Puolisoni ei hyväksy lastani
3-vuotias lapseni on vuoroviikoin luonani. Haluaisin nyt joulukuussa pitää lasta hieman enemmän luonani vähäisen työssäoloni takia(on ok lapsen äidille). Puolisoni kanssa tuli kuitenkin riita, koska puolisoni ei haluaisi, että lapseni olisi vielä enemmän luonamme. Hänen mielestään meidän tulisi tehdä kompromissi, eli jos haluan lapseni viikoksi ”lisäaikaa” luoksemme ja puolisoni ei halua yhtäkään lisäpäivää, tekisimme kompromissin ja lapsi tulisi esim pariksi päiväksi lisää. Minusta puolisoni on kuitenkin kohtuuton, kotimme on myös lapseni koti, joten mielestäni puolisollani ei ole oikeutta sanoa, että lapseni ei saa tulla kotiimme yhtään enempää, kuin mitä sovittu on. Mitä mieltä olette? Onko puolisollani oikeutta vaikuttaa siihen, kuinka paljon lapseni on luonamme?
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe. Olen itse lapseton ja olin avoliitossa, jossa toisella oli lapsi. Jos sanon suoraan, niin inhosin avopuolison lasta. Olen miettinyt, että suhtautumiseni olisi ollut eri, jos lapsi olisi ollut yhteinen. Mutta tuossa tilanteessa lapsi ärsytti kaikin tavoin. Hän oli arvoiltaan ja luonteeltaan hyvin erilainen kuin minä. Muutin sitten pois.
En tarkoita, että asenteeni olisi ollut oikea tai väärä. Se oli mitä se oli. Se on vain tosiasia. Aihe on tärkeä.
Kyllä lapsi menee AINA uuden puolison edelle. Jos näin ei ole niin päässä vikaa. Ja jokainen joka ottaa puolisokseen sellaisen jolla jo lapsia pitäis tämä ymmärtää. Jos ei ymmärrä ni päässä vikaa.
Tämän yksinkertaisemmin ei tätä voi sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe. Olen itse lapseton ja olin avoliitossa, jossa toisella oli lapsi. Jos sanon suoraan, niin inhosin avopuolison lasta. Olen miettinyt, että suhtautumiseni olisi ollut eri, jos lapsi olisi ollut yhteinen. Mutta tuossa tilanteessa lapsi ärsytti kaikin tavoin. Hän oli arvoiltaan ja luonteeltaan hyvin erilainen kuin minä. Muutin sitten pois.
En tarkoita, että asenteeni olisi ollut oikea tai väärä. Se oli mitä se oli. Se on vain tosiasia. Aihe on tärkeä.
Mikä on tosi asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat. Omassa tapauksessani tosin suurin ongelma oli lasten äiti, eivät lapset niinkään.
Hyvin kirjoitettu. Ongelma voi olla enemmän toisen suhtautuminen lapsiinsa kuin lapsi itsessään. Kannattaa kiinnittää tähän huomiota, jos elätte uusperheissä. Pitäisi jotenkin sopia lasten oikeuksista- mutta myös velvollisuuksista - yhdessä. En minä miehenä rupea tervejalkaisen teinin jälkiä siivoamaan. Kyllä sen pitää itse siivota ja auttaa äitiä ja minua. Mutta ei. Niin se vain ei mennyt. Lapset ovat itsekkäitä. Niille pitää opettaa tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe. Olen itse lapseton ja olin avoliitossa, jossa toisella oli lapsi. Jos sanon suoraan, niin inhosin avopuolison lasta. Olen miettinyt, että suhtautumiseni olisi ollut eri, jos lapsi olisi ollut yhteinen. Mutta tuossa tilanteessa lapsi ärsytti kaikin tavoin. Hän oli arvoiltaan ja luonteeltaan hyvin erilainen kuin minä. Muutin sitten pois.
En tarkoita, että asenteeni olisi ollut oikea tai väärä. Se oli mitä se oli. Se on vain tosiasia. Aihe on tärkeä.
Mikä on tosi asia?
Se että erosimme lapsen takia enkä pitänyt lötköstä ja laiskasta, omahyväiseksi kokemastani lapsesta. En tarkoita, että tulkintani tai kokemukseni lapsesta olisi oikea, mutta tunteenihan on tosiasia samoin kuin eromme. Se millainen lapsi oikeasti on vielä oma asiansa. Siitä ei kannata kiistellä. Minusta olennaista on, miten puoliso ja hänen lapsensa tai perheensä sovitetaan suhteeseen. Kullakin on tunteensa. Niitä on turha moralisoida.
