Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6451)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on (taas) peiliin katsomisen paikka. F e m i n i s m i meni liian pitkälle ja miehet kaikkosivat. Nyt sitten ihmetellään porukalla että mites tässä näin kävi kun suunnitelma oli niin täydellinen.
Sinet taida ymmärtää. Me feministit saadaan tosi valikoitu joukko parhaita miehiä, muita ei huolita. Rupusakki erikseen.
Feministit saavat perässä vedettäviä itsekunnioituksensa menettäneitä tapauksia. Ongelma on varmaan feministienkin näkökulmasta se, että menettävät näihin aika nopeasti mielenkiinnon. Jos tämä on sitä parasta, niin ei siinä mitään... Mistä kukin tykkää.
Minä sain feministinä älykkään, huomaavaisen ja kaikilla tavoilla menestyneen miehen. Ei ole parissa vuosikymmenessä mielenkiinto mennyt puolin tai toisin.
Feministi on yleensä ihan tavallinen nainen joka nai tavallisen mutta keskimääräistä avarakatseisemman miehen.
Miehesi ei varmaan kovinkaan hyvin ymmärrä mistä feminismissä on kyse? Siinä on kyse toisen sukupuolen keinotekoisesta nostamisesta jalustalle ja toisen painamisesta alas.
No mitenkäs, kun se mies on vuosituhannet ollut siellä jalustalla, niin eikö se ollut keinotekoista jalustalle nostamista samalla kun naista painettiin alas?
Ai niin, no ei tietenkään, kun miehenhän se pitää siellä jalustalla kekkaroida!
Nyt kun jalusta horjuu, alkaa kamalla parku!
Eli feminismissä onkin siis kyse vain vallankaappauksesta.
Tietenkin feminismissä on kyse vallasta. Se tuntuu sinusta tietenkin vallankaappaukselta, millä todistat sen että valta on sinusta miehillä. Kiitos. Kyllä me otamme siitä nyt osamme.

Tottakai otatte, osanne vastuusta saatte myös vaikka itkien ja huutaen vastustelisitte.

Hah hah. Kyllä meillä on kuule vastuuta ja velvollisuuksia riittänyt. Kunnialla ollaan niitä kannettu, toisin kuin te tässäkin ketjussa lastenne hylkäämisillä ja heidän huolehtimisestaan ja elättämisestään itkevillä luusereilla.
Lyhyt vastaus on naisten nirsous.
Paljon olen käynyt jo treffeillä, mutta jos vastauksena saa naisilta aina pakit niin mitä voit tehdä? Tarvitsen kumppanin lapsen saantia varten.
Tykkään helposta elämästä. Jokainen tuntemani mies on ihan haamu entiseen verrattuna kun ovat lisääntyneet.
Itselleni en halua samaa.
Kun punnitsee hyödyt ja haitat, ei todellakaan halua lapsia.
Todennäköisyys synnyttää terveitä luomulapsia on pienentynyt viime aikoina radikaalisti. Eivätkä hekään saa kauan pysyä luomuina.
Mielummin mukava aikuisten parisuhde kuin ikävä perheellinen elämä.
Tunteeko joku äidin joka ei vihaa tai vähintään ”ole epätyytyväinen” lastensa isään?
Vierailija kirjoitti:
Mielummin mukava aikuisten parisuhde kuin ikävä perheellinen elämä.
Tunteeko joku äidin joka ei vihaa tai vähintään ”ole epätyytyväinen” lastensa isään?
Ei perhemuodolla ole mitään väliä, nainen on AINA tyytymätön senhetkiseen puolisoonsa.
Suurin osa lapsista Suomessa on vahinkolapsia tai ainakin toisen osapuolen kannalta epätoivottuja. Älykkäät ihmiset kun näkevät tuota, niin varmasti miettivät parikin kertaa, että haluaako ensinkään tehdä omia lapsia elämään huonosti kasvatettujen lasten ja aikuisten sekaan.
Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin rakastua kauniiseen, reilusti nuorempaan, mukavaan ja aurinkoiseen aasialaiseen naiseen, joka kunnioittaa minua ja pyrkii samalla tavalla kuin minäkin teen hänelle, että parisuhteemme toimii hyvin ja rakkaus sekä välittäminen on joka päivä läsnä. On ensimmäinen nainen, jonka kanssa en epäröinyt sekuntiakaan, että onkohan tuosta hyväksi äidiksi ja loppuelämän kumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kerro mies mielipiteesi ja auta armias jos se ei ole sama kun meillä naisilla":D
Eihän se että haluaa kuulla toisen ihmisen mielipiteen tarkoita sitä, etteikö toisi myös omaa eriävää mielipidettään esiin. Luulisi teidän miesten (?) tämän ymmärtävän, kun olette bessewisseröineet jokaisessa julkisessa keskustelussa tuhansia vuosia. Nyt on aika muidenkin sanoa.
Ketjussa kuitenkin kaivattiin miesten näkökulmaa, ei miehiä vihaavan palstanartun femspleinausta.
