Mistä voi etukäteen tietää, että tuleeko mies hoitamaan lapsia sitten kun niitä saadaan?
Täällä on koko ajan ketjuja, joissa joku äiti valittaa, että hänen mies ei osallistu lasten hoitamiseen tai kotitöihin eikä ymmärrä äidin väsymystä, ja sitten muut kommentoivat ketjuun, että mitäs menit lisääntymään miehen kanssa, jota ei kiinnosta omien lasten hoito. Mistä sen voi etukäteen tietää, että mies tulee tai ei tule hoitamaan niitä omia lapsiaan tai omaa vauvaansa, sitten kun niitä lapsia on saatu? Itse sain yhdessä suunnitellun lapsen miehen kanssa, joka ennen lapsen syntymää teki paljon kotitöitä, hoiteli paljon yhteisiä asioita, tykkäsi leikkiä kavereiden lasten kanssa ja sanoi monta kertaa, että sitten kun saadaan lapsia, niin hän tietenkin hoitaa niitä yhtä paljon kuin minä. No eipä hoitanut, lapsi on nyt vuoden, eikä mies ole hoitanut häntä juuri yhtään, joskus muutaman minuutin jaksaa lapsensa kanssa leikkiä. Miten olisin voinut ennakoida tämän ja olla lisääntymättä juuri hänen kanssa?
Kommentit (332)
kun tarkkailee perhekuvioita maailman laajuisesti niin tuntuu, että naisten lastenhoitovastuu rooli on aika itsestäänselvä kuvio suurimmassa osassa planeettaa.
Varsinkin perhekeskeisissä kulttuureissa joissa asutaan sukulaisten kanssa tai lähellä, suvun naiset hoitavat lapsia samalla, kun miehet käy töissä ja elättää perheen. Jos nainen on töissä käyvä auttaa sukulaisnaiset ja palkatut kodinhoitajat pienten lasten kanssa.
Ihmismiehillä ei vaan ole samanlaista hoivaviettiä ja se näkyy näissä keskusteluissa, että miksi mieheni ei osallistu tai ole kiinnostunut taaperon hoitamisesta. Vaikka voisi veikata, että "pehmommat" pohjoismaalaiset miehet miehet osallistuvat planeetan mittareilla eniten lasten hoitoon, niin silti samankaltaiset biologiset vietit ja kiinnostukset ovat olemassa miesten kesken kansainvälisesti. Rääkyvien pikkuvauvojen hoivaaminen ei juurikaan houkuttele tai kiinnosta, mutta sitten kun kasvavat ja oppivat puhumaan kiinnostaa se kasvattaminen aivan eri tavalla.
Olisi hyvä jos olisi olemassa jokin laillinen ulosottokelpoinen sopimus kumppanin kanssa joka vinkuu lapsia ja kaiken "realistisen kauhuvalistuksen" jälkeenkin kokee, että jälkeläisen saaminen on hänen elämän tärkein asia ja siltikin rikkoo lupauksensa hoitovastuusta. Olisi hän velvoitettu maksamaan palkattua kodinhoito apua sitten vastineeksi.
Kyllä mä ainakin tiedän ihan tasan tarkkaan, että jos saisin lapsia mieheni kanssa, ne jäisivät kokonaan mun vastuulle. Onneksi en ole ikinä halunnut lapsia kenenkään kanssa, joten ei tule muodostumaan ongelmaksi. Mutta mistä mä sen tiedän, että mies ei lastenhoitoon osallistuisi? Ensinnäkin kaikki kotityöt on nyt jo mun vastuulla. Mies tekee vain, jos erikseen pyydän apua. Toiseksi, ja tämä on se tärkein ennusmerkki!- meidän eläimet on lähes kokonaan mun vastuulla. Mies kyllä tykkää niistä ja ovat yhteisellä päätöksellä hankittuja, mutta jollen minä niistä joka ikinen päivä kantaisi huolta, olisivat kuolleet jo nälkään kaikki. Mies hoitaa vain muutaman pikkujutun ja nekin vain, kun huomautan, että pitäisi tehdä. Jokapäiväinen hoito ja huolehtiminen on kuitenkin mun harteilla: ruoka, vesi, ulkoilut, elintilojen siivous, kaikki.
