaen ovat pohjimmiltaan usein itsekeskeisiä ja epäluotettavia. Ei ole silti muuta vaihtoehtoa kuin yrittää luottaa muihin aina siihen asti, kunnes tulee ehkä joskus petetyksi syystä tai toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ja sitten ne kuppikunnat, joita muodostuu ihan joka paikkaan.

Naapurit muodostavat kuppikuntia.

Kaikille ei kerrota jätetään ulkopuolelle.

Muodostetaan meidän jengi.

Tosi ällöttävää, itse en tuollaista hyväksy. Sillä ei se ole aikuisten, miltei vanhusten toiminnaksi sopivaa.

Minusta kaikkien pitäisi kunnioittaa toisiaan ja tulla kaikkien kanssa toimeen. Ei kai sitä mikään ystävä tarvi olla jos heipat sanoo naapurille

Tuo on kyllä totta, mutta silloin kun heippa ei enään riitä, vaan toinen alkaa kuluttamaan sinun kallisarvoista aikaa kuin haahkalintu saaliin löydettyä tyhjään juoruiluun aina kun häntä huvittaa niin kannattaa tällöin jättää se heippa sanomatta, mikäli siitä tulee enemmän haittaa kuin hyötyä.

Huhhuh. Koittakaa suhtautua elämään ja toisiin ihmisiin, kuin tämä olisi peliä ja näytelmää, koska niinhän tämä elämä suurimmaksi osaksi on! :)

Ei ne kiusaajat ja narsistitkaan tee muuta, kun pelailevat omia pelejää, ei niitä tai ketään muutakaan kannata ottaa tosissaan.

Nähkää kaiken sen ja ensinnäkin ITSENNE läpi. Kun näette itsenne läpi, näette muidenkin.

Joten pelatkaa vaan siis mukana, mutta ei kannata suhtautua elämään ja ihmisiin noin perhanan vakavasti. Tai samaistua itseenne ja siihen rooliin, jota tahtomattanne esitätte.

Elämä on oikesti hyvin jumalaista, jos asioihin suhtautuu oikealla tavalla.:) Ei paljoa häiriköt tai muut vaikuta menoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.

Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa. 

- ei ap

Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.

No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.

Haista nyt kukkanen. Olet surkea vanhempi, jos yrität väkisin muokata toisesta jotain sinun mieliksesi.

Tottakai lasta pitää muokata ja opettaa selviytymään. Hyvät sosiaaliset taidot auttavat tässä. En tee sitä omaksi ilokseni vaan jotta lapseni selviytyisi elämässään eteenpäin ja saisi hyvän itsetunnon. Itseni on kasvatettu hyvin tiukasti ja ankarasti ja lähes täysin ilman mitään kontaktia ikäisiini lapsiin ennen kouluikää, joten katson kyllä ,että vanhemman velvollisuus on sosiaalistaa lapsensa. Niinhän koiranpennuillekkin tehdään, että ne selviytyy yhteiselämästä ihmisten ja toisten koirien kanssa.

Ootko sä tosissasi? Eihän lapsi pakotuksesta saa hyvää itsetuntoa, vaan siitä, että hänet hyväksytään sellaisena kun on, kerrotaan että hän on hyvä juuri sellaisenaan. Se on se viesti, joka pitäisi jokaiselle antaa. Älä jatka omia traumojasi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.

Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa. 

- ei ap

Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.

No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.

Haista nyt kukkanen. Olet surkea vanhempi, jos yrität väkisin muokata toisesta jotain sinun mieliksesi.

Tottakai lasta pitää muokata ja opettaa selviytymään. Hyvät sosiaaliset taidot auttavat tässä. En tee sitä omaksi ilokseni vaan jotta lapseni selviytyisi elämässään eteenpäin ja saisi hyvän itsetunnon. Itseni on kasvatettu hyvin tiukasti ja ankarasti ja lähes täysin ilman mitään kontaktia ikäisiini lapsiin ennen kouluikää, joten katson kyllä ,että vanhemman velvollisuus on sosiaalistaa lapsensa. Niinhän koiranpennuillekkin tehdään, että ne selviytyy yhteiselämästä ihmisten ja toisten koirien kanssa.

Ootko sä tosissasi? Eihän lapsi pakotuksesta saa hyvää itsetuntoa, vaan siitä, että hänet hyväksytään sellaisena kun on, kerrotaan että hän on hyvä juuri sellaisenaan. Se on se viesti, joka pitäisi jokaiselle antaa. Älä jatka omia traumojasi eteenpäin.

