Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6451)
Olen nuori mies, enkä tule koskaan tekemään lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että isät joutuu Käymään töissä ja hoitamaan vielä kodinkin, tämä on luonnon vastaista.
Korkean syntyvyyden kulttuureissa mies hoitaa hommat, naiset synnyttää ja hoitaa kaiken.
Jos halutaan syntyvyyden nousevan naisen täytyisi tietää paikkansa, tässä nisäkkäiden maailmassa.
Tietyt rodut häviävät jos feminismi saa liiallisen otteen.
Naisten kuuluisi olla naisia ja miehet miehiä. Ei juuri kukaan nainen halua lapsia epämiehekkäälle tossuja miehelle, joka ei uskalla sanoa naiselleen mitään vastaan.
Naiset haluaa miehen joka ottaa paikkansa ja naisensa.Valitettavasti suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu, että miehet elättäisivät perheensä kunnolla ja mukisematta. Siksi naisten täytyy myös käydä kokopäivätöissä. Suomalaiset miehet eivät halua edes ensimmäisillä treffeillä maksaa naiselle kahvikupillista, joten miten ihmeessä he muka maksaisivat kaikki perheen kulut?
Elättäisivät kunnolla?
Me tulisimme oikein hyvin toimeen liksallani, mutta vaimo haluaa hienomman asunnon ja matkustelua.
Mitä taas kahvikupin maksamiseen tulee niin moni nainen ei halua miesten kuvittelevan että nainen jäisi jotain velkaa, siksi kannattaa maksaa ihan itse. Viehättävillä naisilla ei ole moisia harhoja.
Ahtaassa ja ankeassa asunnossa asuminen ja samaa tylsää arkea vuodesta toiseen eläminen ei kaikkia houkuta. Kiva, jos sinä tykkäät, vaimosi haluaa enemmän.
Mies kirjoittaa viestissään että vaimo haluaa hienomman asunnon ja matkustelua.
Nainen femspleinaa että vaimo haluaa enemmän.
Ihanan älykkäitä naisia täällä palstalla
Niin, vaimo haluaa enemmän elämältä mitä ankea miehensä. Sehän on tuossa totuus.
Vierailija kirjoitti:
Meillä täällä ihan sama juttu....mä haluisin jo kovasti lapsia, ollaan oltu yhdessä 4 vuotta ja niistä 2 asuttu yhdessä mutta mies on jonkun vuoden hokenu tota "ei vielä" "vähän myöhemmin" "katotaan sitä vielä"...enkä saa oikein mitään järkevää selitystä siihen vaikka oon koittanu kysellä. Veikkaan että sitä pelottaa rahatilanteet sun muut ja stressaavaa on töissä molemmilla mutta tuntuu ettei sen päähän oikeen mahdu se et ei raskautuminen oo kaikille niin helppoa tai nopeeta ja ainakin on ite sanonu että haluisi kaksi lasta. Ollaan 30-kymppisiä ja pelottaa ettei enää ehditä saamaan kahta! :'(
Oon koittanut keskustella tästä mutta ei halua puhua niin vaikeaa on kun ei itse halua koko ajan jankata kun toinen ei tule yhtään vastaan...
Tässä sitä miesnäkökulmaa.. me seurusteltiin 6 vuotta ennen kihlautumista. 10 vuotta oltiin yhdessä ennen ku tuli eka muksu (olin silloin jo 32) ja naimisiin mentiin 11 vuoden kohdalla, toinen muksu tuli 12 vuoden kohdalla. Eli kyllä te ehditte ihan hyvin. Meillä ei ollut kiirettä ja sit ku päätettiin noi lapset hommata niin sit ne tuli parin vuoden välein ja siinä oli tosiaan hääsekoilut sun muut välissä. Tsemppiä, kyllä se siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että isät joutuu Käymään töissä ja hoitamaan vielä kodinkin, tämä on luonnon vastaista.
