Lue keskustelun säännöt.
Munasolun luovutuksen positiivisuusko?
20.11.2018 |
Olen useamman kerran lukenut lehdestä, että munasolun luovuttajia tarvitaan. Kaikki positiivisuus tuodaan esiin, mutta haitat pienellä präntillä ja vähätelty.
Nämä munasolut pitää tietysti luovuttaa, kun nainen on hedelmällisimmässä iässä. Ystäväni luovutti sai punktiosta pahan munasarja ja kohtutulehduksen....ei pystykkään saamaan enää omia lapsia. Komplikaatioiden riski näissä toimenpiteissä on aika suuri ja eipä niistä huudella lehdissä, kuinka moni on saanut pahoja jälkiseuraamuksia.
Parasta on kuin kirjoitat omavastuu paperin ja tulee komplikaatioita, pesee lääkäriasema kätensä tästä jutusta. Rahaahan he tekevät näillä toimenpiteillä paljon.
Sairaanhoitajan työssäni olen myös nähnyt useita tapauksia, missä kunnalle on tultu jatkohoitoon kun yksityisellä munasolun keräyskeikalla kävi vähän köpelösti.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täältä se opiskelijana munasoluja luovuttanut vielä sanoo että en kyllä kahden oman lapsen äitinäkään mitenkään kadu munasolujen luovutustani nuorena, vaikka sen melko kevytkenkäisesti teinkin. Minusta se on mukava ajatus, jos joku lapseton on saanut lapsen minun solujeni avulla. Koska olen perusterve, kohtuu älykäs ja hyvin elämässäni pärjäillyt niin tuskin täytyy siitäkään huonoa omaatuntoa tuntea että millaisia geenejä olen levittänyt luovutuksellani.
Etkö pelkää, että lapsesi alkaa seurustella sisaruspuolensa kanssa?
No en pelkää. Kyllä sellaisen todennäköisyys melko lailla lottovoittotasoa on, varsinkin kun asun toisella paikkakunnallakin kuin silloin opiskelijana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyllä lapsen kannalta reilua, jos sinua ei voi jäljittää. Toivottavasti joku sukulaisesi laittaa geeni-tietonsa sukututkimusohjelmaan nähtäväksi ja mahdollisesti luovutuksesta syntyneet lapset pääsevät sitä kautta jäljillesi. Heillä on oikeus tuntea sukunsa. Opiskelijan saamat siiderit olisivat naurettava hinta ihmiselämän alusta.
Minun on jotenkin vaikea ymmärtää tätä joka varmaaan johtuu siitä että olen itse adoptoitu enkä tiedä (enkä todennäkiösesti voi koskaan tietää) biologisia vanhempiani, eikä se ole mikään ongelma. Ihmetyttää miten se asia joillekin on niin tärkeää. Itseäni askarrutti se ehkä vuoden verran sen jälkeen kun minulle kerrottiin että minut on adoptoitu, mutta kun oli selvää että vanhemmistani ei ole tietoa (ulkomaanadoptio suoraan synnytyslaitokselta jonne minut oli äiti hylännyt jättämättä edes nimeään) niin lopetin sen asian vatvomisen ja totesin että kiva kuitenkin että olen elossa, ettei biologinen äiti jolla varmasti oli tosi vaikeaa tavalla tai toisella kun lapsen niin hylkäsi, päätynyt helpompaan ratkaisuun eli aborttiin.
Itse haluaisin tietää jos äitini olisi raiskattu ja olisin saanut siitä alkuni. Ehkäpä myös molemmat vanhemmat narkkeja tai vain isä.
Kyllä kiinnostaisi tutustua biologisiin vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyllä lapsen kannalta reilua, jos sinua ei voi jäljittää. Toivottavasti joku sukulaisesi laittaa geeni-tietonsa sukututkimusohjelmaan nähtäväksi ja mahdollisesti luovutuksesta syntyneet lapset pääsevät sitä kautta jäljillesi. Heillä on oikeus tuntea sukunsa. Opiskelijan saamat siiderit olisivat naurettava hinta ihmiselämän alusta.
