Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua naimisiin
21.11.2018 |
Miten suhtautuisitte, jos kumppaninne ilmoittaisi että hän ei tiedäkään haluaako koskaan naimisiin. Tietää että minä haluan ja suhteen alussa puhuttiin jo asiasta.
Mutta mies sanoo, ettei asia liity minuun mitenkään. On ollut aikaisemmin naimisissa ja "avioliitto on vain paperi" eikä vaikuta siihen miten mua rakastaa. Ja haluaa mun kanssa olla mutta ei vaa ymmärrä miksi pitäisi koskaan naimisiin mennä.
Miksi mun on niin vaikea uskoa, että se ei liity minuun? Tulisiko muille sellainen olo, että taustalla on muutakin?
Millaisia ne naiset ovat, kenen kanssa naimisiin halutaan?
Miksi mun on niin vaikea kuvitella elämääni pelkässä avosuhteessa?
Rakkauden jatkuvuuteenhan se avioliitto ei vaikuta, mutta kyllä se sellainen osoitus on, että tosissaan ollaan. Tulen surulliseksi kun ajattelen, etten saisi juhlia ihanan mieheni kanssa häitä. Olen aivan rakastunut mieheeni ja hän on the one. Kuinka luopua tästä avioliitto haaveesta?
Kommentit (208)
Hei, miksi tästä keskustelusta puuttuu peukutusmahollisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain sinisilmäinen pölvästi menee enää tänä päivänä naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Avioliitosta ei ole mitään etua kuin korkeintaan naiselle, ja potentiaalisesti iso haitta taloudellisesti miehelle.
Ikävä kyllä asia on pitkälti näin. Poikkeus on tilanne, jossa aiotaan hankkia yhteisiä lapsia. Tällöin mies on varmemmalla pohjalla huoltajuusasioissa eron sattuessa, jos lapset syntyvät avioliittoon. Mutta tällöinkin on sulaa hulluutta mennä naimisiin ilman avioehtoa.
Jos lapsia ei aiota hankkia, avioliitossa ei ole mitään järkeä.
Ja jos kummallakin tai toisella on jo lapsia, avioliitto ei kannata missään nimessä, sillä se sotkee perintöasioita valtavasti. Kuolleen puolison lapset eivät katso hyvällä sitä, että kuolleen vanhemman puoliso vetäisee taskuunsa puolet perinnöstä.
Miksi oletat, että puolisoista varakkaampi kuolee aina ensin, ja lesken omaisuus on 0 euroa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tätä ketjua lukiessa taivun sen kannalle, että avioliittoon ”kiristäjä” on oikeammassa kuin ei-naimisiin-haluava. Jos jompikumpi pitää valita.
Miksi pitäisi valita jompikumpi? Onko kiristäjän omanarvontunto niin matala, että hän ei voi kuvitella pääsevänsä avioliittoon kenenkään kanssa toisen aidosta halusta? Ja ei sitten uskalla etsiä tällaista henkilöä.
Koska avioliittoon haluava saa avioliitolla (valheellista ehkä) turvallisuudentunnetta. Ja se, että tuntee parisuhteessa olevansa turvassa, on yksi parisuhteen rakennuselementti.
Jos ei-naimisiin-haluava saa tahtonsa läpi, eikä mennä naimisiin, niin hän ei lisää sillä mitään parisuhteen kannalta olevaa tärkeää elementtiä. Hän saa siitä ainoastaan henkilökohtaista vapauden tunnetta, ja se on ”minä” eikä ”me”.
Miten kummassa kenenkään turvallisuudentunne voi lisääntyä siitä että saa puolison toimimaan oman vakaumuksensa vastaisesti?
Eikö siinä me-henki juuri vähentynyt merkittävällä tavalla kahdestakin kulmasta: kiristäjän silmissä alistuja muuttui vässykäksi, koska hänen selkärankansa murtui hänelle tärkeäksi tiedetyssä asiassa. Ja alistuja kerää itsekseen hiljaa katkeruutta, koska meni toimimaan omatuntonsa vastaisesti.
