Lue keskustelun säännöt.
Onko vaimo narsisti?
28.11.2018 |
Aina ennen nauroin näitä vauva.fi:n juttuja huonoista parisuhteista, mutta viime aikoina on tullut kova tarve kirjoittaa itse anonyymi avautuminen.
Olen 35-vuotias mies, vaimo on 33. Kun menimme naimisiin 7 vuotta sitten niin puhuimme perheestä jne. Viimeiset 2 vuotta olen yrittänyt varovasti kysyä, että olisiko ehkä aika lapsille, mutta homma menee aina riitelyksi, koska vaimo ei halua puhua aiheesta. Viime kerralla hän sanoi, että ei kyllä jaksa mitään lapsia vaan käy mieluummin töissä. Tosin töistäkin valittaa koko ajan, että ei halua sinne mennä vaan haluaisi pysyä kotona, mutta lapsi olisi ainoa syy siihen.
Parisuhteemme on viimeisten 2 vuoden aikana ollut ennemminkin sisarusssuhde kuin aviopari. Vaimoa ei kiinnosta seksi yhtään. Tänä vuonna seksiä oli 4 kertaa: ystävänpäivänä, hääpäivänä, lomalla ja kerran kun vaimo tuli viinipäissään juhlista kotiin. Aina kun yritän ehdottaa niin joko väsyttää liikaa tai vaimo keksii syyn riidellä, jos on sattunut itse vahingossa ehdottomaan seksiä aiemmin päivällä.
Kotona en osaa tehdä mitään oikein. Imuroin ja pesen lattiat ja vaimo tekee pyykit ja pesee vessat. Minä kokkaan ruokaa, vaimo ei. Kotityöt on jaettu 50/50, mutta minun tekemiseni on tottakai aina väärin tehty. Lisäksi minä olen se, joka remontoi vaatehuoneen kun vaimo välttämättä halusi uudet kaapit jne.
Kotona en uskalla istua sohvalle esim. katsomaan urheilua, koska vaimo tulee heti kysymään, että eikö ole mitään tekemistä. Itse hän saa toki katsoa salkkareita ja muuta makuuhuoneessa, koska töissä oli niin rankkaa. Minä käyn siis myös 8-16 töissä ma-pe. Viikonloppu alkaa mulle ehkä lauantaina klo 16 j loppuu sunnuntaina klo 12 kun vaimo herää. Lauantaisin pitää aina väkisin tehdä jotain ja sunnuntaina saan kuulla, että voisin tehdä pyykit. Omat pyykit hän toki tekee vasta maanantaina töiden jälkeen. Jos sillä aikaa luen vaikka lehteä niin tuloksena on ripitys, että voisin tehdä jotain.
Vaihdan työpäivän päätteeksi aina kotoisemmat vaatteet päälle, koska olen muuten puvussa / pikkutakissa. Viime viikot olen saanut kuulla, että eikö muka ole muuta päälle pantavaa kuin rennot vaatteet? Ja voisin kuulemma jo alkaa miettimään, että mitä kesällä takapihalle tehdään.
Kavereilleen vaimo valittaa, että hän saa aina tehdä kaiken itse ja minusta ei ole mihinkään. Miksi hän on kanssani vielä yhdessä?
Kommentit (179)
Nostan ap:lle hattua , kun jaksat tommosta. Eiköhän kumminkin pitäisi ruveta keskustelemaan erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.
Hänellä on paha olla ja aina on olemassa pieni mahdollisuus, että paha olo helpottaa eron myötä. Jos siis pääasiallinen huudon lähde on teidän suhde.
Tässä on myös se ongelma, että vaimon paras ystävä BFF on tosiaan terapeutti ja olen kuullut, että kun vaimo avautuu hänelle niin tämä BFF lohduttaa häntä sillä, että sellaisia ne miehet ovat ja että vaimon käytös on aivan normaalia. Sen vuoksi en tiedä, että toisiko joku parisuhdeterapeutti mitään apua.
Aamulla vaimo oli taas anteeksipyytävä ja korvat luimussa teki itselleen eväitä töihin. Kohta tulee varmaan taas WhatsAppia, että eihän hän sitä eilen tosissaan tarkoittanut, oli vain väsynyt.
No varmaan on totta. On väsynyt eikä tarkoittanut eikä halunnut huutaa. Kysymys on nyt sitten se, mitä sille väsymykselle tehdään.
