Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!

Vierailija kirjoitti:

Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!

Tämä oli ainakin minulla syynä. Lopulta sitten hirveän vonkumisen ja vänkäyksen jälkeen heikkona hetkenä tulin antaneeksi periksi.

Ei olisi pitänyt. Nyt olen jumissa jonkun muun elämässä pari vuosikymmentä ja vitutus asian suhteen vuosi vuodelta kasvaa ja kasvaa.

Avopuoliso vauvakuumeilee ja kärttää lasta, mutta se ei tunnu hyvältä idealta. En viitsi sellaiseen hommaan lähteä, ellen ole täysin varma. Erittelin vähän syitä:

1. Avopuolison palkka. Hänellä on siis surkeat tulot ja olettaa tottakai, että elätän perheen ja hän on kotona "vähintään sen kolme vuotta" ja samalla puhelee, että olisi hyvä tehdä se toinen siihen perään. Hirvittää tuollainen taloudellinen vastuu ja suoraan sanottuna vähän ärsyttääkin. En ole puolisoa valitessa ajatellut, että se raha olisi tärkeää, mutta jos olisi paremmat tulot niin minäkin saisin/voisin olla osan ajasta kotona. Ei tartteisi stressata, että koko perheen talous on minun harteilla. 

2. Parisuhde menee. Aika yleisesti sanotaan, että siinä on mies melko pitkään kakkosena, kun puoliso katoaa vauvamaailmaan. Etenkin kun en yhtään saa/voi olla kotona, kun meidän talous ei kestä avopuolison palkalla eloa (eikä hän edes halua töihin) niin pelkään, että jään etäiseksi koko perheestä ja se parisuhdekin tulee puolisolle jossain listalla numero 10 kaiken muun jälkeen. Pelkään, että seksi loppuu eikä ole kiinnostusta sitten enää minun asioihini. Puoliso koti sanoo, että ei tietenkään näin käy, mutta eipä tunnu kauhean vakuuttelevalta. Sitäpaitsi olisin ihan mielelläni myös kotona enkä pelkkänä tämän projektin rahoittajana... 

3. Jos se parisuhde menee ja minä lähden niin olen hirviö, koska koko talous kaatuu puolisolla siihen. Voihan se puolisokin eron laittaa vireille. Kävi miten kävi niin epäilen, että jos tuo on kotona vuosia niin ei missään nimessä suostu yhteiskhuoltajuuteen. Siinä sitten maksan hirveitä summia hyvien tulojeni vuoksi vain siitä, että näen lapsia joka toinen viikonloppu. 

Raha vaikuttaa aika moneen asiaan. Siihen, etten voi jäädä hoitovapaalle omia lapsiani hoitamaan edes eikä puoliso edes halua palata töihin kesken hoitovapaan... joskus tekisi mieli vaihtaa parempituloiseen naiseen, mutta eihän rahalla saisi sitten taas kuitenkaan niin iso merkitys olla. En kuitenkaan halua lasta tehdä tähän tilanteeseenkaan, joten yritän olla ajattelematta asiaa ja kai jotenkin kuvittelen, että jossain vaiheessa se ratkaisu on vain pakko tehdä. Puoliso on jo 32. Ei ole osoittanut kiinnostusta opiskella esimerkiksi uutta alaa vaan tosiaan haaveilee ihan niistä lapsista.

Eikö ketään nuorukaista kiinnosta nähdä, millainen poika tai tytär hänelle ja sille hottis-tyttöystävälle tulisi?

...Entä olisiko kivaa opettaa fudista omalle pojalle? Lukea Aku Ankkoja ja leikkiä Star Wars -legoilla? Ihan kuin itsekin lapsena. Omalle pojalle voisi opettaa kaikenlaista fiksua. Se olisi hyvä jätkä.

Omasta tyttärestä voisi tulla nätti nappisilmä, joka vie isin sydämen halimalla pikku kätösillään.

Tässä fakta: ei ne muiden lapset koskaan ketään oikeasti kiinnosta. Muiden lapset eivät ole sama juttu kuin omat. Omista voi kasvattamalla tehdä hyväkäytöksisiä, asiallisia ja fiksuja. Omasta lapsesta ei tule räkänaamaista, liekkipaitaista riehujaa, jos ei sitä anna tulla. Leikkaa hiukset, pesee naaman ja pukee tyylikkäämmin. Opettaa käyttäytymään.

