Johan alkaa taas päiväkodissa pompottelu
Ymmärrän sen, ettei joulun ja uuden vuoden välissä kannata olla koko kaupungin päiväkotihenkilöstö hyysäämässä sitä kourallista lapsia, jotka ovat hoidossa. Ymmärrän, ettei joka talossa kannata pyörittää niinä kahtena päivänä siivousta, keittiötä jne. Mutta mietin kyllä, että onko tämä äärimmilleen supistaminen aina tilaisuuden tullen ihan reilua lapsia kohtaan?
Eskari-ikäisenä oli viime kesäkuussa hoidossa 4 viikkoa, 3 eri tiloissa, joka maanantai uudessa ryhmässä aloittaen, eikä aina tiennyt ketkä aikuiset ovat ensi viikolla vastassa. Joka viikko supistettiin ja yhdisteltiin ja siirryttiin tontilta toiselle, ja suunnitelmat muuttuivat niin että kun olin lapsen yhteen psyykannut niin selvisi ettei se pidä paikkaansa. Okei, esikoiseni ei ole tässä suhteessa helpoin lapsi vaan on huonosti muutoksiin sopeutuva ja hyvin ennakointia arvostava, ujo, varovainen lapsi, joten välillä on hankalaa ja sille ei voi mitään, mutta silti.
Nyt olisi sitten kuopuksen joulukuun kattaus tämä: itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai tarjolla päiväkodissa X. Joulua edeltävän viikon hoito tarjolla päiväkodissa Y, välipäivät päiväkodissa W ja uudenvuodenviikko oletettavasti X, ei vielä tiedossa. Itsenäisyyspäiväviikolla myös alkuviikosta mahdollisesti ryhmien yhdistelyä. Kuopukseni taas on toista maata, hänet voi nakata ryhmään kuin ryhmään ja ei hän onneksi ole kaikkina noina aikoina hoidossa, mutta vähän kylmää niiden ihan pienten lasten vanhempien puolesta joilla ei ole vapaapäiviä/lomia joulun seutuun, niin lasta pyöritetään kuin salaattilingossa.
Kun huomioidaan joulunaika (3 viikkoa), kesä (10 viikkoa), koulujen syys- ja hiihtolomat (2 viikkoa) ja se että monesti vielä elokuun loppuun asti mennään vajailla ja yhdistetyillä ryhmillä (2-3 viikkoa) niin 17-18 viikkoa 52:sta lapsella ei välttämättä ole tarjolla hoitoa omassa päiväkodissa, omassa ryhmässä, omien aikuisten kanssa. Se on yli kolmasosa vuodesta, joskin toivottavasti lapsi itsekin on osan tuosta lomalla. Tähän toki vielä nuo itsenäisyyspäivän, pääsiäisen, vapun ja muun ympärille muodostuvat poikkeuspäivät ja henkilökunnan suunnittelupäivät. Tässä ei vielä ole huomioitu sitä, että sairastapaukset henkilökunnassa johtaa ryhmien yhdistelyyn ja siihen että aamulla on vieras naama vastassa.
Niin että kysyn vaan, onks tää nyt reilua?
Kommentit (152)
Olen pph ja meille on annettu lupa siirtyä töihin päiväkotiin, jos hoitoon on joku päivä tulossa vain yksi lapsi. Sitä vahvasti suositellaankin. En ole ikinä ymmärtänyt tätä. Päiväkodissa en kuitenkaan saa olla kuin apulaisen asemassa (jep, koulutettu pph ei sellaisenaan käy töihin pk:hon), hoitolapsi täytyisi kiikuttaa vieraaseen paikkaan, enkä todennäköisesti pääse siihen ryhmään työpäivääni tekemään, tai samaan päiväkotiinkaan. Eihän se pieni lapsi ole syypää siihen, että joku hoidokeistani on vapaapäivällä ja joku sairas. Enpä siis ilmoittele yhden lapsen päivistä. Pk:lle mennen vain, jos minulla on muutoin täysin lapseton päivä.