Vaatimattomamman näköiset ja vähälahjaisemmat naiset ovat useimmiten niitä pahimpia avioliittooon pakottajia ja kiristäjiä, koska tietävät itsekin että hiekka valuu tiimalasissa ja kun ovat saaneet jonkun koukkuun, niin haluavat rakentaa elättäjän ympärille vankilan saman tien, ennenkuin viimeisetkin rippeet omasta viehätysvoimasta katoavat. Ja toki se pyydykseen käynyt on elintärkeä naisen omalle statukselle muiden naisten keskuudessa myös.
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tätä ketjua lukiessa taivun sen kannalle, että avioliittoon ”kiristäjä” on oikeammassa kuin ei-naimisiin-haluava. Jos jompikumpi pitää valita.
Miksi pitäisi valita jompikumpi? Onko kiristäjän omanarvontunto niin matala, että hän ei voi kuvitella pääsevänsä avioliittoon kenenkään kanssa toisen aidosta halusta? Ja ei sitten uskalla etsiä tällaista henkilöä.
Koska avioliittoon haluava saa avioliitolla (valheellista ehkä) turvallisuudentunnetta. Ja se, että tuntee parisuhteessa olevansa turvassa, on yksi parisuhteen rakennuselementti.
Jos ei-naimisiin-haluava saa tahtonsa läpi, eikä mennä naimisiin, niin hän ei lisää sillä mitään parisuhteen kannalta olevaa tärkeää elementtiä. Hän saa siitä ainoastaan henkilökohtaista vapauden tunnetta, ja se on ”minä” eikä ”me”.
Miten kummassa kenenkään turvallisuudentunne voi lisääntyä siitä että saa puolison toimimaan oman vakaumuksensa vastaisesti?
Eikö siinä me-henki juuri vähentynyt merkittävällä tavalla kahdestakin kulmasta: kiristäjän silmissä alistuja muuttui vässykäksi, koska hänen selkärankansa murtui hänelle tärkeäksi tiedetyssä asiassa. Ja alistuja kerää itsekseen hiljaa katkeruutta, koska meni toimimaan omatuntonsa vastaisesti.
Se mieli nyt vain voi muuttua jostain asiasta, vaikka itse olisi ollut miten tiukkaa mieltä tahansa, kun huomaa ettei tässä suhteessa olekaan mitään järkeä pelätä esim. avioliittoa. Jos liitottomuus on oikein vakaumus, niin sehän tulee varmaan jo ihan ensitreffeillä puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tätä ketjua lukiessa taivun sen kannalle, että avioliittoon ”kiristäjä” on oikeammassa kuin ei-naimisiin-haluava. Jos jompikumpi pitää valita.
Miksi pitäisi valita jompikumpi? Onko kiristäjän omanarvontunto niin matala, että hän ei voi kuvitella pääsevänsä avioliittoon kenenkään kanssa toisen aidosta halusta? Ja ei sitten uskalla etsiä tällaista henkilöä.
Koska avioliittoon haluava saa avioliitolla (valheellista ehkä) turvallisuudentunnetta. Ja se, että tuntee parisuhteessa olevansa turvassa, on yksi parisuhteen rakennuselementti.
Jos ei-naimisiin-haluava saa tahtonsa läpi, eikä mennä naimisiin, niin hän ei lisää sillä mitään parisuhteen kannalta olevaa tärkeää elementtiä. Hän saa siitä ainoastaan henkilökohtaista vapauden tunnetta, ja se on ”minä” eikä ”me”.
Miten kummassa kenenkään turvallisuudentunne voi lisääntyä siitä että saa puolison toimimaan oman vakaumuksensa vastaisesti?
