Lue keskustelun säännöt.
Nykynuoret, isovanhemmat ja lapsenlapset
20.11.2018 |
En halua kuulostaa itsekkäältä, mutta nykyään isovanhempia käytetään vähän liikaakin hyväksi. Nuoret menevät viikossa pari kertaa kuntosalille ja tuovat lapset sitten mummille ja vaarille. Näiden kuntosalikertojen lisäksi on milloin mitäkin. On pitkä työpäivä; "voitko hakea lapset päiväkodista?". Sitten pitää päästä välillä puolison kanssa syömään, leffaan tai viikonloppuna juhlimaan.
Lapsenlapset on tottakai ihania, mutta meillä isovanhemmillakin on oma elämä. Me olemme jo hoitaneet sen osan elämää, että lapset sitovat sinut keittiön ja olohuoneen välille. Suoraan tästä on hyvin vaikea puhua, koska riitaa en tahdo ja en sitäkään etteikö lapsenlapset nyt ikinä tulisi mummille ja vaarille.
Tästä pitäisi saada aito dialogi aikaiseksi. Se että lapsenlapset ovat 3-4 kertaakin viikossa isovanhempien hoidossa, on oikeasti jo aika paljon. Puolet viikosta! Kyse on myös jollain tavalla kunnioituksesta. Nyt jos koittaa vihjata, että emme pysty hoitamaan lapsia kun lähdemme jouluostoksille. Vastaus on usein jotain sen tyyppistä, että "no miksette mene päivällä? Mihin teillä on hoppu?".
Itse uskon että aika moni isovanhempi painii näiden kysymysten äärellä.
Kommentit (133)
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdetta ei kukaan ole ketjussa sysännyt isovanhempien vastuulle. Mutta kyllä kuuluu ihmisyyteen lähimmäisen tukeminen ja auttaminen. Minä aion auttaa lapsiani niin paljon kun ikinä voin koko loppuelämäni.
Mun vanhemmissa on todella paha valuvika ja luonnehäiriö kun oma lapsi ei kiinnosta, ja kun äärimmäisessä hädässä joskus pyytänyt apua, on lyöty luuri korvaan ja tiuskittu että jokainen hoitaa omansa. Ai niin paitse tää ei koskenut vanhempiani jotka sai 375 pv vuodessa apua aikanaan itse omaan vanhemmuuteen.
Mitä olisin toivonut vanhemmiltani? 1-2 krt vuodessa hoitoapua esim 2-3 h. Lasten synttäreillä käymistä. Kyläilyä edes joskus. Soittelua ja yhteydenpitoa. Kaikki tää olis vastinut ehkä 12 h VUODESSA heidän kallisarvoista aikaansa.
Mielestäni nää oli hyvin vaatimattomat pienet toiveet. MIKÄÄN NÄISTÄ EI TOTEUTUNUT. Vanhempia ei tuon vertaa kiinnostanut. Kas kun he edelleen elävät vain itseään varten omaa napaa kaivaen, niinkuin ovat koko ikänsä eläneet.
T. Se vanhemmilleen katkera
Hei, saako kysyä minkä ikäinen olet? Mulla oli tuo sama tilanne, ja olen ajatellut sen johtuvan siitä, etten ollut erityisen toivottu lapsi. Ei se enää haittaa, olen omani jo kasvattanut ja katkeruudestakin päässyt. 40+ -ikäluokassa aika monella on samantyyppinen tarina. Ollaan synnytty aikaan, jolloin lapsia piti vaan olla, kiinnosti tai ei,,,ja eihän niiltä aikanaan ei-kiinnostuneilta vanhemmilta voi kai odottaa kiinnostusta lapsiin myöhemminkään. Nykyään on veloja, aina ei ole ollut, syystä tai toisesta.
Joo olet oikeassa, olen 70- luvun lapsi ha silloin tosiaan lapset tehtiin ”puolipakolla” jotta olisi sosiaalisesti normaali.
En nyt ihan ole samaa mieltä. Omat lapseni syntyivät -70 luvulla ja esikoinen jopa hieman ”yllätyksenä”. Itse en saanut apua lasten hoidossa, kun kummankin vanhemmat asuivat kaukana. Hyvin muistan, miten yksin sitä koki olevansa. Sukulaisia ei ollut lähimaillakaan ja tutuilla oli samalla tavalla pienet lapset.