Toki ei kenenkään ole pakko ryhtyä perhettä pykäämään, edelleen. Minusta on täysin oikein, että sitä miettii kunnolla.

Te miehiä vihaavat mammat voitte alapeukuttaa miten haluatte, mutta: minä ainakin haluan jälkipolvea, jolle voin opettaa asioita ja jota voin hoitaa ja kasvattaa tulevaa elämää varten ja jolle voin olla hyvä esikuva niin hyvin kuin pystyn. Semmoisen naisen kanssa olen onnekseni vierelleni löytänyt, joka omaa hyvät arvot ja terveen järjen ja joka haluaa samaa asiaa, joten hänen vuoksi teen kotityöt ja kokkaukset ja kaiken tarvittavan, eikä tarvitse miettiä, käytetäänkö minua hyväksi, kun suhteessa on tasapaino kohdallaan, enkä palvele mitään löhöilevää prinsessaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.

Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!

Minulle lapsi käy mutta siten että vaimo hoitaa sen kokonaan. En halua itse kärsiä tai luopua mukavuuksista ja omasta ajasta.

Eli ärsyttää lähinnä nykyään kun naiset haluavat että mies osallistuu kasvatukseen ja pitäisi viettää aikaa lapsien kanssa ja leikkiä yms.

Jos käyn töissä ja tulen takaisin kotiin, niin eikö se riitä?

Meillä ei ole lapsia, koska mies ei halua. Syyksi on sanonut, että tietää millaista on, kun isä on vain harvoin kotona. Appi oli yrittäjä, teki viikonloppuisinkin töitä eikä pitänyt lomaa lastensa lapsuudessa kuin ehkä viikon vuodessa. Mieheni on reissutyössä ja välillä jopa kuukausia ulkomailla työkomennuksella. Ei siis halua lapsia, joille jäisi yhtä vieraaksi kuin mitä oma isänsä jäi hänelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.

Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!

Minulle lapsi käy mutta siten että vaimo hoitaa sen kokonaan. En halua itse kärsiä tai luopua mukavuuksista ja omasta ajasta.

Eli ärsyttää lähinnä nykyään kun naiset haluavat että mies osallistuu kasvatukseen ja pitäisi viettää aikaa lapsien kanssa ja leikkiä yms.

Jos käyn töissä ja tulen takaisin kotiin, niin eikö se riitä?

_Naiset sysäävät miehille liikaa vastuuta yhteiskunnasta ja perheestä.

Tasa-arvoisuus lähinnä on tarkoittanut nykyään sitä että miehen pitää tehdä kaikki ja nainen vaan lepää.

Mä nauroin tyttöystävälle päin naamaa ja totesin että sitten kun naisille armeija on pakollista niin sitten hankitaan lapsi. Tällä hetkellä tasa-arvo ei toteudu ja sellaiseen yhteiskuntaan en lasta laita kärsimään, etenkin jos lapsi syntyy pojaksi.

Olen kolmikymppinen mies enkä halua lapsia. Syy on ihan yksinkertaisesti se, etteivät lapset parantaisi elämääni millään lailla. Haluan elää helppoa, mukavaa ja antoisaa elämää itseäni kiinnostavien asioiden parissa, ja sellaista elämäntapaa lapsi vain hankaloittaisi.

Jouduin yhden pitkän parisuhteen päättämään tämän takia. Nyt minulla on kymmenen vuotta nuorempi partneri, joka jakaa näkemykseni. Nuoremmissa naisissa on paljon enemmän sellaisia, joille on elämässä muutakin tavoiteltavaa kuin lapsiperhearki.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään nuorukaista kiinnosta nähdä, millainen poika tai tytär hänelle ja sille hottis-tyttöystävälle tulisi?

...Entä olisiko kivaa opettaa fudista omalle pojalle? Lukea Aku Ankkoja ja leikkiä Star Wars -legoilla? Ihan kuin itsekin lapsena. Omalle pojalle voisi opettaa kaikenlaista fiksua. Se olisi hyvä jätkä.

Omasta tyttärestä voisi tulla nätti nappisilmä, joka vie isin sydämen halimalla pikku kätösillään.

