Puolisoni ei hyväksy lastani

Vierailija kirjoitti:

Ei voi vaikuttaa eikä ole oikeutta määrällä kuinka paljon haluut lastasi nähdä. Tietenkin pidät lastasi teillä niin paljon kun sen äidin kanssa sovit.

Muutama juttu kuitenkin että kai sä itse huolehdit lapsestas suurimmaks osaks silloin kun hän on teillä? Eli myös hoidolliset asiat ei vaan leikittämistä yms. Jos sun puoliso joutuu hoitaan enemmän kuin sinä tai edes saman verran niin ymmärrän ettei hän jaksa samalla lailla toisen lapsesta huolehtia kuin jos on oma. Sun pitää olla päävastuussa lapsesta ja toinen sitten vaan auttaa.

Ite olen myös äitipuoli ja en haluis ottaa samaa vastuuta kuin biologiset vanhemmat. Toisen lapsen oleminen meillä ei haittaa mutta silloin haittaa jos mulle kertyy siitä paljon lisätyötä. Pieni lisä ei haittaa mutta jos arjen pyöritys on tuolloinkin vain mun vastuulla niin kyllä alkaa kyrsiin. Myös Ruuanlaittoa, siivousta ja pyykkiäkin on enemmän heti jos yksikin henkilö lisää vaikka lapsi onkin.

Tämä! Pidä Ap huoli, että sinä hoidat lapsesi asiat! Oli se sitten mitä tahansa: ruoanlaittoa, kuskaamista, lelujen siivoamista, pyykinpesua, leikkimistä. Nyk. mieheni ei tätä ymmärtänyt, luuli että minä tuosta vaan huolitsen hänen lapsensa PLUS näiden kaverit 😱

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ei ole mitään epäselvää ja puolisosi ymmärtää sen sen jälkeen, kun hänellä on omia lapsia. Lapset tulevat aina ensin. AINA. Sen jälkeen tulee parisuhde tai muu mikä kenellekin on tärkeää. Joten on itsestään selvää, että lapsesi täytyy saada olla vapaasti enemmän luonasi ja asia, jonka sopivat vain sinä ja ex-puolisosi. Jos lisäpäivät aiheuttaisivat kohtuutonta haittaa ja erityisjärjestelyjä, tulisi asiasta keskustella ja hakea kompromissi uuden puolisosi kanssa. Tilanteenne vaikuttaa kuitenkin siltä, että sellaista ei ole koitumassa. 

Ja mieti miten puolisosi tulee suhtautumaan, jos/kun saatte yhteisiä lapsia. Todennäköisesti hän haluaa lapsesi entistä vähemmän luoksenne.

Mikäli mies haluaa pitää parisuhteensa, niin parisuhteen ON tultava ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi vaikuttaa eikä ole oikeutta määrällä kuinka paljon haluut lastasi nähdä. Tietenkin pidät lastasi teillä niin paljon kun sen äidin kanssa sovit.

Muutama juttu kuitenkin että kai sä itse huolehdit lapsestas suurimmaks osaks silloin kun hän on teillä? Eli myös hoidolliset asiat ei vaan leikittämistä yms. Jos sun puoliso joutuu hoitaan enemmän kuin sinä tai edes saman verran niin ymmärrän ettei hän jaksa samalla lailla toisen lapsesta huolehtia kuin jos on oma. Sun pitää olla päävastuussa lapsesta ja toinen sitten vaan auttaa.

Ite olen myös äitipuoli ja en haluis ottaa samaa vastuuta kuin biologiset vanhemmat. Toisen lapsen oleminen meillä ei haittaa mutta silloin haittaa jos mulle kertyy siitä paljon lisätyötä. Pieni lisä ei haittaa mutta jos arjen pyöritys on tuolloinkin vain mun vastuulla niin kyllä alkaa kyrsiin. Myös Ruuanlaittoa, siivousta ja pyykkiäkin on enemmän heti jos yksikin henkilö lisää vaikka lapsi onkin.

Tämä! Pidä Ap huoli, että sinä hoidat lapsesi asiat! Oli se sitten mitä tahansa: ruoanlaittoa, kuskaamista, lelujen siivoamista, pyykinpesua, leikkimistä. Nyk. mieheni ei tätä ymmärtänyt, luuli että minä tuosta vaan huolitsen hänen lapsensa PLUS näiden kaverit 😱

Samat sanat. Uusperheet kaatuvat useinmiten siihen, että isä vierittää tämän vastuun äitipuolen niskoille.

Vierailija kirjoitti:

*Puolisoni ei hyväksy lastani*, ei pidä paikkaansa. Aika jyrkkä kommentti, ja wpäoikeudenmukainen.

Onhan puolisosi hyväksynyt lapsesi koska lapsesi on viikon kodissanne? Ei se, että ei hyväksy nikottelmatta uusia käänteitä tarkoita, että hän ei silloin lasta normaalissa tapaamistilanteessa hyväksy.