Kaikista paras ois, jos lapsia ja nuoria ei alusta alken huumattaisi ja kasvatettaisi just tuolla hyväksynnällä, koska just sen takia menetämme hallinan elää elämää todellisuuden kautta.

Vaan kun meidät huumataan hyväksynnällä, niin tulemme siitä riippuvaiseksi ja toisilla ihmisillä on valta tehdä meidät onnellisiksi tai onnettomiksi.

Eihän siihen tarvita, kun muutama "loukkaava" sana, niin raivostumme, eikö?

Kuinka paljosta tuskasta välttyisimme, jos toisten hyväksyntä/hylkäys ei olisi se suurin elämään vaikuttava asia.

Ei tarvis elää vankilassa miettien miksen ole ihmisille kelvollinen yms.

Mut tärkeitä on se, että tuostakin addiktiosta voi päästä vapaaksi jos haluaa ja uskaltaa.

Sitten se vapaus ja rakkaus vasta roihahtaakin! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.

Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.

Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.

Eihän tossa oo mitään järkeä.

Miksi ihmiset pelkää niin paljon?

Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.

Ihmiset pelkäävät asioita, joita he eivät ymmärrä. Erilaisuus koetaan uhaksi,ja se uhka pyritään poistamaan ihmisten keskuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaankaan helpota, mutta jonkun "pitää" olla.

Ei kiusatut/syrjityt pitävät ajatuksesta, että syrjityssä pitää olla jotakin vikaa siitä syystä, että alitajunnassa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, että sillä syrjityn paikalla voisi olla itse.

Lauma tarvitsee jonkin yhteisen "uhan/vihollisen" toimiakseen. Syrjintää ja eriarvoista kohtelua on ihan kaveriporikoiden ja perheenkin sisällä. Ei sen ole väkisin oltava mitään erityisen räikeää, mutta aina on joku josta "vitsaillaan" tms. useammin ja rankemmin, pidetään vähän pimennossa, jolla ei ole yhtä paljoa sanavaltaa, mahdollinen uhka tiputtaa joukosta tai kohdellaan muuten vähän eriarvoisemmin jne.

Eihän tossa oo mitään järkeä.

Miksi ihmiset pelkää niin paljon?

Miksi meidän pitää olla "uhkia" toisillemme? Eihän siinä oo mitään järkeä.

Ihmiset pelkäävät asioita, joita he eivät ymmärrä. Erilaisuus koetaan uhaksi,ja se uhka pyritään poistamaan ihmisten keskuudesta.

Erilaisuus ja uhka ovat siis pelkoa. Se vain on mielenkiintoista, miten esim minä valikoidun usein hylkiöksi. Ilmeisesti huonohko lapsuus vaikuttaa, lyö jonkin näkymättömän stigman. Olin toinen tytär ja hyvin pienestä asti sain kuulla, että minusta odotettiin poikaa, siis minua syyllistettiin omasta sukupuolestani. Mm tuo on jättänyt minuun jonkin alemmuuden. En aina ole hylkimisen kohteena, mutta huomaan asian helposti ja saatan eliminoida tilanteen ettei se pääsisi kehittymään.

Voimakkaammat alfa-ihmiset hyökkäävät helposti niskaani. Annan monesti takaisin, joka johtaa outoon tilanteeseen. Viimeksi työpaikalla pomon kanssa. En ole pomon ykkössuosikki. Minun on puolustettava itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset perhesuhteesi ovat? Osa kasvaa ulkopuolisuuden tunteen kanssa jo varhaisesta lapsuudestaan alkaen. Tämä kuvio sitten helposti toisinto muissakin yhteyksissä, kun oppii siihen, etteivät muut seuraasi vaikuta kaipaavan.

Ei siihen tarvita ongelmallisia perhesuhteita ja/tai hylkäämiskokemusta. Riittää, että on vain herkkä ja yksinkertaisesti erilainen vanhempiensa kanssa. 

- ei ap

Jos vanhemmat esimerkiksi koko ajan hokevat herkälle lapselle, että tämän pitäisi olla reippaampi, niin kyllähän se jättää kelpaamattomuuden tunteen.

No miksi se lapsi ei yritä enemmän. Kyllä minäkin olen tuota reippautta yrittänyt opettaa tukemalla ja kannustamalla lasta hänen sosiaalisissa vaikeuksissaan. Valitettavasti se nyt vaan on niin, että jokaisen ne sosiaaliset taidot täytyy joskus opetella.

