Lue keskustelun säännöt.
Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Monet arkielämässä vastaan tulevat lapsiperheet luo aika ikävän kuvan perheellisyydestä. Liian monesti lapsella näyttää olevan vanhempien tilalla palvelijoita "asiakas on aina oikeassa"-mentaliteetilla. Paljolti niiden kohtalosta on varmaan vältettävissä jos vaivautuisi oikeasti kasvattamaan lapsensa, mutta näiden "vanhempien" ja heidän riiviöidensä kanssa joutuisi tekemisiin joka tapauksessa tarhan, kerhojen, koulun ym kautta.
Totta. Ei kaksivuotiaalta tarvitse kysyä, mitä hän haluaa ruoaksi. Ikätason mukaisesti lapsen mielipide on hyvä ottaa huomioon, mutta lopulliset päätökset ja vastuu on vanhemmilla. On väärin lastakin kohtaan yrittää osallistaa häntä arjen pyöritykseen. Hänen pitäisi saada olla lapsi ja voida luottaa siihen, että vanhemmat kyllä huolehtivat hänestä ja hänen tarpeistaan. Huom, tarpeista, ei haluista. Hirvittää välillä katsella kaupassa pikkulapsiperheitä joissa äiti yrittää neuvotella lastaan laittamaan jätskipaketin takaisin hyllyyn ja isä tekee kompromisseja että tämän kerran voidaan lelu ostaa, muttei sitten tällä viikolla tule enää muita lahjoja. Pelottaa tuo seuraavan sukupolven aikuiseksi kasvaminen tällä kasvatuksella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ja näkökulma kirjoitti:
Syntyvyyden lasku nykyaikanahan ei ylipäätään ole mikään yksilöiden tai ryhmien moraali- ja valintakysymys.
Vaan mikä sitten?
Voin siittää kaikki halukkaat naiset, kunhan ei tarvitse muuten osallistua kasvatukseen eikä elatukseen. Nykyiset kasvatettavat riittävät.
Vierailija kirjoitti:
Ihan täyttä kakkaa että ongelmana olisi naisten kouluttautuminen liian korkealle tai menestys työelämässä.
Ongelmana on se että naiset pitävät yhä kiinni vanhasta säännöstä "haluan miehen olevan ylempänä sosioekonomisessa hierarkiassa, mutta ei ainakaan alempana kuin minä".
Kun pienituloiset mutta muulla tavoin hyvät naiset vievät osan korkean statuksen miehistä, juuri niitä älykkäitä korkean statuksen naisia jää lisääntymättä koska heille kelpaa vain korkean statuksen mies.
Jos kerran ollaan tasa-arvoisia yhteiskunnallisesti, ei voida pitää kiinni 1800-luvun mallista jossa ei voi olla nin päin että nainen tienaa ja mies on pehmompi.
Näinhän se on. Miehet kelpuuttaa alempi - palkkaisen naisen mutta sama ei kelpaa naisille. Jos naiset haluavat olla samalla tasolla tai korkeammalla kuin miehet niin heidän pitäisi hankkia perheitä alempitasoisten kanssa. Ei tästä muuten mitään tule.
Toisella vanhemmistani oli vaikeaa masennusta, joka ennen pitkää vei hänet mennessään. Koska mt-potilaan lapsilla ja lapsenlapsilla on moninkertaisesti korkeampi riski sairastua samaisiin tauteihin kuin valtaväestöllä, olen katsonut parhaaksi että oma oksani sukupuusta ei kasva tämän pidemmälle. Elämä on kivaa ja mielenkiintoista, mutta jos sen joutuu viettämään henkisessä eristyssellissä alusta loppuun asti, se ei ole sen arvoista.
Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin ihmisten argumentit väestön määrästä: liika on aina liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan täyttä kakkaa että ongelmana olisi naisten kouluttautuminen liian korkealle tai menestys työelämässä.
Ongelmana on se että naiset pitävät yhä kiinni vanhasta säännöstä "haluan miehen olevan ylempänä sosioekonomisessa hierarkiassa, mutta ei ainakaan alempana kuin minä".
Kun pienituloiset mutta muulla tavoin hyvät naiset vievät osan korkean statuksen miehistä, juuri niitä älykkäitä korkean statuksen naisia jää lisääntymättä koska heille kelpaa vain korkean statuksen mies.
Jos kerran ollaan tasa-arvoisia yhteiskunnallisesti, ei voida pitää kiinni 1800-luvun mallista jossa ei voi olla nin päin että nainen tienaa ja mies on pehmompi.
