Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni ei hyväksy lastani
Uusioperhe
19.11.2018 |
3-vuotias lapseni on vuoroviikoin luonani. Haluaisin nyt joulukuussa pitää lasta hieman enemmän luonani vähäisen työssäoloni takia(on ok lapsen äidille). Puolisoni kanssa tuli kuitenkin riita, koska puolisoni ei haluaisi, että lapseni olisi vielä enemmän luonamme. Hänen mielestään meidän tulisi tehdä kompromissi, eli jos haluan lapseni viikoksi ”lisäaikaa” luoksemme ja puolisoni ei halua yhtäkään lisäpäivää, tekisimme kompromissin ja lapsi tulisi esim pariksi päiväksi lisää. Minusta puolisoni on kuitenkin kohtuuton, kotimme on myös lapseni koti, joten mielestäni puolisollani ei ole oikeutta sanoa, että lapseni ei saa tulla kotiimme yhtään enempää, kuin mitä sovittu on. Mitä mieltä olette? Onko puolisollani oikeutta vaikuttaa siihen, kuinka paljon lapseni on luonamme?
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat.
Täällä yksi, jolle on käynyt noin. Suhteen alkuvaiheessa lapset eivät ole kovin paljon kuvioissa mukana, ja tällöin lasten huoltajana toimiva puoliso myös yrittää kaikkensa, etteivät lapset estä mitään. Löytyy hoitopaikkoja ja yökyläilyjä.
Mutta annas olla, kun suhde jatkuu pidemmälle ja vakiintuu. Silloin lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan, eikä mitään jakseta enää yrittää. Lapset palaavat taas etusijalle, kun se toinen aletaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Tämä ihan varoitukseksi niille, jotka aloittelevat suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Etenkin yhteen muuttamista kannattaa varoa.
Tähän voi lisätä vielä sen, että seksikin vähenee, kun lapset alkavat pyöriä tiiviimmin mukana kuvioissa. Se lapseton puoliso jää todella sivuosaan. Saa monet vanhemmuuden huonot puolet, mutta ei juurikaan mitään oikeuksia.
Jos toisella on lapsia ja toisella ei, niin tämän lapsettoman ei kannata missään nimessä suostua yhteen muuttamiseen. On parempi säilyttää oma asunto ja oma elämä. Silloin sekin osapuoli, jolla on lapsia, joutuu tekemään jotain yhteisen ajan eteen.
Vieraista kakaroista ei ole lapsettomalle kuin haittaa.
Tämä kuvio on niin nähty. Kun lapset ovat puolisolla, niin lapsille käytettävästä ajasta ei tingitä yhtään. Koska lapset. Mutta sitten kun lapset ovat puolison exällä ja olisi yhteistä aikaa, niin sitä käytetään ties mihin. Siitä ajasta voi aina tinkiä, koska toinen on aikuinen, ja aikuisen pitää aina ymmärtää.
Lapsettomien kannattaa todella varoa yhteiselämää sellaisten kanssa, joilla on lapsia. Seurauksena on lähes aina kakkoseksi jääminen. On vaikea päästä edes siihen tilanteeseen, että lapseton puoliso olisi jollain tavalla samalla viivalla lasten kanssa. Ja pahinta tässä on se, että tämä kakkoseksi päätyminen ei tapahdu heti, kuten täällä jotkut ovat jo kertoneet. Se tulee vasta vähän myöhemmin, kun suhde on vakiintunut.
Ei kannata ihmetellä, jos lapseton puoliso kyllästyy tähän. Huijattu olohan siitä tulee.
Minulla on päinvastainen kokemus: mies esitti alussa niin hyvää isää, että. Mitä pidemmän aikaa meni, sitä enemmän alkoi nukkumaan aamuisin pitkään, lopetti lasten kanssa ulkoilun, lopetti lämpimän ruoan tekemisen, osti lasten huoneeseen oman telkkarin jotteivät nämä pyörisi olkkarissa....
Tässä vaiheessa äitipuolen suurin virhe on ottaa vastuu itselleen. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin parisuhteen katastrofi.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.
Olet varmaan oikeassa.
Siksi miehen pitää varautua siihen, että naiselle omat lapset ovat loppupeleissä tärkeämpiä. Ja pitää sopia naisen kanssa, millä ehdoilla on valmis suhteeseen.
Ja naisen pitää varautua siihen, että isä yrittää sysätä lapsensa hänelle, ja naisen pitää olla erityisen tarkkana, ettei ota vastuuta itselleen. Eli jälleen tehdä omat rajansa selväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat.
Täällä yksi, jolle on käynyt noin. Suhteen alkuvaiheessa lapset eivät ole kovin paljon kuvioissa mukana, ja tällöin lasten huoltajana toimiva puoliso myös yrittää kaikkensa, etteivät lapset estä mitään. Löytyy hoitopaikkoja ja yökyläilyjä.
Mutta annas olla, kun suhde jatkuu pidemmälle ja vakiintuu. Silloin lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan, eikä mitään jakseta enää yrittää. Lapset palaavat taas etusijalle, kun se toinen aletaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Tämä ihan varoitukseksi niille, jotka aloittelevat suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Etenkin yhteen muuttamista kannattaa varoa.
Tähän voi lisätä vielä sen, että seksikin vähenee, kun lapset alkavat pyöriä tiiviimmin mukana kuvioissa. Se lapseton puoliso jää todella sivuosaan. Saa monet vanhemmuuden huonot puolet, mutta ei juurikaan mitään oikeuksia.
Jos toisella on lapsia ja toisella ei, niin tämän lapsettoman ei kannata missään nimessä suostua yhteen muuttamiseen. On parempi säilyttää oma asunto ja oma elämä. Silloin sekin osapuoli, jolla on lapsia, joutuu tekemään jotain yhteisen ajan eteen.
Vieraista kakaroista ei ole lapsettomalle kuin haittaa.
Tämä kuvio on niin nähty. Kun lapset ovat puolisolla, niin lapsille käytettävästä ajasta ei tingitä yhtään. Koska lapset. Mutta sitten kun lapset ovat puolison exällä ja olisi yhteistä aikaa, niin sitä käytetään ties mihin. Siitä ajasta voi aina tinkiä, koska toinen on aikuinen, ja aikuisen pitää aina ymmärtää.