Olette ilmeisesti sopineet, että puolisolle sopii tuo viikko ja viikkosysteemi. Mutta kaikissa muissa tapauksissa, mitä menee en sopimuksen yli tai ohi, niin keskustellaan puolisosi kanssa ENNEN kuin sovitte lapsesi äidin kanssa, että *meille voi tulla*. Saati niin, että ei keskustella uuden kanssa lainkaan, lapsi vain tulee ilman ennakkovaroitusta.

Tämä seikka on usein se joka hiertää uutta puolisoa. Entisen kanssa sovitaan ja vasta sitten kysytään ja keskustellaan (näennäisesti) uuden kanssa. Uudelle kumppanille tulee tunne, että sillä mitä hän ajattelee tai ehdottaa ei ole väliä, koska asia kuitenkin menee niin kuin entinen ja oma kumppani ovat jo ehtineet sopia. Ja se aiheuttaa tunteen ylikävelystä. Ja todellisuudessa onkin sitä.

Ongelma useinkaan ei ole, etteikö uusi kumppani lasta *hyväksyisi* vaan se, miten hyvin tai huonosti tapaamiset ja poikkamat tapaamisesta uuden kanssa hoidetaan.

Hyvällä asioiden hoidolla ja toisen näkökulman ja tasavertainen kumppanuus huomioiden monikin *pulma* olisi hoidettavissa. Saati sitä ei olisi edes tullutkaan.

Täällä vedotaan, että jos toinen vaikka kuolisi olisi lapsi koko ajan isän kanssa. Se on eri asia. Jos yhteenmennessä on tapaamissopimus A ja sen uusi kumppani on hyväksynyt, niin sitten uuden tilanteen tullessa tietysti keskustellaan ja tehdään ratkaisu B ja sen sitten uusi kumppani joko hyväksyy tai ei hyväksy.

Jos ei hyväksy niin muuttaa sitten pois koska se tilanne johon on alussa sitoutunut ei enää pidä paikkaansa.

Ei sitä lapsen kokonaan muuttoa tietenkään kumppanin kanssa keskustelematta tehdä? Tottakai siitä informoidaan ja kumppanilla on oikeus sanoa siitä mielipide ja tehdä omat ratkaisunsa.

Nyt kumppani on sitoutunut siihen, että lapsi on viikon kerrallaan. Kun tämä sitoumus muuttuu niin siitä neuvotellaan. Ei niin, että isä ja äiti pitävät selviönä, että se mikä sopii heille sopii myös uudelle kumppanille.

Aamen.

Todella typerää muuten täällä kun osa jankuttaa tuota "kadulleko se kylmä äitipuoli lapsen hylkää jos sen lapsen äiti kuolee yhy-yhy". No hei onko nyt hieman eri juttu joku äidin kuolema kun se, että vaan ilmoitusluontoisena asiana kerrotaan että suunnitelmat muuttuu noin niinkuin arkijutuissa.

Kyllä mäkin olen äitipuolena nikotellut siitä jos vaan yhtäkkiä suunnitelmat muuttuu eikä mua, mun mielipidettä, menoja ym. oteta mitenkään huomioon. Siihen, tykkäänkö vai enkö itse lapsista, ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Minun puolestani mieheni lapset voisivat olla täällä enemmänkin ja tiedostan kyllä että joskus voi käydä niin että muuttavat tänne myös pysyvästi. Tervetuloa, ovi on heille sinä auki. Siltikin saattaisin itsekin vetää hemapat nenuun jos paria viikkoa aiemmin mies vaan ilmoittaisi että lapset tulee tänne (myös minun kotiini) viikoksi ekstraa ihan vaan siksi että mies/exä/he yhdessä ovat näin päättäneet.

Minua aina ärsyttää näissä keskusteluissa yltiöpäisen paljon nämä kaksi teesiä, jotka harvemmiten toimivat käytännössä yhtään niin kuin yleisesti jeesustellaan. Ensimmäinen niistä teeseistä on se, että lapset tulevat aina ensin ja seuraavana teesinä taas se, että otetaan koko paketti. 

Kummankin tiedän olevan ihan sitä ihteään. Nämä ketkä eniten käyttävät ensimmäistä, ovat aina ensimmäisenä kuitenkin joustamassa kun se hyödyttää heitä itseään. Näin on käynyt monelle kaverilleni ja itsellenikin, eli mies selittää silmät loistaen kuinka lapset tulevat aina kaiken edelle, mutta kun lapsi sitten isäviikonloppuna ilmestyy paikalle niin yllättäen on vähän jätkien saunailtaa, lätkätreenejä ja kaveri täyttää 44 vuotta, 3 kuukautta ja 3 päivää. Jossain vaiheessa äitipuoli huomaa että hän on lapsesta pääasiallisesi vastuussa tai muuten meininki olisi kuin sirkuksessa jossei hän hoitaisi. Jossain vaiheessa kuvioon astuu myös alituinen oikeuksien polkeminen: isä kieltäytyy korvaamasta lastensa sotkemia tavaroita tai peruu yhteisiä lomia ja menoja "koska lapset ovat tulossa", eli eivät ymmärrä neuvotella. Se kun on vihon viimeinen asia minkä uusperheessä tekee, että tekee kaiken neuvottelematta ja ottaa itsestäänselvyytenä. 