Ihan perätön väite. Huomattavan moni pitkälle koulutettu nainen omassakin tuttavapiirissä on ottanut itselleen miehen, jolla on matalampi koulutus kuin suhteen naisella. Mutta nämä miehet ovat olleet sitoutuvat sorttia ja heillä liikkuu päässä muutakin kuin sahajauhoja.
Niitä lapsia ei kannata hankkia, koska koko oma elämä lakkaa olemasta. Tykkäsin käydä heittämässä fillarilenkkiä arki-iltaisin 3-4krt viikossa, siinä klo 20-21 välillä ja siitä puolitoista, tai kaksi tuntia eteenpäin. Ei onnistu enää. Lapsen iltavalmistelut on silloin. Lauantaisin tykkäsin käydä vaimon kanssa ulkona syömässä ja ottaa muutama drinksu illan päätteeksi. Ei onnistu enää. Ihan hirveä show lapsen kanssa ja siitä on rentoutuminen kaukana. Töistä on aina kiire päiväkodille ja ikinä et voi jäädä aftereille.
Koti on jatkuvasti epäsiisti. Valkoisessa nahkasohvassa on tussia, tiikkipöydästä on isketty leluautolla pinta rikki ja sormista pyyhittyjä räkäknöppejä löytyy sieltä sun täältä. Kiiltävälle kivilattialle tippuu aina jotain josta jää rasvajäljet ja kaikki ikkunat on alaosastaan lähmätty samean harmaiksi.
Yöunet katkeilee jatkuvasti niin, että katkonainen uni on uusi normaali. Illat ei ole enää mitään rauhottumista kirjan tai leffan ääressä. Ei vaan se on saippuavettä seinille heittävän muksun komentamista iltakylvyssä. Aamuisin taas itse olet kylvyn tai suihkun tarpeessa tapeltuasi hiki päässä pukemista vastaan laittavan lapsen kanssa. Töissä sulle puolivahingossa huomautellaan siitä, että kun olet aina viimeisenä toimistolla ja silti ensimmäisenä lähdössä. Niin koska päiväkoti.
Ja sitten syksyn sairastelut. Tai no syksyn ja talven sairastelut. Ihan jatkuvasti on jotain. Välillä flunssaa, joskus tulehtuu korvat, toisinaan oksutauti. Sitten näitä perustauteja täydennetään säännöllisen epäsäännöllisesti kaikenlaisilla vaihtareilla, kuten pyllyangiina, vesirokko tai enterorokko. Vaimon kanssa vuorotellaan kumpi jättää työnsä väliin milloinkin.
Reissata voi joo kyllä. Jos Bamse-reissuja nyt reissuiksi kuitenkin kutsutaan. Indonesian reppureissut vaihtuu siihen, että ostat all inclusive -matkan Kreetalle. Istut viikon altaalla ja syöt hotellin pizzaa sekä spaghettia. Paluumatkalla kun pyydät lentokoneessa toisen lasin viiniä, niin vaimo huomauttaa, että "älä nyt ala tässä lapsen edessä dokaamaan".
No entä se seksielämä sitten? Niin no iltaisin molempia väsyttää ja aamuisin jos suinkin on mahdollisuus, se käytetään pidempään nukkumiseen, ei seksiin. Elämä vällyjen välissä menee suunnitelmataloudeksi. Pitää oikein miettiä milloin olisi mahdollisuus. Sitten kuitenkin juuri sillä hetkellä toista ei huvita ja suunnitelmallisuus jo itsessään on seksin tappaja.
Että en ihmettele! Ei varmasti ole synnytystalkoot ensimmäisenä mielessä, kun miettii että mitä kivaa sitä kulta ensi vuonna tehtäisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uppsalan mittavin kirjoitti:
Toisella vanhemmistani oli vaikeaa masennusta, joka ennen pitkää vei hänet mennessään. Koska mt-potilaan lapsilla ja lapsenlapsilla on moninkertaisesti korkeampi riski sairastua samaisiin tauteihin kuin valtaväestöllä, olen katsonut parhaaksi että oma oksani sukupuusta ei kasva tämän pidemmälle. Elämä on kivaa ja mielenkiintoista, mutta jos sen joutuu viettämään henkisessä eristyssellissä alusta loppuun asti, se ei ole sen arvoista.
Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin ihmisten argumentit väestön määrästä: liika on aina liikaa.
Itse en mt-potilaana jaksa stressata asiasta: olenhan sentään aiemmin sukupolviin verrattuna paremmassa asemassa ollessani hoidon piirissä. Sitä eivät aiemmin oireilleet ole kokeilleet. Itse olen saanut terapiasta paljon käsittelykeinoja ja uskon kykeneväni aiempia sukupolvia paremmin tukemaan lapsiani heidän opetellessaan tunteiden säätelyä.