Tässä fakta: ei ne muiden lapset koskaan ketään oikeasti kiinnosta. Muiden lapset eivät ole sama juttu kuin omat. Omista voi kasvattamalla tehdä hyväkäytöksisiä, asiallisia ja fiksuja. Omasta lapsesta ei tule räkänaamaista, liekkipaitaista riehujaa, jos ei sitä anna tulla. Leikkaa hiukset, pesee naaman ja pukee tyylikkäämmin. Opettaa käyttäytymään.

Toki ei kenenkään ole pakko ryhtyä perhettä pykäämään, edelleen. Minusta on täysin oikein, että sitä miettii kunnolla.

Ei todellakaan olisi kivaa. Saan työkseni opettaa ja kasvattaa ihan tarpeeksi. Kauhea ajatus, että kotonakin olisi vielä lapsia paimennettavaksi. Haluan käyttää vapaa-aikani ihan sataprosenttisesti aikuisten asioihin.

En ole koskaan seurustellut, seksiä saanut tai ollut muutenkaan seksuaalisessa kanssakäymisessä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Epäilenpä myös, etten koskaan elämäni aikana tule olemaan, ellen käy huorissa. Kaikki vähänkään siedettävät naiset on jo varattuja ja loppuihin pitäisi olla teemu selänne/kimi räikkönen. Ja olen ihan kouluttautunut ihminen, DI. Enkä ole lihava, 175/78. 

M33. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua lapsia, koska menee rahaa ja kaikki kiva loppuu siihen. Ei esim. pääse kavereiden kanssa ryyppäämään silloin kun haluaa.

Miten niin ei pääse? En ole koskaan estänyt miestäni lähtemästä kavereiden kanssa kierroksille. Eikä minulta ole tarvinnut kysellä lupia mihinkään. Sen kun menee, ei ole minulta pois. (Ja luottaakin voin, ei taatusti petä, koska kotona on aika upea pakkaus.)

Mutta kun ei aina haluta. Miehillekin tulee jossakin vaiheessa tyhjyyden tunne. Ei ne samat raflat samojen kavereiden kanssa välttämättä niin kiinnosta. Tulee fiilis, että tää on niin nähty jo. 

Mun mieheni on sanonut mulle, että oikeastaan säälii niitä sinkkukavereitaan, jotka säätää hoitojensa kanssa tai jotka eivät vaan uskalla sitoutua niin pitkälle, että olisi avioliitto tai lapset seuraavana siirtona. Niillä on muuten usein omien vanhempiensa ero taustalla, olisiko se syy? Ainakin ne sanoo aina, ettei avioliitot tule kestämään. No ei kai, jos asenne on tuo.

Meni tosi kauan tajuta mitä tää viesti tarkoitti. Kiva kiitos että saan luvan vaimolta mennä. Tietenkin saan, saahan hänkin? Katsos kun jos mulla on lapsi joka on sairas niin en lähde ryyppäämään. Tai pitää viedä se jonnekkin tai muuten vaan hoitaa. Ihan varma en ole mitä sinun lupasi siinä auttaisi, mutta hetken asiaa mietittyäni teidän perheessä on joku komentokeskusmeininki jossa mies on sinulle alisteinen (kyllä, vaikka saa tehdä mitä haluaa niin lähtöoletus on että sinä olet niin jalo että annat. Huh oksetus)

En ole koskaan ajatellut olevani harvinaisuus miesten keskuudessa mutta ehkä sittenkin, pidän nimittäin lapsista vallan kamalasti ja nuorena kun fantasioin aikuisuudesta niin siihen kuului aina lapset. Tai ehkä olenkin vain lapsellinen. Nimittäin pitkälle aikuisuuteen kävi aina sukulaispippaloissa niin että minä, lapseton mutta parisuhteessa oleva, menin aina lasten mukana leikkimään ja telmimään ja jätin muut aikuiset keskenään patsastelemaan ja keskustelemaan henkeviä vuoden Finlandia-palkintoehdokkaista tai Salattujen elämien uusista käänteistä. Luen muuten paljon kirjallisuutta ja salkkareita en ole katsonut ikinä. 

No sain vaimon joka halusi myös ykkösprioriteetilla lapsia ja ura sitten jossain kaukana takana, eikä ole katunut tuota valintaa hetkeäkään. Mutta kyllä se vaatii onnea. Pitää löytää se oikea. Nyt vanhemmiten vasta ymmärtänyt miten vaikeaa se voikin olla, ja miten pienestä voi olla kiinni että onnensa ohi nukahtaakin. 

