Miksi lapsi rakastaa huonoa vanhempaa?

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan rakasta huonoa vanhempaa. Inhoan ja halveksin.

Johtuuko inho ja halveksunta siitä ettet ole käsitellyt asioita ja olet edelleen kiinni vanhemman sinulle opettamissa tunteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvistä vanhemmista on helppo irroittautua omaan elämään. Huonot vanhemmat antavat heikot eväät itsenäistymiseen. Irtiotto on vaikea ja kivulias, koska toivo muutoksesta pitää kiinni vanhemmissa.

Hyvin oivallettu. Samaan aikaan huonolla vanhemmalla ei ole mitään ongelmaa päästää irti lapsestaan, koska aitoa kiintymyssuhdetta lasta kohtaan ei ole ikinä ollut.

Huono vanhempi voi nimenomaan alitajuisesti haluta, että lapsi ei pärjää liian hyvin, vaan jää emotionaalisesti tarvitsemaan vanhempaa eikä vanhempi jää yksin edes lapsen aikuistuttua. Hyvä vanhempi on iloinen, että lapsi voi irrottautua kotoa ja tyytyväinen, että on onnistuttu antamaan eväät selvitä maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Usein nuo lapset eivät tiedä paremmasta, vaan luulevat että kaikilla on samanlaista. Vasta aikuisena tajuavat ettei tuo ole normaalia.

Vaikka ymmärtäisikin ettei meno kotona ole normaalia, niin korvaavia parempia kauan ihmissuhteita ei välttämättä lapsuudessa ole saatavilla. Siihen on tyydyttävä, mitä sattuu olemaan tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan rakasta huonoa vanhempaa. Inhoan ja halveksin.

Johtuuko inho ja halveksunta siitä ettet ole käsitellyt asioita ja olet edelleen kiinni vanhemman sinulle opettamissa tunteissa?

Minulla johtuu puhtaasta pettymyksestä. Ajattelen, että olisi paljon helpompaa, jos vanhempi olisi kuollut. - eri

Yleensä lapsi mieltää normiperheen sellaiseksi, mikä hänen omansa on. Aika myöhään havahdutaan eroille muihin perheisiin, vaikka niitä lapsuudessa olisikin kavereillaan nähnyt. Lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan teini-ikäiseksi asti, mikä tavallaan pakottaa kiintymään ja rakastamaan vanhempiaan. Tosin tilanne muuttuu, mikäli toinen vanhemmista katoaa kuvioista joko kuoleman tai oman tahdon kautta. Tähän vanhempaan voidaan sen jälkeen kehittää hyvinkin voimakkaita vihan tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvistä vanhemmista on helppo irroittautua omaan elämään. Huonot vanhemmat antavat heikot eväät itsenäistymiseen. Irtiotto on vaikea ja kivulias, koska toivo muutoksesta pitää kiinni vanhemmissa.

Hyvin oivallettu. Samaan aikaan huonolla vanhemmalla ei ole mitään ongelmaa päästää irti lapsestaan, koska aitoa kiintymyssuhdetta lasta kohtaan ei ole ikinä ollut.

Huono vanhempi voi nimenomaan alitajuisesti haluta, että lapsi ei pärjää liian hyvin, vaan jää emotionaalisesti tarvitsemaan vanhempaa eikä vanhempi jää yksin edes lapsen aikuistuttua. Hyvä vanhempi on iloinen, että lapsi voi irrottautua kotoa ja tyytyväinen, että on onnistuttu antamaan eväät selvitä maailmassa.

Kateus oman lapsen elämää kohtaan on yksi hirveimmistä muodoista jota vanhempi osoittaa lapselle suoraan ja mitätöi lasta ulkopuolisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan rakasta huonoa vanhempaa. Inhoan ja halveksin.

Johtuuko inho ja halveksunta siitä ettet ole käsitellyt asioita ja olet edelleen kiinni vanhemman sinulle opettamissa tunteissa?