Minun on jotenkin vaikea ymmärtää tätä joka varmaaan johtuu siitä että olen itse adoptoitu enkä tiedä (enkä todennäkiösesti voi koskaan tietää) biologisia vanhempiani, eikä se ole mikään ongelma. Ihmetyttää miten se asia joillekin on niin tärkeää. Itseäni askarrutti se ehkä vuoden verran sen jälkeen kun minulle kerrottiin että minut on adoptoitu, mutta kun oli selvää että vanhemmistani ei ole tietoa (ulkomaanadoptio suoraan synnytyslaitokselta jonne minut oli äiti hylännyt jättämättä edes nimeään) niin lopetin sen asian vatvomisen ja totesin että kiva kuitenkin että olen elossa, ettei biologinen äiti jolla varmasti oli tosi vaikeaa tavalla tai toisella kun lapsen niin hylkäsi, päätynyt helpompaan ratkaisuun eli aborttiin.
Jotkut adoptoidut etsivät kovasti biosukuaan. Mitä ajattelet siitä? Oletko käynyt juurimatkalla syntymämaassasi?
En luovuttaisi maksaani kenellekkään, miksi munasoluni? Ehkäpä ihoakin aletaan kohta luovuttaa kun olet vielä elossa....
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi maksaani kenellekkään, miksi munasoluni? Ehkäpä ihoakin aletaan kohta luovuttaa kun olet vielä elossa....
Kaikkia munasolujaan harva tarvitsee, joka kuukausi niitä menee viemäriin muutenkin. Maksa taas on välttämättömyys kuten ihokin. Miten näitä voi muka verrata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen luovuttanut kaksi kertaa, siitä on reilut 20 vuotta aikaa eikä siitä maksettu ensimmäisellä kerralla yhtään mitään, toisella kerralla maksoivat kulukorvauksen (asuin melko kaukana luovutusklinikasta). Tuolloin oli lainsäädäntö sellainen, etteivät osapuolet saaneet koskaan tietää toisistaan mitään; ei siis myöskään syntyneet lapset.
Mitään komplikaatioita ei tullut toimenpiteistä, ainoa haitta oli se, että ensimmäisellä kerralla hormonihoito tehtiin neljän viikon ajan päivittäin annettavina pistoksina (tuttu terveydenhoitaja pisti kotonani) ja minähän pyörryn joka kerta kun neula tökätään ihooni. Olin ensimmäisellä kerralla 29-vuotias kolmen lapsen äiti, toisella kertaa 31-vuotias samalla lapsiluvulla.
Minulle munasolujen luovuttaminen on sama asia kuin verisolujen luovuttaminen - mitään dramatiikkaa tai mystiikkaa en asiassa näe enkä koe olevani yhtään sen enempää kuin kolmen synnyttämäni lapsen äiti.
Te tuomitsijat ja kauhistelijat - ajatteletteko spermanluovutuksesta samoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on huono syy luovuttaa. Mieti, kun joku päivä lapsi ilmaantuu ja tahtoo tuntea biologisen sukusi. Älä vain sano, että luovutit rahasta, kun hän sai alkunsa! Hän tahtoo tuntea koko biologisen sukunsa ja hänellä on siihen oikeus! Hän ei syntynyt mistä tahansa solusta, vaan siitä, jossa on puolet sinun perimääsi!
Ei siihen aikaan kun itse luovutin, ollut vielä sellaista että luovutussolusta alkunsa saanut voisi koskaan saada tietää munasolun luovuttajaa. Tuskin olisin luovuttanut jos olisi (kuten nykyään on), tarkoitus kun tosiaan oli saada opiskelijan bilekassaan vähän rahaa eikä muuta.
Tämä saa kyllä kovasti ihmettelemään mie perustavanlaatuisesti erilaisia me ihmiset voimmekaan olla. Joku luovuttaa jonkun bilekassan kerryttämiseksi omia sukusolujaan, joista jossain syntyy kenties hänen lapsiaan. Aivan järjetön ajatus sitten taas itselle. Tosin niin on koko bilekassakin, ei ole sellaiselle ollut ikinä tarvetta...
N29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi voi syntyä mihin tahansa huonoon perheeseen, ajatus raastaisi liikaa kun ei voi tietää mihin lapsi päätyy. Jos haluaa vielä omia lapsia niin ei kannata luovuttaa kun kerran pienikin riski hedelmättömyys toimenpiteen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen luovuttanut kaksi kertaa, siitä on reilut 20 vuotta aikaa eikä siitä maksettu ensimmäisellä kerralla yhtään mitään, toisella kerralla maksoivat kulukorvauksen (asuin melko kaukana luovutusklinikasta). Tuolloin oli lainsäädäntö sellainen, etteivät osapuolet saaneet koskaan tietää toisistaan mitään; ei siis myöskään syntyneet lapset.