Sitä saatte ihan kaupan päälle. Niinkuin me saadaan oikeistosovinistien öyhöämistö ihan missä tahansa ketjussa.
Hyvä että hyväksyt sitten sen oikeistosovinistien öyhöttämisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on (taas) peiliin katsomisen paikka. F e m i n i s m i meni liian pitkälle ja miehet kaikkosivat. Nyt sitten ihmetellään porukalla että mites tässä näin kävi kun suunnitelma oli niin täydellinen.
Sinet taida ymmärtää. Me feministit saadaan tosi valikoitu joukko parhaita miehiä, muita ei huolita. Rupusakki erikseen.
Feministit saavat perässä vedettäviä itsekunnioituksensa menettäneitä tapauksia. Ongelma on varmaan feministienkin näkökulmasta se, että menettävät näihin aika nopeasti mielenkiinnon. Jos tämä on sitä parasta, niin ei siinä mitään... Mistä kukin tykkää.
Minä sain feministinä älykkään, huomaavaisen ja kaikilla tavoilla menestyneen miehen. Ei ole parissa vuosikymmenessä mielenkiinto mennyt puolin tai toisin.
Feministi on yleensä ihan tavallinen nainen joka nai tavallisen mutta keskimääräistä avarakatseisemman miehen.
Miehesi ei varmaan kovinkaan hyvin ymmärrä mistä feminismissä on kyse? Siinä on kyse toisen sukupuolen keinotekoisesta nostamisesta jalustalle ja toisen painamisesta alas.
No mitenkäs, kun se mies on vuosituhannet ollut siellä jalustalla, niin eikö se ollut keinotekoista jalustalle nostamista samalla kun naista painettiin alas?
Ai niin, no ei tietenkään, kun miehenhän se pitää siellä jalustalla kekkaroida!
Nyt kun jalusta horjuu, alkaa kamalla parku!
Eli feminismissä onkin siis kyse vain vallankaappauksesta.
Tietenkin feminismissä on kyse vallasta. Se tuntuu sinusta tietenkin vallankaappaukselta, millä todistat sen että valta on sinusta miehillä. Kiitos. Kyllä me otamme siitä nyt osamme.
Tottakai otatte, osanne vastuusta saatte myös vaikka itkien ja huutaen vastustelisitte.
Hah hah. Kyllä meillä on kuule vastuuta ja velvollisuuksia riittänyt. Kunnialla ollaan niitä kannettu, toisin kuin te tässäkin ketjussa lastenne hylkäämisillä ja heidän huolehtimisestaan ja elättämisestään itkevillä luusereilla.
Se ei ole vastuun katamista että menee lastensa kanssa junaraiteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kerro mies mielipiteesi ja auta armias jos se ei ole sama kun meillä naisilla":D
Eihän se että haluaa kuulla toisen ihmisen mielipiteen tarkoita sitä, etteikö toisi myös omaa eriävää mielipidettään esiin. Luulisi teidän miesten (?) tämän ymmärtävän, kun olette bessewisseröineet jokaisessa julkisessa keskustelussa tuhansia vuosia. Nyt on aika muidenkin sanoa.
Ketjussa kuitenkin kaivattiin miesten näkökulmaa, ei miehiä vihaavan palstanartun femspleinausta.
Sitä saatte ihan kaupan päälle. Niinkuin me saadaan oikeistosovinistien öyhöämistö ihan missä tahansa ketjussa.
Hyvä että hyväksyt sitten sen oikeistosovinistien öyhöttämisen.
Sillä ei tavallaan ole väliä hyväksynkö minä vai en. Öyhötätte kuitenkin. Sananvapaus teillä, sananvapaus meillä.
Vierailija kirjoitti:
Isänä joutuu toteuttamaan liikaa äidin oikkuja. Seksielämä EI todellakaan parane. Saat olla onnellinen jos sitä yleensä on. Sukulaisia joudut tapaamaan. Harrastukset saa jäädä. Duunia ei voi vaihtaa riskillä.
Ehkä tästä jo tajuatte.
Kuka hullu tuota kaipaa?
Saa paljon tilalle ja jää turhat asiat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on (taas) peiliin katsomisen paikka. F e m i n i s m i meni liian pitkälle ja miehet kaikkosivat. Nyt sitten ihmetellään porukalla että mites tässä näin kävi kun suunnitelma oli niin täydellinen.
Sinet taida ymmärtää. Me feministit saadaan tosi valikoitu joukko parhaita miehiä, muita ei huolita. Rupusakki erikseen.
Feministit saavat perässä vedettäviä itsekunnioituksensa menettäneitä tapauksia. Ongelma on varmaan feministienkin näkökulmasta se, että menettävät näihin aika nopeasti mielenkiinnon. Jos tämä on sitä parasta, niin ei siinä mitään... Mistä kukin tykkää.
Minä sain feministinä älykkään, huomaavaisen ja kaikilla tavoilla menestyneen miehen. Ei ole parissa vuosikymmenessä mielenkiinto mennyt puolin tai toisin.
