Miten toimia kadulta löytyneen rahasumman kanssa?
Jos mies löytää kadulta miljoonan, hänen tulisi ensisijaisesti yrittää selvittää, kuka rahat on kadottanut ja palauttaa ne omistajalleen. Jos omistajaa ei löydy, rahat on luovutettava poliisille löytötavaran käsittelyä varten. Miljoonan löytäminen on poikkeuksellisen suuri summa, ja sen ilmoittaminen viranomaisille on oikea ja lainmukainen menettely.
Jos rahat on löydetty esimerkiksi pankkiautomaatin läheltä, voi olla mahdollista, että ne ovat jonkun pankin sisällä. Tällöin voi yrittää selvittää pankista, onko heillä tiedossa, että rahaa on kadonnut.
Löytötavaran käsittelyssä Suomessa on olemassa selkeät ohjeet. Löytäjän on ilmoitettava löydöstä poliisille tai muulle taholle, jonka hallussa omaisuus on ollut. Poliisi yrittää selvittää kadottajaa ja antaa löytötavaran säilytykseen. Jos kadottajaa ei löydy määräajan kuluessa, löytäjä voi saada omaisuuden itselleen. Jos löytö on arvokas, kuten tässä tapauksessa miljoona euroa, sen käsittely on erityisen tarkkaa.
Löytötavarasta on aina ilmoitettava, ja sen käsittelyyn on oltava yhteydessä viranomaisiin. On tärkeää toimia lainmukaisesti ja rehellisesti, vaikka kyseessä olisikin suuri omaisuus.
Kommentit (28)
Mitä Jeesus tekisi?
Jeesus varmaankin muuttaisi sen rahasumman viiniksi.
Kaksi kertaa olen palauttanut lompakon, molemmissa suuri rahasumma sisällä. Toinen meidän kotitien edestä, etsien tiedot kenelle soittaa. Lompassa oli n. 5000 markkaa euroihin siirtymisen aikoihin + kaikki kortit. Tuli hakemaan lompsan, enkä osannut nimetä summaa löytöpalkkioksi, kun kysyi. Ei sitten antanut mitään.
Toisen kerran juoksin perään Helsingissä kun joku tiputti nurtsille lompsan. Hän huusi englanniksi, että siinä on koko reissun rahat tms. ja oli vihaisen oloinen. Jäin ihmettemään, että mistä hän mulle raivos. Rehellisyys kannattaa siis, vai miten se oli.
Jos olet vasemmistolainen viet rehdisti poliisiasemalle. Jos olet kokoperse, niin varastat toisen rahat omaan käyttöön ja naurat paskaisesti.
Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se kannatti, kun molemmat saivat rahansa takaisin.
Kerran löysin kadulta 50 e. Pistin taskuun. Työkaveri löysi lompakon ja rahaa. Jaettiin rahat puoliksi.
Lapsena markka-aikaan löysin kadulta kasan markkoja. Pistis taskuun ja käytiin kaverin kanssa kiskalla ostamassa irtokarkkeja.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet vasemmistolainen viet rehdisti poliisiasemalle. Jos olet kokoperse, niin varastat toisen rahat omaan käyttöön ja naurat paskaisesti.
Kerran myyjä kassalla unohti piipata uudet lenkkarit, jotka olin ostamassa. Ei se mitään. Sain uudet kengät ilmaiseksi.
En tiedä, mikä ihme tämän aloittajan pitkän vuodatuksen takana oli, mutta ihan normijärkinen tavallinen ihminen ymmärtää, että suuremmat summat pitää viedä löytötavaraan, mutta pienemmät summat totta kai omaan taskuun, jos ei sen pudottajasta ole mitään tietoa. Lompakot ja muut nyssäkät tietenkin aina löytötavaraan.

Miksi olet tuohtunut?
Toivottavasti teiltä varkailta katoaa lompakko ja kaltaisenne "ihminen" vie rahanne ja käyttää korttejanne.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa olen palauttanut lompakon, molemmissa suuri rahasumma sisällä. Toinen meidän kotitien edestä, etsien tiedot kenelle soittaa. Lompassa oli n. 5000 markkaa euroihin siirtymisen aikoihin + kaikki kortit. Tuli hakemaan lompsan, enkä osannut nimetä summaa löytöpalkkioksi, kun kysyi. Ei sitten antanut mitään.