Korkean syntyvyyden kulttuureissa mies hoitaa hommat, naiset synnyttää ja hoitaa kaiken.
Jos halutaan syntyvyyden nousevan naisen täytyisi tietää paikkansa, tässä nisäkkäiden maailmassa.
Tietyt rodut häviävät jos feminismi saa liiallisen otteen.
Naisten kuuluisi olla naisia ja miehet miehiä. Ei juuri kukaan nainen halua lapsia epämiehekkäälle tossuja miehelle, joka ei uskalla sanoa naiselleen mitään vastaan.
Naiset haluaa miehen joka ottaa paikkansa ja naisensa.Valitettavasti suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu, että miehet elättäisivät perheensä kunnolla ja mukisematta. Siksi naisten täytyy myös käydä kokopäivätöissä. Suomalaiset miehet eivät halua edes ensimmäisillä treffeillä maksaa naiselle kahvikupillista, joten miten ihmeessä he muka maksaisivat kaikki perheen kulut?
Elättäisivät kunnolla?
Me tulisimme oikein hyvin toimeen liksallani, mutta vaimo haluaa hienomman asunnon ja matkustelua.
Mitä taas kahvikupin maksamiseen tulee niin moni nainen ei halua miesten kuvittelevan että nainen jäisi jotain velkaa, siksi kannattaa maksaa ihan itse. Viehättävillä naisilla ei ole moisia harhoja.
Ahtaassa ja ankeassa asunnossa asuminen ja samaa tylsää arkea vuodesta toiseen eläminen ei kaikkia houkuta. Kiva, jos sinä tykkäät, vaimosi haluaa enemmän.
Mies kirjoittaa viestissään että vaimo haluaa hienomman asunnon ja matkustelua.
Nainen femspleinaa että vaimo haluaa enemmän.
Ihanan älykkäitä naisia täällä palstalla
Niin, vaimo haluaa enemmän elämältä mitä ankea miehensä. Sehän on tuossa totuus.
Miksi nämä enemmän haluajat eivät kykene työskentelemään pitkäjänteisesti ja enemmän sen tavoitteensa eteen? Miksi se on mies/yhteiskunta/maailma joka on näiden reppanoiden mielestä heille kaiken velkaa?
En tee lapsia, koska vihaan niitä kitiseviä pikkuhitlereitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että isät joutuu Käymään töissä ja hoitamaan vielä kodinkin, tämä on luonnon vastaista.
Korkean syntyvyyden kulttuureissa mies hoitaa hommat, naiset synnyttää ja hoitaa kaiken.
Jos halutaan syntyvyyden nousevan naisen täytyisi tietää paikkansa, tässä nisäkkäiden maailmassa.
Tietyt rodut häviävät jos feminismi saa liiallisen otteen.
Naisten kuuluisi olla naisia ja miehet miehiä. Ei juuri kukaan nainen halua lapsia epämiehekkäälle tossuja miehelle, joka ei uskalla sanoa naiselleen mitään vastaan.
Naiset haluaa miehen joka ottaa paikkansa ja naisensa.Valitettavasti suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu, että miehet elättäisivät perheensä kunnolla ja mukisematta. Siksi naisten täytyy myös käydä kokopäivätöissä. Suomalaiset miehet eivät halua edes ensimmäisillä treffeillä maksaa naiselle kahvikupillista, joten miten ihmeessä he muka maksaisivat kaikki perheen kulut?
Elättäisivät kunnolla?
Me tulisimme oikein hyvin toimeen liksallani, mutta vaimo haluaa hienomman asunnon ja matkustelua.
Mitä taas kahvikupin maksamiseen tulee niin moni nainen ei halua miesten kuvittelevan että nainen jäisi jotain velkaa, siksi kannattaa maksaa ihan itse. Viehättävillä naisilla ei ole moisia harhoja.
Ahtaassa ja ankeassa asunnossa asuminen ja samaa tylsää arkea vuodesta toiseen eläminen ei kaikkia houkuta. Kiva, jos sinä tykkäät, vaimosi haluaa enemmän.