Eli jos mietitte, osallistuisiko mies lapsenhoitoon, ottakaa yhteinen lemmikki niin selviää hyvin nopeasti, tulisiko sinusta vain yh-äiti, jolla on aikuislapsikin huollettavana. Tosin sitä lemmikkiä on molempien haluttava, muutenhan tämä kikka ei toimi. Jos nainen yksin päättää hankkia vaikka kissan tai tarantellan, miehen ei tarvitsekaan sen hoitoon osallistua. Varmasti siitäkin pystyy jotain päättelemään, kiinnostaako miestä ylipäätään kodinhoitoon liittyvät asiat ja yhdessä tekeminen. Jos kokkaus, siivous, pyykkäys ynnä muu on jo ennen lapsia naisen vastuulla, se tilanne muuttuu lapsen tultua vain siten, että sitten naisen vastuulla on kaiken muun lisäksi myös se lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätättekö te koskaan niitä isiä niiden lasten kanssa yksin? Ihan vain, että "mamma lähtee nyt tuulettumaan yksin iltakävelylle. Siinä on internet ja tuossa on vauvakirja. Nähdään tunnin päästä ja heippa! Hups, kun luurikin jäi kotiin.." Ei kai ne isät nyt niitä vauvojaan hylkää yksin, jos niille vain pakottaa sitä vanhemmuutta vähän kerrallaan?
Kyllä hylkäävät. Vauva vaan huutaa turhaan äänensä käheäksi pääsemättä syliin tai saamatta ruokaa.
Yritin tätä aikoinani. Useimmiten sain puhelun jossa taustalta kuuluu lapsen hysteerinen itku ja miehen valittava ääni: En saa rauhoittumaan, mitä teen? Tai sitten puhelun jossa mies huutaa hysteerisenä heti palaamaan kotiin, että vauvalla on joku hätä tms. Voin kertoa etten ole koskaan juossut yhtä kovaa kuin noina kertoina. Vieläkin tulee kuristava olo noiden muistelemisesta. Tuota jatkui niin kauan kuin lapsi osasi kunnolla puhua.
Ärsyttää vain se että miksi äiti oletetaan päähuolehtijaksi joka "saa" lähteä tunnin kävelylle jotta mies "saa" kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa. Mikä kuningas se mies on? Miksei yritä olla tasavertainen vanhempi niin ettei äidin tarvitse järjestää vauvalle ja isäslle kahdenkeskistä aikaa. Miksi oletetaan että nainen osaa äitinä olon luonnostaan?
No mutta onhan sekin totta, että naisella on äippärillä yli 40h viikossa enemmän aikaa harjoitella sitä vanhemmuutta ja lapsen tuntemista kuin isällä. Jätä lenkillä se puhelin kokonaan kotiin, niin saa hysteerinen isä miettiä, että onko tilanne mielestään niin vakava, että soittaa ambulanssin. Sillä jos hätä on oikeasti suuri, niin mitä sinä tavallisena ihmisenä pystyisit paremmin tekemään kuin puolisosikaan? Äidit yleensä pärjää, koska äidin on pakko. Isillä ei koskaan ole pakko, sillä äiti kyllä aina siivoaa jäljet. Jos tarpeeksi potuttaa, niin varaa itsellesi kahden yön Tukholmaristeily, ja ilmoita isälle, että jos vauvanhoito ei ala kiinnostamaan, saattaa yh-isyydestä tulla pysyvä asiaintila. Ei taida onnistua, sillä sinä et pysty. Sinun äitinä on pakko. Isän ei ole mikään pakko, joten hän varmasti pystyisi noin tekemään.
Miksi laitoit asian minun syykseni? Minkä helvetin takia naiset ovat syypäitä kaikkeen? Jos kyse on AIKUISISTA ihmisistä ei tuollaista tarvitse tehdä! Miksi naisen täytyy ottaa kuvailemasi rooli? Minä en halua, en aio pakottaa ketään mihinkään. Mies voisi olla halutessaan lapsen kanssa kaikki illat (5 tuntia ja valvoa yöt, hoitaa aamut ja viikonloput 24 h) ja minä kuten päiväkoti tms 8 h tuntia päivässä.