Eikö siinä me-henki juuri vähentynyt merkittävällä tavalla kahdestakin kulmasta: kiristäjän silmissä alistuja muuttui vässykäksi, koska hänen selkärankansa murtui hänelle tärkeäksi tiedetyssä asiassa. Ja alistuja kerää itsekseen hiljaa katkeruutta, koska meni toimimaan omatuntonsa vastaisesti.
Se, joka vie voiton, todennäköisesti rakastaa alistajaa entistä enemmän, koska tämä osoitti rakastavansa toista niin paljon, että luopui omasta näkökannastaan. Kun alistuja alistuu omasta tahdostaan, niin ei se mitään katkeruutta kerää.
On kahdenlaisia ihmisiä: toiset meistä on ottajia, ja toiset meistä on antajia. Parisuhde toimii parhaiten, kun molemmat ovat antajia. Kun molemmat osapuolet ovat ottajia, niinnpariauhde on riidantäyteinen. Kun vain toinen on ottaja ja toinen antaja - niin tässä suhteessa nousee katkeruus.
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tätä ketjua lukiessa taivun sen kannalle, että avioliittoon ”kiristäjä” on oikeammassa kuin ei-naimisiin-haluava. Jos jompikumpi pitää valita.
Miksi pitäisi valita jompikumpi? Onko kiristäjän omanarvontunto niin matala, että hän ei voi kuvitella pääsevänsä avioliittoon kenenkään kanssa toisen aidosta halusta? Ja ei sitten uskalla etsiä tällaista henkilöä.
Koska avioliittoon haluava saa avioliitolla (valheellista ehkä) turvallisuudentunnetta. Ja se, että tuntee parisuhteessa olevansa turvassa, on yksi parisuhteen rakennuselementti.
Jos ei-naimisiin-haluava saa tahtonsa läpi, eikä mennä naimisiin, niin hän ei lisää sillä mitään parisuhteen kannalta olevaa tärkeää elementtiä. Hän saa siitä ainoastaan henkilökohtaista vapauden tunnetta, ja se on ”minä” eikä ”me”.
Miten kummassa kenenkään turvallisuudentunne voi lisääntyä siitä että saa puolison toimimaan oman vakaumuksensa vastaisesti?
Eikö siinä me-henki juuri vähentynyt merkittävällä tavalla kahdestakin kulmasta: kiristäjän silmissä alistuja muuttui vässykäksi, koska hänen selkärankansa murtui hänelle tärkeäksi tiedetyssä asiassa. Ja alistuja kerää itsekseen hiljaa katkeruutta, koska meni toimimaan omatuntonsa vastaisesti.
Se, joka vie voiton, todennäköisesti rakastaa alistajaa entistä enemmän, koska tämä osoitti rakastavansa toista niin paljon, että luopui omasta näkökannastaan. Kun alistuja alistuu omasta tahdostaan, niin ei se mitään katkeruutta kerää.
En minä ainakaan halua puolisokseni mitään perässävedettävää myötäilijää, vaan aikuisen ihmisen joka seisoo omien mielipiteittensä takana. Miten voisin kunnioittaa tällaista "emmätiiä, tehdään vaan niinkuin sinä haluat"-ressukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NNN36 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tätä ketjua lukiessa taivun sen kannalle, että avioliittoon ”kiristäjä” on oikeammassa kuin ei-naimisiin-haluava. Jos jompikumpi pitää valita.
Miksi pitäisi valita jompikumpi? Onko kiristäjän omanarvontunto niin matala, että hän ei voi kuvitella pääsevänsä avioliittoon kenenkään kanssa toisen aidosta halusta? Ja ei sitten uskalla etsiä tällaista henkilöä.
Koska avioliittoon haluava saa avioliitolla (valheellista ehkä) turvallisuudentunnetta. Ja se, että tuntee parisuhteessa olevansa turvassa, on yksi parisuhteen rakennuselementti.
Jos ei-naimisiin-haluava saa tahtonsa läpi, eikä mennä naimisiin, niin hän ei lisää sillä mitään parisuhteen kannalta olevaa tärkeää elementtiä. Hän saa siitä ainoastaan henkilökohtaista vapauden tunnetta, ja se on ”minä” eikä ”me”.