Lapsettomien kannattaa todella varoa yhteiselämää sellaisten kanssa, joilla on lapsia. Seurauksena on lähes aina kakkoseksi jääminen. On vaikea päästä edes siihen tilanteeseen, että lapseton puoliso olisi jollain tavalla samalla viivalla lasten kanssa. Ja pahinta tässä on se, että tämä kakkoseksi päätyminen ei tapahdu heti, kuten täällä jotkut ovat jo kertoneet. Se tulee vasta vähän myöhemmin, kun suhde on vakiintunut.
Ei kannata ihmetellä, jos lapseton puoliso kyllästyy tähän. Huijattu olohan siitä tulee.
Minulla on päinvastainen kokemus: mies esitti alussa niin hyvää isää, että. Mitä pidemmän aikaa meni, sitä enemmän alkoi nukkumaan aamuisin pitkään, lopetti lasten kanssa ulkoilun, lopetti lämpimän ruoan tekemisen, osti lasten huoneeseen oman telkkarin jotteivät nämä pyörisi olkkarissa....
Tässä vaiheessa äitipuolen suurin virhe on ottaa vastuu itselleen. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin parisuhteen katastrofi.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.
Olet varmaan oikeassa.
Siksi miehen pitää varautua siihen, että naiselle omat lapset ovat loppupeleissä tärkeämpiä. Ja pitää sopia naisen kanssa, millä ehdoilla on valmis suhteeseen.
Ja naisen pitää varautua siihen, että isä yrittää sysätä lapsensa hänelle, ja naisen pitää olla erityisen tarkkana, ettei ota vastuuta itselleen. Eli jälleen tehdä omat rajansa selväksi.
Kyllähän tuo toimii, jos toimitaan rakkauden periaatteiden mukaan: kumpikaan ei vaadi toiseltaan mitään, vaan antaa toiselle täyden vapauden.
Äiti antaa isäpuolen elää elämää omalla tavalla, eikä vaadi tältä isän roolia, ja sama tietysti koskee isää ja äitipuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat.
Täällä yksi, jolle on käynyt noin. Suhteen alkuvaiheessa lapset eivät ole kovin paljon kuvioissa mukana, ja tällöin lasten huoltajana toimiva puoliso myös yrittää kaikkensa, etteivät lapset estä mitään. Löytyy hoitopaikkoja ja yökyläilyjä.
Mutta annas olla, kun suhde jatkuu pidemmälle ja vakiintuu. Silloin lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan, eikä mitään jakseta enää yrittää. Lapset palaavat taas etusijalle, kun se toinen aletaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Tämä ihan varoitukseksi niille, jotka aloittelevat suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Etenkin yhteen muuttamista kannattaa varoa.
Tähän voi lisätä vielä sen, että seksikin vähenee, kun lapset alkavat pyöriä tiiviimmin mukana kuvioissa. Se lapseton puoliso jää todella sivuosaan. Saa monet vanhemmuuden huonot puolet, mutta ei juurikaan mitään oikeuksia.
Jos toisella on lapsia ja toisella ei, niin tämän lapsettoman ei kannata missään nimessä suostua yhteen muuttamiseen. On parempi säilyttää oma asunto ja oma elämä. Silloin sekin osapuoli, jolla on lapsia, joutuu tekemään jotain yhteisen ajan eteen.
Vieraista kakaroista ei ole lapsettomalle kuin haittaa.
Tämä kuvio on niin nähty. Kun lapset ovat puolisolla, niin lapsille käytettävästä ajasta ei tingitä yhtään. Koska lapset. Mutta sitten kun lapset ovat puolison exällä ja olisi yhteistä aikaa, niin sitä käytetään ties mihin. Siitä ajasta voi aina tinkiä, koska toinen on aikuinen, ja aikuisen pitää aina ymmärtää.
Lapsettomien kannattaa todella varoa yhteiselämää sellaisten kanssa, joilla on lapsia. Seurauksena on lähes aina kakkoseksi jääminen. On vaikea päästä edes siihen tilanteeseen, että lapseton puoliso olisi jollain tavalla samalla viivalla lasten kanssa. Ja pahinta tässä on se, että tämä kakkoseksi päätyminen ei tapahdu heti, kuten täällä jotkut ovat jo kertoneet. Se tulee vasta vähän myöhemmin, kun suhde on vakiintunut.
Ei kannata ihmetellä, jos lapseton puoliso kyllästyy tähän. Huijattu olohan siitä tulee.
Minulla on päinvastainen kokemus: mies esitti alussa niin hyvää isää, että. Mitä pidemmän aikaa meni, sitä enemmän alkoi nukkumaan aamuisin pitkään, lopetti lasten kanssa ulkoilun, lopetti lämpimän ruoan tekemisen, osti lasten huoneeseen oman telkkarin jotteivät nämä pyörisi olkkarissa....
Tässä vaiheessa äitipuolen suurin virhe on ottaa vastuu itselleen. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin parisuhteen katastrofi.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.
Olet varmaan oikeassa.
Siksi miehen pitää varautua siihen, että naiselle omat lapset ovat loppupeleissä tärkeämpiä. Ja pitää sopia naisen kanssa, millä ehdoilla on valmis suhteeseen.
Ja naisen pitää varautua siihen, että isä yrittää sysätä lapsensa hänelle, ja naisen pitää olla erityisen tarkkana, ettei ota vastuuta itselleen. Eli jälleen tehdä omat rajansa selväksi.
Mutta tuotahan nainen ei välttämättä myönnä, että omat lapset ovat tärkeämpiä. Ei, vaikka se näkyisi kaikessa toiminnassa.
Vaikka nainen antaa suurimman osan huomiostaan lapsille, hän saattaa silti odottaa, että mies on koko ajan läsnä ja elää lapsiperheen rytmissä, vähän kuin isä. Nainen voi vedota siihen, että ollaan jokin kuvitteellinen "perhe", vaikkei mies eivätkä lapsetkaan kokisi niin. Eli miehen täytyy olla koko ajan paikalla vähintäänkin naista varten, jos vaikka jostain järjestyisi yhteistä aikaa vartti. Ja jos vähäisestä yhteisestä ajasta tulee sitten vääntöä, niin nainen vetoaa yleensä siihen, että aikuisen täytyy ymmärtää ja joustaa.