En kertakaikkiaan ymmärrä asennettasi. Miksi miehet ovat mielestäsi niin avuttomia että naisen täytyy kaulin kädessä pakottaa yhteisen lapsen hoitoon? Olimme molemmat sairaalan perhehuoneessa synnytyskomplikaatioideni takia 5 pvä, yöt ja päivät. Siellä oli miehellä mahdollisuus opetella kaikki kuten minäkin tein. Ja kyllä, isyyttä todella tuettiin, muusta ei puhuttukaan.
Yritin aloituksessani hakea selitystä myös sille, että miksi muut syyllistää naista siitä, että hän on mennyt lisääntymään sellaisen miehen kanssa, joka ei hoidakaan lapsia. Että eikö ihmiset oikeasti ymmärrä, että asiaa ei voinut ennustaa ennen lapsen syntymää. Miksi huudella, että mitäs lisäännyt tuollaisen miehen kanssa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen pitää elättää perheensä ja lisäksi hoitaa kotityötkin? Mitä se äityislomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?
Kylläpä oli oikeata asiantuntijaa siinä. ”Mitä se äitiyslomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?”
Oletko kokeillut sitä äitiyslomaäitylin hommaa joskus. Valvot yöt ja 2-3 tunnin yöunilla teet kotityöt (siivous, tiskit, kaupassakäynti, ruoanlaitto, pyykkäys jota riittää kiitos vauvan), ja aikaa lapsen kanssa olemiseen, että saa hoivaa ja huolenpitoa ja sitten mies kotona odottaa hoivaa ja huolenpitoa kun se ylirasittunut ja rättiväsynyt äitiyslomaäityli kaatuu sänkyyn päivänpäätteeksi vain herätäkseen 2-3 tunnin päästä taas vaihtamaan vaipat ja syöttämään vauveli.
Mies vetää lonkkaa yöt ja jatkaa uniaan. Miten monta kuukautta itse mahtaisit jaksaa? Taitais riittää viikko mä luulen mutta se äitiyslomaäityli jatkaa tätä ainakin pari vuotta jotkut vielä pidempään.
Voi hitsi kun se astian- ja pyykinpesukoneen napin painaminen on niiiiin raskasta. Jos nainen rakastaa siivoamista niin ei kai siinä sitten mitään, kukin tavallaan.
Hah, tequila! Onko päivät uroteot tehty?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin tiedän ihan tasan tarkkaan, että jos saisin lapsia mieheni kanssa, ne jäisivät kokonaan mun vastuulle. Onneksi en ole ikinä halunnut lapsia kenenkään kanssa, joten ei tule muodostumaan ongelmaksi. Mutta mistä mä sen tiedän, että mies ei lastenhoitoon osallistuisi? Ensinnäkin kaikki kotityöt on nyt jo mun vastuulla. Mies tekee vain, jos erikseen pyydän apua. Toiseksi, ja tämä on se tärkein ennusmerkki!- meidän eläimet on lähes kokonaan mun vastuulla. Mies kyllä tykkää niistä ja ovat yhteisellä päätöksellä hankittuja, mutta jollen minä niistä joka ikinen päivä kantaisi huolta, olisivat kuolleet jo nälkään kaikki. Mies hoitaa vain muutaman pikkujutun ja nekin vain, kun huomautan, että pitäisi tehdä. Jokapäiväinen hoito ja huolehtiminen on kuitenkin mun harteilla: ruoka, vesi, ulkoilut, elintilojen siivous, kaikki.
Eli jos mietitte, osallistuisiko mies lapsenhoitoon, ottakaa yhteinen lemmikki niin selviää hyvin nopeasti, tulisiko sinusta vain yh-äiti, jolla on aikuislapsikin huollettavana. Tosin sitä lemmikkiä on molempien haluttava, muutenhan tämä kikka ei toimi. Jos nainen yksin päättää hankkia vaikka kissan tai tarantellan, miehen ei tarvitsekaan sen hoitoon osallistua. Varmasti siitäkin pystyy jotain päättelemään, kiinnostaako miestä ylipäätään kodinhoitoon liittyvät asiat ja yhdessä tekeminen. Jos kokkaus, siivous, pyykkäys ynnä muu on jo ennen lapsia naisen vastuulla, se tilanne muuttuu lapsen tultua vain siten, että sitten naisen vastuulla on kaiken muun lisäksi myös se lapsi.