Toinen on koko paketti- mantran hokeminen. Totta kai kuuluu ottaa koko paketti, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että sen puolison pitää sietää ihan mitä vain ja hänellä ei tunnu olevan mitään oikeuksia tai velvollisuuksia. Joskus ne isät unohtavat olevansa puolisoita ja isejä kun lapsi tulee käymään, ja lapsi määrittelee koko perheen elämän. Maalaisjärkeä saa käyttää. 

En jotenkin pysty näkemään näissä keskusteluissa kuin eronneiden naisten kiukun, jotka puolustelevat lapsiaan jotka joutuvat tuollaisten soppien keskelle, mutta itse taas näen pelkästään sen äitipuolen näkökulmasta. Jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi. Noita kumpaakin kun käytetään lyömäaseena, eikä rauhanrakentajana. 

Haiskahtaa naisen kynäilemältä provolta, jolla saada uusperheelliset ja ydinperheelliset tukkanuottasille

Vierailija kirjoitti:

Minua aina ärsyttää näissä keskusteluissa yltiöpäisen paljon nämä kaksi teesiä, jotka harvemmiten toimivat käytännössä yhtään niin kuin yleisesti jeesustellaan. Ensimmäinen niistä teeseistä on se, että lapset tulevat aina ensin ja seuraavana teesinä taas se, että otetaan koko paketti. 

Kummankin tiedän olevan ihan sitä ihteään. Nämä ketkä eniten käyttävät ensimmäistä, ovat aina ensimmäisenä kuitenkin joustamassa kun se hyödyttää heitä itseään. Näin on käynyt monelle kaverilleni ja itsellenikin, eli mies selittää silmät loistaen kuinka lapset tulevat aina kaiken edelle, mutta kun lapsi sitten isäviikonloppuna ilmestyy paikalle niin yllättäen on vähän jätkien saunailtaa, lätkätreenejä ja kaveri täyttää 44 vuotta, 3 kuukautta ja 3 päivää. Jossain vaiheessa äitipuoli huomaa että hän on lapsesta pääasiallisesi vastuussa tai muuten meininki olisi kuin sirkuksessa jossei hän hoitaisi. Jossain vaiheessa kuvioon astuu myös alituinen oikeuksien polkeminen: isä kieltäytyy korvaamasta lastensa sotkemia tavaroita tai peruu yhteisiä lomia ja menoja "koska lapset ovat tulossa", eli eivät ymmärrä neuvotella. Se kun on vihon viimeinen asia minkä uusperheessä tekee, että tekee kaiken neuvottelematta ja ottaa itsestäänselvyytenä. 

Toinen on koko paketti- mantran hokeminen. Totta kai kuuluu ottaa koko paketti, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että sen puolison pitää sietää ihan mitä vain ja hänellä ei tunnu olevan mitään oikeuksia tai velvollisuuksia. Joskus ne isät unohtavat olevansa puolisoita ja isejä kun lapsi tulee käymään, ja lapsi määrittelee koko perheen elämän. Maalaisjärkeä saa käyttää. 

En jotenkin pysty näkemään näissä keskusteluissa kuin eronneiden naisten kiukun, jotka puolustelevat lapsiaan jotka joutuvat tuollaisten soppien keskelle, mutta itse taas näen pelkästään sen äitipuolen näkökulmasta. Jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi. Noita kumpaakin kun käytetään lyömäaseena, eikä rauhanrakentajana. 

Ensin kuvailet pitkään miten lasten isän olo lasten kanssa on kuin sirkus ja äitipuolipolo alistetaan ja pakotetaan rooliinsa, kunnes toteat "jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi."

Jännästi tässäkin se isän ilmeinen kyvyttömyys huolehtia oman (uuden) parisuhteensa ja lastensa hoidosta sysätään lasten äidin syyksi.

Kun otatte näitä lapsellisia 2-kierroksella olevia miehiä, muistakaa, että joku vika siinä 1-kierroksessa on ollut. Valitettavan usein se on nykyään isän haluttomuus/kyvyttömyys perhearjen pyörittämiseen. Siihen että tilanne ajautuu kuvailemaksesi, ei todellakaan tarvita mitään kontrolloivaa takapiruna naruja ilkeästi vetävää lasten biomammaa, se syy on usein ihan se perus-Pera itse. joka ei asioita osaa hoitaa tai ottaa uutta puolisoa huomioon, vaan näkee tämän lapsenvahtina.

Uusiosuhteet eivät toimi ikinä. Lapsille helvetti ja vähän ajan kuluttua vanhemmillekin. Pitäisi lailla kieltää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua aina ärsyttää näissä keskusteluissa yltiöpäisen paljon nämä kaksi teesiä, jotka harvemmiten toimivat käytännössä yhtään niin kuin yleisesti jeesustellaan. Ensimmäinen niistä teeseistä on se, että lapset tulevat aina ensin ja seuraavana teesinä taas se, että otetaan koko paketti. 