Asennemuutos puolin ja toisin on tarpeen, jos haluatte selättää sen yhdessä. Kaikkien etu olisi yrittää kääntää laiva heti.
Minusta tuli takertunut tarvitsija, kun vanhempani sairastui ja kuoli ja töissä oli samalla liian rankkaa. Olisin tarvinnut läheisyyttä enemmän kuin ennen. Olin kuin vauva, joka kitisi tarvettaan enkä osannut lopettaa kuin silloin kun sain rakkautta yllin kyllin. Samaan aikaan miehellä oli muutamat uudet kuviot, mistä syystä hänen mielenkiintoaan suuntautui niihin, vaikka uskonkin rakastaneen minua. Suhde meni sitten kiville ja menetin elämäni rakkaimman ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.
Sama. Vaimo on hurmaava ja naurava oman veljensä ja omien kavereidensa seurassa. Myös hänen kavereidensa kanssa vietämme 95% viikonloppumenoista. Minun kavereitteni kanssa hän haluaa olla niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. Yleensä jos olemme sopineet esim. mun kaverin ja hänen vaimonsa kanssa peli-iltaa tms. niin se täytyy viime hetkessä perua, koska vaimo ei jaksakaan sitä ja sitä ihmistä. Katsoo sitten mieluummin koko illan yksin makuuhuoneessa Netflixiä ja valittaa seuraavana päivänä, että olipa tylsä viikonloppu. Jos taas vaimo on suunnitellut omien kavereidensa ja heidän puolisoiden kanssa jotain, kestävät ne iltamat klo 4 aamuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon kiinnostavampaa olisi ymmärtää, mikä sinua vaivaa. Perut omankin Egyptin matkasi, kun vaimo ei halua lähteä - minkä ihmeen takia? Miksi muutenkin annat kohdella itseäsi noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsuudesta että äiti oli tuollainen. Kotona oli rentoa ja mukavaa kunnes äitin auto kaartoi pihaan.. koko ilta meni huutamiseksi jos joku juttu oli jäänyt tekemättä, tyyliin kukaan ei mennyt avaamaan hänelle ovea kun hän tuli kauppakassin kanssa tai kengät oli sekaisin eteisessä 🙄 asiat oli muutenkin tehtävä JUURI SILLOIN kun hän keksi että ne on tehtävä, ei käynyt hetken päästä eikä huomenna.
Samanlaista se on meillä. Keväällä loukkasin akillesjänteen ja lääkäri määräsi viikon pakkolepoa. Diagnoosi oli perjantaina, lauantaina oli vaimon mielestä aivan pakko istuttaa uudet omenapuut ja repiä aita irti. Ei riittänyt ensi viikolla vaan samantien. Olisi kuulemma todella typerää, jos vain makaisin sohvalla enkä tekisi pihatöitä. Sehän on vain akillesjänne..
Siis oikeasti juokse nyt hyvä mies karkuun saman tien. Älä ainakaan tee lapsia tuolle kammottavalle ihmiselle, olet sitten kiikissä lopun ikääsi.
Mitä sinä pelkäät niin paljon enemmän kuin vaimoasi että et uskalla lähteä? Yksinoloa, muiden kommentteja vai mitä?
Hommaa oma kämppä ja lähde.
Pelkään muiden kommentteja, perheen reaktiota. En tiedä, varmaan kaikkea mikä sen jälkeen olisi epävarmaa.
Aina raivareiden jälkeen vaimo seuraavana päivänä pyytää anteeksi ja hyväksyn anteeksipyynnön.
Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas?
Itsekin jumitin aikanaan liian kauan epäterveessä parisuhteessa kun en vaan uskaltanut lähteä epävarmaan tulevaisuuteen. Lähdin sitten kuitenkin enkä ole päivääkään katunut. Otahan itseäsi niskasta kiinni ja lähde. Ette varmasti ole kumpikaan onnellisia nykytilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.
Sama. Vaimo on hurmaava ja naurava oman veljensä ja omien kavereidensa seurassa. Myös hänen kavereidensa kanssa vietämme 95% viikonloppumenoista. Minun kavereitteni kanssa hän haluaa olla niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. Yleensä jos olemme sopineet esim. mun kaverin ja hänen vaimonsa kanssa peli-iltaa tms. niin se täytyy viime hetkessä perua, koska vaimo ei jaksakaan sitä ja sitä ihmistä. Katsoo sitten mieluummin koko illan yksin makuuhuoneessa Netflixiä ja valittaa seuraavana päivänä, että olipa tylsä viikonloppu. Jos taas vaimo on suunnitellut omien kavereidensa ja heidän puolisoiden kanssa jotain, kestävät ne iltamat klo 4 aamuun.