Lapsettoman miehen sopii siis kahteen tai kolmeenkin kertaan miettiä, kannattaako tuollaiseen kuvioon lähteä. Siinä menettää oman vapautensa, mutta ei saa täysipainoista parisuhdetta tilalle. Tottakai samanlaisen uhrauksen joutuu tekemään silloin, jos hankkii omia lapsia, mutta omien lasten vuoksi sen voi vielä ymmärtää. Sen sijaan vieraiden lasten takia tuollaiseen ryhtymistä kannattaa miettiä moneen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään haluaisi, että miehen lapset pyrörisivät täällä enemmän kuin on alunperin sovittu. Koska mies on itse niin paljon poissa, että he olisivat minun riesanani.
Eniten minä näissä eroissa ja uusperheissä ihmettelen teidän mammojen helppoja etoja. Täälläkin moni toitottaa, että eroaa, koska mies ei ole koskaan kotona, tai koska mies ei siivoa jälkiään tai jättää kaapin ovat auki. Sitten tullaan av:lle itkemään, kun lapsi joutuu uusperheeseen, ja äitipuoli sitä tai tätä. Miettikää etukäteen eron seuraukset, älkääkä erotko ”koska minä ansaitsen parempaa”.
Juuri näin. Nämä uusperhekeskustelut taitavat leimahtaa juuri yh-äitien puolelta, kun purkavat omaa syyllisyyttään ns. turhasta erosta.
Äiti saa erota, koska kun äiti on onnellinen, niin lapsikin on onnellinen.
Mutta kas, se ei pädekään äitipuoleen, että kun äitipuoli on onnellinen niin lapsikin on.Vitsi mitä kaksinaismoralismia.
No onpas typerä kirjoitus, sori vaan. Itse en osta tuota ajatusmallia edes äitien kohdalla, minusta sillä puolustellaan yleensä silkkaa itsekkyyttä ja kehdataan vielä naamioida se lapsen parhaaksi. Väitteellä on kuitenkin ihan erilainen pohja äidin kuin äitipuolen kohdalla, koska luonnollisesti lapsi kärsii oman vanhemman onnettomuudesta huomattavasti enemmän kuin ulkopuolisen uuden tuttavuuden onnettomuudesta. Ei tässä ole reiluudesta kyse vaan siitä että äitipuoli ei ole äiti.
Olihan huono ja äitipuolia aliarvioiva kommentti. Se lapsihan voi olla siellä isän kotona saman verran kuin äitinsäkin luona. Eikä äitipuoli ole mikään *ulkopuolinen tuttavuus* jos asuu yhdessä isän kanssa heidän yhteisessä kodissa?
Kyllä lapsi voi siinä uudessa perheessä paljon paremmin kun se äitipuolikin on onnellinen. Sitä kautta sillä on merkitystä myös siihen lapseen.
Tyytymätön äitipuoli voi myös heijastaa tyytymättömyyttä siten, että kohtelee lasta erilailla kun silloin kun parisuhde voi hyvin ja hän on siinä onnellinen. Silloin lapsetkin *näkee* eri silmin ja jaksaa paremmin lapsen kanssa.
Ihan samat lainalaisuudet toimivat niin siihen äitiin kuin äitipuoleenkin.
Yleensä ajatellen onnellinen Ihminen heijastaa onnellisuutta myös muihin ja toimii erilailla kuin onneton. Oli sitten äiti, äitipuoli tai naapurin Miina.Kyllä äitipuoli on ulkopuolinen ja usein myös vastentahtoinen tuttavuus ja äitipuolen onnellisuus tai onnettomuus ei vaikuta lapseen mitenkään. Ei ainakaan minuun vaikuttanut. Äidin onnellisuus sen sijaan oli ja on edelleen tärkeää.
Ei se äitipuoli ainakaan miehelle ole ulkopuolinen vastentahtoinen tuttavuus jo ihan yhteen on muutettu.
Jos puhutaan, että uusperhe on koko paketti, niin sen koko paketin pitää silloin voida hyvin.
Joukkuehan (paketti) on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkkki joten lasten hyvinvoinnin kannalta ei ole varaa kohdella äitipuolia huonosti tai aliarvioivasti.
Miten on, jos se isä ei ole onnellinen, vaikuttaako se lapseen? No, niin sitä minäkin, ja silloin myös äitipuolen onnellisuus tai onnettomuus vaikuttaa.
Ei se äiti ole mikään yksinvaltias ja kaiken keskipiste. Tärkeä toki, mutta niin ovat muutkin lapsen lähellä olevat ihmiset.Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ei varmaan miehelle, mutta lapsille voi olla. Usein onkin. Se on sitten miehellä valinnan paikka jos lapset ovat isoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat.
Täällä yksi, jolle on käynyt noin. Suhteen alkuvaiheessa lapset eivät ole kovin paljon kuvioissa mukana, ja tällöin lasten huoltajana toimiva puoliso myös yrittää kaikkensa, etteivät lapset estä mitään. Löytyy hoitopaikkoja ja yökyläilyjä.
Mutta annas olla, kun suhde jatkuu pidemmälle ja vakiintuu. Silloin lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan, eikä mitään jakseta enää yrittää. Lapset palaavat taas etusijalle, kun se toinen aletaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Tämä ihan varoitukseksi niille, jotka aloittelevat suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Etenkin yhteen muuttamista kannattaa varoa.
Tähän voi lisätä vielä sen, että seksikin vähenee, kun lapset alkavat pyöriä tiiviimmin mukana kuvioissa. Se lapseton puoliso jää todella sivuosaan. Saa monet vanhemmuuden huonot puolet, mutta ei juurikaan mitään oikeuksia.
Jos toisella on lapsia ja toisella ei, niin tämän lapsettoman ei kannata missään nimessä suostua yhteen muuttamiseen. On parempi säilyttää oma asunto ja oma elämä. Silloin sekin osapuoli, jolla on lapsia, joutuu tekemään jotain yhteisen ajan eteen.
Vieraista kakaroista ei ole lapsettomalle kuin haittaa.
Tämä kuvio on niin nähty. Kun lapset ovat puolisolla, niin lapsille käytettävästä ajasta ei tingitä yhtään. Koska lapset. Mutta sitten kun lapset ovat puolison exällä ja olisi yhteistä aikaa, niin sitä käytetään ties mihin. Siitä ajasta voi aina tinkiä, koska toinen on aikuinen, ja aikuisen pitää aina ymmärtää.