Mihinkään kahdenkeskiseen juttuun ei ollut mahdollista lähteä.No lapset aikuistuvat ja perustivat perheet ja asumme lasten kanssa samassa kaupungissa. Autamme heitä paljon, otamme lapsia yökylään, kuljetamme harrastuksissa jne.
Ei se vuosikymmen mitään merkitse vaan ihmisten luonteet, halu auttaa toisia, yhteenkuuluvaisuus jne.
68 tässä, se ei-katkera ei-toivottu 70-luvun lapsi. Mulle sanoivat vanhemmat, ettei lapsia haluttu, niitä vaan piti olla, joten lähdin olettamukseni kanssa liikkeelle kuulemastani, etenkin kun minun lisäkseni myös tämän katkeran ikätoverin olisi ilmeisesti pitänyt jäädä syntymättä, jos vanhemmat eivät olisi...niin mitä? Taipuneet sosiaaliseen paineeseen? Ehkäisy on tuolloin ollut, joten mietin, miksi kylmät ja välinpitämättömät ihmiset ylipäänsä hankkivat lapsia (myös lapsuudenystävälläni on samankaltainen tausta). Eivät sellaiset lämpene lapsenlapsillekaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Tuota ei olisi, jos sen jälkeen kun vanhemmat ovat hoitaneet lapsensa, lapset hoitaisivat vanhempansa. Jokainen olisi vuorollaan saamapuolella. Vaan eihän se mene niin oikeassa elämässä.
Jos nyt puhutaan vain alkuperäisestä aiheesta eli tilanteesta, jossa isovanhemmat auttavat usein ja enemmän kuin jaksaisivatkaan, niin mua ihmetyttää, miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Miksi omat lapset on kasvatettu niin itsekkäiksi ja empatiakyvyttömiksi? Miksi keskusteluyhteys omaan lapseen puuttuu? Miksi on kykenemätön sanomaan omalle lapselleen, että tällä viikolla en jaksa, mutta ensi viikolla voisi jo sopiakin? Onko vanhempi ollut alunperinkin vain "palveluautomaatti".. ensin vaipanvaihtoautomaatti, ruokinta-automaatti, kuljetusautomaatti, raha-automaatti ja nyt sitten lopulta vielä lastenhoitoautomaattikin? Vai koittavatko isovanhemmat hyvittää jotain lastensa lapsuudessa tekemäänsä tai tekemättä jättämäänsä asiaa tanssimalla nyt aikuisten lastensa pillin mukaan?
Mulla on aikuiset lapset ja autan heitä monin tavoin ihan mielelläni, mutta eivät he oleta, että auttaisin jatkuvasti. Ihan on ollut luvallista olla välillä väsynytkin eikä sukset ole menneet lasteni kanssa sen vuoksi ristiin.
Minun isäni hoiti vauvaa 15 minuuttia (kävimme pikaisesti torilla) ja äitini ei yhtään koskaan. Appivanhemmat hoitivat paljon, he olivat jopa palkattuina hoitajina kotonamme, kun hoitopaikka meni alta hetkeksi. Ja pappa kuskasi lääkäriin tms. Syynä olivat välimatkat, appivanhemmat asuivat samassa kaupungissa, omat 400 km päässä.
Äitini ei ole koskaan tykännyt lapsista, ei hän tykännyt sitten lapsenlapsistaankaan. Appivanhemmat olivat aivan toisenlaisia. Ei ketään voi pakottaa hoitamaan ja tykkäämään.
Itse matkustan pariksi yöksi kuukaudessa hoitamaan lapsenlapsiani, enempää en jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
On sulla vaihtoehto, olla kylmä ja itsekäs isovanhempi.
T:samassa liemessä
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Entäs, jos eivät tee lapsia ollenkaan, tai eivät saa lapsia?
Ja eihän lapset nyt ole kuin hetken hoivaa vailla, vielähän sinulle tulee aika, kun pesä on tyhjä. Ja se onkin outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Juuri samoin ajattelen minä. Minulla on jo neljä alle kuusivuotiasta lastenlasta ja toivottomalta näyttää. Vauvojen kanssa on kovilla, mutta viskarin kanssa on jo ihan mukavaa! Jos kaikki ovat yhtäaikaa mummolla, niin itku pääsee. Sekä mummolta että lapsilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Juuri samoin ajattelen minä. Minulla on jo neljä alle kuusivuotiasta lastenlasta ja toivottomalta näyttää. Vauvojen kanssa on kovilla, mutta viskarin kanssa on jo ihan mukavaa! Jos kaikki ovat yhtäaikaa mummolla, niin itku pääsee. Sekä mummolta että lapsilta.