Kummankin tiedän olevan ihan sitä ihteään. Nämä ketkä eniten käyttävät ensimmäistä, ovat aina ensimmäisenä kuitenkin joustamassa kun se hyödyttää heitä itseään. Näin on käynyt monelle kaverilleni ja itsellenikin, eli mies selittää silmät loistaen kuinka lapset tulevat aina kaiken edelle, mutta kun lapsi sitten isäviikonloppuna ilmestyy paikalle niin yllättäen on vähän jätkien saunailtaa, lätkätreenejä ja kaveri täyttää 44 vuotta, 3 kuukautta ja 3 päivää. Jossain vaiheessa äitipuoli huomaa että hän on lapsesta pääasiallisesi vastuussa tai muuten meininki olisi kuin sirkuksessa jossei hän hoitaisi. Jossain vaiheessa kuvioon astuu myös alituinen oikeuksien polkeminen: isä kieltäytyy korvaamasta lastensa sotkemia tavaroita tai peruu yhteisiä lomia ja menoja "koska lapset ovat tulossa", eli eivät ymmärrä neuvotella. Se kun on vihon viimeinen asia minkä uusperheessä tekee, että tekee kaiken neuvottelematta ja ottaa itsestäänselvyytenä. 

Toinen on koko paketti- mantran hokeminen. Totta kai kuuluu ottaa koko paketti, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että sen puolison pitää sietää ihan mitä vain ja hänellä ei tunnu olevan mitään oikeuksia tai velvollisuuksia. Joskus ne isät unohtavat olevansa puolisoita ja isejä kun lapsi tulee käymään, ja lapsi määrittelee koko perheen elämän. Maalaisjärkeä saa käyttää. 

En jotenkin pysty näkemään näissä keskusteluissa kuin eronneiden naisten kiukun, jotka puolustelevat lapsiaan jotka joutuvat tuollaisten soppien keskelle, mutta itse taas näen pelkästään sen äitipuolen näkökulmasta. Jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi. Noita kumpaakin kun käytetään lyömäaseena, eikä rauhanrakentajana. 

Ensin kuvailet pitkään miten lasten isän olo lasten kanssa on kuin sirkus ja äitipuolipolo alistetaan ja pakotetaan rooliinsa, kunnes toteat "jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi."

Jännästi tässäkin se isän ilmeinen kyvyttömyys huolehtia oman (uuden) parisuhteensa ja lastensa hoidosta sysätään lasten äidin syyksi.

Kun otatte näitä lapsellisia 2-kierroksella olevia miehiä, muistakaa, että joku vika siinä 1-kierroksessa on ollut. Valitettavan usein se on nykyään isän haluttomuus/kyvyttömyys perhearjen pyörittämiseen. Siihen että tilanne ajautuu kuvailemaksesi, ei todellakaan tarvita mitään kontrolloivaa takapiruna naruja ilkeästi vetävää lasten biomammaa, se syy on usein ihan se perus-Pera itse. joka ei asioita osaa hoitaa tai ottaa uutta puolisoa huomioon, vaan näkee tämän lapsenvahtina.

Tämä on niin totta! Näissä keskusteluissa aina ajatellaan lasten äitien jotenkin nyt asettuvan poteroihin ja haukkuvan kateudesta kaikki äitipuolet, jotka eivät lapsia halua ottaa.

Minulla ja exällä on kaksi lasta. Lapsia tai perhearkea ex ei hoitanut juuri koskaan kunnolla. Meillä oli niin se tavallinen tarina: tein kaiken metatyön, muistin, järjestin, hoidin, pyöritin arkea. Mies imuroi ja laitteli tiskejä.

Erohan siitä tuli. Mies halusi tavata lapsia joka toinen vkl ja viikottain arkiyökyläily. Tämä sopi. Tuli uusi nainen kuvioihin, sanotaan vaikka Riitta. Minua ei haitannut, erosta oli jo pari vuotta ja itsekin olin välissä jo tapaillut. Sitten, minulla todettiin rintasyöpä. Olin luonnollisesti erittäin hajalla ja peloissani. Pyysin, voiko ex ottaa lapsia ainakin hetken viikko-viikko, koska tarvitsin aikaa koota itseäni ja valmistautua hoitoihin ja mahdollisesti leikkaukseen. Ex sanoi että sopii.

No, sain uuden puhelun sitten exältä paikkoin sen jälkeen, Riitta ei oikein suostuisi, kun meillä oli tämä tapaamissopimuskin jne...

Okei. Ehkä tein väärin. Soitin Riitalle ja kysyin että mitäs helvettiä nainen, se on myös lasten koti ja minä en voi hoitaa heitä niin paljon nyt hetkeen, että kyllä on pokkaa. Sentään en kuolemisellani uhkaillut :D No, tämä Riitta oli närkästynyt, kun koki MINUN käyttävän häntä ilmaisena lapsenvahtina. Eli siis isä oli välillä ottanut lapset, ja lähtenyt sitten vaikka kalareissulle ja jättänyt tämän Riitan lastemme kanssa! Lapset olivat jotain joskus sanoneet, että olivat olleet Riitan kanssa, mutta ajattelin että tunnin pari, ja olin iloinen kun tulevat juttuun.