Ja kyllä, miehissä varmasti hyvin paljon sitä "ei vielä" ajattelua, joka oikeasti on jämähtämistä lapsuuden maailmaan ja jonkinlaista pelokkuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Pähkinänkuoressa.

Kun isäni oli nuori tavallinen mies, hänelle oli tarjolla 19v hoikka ja kiva naapurin tyttö joka halusi olla uskollinen ja kunnioittaa miestään, joka rakasti ja kunnioitti vastavuoroisesti häntä. Vanhemmillani oli aikaa seurustella kauan ennen lasten hankkimista.

Kun minä olin 29v nuorehko tavallinen mies, minulle oli tarjolla ylipainoinen ja seksuaaliseen valtaan tottunut nainen, jonka mielestä velvollisuuteni miehenä ei ollut kunnioitettavaa vaan sellaista mistä ei kiitellä koska muuten on luuseri ellei siihen pysty. Ja lapsia olisi tehtävä justnytheti, ei kuherruskuukausi voi kauaa jatkua.

Kiitos feministeille jotka ovat kunniakkaasti opettaneet naisille että ennen oli epäreilua, tarjotkaa vähemmän ja vaatikaa enemmän. Näyttäisi siltä etteivät miehet enää niele ko. marxistista paskaa.

Isäsi ja äitisi ovat siis asuneet koko elämänsä samalla paikkakunnalla, eikä niin? Sinun lapsuuden naapurintyttö on taas lähtenyt muualle opintojen perään. Mikset lähtenyt hänen mukaansa vaan jäit kotipaikkakunnalle?

Oletko koskaan ajatellut, ketkä nämä feministit ovat kasvattaneet? Aivan oikein, tyttöjen äidit. Ne samat naiset, jotka joutuivat luopumaan unelmistaan ja jotka ovat kyllästyneet passamaan vuosi vuodelta laiskistuvaa miestään. He haluavat tyttärilleen parempaa ja rohkaisevat heitä toteuttamaan unelmiaan.

Oma äitisikin, joka pitää sinua kultapoikanaan ja on passannut sinut piloille, on kasvattanut sisaresi ihan eri tavalla. Äidillesi on kauhistus, jos tytär joutuu elämään samanlaista elämää kuin hän, mutta sinulle hän haluaa vaimoksi samanlaisen naisen kuin itsekin on. Tuo on noita elämän pikku kummallisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni pelkää juurikin tuota toiseksi jäämistä vauvalle. Hän on todella hellyydenkipeä ja haluaa koko ajan, että häntä silitetään ja hierotaan ja rapsutetaan ja pussaillaan. Ja seksi tietty päälle. Varmaan olisikin niin, että lapsen tullessa miehen silittelyt jäisivät minulta hetkeksi vähemmälle. Mutta kun olen nyt jo viisi vuotta silittänyt häntä joka ikinen ilta, niin minusta voisi olla jo hetkellisesti vauvan vuoro saada osansa hellyydestäni.

Taidat itsekin ymmärtää, ettei miehesi kaltaisen ihmisen tosiaan kannata hankkia lapsia. Hänen näkökulmastaan parisuhde vain huononisi, kun tarpeisiin ei enää vastata. Minäkin olen tuollainen hellyydenkipeä kiehnääjä, ja ajatus lapsesta on ihan mahdoton.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut olevani harvinaisuus miesten keskuudessa mutta ehkä sittenkin, pidän nimittäin lapsista vallan kamalasti ja nuorena kun fantasioin aikuisuudesta niin siihen kuului aina lapset. Tai ehkä olenkin vain lapsellinen. Nimittäin pitkälle aikuisuuteen kävi aina sukulaispippaloissa niin että minä, lapseton mutta parisuhteessa oleva, menin aina lasten mukana leikkimään ja telmimään ja jätin muut aikuiset keskenään patsastelemaan ja keskustelemaan henkeviä vuoden Finlandia-palkintoehdokkaista tai Salattujen elämien uusista käänteistä. Luen muuten paljon kirjallisuutta ja salkkareita en ole katsonut ikinä. 