Samaa mieltä. Miesten kannalta tuo on tietysti vähän huono juttu, jos ovat hyödyttömiä. Silloin ajautuvat väkisinkin johonkin kuhnurirooliin, jossa tekevät töitä, mutta eivät lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen pitää elättää perheensä ja lisäksi hoitaa kotityötkin? Mitä se äityislomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?
Kylläpä oli oikeata asiantuntijaa siinä. ”Mitä se äitiyslomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?”
Oletko kokeillut sitä äitiyslomaäitylin hommaa joskus. Valvot yöt ja 2-3 tunnin yöunilla teet kotityöt (siivous, tiskit, kaupassakäynti, ruoanlaitto, pyykkäys jota riittää kiitos vauvan), ja aikaa lapsen kanssa olemiseen, että saa hoivaa ja huolenpitoa ja sitten mies kotona odottaa hoivaa ja huolenpitoa kun se ylirasittunut ja rättiväsynyt äitiyslomaäityli kaatuu sänkyyn päivänpäätteeksi vain herätäkseen 2-3 tunnin päästä taas vaihtamaan vaipat ja syöttämään vauveli.
Mies vetää lonkkaa yöt ja jatkaa uniaan. Miten monta kuukautta itse mahtaisit jaksaa? Taitais riittää viikko mä luulen mutta se äitiyslomaäityli jatkaa tätä ainakin pari vuotta jotkut vielä pidempään.
Voi hitsi kun se astian- ja pyykinpesukoneen napin painaminen on niiiiin raskasta. Jos nainen rakastaa siivoamista niin ei kai siinä sitten mitään, kukin tavallaan.
Muistuipa mieleen kommentti, jonka yksi mies kirjoitti pari vuotta sitten. Siinä oli aiheena se, kun mies olisi joutunut vapaapäivänään laittamaan koneellisen pyykkiä kuivumaan, mutta mies "ei ehtinyt". Jos joku ei muista, niin voin kertoa enemmän.

Raskasta on kuvailemasi asenne joka on puolisolla. Tuolla asenteella jätetään yövalvomiset naisen vastuulle, kun mies kerran on töissä ja hänen täytyy nukkua. Raskasta on silloin kahden vauvan kanssa päivät kun on todella väsynyt ja vastata väsyneenä lapsen tarpeeseen yksin koko päivän. Ei se tiskinoneen täyttö siinä se raskas osuus ole, itsekin tunsin että olin lomalla kun sain viedä yksin roskat tai pyykit kuivumaan. Se vastuu pienestä ihmisestä, pahimmillaan yksin 24 h, ei kontakteja ulkomaailmaan tekee siitä henkisesti raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen pitää elättää perheensä ja lisäksi hoitaa kotityötkin? Mitä se äityislomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?
Kylläpä oli oikeata asiantuntijaa siinä. ”Mitä se äitiyslomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?”
Oletko kokeillut sitä äitiyslomaäitylin hommaa joskus. Valvot yöt ja 2-3 tunnin yöunilla teet kotityöt (siivous, tiskit, kaupassakäynti, ruoanlaitto, pyykkäys jota riittää kiitos vauvan), ja aikaa lapsen kanssa olemiseen, että saa hoivaa ja huolenpitoa ja sitten mies kotona odottaa hoivaa ja huolenpitoa kun se ylirasittunut ja rättiväsynyt äitiyslomaäityli kaatuu sänkyyn päivänpäätteeksi vain herätäkseen 2-3 tunnin päästä taas vaihtamaan vaipat ja syöttämään vauveli.
Mies vetää lonkkaa yöt ja jatkaa uniaan. Miten monta kuukautta itse mahtaisit jaksaa? Taitais riittää viikko mä luulen mutta se äitiyslomaäityli jatkaa tätä ainakin pari vuotta jotkut vielä pidempään.
Voi hitsi kun se astian- ja pyykinpesukoneen napin painaminen on niiiiin raskasta. Jos nainen rakastaa siivoamista niin ei kai siinä sitten mitään, kukin tavallaan.
Muistuipa mieleen kommentti, jonka yksi mies kirjoitti pari vuotta sitten. Siinä oli aiheena se, kun mies olisi joutunut vapaapäivänään laittamaan koneellisen pyykkiä kuivumaan, mutta mies "ei ehtinyt". Jos joku ei muista, niin voin kertoa enemmän.