Lapsettomien kannattaa todella varoa yhteiselämää sellaisten kanssa, joilla on lapsia. Seurauksena on lähes aina kakkoseksi jääminen. On vaikea päästä edes siihen tilanteeseen, että lapseton puoliso olisi jollain tavalla samalla viivalla lasten kanssa. Ja pahinta tässä on se, että tämä kakkoseksi päätyminen ei tapahdu heti, kuten täällä jotkut ovat jo kertoneet. Se tulee vasta vähän myöhemmin, kun suhde on vakiintunut.
Ei kannata ihmetellä, jos lapseton puoliso kyllästyy tähän. Huijattu olohan siitä tulee.
Minulla on päinvastainen kokemus: mies esitti alussa niin hyvää isää, että. Mitä pidemmän aikaa meni, sitä enemmän alkoi nukkumaan aamuisin pitkään, lopetti lasten kanssa ulkoilun, lopetti lämpimän ruoan tekemisen, osti lasten huoneeseen oman telkkarin jotteivät nämä pyörisi olkkarissa....
Tässä vaiheessa äitipuolen suurin virhe on ottaa vastuu itselleen. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin parisuhteen katastrofi.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.
Olet varmaan oikeassa.
Siksi miehen pitää varautua siihen, että naiselle omat lapset ovat loppupeleissä tärkeämpiä. Ja pitää sopia naisen kanssa, millä ehdoilla on valmis suhteeseen.
Ja naisen pitää varautua siihen, että isä yrittää sysätä lapsensa hänelle, ja naisen pitää olla erityisen tarkkana, ettei ota vastuuta itselleen. Eli jälleen tehdä omat rajansa selväksi.
Mutta tuotahan nainen ei välttämättä myönnä, että omat lapset ovat tärkeämpiä. Ei, vaikka se näkyisi kaikessa toiminnassa.
Vaikka nainen antaa suurimman osan huomiostaan lapsille, hän saattaa silti odottaa, että mies on koko ajan läsnä ja elää lapsiperheen rytmissä, vähän kuin isä. Nainen voi vedota siihen, että ollaan jokin kuvitteellinen "perhe", vaikkei mies eivätkä lapsetkaan kokisi niin. Eli miehen täytyy olla koko ajan paikalla vähintäänkin naista varten, jos vaikka jostain järjestyisi yhteistä aikaa vartti. Ja jos vähäisestä yhteisestä ajasta tulee sitten vääntöä, niin nainen vetoaa yleensä siihen, että aikuisen täytyy ymmärtää ja joustaa.
Lapsettoman miehen sopii siis kahteen tai kolmeenkin kertaan miettiä, kannattaako tuollaiseen kuvioon lähteä. Siinä menettää oman vapautensa, mutta ei saa täysipainoista parisuhdetta tilalle. Tottakai samanlaisen uhrauksen joutuu tekemään silloin, jos hankkii omia lapsia, mutta omien lasten vuoksi sen voi vielä ymmärtää. Sen sijaan vieraiden lasten takia tuollaiseen ryhtymistä kannattaa miettiä moneen kertaan.
Tuo nainen tekeekin väärin.
Minä olen äitipuoli, ja mieheni on isäpuoli. Me emme kuitenkaan ole perhe, vaan parisuhde. Ympärillä on sateliitteja, joita myös lapsiksi kutsutaan. Toki parisuhteessa autamme toisiamme tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat.
Täällä yksi, jolle on käynyt noin. Suhteen alkuvaiheessa lapset eivät ole kovin paljon kuvioissa mukana, ja tällöin lasten huoltajana toimiva puoliso myös yrittää kaikkensa, etteivät lapset estä mitään. Löytyy hoitopaikkoja ja yökyläilyjä.
Mutta annas olla, kun suhde jatkuu pidemmälle ja vakiintuu. Silloin lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan, eikä mitään jakseta enää yrittää. Lapset palaavat taas etusijalle, kun se toinen aletaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Tämä ihan varoitukseksi niille, jotka aloittelevat suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Etenkin yhteen muuttamista kannattaa varoa.
Tähän voi lisätä vielä sen, että seksikin vähenee, kun lapset alkavat pyöriä tiiviimmin mukana kuvioissa. Se lapseton puoliso jää todella sivuosaan. Saa monet vanhemmuuden huonot puolet, mutta ei juurikaan mitään oikeuksia.
Jos toisella on lapsia ja toisella ei, niin tämän lapsettoman ei kannata missään nimessä suostua yhteen muuttamiseen. On parempi säilyttää oma asunto ja oma elämä. Silloin sekin osapuoli, jolla on lapsia, joutuu tekemään jotain yhteisen ajan eteen.
Vieraista kakaroista ei ole lapsettomalle kuin haittaa.
Tämä kuvio on niin nähty. Kun lapset ovat puolisolla, niin lapsille käytettävästä ajasta ei tingitä yhtään. Koska lapset. Mutta sitten kun lapset ovat puolison exällä ja olisi yhteistä aikaa, niin sitä käytetään ties mihin. Siitä ajasta voi aina tinkiä, koska toinen on aikuinen, ja aikuisen pitää aina ymmärtää.
Lapsettomien kannattaa todella varoa yhteiselämää sellaisten kanssa, joilla on lapsia. Seurauksena on lähes aina kakkoseksi jääminen. On vaikea päästä edes siihen tilanteeseen, että lapseton puoliso olisi jollain tavalla samalla viivalla lasten kanssa. Ja pahinta tässä on se, että tämä kakkoseksi päätyminen ei tapahdu heti, kuten täällä jotkut ovat jo kertoneet. Se tulee vasta vähän myöhemmin, kun suhde on vakiintunut.
Ei kannata ihmetellä, jos lapseton puoliso kyllästyy tähän. Huijattu olohan siitä tulee.
Minulla on päinvastainen kokemus: mies esitti alussa niin hyvää isää, että. Mitä pidemmän aikaa meni, sitä enemmän alkoi nukkumaan aamuisin pitkään, lopetti lasten kanssa ulkoilun, lopetti lämpimän ruoan tekemisen, osti lasten huoneeseen oman telkkarin jotteivät nämä pyörisi olkkarissa....
Tässä vaiheessa äitipuolen suurin virhe on ottaa vastuu itselleen. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin parisuhteen katastrofi.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.
Olet varmaan oikeassa.