No sain vaimon joka halusi myös ykkösprioriteetilla lapsia ja ura sitten jossain kaukana takana, eikä ole katunut tuota valintaa hetkeäkään. Mutta kyllä se vaatii onnea. Pitää löytää se oikea. Nyt vanhemmiten vasta ymmärtänyt miten vaikeaa se voikin olla, ja miten pienestä voi olla kiinni että onnensa ohi nukahtaakin. 

Ja kyllä, miehissä varmasti hyvin paljon sitä "ei vielä" ajattelua, joka oikeasti on jämähtämistä lapsuuden maailmaan ja jonkinlaista pelokkuutta. 

Mitä ihmeen pelokkuutta on olla tekemättä jotain mitä ei halua? Jos haluaisin lapsia, minulla olisi niitä. Kouluttauduin, teen vaativaa työtä ja olen pelkäämättä tavoittanut ja saanut haluamani asiat. Ehkä sulle on kiva juttu fantasioida että olet saavuttanut jotain tosi rohkeesti mutta sori nyt vaan, elämässä on pelottavampiakin juttuja kuin kasvattaa ihminen. En oikeastaan keksi mikä voisi olla helpompaa?

Ei hitto näitä miehiä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kyllä, miehissä varmasti hyvin paljon sitä "ei vielä" ajattelua, joka oikeasti on jämähtämistä lapsuuden maailmaan ja jonkinlaista pelokkuutta. 

Mitä ihmeen pelokkuutta on olla tekemättä jotain mitä ei halua? Jos haluaisin lapsia, minulla olisi niitä. Kouluttauduin, teen vaativaa työtä ja olen pelkäämättä tavoittanut ja saanut haluamani asiat. Ehkä sulle on kiva juttu fantasioida että olet saavuttanut jotain tosi rohkeesti mutta sori nyt vaan, elämässä on pelottavampiakin juttuja kuin kasvattaa ihminen. En oikeastaan keksi mikä voisi olla helpompaa?

Jassoo. Puhuin "ei vielä" -puheesta,. en "ei koskaan" puheesta. Ja tuo mikä-voisi-olla-helpompaa on nyt toki sellaista potaskaa että oksat pois. Kyllä lapsen kasvattaminen on vaikeaa, koska se on aika paljon muutakin kuin puuron tuomista pöytään oikeaan aikaan. Paljon vaikeampaa kuin "asiantuntijatyö". Kokemusta on siitäkin ihan liikaa. 

Mutta mikä sopii minulle ei sopine sinulle ja olkoon niin. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään nuorukaista kiinnosta nähdä, millainen poika tai tytär hänelle ja sille hottis-tyttöystävälle tulisi?

...Entä olisiko kivaa opettaa fudista omalle pojalle? Lukea Aku Ankkoja ja leikkiä Star Wars -legoilla? Ihan kuin itsekin lapsena. Omalle pojalle voisi opettaa kaikenlaista fiksua. Se olisi hyvä jätkä.

Omasta tyttärestä voisi tulla nätti nappisilmä, joka vie isin sydämen halimalla pikku kätösillään.

Tässä fakta: ei ne muiden lapset koskaan ketään oikeasti kiinnosta. Muiden lapset eivät ole sama juttu kuin omat. Omista voi kasvattamalla tehdä hyväkäytöksisiä, asiallisia ja fiksuja. Omasta lapsesta ei tule räkänaamaista, liekkipaitaista riehujaa, jos ei sitä anna tulla. Leikkaa hiukset, pesee naaman ja pukee tyylikkäämmin. Opettaa käyttäytymään.

Toki ei kenenkään ole pakko ryhtyä perhettä pykäämään, edelleen. Minusta on täysin oikein, että sitä miettii kunnolla.

Tämä osui mainiosti pointtiin. Poika inhoaa futista, sarjakuvia eikä Star Warssit kiinnosta vaikka elokuvatkin on nähty. Legot rakennetaan kerran ja se on sitten siinä, niillä leikitään ehkä tunti ja hyllytetään.

Hemmetin yksinkertaista. #metoo #toksinenmaskuliinisuus #feminismi #tiedostavatnaiset. Ukot halutaan ajaa orjan asemaan, jossa vain siitetään lapset (tai ehkä naiselle miellyttävämpi muumimukin kautta), elätetään ne ja nykypolitiikan mukaan vielä hoidetaankin kotona. Kuka teidän kanssa enää lapsia haluaa? Naisten vika täysin.