Vierailija kirjoitti:
Niitä lapsia ei kannata hankkia, koska koko oma elämä lakkaa olemasta. Tykkäsin käydä heittämässä fillarilenkkiä arki-iltaisin 3-4krt viikossa, siinä klo 20-21 välillä ja siitä puolitoista, tai kaksi tuntia eteenpäin. Ei onnistu enää. Lapsen iltavalmistelut on silloin. Lauantaisin tykkäsin käydä vaimon kanssa ulkona syömässä ja ottaa muutama drinksu illan päätteeksi. Ei onnistu enää. Ihan hirveä show lapsen kanssa ja siitä on rentoutuminen kaukana. Töistä on aina kiire päiväkodille ja ikinä et voi jäädä aftereille.
Koti on jatkuvasti epäsiisti. Valkoisessa nahkasohvassa on tussia, tiikkipöydästä on isketty leluautolla pinta rikki ja sormista pyyhittyjä räkäknöppejä löytyy sieltä sun täältä. Kiiltävälle kivilattialle tippuu aina jotain josta jää rasvajäljet ja kaikki ikkunat on alaosastaan lähmätty samean harmaiksi.
Yöunet katkeilee jatkuvasti niin, että katkonainen uni on uusi normaali. Illat ei ole enää mitään rauhottumista kirjan tai leffan ääressä. Ei vaan se on saippuavettä seinille heittävän muksun komentamista iltakylvyssä. Aamuisin taas itse olet kylvyn tai suihkun tarpeessa tapeltuasi hiki päässä pukemista vastaan laittavan lapsen kanssa. Töissä sulle puolivahingossa huomautellaan siitä, että kun olet aina viimeisenä toimistolla ja silti ensimmäisenä lähdössä. Niin koska päiväkoti.
Ja sitten syksyn sairastelut. Tai no syksyn ja talven sairastelut. Ihan jatkuvasti on jotain. Välillä flunssaa, joskus tulehtuu korvat, toisinaan oksutauti. Sitten näitä perustauteja täydennetään säännöllisen epäsäännöllisesti kaikenlaisilla vaihtareilla, kuten pyllyangiina, vesirokko tai enterorokko. Vaimon kanssa vuorotellaan kumpi jättää työnsä väliin milloinkin.
Reissata voi joo kyllä. Jos Bamse-reissuja nyt reissuiksi kuitenkin kutsutaan. Indonesian reppureissut vaihtuu siihen, että ostat all inclusive -matkan Kreetalle. Istut viikon altaalla ja syöt hotellin pizzaa sekä spaghettia. Paluumatkalla kun pyydät lentokoneessa toisen lasin viiniä, niin vaimo huomauttaa, että "älä nyt ala tässä lapsen edessä dokaamaan".
No entä se seksielämä sitten? Niin no iltaisin molempia väsyttää ja aamuisin jos suinkin on mahdollisuus, se käytetään pidempään nukkumiseen, ei seksiin. Elämä vällyjen välissä menee suunnitelmataloudeksi. Pitää oikein miettiä milloin olisi mahdollisuus. Sitten kuitenkin juuri sillä hetkellä toista ei huvita ja suunnitelmallisuus jo itsessään on seksin tappaja.
Että en ihmettele! Ei varmasti ole synnytystalkoot ensimmäisenä mielessä, kun miettii että mitä kivaa sitä kulta ensi vuonna tehtäisikään.
Et vain ole ollut henkisesti kypsä vanhemmaksi. Tuo on tyypillistä monille miehille. Sääli heidän lapsiaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä lapsia ei kannata hankkia, koska koko oma elämä lakkaa olemasta. Tykkäsin käydä heittämässä fillarilenkkiä arki-iltaisin 3-4krt viikossa, siinä klo 20-21 välillä ja siitä puolitoista, tai kaksi tuntia eteenpäin. Ei onnistu enää. Lapsen iltavalmistelut on silloin. Lauantaisin tykkäsin käydä vaimon kanssa ulkona syömässä ja ottaa muutama drinksu illan päätteeksi. Ei onnistu enää. Ihan hirveä show lapsen kanssa ja siitä on rentoutuminen kaukana. Töistä on aina kiire päiväkodille ja ikinä et voi jäädä aftereille.
Koti on jatkuvasti epäsiisti. Valkoisessa nahkasohvassa on tussia, tiikkipöydästä on isketty leluautolla pinta rikki ja sormista pyyhittyjä räkäknöppejä löytyy sieltä sun täältä. Kiiltävälle kivilattialle tippuu aina jotain josta jää rasvajäljet ja kaikki ikkunat on alaosastaan lähmätty samean harmaiksi.