Minulla johtuu puhtaasta pettymyksestä. Ajattelen, että olisi paljon helpompaa, jos vanhempi olisi kuollut. - eri

Annatko hänen jotenkin vaikuttaa elämääsi, miten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvistä vanhemmista on helppo irroittautua omaan elämään. Huonot vanhemmat antavat heikot eväät itsenäistymiseen. Irtiotto on vaikea ja kivulias, koska toivo muutoksesta pitää kiinni vanhemmissa.

Hyvin oivallettu. Samaan aikaan huonolla vanhemmalla ei ole mitään ongelmaa päästää irti lapsestaan, koska aitoa kiintymyssuhdetta lasta kohtaan ei ole ikinä ollut.

Huono vanhempi voi nimenomaan alitajuisesti haluta, että lapsi ei pärjää liian hyvin, vaan jää emotionaalisesti tarvitsemaan vanhempaa eikä vanhempi jää yksin edes lapsen aikuistuttua. Hyvä vanhempi on iloinen, että lapsi voi irrottautua kotoa ja tyytyväinen, että on onnistuttu antamaan eväät selvitä maailmassa.

Kateus oman lapsen elämää kohtaan on yksi hirveimmistä muodoista jota vanhempi osoittaa lapselle suoraan ja mitätöi lasta ulkopuolisille.

Kyllä, vanhempi saattaa jopa yrittää pilata mahdollisuudet ettei lapsi pärjäisi paremmin kuin mitä vanhempi itse on pärjännyt. Vanhempi saattaa esimerkiksi mollata selän takana omaa lastaan tämän kumppanille aikomuksena vaikeuttaa lapsen parisuhdetta (olen itse kokenut tämän).

Kuinka niin on itsestäänselvää? Minä en ainakaan rakasta. Jos vanhemmat ovat osoittaneet lapselle rakkautta, niin silloin se lienee selvää, vaikka vanhemmissa olisi myös hyvinkin paha kääntöpuoli. Minulle vanhemmat antoivat kodin, vaatteet ja ruokaa, mutteivät mitään muuta. En tiedä keitä he ovat, vaikka asuin saman katon alla 18 vuotta. Silloin harvoin kun vierailen kotona, se on vain jostain epämääräisestä velvollisuudentunnosta.

Kukaan vanhempi ei ole täysin hyvä, eikä juuri kukaan täysin huono. Myös ’huonon’ vanhemman kanssa on hyviä hetkiä ja parempia jaksoja. Samoin ’hyvän’ vanhemman kanssa on huonot hetkensä.

Saman perheen lapset kokevat usein vanhempansa eri tavalla: jollekin ”maailman paras äiti” voi toiselle sisarukselle olla ihmishirviö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan rakasta huonoa vanhempaa. Inhoan ja halveksin.

Johtuuko inho ja halveksunta siitä ettet ole käsitellyt asioita ja olet edelleen kiinni vanhemman sinulle opettamissa tunteissa?

Minulla johtuu puhtaasta pettymyksestä. Ajattelen, että olisi paljon helpompaa, jos vanhempi olisi kuollut. - eri

Annatko hänen jotenkin vaikuttaa elämääsi, miten?

En enää juurikaan ole tekemisissä. Toki aiemmat kokemukset ovat silti jättäneet minuun jälkensä.

Luulen että olisin voinut rakastaakin vanhempiani jos he olisivat olleet (ainoastaan) alkoholin liikakäyttäjiä, mutta tahallinen fyysinen ja henkinen koko lapsuuden kestänyt väkivalta kyllä oli ja on esteenä sille.

Mitapa tuo rakkaus nyt sitten tarkoittaakaan. Lapsena ollessaan kyse on tietysti riippuvuudesta ja siita ettei paremmasta tieda. Aikuisena jotkut joko toivoo ikuisesti tuota muutosta (jota koskaan ei tule), jotkut yksinkertaisesti valehtelee itselleen siita etta vanhempi oli jollakin tavalla "hyva". Syyta tuohon jalkimmaiseen en tieda: joku heita estaa myontamasta itselleen, etta vanhempi ei loppupeleissa valittanytkaan lapsestaan silla tavalla kuin olisi pitanyt.

