Mistä tulee käsitys "epäitsekäs vanhempi, itsekäs lapseton"?

Ihan ihmisestä kiinni,on paljon itsekkäitä vanhempiakin. Tosi hyvä että tehdään valinta,lisääntyä tai ei.Ei tartte tehdä ja synnyttää ei toivottuja lapsia.Kuinkahan monelta ois jäänyt lapset aikoinaan tekemättä jos olisi ollut enemmän hyväksyttyä.

Vierailija kirjoitti:

Monella on syvällä itsekkäitä motiiveja olla hankkimatta lapsia. Omista lähtökohdistaan toista auttaessaan ei koskaan luovu mistään ja on siis pohjimmiltaan itsekäs.

Hädässä ystävä tunnetaan! Onko hän sinulle oikea ystävä?

Mietitäänpä vähän. Autat lastasi, jonka olet hankkinut, koska sinä halusit olla vanhempi. Kaikki se vaivannäkö on sinun ihan itse haluamaasi, jotta sinä saisit kokea vanhemmuuden. Eli, kuten juuri kirjoitit, olet yksi näistä moittimistasi itsekkäistä: "omista lähtökohdistaan toista auttaessaan ei koskaan luovu mistään ja on siis pohjimmiltaan itsekäs". 

Yksi esimerkki auttoi aikoinaan minua tajuamaan tämän itsekkyysväitteen totaalisen paikkaansapitämättömyyden: se, että lapsia haluamaton nainen on itsekäs. Ei miehistä vedetä tällaisia johtopäätöksiä täällä tai muuallakaan. 

Ylen vela-miehistä ja vela-naisista kirjoitetut jutut saivat myös sen verran erilaisen vastaanoton, että ko. artikkeleista kirjoitettiin kolmas artikkeli, jossa kerrottiin, että miesten lapsettomuuspäätös ei herättänyt ihmeempiä kommentteja. Naisten lapsettomuusvalinta sen sijaan sai aikaan raivokkaiden kommenttien ryöpyn. 

Itsekkyysväite liittyy hyvin vahvasti naisen perinteiseen rooliin. Naisen tulee uhrautua perheensä hyvivoinnin eteen - tämä näkyy myös asenteissa äitien vs. isien uupumusta kohtaan tai keskusteluissa lastenhoidosta: kun mies hoitaa lapsensa, hän uhrautuu. Kun nainen tekee saman, hän alisuoriutuu. 

T. Vela

Kuten kommentti 43 todistaa, näissä itsekkyysväitteissä elää hyvin vahvana käsitys siitä, että äitiys on naisen velvollisuus. Mutta tosi harva ymmärtää tätä. 

Koska vanhat asenneilmapiirit kummittelevat yhä. Lasten tekoa ollaan pitkään hekumoitu hyveellisenä, moraalisesti oikeana tekona johon jokaisen kunnon kansalaisen tulee ilman muuta pyrkiä. Osa pettyy perhe-elämään ja silloin alkaa ärsyttää etteivät lapsettomat näytä saavan rangaistusta "väärästä valinnasta." Aletaan irvailla yksinäisestä vanhuudesta, henkisen kehityksen pysähtymisestä ja siitä miten lapsettomalla ei voi olla oikeita ongelmia tai käsitystä oikeasta rakkaudesta. Varmaankin tuntuu helpottavalta ajatella että vaikka itse kärsiikin, on ainakin parempi ihminen kuin toinen. Epäitsekkäämpi, uhrautuvaisempi ja henkisesti valaistuneempi.

Ymmärrän ajatuksen siitä että lapsen saapuminen jalostaa vanhempia epäitsekkääksi kun aikuiset joutuvat keskittymään lapseen. Mutta lapsi ei ole ainoa epäitsekkyyttä opettava tapahtuma elämässä, jokainen ihminen kehittyy vanhetessaan. On sairastavia sukulaisia ja vaativia lemmikki-eläimiä, on surua, on murhetta, ihmissuhteita, menetyksiä, riemua ja elämän heittelyä. Henkinen kasvu vain usein laitetaan vanhemmuuden piikkiin vaikka meistä jokainen kehittyy joka tapauksessa. On todella kapeakatseista ja outoa ajatella että niillä jotka eivät lapsia saa, elämä jotenkin pysähtyy kuin odottamaan lisääntymistä.

Vierailija kirjoitti:

Koska vanhat asenneilmapiirit kummittelevat yhä. Lasten tekoa ollaan pitkään hekumoitu hyveellisenä, moraalisesti oikeana tekona johon jokaisen kunnon kansalaisen tulee ilman muuta pyrkiä. Osa pettyy perhe-elämään ja silloin alkaa ärsyttää etteivät lapsettomat näytä saavan rangaistusta "väärästä valinnasta." Aletaan irvailla yksinäisestä vanhuudesta, henkisen kehityksen pysähtymisestä ja siitä miten lapsettomalla ei voi olla oikeita ongelmia tai käsitystä oikeasta rakkaudesta. Varmaankin tuntuu helpottavalta ajatella että vaikka itse kärsiikin, on ainakin parempi ihminen kuin toinen. Epäitsekkäämpi, uhrautuvaisempi ja henkisesti valaistuneempi.

Ymmärrän ajatuksen siitä että lapsen saapuminen jalostaa vanhempia epäitsekkääksi kun aikuiset joutuvat keskittymään lapseen. Mutta lapsi ei ole ainoa epäitsekkyyttä opettava tapahtuma elämässä, jokainen ihminen kehittyy vanhetessaan. On sairastavia sukulaisia ja vaativia lemmikki-eläimiä, on surua, on murhetta, ihmissuhteita, menetyksiä, riemua ja elämän heittelyä. Henkinen kasvu vain usein laitetaan vanhemmuuden piikkiin vaikka meistä jokainen kehittyy joka tapauksessa. On todella kapeakatseista ja outoa ajatella että niillä jotka eivät lapsia saa, elämä jotenkin pysähtyy kuin odottamaan lisääntymistä.

Tämäpä juuri. Ihan kuin vaikka 60-vuotias, vanhempansa haudannut ihminen olisi edelleen samanlainen kuin se lapsia hankkinut oli ennen lapsia, esim. parikymppisenä. 

Ihminen kypsyy kasvaessaan ja vanhetessaan, jos siihen on ylipäätään kykyä. Oli lapsia tai ei.