Yöunet katkeilee jatkuvasti niin, että katkonainen uni on uusi normaali. Illat ei ole enää mitään rauhottumista kirjan tai leffan ääressä. Ei vaan se on saippuavettä seinille heittävän muksun komentamista iltakylvyssä. Aamuisin taas itse olet kylvyn tai suihkun tarpeessa tapeltuasi hiki päässä pukemista vastaan laittavan lapsen kanssa. Töissä sulle puolivahingossa huomautellaan siitä, että kun olet aina viimeisenä toimistolla ja silti ensimmäisenä lähdössä. Niin koska päiväkoti.
Ja sitten syksyn sairastelut. Tai no syksyn ja talven sairastelut. Ihan jatkuvasti on jotain. Välillä flunssaa, joskus tulehtuu korvat, toisinaan oksutauti. Sitten näitä perustauteja täydennetään säännöllisen epäsäännöllisesti kaikenlaisilla vaihtareilla, kuten pyllyangiina, vesirokko tai enterorokko. Vaimon kanssa vuorotellaan kumpi jättää työnsä väliin milloinkin.
Reissata voi joo kyllä. Jos Bamse-reissuja nyt reissuiksi kuitenkin kutsutaan. Indonesian reppureissut vaihtuu siihen, että ostat all inclusive -matkan Kreetalle. Istut viikon altaalla ja syöt hotellin pizzaa sekä spaghettia. Paluumatkalla kun pyydät lentokoneessa toisen lasin viiniä, niin vaimo huomauttaa, että "älä nyt ala tässä lapsen edessä dokaamaan".
No entä se seksielämä sitten? Niin no iltaisin molempia väsyttää ja aamuisin jos suinkin on mahdollisuus, se käytetään pidempään nukkumiseen, ei seksiin. Elämä vällyjen välissä menee suunnitelmataloudeksi. Pitää oikein miettiä milloin olisi mahdollisuus. Sitten kuitenkin juuri sillä hetkellä toista ei huvita ja suunnitelmallisuus jo itsessään on seksin tappaja.
Että en ihmettele! Ei varmasti ole synnytystalkoot ensimmäisenä mielessä, kun miettii että mitä kivaa sitä kulta ensi vuonna tehtäisikään.
Et vain ole ollut henkisesti kypsä vanhemmaksi. Tuo on tyypillistä monille miehille. Sääli heidän lapsiaan!
Kyllähän se oli tuota ja ajoittain paljon pahempaakin. Yhtä vaihetta seurasi kuitenkin toinen. Näin 17-vuotiaan kanssa ei enää edes muista mitään pikkulapsiajan ikävyyksiä. Äkkiä se meni, nyt on taas vapaa tekemään mitä tahtoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Diili on muuttunut aina vain paskemmaksi. Naiset ovat lihavampia, vaativat enemmän, kunnioittavat miehiä vähemmän ja venyttävät pariutumista myöhemmäksi.
Joo ja sori:
halu saada nainen on kovimmillaan nuorena, fakta.
hoikkuus on miehille yksi tärkeimmistä asioista, fakta.
Kun pariutumista venytetään, venyy myös lisääntyminen. Siinä vaiheessa miehellä on jo kavereita joilla alun honeymoon on over. Kaikilla on onnea kun hankitaan eka kämppä, pidetään häät ja saadaan lapsi. Sen jälkeen alkaa duuni. Kun joku 30v mies näkee kaverin mustat silmänaluset ja hiffaa kuinka entiset maailmanparannusjutut on vaihtueet 101% perusparannusjuttuihin, se tajuaa että kun lapsi on siitetty alulle, on mies junassa matkalla kohti työleiriä.
Paljo työtä josta ei saa kunnioitusta. Stressiä, kiirettä. Naiset joiden mielestä normaalipainoisuus on palkkio joka kuuluu vain rikkaille miehille. Ei mitään takeita oletko vain työkalupakki joka dumpataan kun lapset on riittävän isoja.
Miksi vitussa kukaan haluaisi sellaista? Miesten vietti olla hyödyksi on käsittämättömän vahva, mutta jossain kulkee raja siinäkin.
Tätä piti tossa yllä lainata siis.
Vierailija kirjoitti:
En koko ketjua jaksanut lukea, mutta homomiehen näkökulma taitaa puuttua. Ikääntyvänä homomiehenä (kohta 50v.) ei kai täydy selittää miksi olen lapseton. Joskus on käynyt mielessä, että olisin voinut ryhtyä isäksi naisparin lapselle tai jopa sinkkunaisen kanssa hankkia lapsen, mutta se mahdollisuus meni jo. Lapsettomuus joskus surettaa, mutta adoptio - yksin tai yhdessä - ei koskaan kiinnostanut. Olen sinkku. Viihdyn yksin ja homomieshän saa satunnaisseksiä jos haluaa (kyllä, se on totta).