Mä voin lastenhoitajana kertoa ja avata vähän tilannetta. Ensinnäkin "kulttuuri" opetetaan sulle hyvin nopeasti. Se usein tarkoittaa vahvaa hierarkiaa. Johtaja on johtaja, opettaja on opettaja ja sitten tulevat muut. Pelkästään tämä vahva hierarkia aiheuttaa kaikenmoista eripuraa. Ei muka kuulla toisen pyytäessä apua tai ei voida nostaa toiselta tippunutta roskaa lattialta.
Työajat on minuutteja, tai pitäisikö sanoa sekunteja. Sekunninkaan liian aikaisin et tule ja sekuntiakaan pidempään et voi olla. Kollegan kahvikuppia ei voi laittaa koneeseen, mutta huomauttaa siitä toki täytyy. Jos aamulla nenä vuotaa, se on saikku ilman muuta. Sillä jopa "kehuskellaan", että tällaisella alalla ei voi kyllä lainkaa olla kipeänä töissä - se on heti kotiin ja Netflix pyörimään.
Porukka vaihtelee eri päiväkotien väliä tiuhaan, koska luulevat että vain siinä omassa yksikössä on isoja ongelmia. Todellisuudessa koko ala voi huonosti. Joulun välipäivät on pakko pitää kiinni, koska porukka yksinkertaisesti muuten vain saikuttaisi. Kaikki tietää sen. Joku voisi kysyä, että eikö tuollaisia saikuttajia saada vaihdetuksi. Mistä? Millä? Kuka tulisi? Kun nytkin ongelma on ettei henkilöstövajetta saada paikatuksi. Kun vihdoin joku jostain löytyy, niin ensi viikolla toinen ilmoittaa lopettavansa.
Vierailija kirjoitti:

TämänKIN vuoksi nuo supistukset on tarpeen kyseenalaistaa. Tuskin se työntekijöiden työn mielekkyyttä lisää että kolmannes vuodesta pyöritetään poikkeusoloissa ja aina jos näyttää siltä että olisi hetkenkin vajaa ryhmä niin yhdistetään johonkin, ettei vain vahingossakaan tule leppoisaa hetkeä tai ehdi jopa huomioida lapsia.
On se hirveetö kun on veronmaksajien kustantama palvelu, joka hoitaa lasten hoidon äidin puolesta.

Äidin?
Jos se äiti hoitaisi ne lapset itse niin siitäpä vasta messu syntyisi ja valtiontalous kaatuisi.
Vierailija kirjoitti:
On se hirveetö kun on veronmaksajien kustantama palvelu, joka hoitaa lasten hoidon äidin puolesta.
Minä en oikein ymmärrä tätä asennetta. Kunnallisista palveluista saa valittaa silloin kun ne on huonoja. Ne vanhemmat menee töihin ollakseen niitä kunnollisia veronmaksajia. Jos varaat ajan hoitajalle joka poistaa vain kaksi kolmannesta tikeistäsi tai lääkärille joka on ohjeistettu selvittämään vain esitiedot ja arvioimaan nykytila mutta hoito-ohjeisiin tai hoitosuunnitelmaan ei enää olekaan resursseja, toteatko vain että "on se hirveetä kun on veronmaksajien kustantama palvelu"? Jos tiet aurataan vain joulu- ja tammikuussa mutta helmikuun saatte kolata kaupunkilaisten talkoovoimin, eikö yhtään jurpi? Jos lapsesi peruskoulu järjestetään kelvottomasti, leijutko vain kiitollisuudesta kun se on järjestetty jotenkin?