Kävi ilmi, että Riitasta nyt haluain lisää omaa aikaa ja siksi viikko-viikko systeemiä, ja että hän on kyllä varautunut vain joka toinen vkl. Vaikka eihän sen Riitan murhe pitäisi olla, vaan isä hoitaa ja lapset on siellä oman isänsä kanssa toisessa kodissaan ja Riitta touhaa mitä touhaa! Kuitenkin oli jotenkin MINUN syytä että isä ei hoitanut hommiaan tai sopinut asioista puolisonsa kanssa.

No, erohan siitä lopuksi tuli, joskin vasta edellä kuvaillun tilanteen jälkeen. Syöpäni ei onneksi ollut aggressiivista sorttia, ja olen hyvässä voinnissa ja ennuste mitä parhain.

Mutta oli se jännä, ettei uusi puoliso tajunnut miehen olevan vain vätys, vaan jotenkin minun ilkeät manipulointini olivat hänestä tilanteen takana.

Kuulkaa naiset, harva eroaa useamman lapsen ydinperheestä ihsn kepein perustein. Tutkisin miehen tarkkaan, jos olisin lapsetin ja uusperhearkeen lähtisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua aina ärsyttää näissä keskusteluissa yltiöpäisen paljon nämä kaksi teesiä, jotka harvemmiten toimivat käytännössä yhtään niin kuin yleisesti jeesustellaan. Ensimmäinen niistä teeseistä on se, että lapset tulevat aina ensin ja seuraavana teesinä taas se, että otetaan koko paketti. 

Kummankin tiedän olevan ihan sitä ihteään. Nämä ketkä eniten käyttävät ensimmäistä, ovat aina ensimmäisenä kuitenkin joustamassa kun se hyödyttää heitä itseään. Näin on käynyt monelle kaverilleni ja itsellenikin, eli mies selittää silmät loistaen kuinka lapset tulevat aina kaiken edelle, mutta kun lapsi sitten isäviikonloppuna ilmestyy paikalle niin yllättäen on vähän jätkien saunailtaa, lätkätreenejä ja kaveri täyttää 44 vuotta, 3 kuukautta ja 3 päivää. Jossain vaiheessa äitipuoli huomaa että hän on lapsesta pääasiallisesi vastuussa tai muuten meininki olisi kuin sirkuksessa jossei hän hoitaisi. Jossain vaiheessa kuvioon astuu myös alituinen oikeuksien polkeminen: isä kieltäytyy korvaamasta lastensa sotkemia tavaroita tai peruu yhteisiä lomia ja menoja "koska lapset ovat tulossa", eli eivät ymmärrä neuvotella. Se kun on vihon viimeinen asia minkä uusperheessä tekee, että tekee kaiken neuvottelematta ja ottaa itsestäänselvyytenä. 

Toinen on koko paketti- mantran hokeminen. Totta kai kuuluu ottaa koko paketti, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että sen puolison pitää sietää ihan mitä vain ja hänellä ei tunnu olevan mitään oikeuksia tai velvollisuuksia. Joskus ne isät unohtavat olevansa puolisoita ja isejä kun lapsi tulee käymään, ja lapsi määrittelee koko perheen elämän. Maalaisjärkeä saa käyttää. 

En jotenkin pysty näkemään näissä keskusteluissa kuin eronneiden naisten kiukun, jotka puolustelevat lapsiaan jotka joutuvat tuollaisten soppien keskelle, mutta itse taas näen pelkästään sen äitipuolen näkökulmasta. Jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi. Noita kumpaakin kun käytetään lyömäaseena, eikä rauhanrakentajana. 

Ensin kuvailet pitkään miten lasten isän olo lasten kanssa on kuin sirkus ja äitipuolipolo alistetaan ja pakotetaan rooliinsa, kunnes toteat "jokaisen pitäisi tehdä harkka äitipuolena ennen kuin alkaa määräilemään lapsensa selän takaa miten asiat kuuluu hoitaa koska on se lapsi."

Jännästi tässäkin se isän ilmeinen kyvyttömyys huolehtia oman (uuden) parisuhteensa ja lastensa hoidosta sysätään lasten äidin syyksi.

Kun otatte näitä lapsellisia 2-kierroksella olevia miehiä, muistakaa, että joku vika siinä 1-kierroksessa on ollut. Valitettavan usein se on nykyään isän haluttomuus/kyvyttömyys perhearjen pyörittämiseen. Siihen että tilanne ajautuu kuvailemaksesi, ei todellakaan tarvita mitään kontrolloivaa takapiruna naruja ilkeästi vetävää lasten biomammaa, se syy on usein ihan se perus-Pera itse. joka ei asioita osaa hoitaa tai ottaa uutta puolisoa huomioon, vaan näkee tämän lapsenvahtina.

