Miten ihmeessä joillakin tunteet sumentaa järjen ihan kokonaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen aina luullut, että ratkaisut tehtävä järjellä. Mutta oltuani vuosia järkisuhteessa, totesin että ei enää ikinä...

Miten olisi kultainen keskitie? 

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että riidellään kunnolla, rakastellaan kunnolla ja eletään kunnolla. Säästöliekillä eläminen on liikaa itseensä kuoreen laittamista, ei antamista tai vastaanottamista jos siis elämässä muuten menee hyvin.

Miten tämä liittyy ketjun aiheeseen tai keskusteluun? Ei mitenkään?

Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa me kaikki ollaan tunneihmisiä.

Päätökset syntyvät alitajunnassa jo ennen kuin tajuamme mitään päättäneemmekään, ja sitten teot selitetään jälkikäteen enemmän tai vähemmän järkevästi.

Itsensä kampittajat ja vahingoittajat ovat tyypillisesti elämänsä aikana olleet aina kaltoinkohdeltuja. Heille vaikeat tilanteet ja henkinen tuska ovat kodikkaita tunteita, joten ne perstuntumapäätökset ovat aina kohti näitä, ei kohti tasapainoa ja hyvää elämää.

Joku kysyi sitä, että miksi toiset tekevät tunteella tyhmiä päätöksiä ja toiset fiksuja. Tämä kuulostaa hyvältä selitykseltä. Ap

Tunteiden tueksi on myös joskus tosi helppo kehitellä järkiperusteita, vaikka pelkällä järjellä ajateltuna ajatus olisikin huono.

Toisaalta huono tunne tai aavistus voi pelastaa monelta myöhemmin huonoksi ilmenevältä ratkaisulta. Intuitiota kannattaa kuunnella, mutta se ei estä ajattelemasta. Intuitio voi pelastaa esim. ikävältä työilmapiiriltä, josta ei työhaastattelussa ilmene mitään tai huonolta parisuhteelta, jonka alussa toinen osapuoli käyttäytyy vielä todella ihanasti. Tuollainen aavistus kielii usein jostain sellaisesta asiasta, jota ei järkeilemällä pysty päättelemään.

Mutta totta on, että toisinpäinkin voi mennä vikaan ja pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oudoksun robottimaisia ihmisiä joilla ei ole ensinkään mitään tunteita. Pelkkää tasaista puheensorinaa vailla mitään tunteiden paloa, edes suuttuessaan tai rakastuessaan ääni tai ilme värähdä. Tämmöisiä ihmisiä enemmän pelkään kuin temperamenttisia ihmisiä, heistä sentään näkee mitä mieltä ja millä mielellä ovat jotta voi varautua.

Mistä tiedät nuo tunteet, ovatko "tunteettomat" sanoneet suoraan, että ovat suuttuneita tai rakastuneita?

Kyllä sen huomaa, kun kuuntelee ihmisten puheita. Joku voi sanoa esim. ettei ymmärrä, miten joku voi suuttua niin järjettömästi, että alkaa huutaa, vaikka on ihan aikuinen ihminen, jonka pitäisi kyetä keskustelemaan järkevästi ja hillitsemään käytöksensä.

Tuolla tavalla puhuvan ihmisen täytyy minusta olla aika vähätunteinen. Ei hän muuten voisi sanoa, ettei ymmärrä tuollaista asiaa.

Eivät ole oppineet tunnistamaan tunteitaan on oikein hyvä kuvaus. Kahdenkympin pintaan tein järjettömiä typeryyksiä muka rakastuneena. En nähnyt himoa ennen kuin oli liian myöhäistä.

Noh, fiksu oppii, nyt osaa varautua siihen että sopimatontakin voi haluta, jolloin huonoissakin tilanteissa osaa hillitä impulssinsa. Jotka ovat edelleen vahvoja, olen läpeensä tunneihminen.

Parhaillaan elämää on ravistellut pitkän ja alunperin onnellisen, sittemmin raskaaksi muuttuneen avioliiton ulkopuolinen rakastuminen. Ei ole pienintäkään pelkoa siitä, että pettäisin tai eroaisin riitaisasti ja uuteen heti hypäten. Hirveän määrän työtä olen kyllä tehnyt miettiessäni, mikä tilanteeseen ajoi, miten voin parantaa suhdettani tai voinko, kertooko tämä siitä, että on aika siirtyä eteenpäin, tai onko jokin kokonaan muu asia vialla.

Ei tunteiden vahvuudella ole mitään tekemistä järjettömäksi muuttumisessa, mutta ehkä joillekin ne vahvat tunteet yllättävät vähän liian myöhään elämässä. Silloin voi vaikuttaa hölmöltä, vain, koska aiemmin ei ole ollut tilaisuuksia oppia olemaan niiden kanssa.

Narsisti karttelee ihmistä jonka tietää näkevän hänen lävitseen.