Minua tympi pari vuotta sitten lapseni ollessa vielä päiväkodissa se, että koko ajan oltiin kyselemässä naama nyypällään vihjaillen, että tarvitseeko Kalle hoitoa arkipyhän jälkeisenä normaalina arkipäivänä, koulujen loma-aikoina jne. Oletuksena oli, että kesäloma olisi vanhemmilla ollut se kouluillakin oleva 8 vko ja niin edelleen. Ja päiväkodin suunnittelupäivät olivat aina ne maanantait tai perjantait jolloin oletuksena oli, että vanhemmat järjestävät oman työpäivänsä tätien suunnittelujen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä jokavuotista keskustelua lasten hoidon tarpeesta joulun välipäivinä. Siis käsi pystyyn kuka käyttää kesälomiaan tai talvilomiaan joulun välipäivinä? Aivan, ei varmasti kovin moni. Missään tapauksessa ei ainakaan suurin osa. Silti joka vuosi tästä käydään keskustelua, että "onko pakko tuoda lapset hoitoon".i.
Meillä sosiaali-ja terveysalalla on LOMAKIELTO joululistalla.
Vierailija kirjoitti:
Mä voin lastenhoitajana kertoa ja avata vähän tilannetta. Ensinnäkin "kulttuuri" opetetaan sulle hyvin nopeasti. Se usein tarkoittaa vahvaa hierarkiaa. Johtaja on johtaja, opettaja on opettaja ja sitten tulevat muut. Pelkästään tämä vahva hierarkia aiheuttaa kaikenmoista eripuraa. Ei muka kuulla toisen pyytäessä apua tai ei voida nostaa toiselta tippunutta roskaa lattialta.
Työajat on minuutteja, tai pitäisikö sanoa sekunteja. Sekunninkaan liian aikaisin et tule ja sekuntiakaan pidempään et voi olla. Kollegan kahvikuppia ei voi laittaa koneeseen, mutta huomauttaa siitä toki täytyy. Jos aamulla nenä vuotaa, se on saikku ilman muuta. Sillä jopa "kehuskellaan", että tällaisella alalla ei voi kyllä lainkaa olla kipeänä töissä - se on heti kotiin ja Netflix pyörimään.
Porukka vaihtelee eri päiväkotien väliä tiuhaan, koska luulevat että vain siinä omassa yksikössä on isoja ongelmia. Todellisuudessa koko ala voi huonosti. Joulun välipäivät on pakko pitää kiinni, koska porukka yksinkertaisesti muuten vain saikuttaisi. Kaikki tietää sen. Joku voisi kysyä, että eikö tuollaisia saikuttajia saada vaihdetuksi. Mistä? Millä? Kuka tulisi? Kun nytkin ongelma on ettei henkilöstövajetta saada paikatuksi. Kun vihdoin joku jostain löytyy, niin ensi viikolla toinen ilmoittaa lopettavansa.
Höpön löpö, ei päivähoidon ongelmana todellakaan ole liiallinen hierarkia, vaan heikko pedagoginen johtaminen johtajan taholta ja myös lastentarhanopettajien taholta.
Toisten roskien noukkiminen tai kahvikuppien hoitaminen kuuluu normaaleihin käytöstapoihin. En ole vielä toistaiseksi nähnyt päiväkotia, jossa jokainen aikuinen ei osaisi hoitaa omia jälkiään.
Itse olen kuullut usein lauseen "Jos et tiedä niin varaa hoitopaikka. Jos et tarvikkaan hoitopaikkaa, voit perua. Helpompi perua kuin saada ylitupattuun hoitopaikkaan mahtumaan yksikään lapsi." ja se onkin aivan totta. Ei sakkomaksua.
Miksi ihmeessä syyllistytte kyselyistä? Monissa perheissä on koululaisiakin ja perheet lomailevat koulujen loma-aikaan. Jos taas lomaa ei ole, ilmoitetaan, että tarvitsemme päivähoitoa. En ole ikinä ajatellut että olisin velvollinen tekemään kaikkeni että lapsi ei olisi päiväkodissa koulun hiihtoloman aikana. Iso osa kuitenkin lomailee tuolloin ja ihan asiallista että hoidon tarvetta kysellään. Muuten käytetään meidän kaikkien verorahoja turhaan.
