Puolisoni ei hyväksy lastani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron jälleen sen, mitä omat vuoroviikkolapseni sanoivat teini-iässä: isän koti ei koskaan tuntunut kodilta, ei vaikka vuoroviikkoa jatkui 8 vuotta. Koti oli äidin luona.

Väitän, että tuon 3-vuotiaan koti on äidin luona.

No se ei ollut varmaan lasten vika. Aikuiset luovat tunnelman ja turvallisuuden.

Isässä ei ole mitään vikaa. On paljon ”parempi” isä kuin minä äitinä. Hän On siis aktiivinen ja osallistava. Minä luulen syyn olevan se, että olin monta vuotta lasten kanssa kotona, ja olen siksi läheisempi lapsille. Toiset varmaan sanoisivat, että äiti on kuitenkin aina äiti.

KHW kirjoitti:

Jos rakastaa toista niin rakastaa myös hänen lapsiaan. Itse en voisi olla ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä miten tärkeä lapsi on minulle.

Ei tuossa ole mitään mietittävää edes. Puoliso vaihtoon...

Höpö höpö. Rakastatko sinä puolisosi äitiä sen takia, että rakastat hänen lastaan? Pidätkö sinä puolisosi kavereista sen takia, että hän pitää kavereistaan.

Ja jälleen, miljoonannen kerran: puolison lapsia ei edes tarvitse yrittää rakastaa. Riittää, että näitä kohtelee ystävällisesti.

Vierailija kirjoitti:

Uusiosuhteet eivät toimi ikinä. Lapsille helvetti ja vähän ajan kuluttua vanhemmillekin. Pitäisi lailla kieltää. 

Kyllä ne toimii, jos isä (useinmiten tämä on isän ongelma) ei sysää lapsiaan äitipuolen niskoille, eli isä itse kantaa vastuunsa lapsistaan. Komentaa ja on paikalla viihdyttämässä.

Ja ne toimii, kun uusperhettä perustettaessa hommataan tarpeeksi iso asunto, jossa jokaiselle on oma huone ja soppi, koska tilaa tarvitaan tavallista enemmän.

Ja ne toimii, kun kumpikaan osapuoli ei ole nipottaja, vaan pystyy katsomaan läpi sormien.

Siinäpä ne tärkeimmät.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata muuttaa yhteen kovin nopeasti uuden kumppanin kanssa eron jälkeen. Omat kodit toimii paremmin.

Noin juuri. Mutta miespolot juoksevat uuteen suhteeseen ennenkuin muuttolaatikoitaan ehtivät purkia. Yleensä suhteen toinen osapuoli on sitten yhtä keskenkasvuinen tyttöparka.

Akka pelolle.

Lapsi on AINA etusijalla.

Hän on tiennyt alusta asti varmaanki että sinulla on lapsi.

Lapsi ei ole vain paperinpalassa oleva sopimus.

Hienoa että haluat olla lapsesi kanssa enemmän kuin paperinpala sanoo.

Se akka yrittää määrätä sinun ja lapsesi oikeutta tavata toisianne. Olkoot miten vaan myöa hänen koti mutta siitä huolimatta lapsi on etusijalla.

On paljon naisia jotka eivät ole tuollaisia sikoja.

Ja kuten joku jo aiemmin kommentoi niin tuollaiset tapaukset tulevat vain pahenemaan ajan kanssa. Ja varsinkin jos teille tulisi yhteisiä lapsia.

Jos sinua asia arveluttaa niin mietippä jos vain toisen saisi pelastaa kumman pelastaisit uppoavasta veneestä...sen akan vai rakkaan lapsesi?

Jokaisen isä- tai äitihenkilön kanssa seurusteluun ryhtyvän pitäisi tajuta se tosiasias, että se edellisen suhteen "seksijäte" (yksi tai useampi) tulee valitettavasti roikkumaan mukana vähintään 18-vuotiaaksi saakka. 

Jokaisen pikkuasiasta eron haluavan naisen tai miehen pitää hyväksyä se tosiasia, että eron jälkeen altistaa oman lapsensa kaiken maailman uusperhesotkuille.

Vastuu on aina biologisilla vanhemmilla, että lapsella on hyvä olla. Vastuu ei kuulu äitipuolelle.