Mikä ihmeen rangaistus lastenlasten hoito on? Otan mielelläni vaikka kuusi lastenlasta yhtäaikaa hoitoon! Lisääkin saa tulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdetta ei kukaan ole ketjussa sysännyt isovanhempien vastuulle. Mutta kyllä kuuluu ihmisyyteen lähimmäisen tukeminen ja auttaminen. Minä aion auttaa lapsiani niin paljon kun ikinä voin koko loppuelämäni.
Mun vanhemmissa on todella paha valuvika ja luonnehäiriö kun oma lapsi ei kiinnosta, ja kun äärimmäisessä hädässä joskus pyytänyt apua, on lyöty luuri korvaan ja tiuskittu että jokainen hoitaa omansa. Ai niin paitse tää ei koskenut vanhempiani jotka sai 375 pv vuodessa apua aikanaan itse omaan vanhemmuuteen.
Mitä olisin toivonut vanhemmiltani? 1-2 krt vuodessa hoitoapua esim 2-3 h. Lasten synttäreillä käymistä. Kyläilyä edes joskus. Soittelua ja yhteydenpitoa. Kaikki tää olis vastinut ehkä 12 h VUODESSA heidän kallisarvoista aikaansa.
Mielestäni nää oli hyvin vaatimattomat pienet toiveet. MIKÄÄN NÄISTÄ EI TOTEUTUNUT. Vanhempia ei tuon vertaa kiinnostanut. Kas kun he edelleen elävät vain itseään varten omaa napaa kaivaen, niinkuin ovat koko ikänsä eläneet.
T. Se vanhemmilleen katkera
Hei, saako kysyä minkä ikäinen olet? Mulla oli tuo sama tilanne, ja olen ajatellut sen johtuvan siitä, etten ollut erityisen toivottu lapsi. Ei se enää haittaa, olen omani jo kasvattanut ja katkeruudestakin päässyt. 40+ -ikäluokassa aika monella on samantyyppinen tarina. Ollaan synnytty aikaan, jolloin lapsia piti vaan olla, kiinnosti tai ei,,,ja eihän niiltä aikanaan ei-kiinnostuneilta vanhemmilta voi kai odottaa kiinnostusta lapsiin myöhemminkään. Nykyään on veloja, aina ei ole ollut, syystä tai toisesta.
Joo olet oikeassa, olen 70- luvun lapsi ha silloin tosiaan lapset tehtiin ”puolipakolla” jotta olisi sosiaalisesti normaali.
En nyt ihan ole samaa mieltä. Omat lapseni syntyivät -70 luvulla ja esikoinen jopa hieman ”yllätyksenä”. Itse en saanut apua lasten hoidossa, kun kummankin vanhemmat asuivat kaukana. Hyvin muistan, miten yksin sitä koki olevansa. Sukulaisia ei ollut lähimaillakaan ja tutuilla oli samalla tavalla pienet lapset.
Mihinkään kahdenkeskiseen juttuun ei ollut mahdollista lähteä.No lapset aikuistuvat ja perustivat perheet ja asumme lasten kanssa samassa kaupungissa. Autamme heitä paljon, otamme lapsia yökylään, kuljetamme harrastuksissa jne.
Ei se vuosikymmen mitään merkitse vaan ihmisten luonteet, halu auttaa toisia, yhteenkuuluvaisuus jne.68 tässä, se ei-katkera ei-toivottu 70-luvun lapsi. Mulle sanoivat vanhemmat, ettei lapsia haluttu, niitä vaan piti olla, joten lähdin olettamukseni kanssa liikkeelle kuulemastani, etenkin kun minun lisäkseni myös tämän katkeran ikätoverin olisi ilmeisesti pitänyt jäädä syntymättä, jos vanhemmat eivät olisi...niin mitä? Taipuneet sosiaaliseen paineeseen? Ehkäisy on tuolloin ollut, joten mietin, miksi kylmät ja välinpitämättömät ihmiset ylipäänsä hankkivat lapsia (myös lapsuudenystävälläni on samankaltainen tausta). Eivät sellaiset lämpene lapsenlapsillekaan.