Tämä on niin totta! Näissä keskusteluissa aina ajatellaan lasten äitien jotenkin nyt asettuvan poteroihin ja haukkuvan kateudesta kaikki äitipuolet, jotka eivät lapsia halua ottaa.

Minulla ja exällä on kaksi lasta. Lapsia tai perhearkea ex ei hoitanut juuri koskaan kunnolla. Meillä oli niin se tavallinen tarina: tein kaiken metatyön, muistin, järjestin, hoidin, pyöritin arkea. Mies imuroi ja laitteli tiskejä.

Erohan siitä tuli. Mies halusi tavata lapsia joka toinen vkl ja viikottain arkiyökyläily. Tämä sopi. Tuli uusi nainen kuvioihin, sanotaan vaikka Riitta. Minua ei haitannut, erosta oli jo pari vuotta ja itsekin olin välissä jo tapaillut. Sitten, minulla todettiin rintasyöpä. Olin luonnollisesti erittäin hajalla ja peloissani. Pyysin, voiko ex ottaa lapsia ainakin hetken viikko-viikko, koska tarvitsin aikaa koota itseäni ja valmistautua hoitoihin ja mahdollisesti leikkaukseen. Ex sanoi että sopii.

No, sain uuden puhelun sitten exältä paikkoin sen jälkeen, Riitta ei oikein suostuisi, kun meillä oli tämä tapaamissopimuskin jne...

Okei. Ehkä tein väärin. Soitin Riitalle ja kysyin että mitäs helvettiä nainen, se on myös lasten koti ja minä en voi hoitaa heitä niin paljon nyt hetkeen, että kyllä on pokkaa. Sentään en kuolemisellani uhkaillut :D No, tämä Riitta oli närkästynyt, kun koki MINUN käyttävän häntä ilmaisena lapsenvahtina. Eli siis isä oli välillä ottanut lapset, ja lähtenyt sitten vaikka kalareissulle ja jättänyt tämän Riitan lastemme kanssa! Lapset olivat jotain joskus sanoneet, että olivat olleet Riitan kanssa, mutta ajattelin että tunnin pari, ja olin iloinen kun tulevat juttuun.

Kävi ilmi, että Riitasta nyt haluain lisää omaa aikaa ja siksi viikko-viikko systeemiä, ja että hän on kyllä varautunut vain joka toinen vkl. Vaikka eihän sen Riitan murhe pitäisi olla, vaan isä hoitaa ja lapset on siellä oman isänsä kanssa toisessa kodissaan ja Riitta touhaa mitä touhaa! Kuitenkin oli jotenkin MINUN syytä että isä ei hoitanut hommiaan tai sopinut asioista puolisonsa kanssa.

No, erohan siitä lopuksi tuli, joskin vasta edellä kuvaillun tilanteen jälkeen. Syöpäni ei onneksi ollut aggressiivista sorttia, ja olen hyvässä voinnissa ja ennuste mitä parhain.

Mutta oli se jännä, ettei uusi puoliso tajunnut miehen olevan vain vätys, vaan jotenkin minun ilkeät manipulointini olivat hänestä tilanteen takana.

Kuulkaa naiset, harva eroaa useamman lapsen ydinperheestä ihsn kepein perustein. Tutkisin miehen tarkkaan, jos olisin lapsetin ja uusperhearkeen lähtisin.

Niin ja pakko vielä selväntää yarinaani, että minun ja "Riitan" puhelu loppui ihan hyvässä hengessä, ja hänkin tajusi että ei minulla ollut mitään inyressejä häntä käyttää lastenvahtina. He ottivat lapset 8 ja 10 silloin) joksikin aikaa vuoroviikkoina ja auttivat hoidoissa, mutta en tiedä tästä vai mistä syystä, ero tuli noin puoli vuotta tämän jälkeen.

Sä sitten vaihdat naista useammin kuin jotkut sukkia.

Oletko juoppo, huoripukki vai laiska *aska?

Vierailija kirjoitti:

*Puolisoni ei hyväksy lastani*, ei pidä paikkaansa. Aika jyrkkä kommentti, ja wpäoikeudenmukainen.

Onhan puolisosi hyväksynyt lapsesi koska lapsesi on viikon kodissanne? Ei se, että ei hyväksy nikottelmatta uusia käänteitä tarkoita, että hän ei silloin lasta normaalissa tapaamistilanteessa hyväksy.

Olette ilmeisesti sopineet, että puolisolle sopii tuo viikko ja viikkosysteemi. Mutta kaikissa muissa tapauksissa, mitä menee en sopimuksen yli tai ohi, niin keskustellaan puolisosi kanssa ENNEN kuin sovitte lapsesi äidin kanssa, että *meille voi tulla*. Saati niin, että ei keskustella uuden kanssa lainkaan, lapsi vain tulee ilman ennakkovaroitusta.