Siksi miehen pitää varautua siihen, että naiselle omat lapset ovat loppupeleissä tärkeämpiä. Ja pitää sopia naisen kanssa, millä ehdoilla on valmis suhteeseen.
Ja naisen pitää varautua siihen, että isä yrittää sysätä lapsensa hänelle, ja naisen pitää olla erityisen tarkkana, ettei ota vastuuta itselleen. Eli jälleen tehdä omat rajansa selväksi.
Mutta tuotahan nainen ei välttämättä myönnä, että omat lapset ovat tärkeämpiä. Ei, vaikka se näkyisi kaikessa toiminnassa.
Vaikka nainen antaa suurimman osan huomiostaan lapsille, hän saattaa silti odottaa, että mies on koko ajan läsnä ja elää lapsiperheen rytmissä, vähän kuin isä. Nainen voi vedota siihen, että ollaan jokin kuvitteellinen "perhe", vaikkei mies eivätkä lapsetkaan kokisi niin. Eli miehen täytyy olla koko ajan paikalla vähintäänkin naista varten, jos vaikka jostain järjestyisi yhteistä aikaa vartti. Ja jos vähäisestä yhteisestä ajasta tulee sitten vääntöä, niin nainen vetoaa yleensä siihen, että aikuisen täytyy ymmärtää ja joustaa.
Lapsettoman miehen sopii siis kahteen tai kolmeenkin kertaan miettiä, kannattaako tuollaiseen kuvioon lähteä. Siinä menettää oman vapautensa, mutta ei saa täysipainoista parisuhdetta tilalle. Tottakai samanlaisen uhrauksen joutuu tekemään silloin, jos hankkii omia lapsia, mutta omien lasten vuoksi sen voi vielä ymmärtää. Sen sijaan vieraiden lasten takia tuollaiseen ryhtymistä kannattaa miettiä moneen kertaan.
Tuo nainen tekeekin väärin.
Minä olen äitipuoli, ja mieheni on isäpuoli. Me emme kuitenkaan ole perhe, vaan parisuhde. Ympärillä on sateliitteja, joita myös lapsiksi kutsutaan. Toki parisuhteessa autamme toisiamme tarvittaessa.
Pian saatte pitää parisuhteenne keskenänne kun satelliitit jättävät käymättä ja laittavat välit poikki. Muistakaa kuolla myös yhtaikaa niin ei tule yksinäistä vanhuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat.
Täällä yksi, jolle on käynyt noin. Suhteen alkuvaiheessa lapset eivät ole kovin paljon kuvioissa mukana, ja tällöin lasten huoltajana toimiva puoliso myös yrittää kaikkensa, etteivät lapset estä mitään. Löytyy hoitopaikkoja ja yökyläilyjä.
Mutta annas olla, kun suhde jatkuu pidemmälle ja vakiintuu. Silloin lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan, eikä mitään jakseta enää yrittää. Lapset palaavat taas etusijalle, kun se toinen aletaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Tämä ihan varoitukseksi niille, jotka aloittelevat suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Etenkin yhteen muuttamista kannattaa varoa.
Tähän voi lisätä vielä sen, että seksikin vähenee, kun lapset alkavat pyöriä tiiviimmin mukana kuvioissa. Se lapseton puoliso jää todella sivuosaan. Saa monet vanhemmuuden huonot puolet, mutta ei juurikaan mitään oikeuksia.
Jos toisella on lapsia ja toisella ei, niin tämän lapsettoman ei kannata missään nimessä suostua yhteen muuttamiseen. On parempi säilyttää oma asunto ja oma elämä. Silloin sekin osapuoli, jolla on lapsia, joutuu tekemään jotain yhteisen ajan eteen.
Vieraista kakaroista ei ole lapsettomalle kuin haittaa.
Tämä kuvio on niin nähty. Kun lapset ovat puolisolla, niin lapsille käytettävästä ajasta ei tingitä yhtään. Koska lapset. Mutta sitten kun lapset ovat puolison exällä ja olisi yhteistä aikaa, niin sitä käytetään ties mihin. Siitä ajasta voi aina tinkiä, koska toinen on aikuinen, ja aikuisen pitää aina ymmärtää.
Lapsettomien kannattaa todella varoa yhteiselämää sellaisten kanssa, joilla on lapsia. Seurauksena on lähes aina kakkoseksi jääminen. On vaikea päästä edes siihen tilanteeseen, että lapseton puoliso olisi jollain tavalla samalla viivalla lasten kanssa. Ja pahinta tässä on se, että tämä kakkoseksi päätyminen ei tapahdu heti, kuten täällä jotkut ovat jo kertoneet. Se tulee vasta vähän myöhemmin, kun suhde on vakiintunut.
Ei kannata ihmetellä, jos lapseton puoliso kyllästyy tähän. Huijattu olohan siitä tulee.
Minulla on päinvastainen kokemus: mies esitti alussa niin hyvää isää, että. Mitä pidemmän aikaa meni, sitä enemmän alkoi nukkumaan aamuisin pitkään, lopetti lasten kanssa ulkoilun, lopetti lämpimän ruoan tekemisen, osti lasten huoneeseen oman telkkarin jotteivät nämä pyörisi olkkarissa....
Tässä vaiheessa äitipuolen suurin virhe on ottaa vastuu itselleen. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin parisuhteen katastrofi.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.
Olet varmaan oikeassa.
Siksi miehen pitää varautua siihen, että naiselle omat lapset ovat loppupeleissä tärkeämpiä. Ja pitää sopia naisen kanssa, millä ehdoilla on valmis suhteeseen.
Ja naisen pitää varautua siihen, että isä yrittää sysätä lapsensa hänelle, ja naisen pitää olla erityisen tarkkana, ettei ota vastuuta itselleen. Eli jälleen tehdä omat rajansa selväksi.
Mutta tuotahan nainen ei välttämättä myönnä, että omat lapset ovat tärkeämpiä. Ei, vaikka se näkyisi kaikessa toiminnassa.
Vaikka nainen antaa suurimman osan huomiostaan lapsille, hän saattaa silti odottaa, että mies on koko ajan läsnä ja elää lapsiperheen rytmissä, vähän kuin isä. Nainen voi vedota siihen, että ollaan jokin kuvitteellinen "perhe", vaikkei mies eivätkä lapsetkaan kokisi niin. Eli miehen täytyy olla koko ajan paikalla vähintäänkin naista varten, jos vaikka jostain järjestyisi yhteistä aikaa vartti. Ja jos vähäisestä yhteisestä ajasta tulee sitten vääntöä, niin nainen vetoaa yleensä siihen, että aikuisen täytyy ymmärtää ja joustaa.