Miten kummassa kenenkään turvallisuudentunne voi lisääntyä siitä että saa puolison toimimaan oman vakaumuksensa vastaisesti?
Eikö siinä me-henki juuri vähentynyt merkittävällä tavalla kahdestakin kulmasta: kiristäjän silmissä alistuja muuttui vässykäksi, koska hänen selkärankansa murtui hänelle tärkeäksi tiedetyssä asiassa. Ja alistuja kerää itsekseen hiljaa katkeruutta, koska meni toimimaan omatuntonsa vastaisesti.
Se, joka vie voiton, todennäköisesti rakastaa alistajaa entistä enemmän, koska tämä osoitti rakastavansa toista niin paljon, että luopui omasta näkökannastaan. Kun alistuja alistuu omasta tahdostaan, niin ei se mitään katkeruutta kerää.
En minä ainakaan halua puolisokseni mitään perässävedettävää myötäilijää, vaan aikuisen ihmisen joka seisoo omien mielipiteittensä takana. Miten voisin kunnioittaa tällaista "emmätiiä, tehdään vaan niinkuin sinä haluat"-ressukkaa.
Ei se niin mene, että ihminen on joko tai: joko ressukka tai aina-kaikissa-tilanteissa-oman-pään pitävä.
Minulla itselläni on kova tahto, mutta silti annan miehelle periksi esim siinä, että hänen lapsensa saavat tulla meille. En heitä tänne haluaisi. Olenko mielestäsi vässykkä ja ressukka..?
Vierailija kirjoitti:
NNN36 kirjoitti:
En minä ainakaan halua puolisokseni mitään perässävedettävää myötäilijää, vaan aikuisen ihmisen joka seisoo omien mielipiteittensä takana. Miten voisin kunnioittaa tällaista "emmätiiä, tehdään vaan niinkuin sinä haluat"-ressukkaa.
Ei se niin mene, että ihminen on joko tai: joko ressukka tai aina-kaikissa-tilanteissa-oman-pään pitävä.
Minulla itselläni on kova tahto, mutta silti annan miehelle periksi esim siinä, että hänen lapsensa saavat tulla meille. En heitä tänne haluaisi. Olenko mielestäsi vässykkä ja ressukka..?
No voi hyvänen aika, joku edellisen liiton lasten osa-aika-asuminen nyt on täysin eri mittaluokan sitoumus kuin avioliitto tai omien lasten hankkiminen. Sinähän pääset tuosta asustelusta ihan milloin vain muuttamalla pois.
Kuvaamissasi pienissä arkipäivän asioissa joustaminen on täysin eri asia kuin luopuminen jostakin mitä pitää omassa sydämessään tärkeänä periaatteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MiesNelkyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NNN36 kirjoitti:
En minä ainakaan halua puolisokseni mitään perässävedettävää myötäilijää, vaan aikuisen ihmisen joka seisoo omien mielipiteittensä takana. Miten voisin kunnioittaa tällaista "emmätiiä, tehdään vaan niinkuin sinä haluat"-ressukkaa.
Ei se niin mene, että ihminen on joko tai: joko ressukka tai aina-kaikissa-tilanteissa-oman-pään pitävä.
Minulla itselläni on kova tahto, mutta silti annan miehelle periksi esim siinä, että hänen lapsensa saavat tulla meille. En heitä tänne haluaisi. Olenko mielestäsi vässykkä ja ressukka..?
No voi hyvänen aika, joku edellisen liiton lasten osa-aika-asuminen nyt on täysin eri mittaluokan sitoumus kuin avioliitto tai omien lasten hankkiminen. Sinähän pääset tuosta asustelusta ihan milloin vain muuttamalla pois.
Kuvaamissasi pienissä arkipäivän asioissa joustaminen on täysin eri asia kuin luopuminen jostakin mitä pitää omassa sydämessään tärkeänä periaatteena.