Hyvä ketju. Eiköhän suurin osa uusperheiden osapuolista korkeintaan siedä niitä kumppanin lapsia. Varsinkin jos on itse lapseton. Miettikää näitä juttuja ennenkuin eroatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe. Olen itse lapseton ja olin avoliitossa, jossa toisella oli lapsi. Jos sanon suoraan, niin inhosin avopuolison lasta. Olen miettinyt, että suhtautumiseni olisi ollut eri, jos lapsi olisi ollut yhteinen. Mutta tuossa tilanteessa lapsi ärsytti kaikin tavoin. Hän oli arvoiltaan ja luonteeltaan hyvin erilainen kuin minä. Muutin sitten pois.
En tarkoita, että asenteeni olisi ollut oikea tai väärä. Se oli mitä se oli. Se on vain tosiasia. Aihe on tärkeä.
Mikä on tosi asia?
Se että erosimme lapsen takia enkä pitänyt lötköstä ja laiskasta, omahyväiseksi kokemastani lapsesta. En tarkoita, että tulkintani tai kokemukseni lapsesta olisi oikea, mutta tunteenihan on tosiasia samoin kuin eromme. Se millainen lapsi oikeasti on vielä oma asiansa. Siitä ei kannata kiistellä. Minusta olennaista on, miten puoliso ja hänen lapsensa tai perheensä sovitetaan suhteeseen. Kullakin on tunteensa. Niitä on turha moralisoida.
Itse vasta pohdin eroa. Lapsella on monia ongelmia johtuen isän ja äidin ongelmallisesta suhteesta. Lapsi näkee isässään vain ne vanhat riidat, kokemukset ja isä näkee lapsessaan sitten taas äidin. Isä on ärtynyt, poissaoleva, hiljainen jne ja lapsi tekee kaikkensa ettei ärsytä isäänsä ja tukeutuu kaikessa minuun. Jotenkin ajattelen, että lapsi joutuu kokemaan eron uudelleen, jos minä lähden suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielistä, jos jotkut ovat sitä mieltä, että joku/jokin olisi tärkeämpää kuin lapsien hyvinvointi. Koti on aina koti, johon pitää saada tulla ja olla tervetullut. Tällaisten perheiden ja lapsien ongelmia sitä sitten ratkotaan.. Ap, puolison empatian ja lämmön puute tietää ongelmia myös jatkossa.
Asiahan on simppeli jos mies viihdyttää lasta kotona ja se ei vaikuta Apn puolison menoihin ja elämään mitenkään. Silloin asia on ok.
Mutta jos tilanne onkin eri, eli Ap jättää kaikki kotihommat, vahtimiset ja viihdyttämiset omalle puolisolleen niin ei ihme jos ärsyttää.
Minä jaksoin 1,5vuotta elää puolisoni lapsen kanssa "yh arkea" kun apua ei herunut miehen sukulaisilta ja mies karkasi poikien iltoihin, harrastuksiin ja töihin. Kotona ollessa istui sitten telkkarin edessä ja kukaan ei saanut "häiritä".
Kaikki tuloni hupenivat kasvavan lapsen vaatteisiin, leluihin ja ruokaan (myös yöuneni menivät kokonaan).
Mutta tuokin oma vika kun en jaksanut tapella "omista oikeuksista" ja jätin kaikki omat harrastukset ja ystävät sen vuoksi, etten voinut enää lähteä iltaisin tai viikonloppuisin minnekkään.
Miehelle kyllä kelpasi vapaus ja oma-aika "maailman paras isä" leima otsassa.
Vierailija kirjoitti:
Monen muun vastaajan lailla suosittelen eroa, jos lapsen läsnäolo on puolisollesi noin vastenmielistä. Ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu, ja alaikäisen lapsen vanhemman kanssa seurustelevan täytyy aina hyväksyä riski suuristakin hoitojärjestelyn muutoksista.
Mitä jos jatkat liittoa ja teette siihen uusia lapsia. Parin vuoden päästä exäsi sairastuu vakavasti ja sinun pitäisi astua lähivanhemman saappaisiin. Miltä tuntuu lapsestasi kasvaa kodissa, jossa häntä ei hyväksytä?
No oisha tuo jo iha eri tilanne, siinähän se yks menis sivussa ku ois niitä omiaki lapsia. Arki ei muuttuisi käytännössä mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuo lapsi aikoinaan.
En tule koskaan antamaan sitä anteeksi isälleni, että hän antoi vaimonsa kohdella minua niin, enkä ikinä anna sitä tälle vaimolle anteeksi, että oli niin raukka ja lapsellinen. Ei sillä, ei sen luonteisia ihmisiä anteeksiannaot kiinnosta, mutta muille tiedoksi, että kyllä se lapsi ymmärtää. Ja kukaan lapsi ei tuollaista ansaitse. Hävetköön se, joka on tästä eri mieltä.
Ja nyt kirjoitat itsestäsi elämäkerrassasi sankarin ja heistä syypään KAIKKIIN ongelmiisi? Anna jo anteeksi se lapsuustesi.