Lapsettoman miehen sopii siis kahteen tai kolmeenkin kertaan miettiä, kannattaako tuollaiseen kuvioon lähteä. Siinä menettää oman vapautensa, mutta ei saa täysipainoista parisuhdetta tilalle. Tottakai samanlaisen uhrauksen joutuu tekemään silloin, jos hankkii omia lapsia, mutta omien lasten vuoksi sen voi vielä ymmärtää. Sen sijaan vieraiden lasten takia tuollaiseen ryhtymistä kannattaa miettiä moneen kertaan.
Tuo nainen tekeekin väärin.
Minä olen äitipuoli, ja mieheni on isäpuoli. Me emme kuitenkaan ole perhe, vaan parisuhde. Ympärillä on sateliitteja, joita myös lapsiksi kutsutaan. Toki parisuhteessa autamme toisiamme tarvittaessa.
Pian saatte pitää parisuhteenne keskenänne kun satelliitit jättävät käymättä ja laittavat välit poikki. Muistakaa kuolla myös yhtaikaa niin ei tule yksinäistä vanhuutta.
Meidän mielestämme lasten tehtävänä ei ole meidän hoitaminen. Olen myös itse hoitanut lapseni pyyteettömästi, en odota heiltä vastapalveluksia.
Mutta itse asiaan: ei tämä tarkoita sitä, että lapset jäisivät hoitamatta. Vaan sitä, että vietämme paljon aikaa omien lastemme kanssa. Emme pakota tätä kokoonpanoa ”perheeksi”. Esim. Tänään miehellä ei ole lapsia, vaan täällä on vain minun lapseni. Siksi mies jää ylitöihin juuri tänään, ja minä keskityn omiin lapsiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettoman miehen sopii siis kahteen tai kolmeenkin kertaan miettiä, kannattaako tuollaiseen kuvioon lähteä. Siinä menettää oman vapautensa, mutta ei saa täysipainoista parisuhdetta tilalle. Tottakai samanlaisen uhrauksen joutuu tekemään silloin, jos hankkii omia lapsia, mutta omien lasten vuoksi sen voi vielä ymmärtää. Sen sijaan vieraiden lasten takia tuollaiseen ryhtymistä kannattaa miettiä moneen kertaan.
Tervemenoa vankilaan, jos tuollaiseen ryhtyy. Lapsettoman ei kannata sitoutua suhteeseen, jossa lapset ovat aina ykkösenä ja lapseton puoliso aina kakkosena. Ja siihenhän suhde ennen pitkää menee, vaikka aluksi lasten huoltajana toimiva puoliso yrittäisi esittää muuta. Tuollainen ei ole täysipainoinen parisuhde. Toisen huomiosta saa vain murusia, mutta silti siihen pitää sitoutua kuin oikeaan parisuhteeseen. Jos haluaa masentua ja hajottaa päänsä, niin sitten kannattaa ryhtyä tuollaiseen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Elät myös nykyisyydessä kirjoitti:
Minä olen tässä kohtaa tuon puolison puolella. Teillä on kuitenkin ollut ilmeisesti perus tapaamisrytmit lapsen kanssa ja puoliso on sen tiennyt ja hyväksynyt. Nyt haluat lisänä ottaa pidemmän tapaamisjakson, mutta puoliso ei siitä kovin innostu, mutta ehdottaa kuitenkin kompromissina paria lisäpäivää. Sehän on ihan hyvä vastaantulo minun mielestäni. Ei todellakaan kohtuutonta. Sinun täytyy ottaa huomioon sekin, että elät nyt tavallaan myös uutta elämää eikä tuo uusi puoliso ole vain kiva korvikelisä vanhaan elämääsi. Sinun vanha elämäsi seuraa sinua aina ja niin pitääkin, varsinkin kun siitä on lapsikin syntynyt. Sinun täytyy kuitenkin muistaa antaa iso painoarvo myös nykyiselle puolisollesi. Jos haluat hänen kanssaan jotain vakavaa, niin hänen pitää olla yhtä korkealla prioriteeteissa kuin esim edellisen suhteen lapsesikin. Muutoin ajat hänet ikään kuin kuvainnollisesti selkä seinää vasten asemaan, että "oot tosiaan ihan kiva lisä mun elämään, mutta tulet aina olemaan se kakkonen". Tuo ei vain toimi noin, ja noissa pitää kuunnella myös sitä puolisoa ja hyväksyä hänen kompromissiehdotuksiaan ilman, että ajattelee ne jotenkin kohtuuttomana tyranniana. Anna hänenkin tuntea olevansa kuultu ja tärkeä, äläkä tyrmää suoralta kädeltä vain omien mielihalujesi takia.
Olen kanssasi eri mieltä. Uusi puoliso on tietysti tärkeä, mutta kyllä lapsi on aina se ykkönen ja tämä pitäisi jokaisen uuden puolison ymmärtää ja hyväksyä, muuten ei suhde toimi.
Miten se uusi puoliso on muka tärkeä, jos lapsi on aina ykkönen? Uusi puoliso on tärkeä korkeintaan silloin, kun lapset eivät ole paikalla. Ja niitä hetkiä ei välttämättä paljon ole. Käytännössä uuden puolison täytyy hyväksyä olevansa ikuinen kakkonen, jos haluaa että suhde toimii. Ja se on aika paljon vaadittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä?
Kyllä, koska aluksi toinen teki kaikkensa, etteivät lapset vain tule tuoreen parisuhteen väliin. Mutta heti kun suhde vakiintui, lapset palasivat ykkössijalle. Kyllähän siinä huijattu olo tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin hyvä ja rakastava parisuhde, sitten vasta lapset. Kaikki voittaa.
Valitettavasti se, jolla on lapsia, tinkii aina ensin parisuhteesta. Vedotaan aina siihen, että aikuisen pitää ymmärtää ja joustaa. Mutta kuka haluaa puolikkaan tai jotenkin muuten vajaan parisuhteen, johon pitää kuitenkin sitoutua täysillä? Varsinkin kun suhteesta tinkimisen aiheuttavat täysin vieraat lapset?