Mutta näin heterosuhteiden suhteen ulkopuolisena täysin subjektiivinen näkemykseni:
Ihmiset miettivät nykyään liikaa. Mitään täydellistä elämää ei ole. Jos ajattelee, että asian X pitää olla valmis ennen kuin hankkii lapsia, ei niitä hanki koskaan. Auto, ura, talo - toisarvoista.
En väitä ymmärtäväni heterosuhteita, mutta sen tiedän, että ne pärjää, jotka panostaa siihen. Kaikki läheisesti tuntemani heteroparit (myös ne joilla lapsia), ovat onnellisia. Olen hyväosainen, eikä minun tuntemistani perheistä paljon tehdä lasuja. Eli sosiaaliluokka vaikuttaa. Tänne kirjoittavat ne jotka ovat lapsettomia ja/tai katkeria. En ymmärrä sen enempää mieslapsia kuin naisia, jotka ei panosta yhtään itseensä eikä suhteeseensa.
Miehen pitää olla mies ja ottaa vastuu perheestään. Ja kuolisiko nainen, jos hän joskus antaisi miehen tuntea olevansa mies? Ja anteeksi nyt vain, tuo monen (ei kaikkien) suomalaisnaisten remonttipakkomielle: en minäkään ikinä suotuisi, jos olisin hetero, jatkuvaan keittiöremonttiin uusi parketti makuuhuoneen verhot on ihan kamalat tähän sopisi tosi kivasti jos nyt ostettaisiin... Siis oikeasti?! Mistä siinä on kyse?
Olisi muuten kiva kuulla enemmän LBGT-mielipiteitä aiheesta...
Olen täällä avautunutkin homonäkökulmasta lapsen hankkimisesta, mutten vain ole kertonut missään olevani homo. Kerroin juurikin esimerkiksi siitä, että sanon kumppaneilleni suoraan, etten halua lapsia todennäköisesti koskaan ja näin annan mahdollisuuden lähteä etsimään kumppania joka haluaa. Kerroin myös jossain viestissäni omakohtaisen kiinnostukseni lastenhankintaan, eli olen hyvin varma, etten halua lapsia, mutta olen silti avoin tulevaisuudelle, mikäli mieleni sattuu muuttumaan, mitä en kyllä oikein jaksa uskoa. Olen kanssasi samaa mieltä, että naisten tulisi antaa miehillekin mahdollisuus tuntea itsensä mieheksi. Liian monesti halutaan unohtaa, että myös miehellä toimintaan vaikuttavat hormonit ja sen lisäksi olemme erilaisia sukupuolierojemme kanssa. Lisäksi olen laittanut merkille, että meillä miehillä kiintymys lapseen ei synny automaattisesti, vaan sen pohjalta, että vietämme sen naperon kasvaessa aikaa hänen kanssaan. Jos tätä mielenkiintoa ei alunperinkään ole ollut eli lasten hankkimiseen ollaan lähinnä vain suostuttu, voi hyvinkin käydä niin, ettei sitä kiintymyssuhdetta siihen omaan lapseen synny. Meillä ei ole sellaista leimautumista samoin kuin naisilla siihen lapseen. Sen halun kiintyä täytyy tulla jostain syvempää. Siihen täytyy alunperinkin olla halu, sillä itsestään se ei sieltä ulos kaivaudu. Tietysti on näitä miehiä, jotka velvollisuuttaan huolehtivat alussa lapsestaan ja siinä sitten pääsevät kiintymään siihen. Lasta haluava ja sitä rakastava isä on jo raskauden aikana kiinnostunut jälkeläisestään, jolloin siihen kiintyminen on jo alkanut. Väitän, että valtaosa huonoista parisuhteista hajoaa siihen, kun ei osata ymmärtää sukupuolten välisiä eroja jalkoväliä enempää. Ei osata asettua sen toisen asemaan eli tässä tapauksessa lasten hankkimisen sekä hoivaamisen halu ja sitten tuleekin ero. Ei haluta nähdä sitä piilevää mielenkiinnottomuutta lasta kohtaan toisessa, jolloin hoitovastuu siirtyy automaattisesti vastuuntuntoiselle, usein äidille. Usein ei myöskään haluta nähdä sitä suurta tarvetta jälkeläisten saamiseen ja vähätellään sitä ja näissä tapauksissa se onkin usein mies, joka viivyttelee ja vetkuttelee, kunnes onkin liian myöhäistä ja nainen katkeroituu. Olemme kaikki eläimiä ja mahdamme luonnollemme todellisuudessa aivan hirveän vähän. Jos haluat lapsen ja kumppanisi ei, vaihda kumppania. Samoin jos et halua lasta ja kumppanisi haluaa, vaihda suosiolla. Ei siitä seuraa kuin harmia muuten. Elämämme on aivan liian lyhyt turhanpäiväiselle vitkuttelulle. Ihan oikeasti on.