Sopikaa se peli-ilta kaverisi luo. Sinä menet sinne ja annat vaimosi maata kotona. Mikä ihme sinua vaivaa?
Akka pihalle ja uusi suopeampi tilalle on mun neuvo. Itse olin ex-miehen kanssa samassa tilanteessa. Tein aina kaiken väärin. Pukeuduin väärin, siivosin väärin, söin väärin ja jumalaut kampasin tukkanikin väärin. Olisin halunnut lapsia, sillä niistä oli puhe ennen naimisiin menoa. Kun työt, se, tämä ja tuo on syitä, että ei lapsia nyt. 10 vuotta jaksoin, sitten tuli stoppi, olin 34 vuotias ja luulin, ettei mulle enää lapsia tai fiksua miestä suoda. Elin sinkkuna 2kk ja löysin paljon paremman, mikä rauha ilman nakutusta ja kontrollointia. Meillä on nyt 2 lasta ja hyvä suhde, kannatti todellakin lähteä lätkimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.
Tosi surullinen tilanne sun ja lasten kannalta. Ei ihan terveeltä kuulosta vaimosi. Mulla oli samantyyppistä oireilua mutta onneksi itse tajusin tilanteen ja tein sille jotain. Nyt on epävakaus aika hyvin hallinnassa. Se vaan vaatii sen että tunnistaa itsessä ongelman, muiden sanomiset ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Paljon kiinnostavampaa olisi ymmärtää, mikä sinua vaivaa. Perut omankin Egyptin matkasi, kun vaimo ei halua lähteä - minkä ihmeen takia? Miksi muutenkin annat kohdella itseäsi noin?
Jos tietäisin vastauksen miksi annan kohdella itseäni noin niin tuskin tätä kirjottaisin tänne.
Matka piti tottakai perua, koska vaimo ei halunnut lähteä ja teki selväksi, että jos yhdessä oltiin menossa niin yhdessä ei myöskään lähdetä. Siitähän olisi tullut kauhea farssi, jos olisin lähtenyt noin vain lomalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatteletko, että jos me toteamme, että vaimosi on ihan ilmeinen narsisti, niin sitten kaikki selittyy sillä ja voitte jatkaa onnellisina parisuhteessanne? Ei, mikään kertomassasi ei viittaa narsistiseen persoonallisuushäiriöön.
Sen sijaan sinun käytöstäsi ihmettelen. Miksi annat kohdella itseäsi noin? Vaimosi ei pysty arvostamaan eikä kunnioittamaan sinua tippaakaan. Hän on kanssasi, koska ilmeisesti parisuhteenne tarjoaa taloudellista turvaa ja etua. Jonakin päivänä hän kuitenkin kohtaa miehen, joka vie häneltä jalat alta ja joka ei suostu tuolla tavalla kohdeltavaksi. Viimeistään neljänkympin kriisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kiinnostavampaa olisi ymmärtää, mikä sinua vaivaa. Perut omankin Egyptin matkasi, kun vaimo ei halua lähteä - minkä ihmeen takia? Miksi muutenkin annat kohdella itseäsi noin?
Jos tietäisin vastauksen miksi annan kohdella itseäni noin niin tuskin tätä kirjottaisin tänne.
Matka piti tottakai perua, koska vaimo ei halunnut lähteä ja teki selväksi, että jos yhdessä oltiin menossa niin yhdessä ei myöskään lähdetä. Siitähän olisi tullut kauhea farssi, jos olisin lähtenyt noin vain lomalle.
Farssi? Mitä olisi tarkoittanut "farssi"? Minun on hyvin vaikea tuntea myötätuntoa sinua kohtaan, en pysty edes ymmärtämään. Oma puolisoni ei ikimaailmassa alistuisi tuollaiseen, emme olisi parisuhteessa jos olisin tehnyt hänelle tuollaisen tempun. Jos sanoisin hänelle, että en lähdekään peli-iltaan hänen kavereidensa luo, hän ilmoittaisi olevansa siitä pahoillaan ja toivottaisi minulle mukavaa koti-iltaa ja lähtisi itse. Jos ilmoittaisin, etten lähdekään ulkomaanmatkalle, hän ilmoittaisi olevansa siitä pahoillaan, sanoisi luultavasti että seuraavan kerran kun yhteistä matkaa suunnittelemme niin käydään hyvin vakava keskustelu siitä, ovatko molemmat siihen myös sitoutuneita, ja sen jälkeen toivottaisi mukavaa viikkoa ja lähtisi sopimalleen matkalle.