Monesti ei voida myöntää, että se oma isä on ollut oikeasti ongelma, ja kaikki p*ska mikä tapahtui lapsena heijastetaan äitipuoleen.
Perheen ulkopuolista on aina helpompi syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielistä, jos jotkut ovat sitä mieltä, että joku/jokin olisi tärkeämpää kuin lapsien hyvinvointi. Koti on aina koti, johon pitää saada tulla ja olla tervetullut. Tällaisten perheiden ja lapsien ongelmia sitä sitten ratkotaan.. Ap, puolison empatian ja lämmön puute tietää ongelmia myös jatkossa.
Asiahan on simppeli jos mies viihdyttää lasta kotona ja se ei vaikuta Apn puolison menoihin ja elämään mitenkään. Silloin asia on ok.
Mutta jos tilanne onkin eri, eli Ap jättää kaikki kotihommat, vahtimiset ja viihdyttämiset omalle puolisolleen niin ei ihme jos ärsyttää.
Minä jaksoin 1,5vuotta elää puolisoni lapsen kanssa "yh arkea" kun apua ei herunut miehen sukulaisilta ja mies karkasi poikien iltoihin, harrastuksiin ja töihin. Kotona ollessa istui sitten telkkarin edessä ja kukaan ei saanut "häiritä".
Kaikki tuloni hupenivat kasvavan lapsen vaatteisiin, leluihin ja ruokaan (myös yöuneni menivät kokonaan).Mutta tuokin oma vika kun en jaksanut tapella "omista oikeuksista" ja jätin kaikki omat harrastukset ja ystävät sen vuoksi, etten voinut enää lähteä iltaisin tai viikonloppuisin minnekkään.
Miehelle kyllä kelpasi vapaus ja oma-aika "maailman paras isä" leima otsassa.
Tutun kuuloista. Menneenä viikonloppuna isän saldo lapsen kanssa oli 12 min. Sen verran kestää matka isän luota äidille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat. Omassa tapauksessani tosin suurin ongelma oli lasten äiti, eivät lapset niinkään.
Itselleni tuli täysin puskista kahden lapsen äitinä miten raskas joku lapsi voi olla. Minulle tuli ihan puskista myös miten paljon miehen persoona muuttuu, kun lapsi on läsnä.
Väitätkö ihan tosissasi, ettet ollut tavannut, tutustunut ja viettänyt aikaa lapsen kanssa, enne kuin muutitte miehen kanssa yhteen? Et ollut nähnyt miestäsi lapsensa seurassa aiemmin?
Vierailija kirjoitti:
En voi kuin ihmetellä tunnevammasia puolisoita! Miten joku voi olla vuosikausia tekemisissä toisen lapsen kanssa, eikä kiinny tähän ollenkaan? Siis ihan oikeasti! Jos luotte hyvät suhteet lapsiin, parhaimmillaan voitte saada siitä elämän pituisen ihmissuhteen. Ehkäpä se puolison lapsi kerran istuu sun kuolinvuoteella ja pitää sua kädestä? Tai sitten se menee jossain omia menojaan, eikä paskaakaan välitä. Miksipä välittäisi, koska eihän siitäkään välitetty.
Minä loin hyvän suhteen lapsipuoleeni kun tämä muutti meille.
Mies ei enää jaksanut sitä "melua ja kaaosta" mikä lapsesta syntyy ja päätti sitten laittaa ns. "Pallon kiertoon".
No enää en näe lasta eikä minulla mitään sanottavaa tai oikeuksia tuossa tilanteessa ollutkaan.
Sanonpahan vaan, että kiintyminenkin on niin riskialtista, koska loppujen lopuksi sinä et päätä missä se lapsi asuu tai muitakaan lapsen asioita.
Minun mielipide ei paljoa painanut päätöksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Minulla itsellänikin on lapsia. Olisi outoa valita lapseton kumppani. ”Mulla saa olla lapsia, mutta sulla ei”.
En silti ole mieheni lapsista innoissani. En halua toista lapsiperhe-elämää, kun omani ovat jo isoja.
Miksi ihmeessä sitten olet valinnut miehen, jolla on lapsia, kun et kuitenkaan heitä hyväksy? Lapsille on kauheaa, että joutuvat väkisin tekemisiin ja ehkä asumaankin ihmisen kanssa, joka suhtautuu heihin kylmäkiskoisesti tai välinpitämättömästi.