Ap:n lapsen päiväkodissa on kyllä poikkeuksellisen huonosti järjestetty varahoito. En ole mistään muualta kuullut noin epäsäännöllisestä hoidosta. Meillä jouluna päivystää alueen yksi päiväkodeista ja heinäkuussa toinen. Jokaisesta päiväkodista on kuitenkin aina aikuinen paikalla viimeistään klo 8 eteenpäin. Hiihto-ja syyslomalla kaikki päiväkodit on auki ja ryhmiä saatetaan yhdistää.
Ainakin Vantaalla on annettu joku päivämäärä jota ennen pitää varattu kesäpäivystystarve perua, ettei mene sakkoa. Ja hyvä niin. Aina niitä perheitä jotka on varannu eikä KOSKAAN ole tullut hoitoon. Sieltä sitten passitetaan työntekijöitä äkkiä lomalle kun on liikaa. Itekin matkustanut näin perheeni
perässä junalla lomalle
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä syyllistytte kyselyistä? Monissa perheissä on koululaisiakin ja perheet lomailevat koulujen loma-aikaan. Jos taas lomaa ei ole, ilmoitetaan, että tarvitsemme päivähoitoa. En ole ikinä ajatellut että olisin velvollinen tekemään kaikkeni että lapsi ei olisi päiväkodissa koulun hiihtoloman aikana. Iso osa kuitenkin lomailee tuolloin ja ihan asiallista että hoidon tarvetta kysellään. Muuten käytetään meidän kaikkien verorahoja turhaan.
Ap:n lapsen päiväkodissa on kyllä poikkeuksellisen huonosti järjestetty varahoito. En ole mistään muualta kuullut noin epäsäännöllisestä hoidosta. Meillä jouluna päivystää alueen yksi päiväkodeista ja heinäkuussa toinen. Jokaisesta päiväkodista on kuitenkin aina aikuinen paikalla viimeistään klo 8 eteenpäin. Hiihto-ja syyslomalla kaikki päiväkodit on auki ja ryhmiä saatetaan yhdistää.
No mitä sinun mielestäsi on se, että kun on täyttänyt asiallisesti yhden kerran kirjallisen lapun, niin samaa asiaa tiedustellaan vielä toisen kerran kirjallisesti ja edelleen jatketaan tarkentavaa tiedustelua suullisesti? Mitä se on? Vai onko lapseni todella yksinkertaisten päiväkotityöntekijöiden hoidossa? Itse kutsun sitä vidduiluksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä jokavuotista keskustelua lasten hoidon tarpeesta joulun välipäivinä. Siis käsi pystyyn kuka käyttää kesälomiaan tai talvilomiaan joulun välipäivinä? Aivan, ei varmasti kovin moni. Missään tapauksessa ei ainakaan suurin osa. Silti joka vuosi tästä käydään keskustelua, että "onko pakko tuoda lapset hoitoon".
Todellakin käytän lomapäiviä joulun välipäivinä, tänäkin vuonna saan kolmella lomapäivällä 1,5 viikon loman! Mies pitää 5 päivää vuosilomaa + yhden palkattoman ja lomailee näin ollen kaksi viikkoa putkeen. Samat 5 päivää kevättalvella toisivat vain viikon loman.
Parempi jäädä kotiin lapsen kanssa eli työttömäksi työnhakijaksi joka ei voi ottaa töitä vastaan koska hoitaa lastaan kotona.
Eikö kunnallinen päivähoito ole ilmaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin lastenhoitajana kertoa ja avata vähän tilannetta. Ensinnäkin "kulttuuri" opetetaan sulle hyvin nopeasti. Se usein tarkoittaa vahvaa hierarkiaa. Johtaja on johtaja, opettaja on opettaja ja sitten tulevat muut. Pelkästään tämä vahva hierarkia aiheuttaa kaikenmoista eripuraa. Ei muka kuulla toisen pyytäessä apua tai ei voida nostaa toiselta tippunutta roskaa lattialta.