Tämä seikka on usein se joka hiertää uutta puolisoa. Entisen kanssa sovitaan ja vasta sitten kysytään ja keskustellaan (näennäisesti) uuden kanssa. Uudelle kumppanille tulee tunne, että sillä mitä hän ajattelee tai ehdottaa ei ole väliä, koska asia kuitenkin menee niin kuin entinen ja oma kumppani ovat jo ehtineet sopia. Ja se aiheuttaa tunteen ylikävelystä. Ja todellisuudessa onkin sitä.

Ongelma useinkaan ei ole, etteikö uusi kumppani lasta *hyväksyisi* vaan se, miten hyvin tai huonosti tapaamiset ja poikkamat tapaamisesta uuden kanssa hoidetaan.

Hyvällä asioiden hoidolla ja toisen näkökulman ja tasavertainen kumppanuus huomioiden monikin *pulma* olisi hoidettavissa. Saati sitä ei olisi edes tullutkaan.

Täällä vedotaan, että jos toinen vaikka kuolisi olisi lapsi koko ajan isän kanssa. Se on eri asia. Jos yhteenmennessä on tapaamissopimus A ja sen uusi kumppani on hyväksynyt, niin sitten uuden tilanteen tullessa tietysti keskustellaan ja tehdään ratkaisu B ja sen sitten uusi kumppani joko hyväksyy tai ei hyväksy.

Jos ei hyväksy niin muuttaa sitten pois koska se tilanne johon on alussa sitoutunut ei enää pidä paikkaansa.
Ei sitä lapsen kokonaan muuttoa tietenkään kumppanin kanssa keskustelematta tehdä? Tottakai siitä informoidaan ja kumppanilla on oikeus sanoa siitä mielipide ja tehdä omat ratkaisunsa.

Nyt kumppani on sitoutunut siihen, että lapsi on viikon kerrallaan. Kun tämä sitoumus muuttuu niin siitä neuvotellaan. Ei niin, että isä ja äiti pitävät selviönä, että se mikä sopii heille sopii myös uudelle kumppanille.

Lapsen toisen vanhemman kuollessa en todellakaan keskustelis ja kyselis lupia uudelta puolisolta siihen, että saanko tuoda oman lapseni meille asumaan. Totta helvetissä lapsi muuttais meille vai ihanko oikeasti ajattelet, että lastenkoti tai sijoitusperhe olis vaihtoehto josta neuvoteltais sen uuden puolison kanssa? Sama tilanne jos se toinen vanhempi sairastuis tai ei muuten kykenis huolehtimaan lapsesta. Asiassa ei vaan ole mitään neuvoteltavaa, tottakai lapsi muuttais minun luokseni asumaan. Kyse olis ilmoitusasiasta ja puoliso voi sitten halutessaan kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa pois jos uusi tilanne ei hänelle sovi. Lasta ei lastenkotiin sijoiteta vain siksi, että uusi puoliso ei lasta hyväksy meille asumaan.

Jos rakastaa toista niin rakastaa myös hänen lapsiaan. Itse en voisi olla ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä miten tärkeä lapsi on minulle.

Ei tuossa ole mitään mietittävää edes. Puoliso vaihtoon...

Johan on erikoinen näkemys. En kyllä ymmärrä miestä joka antaa uuden naisen olla tuollainen lapsia kohtaan. Seksi vie ja aivot jää narikkaan.

Ei niin, että puolisoni ei hyväksy lastani. Vaan että puolisoni ei hyväksy sitä, että muutamme/muuttelemme exäni kanssa tapaamissopimusta keskenämme ja en huomio siinä asiassa puolisoni mielipidettä ja aikataulun muutoksen vaikutusta uusperhe-elämäämme.

Tämähän on se asian ydin ja ongelma, aloittaja ja exänsä toiminta, eikä uusi kumppani tai lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Kerron jälleen sen, mitä omat vuoroviikkolapseni sanoivat teini-iässä: isän koti ei koskaan tuntunut kodilta, ei vaikka vuoroviikkoa jatkui 8 vuotta. Koti oli äidin luona.

Väitän, että tuon 3-vuotiaan koti on äidin luona.

No se ei ollut varmaan lasten vika. Aikuiset luovat tunnelman ja turvallisuuden.

Ei kannata muuttaa yhteen kovin nopeasti uuden kumppanin kanssa eron jälkeen. Omat kodit toimii paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

*Puolisoni ei hyväksy lastani*, ei pidä paikkaansa. Aika jyrkkä kommentti, ja wpäoikeudenmukainen.

Onhan puolisosi hyväksynyt lapsesi koska lapsesi on viikon kodissanne? Ei se, että ei hyväksy nikottelmatta uusia käänteitä tarkoita, että hän ei silloin lasta normaalissa tapaamistilanteessa hyväksy.

Olette ilmeisesti sopineet, että puolisolle sopii tuo viikko ja viikkosysteemi. Mutta kaikissa muissa tapauksissa, mitä menee en sopimuksen yli tai ohi, niin keskustellaan puolisosi kanssa ENNEN kuin sovitte lapsesi äidin kanssa, että *meille voi tulla*. Saati niin, että ei keskustella uuden kanssa lainkaan, lapsi vain tulee ilman ennakkovaroitusta.