Minun sydämessäni on ääääärimmäisen tärkeänä se, että minä en lapsiperhe-elämää ala elämään. Avioliitto on tosi pikku juttu sen rinnalla. Avioliitto ei ole kuin pala paperia.
Sama asia: se muuttaa pois, joka ei pysty joustamaan. Jos molemmat ovat ”ottajia”, niin parisuhde päättyy vääjäämättä eroon. Antaja-ottaja- suhteessa syntyy katkeruutta. Vain kaksi antajaa sopeutuu - ja me molemmat olemme mieheni kanssa antajia, joten yhteinen sävel on löytynyt,
Voisitteko mennä naimisiinin sijaan kihloihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko mennä naimisiinin sijaan kihloihin?
Miksi? Kihlat ovat vain sormus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko mennä naimisiinin sijaan kihloihin?
Miksi? Kihlat ovat vain sormus.
Minä en ainakaan suostuisi naimisiin kenenkään kanssa. Kihloihin voisin hyvin mennä. Minulle parisuhde on romanttinen sitoumus, ei taloudellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä muuten on, että mitä alhaisempi tulotaso sekä koulutus naisella, sitä enemmän kärtetään miestä naimisiin?
Oma äiti opetti, että jos elämässä haluaa taloudellista varmuutta sekä etua, se tehdään itse. Ei vonkumalla miestä avioliittoon. Hyvä neuvo kyllä, tienaan nyt päälle 30 vuotiaana sen verran, etten tarvitse kenenkään tuomaa "turvaa" suuntaan tai toiseen. Olisi kammottavaa yrittää "ankkuroida" väen väkisin toisen lompakkoon kiinni, kun itsellä ei ole ollut päätä pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain sinisilmäinen pölvästi menee enää tänä päivänä naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Avioliitosta ei ole mitään etua kuin korkeintaan naiselle, ja potentiaalisesti iso haitta taloudellisesti miehelle.
Ikävä kyllä asia on pitkälti näin. Poikkeus on tilanne, jossa aiotaan hankkia yhteisiä lapsia. Tällöin mies on varmemmalla pohjalla huoltajuusasioissa eron sattuessa, jos lapset syntyvät avioliittoon. Mutta tällöinkin on sulaa hulluutta mennä naimisiin ilman avioehtoa.
Jos lapsia ei aiota hankkia, avioliitossa ei ole mitään järkeä.
Ja jos kummallakin tai toisella on jo lapsia, avioliitto ei kannata missään nimessä, sillä se sotkee perintöasioita valtavasti. Kuolleen puolison lapset eivät katso hyvällä sitä, että kuolleen vanhemman puoliso vetäisee taskuunsa puolet perinnöstä.
Minä olen eri mieltä. Lapseni asuvat ädillään, ja ovat meillä, talossa jossa asun minä ja vasta vihitty vaimoni, pari päivää viikosta. Saavat jo vähän itse kulkea miten haluavat.
Lapsilleni on kerätty syntymästä asti omille tileilleen rahaa, jota kummallekin on ihan riittävästi kerääntynyt, ja he saavat potit kun täyttävät 18v.
Sairastuin, ja ensimmäistä kertaa tuli mieleeni että mites perinnöt sun muut. Lapset saisivat puoliorpoeläkettä kuolemani jälkeen, ja heillä on isot potit minun keräämää rahaa tilillään. Mites tämä oma avokki jonka kanssa on yhteinen, vielä lainainen talo? Hän joutuisi minun poismenoni lisäksi vielä stressiin siitä että yhteinen talo myydään, ja joutuisi muuttamaan pois. Leskeneläkettä ei hänelle tippuisi latiakaan.