Minä haluan elää elämäni lapsivapaana, mutten todellakaan halua pilata toisten mahdollisuutta lapsivilkkaaaseen elämään. Minun tapani elää ei ole ainoa oikea tapa, mutta samoin ei kenenkään muunkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, pääasia että on tyytyväinen elämäänsä.
Muutamaa asiaa en kuitenkaan ole lapsettomissa ihmisissä koskaan ymmärtänyt:
1) Miksi ihmeessä joku haluaa parisuhteeseen, jos kuitenkin päättää olla lapseton? Siinä saa pelkät huonot puolet: menettää oman vapautensa, mutta ei pääse osalliseksi lasten mukanaan tuomasta ilosta ja hyvistä hetkistä.
2) Lapsettomat hankkivat kuitenkin usein kotieläimiä, esimerkiksi koiran. Siinäkin saa pelkästään kaikki huonot puolet (ei pääse lähtemään mihinkään jos ei löydy hoitajaa, jonotat päivystykseen kun se sairastuu tietysti aina joulun pyhinä, se metelöi ja valvottaa yöt, se sotkee ja haisee, jne.) mutta lemmikki ei kasva eikä kehity, vaan on se sama riesa vuodesta toiseen ilman toivoa paremmasta.
3) Miksi miehet niin kovasti pelkäävät lapsia ja niiden hankkimista etukäteen? En kuitenkaan ole koskaan törmännyt mieheen, joka olisi jälkikäteen kertonut vihaavansa omia lapsiaan tai katuneensa niiden hankkimista. Päin vastoin, poikkeuksetta jokainen isä, oli sitten eronnut tai missä elämäntilanteessa hyvänsä, kertoo lapsistaan ylpeydellä ukkojen saunailloissa tai missä tahansa asista tulee puhetta. Myös minä, kaiken vaivannäön ja epämukavuuden jälkeenkin, koen että lapset ovat opettaneet minulle paljon tehneet minusta monella tavalla paremman ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koko ketjua jaksanut lukea, mutta homomiehen näkökulma taitaa puuttua. Ikääntyvänä homomiehenä (kohta 50v.) ei kai täydy selittää miksi olen lapseton. Joskus on käynyt mielessä, että olisin voinut ryhtyä isäksi naisparin lapselle tai jopa sinkkunaisen kanssa hankkia lapsen, mutta se mahdollisuus meni jo. Lapsettomuus joskus surettaa, mutta adoptio - yksin tai yhdessä - ei koskaan kiinnostanut. Olen sinkku. Viihdyn yksin ja homomieshän saa satunnaisseksiä jos haluaa (kyllä, se on totta).
Mutta näin heterosuhteiden suhteen ulkopuolisena täysin subjektiivinen näkemykseni:
Ihmiset miettivät nykyään liikaa. Mitään täydellistä elämää ei ole. Jos ajattelee, että asian X pitää olla valmis ennen kuin hankkii lapsia, ei niitä hanki koskaan. Auto, ura, talo - toisarvoista.
En väitä ymmärtäväni heterosuhteita, mutta sen tiedän, että ne pärjää, jotka panostaa siihen. Kaikki läheisesti tuntemani heteroparit (myös ne joilla lapsia), ovat onnellisia. Olen hyväosainen, eikä minun tuntemistani perheistä paljon tehdä lasuja. Eli sosiaaliluokka vaikuttaa. Tänne kirjoittavat ne jotka ovat lapsettomia ja/tai katkeria. En ymmärrä sen enempää mieslapsia kuin naisia, jotka ei panosta yhtään itseensä eikä suhteeseensa.
Miehen pitää olla mies ja ottaa vastuu perheestään. Ja kuolisiko nainen, jos hän joskus antaisi miehen tuntea olevansa mies? Ja anteeksi nyt vain, tuo monen (ei kaikkien) suomalaisnaisten remonttipakkomielle: en minäkään ikinä suotuisi, jos olisin hetero, jatkuvaan keittiöremonttiin uusi parketti makuuhuoneen verhot on ihan kamalat tähän sopisi tosi kivasti jos nyt ostettaisiin... Siis oikeasti?! Mistä siinä on kyse?
