Miksi jotkut roikkuvat tunteissaan ihmisessä, joka on jo rakastunut toiseen?

Ap:n kaltaiset tunnekylmät ihmiset on pelottavia.

Mulla on tunteita erästä ihmistä kohtaan, ollut jo monta vuotta. Hän on toisen kanssa, en voi saada häntä. Olen kertaalleen saanut rukkaset, ja toista kertaa en kysy. 

Tunteeni eivät ole kuitenkaan kuolleet mihinkään. 

Hyväksyn tilanteen, ja olen kiitosvaan mieluummin tällainen kuin ihminen jonka tunteet ovat kuin tuuliviiri tai niin olemattomat että ne saa vain "ohjattua" toisaalle halutessaan tai ensimmäisen pettymyksen myötä.

Mun mielestä on hienompaa olla intohimoinen ihminen vaikka ilman vastakaikua kuin tunnekylmä. Ei se tarkoita että tunteiden vietävänä pitäisi hölmöillä. Ainakin tästä toivottomasta tilanteestani on se hyöty etten mene vahingossakaan rakastumaan ja aloittamaan suhdetta jonkun ap:n tapaisen ihmisen kanssa joka ei pysty vastaamaan syviin tunteisiin vaikka näyttääkin ihastuneelta. Nyt minulla ei ainakaan ole vääriä luuloja siitä että toinen muka tuntisi minua kohtaan samoin kuin minä häntä kohtaan.

Jos en koskaan löydä ketään jonka kanssa tunteet ovat molemminpuolisen vahvoja, sitten olen mieluummin yksin. Joka tapauksessa on hienoa elää maailmassa jossa on olemassa joku niin äärettömän spesiaali ihminen kuin tunteideni kohde.

Ap on vahvasti tunneihminen, enkä kiellä etteikö itselläni olisi vahvat tunteet....mutta en voi jäädä vellomaan niihin jos haluan elää, jos toinen haluaa toisen, niin se ihminen muuttuu minun silmissäni pikkuhiljaa, ei hän ole kuin joku unelma joka ei ollutkaan sellainen kuin luulin...minulla tunteet tälläiseen kuolee väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kaltaiset tunnekylmät ihmiset on pelottavia.

Mulla on tunteita erästä ihmistä kohtaan, ollut jo monta vuotta. Hän on toisen kanssa, en voi saada häntä. Olen kertaalleen saanut rukkaset, ja toista kertaa en kysy. 

Tunteeni eivät ole kuitenkaan kuolleet mihinkään. 

Hyväksyn tilanteen, ja olen kiitosvaan mieluummin tällainen kuin ihminen jonka tunteet ovat kuin tuuliviiri tai niin olemattomat että ne saa vain "ohjattua" toisaalle halutessaan tai ensimmäisen pettymyksen myötä.

Mun mielestä on hienompaa olla intohimoinen ihminen vaikka ilman vastakaikua kuin tunnekylmä. Ei se tarkoita että tunteiden vietävänä pitäisi hölmöillä. Ainakin tästä toivottomasta tilanteestani on se hyöty etten mene vahingossakaan rakastumaan ja aloittamaan suhdetta jonkun ap:n tapaisen ihmisen kanssa joka ei pysty vastaamaan syviin tunteisiin vaikka näyttääkin ihastuneelta. Nyt minulla ei ainakaan ole vääriä luuloja siitä että toinen muka tuntisi minua kohtaan samoin kuin minä häntä kohtaan.

Jos en koskaan löydä ketään jonka kanssa tunteet ovat molemminpuolisen vahvoja, sitten olen mieluummin yksin. Joka tapauksessa on hienoa elää maailmassa jossa on olemassa joku niin äärettömän spesiaali ihminen kuin tunteideni kohde.

Eikö tuo ole säälittävää? Miten hän on sinulle niin spesiaali kun sinä et ole hänelle? Odotatko että hän vapautuu ja sitten yhtäkkiä näkeekin sinut, niin ei käy, olisi käynyt jo? Älkää nostako jalustalle ihmisiä joiden kuvittelette olevan jotain, mitä he eivät ole.