Uusioperhe kirjoitti:
3-vuotias lapseni on vuoroviikoin luonani. Haluaisin nyt joulukuussa pitää lasta hieman enemmän luonani vähäisen työssäoloni takia(on ok lapsen äidille). Puolisoni kanssa tuli kuitenkin riita, koska puolisoni ei haluaisi, että lapseni olisi vielä enemmän luonamme. Hänen mielestään meidän tulisi tehdä kompromissi, eli jos haluan lapseni viikoksi ”lisäaikaa” luoksemme ja puolisoni ei halua yhtäkään lisäpäivää, tekisimme kompromissin ja lapsi tulisi esim pariksi päiväksi lisää. Minusta puolisoni on kuitenkin kohtuuton, kotimme on myös lapseni koti, joten mielestäni puolisollani ei ole oikeutta sanoa, että lapseni ei saa tulla kotiimme yhtään enempää, kuin mitä sovittu on. Mitä mieltä olette? Onko puolisollani oikeutta vaikuttaa siihen, kuinka paljon lapseni on luonamme?
Miksi olet alun alkaenkaan muuttanut asumaan yhteen naisen kanssa, joka ei kykene hyväksymään ja rakastamaan lastasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitäisi olla etusijalla.Miksi valita kumppani jolla on jo lapsia jos ne ongelma?
Siinä vaiheessa kun tapaillaan, tutustutaan ja rakastutaan lapset eivät useimmiten ole olleet kauheasti kuviossa mukana. Voi olla, että on ajatellut, etteivät ne ole mikään este. Varsinkin sellaiselle, jolla ei ole omia lapsia, se arki ja todellisuus ovatkin sitten ihan jotain muuta, kun ne omat mielikuvat. Omassa tapauksessani tosin suurin ongelma oli lasten äiti, eivät lapset niinkään.
Itselleni tuli täysin puskista kahden lapsen äitinä miten raskas joku lapsi voi olla. Minulle tuli ihan puskista myös miten paljon miehen persoona muuttuu, kun lapsi on läsnä.
Väitätkö ihan tosissasi, ettet ollut tavannut, tutustunut ja viettänyt aikaa lapsen kanssa, enne kuin muutitte miehen kanssa yhteen? Et ollut nähnyt miestäsi lapsensa seurassa aiemmin?
En ole muuttanut missään vaiheessa yhteen miehen kanssa. Lapsen ja isän persoona ei tullut esille minkään Särkäniemen tai vastaavan hetkellisen tapaamisen yhteydessä sen verran jokain osaa vetää roolia ja olla vieraskorea. Totuus alkoi paljastumaan vasta, kun vietettiin viikonloppuja yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
En voi kuin ihmetellä tunnevammasia puolisoita! Miten joku voi olla vuosikausia tekemisissä toisen lapsen kanssa, eikä kiinny tähän ollenkaan? Siis ihan oikeasti! Jos luotte hyvät suhteet lapsiin, parhaimmillaan voitte saada siitä elämän pituisen ihmissuhteen. Ehkäpä se puolison lapsi kerran istuu sun kuolinvuoteella ja pitää sua kädestä? Tai sitten se menee jossain omia menojaan, eikä paskaakaan välitä. Miksipä välittäisi, koska eihän siitäkään välitetty.
Kaunis ajatus, mutta ei toimi käytännössä. Ap:n kumppani on nuori nainen vielä, tottakai hän haluaa omia lapsia sitten joskus. Miksi hänen pitäisi hyysätä toisten lapsia, kun voi perustaa oman perheen? Kyllä hän varmaan sitten kuolinvuoteellaan pitää kädestä ihan omaa lastaan.
Ja jos hän on vela, hän etsii sitten aikanaan lapsettoman miehen, jonka kanssa voi nauttia vela-elämästä kahdestaan, toisiinsa keskittyen.
Tuossa Ap:n kuvaamassa parisuhteessa en oikein näe järkeä, etenkään tuon Ap:n kumppanin näkökulmasta.
🇺🇦🇮🇱
Minkä ihmeen takia ihmiset ottaa jo lapsia hommanneita eronneita kumppanikseen kun eivät halua muitten lapsia jalkoihinsa? En käsitä tätä ajatuksenjuoksua. Itselle ei tulisi mieleenkään seurustella saati mennä naimisiin jonkun kanssa jolla lapset edellisestä kumppanista. Näin myöskin tälläisilta tilanteilta vältyn.
Vierailija kirjoitti:
Monesti ei voida myöntää, että se oma isä on ollut oikeasti ongelma, ja kaikki p*ska mikä tapahtui lapsena heijastetaan äitipuoleen.
Perheen ulkopuolista on aina helpompi syyttää.
Se on muuten juuri näin. Yleensähän se on juuri isä, jolle oma ex-lliton lapsi on so last season.
On kivempi viettää kaksistaan laatuaikaa uuden muikkelin kanssa. Ja sitten kun baari kutsuu, niin aina on mummola. Ja muikkelihan voi hoitaa myös.
Älkää jumalauta naiset suostuko näiden yh-isukkien pelinappuloiksi! Katsokaa, että iskä hoitaa vastuunsa sen lapsen kanssa!
🇺🇦🇮🇱