Toisen kerran juoksin perään Helsingissä kun joku tiputti nurtsille lompsan. Hän huusi englanniksi, että siinä on koko reissun rahat tms. ja oli vihaisen oloinen. Jäin ihmettemään, että mistä hän mulle raivos. Rehellisyys kannattaa siis, vai miten se oli.
Tuo löytöpalkkiokin on oikeasti lain määräämä.
Palkkio löytäjälle löydetystä tavarasta? Löytäjällä on oikeus 10 prosentin löytöpalkkioon. Löytöpalkkion suuruus on aina vähintään neljä euroa.
Olen ajatellut asian niin, että jos löydetty asia työllistää minua, niin en sitä poliisille palauta. Olen työtön ja poliisilaitokselle on useita kilometrejä matkaa. En ole mikään omaisuuksiaan kylvävien keskiluokkaisten tai varakkaiden juoksupoika.
Voisin laittaa toriin ilmoituksen, että "löytynyt X, jos osaat antaa tuntomerkit niin nouda X ajan kuluessa." Sitten pitäisin asian itse.

Jos löytäisin henkkarit tai muuta elämää hankaloittavaa, niin voisin viedä vaikka läheisen kaupan kassalle, ja heillä olisi sitten velvollisuus se toimittaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti teiltä varkailta katoaa lompakko ja kaltaisenne "ihminen" vie rahanne ja käyttää korttejanne.
Tämä kommentti oli aplta. Venläinen trolli keksinyt AI tekstillä mielestään hienon aloituksen jolla huudattaa ihmisiä
Pidetään laitteella noin tunti, ja jos kukaan ei tuu kyselemään, huikitaan järkkäri paikalle 😎
Mies löysi Sokoksen parkkihallista salkun täynnä rahaa Ei voinut vastustaa kiusausta
Mies kiisti syyllistyneensä rikokseen ja väitti luovuttaneensa rahat poliisille. Niin hän ei kuitenkaan ollut tehnyt.ää
Salkussa oli 18 000 euroa käteistä, lisäksi noin 6 000 ruplaa, eli arviolta noin 60 euroa.
Venäläismies oli lähtenyt kotimaastaan Ukrainan hyökkäyssodan alettua. Rajan yli ei saanut tuoda enempää käteistä
Suomalaismies laski löytämänsä rahat McDonalds-ravintolassa. Hän antoi seuralaiselleen sata euroa ja tunki loput lompakkoonsa.
Salkku löytyi myöhemmin matkakeskuksen liepeiltä tyhjennettynä. Sivullinen löysi suomalaismiehen lompakon kadulta. Siellä oli yhä hieman yli 16 000 euroa venäläismiehen rahoja. Sivullinen vei lompakon löytötavaratoimistoon.
Mies kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hän väitti poliisikuulusteluissa, että kaveri oli napannut salkun ja rahat häneltä lähes välittömästi.
Oikeudessa mies väitti luovuttaneensa löytämänsä rahat poliisille.
Käräjäoikeus piti miehen kertomusta epäuskottavana. Oikeuden kokoonpanolle ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä suomalaismiehen syyllisyydestä.
Teko oli törkeä, sillä kyse on ollut yksityishenkilölle kuuluneesta erittäin arvokkaasta omaisuudesta.
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä kavalluksesta kuuden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Miehen tulee maksaa venäläismiehelle lähes 2 000 euroa vahingonkorvauksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ff0ceeb6-df6c-4c21-a608-34841266f4af
Aikoinaan löysin Nordean pankkikortin.
Jonotin konttoriin 45min, täyttelin lippulapppuja ja tunnin kohdalla pääsin pois. Tiskillä multa tivattiin, olenko väärinkäyttänyt löytämääni korttia.
Korvaukseksi sain tästä muistaakseni 2,7€ löytöpalkkion. Laitoin siitä palautetta että aika paska korvaus näin työlästä hommasta, lähettivät mulle sitten mainoskynän siihen kylkeen.
Siitä opin, etten palauttele enää yhtään mitään.
Otan rahat ja kuluttelen pois.