Mies kirjoittaa viestissään että vaimo haluaa hienomman asunnon ja matkustelua.
Nainen femspleinaa että vaimo haluaa enemmän.
Ihanan älykkäitä naisia täällä palstalla
Niin, vaimo haluaa enemmän elämältä mitä ankea miehensä. Sehän on tuossa totuus.
Vaimo sitten varmaan kouluttautuu kauppatieteiden maisteriksi, tekee MBA tutkinnon johtamisesta ja lähtee uraputkeen jotta sillä on varaa haluamiinsa asioihin, eikä sen tarvitse tukeutua "ankeaan mieheen"
Itse en miettinyt aiemmin lapsenhankintaa realistisesti kunnes oma äitini kuoli. Jotenkin siinä elämän prioriteetit asettuivat uudella tavalla järjestykseen ja kysymys: "Mitä minä haluan elämältäni?" nousi esille hyvin vahvasti. Olen nainen ja nyt raskaana. Tämä raskaus on jo nyt muuttanut minua ihmisenä. Haluan olla lapselleni parempi vanhempi, kuin mitä omani olivat minulle. Haluan jaksaa ja voida hyvin. Sellainen itsekkyys on jollain tavalla alkanut karistumaan, kun kyse ei ole enää minusta tai minusta ja miehestäni, vaan tässä on myös kolmas ihminen nyt kuvioissa. Oma lapsuuteni oli melko karu ja muistan sen eläväisesti, miten yksinäistä oli olla lapsi. Miten pahalta tuntui, kun aikuiset kohtelivat ilkeästi. Jollain tavalla ehkä korjaan myös itseäni ja haavojani tässä, oman lapseni kautta. Haluan elää lapsuuden vaiheet uudestaan, uudesta perspektiivistä, ja paremmin. Elämän kiertokulku, kuolema, elämä, ovat myös konkretisoituneet tässä hyvin vahvasti. Yhtä lailla kuin aikuinen kasvattaa lasta... Se lapsi kasvattaa aikuista. Ja minä en ole vielä edes synnyttänyt lasta tähän maailmaan.
Ei kaikkien tarvitse haluta samoja asioita. Mutta olen todella iloinen, että olen uskaltanut lähteä vanhemmuutta kohti.
Ymmärrän täysin ettei miehet halua lapsia, elämä menee sekaisin ja alamäki alkaa. Itsellä on kaksi lasta ja hyvin olisin ilman pärjännyt. Eron myötä asiat vain mutkistuu. Maailmassa on nykyään aivan liian paljon ihmisiä, syntyvyyttä pitää rajoittaa reilusti. Olemme pilaamassa maapallon lopullisesti ylikansoituksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että isät joutuu Käymään töissä ja hoitamaan vielä kodinkin, tämä on luonnon vastaista.
Korkean syntyvyyden kulttuureissa mies hoitaa hommat, naiset synnyttää ja hoitaa kaiken.
Jos halutaan syntyvyyden nousevan naisen täytyisi tietää paikkansa, tässä nisäkkäiden maailmassa.
Tietyt rodut häviävät jos feminismi saa liiallisen otteen.
Naisten kuuluisi olla naisia ja miehet miehiä. Ei juuri kukaan nainen halua lapsia epämiehekkäälle tossuja miehelle, joka ei uskalla sanoa naiselleen mitään vastaan.
Naiset haluaa miehen joka ottaa paikkansa ja naisensa.
Valitettavas
Vaimo sitten varmaan kouluttautuu kauppatieteiden maisteriksi, tekee MBA tutkinnon johtamisesta ja lähtee uraputkeen jotta sillä on varaa haluamiinsa asioihin, eikä sen tarvitse tukeutua "ankeaan mieheen"
Tämäpä se naisten ongelma, ei olla valmiita tekemään mitään itse vaan odotetaan hyvä elämä valmiiksi tarjoiltuna