Olisi muuten kiva kuulla enemmän LBGT-mielipiteitä aiheesta...
Olen täällä avautunutkin homonäkökulmasta lapsen hankkimisesta, mutten vain ole kertonut missään olevani homo. Kerroin juurikin esimerkiksi siitä, että sanon kumppaneilleni suoraan, etten halua lapsia todennäköisesti koskaan ja näin annan mahdollisuuden lähteä etsimään kumppania joka haluaa. Kerroin myös jossain viestissäni omakohtaisen kiinnostukseni lastenhankintaan, eli olen hyvin varma, etten halua lapsia, mutta olen silti avoin tulevaisuudelle, mikäli mieleni sattuu muuttumaan, mitä en kyllä oikein jaksa uskoa. Olen kanssasi samaa mieltä, että naisten tulisi antaa miehillekin mahdollisuus tuntea itsensä mieheksi. Liian monesti halutaan unohtaa, että myös miehellä toimintaan vaikuttavat hormonit ja sen lisäksi olemme erilaisia sukupuolierojemme kanssa. Lisäksi olen laittanut merkille, että meillä miehillä kiintymys lapseen ei synny automaattisesti, vaan sen pohjalta, että vietämme sen naperon kasvaessa aikaa hänen kanssaan. Jos tätä mielenkiintoa ei alunperinkään ole ollut eli lasten hankkimiseen ollaan lähinnä vain suostuttu, voi hyvinkin käydä niin, ettei sitä kiintymyssuhdetta siihen omaan lapseen synny. Meillä ei ole sellaista leimautumista samoin kuin naisilla siihen lapseen. Sen halun kiintyä täytyy tulla jostain syvempää. Siihen täytyy alunperinkin olla halu, sillä itsestään se ei sieltä ulos kaivaudu. Tietysti on näitä miehiä, jotka velvollisuuttaan huolehtivat alussa lapsestaan ja siinä sitten pääsevät kiintymään siihen. Lasta haluava ja sitä rakastava isä on jo raskauden aikana kiinnostunut jälkeläisestään, jolloin siihen kiintyminen on jo alkanut. Väitän, että valtaosa huonoista parisuhteista hajoaa siihen, kun ei osata ymmärtää sukupuolten välisiä eroja jalkoväliä enempää. Ei osata asettua sen toisen asemaan eli tässä tapauksessa lasten hankkimisen sekä hoivaamisen halu ja sitten tuleekin ero. Ei haluta nähdä sitä piilevää mielenkiinnottomuutta lasta kohtaan toisessa, jolloin hoitovastuu siirtyy automaattisesti vastuuntuntoiselle, usein äidille. Usein ei myöskään haluta nähdä sitä suurta tarvetta jälkeläisten saamiseen ja vähätellään sitä ja näissä tapauksissa se onkin usein mies, joka viivyttelee ja vetkuttelee, kunnes onkin liian myöhäistä ja nainen katkeroituu. Olemme kaikki eläimiä ja mahdamme luonnollemme todellisuudessa aivan hirveän vähän. Jos haluat lapsen ja kumppanisi ei, vaihda kumppania. Samoin jos et halua lasta ja kumppanisi haluaa, vaihda suosiolla. Ei siitä seuraa kuin harmia muuten. Elämämme on aivan liian lyhyt turhanpäiväiselle vitkuttelulle. Ihan oikeasti on.
Minä haluan elää elämäni lapsivapaana, mutten todellakaan halua pilata toisten mahdollisuutta lapsivilkkaaaseen elämään. Minun tapani elää ei ole ainoa oikea tapa, mutta samoin ei kenenkään muunkaan.
Jos vain pientä osaa miehistä kiinnostaa vanhemmuus missään määrin, niin onkohan tämä syy siihen miksi nämä miehet toisinaan ovat päätyneet samanaikaisesti perustamaan useita perheitä vaimojensa tai rakastajattariensa kanssa? Monilla miehillä ei ole naisille mitään annettavaa kumppanina tai lasten isänä, toisilla riittää voimavaroja isostakin lapsikatraasta huolehtimiseen.
The Faija kirjoitti:
Jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, pääasia että on tyytyväinen elämäänsä.
Muutamaa asiaa en kuitenkaan ole lapsettomissa ihmisissä koskaan ymmärtänyt:
1) Miksi ihmeessä joku haluaa parisuhteeseen, jos kuitenkin päättää olla lapseton? Siinä saa pelkät huonot puolet: menettää oman vapautensa, mutta ei pääse osalliseksi lasten mukanaan tuomasta ilosta ja hyvistä hetkistä.