Joten suunnittelin sairaspediltä meille hääjuhlan yllätykseksi puolisolleni. Sinänsä vaimo ei ollut itse ajatellut näitä perintöhommia ollenkaan, eikä ollut naimisiinmenostakaan meillä tätä ennen ollut puhetta siinä mielessä, että itse oltaisiin naimisiin haikailtu. Kyllä se vaimo kuitenkin oli iloisesti yllättynyt kosinnasta, ja minäkin paranin sairaudestani, ainakin toistaiseksi.
Ystävälleni kävi vähän huonosti, kun miehensä hoki, että avioliitto on vain pala paperia ja hän ei toista kertaa naimisiin mene.
Mies kuoli vähän päälle 50 ikäisenä ja ei mennyt kuin viikko kuolemasta, kun ystäväni sai kerätä henkilökohtaiset tavaransa ja häipyä talosta. Miehen lapset tulivat lakimiehen kanssa katsomaan oikein, että ei vie mitään matkassaan.
Toki oli hölmö ollut, kun oli maksellut talon remontteja ja muita juoksevia kuluja miehen taloon ja yleensäkin talouteen. Kuittejahan ei tällaisista menoista ollut. Mutta kun mies oli sanonut, että rakkaus riittää ja ei tarvitse mitään tyhmiä avioliittoja. Sinne meni ystäväni rahat ja tavaratkin, jotka oli kotiin laittanut. Kun kuittejahan ei niistäkään löytynyt.
Kalliiksi tuli ystävälleni se avoliitto. Hyvä kun hautajaisiin sai mennä, kun lapset totesivat, että ethän sinä ole edes lähiomainen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä muuten on, että mitä alhaisempi tulotaso sekä koulutus naisella, sitä enemmän kärtetään miestä naimisiin?
Oma äiti opetti, että jos elämässä haluaa taloudellista varmuutta sekä etua, se tehdään itse. Ei vonkumalla miestä avioliittoon. Hyvä neuvo kyllä, tienaan nyt päälle 30 vuotiaana sen verran, etten tarvitse kenenkään tuomaa "turvaa" suuntaan tai toiseen. Olisi kammottavaa yrittää "ankkuroida" väen väkisin toisen lompakkoon kiinni, kun itsellä ei ole ollut päätä pärjätä.
Kyllä minullekin äiti opetti, että naisen pitää hommata ammatti ja elättää itsensä ja tehdä vain sen verran lapsia, jotka pystyy yksinkin elättämään. Mutta silti suostuin miehen kosintaan ja menimme naimisiin. Minä muuten tienaan enemmän, kuin mieheni. Kas, kun meille avioliitto oli osoitus rakkaudesta toisiamme kohtaan. Ja sitä rakkautta on avioliitossa osoitettu jo kolmisenkymmentä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vaatimattomamman näköiset ja vähälahjaisemmat naiset ovat useimmiten niitä pahimpia avioliittooon pakottajia ja kiristäjiä, koska tietävät itsekin että hiekka valuu tiimalasissa ja kun ovat saaneet jonkun koukkuun, niin haluavat rakentaa elättäjän ympärille vankilan saman tien, ennenkuin viimeisetkin rippeet omasta viehätysvoimasta katoavat. Ja toki se pyydykseen käynyt on elintärkeä naisen omalle statukselle muiden naisten keskuudessa myös.
Juuri näin. Ja tämän takia tarjoaisin ap:n miehelle oluen jos tuntisin ja tietäisin, koska kaikkien miesten on syytä ollla menemättä naimisiin. Siitä ei ole miehelle mitään hyötyä tai syytä mennä naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko mennä naimisiinin sijaan kihloihin?
Miksi? Kihlat ovat vain sormus.
Kyselee lonpakkoloinen. Tuo kysymys paljastaa kaiken ja kertoo kaiken tarpeellisen todellisista motiiveista.
En halua lapsia tai asua yhdessä tyttöystäväni kanssa, joten miksi menisin naimisiin?
Alue: Aihe vapaa
Minä taas menin toisen kerran naimisiin. En löytänyt yhtään syytä, miksi en olisi mennyt.
Samoin miehelleni tämä on toinen avioliitto.