Feministi on yleensä ihan tavallinen nainen joka nai tavallisen mutta keskimääräistä avarakatseisemman miehen.
Miehesi ei varmaan kovinkaan hyvin ymmärrä mistä feminismissä on kyse? Siinä on kyse toisen sukupuolen keinotekoisesta nostamisesta jalustalle ja toisen painamisesta alas.
No mitenkäs, kun se mies on vuosituhannet ollut siellä jalustalla, niin eikö se ollut keinotekoista jalustalle nostamista samalla kun naista painettiin alas?
Ai niin, no ei tietenkään, kun miehenhän se pitää siellä jalustalla kekkaroida!
Nyt kun jalusta horjuu, alkaa kamalla parku!
Eli feminismissä onkin siis kyse vain vallankaappauksesta.
Tietenkin feminismissä on kyse vallasta. Se tuntuu sinusta tietenkin vallankaappaukselta, millä todistat sen että valta on sinusta miehillä. Kiitos. Kyllä me otamme siitä nyt osamme.
Ihanaa!
Katsos tätä kuvaa:
https://www.alamy.com/caption-from-bottom-to-top-we-feed-all-and-we-wor…
Kun siirrät sen tähän päivään, ymmärrät että feminismi tappelee alimmalla tasolla olevien miesten kanssa joilla ei ole valtaa sen enempää kuin naisilla. Niitä te tallotte ettekä pysty mihinkään muuhun.
Mutta anna miesv ihasi tappaa sinut hitaasti, ei sitä kukaan huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kerro mies mielipiteesi ja auta armias jos se ei ole sama kun meillä naisilla":D
Eihän se että haluaa kuulla toisen ihmisen mielipiteen tarkoita sitä, etteikö toisi myös omaa eriävää mielipidettään esiin. Luulisi teidän miesten (?) tämän ymmärtävän, kun olette bessewisseröineet jokaisessa julkisessa keskustelussa tuhansia vuosia. Nyt on aika muidenkin sanoa.
Ketjussa kuitenkin kaivattiin miesten näkökulmaa, ei miehiä vihaavan palstanartun femspleinausta.
Sitä saatte ihan kaupan päälle. Niinkuin me saadaan oikeistosovinistien öyhöämistö ihan missä tahansa ketjussa.
Hyvä että hyväksyt sitten sen oikeistosovinistien öyhöttämisen.
Sillä ei tavallaan ole väliä hyväksynkö minä vai en. Öyhötätte kuitenkin. Sananvapaus teillä, sananvapaus meillä.
Jaha, nyt kutsut minua oikeistosovinistiksi? Mielenkiintoista.
Mutta toki sillä on väliä tuomitseeko toisten ihmisten teot vai parusteleeko omia tekojaan niillä.
Katso vaikka mitä rasistit tekee ja vertaile sitä omaan toimintaasi miesv ihassasi.
Vierailija kirjoitti:
Harva mies oikeasti haluaa apuäidiksi tai koti-isäksi. Noita rooleja puoliväkisin tyrkytetään.
Huomasitteko? Kun kaikki poliitikot alkoivat puhua perhevapaauudistuksesta, syntyvyys sakkasi heti. Siitä uudistuksesta ei vielä saa muuta tolkkua kuin että isien osuutta perhevapaista pidennetään pakollisesti. Vähemmästäkin pelästytään.
Eikö mielestäsi isällä ole vastuuta lapsesta. ? Äidillekö koko vastuu pitäisi sälyttää ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdollinen ero ja lapsen menetys vaikuttaa aika paljon. Vaikka se parisuhde olis kuinka hyvä, mutta siinä vauva-arjessa se suhde voi muuttua huonoksi, jolloin erotaan ja nainen vie lapsen/lapset. Kiitos tästä kuuluu Suomen oikeuslaitoksen ja kun miehiä ei kuunnella.
Juuri tuosta syystä en ole uskaltanut hankkia lapsia suomalaisen naisen kanssa. Ovat aivan liian epävakaita.
Ulkolaisen naisen kanssa voit joutua elättämään hänen puoli sukuaan
BMW kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva mies oikeasti haluaa apuäidiksi tai koti-isäksi. Noita rooleja puoliväkisin tyrkytetään.
Huomasitteko? Kun kaikki poliitikot alkoivat puhua perhevapaauudistuksesta, syntyvyys sakkasi heti. Siitä uudistuksesta ei vielä saa muuta tolkkua kuin että isien osuutta perhevapaista pidennetään pakollisesti. Vähemmästäkin pelästytään.
Eikö mielestäsi isällä ole vastuuta lapsesta. ? Äidillekö koko vastuu pitäisi sälyttää ?
Jutellaan sitten kun olette valmiita pakolliseen isyystutkimukseen.
Samalla tosin saattaisi selvitä että miehet vaistoavat kun lapsi ei ole heidän joten mitään sidettä ei pääse syntymään ja mies on vain "huono isä"
Aika moni 🙂. Jotkut ei. Kumpikin on ihan ok.