Elät myös nykyisyydessä kirjoitti:

Minä olen tässä kohtaa tuon puolison puolella. Teillä on kuitenkin ollut ilmeisesti perus tapaamisrytmit lapsen kanssa ja puoliso on sen tiennyt ja hyväksynyt. Nyt haluat lisänä ottaa pidemmän tapaamisjakson, mutta puoliso ei siitä kovin innostu, mutta ehdottaa kuitenkin kompromissina paria lisäpäivää. Sehän on ihan hyvä vastaantulo minun mielestäni. Ei todellakaan kohtuutonta. Sinun täytyy ottaa huomioon sekin, että elät nyt tavallaan myös uutta elämää eikä tuo uusi puoliso ole vain kiva korvikelisä vanhaan elämääsi. Sinun vanha elämäsi seuraa sinua aina ja niin pitääkin, varsinkin kun siitä on lapsikin syntynyt. Sinun täytyy kuitenkin muistaa antaa iso painoarvo myös nykyiselle puolisollesi. Jos haluat hänen kanssaan jotain vakavaa, niin hänen pitää olla yhtä korkealla prioriteeteissa kuin esim edellisen suhteen lapsesikin. Muutoin ajat hänet ikään kuin kuvainnollisesti selkä seinää vasten asemaan, että "oot tosiaan ihan kiva lisä mun elämään, mutta tulet aina olemaan se kakkonen". Tuo ei vain toimi noin, ja noissa pitää kuunnella myös sitä puolisoa ja hyväksyä hänen kompromissiehdotuksiaan ilman, että ajattelee ne jotenkin kohtuuttomana tyranniana. Anna hänenkin tuntea olevansa kuultu ja tärkeä, äläkä tyrmää suoralta kädeltä vain omien mielihalujesi takia.

Olen kanssasi eri mieltä. Uusi puoliso on tietysti tärkeä, mutta kyllä lapsi on aina se ykkönen ja tämä pitäisi jokaisen uuden puolison ymmärtää ja hyväksyä, muuten ei suhde toimi.

Vierailija kirjoitti:

Elät myös nykyisyydessä kirjoitti:

Minä olen tässä kohtaa tuon puolison puolella. Teillä on kuitenkin ollut ilmeisesti perus tapaamisrytmit lapsen kanssa ja puoliso on sen tiennyt ja hyväksynyt. Nyt haluat lisänä ottaa pidemmän tapaamisjakson, mutta puoliso ei siitä kovin innostu, mutta ehdottaa kuitenkin kompromissina paria lisäpäivää. Sehän on ihan hyvä vastaantulo minun mielestäni. Ei todellakaan kohtuutonta. Sinun täytyy ottaa huomioon sekin, että elät nyt tavallaan myös uutta elämää eikä tuo uusi puoliso ole vain kiva korvikelisä vanhaan elämääsi. Sinun vanha elämäsi seuraa sinua aina ja niin pitääkin, varsinkin kun siitä on lapsikin syntynyt. Sinun täytyy kuitenkin muistaa antaa iso painoarvo myös nykyiselle puolisollesi. Jos haluat hänen kanssaan jotain vakavaa, niin hänen pitää olla yhtä korkealla prioriteeteissa kuin esim edellisen suhteen lapsesikin. Muutoin ajat hänet ikään kuin kuvainnollisesti selkä seinää vasten asemaan, että "oot tosiaan ihan kiva lisä mun elämään, mutta tulet aina olemaan se kakkonen". Tuo ei vain toimi noin, ja noissa pitää kuunnella myös sitä puolisoa ja hyväksyä hänen kompromissiehdotuksiaan ilman, että ajattelee ne jotenkin kohtuuttomana tyranniana. Anna hänenkin tuntea olevansa kuultu ja tärkeä, äläkä tyrmää suoralta kädeltä vain omien mielihalujesi takia.

Olen kanssasi eri mieltä. Uusi puoliso on tietysti tärkeä, mutta kyllä lapsi on aina se ykkönen ja tämä pitäisi jokaisen uuden puolison ymmärtää ja hyväksyä, muuten ei suhde toimi.

Väärin. Parisuhteen tulee aina olla ykkönen, jotta se toimisi. Tämä korostuu uusperheessä, jossa ei ole mitään muuta yhteistä kuin parisuhde. Ydinperheessä on muitakin sitovia tekijöitä, kuten lapset.

Lapsi etusijalle kirjoitti:

Akka pelolle.

Lapsi on AINA etusijalla.