Haista nyt kukkanen. Olet surkea vanhempi, jos yrität väkisin muokata toisesta jotain sinun mieliksesi.

Tottakai lasta pitää muokata ja opettaa selviytymään. Hyvät sosiaaliset taidot auttavat tässä. En tee sitä omaksi ilokseni vaan jotta lapseni selviytyisi elämässään eteenpäin ja saisi hyvän itsetunnon. Itseni on kasvatettu hyvin tiukasti ja ankarasti ja lähes täysin ilman mitään kontaktia ikäisiini lapsiin ennen kouluikää, joten katson kyllä ,että vanhemman velvollisuus on sosiaalistaa lapsensa. Niinhän koiranpennuillekkin tehdään, että ne selviytyy yhteiselämästä ihmisten ja toisten koirien kanssa.

Ootko sä tosissasi? Eihän lapsi pakotuksesta saa hyvää itsetuntoa, vaan siitä, että hänet hyväksytään sellaisena kun on, kerrotaan että hän on hyvä juuri sellaisenaan. Se on se viesti, joka pitäisi jokaiselle antaa. Älä jatka omia traumojasi eteenpäin.

Lässynlää. Nimenomaan en ole toistanut vanhempieni virheitä vaan kasvattanut lapseni vahvoiksi ja hyvällä itsetunnolla varustetuiksi ihmisiksi, jotka pärjää tilanteessa kuin tilanteissa. Onko sulla jotain mt-ongelmia vai miksi jankkaat koko ajan tätä hyväksymistä. Hyväksyn ja rakastan lapsiani ja juuripa siksi heidät olen kasvattanut ja opettanut sosiaalisiksi. Miten kasvatus ja opetus mitenkään estää hyväksymästä.? Taidat olla sairas tai yksinkertainen?

Jos tietäisin varmasti että ei joudu helvettiin niin haluaisin kuolla täältä jo. Mutta en uskalla. Ei minulla ole oikeasti syytä elää mutta olen vain olemassa turhanpanttina. No joskus on hyötyä kun aikuiset lapset tarvii rahaa niin voivat pyytää. Muuhun minua ei kukaan tarvii. 

"Hyljeksintä" voi olla todellista, mutta luultavammin omaa kuvitelmaa.

Kun sosiaaliset taidot on puutteelliset, ihminen on rasittava ja kiusallinen. Kun itsetunto on huono, kuvittelee kaikenlaista kielteistä itsestään ja heijastaa sen myös ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, ja sitten ne kuppikunnat, joita muodostuu ihan joka paikkaan.

Naapurit muodostavat kuppikuntia.

Kaikille ei kerrota jätetään ulkopuolelle.

Muodostetaan meidän jengi.

Tosi ällöttävää, itse en tuollaista hyväksy. Sillä ei se ole aikuisten, miltei vanhusten toiminnaksi sopivaa.

Minusta kaikkien pitäisi kunnioittaa toisiaan ja tulla kaikkien kanssa toimeen. Ei kai sitä mikään ystävä tarvi olla jos heipat sanoo naapurille

 

Tuo on kyllä totta, mutta silloin kun heippa ei enään riitä, vaan toinen alkaa kuluttamaan sinun kallisarvoista aikaa kuin haahkalintu saaliin löydettyä tyhjään juoruiluun aina kun häntä huvittaa niin kannattaa tällöin jättää se heippa sanomatta, mikäli siitä tulee enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kuin HAASKALINTU. Haahkat on ihan eri juttu. Heikko yleissivistys korreloi usein heikon itsetunnon kanssa.

Sama ongelma. 

Koulussa kiusattiin mm. ylipainon ja yh-vanhemman takia. Olen sosiaalisesti vähän simppeli, joten helppo oli luokan sekopään kehitellä juonia pääni menoksi. Jälkikäteen mietittynä ihan sairasta settiä ja todella manipuloivaa. Osa sekopään kavereista on pyytänyt aikuisiällä anteeksi käytöstään. 

Omalla kohdallani ulkopuoliseksi joutuminen oli kiusaamisen lisäksi seurausta poikkeavista kiinnostuksenkohteista. Harrastin siis ns. poikamaisia juttuja, kuuntelin raskaampaa musaa ja luin paljon kaikenlaista rajatiedosta sarjakuviin. Kotona ei opetettu mitään kädentaitoja, sekin eristi muista tytöistä. 