Niin, joskus 50v miehilläkin on pieniä lapsia. Itse en lähde niihin suhteisiin koska oma tytär on 23v. Ja en enää jaksaisi pikkulapsen kiukuttelua 24/7. Lapsenlapsi on eri juttu. Mutta tuskin tulee viikoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät myös nykyisyydessä kirjoitti:
Minä olen tässä kohtaa tuon puolison puolella. Teillä on kuitenkin ollut ilmeisesti perus tapaamisrytmit lapsen kanssa ja puoliso on sen tiennyt ja hyväksynyt. Nyt haluat lisänä ottaa pidemmän tapaamisjakson, mutta puoliso ei siitä kovin innostu, mutta ehdottaa kuitenkin kompromissina paria lisäpäivää. Sehän on ihan hyvä vastaantulo minun mielestäni. Ei todellakaan kohtuutonta. Sinun täytyy ottaa huomioon sekin, että elät nyt tavallaan myös uutta elämää eikä tuo uusi puoliso ole vain kiva korvikelisä vanhaan elämääsi. Sinun vanha elämäsi seuraa sinua aina ja niin pitääkin, varsinkin kun siitä on lapsikin syntynyt. Sinun täytyy kuitenkin muistaa antaa iso painoarvo myös nykyiselle puolisollesi. Jos haluat hänen kanssaan jotain vakavaa, niin hänen pitää olla yhtä korkealla prioriteeteissa kuin esim edellisen suhteen lapsesikin. Muutoin ajat hänet ikään kuin kuvainnollisesti selkä seinää vasten asemaan, että "oot tosiaan ihan kiva lisä mun elämään, mutta tulet aina olemaan se kakkonen". Tuo ei vain toimi noin, ja noissa pitää kuunnella myös sitä puolisoa ja hyväksyä hänen kompromissiehdotuksiaan ilman, että ajattelee ne jotenkin kohtuuttomana tyranniana. Anna hänenkin tuntea olevansa kuultu ja tärkeä, äläkä tyrmää suoralta kädeltä vain omien mielihalujesi takia.
Olen kanssasi eri mieltä. Uusi puoliso on tietysti tärkeä, mutta kyllä lapsi on aina se ykkönen ja tämä pitäisi jokaisen uuden puolison ymmärtää ja hyväksyä, muuten ei suhde toimi.
Miten se uusi puoliso on muka tärkeä, jos lapsi on aina ykkönen? Uusi puoliso on tärkeä korkeintaan silloin, kun lapset eivät ole paikalla. Ja niitä hetkiä ei välttämättä paljon ole. Käytännössä uuden puolison täytyy hyväksyä olevansa ikuinen kakkonen, jos haluaa että suhde toimii. Ja se on aika paljon vaadittu.
Minun helppo sanoa, että mies on ykkönen, koska omat lapseni ovat jo lukiolaisia, mutta jäin miettimään, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi, jos lapset olisivat pienempiä.
Toki lapset pitää siinä arjessa hoitaa, mutta muistaa myös seuraavat asiat:
- käy puolison kanssa kaksistaan ravintolassa, lomalla, ehkä harrastaakin (mikä ikinä on se parisuhdetta sitova voima)
- ei siis laita kaikkia rahojaan lapsiin, vaan sijoittaa osan yhteiseen tekemiseen puolison kanssa (esim. Sijoittaa lapsenhoitajaan)
- opettaa lapset leikkimään keskenään tietyn ajan päivästä tai laittaa lapset sänkyyn illalla ajoissa, ja nukahtamaan yksin (mikä ikinä on se kellonaika, jolloin puoliso haluaa olla kaksin)
- tekee ruokaa, josta puoliso tykkää, ja tekee tarvittaessa eri ruoan lapsille (jos tie sen miehen sydämeen käy vatsan kautta)
Eikö tämä riitä, vai millaista ykköseksi laittamista tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä?
Kyllä, koska aluksi toinen teki kaikkensa, etteivät lapset vain tule tuoreen parisuhteen väliin. Mutta heti kun suhde vakiintui, lapset palasivat ykkössijalle. Kyllähän siinä huijattu olo tulee.
Noinhan jotkut naiset toimivat. Suhteen alussa on paljon yhteistä aikaa, ja silloin näyttää siltä, etteivät lapset estä mitään. Mutta sitten kun sitoudutaan, lapset alkavat pyöriä jaloissa koko ajan ja sanelevat arjen rytmin. Ja sitten kun toinen alkaa tästä kärsiä, niin sanotaan vain, että tällaista tämä on, etkö tiennyt, ota tai jätä jne.
Eikö nyt ole itsestään selvää kun laitetaan kaksi toisilleen ventovierasta perhettä samankaton alle , ettei se tule toimimaan. Voisi kysyä miksi uusioperheitä edes harkitaan perustettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nyt ole itsestään selvää kun laitetaan kaksi toisilleen ventovierasta perhettä samankaton alle , ettei se tule toimimaan. Voisi kysyä miksi uusioperheitä edes harkitaan perustettavaksi.
Siksi me emme olekaan ”perhe”, vaan olemme ensisijassa parisuhde. Tässä on tosin myös lapsia eri kokoonpanoilla.
Tämä ainakin toimii. Minun lapseni asuvat meillä ja ovat jo liki aikuisia, ja voimme tulla ja mennä miten haluamme. Miehen lapset käyvä satunnaisesti, eli vaihdamme heidänntulosan omien menojemme mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät myös nykyisyydessä kirjoitti:
Minä olen tässä kohtaa tuon puolison puolella. Teillä on kuitenkin ollut ilmeisesti perus tapaamisrytmit lapsen kanssa ja puoliso on sen tiennyt ja hyväksynyt. Nyt haluat lisänä ottaa pidemmän tapaamisjakson, mutta puoliso ei siitä kovin innostu, mutta ehdottaa kuitenkin kompromissina paria lisäpäivää. Sehän on ihan hyvä vastaantulo minun mielestäni. Ei todellakaan kohtuutonta. Sinun täytyy ottaa huomioon sekin, että elät nyt tavallaan myös uutta elämää eikä tuo uusi puoliso ole vain kiva korvikelisä vanhaan elämääsi. Sinun vanha elämäsi seuraa sinua aina ja niin pitääkin, varsinkin kun siitä on lapsikin syntynyt. Sinun täytyy kuitenkin muistaa antaa iso painoarvo myös nykyiselle puolisollesi. Jos haluat hänen kanssaan jotain vakavaa, niin hänen pitää olla yhtä korkealla prioriteeteissa kuin esim edellisen suhteen lapsesikin. Muutoin ajat hänet ikään kuin kuvainnollisesti selkä seinää vasten asemaan, että "oot tosiaan ihan kiva lisä mun elämään, mutta tulet aina olemaan se kakkonen". Tuo ei vain toimi noin, ja noissa pitää kuunnella myös sitä puolisoa ja hyväksyä hänen kompromissiehdotuksiaan ilman, että ajattelee ne jotenkin kohtuuttomana tyranniana. Anna hänenkin tuntea olevansa kuultu ja tärkeä, äläkä tyrmää suoralta kädeltä vain omien mielihalujesi takia.