Hän on tiennyt alusta asti varmaanki että sinulla on lapsi.

Lapsi ei ole vain paperinpalassa oleva sopimus.

Hienoa että haluat olla lapsesi kanssa enemmän kuin paperinpala sanoo.

Se akka yrittää määrätä sinun ja lapsesi oikeutta tavata toisianne. Olkoot miten vaan myöa hänen koti mutta siitä huolimatta lapsi on etusijalla.

On paljon naisia jotka eivät ole tuollaisia sikoja.

Ja kuten joku jo aiemmin kommentoi niin tuollaiset tapaukset tulevat vain pahenemaan ajan kanssa. Ja varsinkin jos teille tulisi yhteisiä lapsia.

Jos sinua asia arveluttaa niin mietippä jos vain toisen saisi pelastaa kumman pelastaisit uppoavasta veneestä...sen akan vai rakkaan lapsesi?

Olipas naurettava kommentti. Joku katkera ex siellä kirjoittelee.

Vierailija kirjoitti:

Tässähän ei ole nyt kyse siitä, että aloittajan uusi kumppani haluaa lasta *entistä vähemmän* kotiinsa vaan se, että isä ja exänsä haluavat lasta entistä enemmän kuin on sovittu uuden kumppanin ja miehen yhteiseen kotiin.

Sovittu määrä hänelle sopii.

Onhan parisuhteessa monta muutakin asiaa, josta keskustellaan jos jotain muuttuu. En usko, että monikaan kumppani tyytyy, ainakaan on tyytyväinen, toisen yksipuoliseen päätökseen?

Ne, jotka menevät *lapsi aina ensimmäisenä* tuskin ovat uusperheellisiä? Tai jos ovat ydinperheessä, niin eihän sielläkään se lapsi ole aina etusijalla asioissa, joissa on kyse kahden aikuisen päätöksistä? Jos esimerkiksi toinen joutuu ylimääräisesti viikonlopuksi ylitöihiniin, niin varmaan keskustelevat keskenään sopiiko se toiselle. Jos se toinen on esimerkiksi jo sopinut jotain muuta.

Onhan nyt niin, että aloittajankin puoliso on ajatellut heille jotain muuta kuin lastenhoitoa koko viikoksi. Siksi hän ehdottaa, että mies olis vaikka pari päivää lapsensa kanssa. Ei hän ole kokonaan tyrmännyt lapsen tuloa.

Ylimääräinen viikko saattaa aiheuttaa paljonkin muutoksia elämään, jos viikko olisi pitänyt olla lapsivapaa.

Minä ainakin juuri ajattelen niin, että lapsiviikko mennään lapsen ehdoilla ja lapsivapaaviikko tehdään aikuisten juttuja.

Tästä lähtökohdasta pitää lähteä eikä siitä, että lapsi voi tulla ihan koska tahansa ilman mitään muita vaihtoehtoja. Aikuisillahan ei silloin olisi koskaan omaa aikaa tai voisi varata esimerkiksi matkaa tai hotellia?

Lähtökohta on se, että vanhemman, jolla on uusi puoliso, tulee kuitenkin aina ja joka tapauksessa asettaa oma lapsensa ja hänen hyvinvointinsa aina ykköseksi. Ei ydinperheessä sen paremmin kuin uusperheessäkään voida koskaan olla varmoja ettei muutoksia voi tulla, vaikka olisikin aikuisten hemmotteluviikonloppu varattuna. Jos tilanne ja lapsen etu sitä vaatii, aikuisten täytyy luopua omista menoistaan ja siirtää niitä toiseen ajankohtaan. Kypsä ihminen, jolla itsellään on lapsia, tämän ymmärtää. Mutta kaikki lapsettomat ihmiset eivät tätä välttämättä halua tai kykene ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän ei ole nyt kyse siitä, että aloittajan uusi kumppani haluaa lasta *entistä vähemmän* kotiinsa vaan se, että isä ja exänsä haluavat lasta entistä enemmän kuin on sovittu uuden kumppanin ja miehen yhteiseen kotiin.

Sovittu määrä hänelle sopii.

Onhan parisuhteessa monta muutakin asiaa, josta keskustellaan jos jotain muuttuu. En usko, että monikaan kumppani tyytyy, ainakaan on tyytyväinen, toisen yksipuoliseen päätökseen?