Peruskoulusta lukioon olin kiusattu, sitten hajosi mielenterveys lopullisesti. Katkera en enää juuri ole, mutta epäreilultahan kaikki tuntui, kun itse pyrin tulemaan juttuun muiden kanssa ym. Näin aikuisenakin on ollut vaikea löytää omankaltaista seuraa, joten olen mieluiten yksin. En koe mitään yhteyttä kehenkään, enkä toisaalta enää viitsi nöyryyttää itseäni tunkemalla mukaan mihinkään. Luulen että mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän menetän empatiakykyäni. 

Elämä ei ole reilua. 

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma. 

Koulussa kiusattiin mm. ylipainon ja yh-vanhemman takia. Olen sosiaalisesti vähän simppeli, joten helppo oli luokan sekopään kehitellä juonia pääni menoksi. Jälkikäteen mietittynä ihan sairasta settiä ja todella manipuloivaa. Osa sekopään kavereista on pyytänyt aikuisiällä anteeksi käytöstään. 

Omalla kohdallani ulkopuoliseksi joutuminen oli kiusaamisen lisäksi seurausta poikkeavista kiinnostuksenkohteista. Harrastin siis ns. poikamaisia juttuja, kuuntelin raskaampaa musaa ja luin paljon kaikenlaista rajatiedosta sarjakuviin. Kotona ei opetettu mitään kädentaitoja, sekin eristi muista tytöistä. 

Peruskoulusta lukioon olin kiusattu, sitten hajosi mielenterveys lopullisesti. Katkera en enää juuri ole, mutta epäreilultahan kaikki tuntui, kun itse pyrin tulemaan juttuun muiden kanssa ym. Näin aikuisenakin on ollut vaikea löytää omankaltaista seuraa, joten olen mieluiten yksin. En koe mitään yh

Jatkan vielä vähän. 

Olen avoimesti hymyilevä ja esim. tervehdin kunnolla tuttuja. Vanhemmat ihmiset usein pitävät minusta tämän takia, sanovat mm.  reippaaksi ja miellyttäväksi. Mutta muiden aikuisten parissa en oikein osaa olla, tuntuu että joko meillä ei ole mitään yhteistä maaperää (ja toisesta paistaa kilsan päähän ettei sitä edes kiinnostaisi luoda yhteyttä) tai sitten muut kokevat minut tyhmänä. En möläyttele mielipiteitäni tai esim. näytä oudolta, mutta aina vaan ihmiset kokevat tarvetta esim. selittää minulle auki termejä tai puhua kuin lapselle. (Lähes joka kerta olen tiennyt asiasta enemmän kuin selittäjä itse, mutta enpä ole viitsinyt nokittaa. Turhaa pätemistä se sellainen.)

Silmätikuksi joutuu ainakin sillä ettei itse osallistu sellaisiin juttuihin joita laumasielut, toisin sanoen ehkä esim. kokonainen koululuokka, harrastaa, osa suoraan ja osa epäsuorasti. Omassa koulussani hyväksytyksi tuleminen olisi edellyttänyt sitä että osallistut kiusaamiseen jota kaikki muut harjoittivat. Minusta tuli hylkiö, koska en ymmärtänyt osallistua kiusaamiseen, mutta toisaalta minua ei myöskään uskallettu kiusata. En sopinut sen paremmin kiusaajan kuin kiusatunkaan rooliin joten olin kummajainen ja hylkiö.

Myös muutamassa muussa yhteisössä minusta tuli hylkiö, koska asetuin vastustamaan valtapelejä itsessään, en taistelemaan vallasta.

Ihmiset niin tykkäisivät pelata pelejään ja odottavat sitä myös muilta.

Et nuole ihmisten peetä, kaunistele asioita vaan kuin asiat ovat.

Tälläiset ihmiset kauhistuttaa varsinkin mekkokansaa.

Mitä olen itse havainnut, niin ulkonäkö vaikuttaa. En tarkoita kaunis/ruma, vaan esimerkiksi jos on hoikkarakenteinen, niin moni tulkitsee rääpäleeksi ja kohtelee kuin kadulla olevaa sontaa ihan vain sen takia. Jos taas silmät ovat 'liikaa' ulkosyrjistä alaspäin kaartuvia, niin ihmiset pitävät surumielisenä. Sen sijaan jos kulmakarvat ovat normaaliasennossakin vähän 'vihaisesti', niin ihmiset tulkitsevat jotenkin jämptiksi kaveriksi, jonka kanssa on kiva olla tekemisissä.

Aikana, jona ulkonäön ei pitäisi vaikuttaa, ulkonäkö on kaikki kaikessa.