Mitään komplikaatioita ei tullut toimenpiteistä, ainoa haitta oli se, että ensimmäisellä kerralla hormonihoito tehtiin neljän viikon ajan päivittäin annettavina pistoksina (tuttu terveydenhoitaja pisti kotonani) ja minähän pyörryn joka kerta kun neula tökätään ihooni. Olin ensimmäisellä kerralla 29-vuotias kolmen lapsen äiti, toisella kertaa 31-vuotias samalla lapsiluvulla.
Minulle munasolujen luovuttaminen on sama asia kuin verisolujen luovuttaminen - mitään dramatiikkaa tai mystiikkaa en asiassa näe enkä koe olevani yhtään sen enempää kuin kolmen synnyttämäni lapsen äiti.
Te tuomitsijat ja kauhistelijat - ajatteletteko spermanluovutuksesta samoin?
Tottakai. Miksi siinä olisi jotain eroa? Sama idea. Itselle aivan täysin vieras enkä voi ymmärtää yhtään, kumpaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisäsiittoisuutta tulee näistä luovutetuista sukusoluista. Mistäs tiedät ettei serkkusi tai siskosi luovuttanut munasolua? Siihen vielä veljen spermaa. Kukaanhan ei tiedä solujen alkuperää ei edes hoitohenkilökunta. Ihan hullua touhua, sitten vielä ihmetellään kun lapset kehitysvammaisia rai silmät kierossa.
Ihmettelen miten joku voi rinnastaa veren luovuttamisen ja sukusolujen luovuttamisen. Mitä jos laittaisit nyt geenitietosi saataville nettiin ihan itse, niin että 20 v sitten alkunsa saaneet lapsesi voisivat tutustua myös biologiseen sukuunsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisäsiittoisuutta tulee näistä luovutetuista sukusoluista. Mistäs tiedät ettei serkkusi tai siskosi luovuttanut munasolua? Siihen vielä veljen spermaa. Kukaanhan ei tiedä solujen alkuperää ei edes hoitohenkilökunta. Ihan hullua touhua, sitten vielä ihmetellään kun lapset kehitysvammaisia rai silmät kierossa.
Kyllä nykyisin alkuperä on tiedossa. Ja yhtä lailla ihmisillä on aviottomia lapsia ilman että kukaan tietää. Heitä on paljon enemmän kuin luovutetuista soluista syntyneitä eikä se haittaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Katuisin kauheasti, jos olisin luovuttanut. Nyt äitinä kun näkee lapsessa omat ominaisuutensa... Ja jossain kävelisi tyttäreni ja minun kaksoisolento, tyttöni isosisko, emmekä häntä oppisi koskaan tuntemaan... Mieluummin adoptio kuin keinotekoinen lisääntyminen.
Mikä sinä olet päättämään muiden puolesta, onko adoptio parempi kuin "keinotekoinen lisääntyminen"? Siis tietenkin saat olla luovuttamatta solujasi, en minä sillä, mutta eiköhän jokainen biologisesta lapsettomuudesta kärsivä saa ihan itse päättää, onko hänen/heidän kohdallaan adoptio tätä keinotekoista lisääntymistä parempi vaihtoehto. Sanottakoot nyt se ainakin, että näitä keinoalkuisia lapsia ei ole raskausajan päihteidenkäytöllä vammautettu, ne eivät ole viruneet kahta vuotta vähävirikkeisessä lastenkodissa vailla kiintymyssuhdetta ja luovuttajatkin on siten testattu, ettei esim. skitsofreniaan sairastumisen riski ole tasoa 50-50.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen luovuttanut 5 krt. Oli silloin maksimi. Tiedän ainakin 1 raskaus on alkanut.
Minulla ei ollut mitään komplikaatioita millään kerralla ja en usko ensimmäiseen väittämään. Lääkärit tekevät punktioita jatkuvasti. Jos jotain on käynyt, se on voinut käydä muutenkin.
Käyn säännöllisesti luovuttamassa verta, väh 3 krt vuodessa.
Tekee pahaa lukea täällä, vauva palstalla, kuinka tietämättömiä olette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on huono syy luovuttaa. Mieti, kun joku päivä lapsi ilmaantuu ja tahtoo tuntea biologisen sukusi. Älä vain sano, että luovutit rahasta, kun hän sai alkunsa! Hän tahtoo tuntea koko biologisen sukunsa ja hänellä on siihen oikeus! Hän ei syntynyt mistä tahansa solusta, vaan siitä, jossa on puolet sinun perimääsi!