Ne, jotka menevät *lapsi aina ensimmäisenä* tuskin ovat uusperheellisiä? Tai jos ovat ydinperheessä, niin eihän sielläkään se lapsi ole aina etusijalla asioissa, joissa on kyse kahden aikuisen päätöksistä? Jos esimerkiksi toinen joutuu ylimääräisesti viikonlopuksi ylitöihiniin, niin varmaan keskustelevat keskenään sopiiko se toiselle. Jos se toinen on esimerkiksi jo sopinut jotain muuta.

Onhan nyt niin, että aloittajankin puoliso on ajatellut heille jotain muuta kuin lastenhoitoa koko viikoksi. Siksi hän ehdottaa, että mies olis vaikka pari päivää lapsensa kanssa. Ei hän ole kokonaan tyrmännyt lapsen tuloa.

Ylimääräinen viikko saattaa aiheuttaa paljonkin muutoksia elämään, jos viikko olisi pitänyt olla lapsivapaa.

Minä ainakin juuri ajattelen niin, että lapsiviikko mennään lapsen ehdoilla ja lapsivapaaviikko tehdään aikuisten juttuja.

Tästä lähtökohdasta pitää lähteä eikä siitä, että lapsi voi tulla ihan koska tahansa ilman mitään muita vaihtoehtoja. Aikuisillahan ei silloin olisi koskaan omaa aikaa tai voisi varata esimerkiksi matkaa tai hotellia?

Lähtökohta on se, että vanhemman, jolla on uusi puoliso, tulee kuitenkin aina ja joka tapauksessa asettaa oma lapsensa ja hänen hyvinvointinsa aina ykköseksi. Ei ydinperheessä sen paremmin kuin uusperheessäkään voida koskaan olla varmoja ettei muutoksia voi tulla, vaikka olisikin aikuisten hemmotteluviikonloppu varattuna. Jos tilanne ja lapsen etu sitä vaatii, aikuisten täytyy luopua omista menoistaan ja siirtää niitä toiseen ajankohtaan. Kypsä ihminen, jolla itsellään on lapsia, tämän ymmärtää. Mutta kaikki lapsettomat ihmiset eivät tätä välttämättä halua tai kykene ymmärtämään.

Aina voi tulla jokin onnettomuus tai sairaus, jolloin muutoksia pitää tehdä ja jokaisen pitää joustaa. Mikään muu tilanne ei vaadi joustamista.

Puoliso on minulle nro 1. Siitä huolimatta pidän lapsistani huolta. Ei nämä asiat sulje toisiaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen usein sitä, että naisilla omat lapset voi asua vaikka kokonaan hänen ja uuden puolison luona, mutta ongelma onkin vain miehen lapsi/lapset jotka ei saa olla yhtään ekstraa isänsä luona. Reilu meininki.

Oisko syy ihan siinä että nainen yleensä on se joka lapsia hoitaa, eli omat lapset kyllä hoidetaan ihan mielellään mutta se että miehen uusi nainen joutuu hoitamaan toisen naisen lapset ei ole kauheen ihanteellinen tilanne naiselle, varsinkin jos ei ole alunperin itse lapsia halunnut, tai ei ole kovin luonteva lastenhoitaja- lisäksi jos ei tunne että on tarpeeksi läheinen lapsen kanssa niin se hoitovelvollisuus voi olla aika rankka.. ja jos isä on vielä sellainen että olettaa vaan uuden naisen hoitavan lapsen samalla tavalla kuin lapsen äiti, niin ei oo kyllä kauheen kiva. Toki, nainen joka ottaa miehen jolla on lapsia jotuu kyllä harkitsemaan tuota skenaariota ja pitäisi pohtia sitten että jaksaako sitä ja onko se okei, jos haluaa et suhde jatkuu. Ite ainakin sopisin heti alussa miehen kanssa että hän ottaa sen päävastuun ja huolehtimisen lapsestaan kun hän on isänsä luona, samaan tapaan kuin lapsen äiti hoitaa lasta silloin kun tämä on hänen luonaan. isä ei voi vain sluibailla ulos vastuusta ja sysätä lapsen hoitamista uudelle naiselle, jolla ei pahimmassa tapauksessa ole edes kokemusta lapsista ennestään - kiva siinä sitten opetella hoitamaan toisen naisen lasta/lapsia samalla kun niiden isä vaan leikittelee ja huitelee omissa tekemisissään...