Varmaan noinkin, että kaikki eivät tykkää lapsista, näin varmaan joka vuosikymmenellä. Omat tuttuni ovat samaa ikäluokkaa ja lapset samoja ikiä ( -70 lukulaisia). Nämä omat tuttava-mummit kyllä auttavat säännöllisesti lapsiaan, en edes tunne sellaisia isovanhempia, joilla suhteet lapsiin olisivat poikki. Joku matkustaa pitkiä matkoja lastensa avuksi tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Entäs, jos eivät tee lapsia ollenkaan, tai eivät saa lapsia?
Ja eihän lapset nyt ole kuin hetken hoivaa vailla, vielähän sinulle tulee aika, kun pesä on tyhjä. Ja se onkin outoa.
Yritätkö olla vitsikäs?
Suurin osa ihmisistä tekee ja saa lapsia.
Lasten hoiva-aika on oikeasti pitkä, varsinkin jos lapsia ja lastenlapsia on useampi. Esikoinen tuo lapsenlapset hoitoon ja isoäidillä on vielä nuorin oma lapsi kotona. Sitä vapaata parisuhdeaikaa ei tule koskaan, jos hoitaa lapsenlapsia niin paljon kuin palstalla vaaditaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Juuri samoin ajattelen minä. Minulla on jo neljä alle kuusivuotiasta lastenlasta ja toivottomalta näyttää. Vauvojen kanssa on kovilla, mutta viskarin kanssa on jo ihan mukavaa! Jos kaikki ovat yhtäaikaa mummolla, niin itku pääsee. Sekä mummolta että lapsilta.
Miksi otat kaikki yhtä aikaa hoitoon? Ei siinä ole mitään järkeä.
Terv mummi kuudelle muksulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Entäs, jos eivät tee lapsia ollenkaan, tai eivät saa lapsia?
Ja eihän lapset nyt ole kuin hetken hoivaa vailla, vielähän sinulle tulee aika, kun pesä on tyhjä. Ja se onkin outoa.Yritätkö olla vitsikäs?
Suurin osa ihmisistä tekee ja saa lapsia.
Lasten hoiva-aika on oikeasti pitkä, varsinkin jos lapsia ja lastenlapsia on useampi. Esikoinen tuo lapsenlapset hoitoon ja isoäidillä on vielä nuorin oma lapsi kotona. Sitä vapaata parisuhdeaikaa ei tule koskaan, jos hoitaa lapsenlapsia niin paljon kuin palstalla vaaditaan.
Harvalla on tuolla lailla lapsia.
Minulla on kaks lasta. Suunnilleen samaan aikaan muuttivat kotoa ja suunnilleen samanikäiset on lapsenlapsetkin.
Välisdä oli pitkä aika jolloin ei ollut lapsia hoidossa ollenkaan.
Ja kun lapsenlapset on kohta teini-iässä, viimeinenkin hoito loppuu taas käytännössä kokonaan. Ja hoitoahan se ei ole ollut enää pitkäön aikaan, lähinnä saatavilla oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Juuri samoin ajattelen minä. Minulla on jo neljä alle kuusivuotiasta lastenlasta ja toivottomalta näyttää. Vauvojen kanssa on kovilla, mutta viskarin kanssa on jo ihan mukavaa! Jos kaikki ovat yhtäaikaa mummolla, niin itku pääsee. Sekä mummolta että lapsilta.
Mikä ihmeen rangaistus lastenlasten hoito on? Otan mielelläni vaikka kuusi lastenlasta yhtäaikaa hoitoon! Lisääkin saa tulla!
Minä taas en ottaisi. Kyllä tässä kuudenkympin paremmalla puolella jo tiedostaa, ettei ole enää niin ketterä juoksemaan natiaisten perässä eikä osaa joka käänteessä ajatella, mitä lapsille vaarallista saattaa olla lasten ulottuvilla. Kaksi taaperoa vielä menee samaan aikaan, mutta silloinkin pitää pystyä rajoittamaan, mihin huoneisiin lapset pääsevät ja mihin eivät. Kun toiselle vaihtaa vaippaa, on toinen joko otettava mukaan vessaan tai huolehdittava muulla tavoin, että lapsi ei pääse käsiksi sellaisiin tavaroihin, jotka voivat olla lapselle vaarallisia, tai menemään paikkoihin, joissa lapsi voi satuttaa itsensä. Omassa lapsuudessani saatiin serkusten kesken juosta ulkonakin keskenämme ja isommat vahtivat pienempiään mummon laittaessa ruokaa tms. Nykyisin sellainen ei enää käy vaan pieniä lapsia ei saa päästää hetkeksikään silmistään.