2) Lapsettomat hankkivat kuitenkin usein kotieläimiä, esimerkiksi koiran. Siinäkin saa pelkästään kaikki huonot puolet (ei pääse lähtemään mihinkään jos ei löydy hoitajaa, jonotat päivystykseen kun se sairastuu tietysti aina joulun pyhinä, se metelöi ja valvottaa yöt, se sotkee ja haisee, jne.) mutta lemmikki ei kasva eikä kehity, vaan on se sama riesa vuodesta toiseen ilman toivoa paremmasta.
3) Miksi miehet niin kovasti pelkäävät lapsia ja niiden hankkimista etukäteen? En kuitenkaan ole koskaan törmännyt mieheen, joka olisi jälkikäteen kertonut vihaavansa omia lapsiaan tai katuneensa niiden hankkimista. Päin vastoin, poikkeuksetta jokainen isä, oli sitten eronnut tai missä elämäntilanteessa hyvänsä, kertoo lapsistaan ylpeydellä ukkojen saunailloissa tai missä tahansa asista tulee puhetta. Myös minä, kaiken vaivannäön ja epämukavuuden jälkeenkin, koen että lapset ovat opettaneet minulle paljon tehneet minusta monella tavalla paremman ihmisen.
Minä taas en ole koskaan ymmärtänyt, että miten joku voi tietoisesti pilata hyvän parisuhteen hankkimalla lapsia. Rakastan miestäni ja haluan viettää aikaa yhdessä kaksin. Ei hankkia riippakiveä seuraavaksi 18-vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
The Faija kirjoitti:
Jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, pääasia että on tyytyväinen elämäänsä.
Muutamaa asiaa en kuitenkaan ole lapsettomissa ihmisissä koskaan ymmärtänyt:
1) Miksi ihmeessä joku haluaa parisuhteeseen, jos kuitenkin päättää olla lapseton? Siinä saa pelkät huonot puolet: menettää oman vapautensa, mutta ei pääse osalliseksi lasten mukanaan tuomasta ilosta ja hyvistä hetkistä.
2) Lapsettomat hankkivat kuitenkin usein kotieläimiä, esimerkiksi koiran. Siinäkin saa pelkästään kaikki huonot puolet (ei pääse lähtemään mihinkään jos ei löydy hoitajaa, jonotat päivystykseen kun se sairastuu tietysti aina joulun pyhinä, se metelöi ja valvottaa yöt, se sotkee ja haisee, jne.) mutta lemmikki ei kasva eikä kehity, vaan on se sama riesa vuodesta toiseen ilman toivoa paremmasta.
3) Miksi miehet niin kovasti pelkäävät lapsia ja niiden hankkimista etukäteen? En kuitenkaan ole koskaan törmännyt mieheen, joka olisi jälkikäteen kertonut vihaavansa omia lapsiaan tai katuneensa niiden hankkimista. Päin vastoin, poikkeuksetta jokainen isä, oli sitten eronnut tai missä elämäntilanteessa hyvänsä, kertoo lapsistaan ylpeydellä ukkojen saunailloissa tai missä tahansa asista tulee puhetta. Myös minä, kaiken vaivannäön ja epämukavuuden jälkeenkin, koen että lapset ovat opettaneet minulle paljon tehneet minusta monella tavalla paremman ihmisen.
Minä taas en ole koskaan ymmärtänyt, että miten joku voi tietoisesti pilata hyvän parisuhteen hankkimalla lapsia. Rakastan miestäni ja haluan viettää aikaa yhdessä kaksin. Ei hankkia riippakiveä seuraavaksi 18-vuodeksi.
Ei kissojenvihaajakaan hanki kotiinsa kissaa, joten yhtä luonnollista on se, ettei lapsia hanki sellainen ihminen, joka ei lapsista pidä.
Johan tästä taas kirjoitetaan: "Syyllistävä sävy" voinut laskea syntyvyyttä – Raportti: Suomalaisilta tyly vastaanotto ehdotuksille perhevapaiden uudistuksista ---> https://yle.fi/uutiset/3-10523960
Naiset vauvahaaveilee suhteen alussa. Se on iskustrategia. Suunnitellaan lastenhuonetta ja valitaan nimiä. Kun mies sitten on koukussa ja on yhteinen asuntolaina jne, niin lapsen tekemiseen ei ole enää mitään kiirettä eikä itse asiassa mielenkiintoakaan.
Syntyvyyden lasku nykyaikanahan ei ylipäätään ole mikään yksilöiden tai ryhmien moraali- ja valintakysymys.