Jos nainen on maksanut puolet kämpästä tai maksaa puolet vuokrasta on hänellä myös oikeus. Nyt hänellä on vain velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. Itsehän olet maannut exän kanssa ja saanut lapsen ja se ei ole lapsen eikä nykyisen naisesi vika. Muista se! Pidä hyvä mies sopimukset molempiin suuntiin äläkä läyhää. 

Onnisut kyllä pitämään molemmat kunhan lopetat jahkailun ja olet mies ja kainalo molemille. Olet myös mies etkä mikään nainen, joten step up jahoida sotkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän ei ole nyt kyse siitä, että aloittajan uusi kumppani haluaa lasta *entistä vähemmän* kotiinsa vaan se, että isä ja exänsä haluavat lasta entistä enemmän kuin on sovittu uuden kumppanin ja miehen yhteiseen kotiin.

Sovittu määrä hänelle sopii.

Onhan parisuhteessa monta muutakin asiaa, josta keskustellaan jos jotain muuttuu. En usko, että monikaan kumppani tyytyy, ainakaan on tyytyväinen, toisen yksipuoliseen päätökseen?

Ne, jotka menevät *lapsi aina ensimmäisenä* tuskin ovat uusperheellisiä? Tai jos ovat ydinperheessä, niin eihän sielläkään se lapsi ole aina etusijalla asioissa, joissa on kyse kahden aikuisen päätöksistä? Jos esimerkiksi toinen joutuu ylimääräisesti viikonlopuksi ylitöihiniin, niin varmaan keskustelevat keskenään sopiiko se toiselle. Jos se toinen on esimerkiksi jo sopinut jotain muuta.

Onhan nyt niin, että aloittajankin puoliso on ajatellut heille jotain muuta kuin lastenhoitoa koko viikoksi. Siksi hän ehdottaa, että mies olis vaikka pari päivää lapsensa kanssa. Ei hän ole kokonaan tyrmännyt lapsen tuloa.

Ylimääräinen viikko saattaa aiheuttaa paljonkin muutoksia elämään, jos viikko olisi pitänyt olla lapsivapaa.

Minä ainakin juuri ajattelen niin, että lapsiviikko mennään lapsen ehdoilla ja lapsivapaaviikko tehdään aikuisten juttuja.

Tästä lähtökohdasta pitää lähteä eikä siitä, että lapsi voi tulla ihan koska tahansa ilman mitään muita vaihtoehtoja. Aikuisillahan ei silloin olisi koskaan omaa aikaa tai voisi varata esimerkiksi matkaa tai hotellia?

Lähtökohta on se, että vanhemman, jolla on uusi puoliso, tulee kuitenkin aina ja joka tapauksessa asettaa oma lapsensa ja hänen hyvinvointinsa aina ykköseksi. Ei ydinperheessä sen paremmin kuin uusperheessäkään voida koskaan olla varmoja ettei muutoksia voi tulla, vaikka olisikin aikuisten hemmotteluviikonloppu varattuna. Jos tilanne ja lapsen etu sitä vaatii, aikuisten täytyy luopua omista menoistaan ja siirtää niitä toiseen ajankohtaan. Kypsä ihminen, jolla itsellään on lapsia, tämän ymmärtää. Mutta kaikki lapsettomat ihmiset eivät tätä välttämättä halua tai kykene ymmärtämään.

Lapsettomat ihmiset aivan hyvin kykenevät ymmärtämään ja joustamaan jos tulee jokin ennalta-arvaamaton asia, tästä ei ole kysymys.

Mutta jos lapsi on vaikka viikon ollut isällään ja sitten on se äitiviikko, sovitusti, niin silloin pitää olla olla oikeus ja kohtuus suunnitella omia menojaan ja tehdä vaikka varaus hotelliin.

Vai onko oikein, että molempien vanhempien perheet ovat koko ajan valmiudessa ja eivät tee mitään suunnitelmia jospa vaikka se lapsi nyt sitten tulisikin vaikka ei olisi pitänyt? Eihän sellaista elämää kukaan voi elää eikä ole tarkoituskaan.

Omia suunnitelmiaan ei tarvitse perua vain sen takia, että nyt se lapsi voisikin ihan hyvin olla meillä vaikka pitäisi olla teillä. Kun se nyt sopii sille exälle ihan hyvin, että nyt pidetäänkin kaksi viikkoa yhden viikon sijaan.