Kyllä osalla vanhemmista on suhteellisuudentaju hämärtynyt. Itse olen yrittäjä, ja pystyn hätätilanteessa järjestämään itselleni vapaata, jos esim. äitini on ollut sairaalasta kotiutuneena ja olen siis tällöin pystynyt olemaan hänen luonaan. Tämä itsestään selvä. Olen sanonut muille sisaruksilleni, että näissä tilanteissa minä otan vetovastuun, koska minulla ei ole lapsia. Heillä on, joten hoitakoot omat kakaransa, minä hoidan vanhukset.
Noh, veljeni vaimo sitten vissiin kuvitteli, että mulla ei ole mitään hirveän ihmeellistä tekemistä kesäisin, koska heillä oli parin viikon ajan tilanne, jossa vanhemmat töissä ja lapset ilman hoitopaikkaa. Ehdottivat sitten mulle, että otan vapaata ja hoidan heidän lapsiaan. Siis ööh... minä yrittäjänä keskeytän liiketoimintani kahdeksi viikoksi ilman tuloja, että saan hoitaa heidän lapsiaan?
Ehdotin kunnallista päivähoitoa ratkaisuksi, mutta tämä oli hirveä loukkaus. Joko mummon tai minun olisi pitänyt hoitaa lapset kesällä, että he eivät "jää pulaan". No mikä pula se on, jos lomien ajankohdat on hyvissä ajoin tiedossa. Jostain syystä lapset oli sitten otettu kuitenkin kesälomalle tarhasta. Että sellaista järjenjuoksua...
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Entäs, jos eivät tee lapsia ollenkaan, tai eivät saa lapsia?
Ja eihän lapset nyt ole kuin hetken hoivaa vailla, vielähän sinulle tulee aika, kun pesä on tyhjä. Ja se onkin outoa.Yritätkö olla vitsikäs?
Suurin osa ihmisistä tekee ja saa lapsia.
Lasten hoiva-aika on oikeasti pitkä, varsinkin jos lapsia ja lastenlapsia on useampi. Esikoinen tuo lapsenlapset hoitoon ja isoäidillä on vielä nuorin oma lapsi kotona. Sitä vapaata parisuhdeaikaa ei tule koskaan, jos hoitaa lapsenlapsia niin paljon kuin palstalla vaaditaan.
Harvalla on tuolla lailla lapsia.
Minulla on kaks lasta. Suunnilleen samaan aikaan muuttivat kotoa ja suunnilleen samanikäiset on lapsenlapsetkin.
Välisdä oli pitkä aika jolloin ei ollut lapsia hoidossa ollenkaan.
Ja kun lapsenlapset on kohta teini-iässä, viimeinenkin hoito loppuu taas käytännössä kokonaan. Ja hoitoahan se ei ole ollut enää pitkäön aikaan, lähinnä saatavilla oloa.
Aika monella on "tuolla lailla" lapsia. En tarkoittanut edes mitään suurperhettä. Riittää että on kolme lasta viiden vuoden ikäeroilla tai kolme lasta siten että yksi on iltatähti. Silloin nainen saa uhrata koko elämänsä lasten ja lastenlasten hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Entäs, jos eivät tee lapsia ollenkaan, tai eivät saa lapsia?
Ja eihän lapset nyt ole kuin hetken hoivaa vailla, vielähän sinulle tulee aika, kun pesä on tyhjä. Ja se onkin outoa.Yritätkö olla vitsikäs?
Suurin osa ihmisistä tekee ja saa lapsia.
Lasten hoiva-aika on oikeasti pitkä, varsinkin jos lapsia ja lastenlapsia on useampi. Esikoinen tuo lapsenlapset hoitoon ja isoäidillä on vielä nuorin oma lapsi kotona. Sitä vapaata parisuhdeaikaa ei tule koskaan, jos hoitaa lapsenlapsia niin paljon kuin palstalla vaaditaan.
En todellakaan yrittänyt olla vitsikäs, kuinka niin. Tietysti jos olet tehnyt lapset hyvin iäkkäänä? Itse olin 50 v kun nuorin kolmesta lapsestani tuli yo:ksi ja lähti kotoa. Ensimmäisen lapsenlapsen saimme 58 vuotiaana. Meillä oli lähes 10 v täysin kahdenkeskistä aikaa, kun nämä nuoret aikuiset elivät omaa elämäänsä toisella paikkakunnalla. Lastenlapsia siunaantui kuusi, mutta vanhemmathan heidät hoitavat. Olemme apuna, tarjoamme apua, mutta hoitovastuu on vanhemmilla. En kyllä jaksa enää uupua seuraavan polven paineista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Entäs, jos eivät tee lapsia ollenkaan, tai eivät saa lapsia?