Minusta alkaa tuntua, että tämän on pakko olla provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kiinnostavampaa olisi ymmärtää, mikä sinua vaivaa. Perut omankin Egyptin matkasi, kun vaimo ei halua lähteä - minkä ihmeen takia? Miksi muutenkin annat kohdella itseäsi noin?
Jos tietäisin vastauksen miksi annan kohdella itseäni noin niin tuskin tätä kirjottaisin tänne.
Matka piti tottakai perua, koska vaimo ei halunnut lähteä ja teki selväksi, että jos yhdessä oltiin menossa niin yhdessä ei myöskään lähdetä. Siitähän olisi tullut kauhea farssi, jos olisin lähtenyt noin vain lomalle.
Farssi? Mitä olisi tarkoittanut "farssi"? Minun on hyvin vaikea tuntea myötätuntoa sinua kohtaan, en pysty edes ymmärtämään. Oma puolisoni ei ikimaailmassa alistuisi tuollaiseen, emme olisi parisuhteessa jos olisin tehnyt hänelle tuollaisen tempun. Jos sanoisin hänelle, että en lähdekään peli-iltaan hänen kavereidensa luo, hän ilmoittaisi olevansa siitä pahoillaan ja toivottaisi minulle mukavaa koti-iltaa ja lähtisi itse. Jos ilmoittaisin, etten lähdekään ulkomaanmatkalle, hän ilmoittaisi olevansa siitä pahoillaan, sanoisi luultavasti että seuraavan kerran kun yhteistä matkaa suunnittelemme niin käydään hyvin vakava keskustelu siitä, ovatko molemmat siihen myös sitoutuneita, ja sen jälkeen toivottaisi mukavaa viikkoa ja lähtisi sopimalleen matkalle.
Minusta alkaa tuntua, että tämän on pakko olla provo.
Tämä. Miten lapanen voi mies olla?? ”Vaimo kielsi niin tietenkään en lähde.” Ei minulle tulisi mieleenkään perua omaa matkaani joka on jo maksettu, vain siksi ettei toista yhtäkkiä huvita :,D ehkä vaimosi on kyllästynyt siihen ettet ole yhtään mies, hän joutuu olemaan sekin kun sinusta ei siihen ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.
Tosi surullinen tilanne sun ja lasten kannalta. Ei ihan terveeltä kuulosta vaimosi. Mulla oli samantyyppistä oireilua mutta onneksi itse tajusin tilanteen ja tein sille jotain. Nyt on epävakaus aika hyvin hallinnassa. Se vaan vaatii sen että tunnistaa itsessä ongelman, muiden sanomiset ei auta.
Miten sinä sait epävakauden hallintaan? Onnistuiko muutos aivan yksin vai auttoiko tai muuttiko puoliso jotain omassa käytöksessään?
Minulla hylkäämistrauma lapsuudessa ja kaikki menee hyvin niin kauan kuin minulla on riittävän turvallinen olo. Kun koen kumppanin henkisesti liian kaukana olevaksi, olen kuin vauhko hevonen ja rauhoittuminen on vaikeaa. Voiko sen varmuuden taikoa takaisin omaan päähän vai auttaako siihen vain se, että kumppani antaa riittävän turvan? Ja onko aidosti hyvä ja tyytyväinen olo, jos on työstänyt asiat yksin päässään?
Vaimosi on itsekäs ja ikävä ihminen. Hänestä tulisi todennäköisesti laiska ja kontrolloiva äiti, jos siihen ikinä suostuisi. Kerää voimia eroon, mene vaikka yksin terapiaan käymään läpi asioita ja sitä ettet enää jatkossa alistu hyväksikäytettäväksi.
Sillä sitähän tuo on, henkistä väkivaltaa. Haluatko olla suhteessa jossa sinua ei hyväksytä ja rakasteta sellaisena ihmisenä ja persoonana kuin olet?