Kerro toki. 2,5 minuuttia popcornien valmistumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätättekö te koskaan niitä isiä niiden lasten kanssa yksin? Ihan vain, että "mamma lähtee nyt tuulettumaan yksin iltakävelylle. Siinä on internet ja tuossa on vauvakirja. Nähdään tunnin päästä ja heippa! Hups, kun luurikin jäi kotiin.." Ei kai ne isät nyt niitä vauvojaan hylkää yksin, jos niille vain pakottaa sitä vanhemmuutta vähän kerrallaan?
Mun eksä uhkasi hakata mut, jos lähden kävelylle ja jätän lapsemme hänen hoidettavaksi. Olisin ollut huono äiti ja nainen ja vokottelemassa muita miehiä, jos olisin lähtenyt yksin kodin ulkopuolelle, vaikka vaan kävelylle. Ei siinä sitten mitään raskauskiloja tiputeltu. Miehen kyllä tiputin perheestämme pois. Tai ei se mikään mies edes ollut, kusipää ennemminkin...
Oma lapsi saa kyllä miehestä esiin kaikki miehen huonot puolet.
Meillä mies uhkasi että voi vaikka "tiputtaa" vauvan jos lähden kävelylle kun oli joutunut valvomaan edellisenä yönä itkun takia (sai kuitenkin maata sängyssä korvatulpat korvissa ja minä kävelin vauva sylissä tuntikausia myös öisin). Jätä siinä sitten mies ja "pakota" ottamaan vastuuta kuten joku neropatti ehdotti. Osa miehistä sekoaa lapsen saannin jälkeen joten oletan että nuo "pakota" kommentit koskevan ns normaaleita miehiä. Jotka kuitenkin ovat varmasti sellaisia joita ei tarvitse "pakottaa" ottamaan vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä oikein mitenkään voi tietää. Vaikka mies kinuaisi lasta niin useimmilla se asenne on sama kuin lapsella koiraan. "juu juu kyllä mä hoidan" lupaillaan silmät kirkkaana...eikä varmana toteudu.
Ainoa tapa varmistaa että isä edes osaa olla lapsensa kanssa on jättää hänet lapsen kanssa yksin. Eli ei päällekkäisiä isyys- ja äitiyslomia vaan lomat eri aikoihin, jolloin isäkin joutuu(lue:saa) olemaan lapsensa kanssa ja kehittää omat rutiininsa tämän kanssa. Ja tietenkin isä kotona olevana hoitaa suurimman osan kotitöistä samoin kuin äitikin tekee äitiysvapaallansa. Tasapeli ja yhtäläiset vastuut vanhemmiksensa vaikka sitten pakolla, ei muuten miehiä isiksi saa koulittua.
Sitkeää laistajaisää ei kyllä pakolla saa koulittua. Jätä sellainen yksin lapsen kanssa, niin laistajaisä makuuttaa huutavaa lasta sitterissä tekemättä yhtäkään hoitoliikettä äidin poissaoloaikana. Päälle vielä murjottaa seuraavan viikon, kun häntä pakotettiin omaa lastaan hoitamaan äidin käydessä kaupassa.
Kyllä siinä lapsen hyvinvointi ajaa miehen koulutuksen edelle ja ennen pitkää seuraa vääjäämätön ero.
Sain tietää eroni jälkeen, että ex-mieheni oli aina soitellut äidilleni, voisiko tämä ottaa lapsemme hoitoon, kun lapsemme oli jäänyt hänen - isän - hoidettavaksi työmatkojeni ajaksi. Työmatkani kestivät noin 3 päivää, ja niitä oli pari kertaa vuodessa. Ja kysymyksessä oli mukamas lastenhoidosta innostunut mies, joka hoiti veljensäkin lapsia huvikseen. Omien sanojensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on nyt vuosia jauhanut kuinka hänen miehensä ei osaa hoitaa heidän yhteisiä lapsiaan ja, että jos ero tulee niin miehelle ei voi antaa huoltajuutta lainkaan. Ystävä on sitä mieltä, että lapset ovat suorastaan vaarassa ollessaan isänsä kanssa. Lasten isä on sairaanhoitaja teho-osastolla? Ei siinä miehessä mitään vikaa ole vaan ystävälläni taitaa olla liian symbioottinen suhde lapsiinsa eikä itse kykene olemaan lapsistaan erossa hetkeäkään. Kuinka usein kyse onkin juuri tästä, että nainen ei anna miehelle mahdollisuutta olla isä ja vanhempi lapsilleen? Meillä oli exäni kanssa vuoroviikko-sopimus eromme jälkeen ja lapset ovat olleet siihen ihan tyytyväisiä. Ihan yhtä hyvin olemme vanhempina pärjänneet lastemme kanssa.