Ei tässä tarkoitettu tunteiden ohjaamista toiseen ihmiseen, vaan miksi roikkua pitkään yksipuolisessa rakkaudessa, jos sille ei tule vastakaikua? Jossain kohtaa pitää lakata haaveilemasta ja toivomasta jotain mikä ei tapahdu, jotta voi olla seesteisen onnellinen yksin tai kohdata jonkun muun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kaltaiset tunnekylmät ihmiset on pelottavia.

Mulla on tunteita erästä ihmistä kohtaan, ollut jo monta vuotta. Hän on toisen kanssa, en voi saada häntä. Olen kertaalleen saanut rukkaset, ja toista kertaa en kysy. 

Tunteeni eivät ole kuitenkaan kuolleet mihinkään. 

Hyväksyn tilanteen, ja olen kiitosvaan mieluummin tällainen kuin ihminen jonka tunteet ovat kuin tuuliviiri tai niin olemattomat että ne saa vain "ohjattua" toisaalle halutessaan tai ensimmäisen pettymyksen myötä.

Mun mielestä on hienompaa olla intohimoinen ihminen vaikka ilman vastakaikua kuin tunnekylmä. Ei se tarkoita että tunteiden vietävänä pitäisi hölmöillä. Ainakin tästä toivottomasta tilanteestani on se hyöty etten mene vahingossakaan rakastumaan ja aloittamaan suhdetta jonkun ap:n tapaisen ihmisen kanssa joka ei pysty vastaamaan syviin tunteisiin vaikka näyttääkin ihastuneelta. Nyt minulla ei ainakaan ole vääriä luuloja siitä että toinen muka tuntisi minua kohtaan samoin kuin minä häntä kohtaan.

Jos en koskaan löydä ketään jonka kanssa tunteet ovat molemminpuolisen vahvoja, sitten olen mieluummin yksin. Joka tapauksessa on hienoa elää maailmassa jossa on olemassa joku niin äärettömän spesiaali ihminen kuin tunteideni kohde.

Eikö tuo ole säälittävää? Miten hän on sinulle niin spesiaali kun sinä et ole hänelle? Odotatko että hän vapautuu ja sitten yhtäkkiä näkeekin sinut, niin ei käy, olisi käynyt jo? Älkää nostako jalustalle ihmisiä joiden kuvittelette olevan jotain, mitä he eivät ole.

Ei minusta. Hän ei ole mulle väline parisuhteen saamiseen vaan spesiaali ihmisenä. Olen rakastunut hänen ominaisuuksiin, eivätkä tunteeni ole mitään kaupankäyntiä missä pitää saada samanverran takaisin. Mulle arvokasta on se ihminen, ei "menestyminen" suhteeseen pääsemisessä.

Tiedän ettei hän vapauduttuaankaan välittäisi minusta. Se on ok. Ja tiedän että hän on vain ihminen jolla on omat vikansa ja ärsyttävät piirteensä. Entä sitten? Hyväksyisin hänet karvoineen ja nahkoineen, mutta kunnioitan myös sitä etten tule saamaan tunteilleni vastakaikua.

Silti olen kiitollinen siitä että olen saanut kohdata hänet. Ei minun tarvitse "omistaa" häntä voidakseni nauttia siitä että hän on olemassa. Tykkään itsessäni siitä että mulla on kyky tuntea näin syvästi, en haluaisi olla toisenlainen vaikka se olisikin monella lailla helpompaa. 

lainaamasi viestin kirjoittaja

Säästyy paljolta surulta, kun ottaa järjen tunteen rinnalle käyttöön. Miksi antaisi jonkun leikitellä tunteillaan?Miksi alistuisi vain odottamaan, jos toinen tulisikin. Ei kannata. Tuo toinen viettää hyvää elämää ja itse räydyt.

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä tarkoitettu tunteiden ohjaamista toiseen ihmiseen, vaan miksi roikkua pitkään yksipuolisessa rakkaudessa, jos sille ei tule vastakaikua? Jossain kohtaa pitää lakata haaveilemasta ja toivomasta jotain mikä ei tapahdu, jotta voi olla seesteisen onnellinen yksin tai kohdata jonkun muun.

Eli "rakkaudellasi" on vain välinearvo jonka kautta tavoittelet onnellisuutta. 

Ei käy kateeksi.