Ei siihen aikaan kun itse luovutin, ollut vielä sellaista että luovutussolusta alkunsa saanut voisi koskaan saada tietää munasolun luovuttajaa. Tuskin olisin luovuttanut jos olisi (kuten nykyään on), tarkoitus kun tosiaan oli saada opiskelijan bilekassaan vähän rahaa eikä muuta.
Tämä saa kyllä kovasti ihmettelemään mie perustavanlaatuisesti erilaisia me ihmiset voimmekaan olla. Joku luovuttaa jonkun bilekassan kerryttämiseksi omia sukusolujaan, joista jossain syntyy kenties hänen lapsiaan. Aivan järjetön ajatus sitten taas itselle. Tosin niin on koko bilekassakin, ei ole sellaiselle ollut ikinä tarvetta...
N29
Se perustavanlaatuinen ero lienee jo siinä, etten minä ajattelisi, että minun sukusoluistani syntyisi MINUN lapsi, jos se lapsi syntyy johonkin rovaniemeläiseen perheeseen ehkä viiden vuoden päästä enkä tiedä asiasta yhtään mitään. Se on sen rovaniemeläisen perheen lapsi, minulla on omat lapset jos on.
Velana mulle ei ollut mitään merkitystä saanko komplikaatioita vai enkö. Kerrytin samalla sterilisaatiota varten tarvittavan rahasumman kun en jaksanut enää alkaa odottamaan ja vääntämään lääkärin kanssa hedelmällisyysasioista.
Meillä on pieni suku jossa puhutaan asioista todella avoimesti eikä muut ole lähteneet tähän hommaan mukaan ja tahattomasti lapsettoman serkkuni lisäksi olen ainoa vela meidän porukasta :)
Niin ja nyt ainoana sterin hakeneena.
Itse olen taipuvainen ahdistumaan helposti. Haluaisin kertoa lapselleni kokemuksiani siitä, miten tämän vaivan kanssa voi elää, jos hän myös siitä kärsisi. Omat vanhempani eivät siihen neuvoneet ja tie toimivaan tunteidensäätelyn opetteluun ollut pitkä, aivan liian pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täältä se opiskelijana munasoluja luovuttanut vielä sanoo että en kyllä kahden oman lapsen äitinäkään mitenkään kadu munasolujen luovutustani nuorena, vaikka sen melko kevytkenkäisesti teinkin. Minusta se on mukava ajatus, jos joku lapseton on saanut lapsen minun solujeni avulla. Koska olen perusterve, kohtuu älykäs ja hyvin elämässäni pärjäillyt niin tuskin täytyy siitäkään huonoa omaatuntoa tuntea että millaisia geenejä olen levittänyt luovutuksellani.
Etkö pelkää, että lapsesi alkaa seurustella sisaruspuolensa kanssa?
Mietin tätä, kun luovutin munasoluja, mutta sitten tajusin, että kyllähän niitä lapsia syntyy naisille joiden isä ei ole tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Velana mulle ei ollut mitään merkitystä saanko komplikaatioita vai enkö. Kerrytin samalla sterilisaatiota varten tarvittavan rahasumman kun en jaksanut enää alkaa odottamaan ja vääntämään lääkärin kanssa hedelmällisyysasioista.
Meillä on pieni suku jossa puhutaan asioista todella avoimesti eikä muut ole lähteneet tähän hommaan mukaan ja tahattomasti lapsettoman serkkuni lisäksi olen ainoa vela meidän porukasta :)Niin ja nyt ainoana sterin hakeneena.
Munasolujen luovuttaminen tuntuu oudolta ratkaisulta
vapaaehtoisesti lapsettomalle.
Minun on jotenkin vaikea ymmärtää tätä joka varmaaan johtuu siitä että olen itse adoptoitu enkä tiedä (enkä todennäkiösesti voi koskaan tietää) biologisia vanhempiani, eikä se ole mikään ongelma. Ihmetyttää miten se asia joillekin on niin tärkeää. Itseäni askarrutti se ehkä vuoden verran sen jälkeen kun minulle kerrottiin että minut on adoptoitu, mutta kun oli selvää että vanhemmistani ei ole tietoa (ulkomaanadoptio suoraan synnytyslaitokselta jonne minut oli äiti hylännyt jättämättä edes nimeään) niin lopetin sen asian vatvomisen ja totesin että kiva kuitenkin että olen elossa, ettei biologinen äiti jolla varmasti oli tosi vaikeaa tavalla tai toisella kun lapsen niin hylkäsi, päätynyt helpompaan ratkaisuun eli aborttiin.