Kaikkien muutosten ei ole tarkoitus mennä läpi tai exien mielen mukaan. Jollain kertaa jos se on kaikille ok niin asia asia on ok, mutta vain jonkun mielenpiston vuoksi ei tarvitse varauksia alkaa perumaan.

Todelliset syyt siis asia erikseen ja uskon, että suurin osa äitipuolista sen ymmärtää.

Molemmat perheet voivat viettää hemmotteluaikaa ilman syyllisyyttä omien varojensa ja aikataulujensa mukaan, myös siellä uusperheessä. Silloin kun lapsi on toisen vanhemman kodissa ja voi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

*Puolisoni ei hyväksy lastani*, ei pidä paikkaansa. Aika jyrkkä kommentti, ja wpäoikeudenmukainen.

Onhan puolisosi hyväksynyt lapsesi koska lapsesi on viikon kodissanne? Ei se, että ei hyväksy nikottelmatta uusia käänteitä tarkoita, että hän ei silloin lasta normaalissa tapaamistilanteessa hyväksy.

Olette ilmeisesti sopineet, että puolisolle sopii tuo viikko ja viikkosysteemi. Mutta kaikissa muissa tapauksissa, mitä menee en sopimuksen yli tai ohi, niin keskustellaan puolisosi kanssa ENNEN kuin sovitte lapsesi äidin kanssa, että *meille voi tulla*. Saati niin, että ei keskustella uuden kanssa lainkaan, lapsi vain tulee ilman ennakkovaroitusta.

Tämä seikka on usein se joka hiertää uutta puolisoa. Entisen kanssa sovitaan ja vasta sitten kysytään ja keskustellaan (näennäisesti) uuden kanssa. Uudelle kumppanille tulee tunne, että sillä mitä hän ajattelee tai ehdottaa ei ole väliä, koska asia kuitenkin menee niin kuin entinen ja oma kumppani ovat jo ehtineet sopia. Ja se aiheuttaa tunteen ylikävelystä. Ja todellisuudessa onkin sitä.

Ongelma useinkaan ei ole, etteikö uusi kumppani lasta *hyväksyisi* vaan se, miten hyvin tai huonosti tapaamiset ja poikkamat tapaamisesta uuden kanssa hoidetaan.

Hyvällä asioiden hoidolla ja toisen näkökulman ja tasavertainen kumppanuus huomioiden monikin *pulma* olisi hoidettavissa. Saati sitä ei olisi edes tullutkaan.

Täällä vedotaan, että jos toinen vaikka kuolisi olisi lapsi koko ajan isän kanssa. Se on eri asia. Jos yhteenmennessä on tapaamissopimus A ja sen uusi kumppani on hyväksynyt, niin sitten uuden tilanteen tullessa tietysti keskustellaan ja tehdään ratkaisu B ja sen sitten uusi kumppani joko hyväksyy tai ei hyväksy.

Jos ei hyväksy niin muuttaa sitten pois koska se tilanne johon on alussa sitoutunut ei enää pidä paikkaansa.
Ei sitä lapsen kokonaan muuttoa tietenkään kumppanin kanssa keskustelematta tehdä? Tottakai siitä informoidaan ja kumppanilla on oikeus sanoa siitä mielipide ja tehdä omat ratkaisunsa.

Nyt kumppani on sitoutunut siihen, että lapsi on viikon kerrallaan. Kun tämä sitoumus muuttuu niin siitä neuvotellaan. Ei niin, että isä ja äiti pitävät selviönä, että se mikä sopii heille sopii myös uudelle kumppanille.

Lapsen toisen vanhemman kuollessa en todellakaan keskustelis ja kyselis lupia uudelta puolisolta siihen, että saanko tuoda oman lapseni meille asumaan. Totta helvetissä lapsi muuttais meille vai ihanko oikeasti ajattelet, että lastenkoti tai sijoitusperhe olis vaihtoehto josta neuvoteltais sen uuden puolison kanssa? Sama tilanne jos se toinen vanhempi sairastuis tai ei muuten kykenis huolehtimaan lapsesta. Asiassa ei vaan ole mitään neuvoteltavaa, tottakai lapsi muuttais minun luokseni asumaan. Kyse olis ilmoitusasiasta ja puoliso voi sitten halutessaan kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa pois jos uusi tilanne ei hänelle sovi. Lasta ei lastenkotiin sijoiteta vain siksi, että uusi puoliso ei lasta hyväksy meille asumaan.