Olen kanssasi eri mieltä. Uusi puoliso on tietysti tärkeä, mutta kyllä lapsi on aina se ykkönen ja tämä pitäisi jokaisen uuden puolison ymmärtää ja hyväksyä, muuten ei suhde toimi.
Miten se uusi puoliso on muka tärkeä, jos lapsi on aina ykkönen? Uusi puoliso on tärkeä korkeintaan silloin, kun lapset eivät ole paikalla. Ja niitä hetkiä ei välttämättä paljon ole. Käytännössä uuden puolison täytyy hyväksyä olevansa ikuinen kakkonen, jos haluaa että suhde toimii. Ja se on aika paljon vaadittu.
Minun helppo sanoa, että mies on ykkönen, koska omat lapseni ovat jo lukiolaisia, mutta jäin miettimään, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi, jos lapset olisivat pienempiä.
Toki lapset pitää siinä arjessa hoitaa, mutta muistaa myös seuraavat asiat:
- käy puolison kanssa kaksistaan ravintolassa, lomalla, ehkä harrastaakin (mikä ikinä on se parisuhdetta sitova voima)
- ei siis laita kaikkia rahojaan lapsiin, vaan sijoittaa osan yhteiseen tekemiseen puolison kanssa (esim. Sijoittaa lapsenhoitajaan)
- opettaa lapset leikkimään keskenään tietyn ajan päivästä tai laittaa lapset sänkyyn illalla ajoissa, ja nukahtamaan yksin (mikä ikinä on se kellonaika, jolloin puoliso haluaa olla kaksin)
- tekee ruokaa, josta puoliso tykkää, ja tekee tarvittaessa eri ruoan lapsille (jos tie sen miehen sydämeen käy vatsan kautta)Eikö tämä riitä, vai millaista ykköseksi laittamista tarkoitat?
No tuo alkaisi jo riittää. Kyse ei ole niinkään yksityiskohdista, vaan siitä, että arkisinkin on edes vähän sellaisia hetkiä, jolloin puolisot voivat keskittyä vain toisiinsa. Ja etteivät nämä hetket ole sellaisia, että hoidetaan yhdessä vain jotain velvollisuuksia tai tehdään kotitöitä, vaan ihan oikeaa yhdessäoloa, sellaista kuin parisuhteessa kuuluu olla. Läheisyyttä, romantiikkaa, seksiä. Ja mielellään nämä hetket saisivat olla joskus muulloin kuin myöhään illalla väsyneinä, lasten käytyä nukkumaan.
Se jolla on lapsia, luulee usein, että lapsettomalle puolisolle aika lasten kanssa on samanlaista kuin hänelle itselleen. Ei se ole. Vanhempana tietysti haluaa olla omien lastensa kanssa, mutta ei se lapseton puoliso samalla tavalla nauti siitä ajasta, kun lapset ovat paikalla. Lasten läsnäolo tarkoittaa sitä, että aikuiset eivät voi tehdä yleensä mitään keskenään rauhassa, kun lapsi voi keskeyttää sen koska tahansa. Ja on aika lailla eri asia, onko keskeyttäjä oma vai vieras lapsi. Vanhempi haluaa tietysti huolehtia lapsestaan, mitä tällä ikinä onkaan, mutta lapsettomalle puolisolle toisen lapsi on vain kilpailija, jolle jää aina kakkoseksi, jos ajankäytöstä ja huomiosta puhutaan. Ja jotkut ero- ja uusioperheiden lapset voivat olla todella pakkomielteisesti kiinni siinä vanhemmassaan, vaikka olisivat jo pikkulapsi-iän ohittaneita.
Tämän kaiken voi kestää ehkä oman lapsen takia, mutta jos aiheuttajana on vieras lapsi, niin siinä alkaa miettiä koko suhteen mielekkyyttä. Se puoliso, jolla on lapsia, voi pitää tätä aivan normaalina parisuhteena, koska lapset ovat hänen. Lapsettomaan puolisoon suhtaudutaan kuin toiseen vanhempaan, odotetaan että tällä on sama näkökulma asioihin. Mutta ei se niin ole. Lapsettomalle puolisolle se parisuhde on paljon tärkeämmässä roolissa, ja jos siitä parisuhteesta joutuu tinkimään paljon vieraiden lasten takia, se tuntuu pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Tilanteesi on aika kurja. Liian usein tällaisten puolisojen suhtautuminen "exän lapseen" muuttuu vielä kamalammaksi, kun omia syntyy. Se ei tule lapsellesi olemaan epäselvää millä sijalla hän on :(
No exän lastenko pitäisi tärkeimpiä olla? Ei niistä omia tule, vaikka mitä tekisi. Kaiken lisäksi ne saattavat vielä vastustaa isä- tai äitipuolta tai suhtautua tähän muuten kylmäkiskoisesti. Yritä siinä sitten suhtautua lapsiin tasapuolisesti.
Miehet ja naiset tekevät varmaan juuri päinvastoin. Mies esittää alussa hyvää isää, koska uskoo, että se tekee vaikutuksen lapsettomaankin naiseen. Nainen taas laittaa alussa lapsensa hieman taka-alalle, koska haluaa antaa tilanteesta lapsettomalle miehelle sellaisen kuvan, etteivät lapset estä mitään.
Totuus tulee silti lopulta ilmi kummassakin tapauksessa, eikä jälki ole välttämättä kaunista. Se on lapsettomalle kova koulu, jos ryhtyy yhteiselämään sellaisen kanssa, jolla on lapsia.