Vaimosi ei halua että sinulla on hyvä olla. Hyvässä parisuhteessa halutaan sille puolisolle hyvää, silloinkin kun on vaikeammat ajat, väsyttää arki ja on muita elämän kriisejä.
Aseta aikaraja itsellesi. Jos vaimon asenne ei muutu niin lähde esim. tammikuussa. Kerro se hänelle. Et ole onnellinen hänen kanssaan ja se ei johdu sinusta vaan hänen käytöksestään.
Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.
Tosi surullinen tilanne sun ja lasten kannalta. Ei ihan terveeltä kuulosta vaimosi. Mulla oli samantyyppistä oireilua mutta onneksi itse tajusin tilanteen ja tein sille jotain. Nyt on epävakaus aika hyvin hallinnassa. Se vaan vaatii sen että tunnistaa itsessä ongelman, muiden sanomiset ei auta.
Miten sinä sait epävakauden hallintaan? Onnistuiko muutos aivan yksin vai auttoiko tai muuttiko puoliso jotain omassa käytöksessään?
Minulla hylkäämistrauma lapsuudessa ja kaikki menee hyvin niin kauan kuin minulla on riittävän turvallinen olo. Kun koen kumppanin henkisesti liian kaukana olevaksi, olen kuin vauhko hevonen ja rauhoittuminen on vaikeaa. Voiko sen varmuuden taikoa takaisin omaan päähän vai auttaako siihen vain se, että kumppani antaa riittävän turvan? Ja onko aidosti hyvä ja tyytyväinen olo, jos on työstänyt asiat yksin päässään?
Hylkäämisjuttuja mullakin on taustalla eli ymmärrän sun tilanteen aika hyvin. Se auttaa että puoliso ymmärtää syyt käytöksen takana mutta muutoksen voit tehdä vain sä itse. Yksin ei kannata edes yrittää, mulla oli psykiatrinen sairaanhoitaja tukena. Suosittelen sullekin. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito… hyviä ohjeita epävakauden omahoitoon, kannattaa tutustua ajan kanssa.
Olen edelleen epävarma mutta olen oppinut hengittämään ennen täysraivaria. Opettelen siis tunnistamaan eron todellisen tilanteen ja mun mielen luoman tilanteen välillä. Usein todellisuudessa ei ole mitään hätää eikä uhkaa tulla hylätyksi mutta mieli värittää trauman perusteella asiat uusiksi. Ne kun oppii erottamaan niin ollaan hyvällä mallilla.
Heti tuli mieleen ettei nyt välttämättä narsisti ole mutta laiska ja itsekeskeinen. Toki voi olla narsistisia piirteitä mutta niitä on enemmän tai vähemmän kaikilla. Sinuna keskustelisin asiasta suoraan kasvotusten ystävällisesti ja asiallisesti.
Älä missään nimessä ala lapsia tuollaisen naisen kanssa tekemään vaikka hän jossain vaiheessa haluaisikin. Narsisti hän ei ole. Itselläni on omakohtainen parisuhdekokemus sellaisesta. Olet vielä mieheksi nuori ja saat hyvinkin hommattua kolmekymppisen kivan naisen itsellesi. Ts. nyt vaan etsit paremman äitimateriaalin. Nykyään on tinderit ja muut väylät. Ts. verkot voi heittää tosi laajalle. Ota itsellesi empaatti. Seuraavat piirteet jos tulevat vastaan niin juokse kovaa; patologinen mustasukkaisuus, kontrollointi (oman tilan kaventaminen), patologinen valehtelu, kyvyttömyys ottaa vastaan kritiikkiä, raivokohtaukset. Suhteen unelma-alku voi hiljalleen valua tuolle tielle ja silloin olet tekemisissä pedon kanssa inhimillisen ihmisen sijasta.
M45
Lähde kun vielä voit. Mulla on vähän samanlainen vaimo, sillä erolla että on lapsia. Nyt kun lapset on tullu kouluikään niin niitä on alettu kohtelemaan samalla tavalla. Lasten pitäisi koko ajan olla äidille mieliksi tai alkaa huuto. Ja huutamiseen liittyy se että sanotaan jotain todella ilkeää.
Vaikea tästä on erota kun en haluaisi että lapset joutuu kestämään tuota huutajaa yksin. Sanottakoon että kaikki ydinperheen ulkopuoliset pitävät häntä ihanana ihmisenä. Huutaa vain rakkaimmilleen.