Ja eihän lapset nyt ole kuin hetken hoivaa vailla, vielähän sinulle tulee aika, kun pesä on tyhjä. Ja se onkin outoa.Yritätkö olla vitsikäs?
Suurin osa ihmisistä tekee ja saa lapsia.
Lasten hoiva-aika on oikeasti pitkä, varsinkin jos lapsia ja lastenlapsia on useampi. Esikoinen tuo lapsenlapset hoitoon ja isoäidillä on vielä nuorin oma lapsi kotona. Sitä vapaata parisuhdeaikaa ei tule koskaan, jos hoitaa lapsenlapsia niin paljon kuin palstalla vaaditaan.
Harvalla on tuolla lailla lapsia.
Minulla on kaks lasta. Suunnilleen samaan aikaan muuttivat kotoa ja suunnilleen samanikäiset on lapsenlapsetkin.
Välisdä oli pitkä aika jolloin ei ollut lapsia hoidossa ollenkaan.
Ja kun lapsenlapset on kohta teini-iässä, viimeinenkin hoito loppuu taas käytännössä kokonaan. Ja hoitoahan se ei ole ollut enää pitkäön aikaan, lähinnä saatavilla oloa.
Aika monella on "tuolla lailla" lapsia. En tarkoittanut edes mitään suurperhettä. Riittää että on kolme lasta viiden vuoden ikäeroilla tai kolme lasta siten että yksi on iltatähti. Silloin nainen saa uhrata koko elämänsä lasten ja lastenlasten hoitoon.
Ei todellakaan ole kuvaamasi perhemalli tavallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja olemme kyllä saaneet apua isovanhemmilta. Mutta oikein uupuneena yhtenä päivänä tajusin, että tämä ei koskaan lopu. Ei tule ikinä ennen kuolemaa sitä helpotusta elämään. Kun omat lapset saa isoiksi, niin sitten minä vuorostani hoidan lapsenlapsia siihen asti, että kaadun hautaan. Jos jokainen lapsistamme tekee 3 lasta, niin yhdeksän lasta on vielä senkin jälkeen hoidettavana.
Jotenkin tulevaisuus näyttää aika raskaalta.
Juuri samoin ajattelen minä. Minulla on jo neljä alle kuusivuotiasta lastenlasta ja toivottomalta näyttää. Vauvojen kanssa on kovilla, mutta viskarin kanssa on jo ihan mukavaa! Jos kaikki ovat yhtäaikaa mummolla, niin itku pääsee. Sekä mummolta että lapsilta.
Mikä ihmeen rangaistus lastenlasten hoito on? Otan mielelläni vaikka kuusi lastenlasta yhtäaikaa hoitoon! Lisääkin saa tulla!
Kuinka monesta sinulla on kokemusta? Neljä poikaa, ritarien taistelut ja mummon reuma. Kyllä itkettää. Yhden tai kahden ritarin kanssa vielä miekkailu sujuu, mutta neljä, joista viimeisin vasta puree miekkaansa ja hihkuu innosta. Ensimmäinen päivä ja (vahti)yö menee, mutta sitten toinen päivä ja toinen yö ilman kunnon lepoa syö terveimmänkin, kuten Peppi sanoisi. Ihanaa, jos sinä jaksat! Kateellinen olen. En kyllä kokonaan pois näitä antaisi, mutta yöt haluaisin nukkua.
En nyt ihan ole samaa mieltä. Omat lapseni syntyivät -70 luvulla ja esikoinen jopa hieman ”yllätyksenä”. Itse en saanut apua lasten hoidossa, kun kummankin vanhemmat asuivat kaukana. Hyvin muistan, miten yksin sitä koki olevansa. Sukulaisia ei ollut lähimaillakaan ja tutuilla oli samalla tavalla pienet lapset.
Mihinkään kahdenkeskiseen juttuun ei ollut mahdollista lähteä.
No lapset aikuistuvat ja perustivat perheet ja asumme lasten kanssa samassa kaupungissa. Autamme heitä paljon, otamme lapsia yökylään, kuljetamme harrastuksissa jne.
Ei se vuosikymmen mitään merkitse vaan ihmisten luonteet, halu auttaa toisia, yhteenkuuluvaisuus jne.