Et ehkä tiedä kaikkea ystäväsi miehestä. Minunkin mieheni on erittäin vastuullisessa asemassa ja ongelmia oli ja on paljon lapseen liittyen. Tuo kuvailemasi asenne että se onkin jotenkin naisen syy kun ei anna vastuuta on nyt saanut aikaan sen että isyyttä kyllä tuetaan neuvoloissa jne ja äidit tulevat sinä sivussa. Miesasiamiehet rummuttavat totuutta siitä että eivät saa exän ilkeyden takia tavata lasta/lapsiaan. Voin kertoa että erittäin harvoin kukaan tekee ko asialla kiusaa tai ei halua että mies hoitaa lasta, sehän on naisellekin ihanaa jos mies kantaa vastuuta! Lues vähän vauvapalstaa! Takana on kyllä ongelmia ja pahoja sellaisia kun pikkulapsiaikana erotaan ja vaaditaan yksinhuoltajuutta. Se kun tarkoittaa naiselle todella yksin jäämistä kun siihne asti on päässyt edes sinne kävelylle. Ei yh äideille ole pk paikka sen pidempään auki kuin muillekaan! Eli tervemenoa harrastukset ja monet työt!
Ex mieheni uhkaili minua juuri noin. Sanoi että aikoo sanoa että minä estän tapaamiset ja suhteen kehittymisen vauvaan jos haen eroa ja menemme lastenvalvojalle. En uskaltanut erota ennenkuin 2 vuotta myöhemmin kun miehestä paljastui jotakin sellaista joka osoitti kaikki epäilykseni todeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen pitää elättää perheensä ja lisäksi hoitaa kotityötkin? Mitä se äityislomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?
Kylläpä oli oikeata asiantuntijaa siinä. ”Mitä se äitiyslomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?”
Oletko kokeillut sitä äitiyslomaäitylin hommaa joskus. Valvot yöt ja 2-3 tunnin yöunilla teet kotityöt (siivous, tiskit, kaupassakäynti, ruoanlaitto, pyykkäys jota riittää kiitos vauvan), ja aikaa lapsen kanssa olemiseen, että saa hoivaa ja huolenpitoa ja sitten mies kotona odottaa hoivaa ja huolenpitoa kun se ylirasittunut ja rättiväsynyt äitiyslomaäityli kaatuu sänkyyn päivänpäätteeksi vain herätäkseen 2-3 tunnin päästä taas vaihtamaan vaipat ja syöttämään vauveli.
Mies vetää lonkkaa yöt ja jatkaa uniaan. Miten monta kuukautta itse mahtaisit jaksaa? Taitais riittää viikko mä luulen mutta se äitiyslomaäityli jatkaa tätä ainakin pari vuotta jotkut vielä pidempään.
Voi hitsi kun se astian- ja pyykinpesukoneen napin painaminen on niiiiin raskasta. Jos nainen rakastaa siivoamista niin ei kai siinä sitten mitään, kukin tavallaan.
Muistuipa mieleen kommentti, jonka yksi mies kirjoitti pari vuotta sitten. Siinä oli aiheena se, kun mies olisi joutunut vapaapäivänään laittamaan koneellisen pyykkiä kuivumaan, mutta mies "ei ehtinyt". Jos joku ei muista, niin voin kertoa enemmän.
Kerro toki. 2,5 minuuttia popcornien valmistumiseen.
Joo, en ole aikoihin kirjoittanut tuosta. Lupasin kertoa tuosta joka kerta, kun napinpainamismies tulee ulisemaan.