Työajat on minuutteja, tai pitäisikö sanoa sekunteja. Sekunninkaan liian aikaisin et tule ja sekuntiakaan pidempään et voi olla. Kollegan kahvikuppia ei voi laittaa koneeseen, mutta huomauttaa siitä toki täytyy. Jos aamulla nenä vuotaa, se on saikku ilman muuta. Sillä jopa "kehuskellaan", että tällaisella alalla ei voi kyllä lainkaa olla kipeänä töissä - se on heti kotiin ja Netflix pyörimään.
Porukka vaihtelee eri päiväkotien väliä tiuhaan, koska luulevat että vain siinä omassa yksikössä on isoja ongelmia. Todellisuudessa koko ala voi huonosti. Joulun välipäivät on pakko pitää kiinni, koska porukka yksinkertaisesti muuten vain saikuttaisi. Kaikki tietää sen. Joku voisi kysyä, että eikö tuollaisia saikuttajia saada vaihdetuksi. Mistä? Millä? Kuka tulisi? Kun nytkin ongelma on ettei henkilöstövajetta saada paikatuksi. Kun vihdoin joku jostain löytyy, niin ensi viikolla toinen ilmoittaa lopettavansa.
TämänKIN vuoksi nuo supistukset on tarpeen kyseenalaistaa. Tuskin se työntekijöiden työn mielekkyyttä lisää että kolmannes vuodesta pyöritetään poikkeusoloissa ja aina jos näyttää siltä että olisi hetkenkin vajaa ryhmä niin yhdistetään johonkin, ettei vain vahingossakaan tule leppoisaa hetkeä tai ehdi jopa huomioida lapsia.
Jos toimintaa ei supistettaisi ja henkilökunnan lomia keskitettäisi, niin eikö se tarkoittaisi silloin sitä, että poikkeusolot kestäisivät toukokuun alusta syyskuun loppuun (henkilökunnan kesälomat) + lokakuun alusta huhtikuun loppuun (henkilökunnan talvilomat), käytännössä siis koko vuoden?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen, ettei joulun ja uuden vuoden välissä kannata olla koko kaupungin päiväkotihenkilöstö hyysäämässä sitä kourallista lapsia, jotka ovat hoidossa. Ymmärrän, ettei joka talossa kannata pyörittää niinä kahtena päivänä siivousta, keittiötä jne. Mutta mietin kyllä, että onko tämä äärimmilleen supistaminen aina tilaisuuden tullen ihan reilua lapsia kohtaan?
Eskari-ikäisenä oli viime kesäkuussa hoidossa 4 viikkoa, 3 eri tiloissa, joka maanantai uudessa ryhmässä aloittaen, eikä aina tiennyt ketkä aikuiset ovat ensi viikolla vastassa. Joka viikko supistettiin ja yhdisteltiin ja siirryttiin tontilta toiselle, ja suunnitelmat muuttuivat niin että kun olin lapsen yhteen psyykannut niin selvisi ettei se pidä paikkaansa. Okei, esikoiseni ei ole tässä suhteessa helpoin lapsi vaan on huonosti muutoksiin sopeutuva ja hyvin ennakointia arvostava, ujo, varovainen lapsi, joten välillä on hankalaa ja sille ei voi mitään, mutta silti.
Nyt olisi sitten kuopuksen joulukuun kattaus tämä: itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai tarjolla päiväkodissa X. Joulua edeltävän viikon hoito tarjolla päiväkodissa Y, välipäivät päiväkodissa W ja uudenvuodenviikko oletettavasti X, ei vielä tiedossa. Itsenäisyyspäiväviikolla myös alkuviikosta mahdollisesti ryhmien yhdistelyä. Kuopukseni taas on toista maata, hänet voi nakata ryhmään kuin ryhmään ja ei hän onneksi ole kaikkina noina aikoina hoidossa, mutta vähän kylmää niiden ihan pienten lasten vanhempien puolesta joilla ei ole vapaapäiviä/lomia joulun seutuun, niin lasta pyöritetään kuin salaattilingossa.