Tämä seikka on usein se joka hiertää uutta puolisoa. Entisen kanssa sovitaan ja vasta sitten kysytään ja keskustellaan (näennäisesti) uuden kanssa. Uudelle kumppanille tulee tunne, että sillä mitä hän ajattelee tai ehdottaa ei ole väliä, koska asia kuitenkin menee niin kuin entinen ja oma kumppani ovat jo ehtineet sopia. Ja se aiheuttaa tunteen ylikävelystä. Ja todellisuudessa onkin sitä.

Ongelma useinkaan ei ole, etteikö uusi kumppani lasta *hyväksyisi* vaan se, miten hyvin tai huonosti tapaamiset ja poikkamat tapaamisesta uuden kanssa hoidetaan.

Hyvällä asioiden hoidolla ja toisen näkökulman ja tasavertainen kumppanuus huomioiden monikin *pulma* olisi hoidettavissa. Saati sitä ei olisi edes tullutkaan.

Täällä vedotaan, että jos toinen vaikka kuolisi olisi lapsi koko ajan isän kanssa. Se on eri asia. Jos yhteenmennessä on tapaamissopimus A ja sen uusi kumppani on hyväksynyt, niin sitten uuden tilanteen tullessa tietysti keskustellaan ja tehdään ratkaisu B ja sen sitten uusi kumppani joko hyväksyy tai ei hyväksy.

Jos ei hyväksy niin muuttaa sitten pois koska se tilanne johon on alussa sitoutunut ei enää pidä paikkaansa.
Ei sitä lapsen kokonaan muuttoa tietenkään kumppanin kanssa keskustelematta tehdä? Tottakai siitä informoidaan ja kumppanilla on oikeus sanoa siitä mielipide ja tehdä omat ratkaisunsa.

Nyt kumppani on sitoutunut siihen, että lapsi on viikon kerrallaan. Kun tämä sitoumus muuttuu niin siitä neuvotellaan. Ei niin, että isä ja äiti pitävät selviönä, että se mikä sopii heille sopii myös uudelle kumppanille.

Lapsen toisen vanhemman kuollessa en todellakaan keskustelis ja kyselis lupia uudelta puolisolta siihen, että saanko tuoda oman lapseni meille asumaan. Totta helvetissä lapsi muuttais meille vai ihanko oikeasti ajattelet, että lastenkoti tai sijoitusperhe olis vaihtoehto josta neuvoteltais sen uuden puolison kanssa? Sama tilanne jos se toinen vanhempi sairastuis tai ei muuten kykenis huolehtimaan lapsesta. Asiassa ei vaan ole mitään neuvoteltavaa, tottakai lapsi muuttais minun luokseni asumaan. Kyse olis ilmoitusasiasta ja puoliso voi sitten halutessaan kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa pois jos uusi tilanne ei hänelle sovi. Lasta ei lastenkotiin sijoiteta vain siksi, että uusi puoliso ei lasta hyväksy meille asumaan.

Tyhmää vääristelyä tahallaan. Kukaan ei ole lastenkotiin lasta viemässä, aivan eri asia kuin keskutelut uuden puolison kanssa.

Äly hoi!

Kyllä ottaa koville joillekin, kun uudella kumppanillakin pitäisi olla ihmisarvo.

Puolisosi oppii suhteestanne ainakin yhden asian. Ei enää ikinä lapsellisia.

Minä olen tässä kohtaa tuon puolison puolella. Teillä on kuitenkin ollut ilmeisesti perus tapaamisrytmit lapsen kanssa ja puoliso on sen tiennyt ja hyväksynyt. Nyt haluat lisänä ottaa pidemmän tapaamisjakson, mutta puoliso ei siitä kovin innostu, mutta ehdottaa kuitenkin kompromissina paria lisäpäivää. Sehän on ihan hyvä vastaantulo minun mielestäni. Ei todellakaan kohtuutonta. Sinun täytyy ottaa huomioon sekin, että elät nyt tavallaan myös uutta elämää eikä tuo uusi puoliso ole vain kiva korvikelisä vanhaan elämääsi. Sinun vanha elämäsi seuraa sinua aina ja niin pitääkin, varsinkin kun siitä on lapsikin syntynyt. Sinun täytyy kuitenkin muistaa antaa iso painoarvo myös nykyiselle puolisollesi. Jos haluat hänen kanssaan jotain vakavaa, niin hänen pitää olla yhtä korkealla prioriteeteissa kuin esim edellisen suhteen lapsesikin. Muutoin ajat hänet ikään kuin kuvainnollisesti selkä seinää vasten asemaan, että "oot tosiaan ihan kiva lisä mun elämään, mutta tulet aina olemaan se kakkonen". Tuo ei vain toimi noin, ja noissa pitää kuunnella myös sitä puolisoa ja hyväksyä hänen kompromissiehdotuksiaan ilman, että ajattelee ne jotenkin kohtuuttomana tyranniana. Anna hänenkin tuntea olevansa kuultu ja tärkeä, äläkä tyrmää suoralta kädeltä vain omien mielihalujesi takia.