Tyhmää vääristelyä tahallaan. Kukaan ei ole lastenkotiin lasta viemässä, aivan eri asia kuin keskutelut uuden puolison kanssa.

Äly hoi!

Kyllä ottaa koville joillekin, kun uudella kumppanillakin pitäisi olla ihmisarvo.

Mitä keskusteltavaa ja neuvoteltavaa siinä on? Jos toinen vanhempi ei voi lapsesta pitää huolta niin silloin lapsi menee toiselle. Joten mistä siinä pitäis keskustella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

*Puolisoni ei hyväksy lastani*, ei pidä paikkaansa. Aika jyrkkä kommentti, ja wpäoikeudenmukainen.

Onhan puolisosi hyväksynyt lapsesi koska lapsesi on viikon kodissanne? Ei se, että ei hyväksy nikottelmatta uusia käänteitä tarkoita, että hän ei silloin lasta normaalissa tapaamistilanteessa hyväksy.

Olette ilmeisesti sopineet, että puolisolle sopii tuo viikko ja viikkosysteemi. Mutta kaikissa muissa tapauksissa, mitä menee en sopimuksen yli tai ohi, niin keskustellaan puolisosi kanssa ENNEN kuin sovitte lapsesi äidin kanssa, että *meille voi tulla*. Saati niin, että ei keskustella uuden kanssa lainkaan, lapsi vain tulee ilman ennakkovaroitusta.

Tämä seikka on usein se joka hiertää uutta puolisoa. Entisen kanssa sovitaan ja vasta sitten kysytään ja keskustellaan (näennäisesti) uuden kanssa. Uudelle kumppanille tulee tunne, että sillä mitä hän ajattelee tai ehdottaa ei ole väliä, koska asia kuitenkin menee niin kuin entinen ja oma kumppani ovat jo ehtineet sopia. Ja se aiheuttaa tunteen ylikävelystä. Ja todellisuudessa onkin sitä.

Ongelma useinkaan ei ole, etteikö uusi kumppani lasta *hyväksyisi* vaan se, miten hyvin tai huonosti tapaamiset ja poikkamat tapaamisesta uuden kanssa hoidetaan.

Hyvällä asioiden hoidolla ja toisen näkökulman ja tasavertainen kumppanuus huomioiden monikin *pulma* olisi hoidettavissa. Saati sitä ei olisi edes tullutkaan.

Täällä vedotaan, että jos toinen vaikka kuolisi olisi lapsi koko ajan isän kanssa. Se on eri asia. Jos yhteenmennessä on tapaamissopimus A ja sen uusi kumppani on hyväksynyt, niin sitten uuden tilanteen tullessa tietysti keskustellaan ja tehdään ratkaisu B ja sen sitten uusi kumppani joko hyväksyy tai ei hyväksy.

Jos ei hyväksy niin muuttaa sitten pois koska se tilanne johon on alussa sitoutunut ei enää pidä paikkaansa.
Ei sitä lapsen kokonaan muuttoa tietenkään kumppanin kanssa keskustelematta tehdä? Tottakai siitä informoidaan ja kumppanilla on oikeus sanoa siitä mielipide ja tehdä omat ratkaisunsa.

Nyt kumppani on sitoutunut siihen, että lapsi on viikon kerrallaan. Kun tämä sitoumus muuttuu niin siitä neuvotellaan. Ei niin, että isä ja äiti pitävät selviönä, että se mikä sopii heille sopii myös uudelle kumppanille.

Lapsen toisen vanhemman kuollessa en todellakaan keskustelis ja kyselis lupia uudelta puolisolta siihen, että saanko tuoda oman lapseni meille asumaan. Totta helvetissä lapsi muuttais meille vai ihanko oikeasti ajattelet, että lastenkoti tai sijoitusperhe olis vaihtoehto josta neuvoteltais sen uuden puolison kanssa? Sama tilanne jos se toinen vanhempi sairastuis tai ei muuten kykenis huolehtimaan lapsesta. Asiassa ei vaan ole mitään neuvoteltavaa, tottakai lapsi muuttais minun luokseni asumaan. Kyse olis ilmoitusasiasta ja puoliso voi sitten halutessaan kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa pois jos uusi tilanne ei hänelle sovi. Lasta ei lastenkotiin sijoiteta vain siksi, että uusi puoliso ei lasta hyväksy meille asumaan.