Aloituksessa nainen oli lähtenyt aamulla töihin, mutta oli ennen lähtöä laittanut pyykkikoneen päälle ja pytänyt vapaapäivää viettänyttä miestä laittamaan pyykit kuivumaan. Mies oli luvannut. Kun nainen tuli töistä, mies oli häipynyt ja pyykit oli koneessa. Mies oli muistaakseni lähtenyt kaverin kanssa veneilemään.
Ketjuun tuli mies, joka oli hirveän tuohtunut, miten tuon miehen vapaapäivä oli pilattu kohtuuttomalla vaatimuksella. Sen pyykin kuivumaan laittaminen oli pilannut miehen vapaapäivän. On se hassua, että naisille pyykinpesu on napin painamista, mutta miehelle pyykin kuivumaan laittaminen on valtava urakka.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on nyt vuosia jauhanut kuinka hänen miehensä ei osaa hoitaa heidän yhteisiä lapsiaan ja, että jos ero tulee niin miehelle ei voi antaa huoltajuutta lainkaan. Ystävä on sitä mieltä, että lapset ovat suorastaan vaarassa ollessaan isänsä kanssa. Lasten isä on sairaanhoitaja teho-osastolla? Ei siinä miehessä mitään vikaa ole vaan ystävälläni taitaa olla liian symbioottinen suhde lapsiinsa eikä itse kykene olemaan lapsistaan erossa hetkeäkään. Kuinka usein kyse onkin juuri tästä, että nainen ei anna miehelle mahdollisuutta olla isä ja vanhempi lapsilleen? Meillä oli exäni kanssa vuoroviikko-sopimus eromme jälkeen ja lapset ovat olleet siihen ihan tyytyväisiä. Ihan yhtä hyvin olemme vanhempina pärjänneet lastemme kanssa.
SÄ et voi tietää millainen mies on neljän seinänä sisällä perheen kanssa. Munkin mies aikoinaan kun vielä kävi neuvolassa pyrki aina pitelemään vauvaa ja syöttämään ja hoitajat ihastelivat miehen aktiivisuutta. Muuta osallistumista ei sitten ollut, ei silloin eikä sen jälkeen. Mun mies oikeasti antoi kissan tahallaan raapaista vauvaa kasvoista, sen pudota sohvalta, ei koskaan lohduta jos itkee, pahimmillaan teeskentelee vauvalle se itkua. Ei kukaan tällaista arvaisi tai ties jos edes uskoisi. Mies teeskentelee ulospäin osallistuvaa mutta ainoa osallistuminen on nämä teeskentelyreissut neuvolaan ja sukulaisiin. Muutoin emme vietä aikaa perheenä.
Mahdoton tietää. Oma heittoni: pitää valita kärsivällinen, kotona viihtyvä ja velvollisuudentuntoinen mies, jolla ei menojalka vipata. Miehen pitää osata keskustella, eikä taustalla saa olla isoja lapsuudenaikaisia traumoja, vaan normaali (ydin)perhe.
En usko että sitä voi mitenkään tietää etukäteen. Siksi on parasta lähteä siitä, että kykenee tarvittaessa hoitamaan kaiken yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava kysymys, jonka tunnustan omalla kohdallani vaikuttaneen päätökseen siitä, että en perusta perhettä. En yksinkertaisesti uskalla. En ole yhtään kotiäitityyppiä, ja suostuisin lapsentekoon ainoastaan, jos olisi takeita siitä, että perhevapaat jaetaan puoliksi ja isä osallistuu neuvolakäynteihin, synttärijärjestelyihin ja kumisaappaiden hankintaan samalla intensiteetillä kuin äitikin. Mitään takeita ei kuitenkaan ole, joten en lähde ottamaan turhia riskejä. Todennäköisyys sille, että joutuisin äitinä joustamaan isää enemmän, on suurempi, kuin että en joutuisi.
Sama juttu omalla kohdalla. Joskus seurustelun alkuaikoina oli puhetta lapsista ja kun sanoin, etten niitä halua yhtenä syynä se, että joutuisin kuitenkin yksin lapsen hoitamaan, mies väitti, että kyllä hän hoitaisi. Onneksi ei olla lapsia tehty, sillä nykyään, kun tutuilla on lapsia, kuulee miehen suusta aika usein lauseita tyyliin 'eipä mies siinä oikein mitään voi tehdä'... Että kyllä hän hoitaisi, mutta eihän siinä oikein mitään voi tehdä? Hahhahhaa. Luojan kiitos, ei ole vauvakuume iskenyt, sillä ei todellakaan kiinnosta mikään yksinhuoltajuus lapsiaikuisella.
Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että mies on sitä lasta kerjännyt ja sitten jättänyt naisen vastuulle kokonaan. Hirveää. Olen oikeasti pahoillani kaikkien teidän puolesta, jotka olette joutuneet huijatuiksi noin. Mitä jos vaan varaatte itsellenne vaikka kuukauden loman etelään ja sanotte sille äijälle, että sä varmasti hoidat tän lapsen, kun sitä niin kovasti halusitkin. Niin mä tekisin. Enkä välttämättä tulisi siltä lomalta enää takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Yritin aloituksessani hakea selitystä myös sille, että miksi muut syyllistää naista siitä, että hän on mennyt lisääntymään sellaisen miehen kanssa, joka ei hoidakaan lapsia. Että eikö ihmiset oikeasti ymmärrä, että asiaa ei voinut ennustaa ennen lapsen syntymää. Miksi huudella, että mitäs lisäännyt tuollaisen miehen kanssa? Ap[/quoteNäytä html-muodossa
Samaa ihmettelen kuin sinä, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen pitää elättää perheensä ja lisäksi hoitaa kotityötkin? Mitä se äityislomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?
Kylläpä oli oikeata asiantuntijaa siinä. ”Mitä se äitiyslomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?”
Oletko kokeillut sitä äitiyslomaäitylin hommaa joskus. Valvot yöt ja 2-3 tunnin yöunilla teet kotityöt (siivous, tiskit, kaupassakäynti, ruoanlaitto, pyykkäys jota riittää kiitos vauvan), ja aikaa lapsen kanssa olemiseen, että saa hoivaa ja huolenpitoa ja sitten mies kotona odottaa hoivaa ja huolenpitoa kun se ylirasittunut ja rättiväsynyt äitiyslomaäityli kaatuu sänkyyn päivänpäätteeksi vain herätäkseen 2-3 tunnin päästä taas vaihtamaan vaipat ja syöttämään vauveli.
Mies vetää lonkkaa yöt ja jatkaa uniaan. Miten monta kuukautta itse mahtaisit jaksaa? Taitais riittää viikko mä luulen mutta se äitiyslomaäityli jatkaa tätä ainakin pari vuotta jotkut vielä pidempään.
Voi hitsi kun se astian- ja pyykinpesukoneen napin painaminen on niiiiin raskasta. Jos nainen rakastaa siivoamista niin ei kai siinä sitten mitään, kukin tavallaan.
Muistuipa mieleen kommentti, jonka yksi mies kirjoitti pari vuotta sitten. Siinä oli aiheena se, kun mies olisi joutunut vapaapäivänään laittamaan koneellisen pyykkiä kuivumaan, mutta mies "ei ehtinyt". Jos joku ei muista, niin voin kertoa enemmän.
Kerro toki. 2,5 minuuttia popcornien valmistumiseen.
Joo, en ole aikoihin kirjoittanut tuosta. Lupasin kertoa tuosta joka kerta, kun napinpainamismies tulee ulisemaan.
Aloituksessa nainen oli lähtenyt aamulla töihin, mutta oli ennen lähtöä laittanut pyykkikoneen päälle ja pytänyt vapaapäivää viettänyttä miestä laittamaan pyykit kuivumaan. Mies oli luvannut. Kun nainen tuli töistä, mies oli häipynyt ja pyykit oli koneessa. Mies oli muistaakseni lähtenyt kaverin kanssa veneilemään.
Ketjuun tuli mies, joka oli hirveän tuohtunut, miten tuon miehen vapaapäivä oli pilattu kohtuuttomalla vaatimuksella. Sen pyykin kuivumaan laittaminen oli pilannut miehen vapaapäivän. On se hassua, että naisille pyykinpesu on napin painamista, mutta miehelle pyykin kuivumaan laittaminen on valtava urakka.
Kiitos. Muistan tuo ketjun ja lupauksesi, mutten olisi uskonut, että olet enää täällä. Toisaalta, olenhan minäkin.:D