Lue keskustelun säännöt.
Miksi ikävöin ihan järjettömästi mun nuoruuden aikaista poikaystävää - edelleen?
19.11.2018 |
Koko aikuisiän se on kulkenut ajatuksissani mukana. Aina välillä ollut kova ikävä, mutta sitten se on kuitenkin aika pian mennyt ohi ja mennyt taas pitkä pätkä ikävöimättä.
Nyt on kuitenkin jo todella pitkä kausi ollut, että on ihan koko ajan ikävä. Miksi se ei nyt menekään ohi?
Kommentit (45)
Siinähän kaipaa sitä nuoruuden intoa, hormonimyrskyjä ja aikaa kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja se ihminen nyt vain sattui olemaan siinä eikä välttämättä nyt aikuisena olisi lainkaan sopiva eikä enää samanlainen kuin et itsekään ole. Nuoruuteen taas ei kukaan pysty palaamaan, joten voi vaalia toki muistoja eletystä elämästä, mutta kannattaa panostaa tähän päivään ja tehdä siitä paras mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väitän, että ensirakkauden kaipaaminen on syvällisempää kuin toive päästä sänkyyn sen ihmisen kanssa. Olisikohan yleisempää kuitenkin tarve selvittää itselleen jotakin kesken jäänyttä, saada asiaan rauha?
Joskus se menee noin, mutta ei aina. Kyllä nuoruuden rakkaus voi olla myös rauhallista ja harkitsevaa, hyvää ystävyyttä ja toiveita yhteisestä tulevaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän kaipaa sitä nuoruuden intoa, hormonimyrskyjä ja aikaa kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja se ihminen nyt vain sattui olemaan siinä eikä välttämättä nyt aikuisena olisi lainkaan sopiva eikä enää samanlainen kuin et itsekään ole. Nuoruuteen taas ei kukaan pysty palaamaan, joten voi vaalia toki muistoja eletystä elämästä, mutta kannattaa panostaa tähän päivään ja tehdä siitä paras mahdollinen.
Yli 25 vuotta olen kaivannut nuoruuden rakkauttani, välillä on toki ollut helpompia vuosia välissä. Yhteydenpitoa viestitellen olemme jatkaneet epäsäännölisesti, viime vuosina tiheämmin, usein mies on ollut aloitteellinen viestittelyssä. Kumpikin on ollut tahoillaan naimisissa, mutta nyt hetki sitten mies ilmoitti eronneensa!
Hän haluaisi soittaa minulle ja jutella asioista, mutta en taida uskaltaa. En haluaisi rikkoa nykyistä perhettäni lasten takia, vaikka en todella ole onnellisimmillani nykyisessä parisuhteessanikaan. Tiedän, että tuon miehen tapaaminen johtaisi helposti suhteeseen, olen ihan rakastunut edelleen.
Erosimme teini-iässä miehen toiveesta, oli välimatkaa yms. Kaikki nämä vuodet olemme miettineet, olisimmeko sittenkin olleet toisillemme ne oikeat 😕
Mulla on vähän samantapainen tilanne, paitsi että olen mies ja "ikävöin" jollain astella 20 vuotta sitten ollutta tyttöystävääni. Ilman muuta olen miettinyt, että mitä mä nyt oikein siitä haaveilen. Tajuan sen olevan joku mielikuva jostain, ei niinkään todellinen ihminen. Siihen liittyy myös petipuuhia, missä hän oli vain hyvin erilainen kuin nykyinen vaimoni. Tätä addiktiota myös ylläpitää kun olen hänen facebook-kontakti ja se muistuttaa hänen olemassaolostaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta en vain saa häntä poistetuksi kontakteistakaan.