Tyhmää vääristelyä tahallaan. Kukaan ei ole lastenkotiin lasta viemässä, aivan eri asia kuin keskutelut uuden puolison kanssa.

Äly hoi!

Kyllä ottaa koville joillekin, kun uudella kumppanillakin pitäisi olla ihmisarvo.

Mitä keskusteltavaa ja neuvoteltavaa siinä on? Jos toinen vanhempi ei voi lapsesta pitää huolta niin silloin lapsi menee toiselle. Joten mistä siinä pitäis keskustella?

Juu juu, sinä jaksat.

Jos toinen vanhempi (oletetaan, että äiti) kuolee ja isällä on uusi kumppani ja asuvat yhdessä, niin onhan siinä kymmeniä asioita joista täytyy keskustella ja neuvotella. Jos vaikka sinne muuttaa 3 lasta ja ovat asuneet keskenään.

Ensinnäkin asumispuoli. Jos asunto on yhteinen niin tarvitaanko isompi. Millainen ostetaan ja mistä. Vielä enemmän keskustelua jos asunto sattumoisin onkin sen uuden kumppanin omistama.

Miten jaetaan lasten menot ja hoitaminen jatkossa. Kuinka paljon äitipuoli joutuu osallistumaan kolmen lapsen hoitoon vai joutuuko ollenkaan?

Kasvatusperiaatteet, lapsiin menevän rahan käyttö yleensä.

Ja ensinnäkin se on keskusteltava haluaako uusi kumppani ryhtyä kokoaikaisesti äitipuoleksi kolmelle lapselle vai muuttaako asumaan eri asuntoon tai jää siihen omaansa ja mies hankkii toisen lapsille ja itselleen. Jne jne.

Vaikka siitä lasten muuttamisesta sinällään ei olisi epäselvyyttä niin muista käytännön ja myös henkisen puolen asioista kyllä on keskusteltava.

Tai ainakin luulisi olevan tarvetta. Jos yhtään järki päätä pakottaa.

Jos puolisosi ei hyväksy lastasi, hän ei ehkä ole oikea sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään haluaisi, että miehen lapset pyrörisivät täällä enemmän kuin on alunperin sovittu. Koska mies on itse niin paljon poissa, että he olisivat minun riesanani.

Eniten minä näissä eroissa ja uusperheissä ihmettelen teidän mammojen helppoja etoja. Täälläkin moni toitottaa, että eroaa, koska mies ei ole koskaan kotona, tai koska mies ei siivoa jälkiään tai jättää kaapin ovat auki. Sitten tullaan av:lle itkemään, kun lapsi joutuu uusperheeseen, ja äitipuoli sitä tai tätä. Miettikää etukäteen eron seuraukset, älkääkä erotko ”koska minä ansaitsen parempaa”.

Juuri näin. Nämä uusperhekeskustelut taitavat leimahtaa juuri yh-äitien puolelta, kun purkavat omaa syyllisyyttään ns. turhasta erosta.

Äiti saa erota, koska kun äiti on onnellinen, niin lapsikin on onnellinen.

Mutta kas, se ei pädekään äitipuoleen, että kun äitipuoli on onnellinen niin lapsikin on.

Vitsi mitä kaksinaismoralismia.

No onpas typerä kirjoitus, sori vaan. Itse en osta tuota ajatusmallia edes äitien kohdalla, minusta sillä puolustellaan yleensä silkkaa itsekkyyttä ja kehdataan vielä naamioida se lapsen parhaaksi. Väitteellä on kuitenkin ihan erilainen pohja äidin kuin äitipuolen kohdalla, koska luonnollisesti lapsi kärsii oman vanhemman onnettomuudesta huomattavasti enemmän kuin ulkopuolisen uuden tuttavuuden onnettomuudesta. Ei tässä ole reiluudesta kyse vaan siitä että äitipuoli ei ole äiti.

Nimenomaan. Äitipuoli ei ole äiti. Näissä keskusteluissa on aina hirveä ristiriita, kun toisaalta vaaditaan, että pitäisi olla ja hoitaa ja rakastaa kuin äiti, mutta sitten kun itselle sopii, muistutetaan, ettet ole äiti, joten et voi sitä ja tätä.