Varmaan ymmärtävät, ettei kukaan ole täydellinen. Syöpävanhempien lapsetkin rakastavat, vaikka tauti olisi elämäntavoilla hankittu.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan vanhempi ei ole täysin hyvä, eikä juuri kukaan täysin huono. Myös ’huonon’ vanhemman kanssa on hyviä hetkiä ja parempia jaksoja. Samoin ’hyvän’ vanhemman kanssa on huonot hetkensä.

Saman perheen lapset kokevat usein vanhempansa eri tavalla: jollekin ”maailman paras äiti” voi toiselle sisarukselle olla ihmishirviö.

Ihan totta. Erilaiset kokemukset painottuvat. Lapsuus on jokaisella omanlaisensa. Toinen muistaa jonkin asian paremmin kuin joku muu sisarus. Vanhemmat ovat voineet myös vaikkapa suosia jotain lapsistaan ja toisia syrjiä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvistä vanhemmista on helppo irroittautua omaan elämään. Huonot vanhemmat antavat heikot eväät itsenäistymiseen. Irtiotto on vaikea ja kivulias, koska toivo muutoksesta pitää kiinni vanhemmissa.

Tämä on totta!

Vierailija kirjoitti:

On kai itsestäänselvää, että lapsi rakastaa vanhempaansa. Luin alkoholistiperheiden lapsien kertomia juttuja. Ja useampi sanoi rakastavansa vanhempiaan yli kaiken ja että he ovat maailman parhaat vanhemmat. Tämä siitä huolimatta, että juuri aiemmin olivat kertoneet pelänneensä koko lapsuutensa ja olleensa nälässä ja toivoneensa huostaanottoa.

Miksi lapsi rakastaa huonoakin vanhempaa? Onko se jokin geneettinen juttu? Vai kun ei paremmasta tiedä? Vai onko lapsella niin kova vastuuntunto, että pitää rakastaa? Vai säälistä? Vai miten se menee?

Rakastan, kyllä... Ja vihaan myös!

vanhempi voi tehdä toisen lapsen jos sattuu maanantaikappale ensimmäisellä kerralla, mutta lapsi ei voi saada uusioa vanhempia.

Toisinaan vanhemmat ovat myös syvissä ongelmissa ja tarvitsevat lapsiaan itsensä tueksi. Tällöin sääli, suojelunhalu ja kiintymys sekoittuvat toisiinsa. Lapsi yrittää hoitaa vanhempaansa terveeksi, jotta hänellä itsellään olisi parempi turva.

Tämä kuvio saattaa jatkua pitkälle aikuisuuteen ja myös estää itsenäistymistä, varsinkin jos vanhempi osoittaa myös välittämistä vaikkei oikein pystykään toimimaan vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Mitapa tuo rakkaus nyt sitten tarkoittaakaan. Lapsena ollessaan kyse on tietysti riippuvuudesta ja siita ettei paremmasta tieda. Aikuisena jotkut joko toivoo ikuisesti tuota muutosta (jota koskaan ei tule), jotkut yksinkertaisesti valehtelee itselleen siita etta vanhempi oli jollakin tavalla "hyva". Syyta tuohon jalkimmaiseen en tieda: joku heita estaa myontamasta itselleen, etta vanhempi ei loppupeleissa valittanytkaan lapsestaan silla tavalla kuin olisi pitanyt.

On vaikeaa todeta ääneen se, ettei koskaan tule saamaan vanhemmiltaan sitä, mitä kaipaisi ja tarvitsisi. Toivosta luopumisen jälkeen pettymys tuntuu valtavan suurelta. Silloin joutuu myöntämään itselleen, että vanhemmat ovat olleet ja tulevat olemaan aina huonoja vanhempia, joihin ei koskaan tule pystymään luottaa.