Kun huomioidaan joulunaika (3 viikkoa), kesä (10 viikkoa), koulujen syys- ja hiihtolomat (2 viikkoa) ja se että monesti vielä elokuun loppuun asti mennään vajailla ja yhdistetyillä ryhmillä (2-3 viikkoa) niin 17-18 viikkoa 52:sta lapsella ei välttämättä ole tarjolla hoitoa omassa päiväkodissa, omassa ryhmässä, omien aikuisten kanssa. Se on yli kolmasosa vuodesta, joskin toivottavasti lapsi itsekin on osan tuosta lomalla. Tähän toki vielä nuo itsenäisyyspäivän, pääsiäisen, vapun ja muun ympärille muodostuvat poikkeuspäivät ja henkilökunnan suunnittelupäivät. Tässä ei vielä ole huomioitu sitä, että sairastapaukset henkilökunnassa johtaa ryhmien yhdistelyyn ja siihen että aamulla on vieras naama vastassa.
Niin että kysyn vaan, onks tää nyt reilua?
Ei ole reilua, mutta miten muutenkaan päiväkodin työntekijöiden lomat jätrjestettäisiin? Heilläkin on oikeus lomiinsa. Kaupungit säästävät ja siten ryhmiä ja päiväkoteja yhdistellään.
Rli jostain lisää rahaa kunnille?
Henkilökunnan sairaslomille ei mitään voi. Kun makaan influenssassa kotona, en kyllä mieti kuka tulee sijaiseksi tai tuleeko joku. Se on esimieheni tehtävä. Ihmisiä ne työntekijätkin ovat.
Nyt olisi vanhempien aika alkaa ajaa kunnollisia olosuhteita lapsilleen päiväkoteihin. Paitsi loma-aikojen ryhmäyhdistelyt ja varahoitopaikat, myös normaali arki on ryhmissä usein pelkkää selviytymistä. Niin aikuisilla kuin lapsilla. Nykyiset isot ryhmäkoot, ahtaat tilat, vähäinen aikuisten määrä sekä lasten lisääntyvät kehityksen pulmat eivät eivät mitenkään tue lasten hyvinvointia, itsesäätelykyvyn ja tunnetaitojen kehittymistä. Aikuiset eivät ehdi kohdata kaikkia lapsia siinä määrin kun heille olisi hyväksi. Lasten oikeuksista ja osallisuudesta sekä laadukkasta varhaiskasvatuksesta kyllä puhutaan, mutta kentällä puheet ja realiteetit eivät kohtaa.
Viha minua vastaan alkoi anopin ja appiukon taholta
heti alkumetreiltä. Pieni suku myrkytettiin minua vastaan.
Ja sen jälkeen peli olikin pelattu. Meidät kutsutaan vain
hautajaisiin, osaan niistä. Olemme olleet yhdessä melkein
30 vuotta ja vieläkään en tajua, mistä viha minua kohtaan kumpuaa.
Mitään ikävää ei suhteen alussa tapahtunut ja olin kaikkia kohtaan
asiallinen ja kohtelias. Edellisessä suhteessani välini avo-anoppiin
olivat todella hyvät ja siksi odotin kai samaa uudessa suhteessa.
Toisin kävi. Lapsekin ovat joutuneet elämään tilanteessa, jossa sukulaisia
on vain minun puoleltani ja miehen vanhempia nähdään joskus...masentavaa,
mitä ilkimyksiä ihmiset voivat olla toisiaan kohtaan. Mieheni sisko on
katkera ja ylipainoinen vanhapiika ja todennäköisesti kateus minua kohtaan
aiheuttaa epäsosiaalisen käytöksen.